Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moskova. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Moskova. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. elokuuta 2018

Puomi Kuolismaantiellä Ilomantsissa

Puomi pysäytti kulkijan Kuolismaan tiellä
Kuvassa näkyvä puomi on edessä, kun rajavyöhyke alkaa tiellä joka johtaa Ilomantsin Möhköstä Kuolismaalle. Kuolismaa sijaitsee jo Venäjän puolella, mutta kuului ennen talvisotaa Suomelle ja oli yksi Ilomantsin itäosien suurista kylistä. Aikoinaan rajavyöhykkeen raja oli edessä näkyvän mäen päällä, jossa oli vuorolinja-autojen kääntymäpaikka. Neuvostoliiton viranomaiset vaativat sen siirtämistä mäen alle, sillä kääntyvän linja-auton valot häiritsivät itäblokin erämaan rauhaa. Vaikka Neuvostoliitto katosi, puomi on pysynyt paikoillaan. Tässä karttalinkki tuolle alueelle.

Aajevaaran - Lusikkavaaran alue vuoden 1939 kartalla. Uusi valtakunnan raja
lisätty jälkikäteen.
Tapasin Ilomantsin kylän raitilla viime kesänä vanhan pariskunnan joka kaiholla ja katkeruudellakin muisteli puomin taakse jäänyttä kotikyläänsä Lutikkavaaraa, joka jäi Moskovan rauhansopimuksen rajanvedossa niukasti Neuvostoliiton puolelle, kuten oheisesta kartasta ilmenee. Rajalta kotitalolle oli ollut matkaa noin kilometri.

Neuvostoliiton harjoittama pintavakoilu oli vilkasta jatkosodan jälkeen aina 1950-luvun lopulle saakka. Sitä suoritettiin myös Ilomantsin korkeudella ja Kuolimaalle johtavan tien varressakin. Siinä käytettiin hyväksi suomalaisten viinanhimoa ja typeryyttä. Useat vakoilusta kiinni jääneet olivat entisiä sotavankeja, jotka oli värvätty tehtäväänsä sotavankeudessa.
Ilomantsin tapauksissa kyse oli ensin mainitusta syystä. Nimittän Kusurissa asuneet Erkki ja Toivo Eronen päättivät kesäkuussa 1951 lähteä hakemaan Neuvostoliiton puolelta votkaa. He olivat olleet Leminahon vartioasemalla sahaamassa puita, kun viinanhimo iski.  Votkaa he saivat, mutta se edellytti vastapalveluksia. Vastapalvelukseksi saamastaan votkasta oli se, että Eroset toimittivat tietoja Leminahon vartioasemasta ja alueen siviiliasukkaista. Veljekset kävivät viinanhakumatkoilla useita kertoja vuosina 1951-52 ja luovuttivat keräämiään tietoja. Veljesten matkat rajan taakse paljastuivat vasta vuonna 1959.

Ilomantsin Virmajärvi - Euroopan Unionin mannerosan itäisin piste


Kuuman kesän kääntyessä loppua kohden on aika palata blogikirjoitusten pariin. Vierailin Euroopan
Suomen itäraja ennen talvisotaa Virmajärven kohdalla.
Unionin mannerosan itäisimmällä pisteellä Ilomantsin Virmajärvellä 31.7.2018. Se sijaitsee 70 kilometriä idempänä kuin Venäjän entinen pääkaupunki Pietari. Raja on ollut  kyseisellä paikalla jo vuodesta 1617 alkaen. Ennen talvisotaa raja kaartui Virmajärveltä jyrkästi itään, osittain jopa koilliseen, talvisodan jälkeen vuonna 1940 sijaan Moskovan rauhansopimuksen seurauksena lounaaseen. Virmajärvi kuuluu Koitajoen vesistöalueeseen ja on mittaamattomien erämaiden keskellä.  Tehometsätalous on kuitenkin tuonut metsäautotiet maamme syrjäsimpiinkin kolkkiin. Metsäautoteitä alettiin seudulle rakentaa 1950- ja 1960-luvuilla. Niinpä Virmajärven rannalle pääsee nykyisin hyvin autolla. Virmajärven rantaan on vuonna 1996 rakennettu katselupaikka, joka on rajattu pois rajavyöhykkeestä. Tämän vuoksi rajatulla alueella liikkumiseen ei tarvita rajavyöhykelupaa. Katselupaikalla käy vuosittain noin 2 500 vierailijaa.

Koitajoen alueen historiaan ja nähtävyyksiin voit tutustua lähemmin täällä.

 Näkymia Virmajärveltä.

perjantai 24. lokakuuta 2014

FSB:n kenraali jäi kiinni Ukrainassa?



Kyiv Postin artikkeli
Venäjän tiedustelupalvelun
agentiksi väitetty jäänyt kiinni Kiovan ulkopuolella. Väittää olevansa FSB:n kenraali. (Vapaa käännös)

Ukrainan turvallisuuspalvelun (SBU) sanoo ottaneensa kiinni lokakuun 23. päivä kiinni korkean tason Venäjän tiedustelupalvelun agentti ja upseerin, joka on tammikuusta lähtien jatkuvasti koordinoinut separatistista toimintaa maan sisällä.

Hänet otettiin kiinni Kiovan laitamilla ja tunnistettiin Nikolai Grechishkiniksi Moskovasta. Hänen  väitetään käyttäneen journalismia verhonaan toimiessaan varapäätoimittajana Rossiyskiye Novosti (Russian News) uutistoimistossa SBU:n  24. lokakuuta julkaiseman tiedotteen mukaan.

Tiedotustilaisuudessa samana päivänä, SBU:n päällikkö Valentyn Nalyvaichenko kertoi toimittajille, että Grechishkin oli viimeksi vastuussa 13. lokakuuta presidentin kanslian luona  pidetyn kansalliskaartin mielenosoituksen organisoinnista. Tuossa kansalliskaartilaiset vaativat heidän kotiutusta heidän palveltuaan tarvittavat kuusi kuukautta.

"Häntä ei ole otettu vain säilöön, toteamme tästä sätkynukesta, joka on asunut Kiovassa Oblastissa viime kuun, ja järjestänyt ja koordinoinut seuraavat rikokset: yllyttänyt provokatiiviset protestit lähellä presidentin hallintoa," Nalyvaichenko kertoi toimittajille.

SBU:n julkilausuman mukaan väitti Grechishkin pidätyksensä aikana olevansa Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelun kenraali. Samaan aikaan, SBU sanoo hänen olevan venäläinen upseeri ja entinen merijalkaväen sotilas, jonka on FSB on värvännyt palvelukseensa agentiksi.

Väitetyn venäläisen agentin Nikolai Grechishkinin henkilökohtaisista tavaroista löytyi 23. lokakuuta hänen vanhentunut henkilökorttinsa Venäjän parlamentin jäsenen avustajana.

Huhtikuusta lähtien, kun sotilaallista toimintaa Itä-Ukrainassa alkoi, Grechishkinin väitetään koordinoineen aseellisten separatistiryhmän johtajien toimintaa FSB:n käskystä. Hän avusti organisatoorisissa asioissa ja resurssien hankkimisessa.

Hän perusti, järjesti, koordinoi ja tuki jatkuvia salaisia ​​yhteyksiä terroristijärjestöihin DNR (Donetskin kansantasavalta) ja LNR (Luhanskin kansantasavalta)," kertoo selvitys.

Väitetty venäläinen agentti myös oletettavasti järjesti panssaroitujen Tigr-ajoneuvojen toimituksen Venäjältä itäiseen Ukrainaan, (ja) 130 panssarimiehen (tulon) Sverdlovskista Venäjältä, ja vapaaehtoisesten "radikaalien kasakkaryhmien Venäjän sisältä", SBU sanoi.

Hänen oli vastuussa myös väitettyjen sotatoimissa Ukrainassa kaatuneiden venäläisten sotilaiden ruumiiden kuljettamisesta ja piilottamisesta maassa.

Venäjällä valmistettu RPG-26 Aglen panssarintorjunta-raketinheitin löydettiin hänen asunnoltaan Kiovan alue. Hänen henkilökohtaisista tavaroistaan löytyi vanhentunut (Venäjä) parlamentaarisen avustajan henkilökortti, journalistinen akkreditointia, ja Venäjän puolustusministeriön ja ​​maahanmuuttoviraston korkean tason henkilöiden henkilökortteja SBU:n mukaan.

Aiheeseen liittyvä aikaisempi postaukseni täällä