Salpapolkua pyöräillen välillä Hostikan luola - Miehikkälän Salpalinjan museo

Lähtopisteenä oli Hostikan luola Ylämaalla

Viime sunnuntaina (21.5.2017) kuljin Salpapolun pohjoisosan polkupyörän selässä välillä Hostikka - Miehikkälä. Sää oli hieno, aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli ihanteellinen pyöräretkelle, sillä mittarilukemat nousivat korkeimmillaan vain seitsemääntoista asteeseen.  Tälläkin kerralla sain liikkua maastossa lähes yksin. Vastaantulijoita ei nytkään ollut liikaa, vain kaksi kappaletta. Heistäkin toinen sattui olemaan läheinen sukulainen eli oma poikani. Hän oli opiskelukaverinsa kanssa aloittanut vaelluksen perjantai-iltana rannikolta ja tuli yllättäen vastaani Muhikon torpan luona. Olen aikaisemmin kulkenut jalkaisin välin Hostikka - Takamaan laavu. Silloinkin sain vaeltaa ypöyksin seuranani vain lintujen laulua ja tuulen huminaa.

Naamioitu tähystyskupu, joka löytyi parin sadan metrin päässä
Salpapolulta

Salpapolku kulkee lähes koko matkan Hostikan ja Miehikkälän välillä sorapintaisilla kylä- ja metsäteillä, joten se soveltuu erinomaisesti pyöräilyretkikohteeksi. Vain kolmessa kohdassa on syytä miettiä, poikkeaako reitiltä vai ottaako pyörän kannettavaksi/talutettavaksi. Ensimmäinen tällainen on Syvä Valkjärven länsipäässä, kun polku poikkeaa kyläteiltä maastoon. Metsäosuuden alkupään voi vielä ajaa, mutta loppupäässä on ollut laajoja hakkuita, jotka ovat tehneet polun ajokelvottomaksi. Metsätraktorit/puunkorjuukoneet ovat myllänneet maastoa ja myös hakkuutähteet hankaloittavat liikkumista. Mutta tuon noin puolen kilometrin osuuden voi toki pyörää taluttaa.

Kivimäen louhokselle ei kannata pyörää hilata

Seuraava hankala kohta pyöräilijälle on Kivimäen louhoksen kohta, jossa polku poikkeaa kivikoiseen ja louhikkoisen maastoon. Koko maasto-osuus Muhikon torpalle saakka on ajokelvotonta, ja paikoin pyörän taluttaminenkin panssariesteiden välistä hankalaa. Mutta toki reitistä selvittiin. Tässä vaiheessa kannattaa jättää pyörä tien varteen, ja käydä tutustumassa louhintapaikkaan jalkaisin.  Jos palaa tielle takaisin ja edelleen pyörän kanssa soratietä muutamia satoja metrejä taaksepäin, tulee vasemmalle kääntyvään risteykseen, josta alkaa Muhikon torpalle johtava tie. Muhikon torppa ympäristöineen onkin tämän osuuden miellyttävin pysähdyspaikka, jossa kannattaa viipyä pitempään. Maisema on sykähdyttävän kaunis.

Idylli Muhikon torpan rannassa

Kolmas pyöräilijälle hankala kohta on runsas kilometri ennen Miehikkälän Salpamuseota.  Tällöin Salpapolku erkanee Hauhiantieltä ja siirtyy kallioiseen ja mäkiseen maastoon, jossa pyörää on talutettava. Tämänkin kohdan voi kiertää ajamalla Hauhiantietä ja Esterannantien risteykseen ja kääntymällä siinä oikealle. Muutaman sadan metrin päässä, Korsutien risteyksessä, polku yhtyy jälleen tiehen. Tämäkään metsäosuus ei ole kuitenkaan polkupyöräilijälle mahdoton, sillä osan siitä voi liikkua pyörän selässä.

Välillä Salpapolku kulkee panssariesteiden
välissä

Miehikkälän Salpamuseo maastossa olevinen opastauluineen on erillisen vierailun arvoinen, joten palaan siihen myöhemmin. Tällä kertaa tyydyin vain kuvaamaan muutamia kohteita ja kiertämään alueen.

Alla lisää kuvia tekemältäni retkeltä, johon kului yhteensä viitisen tuntia.

Konekivääripesäke Hostikalla

Hostikan luolan lattialla oli reilusti vettä, joten suunnitelmani vierailusta sen sisällä piti hylätä

Sotavankien joukkohaudan muistomerkki

Toinen sotavankien joukkohaudan muistomerkki. Näiden kahden välillä on vain joitakin satoja metrejä

Takamaan laavu

Muhikon torpan idylliä

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Urpalanjokea Muhikon torpan luona

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Ylämaan Ihakselan koulu

Ihakselan entinen kansakoulu

Kesäkuussa 1905 Ihakselan koulun opettajiksi valittiin
Wäinö Roosblom ja Agnes Elina Jokinen.
Wiipurin Sanomat. Supistus. 3.6.1905.

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros siirtyy seuraavissa postauksissa entisen Ylämaan alueelle. Ensimmäisenä on vuorossa tarinaa Ihakselan koulusta, joka oli Ylämaan kunnan läntisin koulu. Tämän  kirjoituksen kuvasato on 5.5.2017 suoritetulta polkupyöräretkeltä,  allekirjoittaneen kuva-arkistosta sekä vanhoista sanomalehdistä. Kirjoituksen teksti on koostetta sanomalehtiartikkeleista ja muutamasta kirjasta. Koulun arkisto on vielä penkomatta, mutta sekin tapahtuu lähitulevaisuudessa.

Ihakselan koulu tarina

Etelä-Savo 7.11.1933

Säkkijärven kuntakokous päätti joulukuussa 1888 perustaa koulut sopiviin pitäjän pohjoisosan eli  Ylämaan kyliin. Ylijärven ja Säämälän koulut aloittivatkin toimintansa syksyllä 1889 vuokratiloissa. Keväällä 1898 annetun piirijakoasetuksen täyttämiseksi Säkkijärvi jaettiin 15:een koulupiiriin vuonna 1899. Yksi näistä oli pitäjän luoteisosassa Ihakselan piiri. Se aloitti toimintansa vuonna 1902 Matti Ihaksilla vuokratuissa tiloissa.  Ensimmäinen opettaja oli Anna Tallgren (vuosina 1902 - 1904). Kunta päätti toukokuussa 1902 ottaa Ihakselan ja Hujakkalan koulujen rakentamista varten valtiolta kuoletuslainaa. Ihakselan kansakoulun osuus 11 000 markan lainasta oli 7 000 markkaa. Koulun paikasta syntyi kiistaa. Koulupiiriin kuuluneet Ihaksin, Hermusen ja Näpin kylät halusivat koulun Ihaksin kylään, kun taas Kasarin, Hostikan, Apon, Närhen ja Kirpun kyläryhmät esittivät sen pystyttämistä joko Kirpun tai Apon kylälle. Koulu pystytettiin Ihakselan kylään, jonka katsottiin olevan koulupiirin keskeisellä paikalla, ja josta koulurakennukselle oli lahjoitettu maa-alue.

Koulurakennuksen vihkiäisiä vietettiin 29.8.1904. Koulun oli piirtänyt yksi kylän isännistä, Taavetti Simpura.  Hän loukkaantui vakavasti pudottuaan katolta tarkastaessaan rakenteilla ollut koulua elokuussa 1903. Uudessa koulurakennuksessa aloitti opetustyön ylioppilas Armas Salomon Majander ja tyttöjen käsityönopettajana toimi Kauno M. Majander. Kyseisessä paikalla koulu toimi aina vuoteen 1933 saakka. Syynä koulu siirtoon oli se, että osa koulupiiristä oli liitetty Luumäen kuntaan ja näin koulurakennus jäi koulupiirin reunalle. Uusi koulurakennus valmistui syksyllä 1933 Hostikan kylälle. Rakennus oli arkkitehti Toivo Salervon piirtämä. Rakennuksen pystytti urakoitsija Husu Luumäeltä ja se tuli maksamaan 220 000 markkaa. Armas Majanderin jälkeen opettajaksi tuli kolmeksi vuodeksi Kaarlo Rosblom (1905 - 1908), joka vaihtoi sukunimensä Raitakariksi. Seuraavan vuoden tehtävää hoiti Oskari Pikkarainen. Hänen jälkeensä opettajana Ihakselassa oli Johannes Penttinen aina 26.2.1918 saakka. Tällöin punainen hallinto lopetti koulun toiminnan.

Vuonna 1918 - 1919 opetuksesta vastasi Selma Hietala ja seuraavana vuonna Aleksander Liikkanen. Hänen jälkeensä oli tehtävässä kaksi vuotta (1920 - 1922) Kustaa Heino ja hänen jälkeensä niin ikään kaksi vuotta Daisy Makejeff (1922 - 1924) kuten myös hänen seuraajansa Tyyne Pekkola (1924 - 1926). Vuonna 1927 opettajaksi saapui Anna-Impi Winqvist, joka olikin tehtävässä huomattavasti pidempään kuin edeltäjänsä.  Anna-Impi Winqvistin jälkeen yläluokkien opettajaksi ja koulun johtajaksi valittiin Esko Vyyryläinen. Koulun opettajina toimivat myöhemmin Kerttu Tuovinen ja Eila Korpiranta.

Ihakselan koulupiirin alakansakoulu käynnistit toimintansa Ylämaan Mätön kylässä Heikin talossa (Toivari) tammikuussa 1925. Alakoulun opettajaksi saapui viipurilassyntynyinen Ruusa Mömmö, myöhemmin Metsäkallio. Alakansakoulu siirrettiin Hostikkaan Antti Närhen taloon vuonna 1931 ja edelleen vuonna 1933 valmistuneeseen uuten kouluun.  Sekä yläkansakoulun että alakansakoulun opettajat asuivat uuden koulun valmistumisen jälkeen koulurakennuksessa.

Ihakselan kansakoulun pitkäaikaisen
opettajan Ruusa Metsäkallion kuolinilmoitus.
Etelä-Saimaa 31.12.1958. Ruusa Metsäkallio
ei koskaan avioitunut, mutta sotavuosien
jälkeen hän kihlautui Karhulan paperitehtaalla
työjohtajana toimineen Urho Ketotien kanssa.
Tarina kertoo, että avioliittoon asti ei kuitenkaan
menty johtuen näkemyseroista naisen ja miehen
roolista. Uuno oli sitä mieltä vaimon tulee
palvella miestä, eikä päinvastoin.

Vanha Ihakselassa sijainnut kansakoulurakennus koki ylösnousemuksen, sillä se pystytettiin Ylämaan kirkonkylään kunnataloksi. Rakennus näkyy seisovan edelleen paikallaan, joskin varsin rapistuneena. Koulukeittolatoiminta Ihakselan koululla käynnistyi vuonna 1943. Alakoulu oli toiminnassa täysipituisena eli 36-viikkoisena jo 1930-luvulla. Maaltamuuton ja ikäluokkien pienenemisen seurauksena Ihakselan koulun toiminta päättyi vuonna 1977. Koulupiirin oppilaat siirtyivät jatkossa opiskelemaan Ylijärven koululle. Koulu on nykyisin yksityisasuntona, jonka yhteydessä toimii koirakennel.

Entinen Ihakselan kansakoulu

Niin hiljainen on kylätie... Pyöräretki 5.5.2017 välillä Ylämaa - Sirkjärvi - Mättö - Kirppu - Hostikka - Ylijärvi - Ylämaa

Ylämaan kirkonmäki 5.5.2017

Sisäkuva arkkitehti Ilmari Launiksen suunnittelemasta ja vuonna 1931
valmistuneesta kirkosta.

Aurikoinen ja lämmin  kevätpäivä 5.5.2017 (parhaimmillaan lähes 18 astetta) houkutteli jälleen pyöräretkelle eteläkarjalaisille kyläteille. Lappeen, Joutsenon ja Taipalsaaren kylätiet alkavat allekirjoittaneella olla kierretty jo monen kertaan, joten otin tällä kertaa suunnan Ylämaan entiseen pyramidipitäjään. Ylämaan kunta, joka muodostettiin aikoinaan (1929) pääosin Säkkijärven pitäjän pohjoisista kylistä, koki kuoleman vuoden 2010 alussa. Silloin siitä tuli osa Lappeenrannan kaupunkia. Kunnassa asui edellisen vuoden alussa yhteensä 1408 asukasta.

Ylämaan sankarihautausmaan muistomerkki

Ylämaan naaapurikunnan "poika" Reijo Taipale lauloi aikoinaan erittäin suosituksi tulleen iskelmän "Niin hiljainen on kylätie".  Tuon kappaleen perusviesti tuli koetuksi tällä retkellä. Itsenäisen kunnan olemassaolon päättyminen ja yhteiskunnan rakennemuutokset heijastuivat seitsemän vuotta myöhemmin tyhjinä toimistotiloina ja vähäisenä aktiivisuutena entisessä kuntakeskuksessa. Kylänraitilla oli hiljaista seisoskellessani entisen kunnantalon edustalla. Noin 15-minuutin oleskelun aikana minut ohitti vain kaksi autoa. Lisäksi arviolta yli 80-vuotias mummo näkyi orpona taluttavan rollaattoriansa kohti paikallista Sale-myymälää. Helmikuun 10. päivänä ilmestynyt sanomalehti Etelä-Saimaa kertoi miten asuntojen  hinnat muualla kuin Lappeenrannan keskustassa laskevat Etelä-Karjalassa kuin lehmän häntä. Haastatellun kiinteistövälittäjän mukaan asuntokauppa ei Ylämaalla käy muuten kuin erittäin houkuttelevalla hinnalla. Niinpä Ylämaalta saa 2000-luvun alussa valmistuneen hyväkuntoisen rivitalokaksion varaavine takkoineeen ja saunoineen alle 30 000 eurolla. Ei siis muuta kuin ostoksille kaikki te, jotka haluatte maalaiskylän rauhaan.

Kirkonkylällä kävin lisäksi sankarihaudalla, kirkon sisällä (onnellisen sattumuksen tuloksena), kunnantalon edessä olevalla Ylämaan miesten jatkosotaan lähdön muistomerkilla sekä vanhalla kansakoululla. Poikkesin toki Vilajoen kosken kuohuja ihailemaan ja pistäydyin kuvaamassa myös entisen pappilan, joka oli kesän 1944 torjuntaistelujen aikana kiihkeän toiminnan keskipiste.

Ylämaan kirkonkylän/Kosken entinen kansakoulu

Kirkonkylältä suuntasin Sirkjärvelle. Tavoitteena oli kuvata kylän vanha koulurakennus, joka löytyikin mutkaisen kylätien rinteestä, Kirjasjärven rannalta. Jälleen kerran sai todeta, että vanhat kyläkoulut on rakennettu upeille, luonnonkauniille ja keskeisille paikoille. Koulu on nykyisin yksityisomistuksessa, kuten lähes kaikki Etelä-Karjalan vanhat kyläkoulut. Tämä jälkeen suuntasin kulkuni Kylliäisentietä pitkin kohti Mätön kylää. Tie kulkee noin seitsemän kilometrin

Entisen kirkonkylän kansakoulun ulkohuussin reikärivistö

matkan salomaita. Pyöräilyretken kohokohtiin kuuluikin pysähtyminen salomaan rauhaan, istuminen tien varressa olevan tukipinon päällä, ja vain tuulen huminan, lintujen laulun ja käen kukunnan kuuntelu kevätauringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Vilajoen keväisiä kuohuja entisen Kosken kansakoulun alapuolella.

 Mätön kylällä en hahmottanut, missä olisi sijainnut vanha kyläkoulu, eikä pihoilla näkynyt ketään, jolta olisin kysynyt. Niinpä käännyin Helppääntielle kohti Kirpun kylää. Jälleen kerran edessä oli pitkiä salotaipaleita, mutta nehän ovat vain plussaa. Noin kilometri ennen Kirpuntielle saapumista allekirjoittaneelta jäi aluksi huomaamatta viitta, joka ohjasi talvisodassa alasammutun suomalaisen pommikoneen Blenheim BL-133:n  muistomerkille. Niinpä oli poljettava pitkä ja hikinen mäki ylös takaisin tienhaaraan, jossa opasteviitta ohjasi oikealle paikalle. Noin sadan metrin päässä Helppääntietä oleva muistomerkki löytyi rämemäisestä notkosta. Alasampumisen seurauksena menehtyi kolme suomalaista lentäjää 10.3.1940.

Sirkjärven entinen kansakoulu

Blenheim BL-133:n muistolaatta pommikoneen tippumispaikalla

Pahaksi onneksi lana oli juuri käynyt tasaamassa lähes kaikki kulkemani sorapintaiset kylätiet, joten pehmeä, irtonainen sora sai allekirjoittaneen luovuttamaan ylimääräisen nestelitran Ylämaan ylämäkiin. Paikoin jyrkät ylämäet olivat niin pehmeitä, ettei niitä pystynyt nousemaan edes ykkösvaihteella, vaan oli hypättävä pyörän selästä sen taluttajaksi. Helppääntien risteyksessä käännyin Kirpuntielle kohti Hostikkaa. Valitettavasti tällä matkalla sattui toinen ohiajo, kun en huomannut poiketa Kirpuntieltä noin 50 metrin päässä olevalle Kirpun miehistöluolalle (Tämä virhe tuli jo korjattua seuraavalla pyöräretkellä). Kirpun kylä on ilmeisesti saanut nimensä Kirpun suvusta, joka aikoinaan kansoitti tiiviisti kylän ja sen lähiseudut. Ylämaalaiset sukunimet ovat luku sinänsä. Seudulla olivat aikoinaan yleisiä Kirpun lisäksi mm. seuraavat sukunimet: Mättö, Hiiri, Hostikka, Nutikka, Kasari, Peräkasari, Kiero, Husu, Mytty ja Rumpu. Vaikka moni Kirppu ja Hiiri on vaihtanut nimensä, kyseisiä nimiä löytyy edelleen paikallisten postilaatikkojen kyljistä.

Konekiväärikorsu B132:n  sisäänmenoaukko Kirpuntien varressa

Ihakselan vuonna 1933 valmistunut entinen kansakoulu

Hostikan kylänreunaan saapuessani oli aivan tien varressa Salpalinjan rakenteisiin kuulunut panssarintorjunta- ja konekiväärikorsu B132. Korsu on vielä hyvässä kunnossa. ja sen edessä seisoo erittäin informatiivinen opastaulu. Matkan seuraava pysähdyspiste oli vanha koulurakennus, joka nyt näytti toimivan koirahoitolana. Talon asukkaista ei näyttänyt paikalla olevan kukaan, joten tyydyin kuvaamaan rakennuksen vain tieltä käsin. Kyseessä oli entinen Ihakselan kansakoulu, joka oli perustettu jo vuonna 1902. Sille oli valmistunut ensimmäinen koulu vuonna 1904 Ihakselan kylään. Koulu oli siirretty vuonna 1933 Hostikan kylälle valmistuneeseen uuteen  koulurakennukseen. Palaan Ylämaan koulujen historiaan myöhemmin, mutta tässä listaa kunnassa toimineista (kansa)kouluista: Hujakkala (1900 - 1997), Ihaksela (1902 - 1977), Kansalaiskoulu (1958 - 1974), Kirkonkylä/Koski/Pentti (1918-), Leino (1921 - 1965), Mättö (1910 - 1964), Sirkjärvi (1902 - 1967), Säämälä (1877 - 1967), Timperilä (1900 - 1940, 1942 - 1944), Villala (1897 - 1999), Väkevälä (1905 - 1967) ja Ylijärvi (1890 - 2005). Nyt entisen Ylämaan alueella on toiminnassa vain yksi koulu, jossa oli lukuvuonna 2016 - 2017 yhteensä 75 oppilasta.

Näkymä Hostikan Tuomistonmäen alueelta

Seuraavaksi jatkoin matkaani Hostikan majoitus- ja tulenjohtotunnelin luokse. Olen käynyt paikalla jo joitakin kertoja aikaisemmin,  joten tyydyin nyt vain katselemaan paikkoja ja nauttimaan paikalla olevan retkipöydän ääressä eväitäni. Kyseinen Tuomistomäen alue on kunnostettu museoalueeksi. Siellä sijaitsevat mm. konekiväärikorsu B167 ja majoitustunneli B166. Hostikan alueen Salpalinjarakenteistä löytyy kartta ja lisäinformaatiota täältä.

Näkymä Ylijärven vuonna 2005 lakkautetulle koululle.

Tämän jälkeen edessä oli enää paluu Ylämaan entiselle kirkonkylälle Ylijärventietä pitkin. Kuvasin peltoaukean yli vuonna 2005 lakkautetun Ylijärven koulun. Kyseisenä kouluvuonna siellä opiskeli 14 opppilasta. Viimeisenä kuvauskohteena oli Ylämaan vuonna 1994 valmistunut koulu- ja kirjastorakennus. Matkaa kertyi mittariin runsaat 40 kilometriä ja aikaa täällä mukavalla pyöräretkelle monine pysähdyksineen meni noin nelisen tuntia.

Ylämaan koulu

Tässä lisää kuvia reissulta:

Ylämaan sankarivainajat 1939 - 1945

Isänmaan puolesta-muistomerkin laatta Ylämaan keskustassa

Isänmaan puolesta-muistomerkki ja Mannerheimristin ritari Toivo Kirpun muistokivi

Ylämaan entinen pappila

Muistolaatta entisen pappilarakennuksen seinässä