Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Ruokolahden Laamalan kansakoulun alkuvaiheet

Laamalan vuonna 1930 valmistunut entinen kansakoulu on korjattu viime vuosina erinomaiseen kuntoon

Lakkautettujen kyläkoulujen "metsästysretkellä " pysähdyin sunnuntaina 13.8. ensimmäiseksi Ruokolahden kunnan keskiosassa sijaitsevalle Tellanmäelle. Tämän korkean mäen päällä seisoo entinen Laamalan koulu, jonka perustamisvaiheet ajoittuvat vuosiin 1923 - 1925. Toukokuun 6. päivä 1923 Laamalan kylässä pidettiin kansakoulun perustamista käsittelevä kokous. Kokous päätti esittää kunnanvaltuustolle, että Laamalaan perustettaisiin jo syksyllä 1924 aloittava kansakoulu. Koulun toiminta oli tarkoitus käynnistää vuokratiloissa. Myöhemmin rakennettavaksi tulevan koulun paikasta keskusteltiin. Koulun paikaksi ehdotettiin joko Lapjärven seutua tai ns. Laamalan kangasta. Kouluhanketta edistämään valittiin Tuomas Tella Laamalasta ja Antti Kostiainen Sikiölästä. He toimittivat kunnavaltuuston puheenjohtajalle  anomuksen jo saman kuun aikana. Anomuksessa vedottiin pitkään matkaan Virmutjoen koululle sekä siihen, että seudulta löytyy 37 kouluikäistä lasta. Anomukseen ei kuitenkaan suostuttu, vaan valtuusto vastusti koulun perustamista.

Kunnanvaltuuston hylkäys ei kuitenkaan lannistanut laamalalaisia. Kylässä pidettiin uusi kokous 24.6.1924, jossa yksimielisesti päätettiin "kyläläisten kesken laittaa koulu Laamalaan". Tälle yksityiselle koululle valittiin johtokunta, Juho Tella lupasi koululle luokkahuoneen ja Tuomas Tella opettajalle asunnon. Perustamiskokouksessa mukana olleet Ilmajärven kylän asukkaat lupasivat myös lähettää lapsensa tähän kouluun. Koulun perustaminen ei tälläkään kertaa johtanut tulokseen. Kunnanvaltuusto käsitteli Laamalan kouluasiaa kokouksessaan syyskuussa, mutta siirsi päätöksen siksi, kunnes Korkein hallinto-oikeus antaa päätöksen kunnan kansakoulujen piirijaosta. Piirijako vahvistettiin 20.12.1924 kunnanvaltuuston kokouksessa. Laamala sai nyt oman koulupiirinsä, ja piirin yläkoulu päätettiin aloittaa vuokrahuoneustossa 1.8.1925. Alakoulun toiminnan käynnistäminen yksiopettajaisena ja 18-viikkoisena siirrettiin vuoden 1931 elokuun alkuun. Alakoulun opettaja olisi päätöksen mukaan yhteinen Vaittilan piirin kanssa. Tällöin astuisi oppivelvollisuus voimaan Laamalan koulupiirissä.

Lukuvuonna 1925 - 1926 opetus tapahtui Tuomas Tellan tuvassa lukuunottamatta käsitöiden opetusta, joka annettiin Juho Tellan tuvassa. Koulun opettajaksi valittiin kylän oma kasvatti. Linda Katri Tella. Hänestä tulikin koulun pitkäaikaisin opettaja. Poikien käsityönopettajana aloitti mylläri Lauri Poutanen.

Sanomalehti Ylävuoksi kertoi 20.4.1929 Ruokolahden
kunnanvaltuuston ratkaisseen Laamalan kansakoulun sijaintipaikan

Lokakuussa 1926 johtokunta esitti kunnalle Tuomas tella Tilan ostamista Laamalan koulun käyttöön. Esitys ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Kaksi vuotta myöhemmin koulurakennuksen paikka oli esillä koulupiirin kokouksessa. Ehdolla olivat n.s Luukkosen kangas ja Pitkäjärven pää Kinnin maalla. Kokous valitsi koulun paikaksi Luukkosen kankaan. Maan omistanut Juho Luukkonen lupautui myymään tarvittavam maa-alan 1000 markan hehtaarihintaan. Esitetty paikka ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia. Kunnanvaltuusto määräsi kunnankirjuri Simo Keltasen pitämään uuden kokouksen Laamalan koulurakennuksen paikasta. Nimttäin ilmajärveläiset ilmoittivat, että mikäli koulu rakennetaan aijotulle paikalle, he haluavat oman koulupiirin. Huhtikuun kokouksessa johtokunta oli kutsunut keskustelmaan koulun paikasta Aleksander Tellan, Ilmajärveltä, Antti Kostiaisen, Iivari Kostiaisen, Juho Kostiaisen ja Johannes Pellisen Sikiölästä, sekä Antti Sikiön, Eenokki Lääperin ja Tuomas Tellan Laamalasta. Johtokunta kävi yhdessä kutsuttujen kylien edustajien kanssa katsomassa koulun paikaksi Tuomas Tellan omistamaa Tellanmäkeä. Tämä paikan sekä johtokunta että kylien edustajat lopulta hyväksyivät. Tuomas Tella lupasi myydä maa-alueen koulua varten samalla 1000 markan hehtaarihinnalla, jonka Juho Luukkonen oli pyytänyt omasta tontistaan. Heinäkuussa 1929 johtokunta esitti koulupaikaksi Tellanmäkeä ja töiden aloittamista samana syksynä. Kunnanvaltuusto teki myönteisen rakentamispäätöksen syyskuussa ja rakennustyöt tulisi aloittaa heti. Päärakennus piti tehdä Kansakoulujen piirustustoimiston valintavihkon mallin mukaan. Sauna- ja talousrakennuksissa käytettiin Sutelan kansakoulun piirustuksia. Koulun tontti erotettiin lokakuussa kantatilasta omaksi Koulumäki-nimiseksi tilakseen. Urakoitsijat valittiin ja ensimmäisenä rakennustoimenpiteenä koulutontille rakennettiin tie.

Etelä-Saimaa 4.1.1930

Ylävuoksi 13.8.1930

Rakentaminen pääsi vauhtiin, kun Kouluhallitus vahvisti vuoden 1929 viimeisenä päivänä rakennuksen piirustukset. Hirsien vetäminen rakennuspaikalle tuotti ongelmia, sillä tammikuussa lumet sulivat pois. Länkiä katkeili, kun hevoset rehkivät sulassa maassa rakennushirsiä korkealle Tellanmäelle. Kellaritiloja louhiessa sattui ylimääräistä työtä aiheuttanut vahinko. Rakennuspiirustuksia luettiin väärin päin ja aluksi kellaritiloja louhittiin väärään paikkaan. Huolimatta edellä kerrotuista vastoinkäymisistä koulurakennus valmistui niin, että uusi lukuvuosi voitiin aloittaa syksyllä 1930 upouudessa koulussa. Komean ja korkean koulurakennuksen hinnaksi tuli valtuuston hyväksymän kustannuslaskelman mukaan 229 740 markkaa.

Laamalan koulun tarina jatkuu täällä

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Utulan koulu Ruokolahdella

Utulan entinen kansakoulu kesällä 2016. Etualalla  1920-luvun rakennukseen myöhemmin ympätty "elintasosiipi".

Tämä yhteenveto lakkautetusta ruokolahtelaisesta kyläkoulusta on odottanut julkaisemistaan jo viime kesästä alkaen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Utulan kansakoulun opettajaksi valittiin ensin Eljas Huuskonen
Karttulasta.  Opetustyön aloitti kuitenkin Alfred Miettinen, jonka
valinnasta löytyy niin ikään ilmoitus Suomen Wirallisesta Lehdestä.
Suomen Wirallinen Lehti 9.7.1917.

Ruokolahden Utulaan kansakoulu saapui vuonna 1917. Kunnanvaltuusto valitisti helmikuun 17.päivä vuonna 1917 koululle johtokunnan, johon valittiin Pekka Friari Karoniemestä, Emil Viuhkonen Tuomalasta, August Tiilikainen ja Adam Rautio Utulasta sekä Tuomas Hämäläinen Vuosalmesta. Alkavaan kouluun ilmoittivat vanhemmat 39 lasta. Koulupiiriin kuuluivat Härskiänsaaren, Tuomalan, Utulan ja Vuosalmen kylät.

Vuonna 1919 jouduttiin jälleen hakemaan opettajaa.
Tämä ilmoitus oli Suomen Virallisessa Lehdessä
2.5.1919.

Koulua pidettiin aluksi muutamia vuosia Alpo ja Ester Tiilikaisen Rantala-nimisellä tilalla. Koulurakennuksen paikaksi saatiin vuonna 1920  konsuli E. Wolffin lahjoittama maa-alue, jolla olevat rakennukset kunta osti Tornator Oy:ltä 5 000 markalla. Kunta antoi koulun rakentamiseen 25 000 markkaa. Johtokunta möi myöhemmin koulun tontilla sijainneet riihen kylkiäisineen, vanhasta navetasta tehdyn heinäkuurin ja aitan opettaja Alfred Miettiselle 950 markalla.

Koulu toimi ensimmäiset 26 vuotta ilman sähkövaloja. Koulukeittolatoiminta Utulassa alkoi sotavuosina. Ruoka valmistettiin Sastavin tuvan hellalla, josta se kuljetettiin muutama sata metriä koululle. Myöhemmin keittolana toimi saunan pukuhuone. Erillinen keittolarakennus valmistui 1970-luvun alussa ja silloin koululle saatiin myös puhdasvetinen porakaivo. Ajoittain tautiepidemiat keskeyttivät koulutyön. Näin tapahtui esimerkiksi helmikuussa 1937, kun oppilaiden keskuudessa levisi tulirokko. Pitkäaikainen opettajapariskunta Utulan koululla oli Airi ja Pentti Havia, jotka saapuivat Utulaan heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1962. He asuivat ja opettivat koululla ja siirtyivät sieltä pois vuosi ennen koulun lakkauttamista vuonna 1999.

Utulan kansakoulu 1960-luvulla.

Kun Utulan koulu vietti 50-vuotisjuhliaan joulukuun 1. päivä, paikalla oli myös koulun ensimmäinen opettaja Alfred Miettinen.  Juhlien yhdessä paljastettiin  sankarivainajien muistotaulu, jossa on 25:n talvi- ja jatkosodassa kaatuneen entisen oppilaan nimet. Koulurakennus toimi kylätalona vuoteen 2013 saakka. Silloin Ruokolahden kunta pisti rakennuksen myyntiin. Rakennuksen osti Etelä-Saimaan lehtiuutisen mukaan talon asukas.

 

Utulan koulun sankarivainajien muistotaulu.
Etelä-Saimaa 3.12.1967

Lähteet:
Lainajyvästöstä euroaikaan. Ruokolahden kylät ja koulupiirit.
Etelä-Saimaa 1967, 2013
Suomen Wirallinen Lehti 1917
Suomen Virallinen Lehti 1919

Ison kiven takana kuohuu I. Harju ja virsi - kulttuuriskandaali Lemillä?

Väinö Putkosen Lemistä ja lemiläisistä kertova kirja ilmestyi vuonna 1980

Lappeenrannassa aikoinaan ilmestyneessä sosialidemokraattisessa Saimaan Sanomat-lehdessä oli huhtikuussa 1980 artikkeli otsikolla Kulttuuriskandaaliko Lemin tapaan. Siinä kerrottiin kunnanhallituksen pistäneen jäihin tekeillä olleen kunnan historiaa ja nykypäivää esittelevän kotiseutukirjan. Artikkeli herätti tietysti mielenkiintoni varsinkin, kun allekirjoittaneella oli kaksikin kappaletta kyseistä kirjaa hyllyssä. Olin selaillut joskus tuota kirjaa, mutta täytyy myöntää sen jääneen lukematta. Nyt tartuinkin kirjaan uudella innolla ja huomasin teoksen olevankin harvinaisen helmen kotiseutu- ja pitäjäkirjojen laajassa tarjonnassa.

Lemin kunnan kotiseutu- ja kulttuurilautakunta oli ehdottanut pari vuotta aikaisemmin kunnanhallitukselle, että pitäjästä koottaisiin sen historiaa ja nykypäivää kuvaava teos. Hanke sai kunnallisten päättäjien siunauksen. Kirjan kokoajaksi valittiin lemiläinen peruskoulunopettaja ja runoilija Väinö Putkonen, joka oli itsekin kunnan kulttuuri- ja kotiseutulautakunnan jäsen. Putkonen teki haastatteluja, perehtyi kunnan historiaan, kokosi materiaalia ja kirjoitti kaiken tuon pohjalta pyydetyn teoksen. Mutta siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli valmis, nousi seinä vastaan. Kunnan päättäjät eivät suostuneet tätä Harju ja virsi-nimistä kirjaa kustantamaan. Lemin kunnanvaltuuston ja myös kunnanhallituksen hylkäävä päätös oli yksimielinen. Sen sijaan Lemin kulttuuri- ja kotiseutulautakunta antoi kirjan tekijälle kaiken tukensa ja puolsi sen julkaisemista.

Saimaa Sanomien otsikointia 26.4.1980

Saimaan Sanomien haastattelema kunnansihteeri Markku Peutere perusteli kielteistä päätöstä mm. sillä että kirjassa luotu kuva Lemin kunnan entisestä kunnanjohtajasta Markku Nurmisesta ei ollut hyväksyttävä. Peutere kylläkin myös kehui kirjaa: ”Kyllä Harjun ja virren tekstiä pidetään hyvänä, kunnan taholta ei aseteta kyseenalaiseksi teoksen kirjallisia arvoja.” Kunnansihteeri totesi lisäksi, että kunta oli pidättänyt alusta alkaen itselleen oikeuden tarkistaa teoksen tekstin.  Väinö Putkonen oli valmis muuttamaan jonkin verran tekstiään, mutta niin laajoihin muutoksiin kuin kunnan taholta vaadittiin, hän ei ollut valmis.  Kun kirjan julkaisemisesta ei päästy sovintoon, päätti Putkonen julkaista kirjan itse.  Kunnansihteeri Peutereen mukaan tekijälle kuitenkin maksettiin kirjoituspalkkio alkuperäisen kustannusarvion mukaan. Se painettiin Etelä-Saimaan Kustannus Oy:n kirjapainossa. Kirja julkaiseminen sai tukea Kymen läänin taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta sekä joiltakin yksityishenkilöiltä. Lemin kuntakin suostui ostamaan kirjaa kymmenen kappaletta ja lisäksi niitä hankittiin muutama kappale Lemin kirjastoon.

Opettaja Väinö Putkonen oli juuriltaan kannakselainen, Lemille kotiutunut runoilija. Itse hän luonnehti kokoamaansa kirjaa näin:

Kirja pyrkii olemaan kuntaesitettä rikkaampi, mutta ei pitäydy myöskään kotiseutuhistorian tapaan pelkkiin tutkimustuloksiin. Siinä on annettu tilaa vaikutelmille, haastattelutuloksille, jopa puhtaasti inhimillisille mielipiteille. Jää riippumaan lukijan valppaudesta ja avoimesta mielestä, minkä painon hän näille mielipiteille ja vaikutelmille antaa.

Saimaan Sanomien toimittaja Pauli Stavén arvioi myrskyn ”ison kiven takana” aiheuttanutta kirjaa mm. näin:

Lemin kunnan historiaa hän kirjoittaa niin kuin runoilija. Hän poimii tosiasioita, ei tiedemiesmäisen järjestelmällisesti vaan impulsiivisesti, paljolti omia, usein lennokkaitakin oivalluksiaan seuraillen ja yhdistelee niitä huikein kaarin. Hänen kielensä on värikästä ja virittävää, rönsyilevää, maalailevaa.

Stavén toteaa lisäksi kirjassa näkyvän myös Putkosen opettajataustan:

Hän kirjoittaa myös opettajan tapaan. Hän selittää, johdattelee kärsivällisesti ymmärtämään tapahtumien ja ilmiöiden olemusta, niiden lainalaisuuksia. Hänen näkemyksensä ovat usein avoimen subjektiivisia, mutta juuri sellaisina epäsovinnaisuudellaan inspiroivia, hänen opetuksensa on luovaa, kaikkea kuivaa tilastoivaa numerotietoa karttavaa.

Saimaan Sanomien toimittajan mielestä kirja on parhaimmillaan poimiessaan tarkasteluun jonkin historiallisen ilmiön tai lähestyessään tavallista lemiläistä tämän päivän ihmistä ja lemiläisen lähintä elinpiiriä. Lisäksi kehuja saa Putkosen kyky lähestyä inhimillisellä tasolla toista ihmistä. Tällöin teksti on Stavénin mielestä elävää ja helposti avautuvaa. Moitetta kirjoittaja saa silloin, kun hän luisuu varsinaisesta aiheestaan subjektiivisiin näkemyksiinsä yleisistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tästä esimerkkinä hän mainitsee Putkosen purkauksen televisiota vastaan.

Tarina jatkuu lähitulevaisuudessa allekirjoittaneen arviolla.....