Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhdysvallat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. lokakuuta 2016

Jättiläisten valtatie

Näkymää Jättiläisten valtatielle


Infotaulu punapuumetsien suojelusta
 Kiertelin viime ja tällä viikolla Yhdysvaltain länsirannikolla. Yhtenä kohteena oli Fort Bragg Kalifornian osavaltion pohjois-osassa, Mendocinon piirikunnassa, Tyynenmeren rannalla. Sinne asettui lukuisa joukko suomalaisia siirtolaisia 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Ympäristön punapuumetsiköt ja sahat takasivat metsätöihin tottuneille suomalaisille runsaasti työpaikkoja. Alueen metsiköt olivat aivan toisenlaisia kuin Suomessa. Valtavien punapuiden kaataminen ja kuljetus vuoristoisessa maastossa oli varmasti huomattavasti haasteellisempaa työtä kuin tukkijätkän työ "vanhassa maassa". Hyvin nämä lumperijäkit kuitenkin viihtyivät seudulla, sillä suuri osa heistä asettui seudulle loppuelämäkseen. Osa hankki metsätöistä saamillaan varoilla oman maatilan, osa asettui Fort Braggiin, tai muihin seudun asutuskeskuksiin. Fort Braggissa suomalaisilla oli kaksi kirkkoa ja kaksi haalia, sekä lähes yksinomaan suomalaisista koostuva asuinalue, jota kutsuttiin Kakaravaaraksi. Ensimmäisen siirtolaispolven perheissä oli nimittäin paljon lapsia.

Osa valtavista punapuumetsiköistä säilyi - ONNEKSI - hakkuilta. Jättimäisten punapuiden juurella seisoessa ei voi kuin haukkoa henkeään. Ne ovat saaneet alkunsa kauan ennen kuin yksikään valkoinen mies, puhumattakaan suomalaisista, oli astunut Amerikan mantereelle. Ohessa kuvia ja tietoa Fort Braggin pohjkoispuolella, Humboldtin piirikunnassa sijaitsevasta punapuumetsiköstä ja sen läpi kulkevalta Jättiläisten valtatieltä.

Humboldtin punapuumetsikkö

Eel-joen varrella Pohjois-Kaliforniassa olevassa Humboldt Redwoods State Parkissa (Humboldtin punapuumetsien valtionpuistossa) sijaitsevat  eräät maailman mahtavimmista ikiaikaisista punapuumetsistä. Puistoon kuuluu yli 53000 eekkeriä, mukaan lukien 17000 hehtaaria vanhoja rannikon punapuumetsiä. Puisto perustettiin vuonna 1921. Tänään puisto sisältää monipuolisen rannikkopunapuumetsäekosysteemin, johon kuuluu Rockefeller Forest, maailman suurin jäljellä oleva ikivanha metsä. Täältä löytyy englanninkielinen sivusto puiston historiasta.

Alue sisältää yli 250 leirintäaluetta, 100 kilometriä vaellus-, pyöräily-, ja ratsastusreittejä, ja luonnonkauniin 32 mailia pitkän Avenue of Giantsin, jättiläisten valtatien. Tässä runsaan kuuden minuutin video jättiläisten valtatiestä. Puisto on avoinna vuoden ympäri ja virkistysmahdollisuudet ovat käytettävissä kaikkina neljänä vuodenaikana.

















perjantai 29. huhtikuuta 2016

Karjalan Kansa: SKP:n ja SKDL:n äänitorvi Karjalassa


Karjalan Kansa-lehden yhteystiedot ja tilaushinnat 1949
Tässä blogimerkintä pian edessä olevan vapun kunniaksi:

Löysin Lappeenrannan maakuntakirjaston sanomalehtikokoelmasta parisen viikkoa sitten minulle täysin uuden paikallislehden, Karjalan Kansan. Kyseinen lehti oli paikallinen SKDL:n ja SKP:n äänitorvi. Selasin läpi vuoden 1949 vuosikerran, joka on sidottuna maakuntakirjaston arkistossa. Lehteä selaillessa lehahti tunkkainen tuulahdus sodan jälkeisestä sisä- ja ulkopoliittisesta ilmapiiristä. Tämän kommunistilehden päävihollinen on artikkelien perusteella, ei suinkaan porvarilliset puolueet, vaan selkeästi sosialidemokraattinen puolue. Kansainvälisessä politiikassa pääkonna on Yhdysvallat, joka lehden mukaan yrittää estää "rauhaa rakastavan, demokraattisen" Neuvostoliiton hyvät pyrkimykset kaikkialla maailmassa. Lehdessä oli runsaasti artikkeleita, joissa kerrottiin luovutetulta alueelta siirtyneen väestön ongelmista. Myös tämän väestöryhmän tyytymättömyyden toivottiin realisoituvan SKDL:n laariin äänestyskopeissa. Miten hyvin siinä onnistuttiin, on sitten toinen asia. Olihan tuo väestöryhmä joutunut siirtymään uusille asuinsijoille "rauhaa rakastavan" Neuvostoliiton toimien seurauksena.

Karjalan Kansaa julkaistiin aluksi Joensuussa vuodesta 1946 pienenä Pohjois-Karjalaa varten tarkoitettuna järjestölehtenä. Keväällä 1948 lehden painatus ja toimitus siirrettiin Lappeenrantaan. Siitä tuli tällöin kolme kertaa viikossa ilmestyvä varsinainen sanomalehti. Lehden levikki oli noin 3000 kappaletta. Karjalan Kansan päätoimittajina työskentelivät Viljo J. Turpeinen (1946–1948) ja Juho Kemppainen (1948–1949). Vuonna 1949 artikkelin pääpaino on Etelä-Karjalassa. Tosin lehdessä on silloin tällöin myös Pohjois-Karjalan eri kuntia esitteleviä sivuja. Kahden eri talousalueen kattanut maakuntalehti ei liene ollut kovinkaan kannattava, mistä kertoo lehden lyhyt elinkaari.

Lopuksi otteita lehden sisällöstä:

Lehdessä julkastiin 30.4.1949 satoja vapputervehdyksiä. Maksullisten tervehdysten avulla kerättiin rahaa lehden hyväksi. Samalla aatetoverit pystyivät listaa lukemalla tarkistamaan, oliko toveri edelleen "rivissä" puolustamassa sitä "oikeaa" työväenaatetta.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Ei syytä huoleen?

Mr Putin on puhunut
Putin kiisti tänään Sotšissa, että Venäjä pyrkisi rakentamaan uutta imperiumia. Näin ollen voimme nukkua rauhassa yömme. Tosin Putin on aikaisemmin todennut, ettei Krimillä ole venäläisiä joukkoja. Hän myös väittänyt, ettei venäläisiä joukkoja ole Itä-Ukrainassa.  Voimmeko siis luottaa entisen turkulaisen sanaan?

Putin syytti sen sijaan Yhdysvaltoja ja EU:ta sekaantumisesta muiden maiden sisäisiin asioihin. Viimetalvisessa olympiakaupungissa pidetyssä Valdai-konferensissa hän kuvaili kansainvälistä järjestelmää luhistuneeksi ja vieritti syyn lännen ja erityisesti Yhdysvaltain niskoille. Uutistoimisto Reutersin mukaan Putin syytti Yhdysvaltojen "yksipuolisen sanelun" maailman asioissa kärjistävän konflikteja.

Samassa yhteydessä mr Putin myönsi Venäjän järjestäneen Ukrainan Kiovasta karanneen presidentti Viktor Janukovichin paon maasta.