Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla, osa 1.

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden hautamuistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuusjärven hautausmaalta Outokummussa löytyy vuoden 1918 sisällissodan valkoisen osapuolen sankarivainajien joukkohauta ja muistomerkki. Outokumpu, joka silloin oli vielä Kuusjärven kunta, oli alueella, joka jäi heti sodan alussa selkeästä valkoisten hallitsemalle vyöhykkeelle. Kuusjärven kunnan alueella ei käyty minkäänlaisia taisteluja sodan aikana punaisten ja valkoisten välillä.  Niinpä ihmetykseni olikin suuri, kun hautausmaalta löytyi myös punaisten muistomerkki, johon on hakattu 42 vakaumuksensa puolesta kuolleen nimet. Punaisten haudassa lepäävien vainajien määrä on siis kymmenkertainen valkoisten vastaavaan määrään - neljä kuollutta - verrattuna. Mistä löytyisi selitys tälle omituisuudelle?

¨Kuusjärvellä poliittinen herääminen tapahtui varsin myöhään Vuoden 1905 suurlakkokin sivuutettiin pitäjässä vähin äänin. Ensimmäinen työväenyhdistys  kuntaan perustettiin vuonna 1907. Sosialdemokraattien kannatus oli kunnassa kuitenkin vielä vähäistä. Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa puolue sai 11 % pitäjäläisten äänistä, kun esimerkiksi vanhasuomalaisten ääniosuus oli 31 % ja nuorsuomalaisten 58 %. Maalaisliiton paikallisosasto perustettiin Kuusjärvelle vuonna 1909.  Kaivostoiminnan käynnistyminen vuonna 1911 Outokummussa mullisti uneliaan maalaispitäjän hereille myös poliittisesti.  Outokumpuun ilmaantui pitkälahtelaisia työmiehiä, jotka toimillaan saivat työväenliikkeen voimistumaan. Syntyi Puhujaseura, josta tuli vuonna 1918 perustetun Outokummun Työväenyhdistyksen edeltäjä. Räätäli Kaasisen kodissa pidettiin lukutupaa, jossa luettiin ahkerasti työväenlehtiä: Työmiestä, Työtä, Rajavahtia ja Kurikkaa, sekä tutkittiin Ingersollin teoksia. Sosialidemokraattien ääniosuus nousi dramaattisesti. Vuoden 1909 eduskuntavaaleissa se oli jo 41 %. Ennen itsenäitsymistä pidetyissä eduskuntavaaleissa se oli korkeimmillään vuonna 1916, jolloin sosialidemokraattinen puoleue sai lähes puolet annetuista äänistä (49 %). Kuusjärvi oli siis muuttunut vajaassa kymmenessä vuodessa vahvaksi työväenliikkeen ja sosialidemokraattisen puoleen tukialueeksi.

Kiihkeä liikehdintä alkoi Kuusjärvellä toden teolla vuoden 1917 syksyllä. Porvarillisella puolella olisi erään kertomuksen mukaan ollut tosin jo keväällä keskusteluja Turvalliskunnan perustamisesta ja perimätieto kertoo, että työväen järjestyskaarti olisi ollut toiminnassa jo kesällä 1917. Näille väitteille ei kuitenkaan löydy kuitenkaan vahvistusta asiakirjoista. Siitä, miten kunnassa toimittiin sosialidemokraattien julistaman lakon aikana mrraskuussa, ei myöskään ole juurikaan asiakirja-aineistoa. Tapahtumien kulun hahmottamiseksi on pitänyt turvautua haastatteluihin ja suojeluskunnan arkistosta löytyvään materiaaliin. Se, mitä Outokummussa tapahtui, näyttää olleen vahvasti sidoksissa siihen, mitä liikehdintä Joensuussa eteni. Keväällä 1917 Joensuuhun oli saapunut Yhdysvalloista juuri palannut työväenliikkeen johtohahmo August Wesley, joka piti pitkin syksyä Joensuussa kursseja maakunnasta saapuneille työväenliikkeen johtomiehille. Kyseessä oli jonkinasteiset päällikkökurssit. Kuusjärveltä kursseille osallistuivat ainakin Noak Huttunen Outokummusta ja Pekka Kinnunen Varislahdesta.  Wesley kierteli lisäksi  piiripäällikön ominaisuudessa perustamassa punakaarteja maakuntaan. Siitä, kävikö hän punakaartin perustamistarkoituksessa myös Kuusjärvellä, ei ole tietoa.

Outokummun työväentalo, kiihkeän toiminnan keskipiste marraskuussa 1917.

Outokummun työväentalolla pidettiin heti yleislakon alettua 13.11.1917 suurlakkokokous. Kokouksesta ajettiin kaikki työväenyhdistykseen kuulumattomat. Kokous päätti, että työt oli kunnan alueella lopetettava ja kaupat, myllyt ja koulut suljettava. Seuraavana päivänä perustettiin järjestyskaarti, johon kuului 30 miestä. Järjestyskaartin jäsenten tehtäviin kuului  toimia lakkovahteina eri puolilla pitäjää. Kaartin vahvuutta lisättiin seuraavina päivinä niin, että siihen kuului 19.11. jo 58 miestä. Kaarti, jonka johtajana toimi Konsta Halme, suoritti vartiopalvelusta  15.11. lähtien Outokummun kaivoksella ja myllyillä. Lisäksi se takavarikoi aseita ja elintarvikkeita. Työväenyhdistyksen sisällä ilmeni tässä vaiheessa erimielisyyksiä. Kuusjärveläiset johtajat Antti Koistinen ja Simson Kokko eivät kannattaneet vallan siirtämistä Järjestyskaartille, mutta ei-paikalliset työväenliikkeen johtohahmot olivat toista mieltä. Perimätieto mainitsee heistä kolme nimeltä: Kallio, Koskenkorva ja Aatu Soininen.

Lakkoa johtamaan valittiin suurlakkokomitea, joka harkitsi "lahtarien" vangitsemista, mutta toimenpidettä pidettiin liian varhaisena Marraskuun 17. pävä lakkokomitean miehet kiersivät ympäri pitäjää takavarikoimassa aseita. Piirikomiteasta tulleiden ohjeiden mukaan lähetettiin 10 miestä ottamaan haltuunsa myös poliisilaitos, mutta tehtävä epäonnistui, sillä Kuusjärveltä ei sellaista löytynyt. Kuten aikaisemmin totesin jäi Kuusjärvi selkeästi valkoisten hallussa olleelle alueelle. Niinpä Kuusjärven  punaisten oli haudattava vallankumoushaavensa.

Valkoisten saatua seudulla yliotteen kutsuttiin kaikki punaiseksi epäillyt kuulusteluihin. Heiltä takavarikoitiin kaikki aseet. Kuulusteluja johti kaivosyhtiön palveluksessa ollut piiripäällikko Armas Pohja. Pohjan kantana oli, ettei punaisia tule vangita, elleivät he ole syyllistyneet rikoksiin. Kaikki epäillyt pääsivät kuulusteluiden jälkeen vapaiksi. Perimätieto selittää Pohjan toiminnan humaaniksi, mutta taustalla saattoi olla myös kaivosyhtiön halu välttää levottomuuksia ja säilyttää kallisarvoinen työvoima työkykyisenä ja - haluisena.

Sodan sytytyä järjestivät valkoiset Kuusjärvellä kutsunnat. Muistitiedon mukaan vain puolisenkymmentä punaista vältteli kutsuntoja ja osa heistä pakeni punaisten hallussa olleille alueille. Jotkut heistä osallistuivat punakaartin riveissä taisteluihin. Kirkkoherra Vilho Laineen sodan jälkeen laatiman kertomuksen mukaan kolme kuusjärveläistä kuoli Tammisaaren vankileirillä, kolme punaista katosi ja kahdeksan päätyi vankilaan. Sotasurmat-sivuston mukaan Kuusjärvellä kirjoilla olleista punaisista menehtyivät Vilhelm Henrik Hyttinen, Antti  Eelis Sivonen ja Matti Soininen Tammisaaren vankileirillä. Lisäksi Riihimäen vankileirillä menehtynyt Kalle Reinhold kuului oletettavasti punaisiin. Kuusjärveläisiin kadonneisiin punaisiin kuuluivat Mikko Jumppainen, Armas Kauppinen, Paavo Heikki Kinnunen. Lisäksi kahden kadonneen kuusjärveläisen, Paavali Räsäsen ja Antti Juho Koistisen kuolinaika ja - paikka on tuntematon, eikä heidän kuulumisesta punaisiin ole täyttä varmuutta. Yksikään heistä ei ole haudattuna Kuusjärven hautausmaahan. Mistä nuo 42  vakaumuksensa puolesta kaatunutta sitten ovat kotoisin? Vastaus siihen löytyy seuraavasta kirjoituksestani ...

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten muistomerkki Joutsenossa

Vakaumuksensa puolesta kuolleiden punaisten muistomerkki Joutsenon vanhalla hautausmaalla

Elokuun alkupuolella (6.8.2015) pysähdyin Joutsenoon suuntautuneella "kotiseuturetkellä" Joutsenon kirkolla ja hautausmaalla. Kävin kirkon takana olevalla vanhalla hautausmaalla sekä valkoisten soturien muistomerkillä että sodassa ja sen jälkiselvittelyssä menehtyneiden punaisten muistomerkillä. Sodan rintamalinjahan kulki Joutsenon pitäjän poikki, kirkonkylä ja pitäjän eteläosat olivat punaisten hallussa, pohjoisosat valkoisten hallussa. Punaisten sotilasosastojen vetäydyttyä 24. - 25.4.  Joutsenosta Lappeenrantaan ja Viipuriin, alkoivat sodan voittaneet valkoiset kostaa kokemiaan vääryyksiä. Kuten niin usein sisällissodissa, tälläkin kertaa tapahtumat karkasivat käsistä. Tosin Joutsenossa kostotoimenpiteet olivat huomattavasti vähäisempiä kuin esimerkiksi Lappeella tai Luumäellä. Aikalaismuisteloissa on sanottu sahan isännöitsijän Eero Sereniuksen huolehtineen siitä, ettei valkoista terroria juurikaan esiintynyt Joutsenon valtausta seuranneina päivinä. Valkoiset kyllä kiertelivät taloissa etsimässä punaisia ja kokosivat heidät kirkonkylän kansakoululle, josta heidät vietiin vankileireille Lappeenrantaan ja Viipuriin. Vankileireillä heistä osa teloitettiin, mutta suurinta kuoleman viikatetta niissä heilutti kuitenkin nälkä ja sen mukanaan tuomat sairaudet.

Suomen sotasurmat 1914 – 1922 kokonaisselvityksen mukaan sisällissodassa ja sen jälkiselvittelyissä kuoli yhteensä 154 Joutsenossa kirjoilla ollutta henkilöä. Heistä vain seitsemän kuolinpaikkana oli kotikuntansa, 31:llä henkilöllä se oli Lappeenranta ja 50:llä Viipuri. Kuolinsyynä heistä kymmenellä oli ampuminen, kaatuminen 30:llä, nälkään kuoleminen vankileirillä 25:llä, sairauteen menehtyminen vankileirillä 17:llä, peräti 12 joutsenolaista mestattiin ja kolme oli kuollut vankileirillä haavoihinsa. Asuinkuntana Joutseno oli 108:lla sodassa kuolleella.

Muistomerkin on suunnitellut Einäo Räsänen ja se paljastettiin vuonna 1951

Pirjo Pentikäisen Jyväskylän yliopistossa vuonna 2000 tekemässä opinnäytetyössä Joutseno murroksessa vuosisadan alusta 1920-luvulle tulee hyvin esille, miten sisällissodassa kuolleiden määrissä on suuria vaihteluja lähteestä riippuen. Marko Tikan tutkimusten mukaan punaiset tappoivat 16 valkoista varsinaisten sotatoimien ulkopuolella, valkoiset puolestaan 14 punaista. Joutsenon työväenyhdistyksen 70-vuotishistoriikki toteaa 27 joutsenolaisen punaisen kaatuneen taisteluissa, kadonneita oli 25, ammuttuja ja vankilassa kuolleita 83.

Työväenarkistossa on Oskari Siippaisen vuosi sodan jälkeen laatima selostus tapahtumien kulusta, sekä luettelo sodan yhteydessä menehtyneistä punaisista. Oskari Siippaisen yhteenvedon mukaan vangittuina oli yhteensä noin 500 joutsenolaista, heistä 200 vapautettiin syyttömänä ja noin 300 sai jonkinlaisen tuomion. Siippainen laskee yhteensä 109 joutsenolaisen punaisen menehtyneen sodassa ja sen jälkiselvittelyissä. Näistä hänen mukaansa 29 murhattiin, 19 kaatui taisteluissa, 57 menehtyi vankeudessa ja heistä 34 kuoli nälkään. Lisäksi neljä punaista kuoli vielä vankeudesta vapauduttuaan.

Kun voittaneiden valkoisten muistopatsas pystytettiin hautaumaalle jo kesällä 1920, saivat sodassa menehtyneet punaiset odottaa sitä 1950-luvun alkuun. Tämä ”Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden” muistomerkki nimeltään ”Jäähyväiset” paljastettiin vuonna 1951. Sen pystyttäjänä oli Joutsenon sankaripatsastoimikunta, jossa olivat mukana mm. Joutsenon kunnan ja seurakunnan edustajat. Patsaan on suunnitellut ja veistänyt Eino Räsänen.