Joensuun Liha Oy

Joensuun Lihan henkilökuntaa ilmeisesti 1950-luvun lopulla. Takana keskellä seisoo Martti Kaasinen

Pohjois-Karjalassa käydessäni nappasin mukaani vanhempieni autotallista vanhat sanomalehdet. Palattuani kotiini, kävin ne kaikki läpi runsaan kahden kuukauden ajalta. Outokummun Seutu, Karjalan Heili ja Karjalainen vaativat parin viikon ajan merkittävän osan vapaa-ajastani. Sanomalehti Karjalainen on näin historiasta kiinnostuneen vinkkelistä laadukas. Lehdessä on runsaasti paikallisuutisia sekä historiasta kertovia juttuja. Karjalan Heilissa on loistava Heikki Tarman artikkelisarja Joensuun vanhojen talojen historiasta. Tarman artikkeleita löytyy myös Karjalaisesta. Varsinkin artikkeli Liha-alan kolme veljestä  (Karjalainen 3.4.2015) herätti muistoja.

Artikkelissa kerrotaan Liperin Kiiessalosta kotoisin olleesta Kaasisen veljessarjasta. Tarman mukaan 15-vuotias Erkki Kaasinen marssi vuonna 1924 Joensuun poliisilaitokselle hakeakseen aseenkatolupaa taskuaseelle. Poliisimestarin tiedustellessa, mihin poika asetta tarvitsee, vastaukseksi kuului: "Sikojen ampumista varten". Hän kertoi ampuvansa sikoja Liperin Kiiessalossa Heikki Monosen tilalla ja aikovansa itsekin liha-alalle. Perustelut olivat riittävät ja Erkki sai luvan. Lopulta Erkin veljeksistä myös Yrjö ja Martti, kuten myös Juho-isä sekä edellä mainittu karjankasvattaja Heikki Mononen olivat liha-alan liiketoiminnassa mukana.

Veljekset välillä luopuivat omasta liiketoiminnasta, mutta vuonna 1947 Yrjö ja Erkki Kaasinen perustivat liha- ja sekatavarakaupan. Liike sijaitsi Yrjö Kaasisen talon alakerrassa Tiaisenkadulla. Kaksi vuotta myöhemmin veljekset perustivat Joensuun Liha OY:n, johon mukaan tuli lisäksi veljeksistä Martti. Toiminta jatkui Tiaisenkadun tiloissa vuoteen 1963 saakka. Tuossa vaiheessa isäni siirtyi töihin Halosen makkaratehtaalle. Erkki Kaasisen poika Kari ja Yrjö Kaasisen poika Mauri jatkoivat alalla vielä pitkään.

Joensuun Lihan perustamisvaiheessa oman sukuni historia astuu myös mukaan kuvaan. Isäni muutti noihin aikoihin Outokummusta Joensuuhun ja Kaasisen veljekset houkuttelivat hänet töihin perustamaansa makkaratehtaaseen. Kytkentä Kaasisen veljesten ja isäni välillä oli syntynyt vanhoillislestadiolaisten paikallisyhdistyksen ( Joensuun Rauhanyhdistys) piirissä. Veljessarja oli liittynyt vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen ilmeisesti 1930-luvun lopulla tai 1940-luvun alussa, omat vanhempani 1940-luvun lopulla. Muistan koko veljessarjan lapsuudestani, kun kokoonnuttiin seuroihin ja ompeluseuroihin rauhanyhdistyksen rukoushuoneella. Se sijaitsi silloin (vuosina 1957 - 1978) Kalevankatu 29:ssä. Rauhanyhdistys oli ostanut talon Joensun Kauppaoppilaitokselta. Kaikki kolme veljestä oli mukana Joensuun Rauhanyhdistyksen aktiivisessa toiminnassa. Heistä Yrjö toimi pitkään yhdistyksen puheenjohtajana ja hän kuului myös herätysliikkeen keskusorganisaation (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen = SRK) johtokuntaan.

Kesäkuun lopulla vuonna 1964 järjestettiin herätysliikkeen perinteiset suuret seurat (Suviseurat) Joensuussa luterilaisen kirkon takana olevalla puistoalueella. Siinä vaiheessa minäkin tutustuin Joensuun Lihan Tiaisenkadun tiloihin erittäin perusteellisesti. Koko alkuviikon ennen seurojen alkua vietimme talkootöissä. Minä, veljeni Tapani, serkkuni Sakari, sekä kolme muuta ikäistämme vekaraa kuorimme aamusta iltaan perunoita Joensuun Lihan kellaritiloissa. Kolmantena päivänä saavutti kyllästyminen ja tuskastuminen yksitoikkoiseen työskentelyyn kellaritiloissa. Ulkona oli kaunis auringonpaiste, ja me istuimme kellarissa kuorimassa tuhansia ja tuhansia perunoita. Lopulta aloitimme perunasodan. Heittelimme toisimme kuorimillamme perunoilla ja lopulta pelkästään liiskasimme niitä heittämällä seinään. Niinpä neljäntenä päivänä ei enää kutsu kuulunut perunateatteriin. Pääsimme siisteistä sisähommista pölyisiin ulkotöihin.

Ehdoton ei koulutelevisiolle

Tämä postaus liittyy aikaisempaan (13.6.2015) kirjoitukseeni otsikolla Televisiot murskaksi kirveellä.

Vanhoillislestadiolaisten keskusorganisaatio SRK oli kutsunut 28.12.1978 koolle liikkeeseen kuuluvien opettajien ja puhujien neuvottelukokouksen. Kokouksessa voitti koulutelevision käytön täydellisen kiellon linja. Tilaisuuden julkilausumassa todettiin muun muassa: "Uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa.” Pari kuukautta myöhemmin herätysliikkeen lehdessä Päivämiehessä (7/14.2.1979) julkaistiin SRK:n johtokunnan jäsenen, teologin ja opettajan Jaakko Suomalan artikkeli vanhempien kasvatusvastuusta ja koulutelevisiosta. Suomalan teksti viestii täydellisestä ehdottomuudesta asiassa. Lestadiolaisperheiden lapsilta edellytettiin jopa kieltäytymistä yhteisiin paperi- ja lumppukeräyksiin osallistumisesta, koska keräyksellä saatettiin hankkia koululle väritelevisio. Sitä tässä pienessä päässään miettii, millaisen kiusaamisen kohteeksi pienet ekaluokkalaisetkin - puhumattakaan yläluokkalaisista -  aikoinaan joutuivat vanhempiensa vakamuksen takia. 

Televisiosta, edes koulutelevisiosta, ei löydy artikkelin mukaan mitään hyvää.
Olen poiminut Suomalan artikkelista vain koulutelevisioon liittyvät kohdat.
----
Ps. Hieman käsitteiden tulkkausta:
Kristillisyys = vanhoillislestadiolaisuus
Jumalan valtakunta = vanhoillislestadiolainen yhteisö
Uskovainen = vanhoillislestadiolainen
Seurakunta = vanhoillislestadiolainen yhteisö
Pyhä Henki = vain vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä vaikuttava, suoraan Isältä Jumalalta saatu voima, jonka avulla yhteisö tekee kokoontuessaan aina oikeat päätökset

Vanhempien kasvatusvastuu — koulutelevisio

KOULUTELEVISIO

KRISTILLISYYDEN KANNANOTOT

Jumalan valtakunnassa on otettu kielteinen kanta televisioon. Se ei ole kristityn kodin huonekalu, eikä sen katselutottumuksia tule missään muodossa suosia. Uskovainen opettaja ei rakenna tuntejaan TV-ohjelmien varaan, eivätkä uskovaiset ole mukana TV-oppitunnilla, mikäli se on mahdollista. Parasta olisikin jo lasta ensiluokalle vietäessä tehdä tämä asia opettajille selväksi. Samoin on lapselle korostettava, että hänen tulee käyttäytyä kauniisti, kunnioittavasti ja koulun järjestyssääntöjen mukaisesti myös silloin, kun hän jää ilman valvontaa muihin tehtäviin luokan ollessa TV-tunnilla.

Pyhä Henki ei koskaan anna seurakunnassaan ajallisestikaan vahingollisia neuvoja. Näin ei ole käynyt TV:nkään suhteen. On aivan aiheeton sellainen huoli ja pelko, että me ja meidän lapsemme menetämme jotakin arvokasta ja jäämme kehityksestä jälkeen, kun emme katsele televisiosta murhia, muuta väkivaltaa pornoa, rikollisuutta tai vaikkapa vain viattomalta tuntuvia asiaohjelmia. Eri puolilla maailmaa on tehty lukuisia luotettavia tutkimuksia TV:n katselemisen haittavaikutuksista mm. aivotoimintaan, valheellisen ajan ja paikan tajun syntymiseen, puhumattakaan sopimattomien ohjelmien vaikuttamaa mallioppimista, jonka hedelmiä näkyvät tunnottoman raakuuden ja väkivallan, häiriintymisen ja levottomuuden lisääntyminen lasten ja nuorten käyttäytymisessä. Sen, joka TV:n suhteen on toista mieltä ajatuksissaan, sanoissaan tai toimissaan, on syytä vakavasti kuunnella itselleen Raamatun neuvoa : Jolla korvat on kuulla, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

TV OPPITUNTIEN HAVAINNOILLISTAJANA

On aivan ilmeistä, että TV:n käyttö saattaa entisestään lisääntyä opetustyössä. Tunteja ei enää rakenneta kokonaan TV: n varaan, mutta sitä näytetään pieni hetki opetuksen havainnollistamiseksi. Onko uskovan oppilaan lähdettävä siksi aikaa ulos luokasta tullakseen jälleen l—5 minuutin kuluttua takaisin, kun on palauduttu normaaliin oppituntiin? Yksi asia on ainakin varma: On parempi olla seuraamatta, jos ohjelma loukkaa uskoa ja hyvää omaatuntoa. Ongelma lienee siinä, että silloinkin, kun ohjelma on ns. asiaohjelma, väläytetään linnunkuvaa tms., se luo lapseen katselutottumuksia, joilta me rakkaamme haluaisimme välttää. Tästäkin asiasta on Pyhä Henki antava meille oikeaa ja viisasta valoa, kun sitä pyydämme.

Suomessa järjestetään koko maan koululaitoksessa Meidän koulu-niminen kampanja. Sen tarkoituksenä on luoda yhteishenkeä. Kampanjaan kuuluu paperin ja lumpun keräystä. Saadut varat käytetään oman koulun hyväksi. Koulun Kerhokeskus suosittaa väritelevision hankkimista joka kouluun. Kouluhallitus pitää ideaa hyvänä. On selvää, että uskovat eivät voi osallistua tähän kampanjaan.

Televisiot murskaksi kirveellä (päivitetty 7.4.2017)

Suomalaiset ovat kautta historian olleet kirveskansaa. Joskus kirvestä on käytetty polttopuun pilkkomisen lisäksi television pilkkomiseen. Syy selviää alla olevasta blogikirjoituksestani:

Rovaniemeläinen rouva pilkotun teeveensä äärellä

Televisio, pahuuden lähde?

Monissa kristillisissä herätysliikkeissä on perinteisesti suhtauduttu varauksella kaikkiin hengellisen elämän muutoksiin oli sitten kyseessä uusi virsikirja, raamatunkäännös tai jumalanpalveluskäytänteet. Tämä epäröivän konservatiivinen asenne on ulottunut myös moniin teknisiin välineisiin, kouluopetukseen ja korkeakulttuuriin. Ensin radio ja myöhemmin televisio saivat monet uskonnolliset piirit varpailleen. Lestadiolaisuuden monissa haaroissa on television omistamiseen on suhtauduttu perinteisesti kielteisesti. Sen suurimmassa ryhmässä, vanhoillislestadiolaisuudessa, kanta vietiin kaikkein pisimmälle. Television hankkiminen johti liikkeestä erottamiseen ja monissa tapauksissa hengelliseen väkivaltaan. Kielteistä asennetta perusteltiin sillä, että tv-ohjelmat sisältävät liikaa seksiä, väkivaltaa ja ovat pääosin ”kristillisten” arvojen vastaisia.

Vanhoillislestadiolaisten televisiokiellon historiaa

Vuonna 1963 Ylivieskassa pidetyssä liikkeen keskusorganisaation Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen vuosikokouksessa päätettiin, että "uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseksi televisio ohjelmineen ei sovi kristittyyn kotiin". Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnat velvoitettiin etsimään "sopivat hoitajat tässäkin asiassa". Päätös ei suinkaan ollut yksimielinen. Esimerkiksi liikkeen arvostaman teologin, kirkkoherra Kullervo Hulkon kerrotaan puuskahtaneen tuolloin: "Kävi kuten 1930-luvulla, kun radio tuomittiin."

Tutkijoiden mukaan televisioita hankkivat aluksi koteihinsa yleensä paikkakunnan varakkaimmat ja pisimmälle koulutetut asukkaat. Tämä koski omien havaintojeni mukaan myös lestadiolaisia. Kun television ohjelmatarjonta alkoi Etelä-Suomen kaupungeissa, myös monet lestadiolaiset hankkivat niitä. Sen sijaan maaseudulla ja varsinkin Pohjois-Pohjanmaan sekä Koillismaan syrjäkylien rintamies- ja asutustiloilla niukkuudessa eläneet lestadiolaiset suurperheet pitivät televisiota turhana kerskakulutuksena. Lisäksi televisio tulvi tietoa, joka uhkasi lestadiolaisten perinteisiä arvoja.

Television käyttö työssä ja koulutuksessa nousi SRK:ssa esille vuonna 1966^. Silloin todettiin, ettei kaikki koulussa näytettävä opetusohjelma ei ole pahasta, eikä television käyttöä opetuksen apuna katsottu synniksi. Samassa kokouksessa kuitenkin kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä erottamaan sekä puhujan tehtävistä että luottamustoimista ne paikallisten rauhanyhdistysten toimihenkilöt, jotka olivat hankkineet television. Vuonna 1971 kiristi SRK vuosikokouksessaan edelleen linjaa television hankkineita liikkeen jäseniä kohtaan. Päätökseksi tuli, että television hankkineita on ”kaikessa rakkaudessa puhuteltava” kerran tai kahdesti, minkä jälkeen heitä tuli pitää "pakanoina ja publikaaneina". Joissakin rauhanyhdistyksissä ”televisiokristittyjen” erottaminen kangerteli, joten 3.7.1976 Sievin vuosikokouksessa kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä hoitamaan televisioasia loppuun. Niitä vanhoillislestadiolaisia, jotka kaikista kielteisistä päätöksistä huolimatta olivat hankkineet ”sontaluukun”, tuli pitää uskonsa kieltäneinä. Tätä perusteltiin sillä, että televisioasiasta oli puhuttu jo niin paljon: "Asiasta on niin paljon puhuttu ja kirjoitettu, että tulevaisuudessa uskoa tunnustavat television hankkijat katsotaan uskonsa kieltäneiksi ja heidät välittömästi erotetaan rauhanyhdistysten jäsenyydestä."

Television käyttö opetuksessa oli aiheena SRK:n koollekutsumassa opettajien ja puhujien neuvottelukokouksessa 28.12.1978. Kokouksesta voitti entisestään tiukentunut linja. Tilaisuudessa laadittu julkilausuma julkaistiin liikkeen äänenkannattajassa Päivämiehessä (2/1979), jossa todettiin muun muassa: "Uskovainen opettaja ei opetustoimessaan peruskoulussa käytä televisiota tai opetuselokuvaa missään muodossa.” Myöhemmin, helmikuussa 1979 samassa lehdessä SRK:n johtokunnan jäsen, teologi ja opettaja Jaakko Suomala niittasi artikkelissaan ehdottoman kielteisen asenteen koulutelevisioon. Lopulta myös Kouluhallitus taipui herätysliikkeen edessä. Se lähetti kaikkiin kouluihin vuonna 1979 kirjeen, jonka mukaan oppilas voidaan vapauttaa uskonnollisen vakaumuksen takia koulujen järjestämistä opetuksen apuna käytettävien televisio-ohjelmien seuraamisesta sekä elokuva- ja teatteriesityksistä. Tämä vapautus voitiin tehdä lapsen/nuoren huoltajan sitä halutessa. Tällöin oli oppilaille järjestettävä korvaavaa opetusta samasta aiheesta ryhmä- tai yksilötyöskentelynä.

Käytännössä koulutelevisiokieltoa ei koskaan toteutettu kaikkien lestadiolaisyhteisöjen piirissä. Vuonna 1983 SRK lähetti paikallisille rauhanyhdistyksille kirjeen, jossa se kumosi vuoden 1978 koulu-tv-kiellon. Joissakin rauhanyhdistyksissä asia julkistettiin tiedoksi kaikille, mutta toisissa rauhanyhdistyksissä tiedoksianto jäi joko pöytälaatikkoon tai asia käsiteltiin ainoastaan johtokunnassa.

Televisiokielteisyys alkoi vähitellen rapistua liikkeen jäsenistön keskuudessa 1990-luvulla.  Tekninen kehitys ja myös lestadiolaisuudessa itsessään tapahtuneet muutokset ovat saaneet sen aikaiseksi. 2000-luvulla televisiokiellosta on tullut eräänlainen reliikki. Kukaan ei juuri sitä noudata, eikä kukaan usko sillä olevan merkitystä itse kunkin hengelliselle elämälle. Silti liikkeen johto ja osa jäsenistöstä pitää virallisella tasolla siitä kiinni. Vanhojen päätösten absurdiutta on vaikea tunnustaa. Henkilö, joka katsoo televisio-ohjelmia säännöllisesti esimerkiksi tietokoneeltaan, saattaa silti puolustaa varsinaisen televisovastaanottimen hankkimiskieltoa. Myös muissa lestadiolaisuuden haaroissa kuin vanhoillislestadiolasuudessa, esiintyy edelleen voimakasta televisokielteisyyttä. Esimerkiksi esikoislestadiolaisuuden asenne televisoon on ehdottoman kielteinen.

Vaikka televisiokieltoa perusteltiin uskonnollisin argumentein, monet tutkijat ovat arvelleet taustalla olevan myös valtapoliittisia pyyteitä. Televisiokiellolla mitattiin jäsenten lojaalisuutta. Sen käyttöä oli aikoinaan myös suhteellisen helppo kontrolloida, sillä maaseudulla TV-antenni on näkyi kauas.

Siitä, millaiseen päättömyyksiin liikkeen piirissä ajauduttiin, kertoo oheiset - kieltämättä varsin raflaavat - otteet Iltasanomien artikkelista neljänkymmenen vuoden takaa (20.5.1975)

TELEVISIOT MURSKAKSI KIRVEELLÄ

Rovaniemi (Hannes Markkula) Iltasanomat 20.5.1975

— Jos omistat television ja jopa katselet sitä, et pääse taivaaseen!

Tämä on sisältönä ennen näkemättömässä tv-vastaanottimien ajojahdissa, jonka uskonnollinen liike on käynnistänyt Pohjois-Suomessa. Kirves kädessä hiiviskelevät miehet tunkeutuvat mielellään vanhusten asuntoihin, saarnaajat "tv-synnistä", kantavat vastaanottimen takapihalle — ja murskaavat sen kirveellä. Jotta teko mahdollisimman vähän tuntuisi rikolliselta, vanhalestadiolaiset saarnamiehet korvaavat vahingon tukulla sadan markan seteleitä.

Jonkin aikaa sitten käynnistetty tuhoamiskampanja on pelästyttänyt etenkin vanhuksia. Antennit on otettu pois katoilta, ullakolle tai laite on siirretty virallisesti lasten nimiin.

—   TV-haravat  on hävitettävä, laitteista   on   luovuttava, muuten joudutte  kadotukseen,  on  vanhalestadiolaisten sanoma uskovalle kevätkesällä  1975.

....

"Voisitteko ruveta uskomaan"

Leskirouva S. R, 70, Pisan kylästä, Rovaniemen eteläpuolelta on yksi tv-terrorin uhri. Eivät   antaneet olla minun rauhassa, olivat aina kimpussani, hän kertoo "käännyttäjistään". Minua  painostettiin  seuroissa käydessäni  ja   sanottiin, ettenkö voisi jo alkaa uskoon. Ainoa oikea uskonsuunta on lestadiolaisuus. Muiden uskovaisten pääsy taivaaseen on mahdotonta. Minua on  painostettu siitä saakka, kun 46 vuotta sitten muutin Keski-Suomesta näille seuduille. Mieheni eläessä kestin kaiken, nyt on vaikeampaa. Käsi pystyyn, jolla on televisio, huudettiin kerran  Muurolan seuroissa. Minä nostin ja kerroin, että katselen sellaisia mukavia ohjelmia. En tiennyt silloin uhkaavaa vaaraa.

Rovaniemeläisen television pilkkominen ylitti uutiskynnyksen
ympäri maailman. Tässä esimerkki Yhdysvaltain keskiosista.
Lähde: Chicago Tribune, May 21, 1975

Televisio murskaksi emännän kirveellä

Pian tapauksen jälkeen kaksi samassa Pisan kylässä asuvaa miestä aloitti S:n kanssa "keskustelut synninpäästöstä". Televisiosta olisi luovuttava, ilman sitä ei tule mitään. Minulle sanottiin, etten pääse taivaaseen, jos katselen televisiota. Uskonnolliset ohjelmat, Naapurilähiöt, Perhe on pahin ja suomalaiset elokuvat ovat suosikkejani, kun illalla palaan kotiin. Mutta minä haluan taivaaseen! En minä koskaan sellaista pahaa katsonut televisiosta.

Miehet eivät antaneet periksi. He vaativat S:a luopumaan televisiosta, sitten myymään sen ja lopulta — keskellä yötä — alkoivat heitellä sadan markan seteleitä Selman eteen saadakseen vastaanottimen.

— Olin väsynyt, enkä jaksanut enää vastustaa. Miehet jättivät 500 mk (myöhemmin antennista lisää 300 mk), ottivat kirveeni, irroittivat television seinästä ja veivät sen vajan taakse.  Siellä he hakkasivat kirveellä koneen ihan rikki. Naapuritkin kuulivat... Kun kyläläiset saivat tietää tapahtuneesta, he aikoivat kerätä Selmalle rahaa uuteen laitteeseen. En minä halunnut sitä muilta, menin ja ostin itse. Se maksoi 1119 markkaa. En käy enää niissä seuroissa. Kirkkoon menen kuitenkin, jos vain polkupyörällä tai postiautolla pääsen. Ajattelin muuttaa poiskin täältä. Nyt en kuitenkaan enää. Kaikesta huolimatta kiusaaminen jatkuu. Ovat kuulleet, että minulla on uusi laite ja soittelevat nyt puhelimella... 
...

Eräs Rovaniemen seurakunnan pitkäaikainen työntekijä on sitä mieltä, että tv-murskaajat ovat vanhalestadiolaisten "lapsellisen siiven edustajia". 1920-luvulla olivat tulilinjalla radiot, nyt jokainen saa kuunnella vastaanottimellaan mitä haluaa. 

 

Niin muuttuu aika ja "armoneuvot".

Laestadiolaisuus nousussa. Etelä-Saimaa 30.1.1960

 Alla oleva artikkeli sattui silmiini, kun etsin paikallishistoriaan liittyvää materiaalia Etelä-Saimaa-lehdestä. Mielenkiintoiseksi artikkelin tekee kolme asiaa:
1. Se on kirjoitettu pari kuukautta ennen vanhoillislestadiolaisuudessa tapahtuvaa hajaannusta. Herätysliikkeen sisällä kuplivat jo haastattelun ajankohtana erittäin voimakkaat jännitteet. Niinpä vuosina 1960 - 1961 liikkeestä erotettiin  noin 2/3 siihen kuuluneista papeista sekä kymmenkunta paikallisyhdistystä. Tämä erotettu ryhmä sai nimekseen "pappiseriseura". Liikkeen johto jäi sen jälkeen maallikkojen käsiin. Vähitellen alkoi myös herätysliikkeen eristäytyminen sekä protesti maallistumista ja modernisaatiota vastaan, joka sai surkuhupaisiakin piirteitä televisioiden pilkkomisineen.

 2. Uutisessa toimittajan haastattelema Eino Pietilä sai  potkut pääsihteerin paikalta artikkelissa ennakoidussa keskusjärjestön vuosikokouksessa. Pian hänet myös erotettiin koko liikkeestä.

3. Artikkelissa kerrotaan ns. korpikommunismin ja lestadiolaisuuden ilmenemisestä samoilla seuduilla ja samoissa yksilöissä. Pietilä EI kiellä tämän väitteen todenperäisyyttä, ainoastaan vähättelee sen merkitystä.

Pääsihteeri Eino Pietilä

Laestadiolaisuus nousussa

Helsinki 29.1. (UK) - Kirjeenvaihtajaltamme – Laestadiolainen herätysliike elää nousukautta ja sulkee nyt toimintapiiriinsä lähes 300 vireästi toimivaa rauhanyhdistystä eri puolilla maata. Erityisen vilkasta toiminta on ollut Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, paikka paikoin Lapissa, Helsingissä, Savossa ja Pohjois-Karjalassa, mutta myös muualla Suomessa on tunnettu tarvetta kuunnella laestadiolaissaarnaajien julistusta parannuksesta ja syntien anteeksi annosta, kertoi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen pääsihteeri Eino Pietilä perjantaina.

Niin ikään on yhdistysten aputoimikuntien järjestämä sisälähetystoiminta vilkastunut. Vakinaisia palkattuja saarnaajia ei yhdistysten piirissä ole yhtään, vaan maallikkoveljet kukin vuorollaan irrottautuvat 2 – 3 kuukaudeksi omista askareistaan ja lähtevät julistusmatkalle maakuntiin. Näiden tilaisuuksien kuulijakunta on vuosi vuodelta lisääntynyt ja henkisesti yhtenäistynyt. Erityisen merkille pantavaa on laestadiolaisnuorten toiminnan tiivistyminen Keski-Pohjanmaalla, Rovaniemen seudulla ja Helsingissä.

Keskusyhdistyksen järjestämät valtakunnalliset suurseurat pidetään kesäkuun 29. - 30. päivänä Kajaanissa. Sen lisäksi pidetään maakunnissa 2 – 3 päivää kestäviä kesäseuroja paikallisyhdistysten omien seurojen lisäksi. Keskusyhdistyksen johtokunnan kokous pidetään maaliskuun 17. päivänä ja vuosikokous pääsiäisviikolla. Vuosikokouksen aikana otettaneen esille kommunistien väitetty toiminta Lapin ja Oulun läänien rauhanyhdistyksissä.

Pääsihteeri Pietilä sanoi, ettei ainakaan toistaiseksi ole havaittu äärivasemmiston haitanneen rauhanyhdistysten toimintaa. Joka tapauksessa he ovat vähemmistönä miltei kaikissa rauhanyhdistyksissä, eivätkä pysty vaikeuttamaan laestadiolaisherätyksen toteutumista rauhanyhdistysten piirissä.

Etelä-Saimaa 30.1.1960

SYT:n salainen sisällissota kommunismia vastaan, osa 2

Eilen postaamani Helsingin Sanomien artikkeli vuodelta 1994 oli ikäänkuin preludi mielenkiintoiseen kylmän sodan aikaiseen harmaan vyöhykkeen maailmaan.  Artikkelissa haastateltu Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-Säätiön SYT:n perustajahahmoihin kuulunut Ukko Kivi-Koskinen totesi säätiön uskonnolliselle järjestöille kanavoiduista varoista: "Tarkoitusko? Kyllä se oli poliittinen. Ei meillä muita tarkoituksia ollutkaan."
Tätä ei kerrottu uskonnollisten järjestön jäsenistölle. Varoja saanut vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestö SRK uutisoi saaduista avustuksista ja niiden käytöstä äänenkannattajassaan seuraavasti:

Päivämies 1961 no 49, 5.12.1961

SRK:n johtokunta teki viime kokouksessaan päätöksen, että lähetystyöhön lisätään talousarvioon merkittyä määrärahaa, ja koska Jumala on suonut mahdollisuuden sen toteuttamiseen, tullaan kuluvan talven aikana lähettämään evankeliumin työmiehiä liikkeelle mahdollisimman paljon. Johtokunta näki lähetystyön tarpeellisuuden juuri tänä aikana, jolloin maailman rauhattomuus saa aikaan rauhattomuutta myöskin ihmisten mielissä. Nyt on erittäin tarpeellista kuuluttaa rauhan sanomaa, Kristusta, häntä, joka sanoi: "rauhan minä annan teille, minun rauhani minä teille jätän."

Erikoisesti pyritään tehostamaan lähetystyötä Oulun, Kuopion ja Lapin läänien alueella, Kainuussa, Raja-Karjalassa sekä Keski-Suomen alueella. Seuroista ilmoitetaan tarkemmin tässä lehdessä paikallisissa lehdissä sekä paikallisissa ilmoituksissa.

Jumala suokoon uskollisia työmiehiä eloonsa ja siunauksensa kylvötyölle, että siitä nousisi runsas kasvu.

Työvaliokunta