Moskovan rauhan (1940) rajalla

Miettilästä Ilmeelle vienyt tie Variksenkylässä katkesi tässä kohden
maaliskuussa 1940, tosin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi

Imatralta Rautjärven Miettilän kautta Simpeleelle johtavan Niskapietilän museotien varrelta löytyy lukuisa määrä mielenkiintoisa rajaseudun historiaan liittyviä paikkoja. Monelle niistä on pystytetty kiitettävästi opastauluja, muistomerkkejä ja -kiviä. Jos kierrät museotien polkupyörällä (lämpimästi suosittelen), sinulla on mahdollisuus kaikessa rauhassa nauttia kauniista maisemista, mäkisistä teistä ja pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia sekä tarinoimaan paikallisten asukkaiden kanssa.

Miettilän kylän keskeltä haarautuu pikkuvihan muistokiven vierestä tie Variksenkylälle. Se tie vei aikoinaan Ilmeelle, joka oli yhdessä Miettilän kanssa ennen talvisotaa Rautjärven kunnan keskeisiä taajamia. Parin kilometrin jälkeen, pitkässä alamäessä on Korisevanojan notkoa ennen tien oikealla puolella muistokivi, jossa lukee teksti:

Moskovan rauhan raja kulki tästä 13.3.-1940 – 30.8.1940.

Tässä meni jo valmiiksi hakattu rajalinja
keväällä ja kesällä 1940.

Mikä on tämän muistomerkin tarina?  Löysin selitystä tästä Timo Pulkkisen vuonna 2008 tekemästä pro gradusta ”Missä se raja kulkee. Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset.  Lopullisen rajalinjan vedossa neuvostoliittolaiset tulkitsivat rauhasopimuksen karttaan tussilla piirrettyä rajalinjaa vahvasti ja tiukasti kotiinpäin vetäen. Niinpä he vaativat Enson luovuttamista itselleen, vaikka se suomalaisten tulkinnan mukaan olisi kuulunut reilusti Suomen puolelle kuuluvaan alueeseen. Suomalaiset olivat jo taipuneet Enson luovuttamiseen, kun toukokuun puolivälissä 1940 venäläinen valtuuskunta ehdotti vielä Enson pohjoispuolella olevalta Pelkolan alueella pientä rajamuutosta. Enson tehtaiden vedensaanti oli sidoksissa alueella olevaan vesitorniin, ja neuvostoliittolaisten halusivat liittää senkin alueeseensa. Vastineeksi tarjottiin noin 18 neliökilometrin aluetta Konnun – Myrän seudulta Nuijamaalta. Näin muodostui itärajaamme ns. Myrän mutka.  Suomalaiset pyrkivät hyödyntämään uutta tilannetta ja yrittivät saada isomman korvauksen. He esittivät korvaukseksi mm. noin 85 neliökilometrin laajuista aluetta Ilomantsin Koitajoelle. Tätä vastapuoli piti kuitenkin kohtuuttomana. Tässä ”iltalypsyssä” Suomi sai kuitenkin alueita Miettilästä, ilmeisesti noin kahdeksan neliökilometriä Vilkon - Variksenkylän alueelta. Näin rajalinja siirtyi idemmäksi pari kilometriä Miettilän kohdalla.

Muistomerkin laatn teksti.

Raja ylitti silloisen Miettilästä Ilmeelle johtaneen tien muistomerkin kohdalla. Lähistölle ennättivät neuvostoliittolaiset rakentaa vartiotornin, jonka he räjäyttivät vetäytyessään tältä linjalta loppukesästä 1940. Entinen wirkaweljeni Willimies on ehtinyt vierailla paikalla jo ennen minua. Hän on onnistunut kaivamaan muistomerkistä tietoja. Niiden mukaan se on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Uusia kansakouluja Lappeen maaseutukyliin 1910-luvulla

Puralan kansakoulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lappeen kunnan kansakoulujen piirijako oli voimassa sellaisenaan toistakymmentä vuotta. Vuoden 1911 loppuun mennessä kansakouluja oli perustettu yhteensä 17. Näin ollen niitä oli kolme enemmän kuin vuoden 1898 piirijakopäätöksessä oli sovittu. Uusien koulujen perustamistarve kasvoi koko ajan, sillä Lappeen kunnan asukasmäärä oli voimakkaassa kasvussa. Vuonna 1910 esitti valtuuston puheenjohtaja, kauppias A. J. Enckell uuden piirijaon suorittamista. Valtuusto hylkäsi ehdotuksen äänestyksessä todeten, ettei mitään ennakkopäätöksiä kansakoulujen piirijaossa tehtäisi, vaan jo missä piirissä tästä asiasta tehdään vaatimus, niin silloin aina valtuusto ratkaisee asian. Tästä päätöksestä huolimatta asetti valtuusto 24.2.1912 toimikunnan tarkastamaan kansakoulujen piirijaon. Tällä kertaa tyydyttiin kuitenkin vain koulupiirirajojen tarkistamiseen ja esimerkiksi koulupiirien silloinen lukumäärä (19) jäi ennalleen. Lisäksi toimikunta yritti saada myös ratkaisun Kauskilan piirin koulupaikasta. Siitä alkoi kuitenkin pitkä valituskierre, joka viivytti koulun alkamista vielä lähes vuosikymmenen. Vuonna 1919 perustettiin uusi piirijakotoimikunta. Sen päätehtävänä oli Nuijamaan kuntaan siirtyneen Kansolan koulupiirin järjestely niiden kylien osalta, jotka jäivät Lappeen kuntaan.  Lisäksi tehtävänä oli Juvakan, Mustolan ja Taikinamäen koulupiirien uudelleenjärjestely. Toimikunta ehdotti Armilan, Hanhijärven, Lempiälän, Muukkolan, Partalan, Parkkarilan ja Tirilän koulupiirien muodostamista. Ehdotus hyväksyttiin syyskuun 11 päivänä 1920.

Lavolan kansakoulun julkisivupiirustus laajennusta varten

Oman kansakoulun perustamiseen Lavolaan herättiin vuonna 1910, kun keskustelunaiheeksi nousi Taikinamäen kansakoulun laajentaminen. Taikinamäen kansakoulussa oli jatkuvasti suuri tilanahtaus. Edes puolet piirin kouluikäisistä lapsista, joita oli 802, ei sinne sopinut. Lisäksi Lavolasta oli Taikinamäelle pitkähkö matka, neljä – kuusi kilometriä. Kesällä 1910 pidettiin kyläkuntakokouksia, joissa hahmoteltiin uuden koulupiirin rajoja, koulun sijaintipaikkaa sekä johtokunnan ja rakennustoimikunnan jäseniä. Alueen asukkaat päättivät kokouksessaan 30.10.1910 anoa valtuustolta oman koulupiirin muodostamista ja ehdottivat koulutalon rakentamista viipymättä Juhana Kivistön maalle. Marraskuun 26 päivänä 1910 valtuusto muodostikin Lavolan kansakoulupiirin ja määräsi siihen rakennettavaksi koulun syksyyn 1911 mennessä. Koulupiiriin tulivat kuulumaan Montolan, Tapavainolan, Kourulan, Sinnarilan kylät sekä osia Ihalaisen, Rutolan ja Lavolan kylistä. Koulun rakentaminen alkoi vuoden 1911 alussa Juhana Kivistöltä ostetulla 1,5 hehtaarin tontilla. Koulu valmistui ajoissa ja sen vihkiäisiä vietettiin 27.8.1911. Ensimmäisen vuonna koulutyön aloitti opettaja Ville Peltolan johdolla 38 oppilasta.

Uutinen Lappeen kunnavaltuuston päätöksestä Puralan
koulupiirin jakamisesta. Lappeenranta 95/25.8.1908

Puralan koulupiiri oli muodostettu alkuaan liian laajaksi, mutta vielä laajemmaksi se tuli sen jälkeen, kun siihen siirrettiin Tukialan ja Vihtolan kylät. Piirin pituudeksi tuli 16 - 17 kilometriä. Koulupaikan valinta osoittautui vaikeaksi, kun koulumatkat olivat monesta kylästä liian pitkiä.
 Asian järjestämistä helpotti se, että joukko koulupiirin asukkaita anoi vuonna 1908 piirin jakamista. Kesäkuun l päivänä 1908 pidetyssä kokouksessa valtuusto myönsi piirin liian laajaksi, ja asetti komitean suunnittelemaan sen jakamista. 22.8.1908 pidetyssä kokouksessa valtuusto erotti Puralan piiristä Annikkalan, Kauskilan, Tukialan ja Vihtolan kylät uudeksi Kauskilan piiriksi. Koulupiiriin jäivät Puralan lisäksi Lipiälä, Kemppilä, Tujula, Hyypiälä ja osa Kiialasta. Samaisessa kokouksessa päätettiin nostaa kunnan kansakoulun rakentamiseen annettava avustus 9000 markkaan. Tämän jälkeen koulupiirissä ryhdyttiin varsinaisiin toimenpiteisiin oman koulun saamiseksi vuonna 1911. Osa halusi koulun sijaitsevan koulupiirin keskellä, osa taas korosti tulevan koulun maisemallista ympäristöä. Edellinen kanta voitti ja niinpä päätettiin piirikokouksessa 13.8.1911 rakentaa koulu ns. Vaitsillanmäelle silloisen maantien varteen Puralan kylässä. Täällä oli saatavissa Antti Tukialta 1,3 hehtaarin suuruinen tonttimaa. Tavoitteena oli aloittaa koulutyö omassa koulutalossa jo elokuussa 1912. Koulu perustettiin miesopettajan kouluksi. Tulevalle opettajalle ehdotettiin vuosipalkaksi luontaisetujen lisäksi 400 markkaa. Piirikokous valtuutti maanviljelijä Juho Kangasmuukon esittelemään kunnalle tehtyjä päätöksiä ja esittämään anomus koulun perustamisesta. Johtokuntaan valittiin maanviljelijät Elias Laiho, Antti Lasonen, Juho Suokiianen, Elias Lipiäinen, Pekka Kangasmuukko ja Elias Tukia (tuleva kansanedustaja ja kunnallisneuvos). Viimeksi mainittu oli alkuvuosina kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana. Koulun päärakennuksen urakoi kauppias A.J. Enckell Vainikkalasta. Koulupiirin asukkaat toivat rakennushirret, katonkannattimet, kaivoivat perustukset, toivat muuta rakennusmateriaalia ja rakensivat koulun ympärille aidan sekä muokkasivat peltomaata koulun ja opettajan käyttöön. Koulu täytyi aloittaa kuitenkin vuokrahuoneistossa rakennustöiden viivästymisen takia. Lopulta 3.11.1912 vietettiin koulun vihkiäisiä. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin 10.5.1912 Kaarlo P. Anttonen.

Ilmoitus Kansolan kansakoulun
urakkahuutokaupasta.
Itä-Suomen Sanomat 7/19.1.1905

Saimaan kanavan lähelle Kansolan kylään oli vuonna 1904 perustettu kansakoulu.  Vuonna 1907 Nuijamaan kunnan muodostuessa siihen liittyivät Lappeesta Kansolan, Kokkilan, Kouvolan, Metsä-Kansolan, Rapattilan ja Ruokolan kylät sekä osia Antamoisten, Kasukkalan ja Laihalan kylistä. Näin myös Kansolan kansakoulu jäi Nuijamaan kunnan alueelle. Tämän jälkeen Kansolan kansakoulu oli vielä runsaan vuosikymmenen Lappeen ja Nuijamaan rajakylien yhteisenä kansakouluna, kunnes Nuijamaan kunta siirsi koulun kauemmaksi kuntarajasta Ruokolan kylään. Silloin alkoivat Lappeen Kähärilän ja Lyytikkälän asukkaat puuhata omaa kansakoulua. Vuoden 1919 alkupuolella oli asia useita kertoja Lappeen kunnanvaltuustossa käsiteltävänä, ja toukokuun 31 päivänä päätettiin vihdoin muodostaa uusi Lempiälän koulupiiri. Siihen liitettiin Karhusjärven, Kähärilän, Lempiälän ja Lyytikkälän kylät. Koulun avaaminen lykkäytyi koulupaikasta tehdyn valituksen vuoksi niin, että avaamispäätös tehtiin vasta 22.5.1920. Koulu aloitti toimintansa opettaja Lempi Suomisen johdolla 30.8.1920 vuokrahuoneissa Juhana Oikkosen talossa Lempiälän kylässä. Kouluhuoneiston ahtauden takia oli Kouluhallitus myöntänyt avustusta ainoastaan elokuun 1 p:vään 1922 sillä ehdolla, että oppilaita otetaan vastaan vain 32. Seuraavaan syksyyn oli kuitenkin kouluun pyrkijöitten luku lisääntynyt 63:een. Ison oppilasmäärän vuoksi tarvittiin toinen vuokrahuoneisto. Se saatiin Juhana Tyrisevän talosta Lyytikkälän kylästä. Opettajaksi Lyytikkälässä toimivaan kouluun valittiin 28 p:nä elokuuta 1921 Kalle Vihtori Sievänen. Syksyllä 1921 käynnistyi oman koulutalon rakentamishanke. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari Räihä ja rakennutti urakoitsija J. Pelli. Rakennustyöt alkoivat keväällä 1922 ja saman vuoden syyskuulla voitiin jo koulutyö uudessa rakennuksessa käynnistää. Vihkiäisjuhla vietettiin lokakuun 22 p:nä 1922.

Lempiälän kansakoulu vuonna 1965.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Vuonna 1916 oli Mustolan piirikokouksen aloitteesta Lappeen kunnanvaltuustossa käsiteltävänä Partalan ja Saarnialan kylien erottaminen omaksi koulupiiriksi. Puutteellisen valmistuksen vuoksi ei kunta voinut tehdä asiasta lopullista päätöstä. Vuonna 1919 kyseisten kylien asukkaat itse anoivat koulun perustamista. Valtuusto käsitteli anomusta joulukuussa 1919, mutta päätti jäädä odottamaan samassa kokouksessa asetetun piirijakovaliokunnan työtä. Koska valiokunta puolsi Partalan koulupiirin muodostamista, päätti valtuusto syksyllä 1920 avata Taneli Veikkaselta ja Juhana Partaselta vuokratuissa taloissa kansakoulun. Kouluhuoneistot olivat ahtaita ja epämukavia ja niinpä oman koulurakennuksen pystyttämisessä oltiin ripeitä. Koulurakennusta varten lunastettiin maa-alue Taavetti Viuhkoselta 5000 markan hinnasta. Koulutalon kustannusarvio oli 190 000 markkaa (nykyrahassa 63 160 euroa). Rakennuksen pystyttämisestä järjestettiin urakkahuutokauppa 26.3.1921. Koulupiirin asukkaat tarjosivat rakennustarpeet, urakoitsijan tehtäväksi jäi rakennuksen pystyttäminen. Kaikki koulupiirin asukkaat eivät kuitenkaan suorittaneet heille määrättyä työosuutta ja niinpä koulun johtokunta uhkasi periä ne rahana ulosoton kautta. Koulun ensimmäiseksi opettajaksi valittiin Irene Maria Sulka. 

Partalan kansakoulu vuonna 1956.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 20: Rapattilan kansakoulu

Portti entisen Rapattilan kansakoulun pihapiiriin toukokuussa 2015

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros saavuttaa nyt merkkipaalun. Vuorossa on nyt kahdeskymmenes kooste edesmenneitten koulujen vaiheista. Tällä kertaa kokosin tarinan Nuijamaan Rapattilan kansakoulusta. Toukokuun puolessavälissä tekemäni Nuijamaa-kierrokseni  muina pysähtymiskohteina olivat Sormuskivi, Kirkonmäki ja entinen Räihän kansakoulu. Rapattilan lakkautettu kansakoulu sijaitsi hienolla paikalla loivasti Kärkjärveen viettävässä rinteessä. En ollut käynyt paikalla koskaan aikaisemmin ja tarvitsinkin paikallisen asukkaan apua, jotta löysin etsimäni.

Näkymä Rapattilan koulun pihalle 1930-luvulla:
Kuva: Airi Muston kokoamassa kirjassa Kirkijerwin seutu. Kylät entisessä Rapattilan koulupiirissä

Poimintoja Rapattilan koulun taipaleelta

Monien vaiheiden ja riitelyjen jälkeen päätti Nuijamaan kuntakokous keväällä 1915 yhdeksän koulupiirin muodostamisesta. Nämä olivat Kanaoja, Kontu, Lautala, Pihkalanjärvi, Pälli, Rapattila, Ruokola, Räihä ja Torikkala. Nuijamaalla kansakoulujen perustaminen alkoi saada ainakin paperilla vauhtia. Seuraavan kerran varsinainen kuntakokous 29.4.1916 oli saanut tiedoksi Viipurin läänin kuvernöörinviraston päätöksen koulupiirijaosta. Siinä hyväksyttiin kunnan jakaminen yhdeksään piiriin. Pihkalanjärven ja Rapattilan koulujen paikoista oli päätöksen mukaan tehtävä uusi ehdotus. Tämän jälkeen alkoi monivaiheinen episodi, jossa koulun paikka vaihtui Laihasen kylän ja Rapattilan kylien välillä. Välillä koulupiirin nimikin vaihtui Laihalan koulupiiriksi. Koululle päätettiin jo pakkolunastaakin maata aivan eri paikasta kuin minne koulu sitten lopulta rakennettiin.

Rapattilan koulun ns. "paraatipuoli 1930-luvulla.
Kuva: Airi Muston kokoamassa kirjassa Kirkijerwin seutu.
Kylät entisessä Rapattilan koulupiirissä

Lopulta Nuijamaan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 30.6.1923 perustaa yläkansakoulun Rapattilan ja Laihalan kansakoulupiiriin syyslukukaudesta alkaen. Rapattilan piiriin kuuluivat Rapattilan kylästä numerot 2 ja kolme, Juvakkalasta numero 1 ja Laihalan kylät. Koulurakennusten paikaksi valittiin Eljas Papusen tilalta lohkottu maa-ala Rapattilan kylästä. Papunen oli tarjonnut tontin 5000 markan hinnasta. Ennen kansakoulurakennuksen valmistumista yläkansakoulua pidettiin Pekka Taskulan talossa Juvakkalassa ja poikien käsitöitä Juvakkalassa Juhana Kiesin tuvassa lukuvuonna 1923 - 1924. Seuraavaksi kouluvuodeksi tilat tarjosi Juho Taskula 3000 markan hinnasta ja Elias Taskula vuokrasi tupansa poikien käsitöitä varten 600 markan hinnasta. Ylemmässä kansakoulussa olivat luokat 1 - IV ja se aloitettiin 9-vuotiaana. Vuonna 1926 aloitti toimintansa Rapattilan piirin alakoulu. Koulupiirissä astui oppivelvollisuus voimaan lopullisesti vuonna 1926 ja ylempi kansakoulu muuttui yläkouluksi. Vuonna 1927 aloitti toimintansa pakollinen jatkokoulu.

Kansakoulun pihapiiriä toukokuussa 2015

Koulun ensimmäiseksi opettajaksi tuli Saimi Tupakka Nuijmaalta ja poikien käsityöopettajan tehtävät hoiti Feliks Peltonen. Lukuvuodeksi 1924 - 1925 ja 1925 - 1926 koululle haettiin väliaikaista opettajaa. Valituksi tuli Ella Ahonen Viipurin pitäjästä. Rapattilan koulun rakennustoimikunta aloitti toimintansa 12.10.1924. Rakennustoimikuntaa kuuluivat Juhana Taskula, Feliks Peltonen, Eljas Papunen ja myöhemmin Papusen tilalla Viljam Laihanen. Urakkasopimus koulun perustustyön, kannatinpylväiden, uuninpohjien ja kivijalan teosta tehtiin 17.3.1925 Juho Sokuran kanssa. Urakkahinta oli 28000 markkaa. Asiakirjojen mukaan kivijalan teki kuitenkin kivimies Wille Juvakka. Kattopäreiden hankintasopimus 3780 markan hinnasta allekirjoitettiin 23.12.1925. Hirsi- ja parrutyön alimman tarjouksen teki Antti Taalikka Taalikkalasta, vesikaton ja rossipohjan teon Antti Lyijynen Antamoisista. Koulurakennuksen valmiiksi rakentamisen kunnan antamasta rakennusmateriaalista suoritti Joonas Taipale Lappeen Toikkalasta. Urakkasopimus koulun ulkorakennuksesta tehtiin 21.4.1926 Juhana Kähärän kanssa. Viimeisenä tontille valmistui saunarakennus lokakuussa 1926. Sen oli rakentanut Juhana Meronen 2700 markan urakkahinnasta.

Kansakoulurakennuksen länsipäätyä toukokuussa 2015

Uudessa koulurakennuksessa aloitettiin syksyn 1926 kouluvuosi 26.8.1926 alakoulun osalta. Yläkoulu aloitti seuraavana päivänä. Ensimmäisellä luokalla aloitti 12 oppilasta, toisella yhdeksän. Kolmannen ja neljännen luokan oppilasmääristä ei löydy tietoja. Ensimmäisiksi opettajiksi kouluun valittiin alakouluun Kerttu Toivanen Lappeelta ja yläkouluun Tyyne Vesivalo Joutsenosta. Koulun mailla oli opettajilla viljelysmaata, yläkoulun opettajalla 30 aaria ja alakoulun opettajalla  viisi aaria. Viljelys- ja laidumaata opettajan lehmälle ei ollut tontilla kuitenkaan riittävästi. Niinpä kunta osti Juho Papuselta vuoden 1931alussa lisämaata koululle puoli hehtaaria 6500 markan kauppahinnasta. Sähköt koululle saatiin syksyllä 1934 ja radion ihmeelliseen maailmaan alettiin tutustua vuoden 1935 tammikuussa. Koulukeittola aloitti toimintansa 1940-luvun alussa. Jo lukuvuonna 1943 - 1944 koulukeittola tarjosi kaikille oppilaille ilmaisen aterian. Jokaisen oppilaan tuli hoitaa kotonaan koulukeittolaa varten puolen aarin kasvimaata opettajan ja kerhoneuvojan valvonnassa.

Sotavuosina kansakoulu toimi supistettuna. Koska yläluokkia opettanut miesopettaja (Unto Liira) oli maanpuolustustehtävissä, opetti opettaja Kerttu Toivanen kaikkia luokkia. Talvisodan syttymistä edeltävänä päivänä 29.11.1939 koulutyö keskeytyi ja jatkui rauhan solmimisen jälkeen 16.5.1940. Lukuvuosina 1941 - 1943 alakoulua käytiin kolmesti viikossa, tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Yläkoulun koulupäivät olivat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Joinakin päivinä saattoivat molemmat ryhmät olla samaan aikaan koulussa. Syyslukukausi vuonna 1944 voitiin koulussa aloittaa vasta 13.11, koska koulu oli sotilaiden majoitupaikkana.

Kansakoulurakennuksen eteläinen seinusta toukokuussa 2015

Koulun oppilasmäärä oli alkuvuosista lähtien nejänkymmenen - viidenkymmenen tienoilla. Esimerkiksi lukuvuonna 1950 - 1951 oppilaita oli yhteensä 57. Koulun oppilasmäärä alkoi jo 1950-luvulla laskea. Lukuvuonna 1958 - 1959 koulussa oli 42 oppilasta, seuraavana vuonna 37 oppilasta. Vuonna 1964 - 1965 koulussa oli 21 oppilasta, seuraavana vuonna enää 17.  Tuossa vaiheessa syksyllä 1964 pidettiin yleinen kokous kouluasiasta. Esillä oli kaksi vaihtoehtoa: koulun lakkauttaminen tai muuttaminen yksiopettajaiseksi. Jälkimmäinen vaihtoehto sai kyläläisten kannatuksen. Koulu jatkoi yksiopettajaisena kevääseen 1967 saakka, jolloin Rapattila liitettiin Räihän koulupiiriin. Näin katkesi Rapattilan koulun runsaat neljäkymmentä vuotta kestänyt taival kansansivistyksen "kehtona". Rapattilan koulurakennus oli vuoteen 1982 saakka Nuijamaan kunnan omistuksessa. Koulurakennuksessa oli kymmenen vuotta vuokralaisena yritys, joka lopetti toimintansa siellä vuonna 1981. Kunta möi koulurakennuksen lähitienoineen vuonna 1982 toiselle yrittäjälle. Tämän jälkeen rakennus on ollut yksityiskäytössä.

Myrän mutka Nuijamaalla (Päivitetty 13.3.2016)

Komean jylhä näkymä Myrän mutkan uloimmasta pussista
Pankanmäeltä, Myräntien varrelta

Saavumme My[y]rän kylään

Lauantaisen pyöräilyni kohteena oli 18.7.2015 itärajassamme oleva ns. Myrän mutka. Tuo Nuijamaan kirkolta itään kurkottava kuhmu on aina herättänyt Suomen itärajaa kartalta katsoessani mielessäni kysymyksiä. Miten tuo mutka on muodostunut ja mitä tuolla mutkassa on? Kiersin tällä kertaa reittiä Nuijamaa - Pohjola - Myrä - Hiiri - Parja - Kattelus - Kouvola - Ruokola - Kaarna - Kokkila - Nuijamaa. Myrän mutkan kylistä jäi kulkematta tällä kertaa Kontu. Otin matkalta joitakin kuvia, mm. Myrän kylässä olevasta pienestä muistomerkistä, kyläaukeista ja näkymän Pankanmäeltä, joka on Myrän mutkan kaukaisin kolkka. Hiljaiselta vaikuttivat kylätiet tämän pussin pohjalla. Muutamia kyläläisiä löysin kuitenkin juttukaveriksi Hiiren kylällä. He kertoilivat sotien jälkeen vielä 1950- ja 1960-luvuilla keränneensä metsistä sotilaskypäriä, pikakiväärin lippaita jne. Tykistökeskityksissä ja muissa sotatoimissa kaatuneiden suomalaisten kuolinpaikkoja löytyi silloin vielä  risteillä merkittyinä puiden kylkiin. Metsistä löytyy kuulemma vieläkin juoksuhaudan pätkiä ja konekivääripesäkkeitä.

Tuon Myrän kylän nimi on vuoden 1935 kartassa Myyrä ja kylässä oleva järvi Myyräjärvi, joten Hiiren ja Myyrän kylät rajautuivat toisiinsa. Myrä-sukunimen ja kylännimen alkuperästä löytyy perusteellinen selvitys täältä.

Hiiren tienhaara My[y]rän kylässä

Rajalinjan muotoutuminen Nuijamaalla

Moskovan rauhansopimuksessa 1940 vahvistettu rajalinja noudatteli pääosin Uudenkaupungin rauhan rajaa vuodelta 1721. Nuijamaan pinta-alasta ja sen väestön asuinalueista jäi yli puolet luovutetulle alueelle. Kirkonkylä jä rakennuksineen rajalinjalle, tosin tälle puolelle rajaa. Raja kulki linjalla Rapattila - Sorvali - Räihä - Myrä - Kontu. Lopullisesta rajalinjasta oli pitkään kuitenkin epätietoisuutta. Neuvostojoukot miehittivät 21.3.1940 lähes koko pitäjän alueen aina Suikkia, Kokkilaa ja Marttilaa myöten. Huhtikuussa tilanne jatkui epäselvänä. Lopulta kesäkuussa 1940 rajalinjaa saatiin sovittua ja Nuijamaan kirkonkyläkin palautui Suomelle. Niinpä kesäkuun 30. päivänä Nuijamaan  miehityksen jäljiltä huonoon kuntoon jääneeseen kirkkoon kokoontui parisataa nuijamaalaista talvisodan sankarivainajien siunaustilaisuuteen. Elokuussa 1940 viimeiset kontulaisetkin pääsivät palaamaan kotitaloihinsa

Rajalinjan epätietoisuuden syynä oli Moskovassa tehdyn rauhansopimuksen liitteenä olleen kartan suuri mittakaava (1: 1050 000). Se jätti tilaa runsaasti tulkinnoille. Suomalaiset saivat neuvostoliittolaisten  ehdotukset uudesta rajalinjasta Viipurissa 3.4.1940 uusine karttoineen (tällä kertaa mittasuhde oli 1: 100 000). Uusi rajalinja kulki kyseisessä ehdotuksessa mahdollisimman lännessä. Sen mukaan Nuijamaan kirkonkylä olisi kuulunut Neuvostoliitolle. Nuijamaan kirkonkylän ja monia muitakin kunnan alueita, pelasti rajasekakomitean suomalaisen puheenjohtajan, geodeetti Ilmari Bonsdorffin oivallus. Hänen ehdotuksessaan annettiin molempien maiden geodeeteille tehtäväksi määrittää teoreettinen rajaviiva , joka sitten olisi rajankäynnin peruste. Näin sovittiinkin, molempien maiden geodeetit suorittivat mittaukset ja rajalinja vedettiin sen mukaan Nuijamaan kirkonkylän kohdalla järven etelärannalle. Rajalinja jäi näin ollen huomattavasti idemmäksi ja etelämmäksi, kuin neuvostoliittolaisten antamassa ehdotuksessa. Sekä Nuijamaan kirkko että pappila ( Marko Tikan mukaan näin, mutta tuon ajan kartta väittää pappilan sijainneen muutama sata metriä rajalinjan väärällä puolella???) jäivät sen mukaan Suomen puolelle. Nuijamaalaisille iloisesta uutisesta kertoi oheinen Etelä-Saimaa-lehti kesäkuun 2 päivänä 1940.

Myrän mutkan synty

Myrän peltoaukeita

Hiiren kylätie

 Molempien maiden geodeettisten mittausten perusteella Enson teollisuusalue kuului reilusti Suomen alueelle. Ulkoasianministeri Vjatseslav Molotov oli ilmoittanut kuitenkin Suomen silloiselle Moskovan suurlähettiläälle Juho Kusti Paasikivelle 10.4.1940, että Enson asema ja tehdas jäävät Neuvostoliiton puolelle. Enson luovuttamisen estämiseksi suomalaiset tekivät lukuisia maanvaihtoehdotuksia, mutta neuvosto-osapuoli pysyi tinkimättömänä. Heille oli kuitenkin tapahtunut pieni huolimattomuus aikaisemmin. Enson kohdalla olisi pumppuasema vesitorneineen jäänyt Suomen puolelle. Niinpä Neuvostoliitto esitti aluevaihtoa. Suomi luovuttaa pari neliökilometriä lisää maata Ensosta, ja saa vastineeksi alueen jostakin muualta. Suomalaiset olisivat halunneet vastineeksi Koitajoen vartta Ilomantsista, mutta tähän Neuvostoliitto ei suostunut. Neuvostoliittolaiset tarjosivat palan maata Nuijamaalta. Alue oli 18 neliökilometrin laajuinen alue Nuijamaan kirkonkylän ja Konnun välistä. Paasikivi sai valtuudet sopia aluevaihdosta. Lopullinen rajalinjasopu syntyi kuitenkin vasta heinäkuussa 1940, kun Suomi sai vielä kahdeksan neliökilometria lisämaata Paavolan alueelta Nuijamaalta. Yritin karttojen avulla selvittää, missä tuo Paavolan alue tarkalleen on, mutta en siihen saanut selvyyttä. Paikalliset asiantuntijat, kertokaa blogistille, missä tuo alue sijaitsee?

Tiedustelu- ja kaukopartiomatkojen lähtöalue

Hiiren peltoaukeita

Itään pistävä Myrän alue muodostui välirauhan aikana suomalaisen tiedustelutoiminnan lähtöalueeksi. Seudun erämainen, louhikkoinen ja vaikeakulkuinen maasto selittänee maantieteellisen sijainnin lisäksi sen suosiota lähtöalueena. Esa Anttalan kuuluisaksi tulleen romaanin Hopeaa rajan takaa (josta tehtiin vuonna 1963 elokuva, pääosassa mm. Spede Pasanen) tapahtumat alkoivat juuri Myrältä 4.6.1941. Kolmimiehinen partio, Toivo Paavilainen, Urpo Lempiäinen (= kirjailija Esa Anttala, 1917 - 1977) ja Eugen (Ese) Wist lähtivät pitkälle hopeanhaku- ja tiedustelumatkalle. Miehet kävivät onnistuneesti hakemassa Wistin perheen kätketyt hopeat Uudenkirkon Rieskjärveltä, perheen kesämökin läheisyydestä.

Esa Anttalan kirjan kansi

Matka kesti 13 vuorokautta ja kilometrejä kertyi 245, melkoinen suoritus siis. Samoihin aikoihin lähti jälleen uusi partio Myrältä, kokeneet kivennapalaiset partiomiehet Ilmari Tolvanen ja Arvo Mörö. Myrän maasto oli tullut heille tutuksi kahdeksan tiedustelumatkan aikana edellisenä kesänä. Mörö ja Tolvanen palasivat onnistuneelta matkaltaan,  jälleen Myrän kautta,  viikon päästä. Myrän seutu koitui sekä Tolvasen että hopeanhakumatkalla mukana olleen Toivo Paavilaisen kohtaloksi. Nämä kaatuivat Myrän maastossa 19.7.1941. Tolvanen oli tuomassa partiotaan 19 päivän matkalta Länsi-Kannakselta.

Lähteet:
Kaino Rastas (1997): Salaista tiedustelua. osa VII. Rautulaisten Lehti 3/1997.
Marko Tikka (2008): Kanavan kansaa, rajan väkeä. Nuijamaan historia 1860 - 1989 (203 - 204)
Juha Pohjonen: (2008): Nuijamaan kirkonkylän pelastuminen. Teoksessa Kanavan kansaa, rajan väkeä (213 - 214)

Pahimmillaan Suomen itäraja olisi siirtynyt huomattavasti lännemmäksi Nuijamaan kohdalla, aina Ruokolan kylän reunaan

Muistomerkki Myrällä (Päivitetty 17.3.2016)

Myrän muistomerkki

Heinäkuisena lauantaina 18.7.2015 pyöräilin Nuijamaalla, tarkemmin sanoen Nuijamaan pohjoispuolella rajassamme itään työntyvässä mutkassa. Tuon kuhmun monimutkainen historia innoitti minut lenkille ja palasin mutkan syntyhistoriaan myöhemmin tällä blogimerkinnällä. Tuon mutkan perimmäisessä pohjukassa sijaitsee pieni Myrän kylä upean  ja jylhän Myräjärven rannalla. Käännyttyäni Myrältä Hiirentielle, joka siis johtaa Hiiren kylään, huomasin ehkä noin parisataa metriä tienhaaran jälkeen viitan: Muistomerkki. 

Muistomerkin tekstilaatta

Nousin pyöräni selästä ja kävelin pienelle vaatimattomalle muistomerkille. Se on pystytetty paikalla 4.7.1941 kaatuneen neljän nuijamaalaisen muistoksi. Puna-armeijan tykistö teki karanaatti-iskun Myrälle. Iskussa kaatuivat nuijamaalainen lotta Terttu Hyvärinen, nuijamaalaissyntyinen lotta Anja Vendla Ruokonen ja nuijamaalaiset sotamies Väinö Hyvättinen sekä korpraali ja Nuijamaan kunnankirjuri Tapani Korpela. Willimiehen kaivamien tietojen mukaan kyseiset henkilöt olivat olleet tulituksen alkaessa läheisessä Rutin talossa toimineella rajavartioasemalla ja pakenivat läheiseen metsään, noin sadan metrin päähän rajavartioasemasta. Selailin keväällä 2016 vanhoja Etelä-Savo-lehtiä. Päiväyksellä 24.7.1941 löytyi kunnankirjuri Tapani Korpelan kuolinilmoitus sekä pieni muistokirjoitus. Tapani Korpela näyttää olleen nuoresta iästään huolimatta monenlaisessa toiminnassa mukana. Kunnankirjurin tehtävien lisäksi hän oli kanttori-urkuri, sekä Etelä-Savo-lehden asiamies ja kirjeenvaihtaja.

 

 














Myrän muistomerkki on paljastettu 27.8.2006. Sen pystyttäjinä olivat Nuijamaan reserviläiset, Lions club Nuijamaa, kaatuneiden omaiset, Nuijamaa-seura ja Etelä-Karjalan Lotta Svärd-perinne ry.