Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fennovoima. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fennovoima. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. syyskuuta 2015

Mitäs minä sanoin...


Olen varmaan ikävystyttänyt joitakin pitkillä historiallisilla vanhoista lehdistä ja arkistoista kootuilla kirjoituksillani. Nyt lupaan olla lyhytytsanainen.

Selatessani vanhoja blogikirjoituksiani ja peilatessani niitä kirjoitusten jälkeisiin tapahtumiin, en voinut todeta muuta kuin:

Mitäs minä sanoin!

Tämä koskee esimerkiksi Fennovoima-kirjoitustani. Koko tuosta surkuhupaisen traagisen koomisesta tapahtumasarjasta oli hyvä yhteenveto kolme päivää sitten Iltalehdessä. Olli Ainola oli koonnut tarinan siitä, miten Fortumista tuli Venäjän ja  Putinin panttivanki.
Mieleen on noussut myös Ainolan artikkelissakin nousseiden seikkojen ohella sana lahjonta. Rosatomin lukuisista ulkomaisista hankkeista on aikaisemmin paljastunut asiatonta rahaliikennettä eli lahjontaa. Viimeisin kohu koskee Ukrainaa.

Hesarin joinsuulainen turbobloggari Janne Riiheläinenkin näkyy olevan allekirjoittaneen kanssa samoissa aatoksissa.


Elokuun lopussa kirjoitin myös Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin moninkertaisesta petoksesta, johon länsimaatkin osallistuvat, ja jonka seurauksena tuhannet ja tuhannet ihmiset tulevat menettämään henkensä. Pahimmassa tapauksessa edessä on loppumaton sisällissota. 
Eikä edessä näy olevan kuin eskaloitumisen tie.




perjantai 7. elokuuta 2015

Fennovoima - uussuomettumisen merkkipaalu

Säteily on saanut Vakil Batyrshinin imusolmukkeet turpoamaan luonnottomasti. Elämä radioaktiivisesti saastuneen Tetsha-joen rannalla on aiheuttanut Vakilille vakavan ja kivuliaan sairauden.
Kuva: http://puhutaanydinvoimasta.fi

Kuten nyt kaikki hyvin tiedämme, maahamme rakennetaan venäläinen ydinvoimala, venäläisellä rahalla, venäläisen urakoitsijan rakentamana ja venäläisellä työvoimalla. Lisäksi venäläinen Rosatom tulee omistamaan noin kolmanneksen kyseisestä yhtiöstä. Kuka olisi tätä uskonut vielä kymmenen vuotta sitten?

Samaan aikaa Venäjä on liittänyt laittomasti Krimin alueen itseensä, käy julistamatonta sotaa Ukrainaa vastaan Donetskin ja Luhanskin alueella ja uhkailee välillä koko Ukrainan miehittämisellä. Lisäksi maa on laittomasti liittänyt käytännössä itseensä Goergiasta Abhasian ja  Etelä-Ossetian alueet. Samalla maa on kiivaasti kasvattamassa armeijaansa ja puolustusbudjettiansa. Venäjä haikailee kadonneen Neuvostoliiton ja sen suuruuden perään, teloittaa julkisesti toisinajattelijoita (esim. Nemtsovin ampuminen), myrkyttää petturinsa (esim Litvinov) ja määrittelee kansalaisjärjestöjen toiminnan "ulkolaisiksi agentteiksi". Kansallisten vähemmistöjen toiminta tehdään hankalaksi ja koetaan uhkaksi. Lisäksi Venäjä jakelee verhottuja ja suoria uhkauksia lähes joka suuntaan sekä käy ajoittain härnäämässä NATO-maiden ja naapurimaidensa ilma -ja merivalvontaa. Tätä  taustaa vasten Suomen poliittisen johdon päätös - ON KÄSITTÄMÄTÖN!!!

Fennovoima aikoo ostaa tarvitsemansa polttoaineen täältä. Mikä on ydinvoimalan toimittaja Rosatom? Siitä kertoo tämä linkki. Mielenkiintoisen korruptoituneen sekavan farssimaisen idioottimainen oli myös voimalaprojektiin liitynyt Energija Migrit sekoilu. Tähän energiafarssiin yhden lisän toi energiaministeri Olli Rehnin täydellinen takinkääntö sekä konsultaatiot ennen lopullista päätöksen julkistamista Moskovassa.
------
Kun lukee tämän aamun Helsingin Sanomista
rakennusyhtiö SRV:n hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kokkilan haastattelun, voi jälleen todeta, että kaikki ON sitä, miltä se tavallisen maallikon silmissä näyttääkin. Vaikka yritysten, puolueiden ja hallitusten edustajat muuta väittäisivätkin. Tässä pätkä haastattelusta:
Kokenut Kokkila on ollut vahvasti taustalla sommittelemassa Fennovoiman viimeisiä käänteitä. Hän tunsi venäläiset ja suomalaiset toimijat sekä tiesi, mitä epäonnistuminen voisi merkitä.
"Jos tämä olisi kaatunut, se olisi jättänyt syvät arvet Suomen ja Venäjän, ehkä myös Fortumin ja Venäjän, suhteisiin pitkäksi aikaa", Kokkila sanoo.
Fennovoiman draama oli HS:n tietojen mukaan loppusuoralla ankaraa peliä, jossa oli mukana myös Suomen korkein poliittinen johto.

"Pääurakoitsija on venäläinen Titan, joka luultavasti tekee työstä valtaosan, venäläisellä kalustolla ja kaiketi venäläistyömiehillä. Mutta totta kai he tarvitsevat suomalaispartnerin, ettei käy kuin Olkiluodossa."
----
Tämä sitoutuminen Rosatomiin merkitsee sitä, että Suomi tulee jatkossa torppaamaan kaikki EU:n muiden valtioiden ehdotukset pakotteiden tiukentamisesta, vaikka Venäjä aloittaisi Ukrainassa uudestaan kiivaan hyökkäysvaiheen uusine aluevalloituksineen.
Pakotteiden kiristäminen energiasektorille, joka tulisi olemaan aivan varmasti listalla, nimittäin merkitsisi Hanhikivi-projektin kaatumisen myötä satojen miljoonien tappioita sekä Suomen valtiolle että sen omistamille ja ohjaamille yrityksille. Jopa joidenkin yritysten konkurssia. Kun Fennovoimassa mukana olevien joukossa on myös kunnallisia energiayhtiöitä Fortumin lisäksi. Niiden tappiot saattaisivat jo valmiiksi heikossa hapessa olevien kuntien talouden konkurssitilaan.
Tämän projektin kautta Venäjä sai siis oivan vipuvarren.


Fortumille tuskin jäi lopulta muita vaihtoehtoja kuin osallistua projektiin. Venäjä on voinut käyttää apuna vihjauksia Fortumin 5 miljardin sijoitusten kohtalosta Venäjällä. SVR lähti hakkeeseen mukaan, koska se sai samalla "keittiön kautta" satojen miljoonien urakan. Lisäksi SVR on vahvassa velka- ja talutussuhteessa  länsimaiden pakotelistoilla olevaan Sperbankiin.

Ikäänkuin kruununa Fennovoima-päätökselle tämä uutinen:
Eilen 6.8.2015 Venäjän pääministeri Medvedev ilmoitti, että Venäjän Duumalle annetaan lakiesitys, joka mahdollistaa oikeuden takavarikoida ulkomaalaisperäistä omaisuutta. Tämä laki on vastaveto venäläisen omaisuuden takavarikoinnille, joita on tehty mm. Belgiassa ja Ranskassa. Takavarikointien takana ovat kuitenkin kansainvälisen välimiesoikeuden päätökset koskien Yukos-öljy-yhtiön takavarikointia. Venäjän katsottiin käytännössä varastaneen Yukos-yhtiön sen osakkeenomistajilta. Venäjä määrättiin maksamaan siitä 50 miljardin korvaukset. Maa ei ole kuitenkaan tehnyt mitään päätöksen täytäntöönpanon aloittamiseksi.  Edessä lienee vielä lisää yhteenottoja taloussodan tantereilla.

"Onneksi" meillä on kuitenkin Magneetti media, joka kertoo, miten asiat "ovat". 

perjantai 5. joulukuuta 2014

Rosatomin voimala (Päivitetty 7.12.2014)


Suomen eduskunta on nyt sitten tänään hyväksynyt Pyhäjoen ydinvoimalan. Voimalalle myönnettiin periaatelupa äänin 115 - 74. Tässä linkki, miten äänet jakautuivat. Voimalan laitostoimittajana on venäläinen Rosatom, joka tulee myös osaomistajaksi. Toinen merkittävä osakas on suomalainen valtionyhtiö Fortum, joka ilmoitti tällä viikolla olevansa valmis lähtemään mukaan. Näin valtiovalta, omalla panostuksellaan piti huolta siitä, että hankkeen kotimaisuusaste nousi 66 prosenttiin. Yksityiselta puolelta ei riittävää kotimaista osuutta olisi saatu kokoon.

Tällä ratkaisulla maamme poliittiset päätöksentekijät ovat niitanneet maamme kohtalon sekä poliittisesti että taloudellisesti Venäjän karhun kainaloon. Ainakin minua huolestuttaa ja pöyristyttää tämä suunnattomasti. Enkä ole suinkaan mielipiteissäni harvinaisuus maanmiesteni joukossa. Tässä muutamia esimerkkejä asiantuntijoiden kannanotoista.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen johtaja Torsti Sirèn avautui rajusti aiheesta fb-päivityksessään:
"Suomella ei ole mitään selkärankaista sanomaa maailmalle itsestään eikä siitä maailmasta, jota haluaisimme edistää. Pelkoon perustuva ja lyhytnäköinen taloudellinen eduntavoittelu Venäjä-yhteistyön osalta ei kestä päivänvaloa. Jos jotain sanomaa tekojen perusteella halutaan etsiä, niin se lienee seuraava: Krimin miehitys on ok, Venäjän johtama sota Donbassin alueella on ok ja Suomi pyrkii läheiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa".

Tietokirjailija Risto Isomäki on postauksessaan  nostanut esille ne suuret ongelmat, joita Rosatomin Intiaan rakenteilla olevissa / rakentamissa ydinvoimaloissa on ollut. Isomäen kirjoitusta lukiessa ei voi kuin päivitellä suomalaisten poliitikkojejn sinisilmäisyyttä / typeryyttä.

Ruotsin johtaviin lehtiin kuuluva Expressen otsikoii Suomen eduskunnan päätöstä uutisessaan näin:
Suomen vaarallinen kauppa Vladimir Putinin kanssa. Artikkelissa todetaan 
Men det är av flera skäl fullständigt vansinnigt att göra det tillsammans med Putins kärnkraftsbolag. En kraftfull princip i finsk energipolitik är att minska sitt energiberoende av Ryssland och nu har Finlands riksdag gjort precis tvärtom.
Dessutom finns det en säkerhetsaspekt som måste beaktas. Kärnkraftsexperter utanför Ryssland är inte direkt överförtjusta i den reaktortyp som Rosatom ska leverera - med hänvisning till dess tveksamma säkerhetsnormer.

Eli Expressenin toimittajien mielestä on täyttä hulluutta tehdä yhteistyötä Putinin ydinvoimayhtiön kanssa.


Talouselämä-lehti päivitteli tänään artikkelissaan " Fortum lisää paukkuja Venäjällä - kenelle jää Mustapekka?" (7.12.2014) Fortumin ja sen pääomistajan eli Suomen valtion riskialtista satsausta Venäläiseen enegiatuotantoon. Yritys, jonka pääomistaja on valtio, uskaltaa tehdä siis yksityistä yritystä innokkaammin tämätyyppisen ratkaisun. Eihän panoksena tässä ole omat rahat vaan yhteiset ja siinä vaiheessa, kun poliittinen vastuu lankeaa, ollaan jo jossakin muualla hyväpalkkaisessa tehtävässä.

Tällä ydinvoimapäätöksellä Suomi siis asemoi itsensä Euroopassa sen itäiseen osaan. Voisiko kukaan vakavasti otettava poliittinen johtaja yhdessäkään läntisen Euroopan maassa esittää
a) Lisäydinvoiman rakentamista (Ranska tekee tässä poikkeuksen)?
b) Venäläisen ydinvoimalan tilaamista?
c) Venäläisen ydinvoiman tilaamista aikana, jolloin koko demokraattinen maailma ja Venäjä ovat pahassa taloudellisessa ja poliittisessa konfliktissa keskenään.
d) Tilaamista yhtiöltä, joka on merkittävä osa  Venäjän sotateollisuutta. Hankkimalla kyseiseltä toimittajalta, olemme tukemassa sadoilla miljoonilla uusien, entistä tehokkaampien tuhoaseitten valmistusta.

Mielestäni vastaus on EI!

------
Venäjällä Suomen päätös on saanut hehkutusta ja  Rosatomin johtaja Sergei Kirijenko kiittelee vuolaasti Suomen eduskunnan päätöstä myöntää periaatelupa Fennovoiman uudelle ydinvoimalalle

MTV:n mukaan

Suomen myönteinen päätös Fennovoiman ydinvoimalalle on otettu Venäjällä iloiten vastaan. Monissa viestimissä ratkaisu on tulkittu Suomen haluksi tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa sanktioista huolimatta.

-Tämä on ensimmäinen kerta länsipakotteiden asettamisen jälkeen, kun EU-maan parlamentti tuki laajaa investointiprojektia Venäjän kanssa, uutistoimisto RIA Novosti kirjoittaa.

-----
Tässä muutama linkki, joissa lisää tietoa siitä, miten Rosatom on yhtä kuin venäläisten ydinaseteollisuus:

Ylen uutiset

Viisi karua faktaa Rosatomista 

Fennovoiman vähemmistöomistaja Rosatom on Putinin tiukassa ohjauksessa


Ps. Tässä vielä kirjailija Arno Kotron oivallinen puheenvuoro suomalaisen ulko- ja puolustuspolitiikan epäonnistumisesta