Mitäs minä sanoin...

Olen varmaan ikävystyttänyt joitakin pitkillä historiallisilla vanhoista lehdistä ja arkistoista kootuilla kirjoituksillani. Nyt lupaan olla lyhytytsanainen.

Selatessani vanhoja blogikirjoituksiani ja peilatessani niitä kirjoitusten jälkeisiin tapahtumiin, en voinut todeta muuta kuin:

Mitäs minä sanoin!

Tämä koskee esimerkiksi Fennovoima-kirjoitustani. Koko tuosta surkuhupaisen traagisen koomisesta tapahtumasarjasta oli hyvä yhteenveto kolme päivää sitten Iltalehdessä. Olli Ainola oli koonnut tarinan siitä, miten Fortumista tuli Venäjän ja  Putinin panttivanki.
Mieleen on noussut myös Ainolan artikkelissakin nousseiden seikkojen ohella sana lahjonta. Rosatomin lukuisista ulkomaisista hankkeista on aikaisemmin paljastunut asiatonta rahaliikennettä eli lahjontaa. Viimeisin kohu koskee Ukrainaa.

Hesarin joinsuulainen turbobloggari Janne Riiheläinenkin näkyy olevan allekirjoittaneen kanssa samoissa aatoksissa.

Elokuun lopussa kirjoitin myös Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin moninkertaisesta petoksesta, johon länsimaatkin osallistuvat, ja jonka seurauksena tuhannet ja tuhannet ihmiset tulevat menettämään henkensä. Pahimmassa tapauksessa edessä on loppumaton sisällissota. 
Eikä edessä näy olevan kuin eskaloitumisen tie.

Turkki, Isis, pommi-isku ja kurdit (Päivitys 27.8.2015)

video pommi-iskusta

Viime vuosina on kirjoitettu paljon Venäjän presidentti Vladimir Putinin häikäilemättömästä toiminnasta Ukrainassa, Georgiassa ja oman maansakin sisällä . Euroopan kaakkoisimmassa kolkassa on presidenttinä myös vastaavanlainen despootti, joka nautti maassaan laajaa kannatusta. Muutenkin herrojen polku on ollut samanlainen. Molemmat eivät raaski millään luopua vallasta, ovat toimineet maissaan pitkään pääministereinä ja siirtyneet sitten tehtävistä presidenteiksi.  Molemmat ovat myös erittäin häikälemättömiä vallankäyttäjiä.

Tämänkertaisen blogimerkinnän laukaisi lukuhetki aamulla kahvipöydässä. Helsingin Sanomissa ollut Petteri Tuohisen analyysi Erdogan raivaa tietä huipulle toimi kimmokkeena. Lisäksi Washington Postin ja muutamien muiden lehtien aikaisemmin lukemani artikkelit siitä, miten Turkki aluksi salaa tuki Isisiä taistelussa Syyrian hallitusta vastaan ja myöhemmin katsoi ainakin sivusta ase- ja muun tuen valumista rajan yli ISISille. Olenkin täysin vakuuttunu siitä, että kaikki ei ole nyt sitä, miltä se pintapuolisesti näyttää. Ihmishengillä pelataan TAAS erittän häikälemätöntä ja likaista peliä.

Turkin presidentin masinoimaksi epäilemäni käänekohta oli Suruçin pommi-isku, joka tapahtui Turkissa Suruçin kaupungissa Syyrian vastaisen rajan tuntumassa 20.7.2015. Turkkilaisten viranomaisten mukaan itsemurhapommittajan laukaisema pommi räjähti noin kello 12.00 paikallista aikaa Amaran kulttuurikeskuksessa. Sinne  oli kokoontunut noin 300 turkkilaisen vasemmistopuolueen  nuoriso-osaston jäsentä. Pommi-iskussa kuoli ainakin 31 ihmistä ja vakavasti loukkaantuneita oli noin 100. Surmansa saaneet olivat pääosin turkkilaisia (kurdeja) opiskelijoita ja vasemmistoaktivisteja. Suruçin kaupunki on pääosin kurdien asuttama. Aktivistit olivat kokoontuneet Suruçiin viedäkseen humanitaarista apua noin 10 kilometrin päässä rajan toisella puolella sijaitsevaan Kobanên kaupunkiin, josta oli noin vuoden ajan käyty rajuja taisteluja sitä kurdijoukkojen ja Isis-järjestön välillä. Pommi räjähti keskellä väkijoukkoa, kun tapahtuman osallistujat olivat antamassa kulttuurikeskuksen pihamaalla julkilausumaa tiedotusvälineille.

Pommi-isku kohdistui siis Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin pahimpia vihollisia, eli  vasemmistopuolueita sekä kurdeja vastaa. Pommi-isku antoi oivan savuverhon, jonka avulla Erdoğan aloitti käytännössä sodan. Sen yhtenä keskeisenä tavoitteena ei ole suinkaan Isisin tuhoaminen, koska sitä Erdoğan tarvitsee edelleen Syyriassa Hafez Al Assasin hallinnon nujertamiseen. Uskon että päätavoitteena on estää vahvan autonomisen kurdialueen muodostuminen Irakin lisäksi Pohjois-Syyriaan. Toisena tavoitteena on Turkin parlamentissa olevan vahvan kurdipuolueen nujertaminen käyttämällä alkanutta sotaa verukkeena ja samalla Erdoğanin oman vallan betonoiminen ja laajentaminen.

Kaiken kaikkiaan juttu HAISEE.

Post scriptum. Näköjään tutkija Toni Alarantakin on tullut suunnilleen samaan tulokseen kuin minä.

Post scriptum 2. En näköjään ensiarvioinneissani osunut yhtään metsään. Tässä Business Insiderin artikkeli aiheesta, joka kertoo julman karua kieltään siitä, millaista moraalitonta peliä Turkin johto harjoittaa.