Lakkautettavien koulujen kierros. Skinnarila

Skinnarilan kaupunginosaan syntyi 1970-luvulla runsaasti uutta asutusta. Alueelle suunniteltu koulu toteutettiin uudella tavalla. Koulun rakensi Skinnarilan Toimintakeskus Oy, jolta koululaitos vuokrasi tilat. Uusien koulutilojen piti valmistua jo vuodenvaihteeseen 1976 – 1977 mennessä, mutta niiden rakentaminen viivästyi kahdella ja puolella kuukaudella. Koulun vastaanottokatselmus pidettiin 3.3.1977. Opiskelu uudessa koulussa käynnistyi kuitenkin vasta syksyllä 1977. Koulu aloitti kuusiluokkaisena. Ensimmäisenä kouluvuonna Skinnarilassa oli 189 oppilasta.

Skinnarilan koulu joulukuussa 2015

Skinnarilan koulu laajennettiin 1980-luvulla. Kaupunki lunasti vuonna 1982 omakseen Lappeenrannan Toimintakeskus Oy:ltä vuonna 1977 valmistuneet ala-asteen tilat. Lokakuussa 1983 aloitettiin Skinnarilassa koulukiinteistön saneeraus ja laajennus, joka valmistui syyskuun alussa 1984. Hankkeen kustannusarvio oli 9,3 miljoonaa markkaa, joka hieman ylittyi. Laajennuksen jälkeen koulussa oli tilat 12 luokalle.

Slkinnarilan koulu on kärsinyt 2000-luvulla sisäilmaongelmista. Koulussa suoritettiin vuonna 2000 home- ja kosteusvaurioiden korjauksia. Vuonna 2011 tehdyn sisäilmaselvityksen mukaan kiinteistö vaatisi välittömiä korjaustoimenpiteitä. Suunnitelmissa oli laajan peruskorjauksen toteuttaminen vuosina 2015 – 2016.  Aika ajoi kuitenkin tämän suunnitelman ohi. Kesäkuussa 2016 Lappeenrannan kaupunginvaltuusto päätti kaupungin länsialueita koskevassa kouluverkkopäätöksessään lopettaa Skinnarilan koulun. Skinnarilan alueen oppilaat siirtyvät päätöksen mukaan Sammonlahteen tulevaisuudessa valmistuvaan suurkouluun. Nykyiset koulurakennukset joutuvat mitä ilmeisemmin joutuvat puskutraktoreiden ruuaksi.

Skinnarilan koulua joulukuussa 2015

Lopuksi alla yhteenvetoa koulun oppilasmääristä. Huippuluku, 389, saavutettiin lukuvuonna 1987 – 1988.  Oppilasmäärä on 1990-luvun puolivälin jälkeen pudonnut tasaisesti ja on enää vajaa puolet 1980-luvun lukumääristä.

1977 - 1978	1978 - 1979	1979 - 1980	1980- 1981	1981 - 1982	1982 - 1983
189	153	179	139	162	143
1983- 1984	1984- 1985	1985-1986	1986 - 1987	1987- 1988	1988- 1989
156	347	343	385	389	359
1989- 1990	1990 - 1991	1991 - 1992	1992- 1993	1993- 1994	1994-1995
358	368	380	384	378	372
1995 - 1996	1996- 1997	1997- 1998	1998- 1999	1999 - 2000	2000 - 2001
365	324	297	293	310	283
2001 - 2002	2002-2003	2003-2004	2004-2005	2005-2006	2006-2007
262	244	255	235	225	221
2007-2008	2008-2009	2009-2010	2010-2011
187	194	186	180

Alla lisää kuvia Skinnarilan koulusta. Kuvasin koulua joulukuussa 2015.

Rappiollako on hyvä olla? Pöksänlahden kesäsiirtola kesällä 2016

Pöksänlahden idylliä

Tässä jälkikirjoitusta aikaisemmin kokoamaani kirjoitukseen Lappeenrannan koululaitoksen kesäsiirtolatoiminnasta.


Tein tänään runsaan sadan kilometrin pyöräilykierroksen Lemillä ja Savitaipaleella. Palatesssani Kuolimon rannalta Lepänkannosta Savitaipaleelle ja edelleen Lappeenrantaan poikkesin katsomaan, missä kunnossa on entinen Pöksänlahden kesäsiirtola.

Jälleen kerran tulin surulliseksi ja ketutuskäyrä nousi. Savitaipleen kunnan omistukseen syksyllä 2005 siirtyneessä kesäsiirtolassa ei näy olevan mitään toimintaa eikä kunnossapitoa. Rakennukset saavat hajota kaikessa rauhassa ja niiden ympäristöt pusikoitua. Ilkivaltaakin on rakennuksille tehty ja osaan rakennuksista ovat ovet apposen auki. Rappiollako on hyvä olla?

Pöksänlahti olisi mitä upein paikka mihin tahansa kesäleiri-, erä- ja luontoretkeilytoimintaan. Mikähän tämän kunnan päättäjien nykyinen suunnitelma alueelle on, vai onko sitä ollenkaan.

Tässä lisää ketutuskäyräkuvia:

Ruokalarakennuksen valtaa kohta puusto

1990-luvulla rakennetut henkilökunnan majoitustilat ja wc-tilat

Ovi on kutsuvasti auki

Rakennuksessa on edelleen sisällä sängyt, tuolit ja petivaatteita

Majoitusrakennuksen päädyssä oli katettu "lava"

Poikien majoitusrakennus

Sauna

Saunan ikkunat on rikottu

Näkymä laiturilta saunalle

Vielä viimeinen näkymä idyllisen Pöksänlahden saunalle

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Tuohus. Lauritsalan kouluväen julkaisu

Tuohuksen kansikuva vuodelta 1965.
Eija Taina. VI a. Kaukaan kansakoulu

Vuosina 1964 – 1966 myös Lauritsalassa ilmestyi kouluväen kevätlehti. Sen kokoamisperiaate oli samanlainen kuin vuonna 1957 aloittaneen lappeenrantalaisen Opinsaunan. Lehdessä oli muutamia asiantuntija-artikkeleita. Ensimmäiseen numeroon kirjoittivat kansakoulutarkastaja Matti Linnaluoto, koululääkäri Enkkelä ja lääninrovasti Veli-Valio Kaukovaara. Linnaluodon kirjoitus ajankohtaisista koululaitoksen muutoksista oli Tuohuksen jokaisessa numerossa. Ensimmäisen vuosikerran toimituskuntaan kuuluivat päätoimittaja Timo Lahtisen lisäksi Helli Kivelä, Anja Pessi, Aarne Kotisalo, Armas Mielonen ja Uuno Pullinen. Valokuvat lehteen oli koonnut Esko Kivelä ja mainokset kerännyt Reino Saikkonen. Kustantajana oli 12.4.1944 perustettu Lauritsalan Opettajayhdistys. Pääkirjoituksessa Tuohuksen tehtäväksi todettiin kotien ja koulujen lähentäminen toisiinsa. Lehden tuotolla oli aikomuksena ostaa koululasten virkistykseen sopivaa materiaalia. Lehtisen hinta oli peräti yksi markka.

Tuohus oli koko ilmestymisensä ajan vahvasti Saipa-väritteinen. Ensimmäinen päätoimittaja oli paitsi opettaja, myös Saipan pelaaja. Vuoden 1964 numerossa oli kolmesivuinen, erittäin laaja ja perusteellinen haastattelu Saipan maajoukkuepelaajasta Yrjö Hakalasta. Vastauksena kysymykseen, kuka on Lauritsalan mielenkiintoisin henkilö, saatiin oppilailta lukuisa määrä Saipan pelaajia. Tässä muutama esimerkki:

- Leevi Ryhänen. Hän on poliisi ja jääkiekkoilija. Pelastanut kaksi ihmistä hengistä.
- Minä valitsen suosikikseni Lalli Partisen. Hän on hyvä kiekkoilija ja muutenkin puheissaan. Kerrankin hän sanoi, mailan lapa lautaa, varsi vaahteraa, ristiliitos yhdistää...
-Opettajista ei koskaan voi tietää, mitä he seuraavaksi keksivät, siksi he ovat niin mielenkiintoisia. Timo Lahtinen on mielenkiintoinen siitä syystä, että hän pelaa jääkiekkoa ja on kertonut meille Yrjö Hakalasta ja muista huippukiekkoilijoita. Opettajana häneltä saa odottaa mitä tahansa ja milloin tahansa...

- Kauppalan mielenkiintoisin henkilö on Osmo Meilahti, ”Oskari”, jona hän itsensä poikien keskuudessa tuntee. Hän on pitkä mies ja hyvin toimelias. Nykyisin hän toimii Saipan junioreiden valmentajana ja pelaa Saipan reservijoukkueessa LaKissa.

 
Jääkiekkoilijoiden rinnalle nousivat ”tavallista kuolevaisista” mm. poliisi Tauno Nieminen, kauppalanjohtaja Leo Mether, kirkkoherra Veli-Valio Kaukovaara, pianotaiteilija Sohvi Korhonen, kauppalan ratamestari Antti Jokimies ja kansalaiskoulun 8 A-luokan huumorintajuinen luokanvalvoja Armas Mielonen.

Tuohuksen tunnuslause

Vuoden 1965 Tuohuksen päätoimittajana oli opettaja Juhani Partanen. Lehdessä kauppalanjohtaja Leo Mether valitteli kansakoulujen rakentamisen hitautta ja vaikeutta vaivalloisen byrokratian seurauksena. Lisäksi hän kertoi uudesta suunnitteilla olevasta Pikkalan kansakoulusta. Lehdessä jatkui vahva Saipa-panos, Lalli Partisen haastattelulla, jonka tekivät Lauritsalan keskuskansakoulun viidennen ja kuudennen luokan oppilaat. Vastauksista selviää, että Lalli on poikamies, haaveili aikoinaan lentäjän ammatista, ja että hän rakastaa kesäistä Saimaata sekä toimii Kaukaan tehtailla varastonhoitajana. Haastattelussa Lallilta kysyttiin lopuksi: Mitä voisit antaa neuvoksi tuleville jääkiekkotähdille? Tässä Lallin vastaus:

Pitää olla rehti ja reilu kaveri kaikkialla, valmentajiin pitää luottaa ja uskoa, elämäntavat pitää olla säännölliset ja harjoitella täytyy ahkerasti. Omasta kokemuksesta vielä: Ensin koulu ja sitten leikki.

Tuohuksen viimeinen numero ilmestyi vuonna 1966. Seuraavan vuonnahan Lauritsalan kauppalaa ei enää ollut. Lehden päätoimittajana oli opettaja Urho Mölsä ja sen teemana olivat 100-vuotias kansakoululaitos sekä 70-vuotta täyttäneiden Mustolan ja Kaukaan kansakoulujen historiat. Myös ”paperitelevisio" oli lukuvuoden puheenaihe. Syksyllä 1965 käynnisti Kansakoulun Kerhokeskus ”Kuvaruutu meidänkin kouluun” –toiminnan. Siinä jätepaperikeräyksellä hankittiin kouluille televisiovastaanottimia. Keräämällä 10 tonnia jätepaperia sai koulu Kerhokeskuksen kautta kotimaisen 23 tuuman television. Kouluhallitus hyväksyi hankkeen sillä ehdolla, että keräystyö tapahtui varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Lauritsalassa asiasta innostui ensimmäisenä Lauritsalan kansakoulu, pian tarttui mukaan Mustola ja lopulta kaikki muut koulut. Paperit tuotiin kouluille vesikelkoilla, pulkissa, ahkioissa ja kottikärreillä, jopa autoilla. Pian olivatkin Lauritsalan koulu yhden uuden television omistajia, Kaukas ja keskuskansakoulu olivat saaneet kokoon kolme, Mustola ja kansalaiskoulu kaksi televisiota. Aiheesta kirjoittanut opettaja Kalevi Huikari totesi hanke oli vedonnut oppilaiden omatoimisuuteen, luonut yhteishenkeä sekä lisännyt kotien ja koulujen yhteystyötä. Myös vuoden 1966 Tuohus jatkoi ”Saipa-linjalla”. Tällä kertaa haastattelussa oli voimistelunopettaja Osmo Meilahti, joka toimi Saipan toiminnajohtajana, huoltajana ja valmentajana. Artikkelista ilmenee, että Meilahti oli paljasjalkainen lauritsalalainen ja aloittanut uransa Saipassa vuonna 1948 -jääpalloilijana.

Vuoden 1966 numerossa otettiin kantaa myös edessä häämöttävään kuntaliitokseen. Se ei juurikaan saanut oppilaiden ymmärtämystä. Tässä esimerkki:

- Suurkaupunki, on siinäkin ajatus! Ei siinä sittenkään niin älykkäitä valtion herrat ole kun metsästä tehdään kaupunki. Jos maalaiskylästä tehdään kaupunki niin aasista tehdään hevonen. Sitten verot nousee ja palkat laskee ja sitten on valtion herroilla mukavaa. (Jukka O., IVa)

Samalla tavalla kuin lappeenrantalaisten opinsauna, on myös Tuohus oivallinen kurkistusikkuna paikkakunnan koulu- ja muuhun elämään. Lauritsalan osalta tuo jäi vain turhan lyhyeksi ajanjaksoksi. Tässä lopuksi kakkosluokkalaisen Harrin kuvaus tippatädin eli terveydenhoitajan kohtaamisesta:

- Hän veti piikkinsä pahanhajuista ainetta. Hänellä oli nasevan näköinen pullo. Hän pyyhki ensin jalkani hyvin. Sitten hän I S K I tuon piikin minuun.