Uukuniemen kirkonkylän hautausmaa

Uukuniemen vanhan hautausmaan portti, kiviaitaa ja sen takana kalmistoa

Uukuniemelle tekemälläni kotiseuturetkellä kohteina olivat myös hautausmaat. Tässä entisessä suurpitäjässä on kaksi hautausmaata, joista vanhempi sijaitsee kirkonkylän maastossa. Tämä "Uukuniemen vanha hautausmaa"  on iältään runsaat kolmesataa vuotta vanha. Kun vuonna 1691 päätettiin Uukuniemelle rakentaa uusi kirkko (aikaisempi sijaitsi Kesälahdella), sen paikaksi määrättiin pitäjässä keskeisemmällä paikalla sijaitseva Pyhämäki. Kirkko valmistui ja sen vihkimisen suoritti Käkisalmen rovasti Johan Serlachius 11.3.1694. Kirkosta ei tullut kuitenkaan pitkäikäistä, sillä salamaniskusta syttynyt tulipalo tuhosi sen jo saman vuoden heinäkuussa. Seurtakunnalla oli edessään jälleen uuden kirkon rakentaminen. Pyhämäelle kirkkoa ei kuitenkaan enää pystytetty, koska mäki oli kovaa ja kivistä maata. Sen sijaan melko lähellä sijainnut Ertonmäki oli kirkon ja kirkkotarhan paikkana parempi, koska ympäristössä oli hautausmaaksi sopivampaa hiekkamaata. Uusi, järjestyksessä kolmas kirkko, vihittiin 24.2.1700 ja samalla vihittiin myös hautausmaa. Hautausmaan ja mäellä sen yläpuolella seisovan kellotapulin erottaa nykyisin kirkosta Pyhäjärven rantaan vievä tie. Hautausmaan ja kirkon erosta meinasi vuonna 1940 tulla lopullinen, kun Moskovan rauhan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton rajalinja määriteltiin aluksi kulkemaan kirkon ja kellotapulin välistä

Uukuniemen vanhan hautausmaan muistopaasi.

Kirkonkylän hautausmaalle suoritettiin hautauksia vuoteen 1914 saakka. Viimeinen hautaus on tapahtunut 27.7.1914. Uusi hautausmaa Paakasalmella oli vihitty käyttöön vuonna 1891 ja vanha hautausmaa jäi vähitellen pois käytöstä. Pinta-alaa tällä vainajien viimeisellä leposijalla on 7 000 neliömetriä. Nykyisin tätä hautausmaata ylläpidetään luonnonvaraisena metsähautausmaana. Hyvin hoidetun näköisessä kalmistossa on säilynyt jonkin verran hautakiviä ja puisia tai metallisia hautaristejä. Hautausmaata kiertävä kiviaitakin näytti olevan hyvässä kunnossa.

Moskovan rauhan (1940) rajalla

Miettilästä Ilmeelle vienyt tie Variksenkylässä katkesi tässä kohden
maaliskuussa 1940, tosin vain vajaaksi puoleksi vuodeksi

Imatralta Rautjärven Miettilän kautta Simpeleelle johtavan Niskapietilän museotien varrelta löytyy lukuisa määrä mielenkiintoisa rajaseudun historiaan liittyviä paikkoja. Monelle niistä on pystytetty kiitettävästi opastauluja, muistomerkkejä ja -kiviä. Jos kierrät museotien polkupyörällä (lämpimästi suosittelen), sinulla on mahdollisuus kaikessa rauhassa nauttia kauniista maisemista, mäkisistä teistä ja pysähtyä ihailemaan vanhoja rakennuksia sekä tarinoimaan paikallisten asukkaiden kanssa.

Miettilän kylän keskeltä haarautuu pikkuvihan muistokiven vierestä tie Variksenkylälle. Se tie vei aikoinaan Ilmeelle, joka oli yhdessä Miettilän kanssa ennen talvisotaa Rautjärven kunnan keskeisiä taajamia. Parin kilometrin jälkeen, pitkässä alamäessä on Korisevanojan notkoa ennen tien oikealla puolella muistokivi, jossa lukee teksti:

Moskovan rauhan raja kulki tästä 13.3.-1940 – 30.8.1940.

Tässä meni jo valmiiksi hakattu rajalinja
keväällä ja kesällä 1940.

Mikä on tämän muistomerkin tarina?  Löysin selitystä tästä Timo Pulkkisen vuonna 2008 tekemästä pro gradusta ”Missä se raja kulkee. Moskovan rauhansopimuksen rajojen synty ja seuraukset.  Lopullisen rajalinjan vedossa neuvostoliittolaiset tulkitsivat rauhasopimuksen karttaan tussilla piirrettyä rajalinjaa vahvasti ja tiukasti kotiinpäin vetäen. Niinpä he vaativat Enson luovuttamista itselleen, vaikka se suomalaisten tulkinnan mukaan olisi kuulunut reilusti Suomen puolelle kuuluvaan alueeseen. Suomalaiset olivat jo taipuneet Enson luovuttamiseen, kun toukokuun puolivälissä 1940 venäläinen valtuuskunta ehdotti vielä Enson pohjoispuolella olevalta Pelkolan alueella pientä rajamuutosta. Enson tehtaiden vedensaanti oli sidoksissa alueella olevaan vesitorniin, ja neuvostoliittolaisten halusivat liittää senkin alueeseensa. Vastineeksi tarjottiin noin 18 neliökilometrin aluetta Konnun – Myrän seudulta Nuijamaalta. Näin muodostui itärajaamme ns. Myrän mutka.  Suomalaiset pyrkivät hyödyntämään uutta tilannetta ja yrittivät saada isomman korvauksen. He esittivät korvaukseksi mm. noin 85 neliökilometrin laajuista aluetta Ilomantsin Koitajoelle. Tätä vastapuoli piti kuitenkin kohtuuttomana. Tässä ”iltalypsyssä” Suomi sai kuitenkin alueita Miettilästä, ilmeisesti noin kahdeksan neliökilometriä Vilkon - Variksenkylän alueelta. Näin rajalinja siirtyi idemmäksi pari kilometriä Miettilän kohdalla.

Muistomerkin laatn teksti.

Raja ylitti silloisen Miettilästä Ilmeelle johtaneen tien muistomerkin kohdalla. Lähistölle ennättivät neuvostoliittolaiset rakentaa vartiotornin, jonka he räjäyttivät vetäytyessään tältä linjalta loppukesästä 1940. Entinen wirkaweljeni Willimies on ehtinyt vierailla paikalla jo ennen minua. Hän on onnistunut kaivamaan muistomerkistä tietoja. Niiden mukaan se on yksityishenkilöiden pystyttämä ja muistolaattaa olivat kiinnittämässä oman kylän miehet Eino Kiiveri, Eero Varis ja Erkki Vehviläinen.