"Originelli kanta-asukas" lähdössä viimeiselle matkalle

Näkymä Linnoituksen valleilta Satamatorille vuonna 1913. Etualalla ns.
Jaakkolan kirkko. Kuva: Lappeenrannan museot/Lappeenrannan kirjakauppa

Palaan jälleen Lappeenrannan kaupunkikuvaa vuosina 1956 - 1957 muokanneisiin mullistuksiin. Jälleen kerran kirjoitukseni pohjana on Etelä-Saimaan suosikkitoimittajani, nimimerkki Ratten artikkeli. Se ilmestyi 24.1.1957 aneemisella, virkamiesmäisellä otsikolla Satama-alueen yleissuunnitelma hahmottuu. Vaikka tarinan otsikko on miltei luontaantyöntävä, syntyy toimittajan kynästä sekä artikkelin alussa että lopussa tekstiä, joka "ol ainakii miu mau mukkaa". Olen lainannut tämä "Jaakkolan kirkkoa" ja sen seurajaa käsittelevän artikkelin alut ja loput lähes kokonaisuudessaan. Niiden väliin jäävistä haastatteluteksteistä, ynnä muusta, olen kirjannut vain joitakin keskeisiä kohtia. Ollos hyvä!

Etelä-Saimaa 24.1.1957

Autioituneen rantatorin laidalla kyhjöttää kaikkien lappeenrantalaisten ja Lappeenrannassa kävijäin tuntema “Jaakkolan kirkko” yksinäisenä ja hyljättynä – kyhjöttää vanhana ja rapistuneena viimeisiä viikkojaan odottamassa purkajien tuloa. Se on ollut aina hiukan omituinen. Jo siihen aikaan, kun rakennusmestari Jaakkola – ilmeisesti melko omituinen mies itsekin – sen rakensi, katselivat kaupunkilaiset uutta satamapaviljonkia vähän pitkään. Vähitellen siihen silmä kuitenkin tottui ja toisaalta se on näyttänyt suorastaan kauniiltakin kaarevine terasseineen, kauniine rautakaiteineen ja goottilaistyylisine kivijalkaholveineen. Siksi tuntuukin miltei siltä, kuin nyt tekisi lähtöä joku kaikille kaupunkilaisille läheinen ihminen, jonkun kanta-asukassuvun originelli, viimeinen edustaja.

Sellaiset olivat tunnelmat eilen pistäytyessäni torin rannassa katsomassa tuota rakennusta ehkä viimeistä kertaa. Se seisoi entisen tyylittömän hallirakennuksen takana tuijottaen tyhjin lasi-ikkunoin autiolle torille ja jääpeitteiselle Kaupunginlahdelle. Sitäkin pahemmalta tuntui se, että jotkut ikkunoista oli lyöty rikki – pikkupoikien työtä kai. Yhtä yksinäinen ajokoira istui entistä toria peittävällä, rikkoontumattomalla hangella. Sillekään ei kukaan heittänyt makupalaa työpöydiltä. Uutta rakennettaessa käy vanhaa tarpeettomaksi.

Mieleenpainuvan alkuosuuden jälkeen Ratte haastattelee kaupungininsinööri Pentti Sallaa, joka kertoo "Jaakkolan kirkon" tilalle suunnitellun uutta satamapaviljonkia, johon tulisivat satamatoimiston lisäksi kahvilahuoneisto sekä kioski. Rakennus olisi kooltaan vain 6,8 x 12,2 metriä. Lehdessä on myös kuva suunnitellusta paviljongista, joka tuo mieleen lähinnä parakin. Samaa mieltä on tunnettu kotiseutumies, johtaja Sulo Kinnunen: Piirustuksista päätellen tuntuu siltä, että parakki siitä tulee. Tämän jälkeen Kinnunen vaatii, että "Jaakkolan kirkon" paikalle tulisi rakentaa ”jotain kaunista, jotain josta tulisi kaupunkimme koristus. Tämän jälkeen toimittaja haastattelee satamakapteeni Albin Ellosta, joka sen sijaan on tyytyväinen "Jaakkolan kirkon" poistumiseen: Entisissä kylmissä huoneissa tahtoo mennä terveys, kun joka puolelta tuulee.

Etelä-Saimaa 24.1.1957

Lopuksi Ratte vielä palaa omiin näkemyksiinsä Jaakkolan kirkosta ja sen seuraajasta:
 

Jaakkolan kirkko on vanha… On ymmärrettävää, että vanha puurakennus lahoaa ja rapistuu vuosikymmenien kuluessa. Se on siis tuomittu häviämään. Joka tapauksessa se on ollut rakennus, jota lappeenrantalaiset tulevat muistelemaan kaivaten. Siellä on aikoinaan istuskeltu, juotu kahvia ja puhuttu mukavia. Sieltä ovat perheenemännät ostaneet kalasoppatarpeensa sitten, kun rakennusmestari Jaakkolan unelmien täyttymys ”alennettiin” kahvilasta kalahalliksi. Nyt se on siihenkin tarkoitukseen tarpeeton. Mutta kaikella vanhalla on sittenkin arvonsa. Paitsi sitä, että tämä omituisuus on ollut eräs Lappeenrannan ”nähtävyyksistä”, sen pitäisi velvoittaa uuden rakentajiakin. Omalaatuisuudessaan se oli erikoinen ja kauniskin – uusikaan rakennus ei saisi olla aivan tavallinen.

Kun Lappeenrannalta vietiin napa

Valtakadun ja Kauppakadun kulma kesällä 1955. Kaupungin napa pilkistää puiden
välistä oikealla. Kuva: Lappeenrannan museot/ Esko Juhola

Etelä-Saimaa 3.1.1957

Syksyllä 1956 Lappeenrannan keskusta oli monien muutosten kourissa. Yksi näistä oli kaupungin torin ja kauppahallin siirtyminen Satamatorilta entiselle Kisakentälle. Toinen muutos oli vanhan pyöreän Keskuskioskin korvaaminen uudella.  Vanha keskuskioski, kaupungin navaksikin nimetty, purettiin tammikuun alussa 1957. Sen vieressä seisoi jo uusi kioskirakennus, joka herätti monenlaisia mielipiteitä. Keräsin sanomalehdistä joitakin niistä tähän pieneen blogimerkintääni.

Purkutyöstä laajempi näkymä. Vasemmalla uusi kioskirakennus
Kuva. Lappeenrannan museot/Kuvapaja

Uuteen kioskirakennukseen oli koottu saman katon alle erilaisia myyntikojuja ja matkatoimisto. Jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa rakennus oli herättänyt kaupunkilaisten keskuudessa koviakin laineita nostattaneen mielipiteenvaihdon. Olihan jokaisella lappeenrantalaisella oikeus siitä sanoa mielipiteensä, sillä yhteisiä verovaroja oli rakennukseen upotettu yli viisi silloista miljoonaa. Valtuusto oli kuitenkin nuijinut, arvostelusta välittämättä, rakentamispäätöksen yksimielisesti.

Kuparipäällysteisenä uutuuttaan kiiltelevä kioskirakennus oli odotettua matalampi. Arvostelua se sai hintansa lisäksi sijoituspaikasta. Rakennusta pidettiin arkkitehtonisesti heikkona. Hyvänä puolena nähtiin se, että aikaisemmin Keskuspuiston reunalla olleet pikkukojut poistuivat ja puiston ympäristö näin siistiytyi.  Aikaisemmin oli paikalla ollut punainen jäätelökioski, vihreä kukkakioski, nakinmyyntikärrit ja sen lisäksi pyöreä kioskirakennus. Lentoliikennettäkin (sic!) kioskin matkatoimiston arveltiin palvelevan mainiosti Ja lättähatutkaan eivät nyt kuulemma parveilleet yhtä tiiviinä rintamana enää kioskin edessä.

Voimakkaimman kritiikkinsä rakennus sai Lappeenrannan Killan puheenjohtajalta Uuno Ruotzilta, joka totesi yksioikoisesti ”Makkirakennusta se muistuttaa". Ruotzin näkemyksen mukaan kioski oli pitänyt sijoittaa Keskuspuiston Oksasenkadun puoleiseen kulmaa. Häntä harmitti vielä se, että vuoden 1918 sisällissodan sankaripatsas jäi pahasti kioskirakennuksen katveeseen. Ruotzi ei uskonut rakennuksen näkevän 20-vuotispäiviään. Siinä hän oli kuitenkin väärässä.

Jaakkolan kirkon tuomioperjantai

Etelä-Saimaa 11.5.1957

Lappeenrannassa oli aikoinaan virallisten kirkkorakennusten lisäksi muutamia muitakin "kirkollisia rakennuksia". Näitä olivat Ruotzin "tapernaakkeli" sekä Jaakkolan, Kinnusen ja Karhun kirkot. Kaksi viimeksi mainittua toimivat kyllä uskonnollisena kokoontumistilana. "Karhun kirkko" Koulukadulla oli itse asiassa vapaakirkon kokoushuoneisto ja kenkätehtailija Kinnusen omistamassa rakennuksessa pidettiin aikoinaan lestadiolaisten seuroja. Ruotzin "tapernaakkelilla" en ole kuullut olleen "kirkollisia" tehtäviä, kuten en myöskään "Jaakkolan kirkolla". Kyseisistä rakennuksista on pystyssä enää Kinnusen kirkko. Tässä pieni tarina Jaakkolan kirkon viime hetkistä:

Ränsistyneenäkin omalaatuista viehätystä omaava ns. Jaakkolan kirkko sai eilen käytännöllisesti katsoen lopullisen tuomionsa.

Rakennusmestari Jaakkolan kuolinilmoitus.
Etelä-Saimaa 28.6.1921

Näillä sanoilla kuvaa paikallislehti Etelä-Saimaa 11.5.1957 erään Lappeenrannan kauneimman rakennuksen viimeisiä hetkiä. Nimittäin vuoden 1957 keväällä, perjantaina toukokuun 10. päivä, kokoontui lukuisa joukko kaupunkilaisia Lappeenrannan Satamatorille. Siellä järjestettiin huutokauppatilaisuus, jonka kohteina oli Satamatorin keskeiset rakennukset, ns. Jaakkolan kirkko, vaakahuone ja kauppahalli.  Vasaraa huutokaupassa heilutti ulosottomies Martikainen ja huudoista piti kirjaa notaari Sakari Välimäki. Jaakkolan kirkosta ei syntynyt kilpailua, sillä ainoan tarjouksen – 10 000 markkaa - teki konstaapeli Väinö Matikainen yhdessä vahtimestari Toivo Tabellin kanssa. Rakennus meni polttopuiksi ja kesähuvilatarpeiksi. Rakennuksen valurautaiset kaiteet ja katon kannatinpylväät jäivät kaupan ulkopuolelle. Kaupunginjohtaja Matti Viitanen kertoi, että ne tultaisiin käyttämään uuteen satamapaviljonkiin.

Vaakahuoneen huutotarjoukset alkoivat 2 500 markasta. Lopulta korkeimman huudon, 10 000 markkaa, teki liikemies Pekka Pulli. Kauppahallin pohjatarjous oli 10 000 markkaa. Kuuden tarjousnoston jälkeen kauppahalli meni liikkeenharjoittaja Erkki Haapalalle Lauritsalasta. Kauppahallin huutokaupan ulkopuolelle jäi katolla ollut rautakoriste, jota myöskin kaavailtiin käytettäväksi uudessa satamapaviljongissa. Huutokaupattujen rakennusten tuli olla purettuina viimeistään 30.5.1957. Etelä-Saimaa uutisoikin 17.5., että purkutyöt olivat jo hyvässä vauhdissa. Lieneekö toimituksen asenteesta viestinyt pikku-uutisen otsikko: ”KASVOJENPESUA”.

Kauppahallin ja ns. Jaakkolan kirkon rakentamisen kerrotaan olleen rautakaupanomistaja Viktor Abramoffin aikaansaannoksia. Jaakkolan kirkko oli saanut nimensä ulkonäkönsä ohella sen rakennuttajasta, kaupungin rakennusmestarista ja pitkäaikaisesta taloudenhoitajasta Johan Edvard Jaakkolasta, jonka kynästä moni muukin kaunis puurakennus sai Lappeenrannassa alkunsa. Rakennuksessa oli kaupungin varastojen lisäksi mm. pieni kahvila ja kioski. Kerrotaan, että pikkukahvilan yläkerrassa olleessa pienessä kabinetissa sekoitettiin aikoinaan – laittomasti - ”pieniä plöröjäkin”.

Lähteet: Etelä-Saimaa 11.5.1957, 17.5.1957 ja Saimaan Sanomat 24.2.1972