Pogostan Sanomat

Ken tästä ovesta astuu sisään, saa ystävällisen kohtelun (Nimimerkki "kokemusta on")

Ilomantsissa ilmestyy kerran viikossa seudun oma lehti, Pogostan Sanomat. Se on Euroopan Unionin itäisin paikallislehti. Lehden ilmestymispäivä on torstai ja sen levikkialueeseen kuuluvat Ilomantsi, Kiihtelysvaara ja Tuupovaara. Kerran viikossa ilmestyväksi lehti muuttui vuoden 2017 alussa. Pogostan Sanomat on puolueeton paikallislehti ja on Paikallislehtien liiton ja Sanomalehtien liiton jäsen. Julkaisun levikki on ollut 4761 kappaletta maaliskuussa 2016. Levikki on alueen nykyiseen asukaslukuun nähden todella suuri, joten lehti leviää huomattavasti levikkialuetta laajemmalle. Tilaajina ovat suurelta osin henkilöt, joiden juuret ovat Ilomantsi – Tuupovaara – Kiihtelysvaara-alueella.

Lehden ”äiti” oli sen ensimmäinen päätoimittaja, legendaarinen Hilkka Kuusela (1932 – 1995), joka tunnettiin nimellä Pogostan Hilkka. Kuusela vastasi lehden toimittamisesta vuosina 1966 – 1984. Pogostan Sanomien päätoimittajana oli hänen jälkeensä vuosina 1984–2006 Anja Kangas, joka nykyaikaisti lehden ja nosti sen entistä merkittävämpään paikalliseen asemaan. Hänen jälkeensä tehtävässä oli Aino Pesu vuosina 2006 – 2013. Nykyisin päätoimittajana on Leila Virnes (vuodesta 2013).

Pogostan Sanomat on osa joensuulaista Pohjois-Karjalan Kirjapaino -konsernia. Se julkaisee muun muassa Karjalaista sekä Karjalan Heiliä, Lieksan Lehteä, Outokummun Seutua, Parikkalan-Rautjärven Sanomia, Pielisjokiseutua ja Ylä-Karjalaa ja kuuluu Laakkonen-yhtiöihin.

Vierailin lehden toimituksessa viime syksynä. Koskaan en ole saanut niin ystävällistä vastaanottoa astuessani etukäteen sopimatta toimitukseen häiritsemään työntekoa. Lehden henkilökunta oli selvästi ylpeä lehdestään ja kertoili mielellään sen vaiheista. Yhdelläkään heistä ei ollut kiire päästä eroon niitä näitä kyselevästä kulkijasta.

Kaivoin tarinan höysteeksi vanhan lehtiuutisen (Helsingin Sanomat vuodelta 1976) Pogostan Sanomista ja Hilkka Kuuselasta. Artikkeli valaisee hyvin lehden syntyä, alkuvuosikymmeniä sekä Hilkka Kuuselan roolia lehden toimittajana.

Turinaa Tuupovaaran Syrjävaarasta

Entinen Syrjävaaran päärakennus

Kesäisellä matkallani lapsuuteni ja nuoruuteni mielenmaisemiin Tuupovaarassa ja Ilomantsissa yksi pysähdyspaikoistani oli Syrjävaara. Vierailimme siellä usein 1960-luvulla tuttavaperheessä. Syrjävaaralla sijainnut iso maatila oli silloin Huovisen perheen omistuksessa. Se sijaitsi korkean vaaran päällä, josta avautuivat mahtavat näkymät ympäröivään luontoon. Tilan pellot ja niityt laskeutuivat jyrkästi vaaran alla olevaan lampeen. Maatilalla oli valtavista graniittilohkareista koottu kivinavetta, jossa oli suurehko lypsykarja.  Tilalle ei silloin vielä johtanut maantietä, vaan Putkivaarasta ainoastaan traktorilla ajettava kuoppainen tie. Syrjävaaraan ei oltu silloin vielä johdettu myöskään sähkölinjaa ja tilan ison karjan - käsin lypsetty - päivittäinen maito pidettiin kylmänä valtavien jäälohkareiden ja niiden sulamisen estävien sahanpurujen avulla. Jäälohkareet nostettiin talvisin alla olevasta Syrjänlammesta. Kivinavetan ympärillä lenteli satoja, jollei tuhansia pääskysiä, joiden pesiä navetan räystäät olivat täynnä.

Kuvia Syrjävaaran jykevästä navetasta

Syrjävaara liittyy myös nuoruusmuistoihini. 1970-luvun lopulla päätimme jätkäporukalla viettää viikon jossakin syrjäisessä paikassa Pohjois-Karjalassa. Tuossa vaiheessa Syrjävaaran omistajat olivat myyneet tilansa, muistaakseni metsähallitukselle. Tilan pihapiiri oli kuitenkin vielä heidän omistuksessaan. Kysyimme lupaa yöpymiseen talossa. Saimme sen ja matkasimme viikoksi Tuupovaaraan. Ensimmäinen yö oli koitua kohtaloksemme. Suljimme ilmeisesti tuvan uunin liian aikaisin ja ensimmäinen meistä heräsi seuraavana päivänä vasta kello yksi iltapäivällä valtavaan päänsärkyyn. Sama mieletön päänsärky oli meillä kaikilla. Häkämyrkytyskuolema oli ollut ilmeisen lähellä.

Seuraavana päivänä samosimme metsiä myöten Hoilolaan, jossa silloin oli vielä kyläkauppa. Teimme ostoksemme ja päätimme sitten kulkea Hoilolasta suoraan kohti Korpiselän kirkonkylää johtavaa tietä, kunnes vastaan tulisi rajavyöhykkeen reuna. Jatkoimme sitten rajavyöhykkeen reunaa pitkin

Syrjävaaran navetan rauniot kesällä 2018

aina Syrjänlammen päähän ja edelleen Syrjävaaraan. Rajavyöhykkeen reunassa kulki rajamiesten polku, jota pitkin liikuimme. Kulkumme kylätietä pitkin herätti paikalliset asukkaat. Reput selässä kohti rajaa kulkeva miessakki oli jotakin epäilyttävää. Olimmeko NATO:n vakoojia? Lieneekö siis joka talosta hälytetty rajavartijat?  Heti kun saavuimme Syrjävaaraan, pihaan ilmestyi rajavartijoiden partio autolla koirien kanssa (siinä vaiheessa tilalle johti jo maantie). Kohta saapui toinen partio koirien kanssa. Se oli kulkenut perässämme kulkemaamme reittiä. Olimme nän saaneet saaneet liikkeelle toistakymmentä miestä ja kaksi koiraa. Alkoivat kuulustelut. Pöytäkirjat löytynevät jostakin rajavartioston arkistomapista. Lieneekö meistä tehty profilointi myös SUPOLLE? Koska emme olleet menneet rajavyöhykkeelle, ei meitä voitu syyttää mistään.

Lehtileike: HS 28.10.1981

Rajan Loma Oy:n mainos vuodelta1989

Syrjävaara pihapiireineen siirtyi 1980-luvun alussa saksalais-suomalaiselle pariskunnalle. Heillä oli tarkoitus perustaa paikalle lomakylä. Lääninhallitus myönsi tälle 800 metrin päähän rajavyöhykkeestä sijainneelle lomakylälle poikkeusluvan. Yrittäjät eivät kuitenkaan saaneet investointiavustusta rajaviranomaisten kielteisen kannan vuoksi. Päätös merkitsi taloudellista takaiskua yrittäjälle, joka lopulta ajautui lomakylän tuhopolttoon ja itsemurhaan. Ohessa oleva lehtileike kertoo yrittäjän ja hänen lomakylähankeensa surkeasta kohtalosta.

Myöhemmin lomakylähanke eteni kuitenkin valmiiksi saakka ja Rajan Loma Oy, jolla nimellä yritys toimi, mainosti ahkerasti 1980-luvun lopulla sekä 1990-luvun alussa lomia rajakarjalaisen luonnon keskellä. Rajavaaran rinteille rakennettiin myös hiihtohissi. Jossakin vaiheessa Rajan Loma Oy siirtyi venäläisten omistajien omistukseen ja on sitä edelleen. Vierailessamme lomakylässä saimme ystävällistä ja vieraanvaraista kohtelua. Ongelmaksi muodostui kieli. Vastaanotossa puhuttiin vain venäjää, mutta pienen etsinnän jälkeen löytyi henkilö, joka puhui hieman englantia. Hän osoittautui lomakylän omistajaksi, jolla oli omistuksessaan lomakylän lisäksi hotelli Pietarissa. Hän valitteli, ettei lomakyläbisnes ole oikein kannattavaa Suomessa.
--------
Summa summarum:
1980-luvun alussa saksalais-suomalainen lomakylähanke rajan pinnassa oli niin epäilyttävä, että rajavartiosto teki kaikkensa estääkseen sen totettamisen. Parikymmentä vuotta myöhemmin rajavartiosto oli myynyt jo runsaasti entisiä vartiorakennuksiaan venäläisille omistajille ja merkittävä osa rajan pinnassa olevista lomakylistä, hotelleista ja leirintäalueista on venäläisessä omistuksessa. Niin se maailma muuttuu.

Post scriptum anno domini 2023:
Nyt on lähes kaikki yhteistoiminta venäläisten kanssa pannassa. Lomakylien ja-mökkien venäläiset omistajat eivät pääse mökeilleen ja osa päätynee lopulta maksamattomien verojen ym. takia pakkohuutokauppaan. Ei pitäisi hyökätä naapurimaiden kimppuun.

Hattuvaaran tsasouna

Ilomantsin kunnan itäisimmässä osassa Hattuvaaran kylässä seisoo Suomen vanhin karjalaista arkkitehtuuria edustava kyläkappeli eli tsasouna. Tämä kaunis pyhättö edustaa arkkitehtuuriltaan vanhinta tunnettua karjalaista tsasounatyyppiä ja on suoraan verrattavissa Aunuksen Karjalan rakennusperinteeseen. Paikallisen perimätiedon mukaan ”tsasouna on ollut aina” kyseissä kylässä. Nykyarvioiden mukaan kappeli olisi rakennettu vuonna 1792. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alkuaan ollut neliön muotoinen ja yksihuoneinen. Nykyasussaan se on kaksihuoneinen. Huoneiden liitoskohdasta nousee matalahko 8-kulmainen kellotorni. Sisähuoneen katonharjalla on sipulikupoli risteineen. 

Perimätiedon mukaan tsasouna purettiin Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa. Hirret otettiin talteen ja numeroitiin ja rauhan palattua tsasouna koottiin uudellen. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen. Siihen rakennettiin eteinen ja torni sekä ulkoseinät vuorattiin 1910-luvulla apulaispiispa Kyprianon vierailua varten. Vuonna 1936 kappelin seinät vuorattiin pahvilla. Pahvit on myöhemmin poistettu ja alkuperäiset hirret ovat näkyvissä. Rukoushuoneen luoteispuolella on vanha hautausmaa, joka on jää jättimäisine karsikkokuusineen ja muutamine kropuineen kaupparakennuksen taakse.

Tsasounat eli siässynät ovat alttarittomia kyläkappeleita. Tsasouna tule venäjän sanasta tšas eli hetki. Niissä on toimitettu niin sanottuja hetkipalveluksia, jotka ovat lyhyitä rukouspalveluksia. Niiden lukijoina ja laulajina ovat toimineet maallikot. Nykyisin papisto toimittaa tsasounissa myös muita jumalanpalveluksia kuten liturgioita. Ortodoksien asuma-alueilla oli aikoinaan tsasouna lähes joka kylässä, sillä matkat pogostan pääkirkolle olivat sekä pitkiä että ennen kaikkea vaivalloisia.

Hattuvaaran tsasounan nimikkopyhät ovat apostolit Pietari ja Paavali. Heidän muistopäivänään, Petrun päivänä 29.6. vietetään tsasounan vuosijuhlaa, Petrun praasniekkaa. Praasniekkaohjelmaan kuuluvat aattoillan jumalanpalvelus, vigilia ja juhlapäivän palvelus, liturgia. Ristisaatto kalmistoon vie kirkkokansan muistelemaan niitä ennen eläneitä, joiden vaalimaa perinnettä kirkkokansa itse noudattaa. Vainajien muistaminen antaa ortodokseille perustan oman elämän ja tulevaisuuden hahmottamiselle. Praasniekkajuhla on näkyvä osoitus vanhojen perinteiden elinvoimaisuudesta Hattuvaarassa.

Hattuvaaran kylänäkymää 1930-luvulta.
Kuva: Museovirasto/Uuno Peltoniemen kokoelma, 1930-luku

Tsasounan suuret ikonit on maalattu 1800-luvun lopussa ja tuotu Terijoelta. Nimikkoikonin ”apostolit Pietari ja Paavali” on maalannut tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980-luvulla.

Runonlaulaja Arhippa Buruskainen

Koska sukujuuriani on Ilomantsin vaarakylillä ja Megrijärven rantamilla, olen tänä kesänä suunnannut useat retkeni tähän Suomen itäisimpään kuntaan. Tuloksena on ollut monta mielenkiintoista kohtaamista sen lisäksi, että olen - jälleen kerran - ihastellut seudun kauneutta  ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä. Olen myös oppinut seudun historiasta paljon uutta. Joistakin taidan tässä syksyn mittaan kirjoitella tänne. Tässä yksi löytö:

Ilomantsin Hattuvaaran tsasounan pihapiirissä seisoi minulle aikaisemmin tuntemattomaksi jääneen runonlaulajan Arhippa Saveleinpoika Buruskaisen hautamuistomerkki. Niinpä etsin hänestä tiedot, jotka kokosin yhteen oheiseen kirjoitukseen.

Runonlaulaja, torppari Arhippa Buruskaisen syntymäaika ei ole tarkasti tiedossa, mutta se lienee vuosi 1784. Hän kuoli 18. joulukuuta 1860 ja hänet haudattiin 31.1.1861. Kuollessaan hän oli 75-vuotias ja kuolinsyyksi merkittin vanhuus. Jostakin syystä muistokivessä kuolinvuodeksi on kuitenkin merkitty vuosi 1846. Myös synnyinvuosi on kivessä väärin. Arhippa Buruskaisen isoisä Ivan Simananpoika Poruska-Buruskainen oli muuttanut Venäjän Karjalasta Voijärven Piepjärveltä talollisen vävyksi Ilomantsin Hattupäähän. Arhippa Buruskainen vihittiin avioliittoon 7. kesäkuuta 1815 Anna Timoskaisen kanssa. Avioliitosta syntyi kolme lasta.  Arhippa asui Ilomantsin Hattupäässä eli Hattuvaarassa pitkään yksin, koska hänen poikansa Pavel oli muuttanut Venäjän puolelle. Tästä syystä Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) hänet mainitaan virheellisesti "poikamieheksi".

Runojenkerääjä Daniel Europaeus kehui hattupääläistä Arhippa Buruskaista hyväksi laulajaksi, jota hän laulatti vuonna 1846. Hän sai Arhipalta yhteensä 19 runoa.  Myös August Ahlqvist laulatti häntä samana kesänä ja sai talteen viisi runoa. Julius Krohnin laskelmien mukaan Arhipalta saatiin kokoon yhteensä 24 runotoisintoa, mutta Suomen Kansan Vanhojen Runojen mukaan niitä oli vain 12. Lisäksi Arhipan peruja ovat Oskar Relanderin Moarii Buruskaiselta vuonna 1888 saamat viisi loitsua. Arhippa asui Moariin luona vanhuksena. Tyylikkäimmäksi Arhipan runoista on nimetty Ahlqvistin muistiin merkitsemä 208-säkeinen Lemminkäisen virsi (VII 841), joka alkaa näin:

Oli pirtti Pohjolassa,
sivult' on satoa syltä,
syltä seitsentä leveä:
kukko laulavi laessa,
eipä ääni maahan kuulu,
peni haukkuvi perässä,
ei ääni ovehen kuulu.
Kesä vettä keitettihin,
lampi vettä kuivattihin,
kuu kiviä kuumettihin,
salo puita poltettihin
olosia pantaessa.
Orava, kiverä kynsi,
käyös käytettä kylästä,
hapatusta naapurista!
Orava, kiverä kynsi
juoksi mäntyhyn mäelle;
näki karhun tappelevan,
vaahti kulkusta valuvi;

Kokoamani tiedot perustuvat pitkälti Reijo Mitro Savolan pitämään Arhippa Puruskaisen geni-sivustoon.