Mies joka veisti keisarille veneen

Lappeenrantalainen käsityönopettaja Herman Koli (1863 – 1953) muisteli kohtaamistaan tsaari Aleksanteri III:n kanssa tämän vieraillessa Lappeenrannassa kesällä 1890.  Pitkähkö artikkeli oli Savo-Karjala-lehdessä 25.1.1947. Herman Koli oli syntynyt kuusipäiseen sisarusjoukkoon Taipalsaaren Saikkolan kylässä 6.9.1863. 24-vuotiaana hän lähti hakemaan ansioita kotitalonsa ulkopuolelta ja työskenteli 1880--luvun lopulla kirvesmiehenä Lappeenrannan sotilaskasarmeja rakentaen. Tämän jälkeen hän veisti kotitalossaan veneitä, kunnes pääsi syksyllä 1890 Lappeenrannan mieskäsityökouluun, jota hän kävi kaksi vuotta. Vuonna 1901 Koli valittiin Viipurin kiertävän käsityökoulun opettajaksi. Herman Koli joutui perheineen lähtemään vuosikymmeniä kotikapunkina olleesta Viipurista talvisodan sytyttyä ja asettui entiselle kotiseudulle, ei kuitenkaan Taipalsaarelle, vaan Lappeenrannan Peltolaan. Poimin artikkelista edellä mainitusta lehdestä Herman Kolin muistelun veneen lahjoittamisesta ja tsaarin kohtaamisesta. Kertomus osoittaa Kolin erinomaisen tilannevainun.

------

Oli kesäpäivä Lappeenrannassa vuonna 1890. Hiljainen ja unelias pikkukaupunki oli täynnä kansaa, jota oli tullut aika kaukaa Savonmaasta saakka. Hänen Majesteettinsa Keisari Aleksanteri III:n jättiläishahmo oli saapunut seurueineen kaupunkiin. Ennen puolta päivää ilmestyi kaupungin rantaan veneineen Taipalsaaren Saikkolan kylästä myös nuorukainen Herman Koli tuodakseen raatimies Rundbergin ja merikapteeni Cederhvarfin kehotuksesta tekemänsä’ veneen toimitettavaksi vapaaherra Langhoffille.

Nuorukainen nousi maihin venerannassa, samalla paikalla, missä nyt on Kauppatori. Siihen aikaan oli paikka suurimmaksi osaksi metsikkönä. Nykyisen Jaakkolan kirkon paikalla oli kauppias Haikalan vilja-ampaari eli makasiini ja kaupungin uimahuoneet. Rannassa ei näkynyt ihmisiä ja melkein tyhjät olivat kadutkin. Kansa oli virrannut Leirikentälle, jossa parhaillaan oli keisarin kunniaksi järjestetty paraati.

Veneentekijä lähti tapaamaan raatimies Rundbergia, mutta ei löytänyt tätä eikä myöskään kapteeni Cederhvarfia, jota kävi tavoittamassa Paldosta. Täällä hän sattui kuulemaan – tietysti sielläkin puhuttiin keisarillisesta vieraasta – että Virolahdella oli keisarille lahjoitettu vene. Silloin pälkähti Saikkolan pojan päähän tarjota uutta venettään lahjaksi keisarille. Eihän Langhoffin veneellä ollut toimitusaikaa. Nuorukainen lähti tavoittamaan kruununvouti Holmia saadakseen tämän kautta lahjansa toimitetuksi, mutta tämä neuvoi kääntymään kuvernööri Gripenbergin puoleen ja tämä taas puolestaan käski puhumaan asiasta, senaattori, ent. hovitallimestari Tudeerille, jolla oli välitön yhteys keisariin. Ja hänen avullaan asia järjestyikin. Oli kysynyt Tudeer: "Onko oma käsi tehnyt", tarkoittaen venettä, ja kun kuuli, että Herman oli itse tehnyt veneen ja hyvin oli tehnytkin, käski tuoda lahjan Lönnrotin koulun luo.

Nuorukainen teki työtä käskettyä ja vei veneensä määrättyyn paikkaan. Siellä hän kuuli, että keisari on parhaillaan paraatia vastaanottamassa. Nuorukainen juoksi koululta yli heinäpeltojen, joiden paikalla on nyt 5. kaupunginosa, paraatikentälle ja näki siellä keisarin ratsun selässä paraatin juuri päättyessä. Herman juoksi samaa tietä takaisin ehtiäkseen veneensä luo ajoissa. Keisarin piti sama päivänä lähteä paluumatkalle kaupungista ja lahjan luovuttamisella oli kiire. Ja sitten se tapahtui. Keisari astui alas koulun portaita seurassaan kenraalikuvernööri, kreivi Heyden, senaattori Tudeer ja monia muita seurueeseensa kuuluvia. Senaattori puhui jotain keisarille ja viittasi veneeseen päin. Keisari asteli sen luo ja samalla senaattori viittasi myös veneentekijään, jolle keisari armollisesti nyökkäsi. Saikkolan poika kumarsi syvään Hänen Majesteetilleen. Keisari tarkasteli hetkisen hetkisen venettä, nyökkäsi hyväksyvästi nuorukaiselle lausuen pari sanaa venäjäksi. Portilla vartiossa seisova palokuntalainen Jakovlevin Nikolai tulkitsi ne myöhemmin: ”Hyvä vene!” Majesteetti nousi  odottaviin vaunuihin ja ajoi pois. Lahjavene kuljetettiin myös keisarilliseen junaan. Myöhemmin tuli keisarin vastalahjana veneentekijälle 50 ruplaa, joka Suomen rahassa vastasi 130 markkaa – sen aikaisen hintojen mukaan veneen kaksinkertainen hinta.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Maija Vohlonen: Oppilaana Lappeenrannan kansakoulussa 1890-luvulla

Lönnrotin koulurakennuksia helmikuussa 2015

Etelä-Saimaa-lehdessä muisteli vuonna 1972 johtaja Maija Vohlonen[1] ensimmäisiä kouluvuosiaan Lappeenrannan kansakoulussa sekä koulun yhteydessä toiminutta kaupungin kirjastoa. Kaksiosainen artikkeli otsikolla Oppilaana Lappeenrannan kansakoulussa 1890-luvulla ilmestyi 21. ja 22. kesäkuuta 1972. Tässä otteita Vohlosen kirjoituksesta:

Siitä oli viime syksynä (1971) kulunut tasan 80 vuotta, kun äitiäni kädestä kiinni pitäen astelin Lappeenrannan kaupungin kansakouluun, nykyisin Elias Lönnrotin nimeä kantavaan, tarjokkaana lastentarhaan eli valmistavan koulun ensimmäiselle luokalle.

Se oli tärkeä päivä pienen ihmislapsen elämässä ja niin se onkin jäänyt muistiin. En ollut täyttänyt vaadittua seitsemää ikävuotta, puuttui pari kuukautta, ja niin minua näytettiin tarkastajalle pastori A. Collanille. Hänen mielestään olin kyllin vahva aloittamaan koulun käynnin. Taisi asiaan kuulua muutakin ”testiä”. Opettaja näyttää luokan mustaa taulua ja kysyi sen väriä. Vastasin: ”Mustaksi tervattu”, ja se kelpasi. Kotona veljeni viisastelivat minun vastauksellani, ja eihän se mikään nerokas tainnut olla, mutta lastentarhalainen olin. Opintie alkoi ja sitä sain kulkea 12 vuotta.

....
Äskettäin kävin lähes 70 vuoden kuluttua ensimmäisen kerran Lönnrotin kansakoulussa. Siellä lapsuusajan mitat, tilat jne pitivät paikkansa: tilava oli tilavaa, valoisa valoisaa. Tietysti siellä oli yhtä ja toista muuttunut, mutta vain hiukan, sanoisin: kaikki oli paikallaan. Oli se pitkä, tilava, päistään vinkkelissä oleva ”korridoori”, ”kolitoori”. Kelpasi sitä astella parhaan ystävänsä käsikoukussa huonon sään sattuessa, kun ei välitunnilla tarvinnut pihalle mennä.

Entinen Lappeenrannan kansakoulu, nykyinen Lönnrotin koulu
helmikuisessa aamuauringossa vuonna 2015.

Rykmentin puoleisessa päässä oli lastentarhan ja valmistava koulun luokka vuorokäytössä, kadun puolella kolmas ja neljäs omissa huoneissaan, käytävän radan puoleisessa päässä olivat viides ja kuudes luokka yhdessä. Eipä tainnut oppilaita paljon olla. Muistelen että kolmannella luokalla olisi meitä ollut noin 30 kaikkiaan.

Maija Vohlonen kouluttautui agronomiksi ja hänestä tuli
lammastalouden asiantuntija, jonka tekemät kirjat ovat
tänäänkin suosittuja lammastalouden harjoittajien parissa.

Käytävästä veivät ovet käsityöluokkiin. Keskellä rakennusta, kadun puolella oli voimistelusali, josta veivät ulos paraatiportaat ja jotka nykyään on poistettu.
....
Aikoinaan juhlasali oli kaupungin suurimpia, juhla- ja konserttisalina käytetty. Siihen aikaan oli sivuseinillä koristepylväät, joiden hyllyköillä oli suurmiestemme kipsipäitä... Joskus koetimme arvuutella, kuka kukin on.
...
Muistelen, että siihen aikaan me oppilaat kuljimme jonossa juhlasaliin rukouksiin, nykyään puhutaan aamuhartaudesta. Muistan selvästi joulu- ja kevätjuhlat, varsinkin joulujuhlat. Korokkeella tai sen vieressä oli suuri kuusi kynttilöineen, tekisi mieli sanoa, että niitä oli sadoittain. Äidit ja kotiväki istuivat sivuseinämillä ja keskilattia oli meille lapsille. Laulettiin ”Joulupuu on rakennettu”, lausuttiin, luettiin, puhuttiin ja leikittiin. Oi sitä leikin hurmaa. Iso piiri pyöri ja lauloi ”Tule lentäen lintu” tai riemullista ”Jänis istui maassa torkkuen, Silloin oltiin kyykkysillään lattialla, kämmenet pystyssä ohimoilla, silmät ummessa. Kun laulettiin ”hyppää pois, hyppää pois”, niin herättiin mukamas ja loikittiin sikin sokin ja oli niin hauskaa. Kevätjuhlat todistuksineen olivat vakavampia.

Käyntini siellä nyt oli pikakäynti. Sen verran kuitenkin totesin, että yhä näen kaiken lapsen silmillä kirjavana, valoisan – kauniina... Vanha Lönnrotin koulu kestää hyvin vertailun. sillä sehän on tosiaan vanha, otettu käyttöön v. 1888. Yhä se on tyylikäs ja käyttökelpoinen, 84 vuoden jälkeenkin opinahjoksi sopiva.

Aloitin siis lastentarhasta eli ensimmäisestä luokasta, joka toisen luokan kanssa muodosti niin sanotun valmistavan koulun. Oppilaita lienee ollut parinkymmenen päälle... Lastentarhan kaksi tuntia olivat iltapäivisin, toisen luokan kolme tuntia aamupäivisin. Taisin osata aakkoset ennestään. Lukukirjan tekijää en saa mieleeni, mutta siinä aloitettiin kirjaimista ja tavuista ja sitten oli suoraa lukua, oli runoja, satuja ym. Muista vieläkin runot: ”Hip hap huu, nyt on huhtikuu” ja ”Pellolla tuolla kauniilla”. Siellä oli kertomus uskollisesta Mustista sekä satu ketusta ja kalastajasta. Siinä oli oikein kuvakin, jossa kettu viskeli kaloja reestä tielle. Kirjoitusta opeteltiin kivitaululle rihvelikynällä.

.....
On kumma, että vaikka kävin vielä kolmannen ja neljännen luokan, eivät muistikuvat ole yhtä hyvin mielessä. Maamme-kirja ja luonnonkirjat tulivat lisää, samoin piplianhistoria. Kertotaulua ja muuta laskemista harjoiteltiin ahkerasti. Kivitaulu ja rihveli vaihdettiin sinikantiseen vihkoon, mustepulloon ja teräskynään. Lauluista muistan hiihtolaulun ”Ylös Suomen pojat nuoret” ja sen aikaiset maakuntalaulut

.....

Kun nyt tulin käyneeksi vanhassa koulussani, niin se ei johtunut siitä, että olisin yksistään halunnut verestää koulumuistojani. Perimmäisenä aiheena oli, että halusin uudestaan muistutella Lappeenrannan silloista kirjastoa, joka oli sijoitettu kansakoulutaloon

.....

Lastentarhaluokan vieressä oli pitkän käytävän vinkkeliosassa suljettu ovi, joka vei kirjastoon. Ovi taisi olla avoinna pari kertaa viikossa jonkun tunnin.

...
Kirjastohuone oli tavallisen luokan kokoinen, ja luokkana se nyt näkyy olevankin. Ovesta vasemmalla seinällä oli pari ovellista mustaa kaappia. Niiden edessä oli pitkä pöytä ikään kuin aitana ja niillä pieniä kirjasia, kirjaluetteloita. Älkää luulko, nykyiset kirjastonkäyttäjät, että olisi päässyt hyllyjä lähellekään kirjoja silmäämään. Ei toki. Kirjat olivat nätisti hyllyillä valkoiset numerolaput selustoissa ja luettelon mukaan niitä pyydettiin ja annettiin. Kirjastoa hoisi vankilan opettaja A[dam] Lindh, hyväntahtoinen ”pappa”, paikallisrunoilija.

.....

Lähellä ovea oli kirjastossa salaperäisen näköinen pienempi kaappi. Lienevätkö sen ovet aina olleet aukikaan. Aikoinaan senkin hyllyt tulivat koulutytöille tutuksi. Oliko se pappa Lindhin puolelta luottamusta, vai muutenko ohja höltyivät, mutta tuli aika, jolloin siihen kaappiin pääsi itse kirjoja selailemaan. Siinä kaapissa oli muutama hyllyllinen vieraskielisiä kirjoja, ruotsalaisia ja saksalaisia, tuskin muita. Joukossa oli historiallisia romaaneja ja käännöksi saksasta ja englannista tosi ihania missiromaaneja. Alimmalla hyllyllä oli saksankielistä runokirjallisuutta. Sieltä luettiin Goethen, Schillerin, Heinen ym. runoja ja näytelmiä. Mistäpä muualtakaan sen aikainen koulutyttö olisi niitä käsiinsä saanut. Niiden kirjojen sanoma on sama vuonna 1972 kuin 1902 niitä lukiessani.

---

[1]  Maija Vohlonen, jonka viralliset etunimet olivat Sievä Maria, syntyi Orimattilasta Lappeenrantaan muuttaneeseen seppä Juho Vohlosen ja hänen Helena-vaimonsa perheeseen. Maija Vohlonen oli yksi seitsemästä Lappeenrannan Yhteiskoulun ensimmäisestä ylioppilaasta vuonna 1903. Juho ja Helena Vohlonen muuttivat Lappeenrannasta myöhemmin Ruokolahdelle, mutta Lappeenranta säilyi heidän lastensa koulukaupunkina. Maija valmistui agronomiksi ensimmäisten Suomessa maatalousalan tutkinnon suorittaneiden naisten joukossa. Hänestä tuli lammasasiantuntija. Maija Vohlosen kirjoittamia lammas-alan kirjoja ovat mm. Lammas, sen jalostus, ruokinta ja hoito (1919), Nykyaikainen lammastalous : opas ja oppikirja Suomen maanviljelijöille ja maatalouskouluille (1927) ja Nykyaikainen lammastalous (1932). Tunnetuin Vohlosen perheen viidestä lahjakkaasta lapsesta on varmasti Tuomas (Tommo) Vohlonen. Tämä monipuolisen ideanikkarin keksinnöistä uraauurtavin oli menetelmä nestetäytteisen marssikompassin valmistamiseksi. Tästä keksinnöstä syntyi vuonna 1936 Suunto Oy

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Uusi kansakoulurakennus 1888

Lappeenrannan vuonna 1888 valmistunut kansakoulu (nykyinen Lönnrotin koulu) kuvattuna 15.2.2015

Waldemar Backmanssonin Lappeenrannan uudelle kansakoulurakennukselle
tekemä julkisivupiirustus

Lappeenrannan kansakoulun oppilasmäärä alkoi kasvaa 1880-luvulla. Oppilasmäärän lisääntymisen syinä olivat kaupungin väkiluvun kasvu ja ennen kaikkea yhä useampien perheitten halu lähettää lapsensa opintielle. Esimerkiksi vuonna 1885 kaupungissa asui 110 kouluikäistä lasta, joista 82 kävi joko ala- tai yläkansakoulu.  Ensimmäinen rinnakkaisluokka kansakouluun perustettiin vuonna 1886. Asuinrakennuksesta kouluksi muutettu, vuonna 1873 ostettu talo jäikin pian liian pieneksi. Koulun johtokunta suunnitteli ensin koulutalon laajentamista ja antoi sen arkkitehti Waldemar  Backmanssonin tehtäväksi. Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että rakennus oli niin rappeutunut sekä lisäksi ”kummallisen monikolkkainen”, joten laajentamiseen käytetyt varat menisivät hukkaan. Rakennus oli talvella kylmä, joten koululaiset joutuivat opiskelemaan jopa 7 - 10 asteen lämpötiloissa. Johtokunta lähetti valtuustolle 10.12.1885 päivätyn kirjeen, jossa se arvioi silloista  koulurakennusta: Kaupunkimme kansakoulurakennus on sellainen hökkeli, ettei moista löytyne pienimmässäkään maaseurakunnassa. 

Uutinen Lappeenrannan kansakoulun urakasta.
Lappeenrannan Uutiset 12.7.1887

Johtokunta esittikin uuden koulun rakentamista. Lisätty kunnanvaltuusto teki kokouksessaan 10.2.1886 asiasta myönteisen päätöksen.  Valtuusto valitsi asiaa hoitamaan toimikunnan, jonka piti yhdessä kansakoulun johtokunnan kanssa nopealla aikataululla, vain kahdeksan päivän kuluessa, valita rakennukselle paikka ja laatia kustannusarvio. Esitys valmistui jo 22.2. pidettyyn lisätyn valtuuston kokoukseen. Uusi kansakoulu päätettiin rakentaa rautatien länsipuolella olevalle kentälle, jossa aikaisemmin oli ollut ruotusotaväen varastohuoneita. Rakennettavassa koulussa tuli olla viisi luokkahuonetta, juhlasali, yhteinen kirjasto- ja lukusali sekä yhden opettajan asunto. Lisäksi oli myös vahtimestarille rakennettava kamarin ja keittiön käsittävä asunto.

Rakennukseen tarvittavat varat, 40 000 markkaa päätettiin ottaa lainaksi. Pankinjohtaja Waldemar Enebergin tehtäväksi annettiin selvittää lainansaantimahdollisuutta valtiolta. Rakennustoimikunta sai heti käytettäväkseen 10 000 markkaa. Toimikunta tilasi koulun piirustukset arkkitehti Waldemar  Backmansonilta ja alkoi heti teettää kivijalkaa ja ostella rakennushirsiä. Tarina kertoo, että rakennushirsiksi myytiin paljon Saimaan saarista varastettuja puita. Rakentaminen ei edennyt kuitenkaan ongelmitta. Aikomus oli saada koulutalo valmiiksi jo syksyyn 1886 mennessä. Piirustukset kuitenkin viivästyivät ja esiteltiin valtuustolle 25.5.1886. Valmiiksi ne tulivat marraskuussa 1886. Niistä Backmansson veloitti 1345 markkaa. Viipurin lääninkanslia vahvisti piirustukset 1.5.1887. Lisäksi valmistumista hidastuttivat vielä erimielisyydet rakennuksen kivijalan tekijän muurari Vilhelm Nylundin kanssa. Kiistaa käytiin kivijalan korkeudesta. Nämä johtivat siihen, että Nylund jätti urakkansa kesken (ilmeisesti hänet pakotettiin jättämään urakka kesken)  ja rakennustyömaa seisoi noin vuoden ajan. Perustustöt teki loppuun Kontantin Mandolin Virolahdelta. Rakennuksen urakoi lopulta arkkitehti Frithiof Mieritz.  Urakkasumma oli 25 000 markkaa (erään lehtiuutisen mukaan 27 500 markka) ja Mieritz lupasi rakennuksen valmiiksi vuoden kuluessa. Töitä valvomaan palkattiin rakennusmestari Alfred Sirén Helsingistä. Urakoitsija sai hyödyntää rakennuksen lähes valmiin kivijalan ja kaikki paikalle valmiiksi tuodut rakennustarpeet, joiden arvoksi laskettiin noin 15 000 markkaa. Rakennustyöt edistyivät nyt nopeasti, ja koulu valmistui kesäkuun loppuun mennessä 1888, kuten urakkasopimuksessa oli sovittu. 

Arkkitehti Mieritzin ostoilmoitus.
Lappeenrannan Uutiset 12.8.1887

Vastaanottotarkastus pidettiin 30.6.1888. Sanomalehtiuutisen mukaan se oli valmistuessaan suurin maassamme rakennettu puinen kansakoulu. Urakan aikana selvisi, että arkkitehti Mieritz oli arvioinut kansakoulun rakennuskustannukset täysin alakanttiin. Kustannukset nousivat noin kaksi kertaa suuremmiksi kuin urakkasumma. Näin ollen urakoitsija kärsi 25 000 markan tappion. Mieritz pyysi valtuustoa korvaamaan kärsimiänsä tappioita, mutta valtuusto hylkäsi sen anomuksen kokonaan. Pieleen mennyt Lappeenrannan kansakoulun urakkatarjous johti osaltaan arkkitehti Mieritzin hakeutumaan vuoden 1888 joulukuussa konkurssiin

Uutinen uuden kansakoulun vihkiäisistä.
Lappeenrannan Uutiset 4.9.1888

Rakennuskustannuksiin saatiin varoja kaupungin anniskeluyhtiön voittovaroista (7000 markkaa) ja loput lainattiin valtiolta. Koulun avajaisia vietettiin 1.9.1888. Koulutalosta tuli sen hetken tarpeisiin liian iso. Muutaman vuoden kuluttua oppilasmäärän kasvaessa koko ajan huomattiin kuitenkin, että päätös isohkosta koulusta oli ollut kaukonäköinen. Lisäksi uusrenesanssityylisen rakennuksen kaunis ulkonäkö keräsi kiitosta. Rakennuksesta tulikin pienen Lappeenrannan uusin nähtävyys. Lappeenrannan kaupunki sai siis erittäin halvalla uuden, hyvän, toimivan ja kauniin kansakoulun. Lisäksi uusi koulu antoi kaupunkilaisille aikaisempaa paremmat tilat harrastuksille ja kokouksille. Erikoisen tärkeäksi nähtiin koulun suuri sali, silloisen kaupungin suurin juhlasali. Sitä käytettiin varsinkin vuosisadan loppulla konsertteihin ja juhliin.

Näkymä kauniin koulun sisäpihalle 7.10.2015