Amerikansuomalainen vasemmistolehti ja Calumetin joukkosurma 24.12.1913

Italialaisen haalin jouluaatto Michiganin Calumetissa vuonna 1913 ei ole jättänyt allekirjoittanutta rauhaan. Uuden asiaan paneutumisen laukaisi Kansalliskirjaston digitalisoimien lehtien avautuminen 1.2.2017 vuoteen 1920 saakka kaikelle kansalle. Se mahdollisti myös joidenkin amerikansuomalaisten aikakauslehtien tutkimisen. Yksi nyt luettavaksi tullut lehti on Pelto ja Koti, vasemmistolaisen Työmies Publishing Companyn julkaisema maataloutta käsittelevä aikakauslehti. Se ilmestyi Hancockissa, Michiganissa vuosina 1912 - 1918.

Pelto ja Koti 2/1914

Olen useissa  aikaisemmissa blogikirjoituksissani kertonut traagisesta joukkosurmasta vuoden 1913 jouluaattona Calumetissa, Pohjois-Michiganissa. Tässä  pitkään kaivosmiesten lakkoon liittyneessä  onnettomuudessa sai surmansa 73 ihmistä, heistä 50 oli suomalaistaustaisia. Tapahtuman järkyttävyyttä lisäsi se, että surmansa saaneista peräti 59 oli lapsia. Kokoamani yhteenveto tapahtumista löytyy täältä.

Calumetin italialaisen haalin jouluaattoillan tragediasta kertonut uutinen saavutti Etelä-Karjalassa ilmestyneen Lappeenranta-lehden toimituksen vasta seuraavan vuoden puolella. Lehti julkaisi kaksi artikkelia aiheesta. Toinen ilmestyi 3.1.1914 ja toinen 17.1.1914. Uhrien hautajaisista muodostui valtava tapahtuma, sillä vainajia arvoitiin olleen saattamassa jopa 20 000 henkeä.

Pelto ja Koti 2/1914

Koti ja Pelto-lehti otsikoi onnettomuudesta kertovan artikkelinsa : Verta ne janoavat - ja viatonta verta - joulunakin. Siinä  lehden toimitus kertoi Kuparisaaren alueen kaikkien pappien saarnaaneen viikkoa ennen kirkoissan lakkolaisia vastaan ja kehoittaneen lakkolaisia menemään töihin. Kaivosyhtiöiden lisäksi lehti piti tapahtumiin syyllisinä lakkolaisten pelottelua ja kaivosmiesten ammattiliiton hävittämistä varten luotua "kansallisliittoa (Citizen's Alliance)". Se sai tukea paikalliselta amerikansuomalaiselta, Suomi-Synodiin tukeutuvalta sanomalehdeltä Amerikan Suometar, suomalaiselta Gallen-nimiseltä lääkäriltä sekä Hancockin suomalaistaustaiselta pormestarilta Ojalalta. Tämä "kansallisliitto" julkaisi kaivosmiehiä ja lakkoa vastaan suunnattua propagandalehteä, joka painettiin Suomi-Synodin kirjapainossa Hancockissa. Näin ollen amerikansuomalaisten keskuudessa vaikuttaneista kirkoista suurin oli vahvasti kaivosyhtiöiden puolella ja lakkolaisia vastaa. Pelto ja Koti-lehti väitti, että kirkkokunnan ylläpitämän Suomi-opiston oppilaat huolehtivat pääosin edellä mainitun propaganda-lehden jakelusta.

Lehti kertoo edelleen, että "kansallisliiton" "nappia" kantanut mies olisi huutanut ovella kahdesti englanniksi "tulipalo". Lehti väitti lisäksi, että ovella olisi ollut useita kymmeniä deputteja ("kansallisliiton" apureita), jotka olisivat sulkeneet pakotien. Nämä olisivat lisäksi lehden mukaan pieksäneet useita haalista pakoon päässeitä sen ulkopuolella. Näin  ulos johtavat käytävä tukkeutui ja 73 ihmistä joko poljettiin hengiltä tai he tukehtuivat tungoksessa. Lehti esittää lisäksi vielä yhden hurjan väitteen, jonka mukaan joku apureista olisi ottanut yhden lapsen kainaloonsa, vääntänyt tältä niskat nurin ja sen jälkeen heittänyt ruumiskasaan. 

Amerikasuomalaisen vasemmiston ja Suomi-synodin välit eivät tapahtumien jälkeen voineet olla enää huonommassa kunnossa. Ilmeisesti kaikki suomalaistaustaiset uhrit siunattiin Calumetin apostolisluterilaisessa kirkossa, jossa hautauksen toimitti seurakunnan pastori Atrhur Leopold Heideman. Tämä kertonee siitä, etteivät lakkolaisten välit apostolisluterilaisten kanssa olleet päässeet tulehtumaan samalla tavalla kuin evankelisluterilaisten kanssa. Mielenkiintoista oli myös huomata, että tunnettujan apostolisluterilaisten liikemiesten Oscar Nordstromin, Frank Eilolan ja Henry Sakarin kauppaliikkeet julkaisivat ilmoituksiaan ja mainoksiaan Pelto ja Koti-lehdessä.

Alla Pelto ja Koti-lehden artikkeli (1/1914) kokonaisuudessaan

+

Jatkoa artikkeliin "Maamme koululaitoksen järkyttävin onnettomuus"

Säkkijärven Muhulahden kansakoulu

Kirjoitin aikaisemmin blogimerkinnän maamme koululaitoksen ilmeisesti järkyttävimmästä onnettomuudesta 18.5.1920. Tapahtumapaikkana oli Viipurinlahti ja uhreina Säkkijärven Muhulahden kansakoulun oppilaat ja opettaja. Aikaisemman postaukseni taustamateriaalina olivat Etelä-Savon uutisartikkelit. Etsin kirjoitukseni jälkeen käsiini Wäinö Sepän kokoaman kirjan Säkkijärvi kautta aikojen. Muistojulkaisu, joka ilmestyi vuonna 1952. Kirjassa on Muhulahden onnettomuutta käsitelty sivuilla 767 - 770. Se löytyy pääpiirteissään alla olevasta kirjoituksesta. Muokkasin ja lyhensin kirjan tekstiä, jossa en huomannut paljonkaan eroavaisuutta lehtiartikkelissa kerrottuihin tietoihin. Lisäksi kirjassa luetellaan kaikki onnettomuudessa menehtyneet ja kerrotaan hautaustilaisuudesta.
-----------

Kouluissa oli jo 1920-luvulla tapana tehdä ennen kesälomalle lähtöä virkistysretkiä joko kaupunkiin tahi maaseudulle. Keväällä 1920 olivat naapurikylien opettajat Maria Jaakkola ja Aino Sankari, jotka usein olivat saatelleet toisiaan Vilajoen ja Muhulahden välisellä tiellä, sopineet yhteisestä retkestä.

Suomenlahti oli luonut jo jääpeitteensä ja välkkyi keväisessä kauneudessaan aaltojen hyväillessä rantakallioita. Opettajat olivat päättäneet, että yhteinen retki tehdään kauniiseen Merijoisniemeen. Vilajoen lapset menivät maata myöten, koska kyseiseltä koululta johti tie suoraan perille. Reitillä Muhulahdesta Merijoisniemeen tie teki suuren mutkan, joten sovittiin, että muhulahtelaiset tulevat veneillä. Kun Muhulahden koululaiset opettajansa johdolla saapuivat rantaan, puuhaili vanha kalastaja Tuomas Hovi veneessään ja ehdotti opettajalle, ettei heidän tarvitsisi soutaa, vaan hän veisi heidät omalla suurella purjeveneellään. Opettaja ehdotti, että otettaisiin mukaan pienempi vene, ettei yhteen veneeseen tulisi liian paljon lapsia. Kokenut purjehtija vakuutti kuitenkin veneen kyllä kantavan koko joukon ja opettaja suostui tarjoukseen. Opettaja, hänen palvelijansa sekä yli 30 oppilasta sijoittuivat kahden puolen venettä ja niin lähdettiin hiljaisen tuulen puhaltaessa kohti Merijoisnientä. Muutaman kilometrin matka kului nopeasti ja lähestyttiin määränpäätä. Vähäisen matkan päässä rannasta tuli vähän kovempi tuulenhenkäys, joka kallisti vähän venettä ja ehkä loiskautti vettäkin siihen. Lapset eivät malttaneet olla paikallaan, vaan siirtyivät tuulen päältä suojan puolelle. Vene kallistui, kaatui ja kaikki joutuivat veteen. Taistelu elämästä ja kuolemasta oli lyhyt. Muutamat jo kansakoulun käyneet vanhemmat pojat seurasivat soutaen jäljessä ehtien pelastaa veneen ohjaajan ja muutamia oppilaita. Opettaja Aino Sofia Sankari, hänen entinen oppilaansa Aino Ihalainen sekä kolmekymmentä silloista oppilasta vaipuivat pohjaan. Oppilaat olivat Elna Hovi, Toini Ellida Hovi, Erkki Olavi Hovi, Lauri Hovi, Olga Hovi, Kerttu Lönnqvist, Simo Rantanen, Martta Rantanen, Aune Virsu, Aune Ester Virsu, Viljo Alahäme, Urho Hovi, Maria Ihalainen, Simo Ihalainen, Toivo Kaartinen, Vilho Hautapaakkanen, Ester Hovi, Urho Virsu, Hanna Hovi, Arvo Suni, Väinö Suni, Siviä Kautto, Martta Santapukki, Lilja Pukki, Elma Lönnqvist, Hilda Pukki, Mikko Sorvali, Toivo Kaartinen, Anna Hovi ja Ester Vilamaa.

Tieto tapahtumasta levisi nopeasti. Naaraustöihin ryhdyttiin heti, ja lääkäri kutsuttiin paikalle. Uuraasta tuli sukeltaja, joka nosti kaikki hukkuneet. Heille annettiin tekohengitystä, mutta ketään ei saatu virkoamaan. Koko maa oli järkyttynyt, ja elämä Muhulahdessa ja Santajoella näytti kokonaan pysähtyneen. Jälkikäteen heräsi kysymys, oli opettaja Aino Sankarilla aavistus tulevasta onnettomuudesta? Hän oli nimittäin muutama päivä aikaisemmin kirjoittanut muistiin näkemänsä unen. Hän kertoi, ettei hän ollut tehnyt mitään muistiinpanoja aikaisemmin itsestään, mutta nyt hän oli nähnyt sellaisen unen, joka hänen piti kirjoittaa muistiin. Unessa hänen kodissaan Hämeessä rakennettiin uutta taloa ja hän itse kulki siellä surupuvussa ja piti siitä puvusta.

Muhulahden onnettomuuden uhrien valkoiset arkut odottavat hautaanlaskemista

Muhulahden onnettomuuden uhrit haudattiin helluntaina 1920. Hautajaisia seuraamaan oli saapunut valtavat ihmisjoukot. Edellä mainitun kirjan sivulla 770 on kuvaus hautajaisista. Lainaan sen tähän lähes sellaisenaan.

Pitkä oli valkoisten arkkujen rivi, joka verkalleen lähestyi Pärttylän kautta kirkolle. »Soikaa kauniisti kuoleman kellot, saapuu lasten saatto. Kevät oli maassa ja tuomessa kukka, kun kutsui taivahan Taatto.»

Arkut asetettiin Kirkonmäellä riviin hautaan kannettaviksi. Kellot soivat. Siinä kuusien keskellä he lepäsivät, nuorena nukkuneet vainajat valkoarkuissaan seppelten verhoamina, surevan tuhatpäisen ihmisjoukon ympäröimänä. Hentoiset toverit käsi kädessä muodostivat ympärille kunniavartion. Oli kuin valkosiipisten enkelien siipien suhina olisi kuulunut päiden yläpuolella. Nukkuneiden vainajien valkea parvi siellä ylhäällä sääli murheista maata.

Hiljalleen kuin askeleitaan epäröiden siirtyy valkea saatto kukitettua tietä valkeaan hautaan, suureen, yhteiseen lepopaikkaansa. Ei tuntunut haudalta se hauta, ei ollut siinä pelon tuntua. Tuomen kukat tuntuivat kuin kutsuvan, tuoksullaan kiehtovan. Ei pudonnut hiekka kumahdellen kirstujen kansille — ei — pehmeästi, hyväillen se putosi kuin viihdyttäen. Siinä he lepäsivät kaikki kolmekymmentä opettajansa ympärillä katse kohti ikuisen auringon nousua. Sieltä siinti uusi, katoamaton kirkkauden kajastus, yhtä kirkas kuin vainajien vapautuneet henget. Moni kyynelten sumentama katse näki tuon kajastuksen, näki rakkaansa valkopuvussa, puhtain otsin. Surullinen oli valkeiden arkkujen hauta, mutta samalla liikuttavan kaunis. Kuolema, elämän portti. Ei ollut enää haudassa lasten saattoa - - se oli ylhäällä.

Silloiset pastorit Lahti ja Mäkelä toimittivat hautojen siunauksen. Kirkkaana kaikui laulu: »Onpa taivaassa tarjona lapsillekin.»

Muhulahden omnnettomuudessa menehtyneiden haudat ja hautamuistomerkki

Kauhutapahtumia Kuparisaarella. Uutinen Lappeenranta-lehdessä 3.1.1914

Lakkolaisten näkemys italialaisen haalin tapahtumista

Edellisessä blogikirjoituksessani kertomani traagiset tapahtumat Kuparisaarella Michiganissa  jouluaattona 1913 uutisoitiin Lappeenranta-lehden lukijoille yli viikkoa myöhemmin eli 3.1.1914. Tästä kauhutapahtumasta kerrottiin oikeistolaisessa Lappeenranta-lehdessä hyvin hillitysti, päinvastoin kuin sosialistien suomenkielisessä Työmies-lehdessäYhdysvalloissa, kuten oheisista kuvista ilmenee. Uutisartikkelin lopussa Lappeenranta-lehti langetti syyllisyyden viittaa suomalaisten sosialistien kiihotukselle. Kun sosialistit leimasivat onnettomuuden joukkomurhaksi, porvarilehti puhui kauhutapahtumasta.

Lappeenranta-lehden vaatimaton ja lähes huomaamaton
uutisointi 3.1.1914

Kauhutapahtumia Kuparisaarella. Lappeenranta 3.1.1914

Äärimmilleen on väestön mielet kiihoittanut ja katkeroittanut se pitkällinen lakkotaistelu, joka heinäkuun 23 p:stä alkaen on vallinnut Kuparisaarella Pohjois-Michiganissa. Se on saattanut sekä lakkolaisten että lakkoa vastustavien mielet siihen tilaan, että mitä hirmutöitä tahansa voi siellä tapahtua.

Muutamaa viikkoa ennen joulua ammuttiin Painesdalessa, lähellä Hancockia, erään ruokatalon läheisestä metsästä taloon n. 10 minuutin aika useammalla kiväärillä, mikä ammunta tekia kauheata jälkeä. Kaksi Englannin alamaista, veljekset Harry ja Arthur Jane, surmattiin yövuoteilleen. Ruokatalon pitäjä, englantilainen hänkin, sai niinikään surmansa. – Talossa asui joukko n.s. lakkorikkureita ja siinä kai selitys tähän verityöhön.

Sosialistien Työmies-lehti ei säästellyt 26.12.1913 uutisoinnissaan
palstamillimetrejä.

Kun tapahtuman johdosta Quincyn kaivannolla Hancockissa järjestettiin kulkuetta lähtemään kansalais-kokoukseen, jossa piti pantavan vastalause edellä kerrotun verityön toimittajia ja yleensä väkivaltaisuuksiin mennyttä kiihotusta vastaan, ammuttiin sivustapäin kulkuetta järjestäviin miehiin useita kertoja. Yksi miehistä haavoittui kuolettavasti, kaksi lievemmin.
Samoihin aikoihin South Rangella yrittivät järjestysmiehet pitämään kotitarkastusta Lännen Kaivosmiesten liiton konttorissa. Konttorin hoitaja, suomalainen Heikki Koski kielsi järjestysmiesten huoneeseen tulon. Syntyi mellakka. Koski ampui poliisimiehiä kohti joitakin laukauksia. – Koski ja 36 muuta miestä, melkein kaikki suomalaisia, myöhemmin vangittiin. Yksi poliiseita vietiin kuolemankielissä sairaalaan.

Samoihin surullisiin lakkotapahtumiin liittyi vielä onnettomuus, josta nyt on sähköteitse tänne tieto tullut ja jossa useampia kymmeniä lapsia menetti henkensä Calumetissa, Mich. Lakkolaisten lapsia oli suuri joukko nim. Joulujuhlaa viettämässä eräässä isossa kokoushuoneessa. Ilkimielisyydessäänkö vai anteeksiantamattomuudessa vallattomuudessaan joku juopunut huusi kokoushuoneen ovella: ”Tuli Irti!” Syntyi kauhea paniikki. Useita kymmeniä lapsia polettiin kuoliaaksi.

Italialaisen haalin juhlasali kuvattuna traagisen onnettomuuden jälkeen.
Näyttämöllä joulujuhlaa varten tuotu kuusi.

Kun kokous oli järjestetty lakkolaisten lasten vaatetus- ja ruoka-avustamiseksi, oli osanottajien joukko melkein vain lakkolaisia ja heidän lapsiaan. Sanotaanpa näin joidenkin lakkolaisperheiden kaikkien lasten kuolleen. On itsestään selvää kuinka kaamea muisto tämänkin tapahtuman takia jää tästä, pian puoli vuotta kestäneestä lakosta, jossa ei enää edes taistella paremmista palkoista eikä lyhemmistä työpäivistä, vaan pääasiassa suomalaisten sosialistien kiihotuksesta, jotka vaativat näille kaivostyömaille Lännen kaivosmiesten liiton hyväksymistä, mitä liittoa eivät työnantajat uhallakaan aio ottaa työmailleen, se kun on tämän lakon saanut aikaan ja siten on aiheuttanut tällaisen ennen siellä tuntemattoman mellastuksen ja nämä verityöt.

Tarina jatkuu vielä täällä.