Myrän mutka Nuijamaalla (Päivitetty 13.3.2016)

Komean jylhä näkymä Myrän mutkan uloimmasta pussista
Pankanmäeltä, Myräntien varrelta

Saavumme My[y]rän kylään

Lauantaisen pyöräilyni kohteena oli 18.7.2015 itärajassamme oleva ns. Myrän mutka. Tuo Nuijamaan kirkolta itään kurkottava kuhmu on aina herättänyt Suomen itärajaa kartalta katsoessani mielessäni kysymyksiä. Miten tuo mutka on muodostunut ja mitä tuolla mutkassa on? Kiersin tällä kertaa reittiä Nuijamaa - Pohjola - Myrä - Hiiri - Parja - Kattelus - Kouvola - Ruokola - Kaarna - Kokkila - Nuijamaa. Myrän mutkan kylistä jäi kulkematta tällä kertaa Kontu. Otin matkalta joitakin kuvia, mm. Myrän kylässä olevasta pienestä muistomerkistä, kyläaukeista ja näkymän Pankanmäeltä, joka on Myrän mutkan kaukaisin kolkka. Hiljaiselta vaikuttivat kylätiet tämän pussin pohjalla. Muutamia kyläläisiä löysin kuitenkin juttukaveriksi Hiiren kylällä. He kertoilivat sotien jälkeen vielä 1950- ja 1960-luvuilla keränneensä metsistä sotilaskypäriä, pikakiväärin lippaita jne. Tykistökeskityksissä ja muissa sotatoimissa kaatuneiden suomalaisten kuolinpaikkoja löytyi silloin vielä  risteillä merkittyinä puiden kylkiin. Metsistä löytyy kuulemma vieläkin juoksuhaudan pätkiä ja konekivääripesäkkeitä.

Tuon Myrän kylän nimi on vuoden 1935 kartassa Myyrä ja kylässä oleva järvi Myyräjärvi, joten Hiiren ja Myyrän kylät rajautuivat toisiinsa. Myrä-sukunimen ja kylännimen alkuperästä löytyy perusteellinen selvitys täältä.

Hiiren tienhaara My[y]rän kylässä

Rajalinjan muotoutuminen Nuijamaalla

Moskovan rauhansopimuksessa 1940 vahvistettu rajalinja noudatteli pääosin Uudenkaupungin rauhan rajaa vuodelta 1721. Nuijamaan pinta-alasta ja sen väestön asuinalueista jäi yli puolet luovutetulle alueelle. Kirkonkylä jä rakennuksineen rajalinjalle, tosin tälle puolelle rajaa. Raja kulki linjalla Rapattila - Sorvali - Räihä - Myrä - Kontu. Lopullisesta rajalinjasta oli pitkään kuitenkin epätietoisuutta. Neuvostojoukot miehittivät 21.3.1940 lähes koko pitäjän alueen aina Suikkia, Kokkilaa ja Marttilaa myöten. Huhtikuussa tilanne jatkui epäselvänä. Lopulta kesäkuussa 1940 rajalinjaa saatiin sovittua ja Nuijamaan kirkonkyläkin palautui Suomelle. Niinpä kesäkuun 30. päivänä Nuijamaan  miehityksen jäljiltä huonoon kuntoon jääneeseen kirkkoon kokoontui parisataa nuijamaalaista talvisodan sankarivainajien siunaustilaisuuteen. Elokuussa 1940 viimeiset kontulaisetkin pääsivät palaamaan kotitaloihinsa

Rajalinjan epätietoisuuden syynä oli Moskovassa tehdyn rauhansopimuksen liitteenä olleen kartan suuri mittakaava (1: 1050 000). Se jätti tilaa runsaasti tulkinnoille. Suomalaiset saivat neuvostoliittolaisten  ehdotukset uudesta rajalinjasta Viipurissa 3.4.1940 uusine karttoineen (tällä kertaa mittasuhde oli 1: 100 000). Uusi rajalinja kulki kyseisessä ehdotuksessa mahdollisimman lännessä. Sen mukaan Nuijamaan kirkonkylä olisi kuulunut Neuvostoliitolle. Nuijamaan kirkonkylän ja monia muitakin kunnan alueita, pelasti rajasekakomitean suomalaisen puheenjohtajan, geodeetti Ilmari Bonsdorffin oivallus. Hänen ehdotuksessaan annettiin molempien maiden geodeeteille tehtäväksi määrittää teoreettinen rajaviiva , joka sitten olisi rajankäynnin peruste. Näin sovittiinkin, molempien maiden geodeetit suorittivat mittaukset ja rajalinja vedettiin sen mukaan Nuijamaan kirkonkylän kohdalla järven etelärannalle. Rajalinja jäi näin ollen huomattavasti idemmäksi ja etelämmäksi, kuin neuvostoliittolaisten antamassa ehdotuksessa. Sekä Nuijamaan kirkko että pappila ( Marko Tikan mukaan näin, mutta tuon ajan kartta väittää pappilan sijainneen muutama sata metriä rajalinjan väärällä puolella???) jäivät sen mukaan Suomen puolelle. Nuijamaalaisille iloisesta uutisesta kertoi oheinen Etelä-Saimaa-lehti kesäkuun 2 päivänä 1940.

Myrän mutkan synty

Myrän peltoaukeita

Hiiren kylätie

 Molempien maiden geodeettisten mittausten perusteella Enson teollisuusalue kuului reilusti Suomen alueelle. Ulkoasianministeri Vjatseslav Molotov oli ilmoittanut kuitenkin Suomen silloiselle Moskovan suurlähettiläälle Juho Kusti Paasikivelle 10.4.1940, että Enson asema ja tehdas jäävät Neuvostoliiton puolelle. Enson luovuttamisen estämiseksi suomalaiset tekivät lukuisia maanvaihtoehdotuksia, mutta neuvosto-osapuoli pysyi tinkimättömänä. Heille oli kuitenkin tapahtunut pieni huolimattomuus aikaisemmin. Enson kohdalla olisi pumppuasema vesitorneineen jäänyt Suomen puolelle. Niinpä Neuvostoliitto esitti aluevaihtoa. Suomi luovuttaa pari neliökilometriä lisää maata Ensosta, ja saa vastineeksi alueen jostakin muualta. Suomalaiset olisivat halunneet vastineeksi Koitajoen vartta Ilomantsista, mutta tähän Neuvostoliitto ei suostunut. Neuvostoliittolaiset tarjosivat palan maata Nuijamaalta. Alue oli 18 neliökilometrin laajuinen alue Nuijamaan kirkonkylän ja Konnun välistä. Paasikivi sai valtuudet sopia aluevaihdosta. Lopullinen rajalinjasopu syntyi kuitenkin vasta heinäkuussa 1940, kun Suomi sai vielä kahdeksan neliökilometria lisämaata Paavolan alueelta Nuijamaalta. Yritin karttojen avulla selvittää, missä tuo Paavolan alue tarkalleen on, mutta en siihen saanut selvyyttä. Paikalliset asiantuntijat, kertokaa blogistille, missä tuo alue sijaitsee?

Tiedustelu- ja kaukopartiomatkojen lähtöalue

Hiiren peltoaukeita

Itään pistävä Myrän alue muodostui välirauhan aikana suomalaisen tiedustelutoiminnan lähtöalueeksi. Seudun erämainen, louhikkoinen ja vaikeakulkuinen maasto selittänee maantieteellisen sijainnin lisäksi sen suosiota lähtöalueena. Esa Anttalan kuuluisaksi tulleen romaanin Hopeaa rajan takaa (josta tehtiin vuonna 1963 elokuva, pääosassa mm. Spede Pasanen) tapahtumat alkoivat juuri Myrältä 4.6.1941. Kolmimiehinen partio, Toivo Paavilainen, Urpo Lempiäinen (= kirjailija Esa Anttala, 1917 - 1977) ja Eugen (Ese) Wist lähtivät pitkälle hopeanhaku- ja tiedustelumatkalle. Miehet kävivät onnistuneesti hakemassa Wistin perheen kätketyt hopeat Uudenkirkon Rieskjärveltä, perheen kesämökin läheisyydestä.

Esa Anttalan kirjan kansi

Matka kesti 13 vuorokautta ja kilometrejä kertyi 245, melkoinen suoritus siis. Samoihin aikoihin lähti jälleen uusi partio Myrältä, kokeneet kivennapalaiset partiomiehet Ilmari Tolvanen ja Arvo Mörö. Myrän maasto oli tullut heille tutuksi kahdeksan tiedustelumatkan aikana edellisenä kesänä. Mörö ja Tolvanen palasivat onnistuneelta matkaltaan,  jälleen Myrän kautta,  viikon päästä. Myrän seutu koitui sekä Tolvasen että hopeanhakumatkalla mukana olleen Toivo Paavilaisen kohtaloksi. Nämä kaatuivat Myrän maastossa 19.7.1941. Tolvanen oli tuomassa partiotaan 19 päivän matkalta Länsi-Kannakselta.

Lähteet:
Kaino Rastas (1997): Salaista tiedustelua. osa VII. Rautulaisten Lehti 3/1997.
Marko Tikka (2008): Kanavan kansaa, rajan väkeä. Nuijamaan historia 1860 - 1989 (203 - 204)
Juha Pohjonen: (2008): Nuijamaan kirkonkylän pelastuminen. Teoksessa Kanavan kansaa, rajan väkeä (213 - 214)

Pahimmillaan Suomen itäraja olisi siirtynyt huomattavasti lännemmäksi Nuijamaan kohdalla, aina Ruokolan kylän reunaan

Muistomerkki Myrällä (Päivitetty 17.3.2016)

Myrän muistomerkki

Heinäkuisena lauantaina 18.7.2015 pyöräilin Nuijamaalla, tarkemmin sanoen Nuijamaan pohjoispuolella rajassamme itään työntyvässä mutkassa. Tuon kuhmun monimutkainen historia innoitti minut lenkille ja palasin mutkan syntyhistoriaan myöhemmin tällä blogimerkinnällä. Tuon mutkan perimmäisessä pohjukassa sijaitsee pieni Myrän kylä upean  ja jylhän Myräjärven rannalla. Käännyttyäni Myrältä Hiirentielle, joka siis johtaa Hiiren kylään, huomasin ehkä noin parisataa metriä tienhaaran jälkeen viitan: Muistomerkki. 

Muistomerkin tekstilaatta

Nousin pyöräni selästä ja kävelin pienelle vaatimattomalle muistomerkille. Se on pystytetty paikalla 4.7.1941 kaatuneen neljän nuijamaalaisen muistoksi. Puna-armeijan tykistö teki karanaatti-iskun Myrälle. Iskussa kaatuivat nuijamaalainen lotta Terttu Hyvärinen, nuijamaalaissyntyinen lotta Anja Vendla Ruokonen ja nuijamaalaiset sotamies Väinö Hyvättinen sekä korpraali ja Nuijamaan kunnankirjuri Tapani Korpela. Willimiehen kaivamien tietojen mukaan kyseiset henkilöt olivat olleet tulituksen alkaessa läheisessä Rutin talossa toimineella rajavartioasemalla ja pakenivat läheiseen metsään, noin sadan metrin päähän rajavartioasemasta. Selailin keväällä 2016 vanhoja Etelä-Savo-lehtiä. Päiväyksellä 24.7.1941 löytyi kunnankirjuri Tapani Korpelan kuolinilmoitus sekä pieni muistokirjoitus. Tapani Korpela näyttää olleen nuoresta iästään huolimatta monenlaisessa toiminnassa mukana. Kunnankirjurin tehtävien lisäksi hän oli kanttori-urkuri, sekä Etelä-Savo-lehden asiamies ja kirjeenvaihtaja.

 

 














Myrän muistomerkki on paljastettu 27.8.2006. Sen pystyttäjinä olivat Nuijamaan reserviläiset, Lions club Nuijamaa, kaatuneiden omaiset, Nuijamaa-seura ja Etelä-Karjalan Lotta Svärd-perinne ry.

Mustakulkkula

Näkymää Rantamäentieltä Ylimmäinen-järvelle

Ruokolahden perukoilla sijaitsee kylä, jolla on hykerryttävä nimi; Mustakulkkula.
Eilisen syntymäpäiväni kunniaksi tekemäni vaelluksen kohokohtiin kuului nousu Mustakulkkulaan. Yllä oleva, Ipadilla otettu kuva Rantamäentieltä ei anna oikeutta komealle näkymälle. Mustakulkkula nousi tietoisuuteeni Etelä-Karjalan Radion lähetyksissä 1980-luvulla, joita silloin juonsi Olli Saarela. Aamuisin klo 7 - 8 välillä oli vakiona "Päivän kysymys", johon lähes jokaikinen aamu soitti rouva Mustakulkkulasta. Luulin aluksi kuulleeni paikannimen väärin. Kun tuo kuitenkin toistui useana aamuna, oli minun pakko uskoa, että jossakin Etelä-Karjalassa on todellakin kylä nimeltä Mustakulkkula. Jossakin vaiheessa selvisi sijainniksi Ruokolahti. Nyt minulla on ilo ja kunnia kertoa käyneeni Mustakulkkulan kukkuloilla.

Sulo Veikko Siitosen toimittamassa "Ruokolahden Kotiseutulukemistossa" kerrotaan Mustakulkku-nimen alkuperänä olleen paikalla asunut Mustakulkkujen suku. Sukunimi hävisi jossakin vaiheessa seudulta kokonaan, mutta säilyi upena paikannimenä. Nimen häviämisen taustalla lienee siis ollut vain nimen kantajien poistuminen riveistä luonnollista tietä, eikä esimerkiksi sen erikoisuus.

Kaakkois-Suomi ja oikeastaan koko Karjala on aikoinaaan ollut täynnä joko sukunimiä, joissa on ollut -nen-pääte tai sukunimiä, jotka kuvaavat jotain ihmisen ominaisuutta tai ovat eläinten nimiä. Säkkijärvi - Ylämaa - alueella on ollut runsaasti Kirppuja, Myyriä ja Hiiriä. Kärpäsiä, Hirviä ja Tauteja löytyi paljon Savitaipaleelta, Karhuja Lappeelta, Rustholkarhuja Savitaipaleelta, Sikiöitä Ruokolahdelta. Rautjärvellä yleisiä sukunimiä olivat Repo, Varis, Peippo ja Kaljunen, Luumäellä Karhu, Kiuru ja Kuningas, Lemillä Karhu ja Torvi, Taipalsaarella Heikkonen, Karhu ja Jänis. Monet erikoisen sukunimen kantajat ovat myöhemmin vaihtaneet nimensä "hienompaan". Tätä tapahtui varsinkin evakkojen keskuudessa. Monet syrjityiksi ja halvelsituiksikin taustansa vuoksi joutuneet karjalaiset halusivat pyyhkiä leimaavat nimet pois kirjoista ja kansista. Kun Husut ja Pusut, Kirput, Hiiret ja Myyrät siirtyivät alueelle, jossa sukunimet olivat -la ja lä-päätteisiä tai neutraaleja Järvisiä, Jokisia ja Virtasia, jo tuo eläimen nimestä saatu sukunimi kertoi, että henkilö oli paikallisille "muukalainen".