Siirtolaispappi Arthur Leopold Heideman

Harvinainen valokuva pastori Arthur Leopold Heidemanista, otettu melko pian hänen saavuttuaan Amerikkaan

Tutustuin aikoinaan väitöskirjamateriaalia kerätessäni lyhyen aikaa Lappeenrannan seudulla vaikuttaneen pastori Arthur Leopold Heidemanin elämänvaiheisiin. Tämä originelli, tulisieluinen ja vakaumuksessaan tinkimätön pappi toimi suurimman osan pappisurastaan kuitenkin Pohjois-Amerikassa. Hän oli vuodesta 1890 lähtien aina kuolemaansa saakka Calumetin apostolisluterilaisen kirkon pappina. Tämän lisäksi hänen vastuullaan olivat papilliset toimet myös Hanckockin apostolisluterilaisessa seurakunnassa ja monessa muussa, usein varsin pienessä apostolisluterilaisessa seurakunnassa Kuparisaaren alueen. Apostolisluterilaisten seurakuntien ohella Arthur Leopol Heideman huolehti vuosikausia myös paikallisesta suomalaisesta kansalliskirkon seurakunnasta. Olen aikaisemmassa blogikirjoituksessa kertonut Heidemanin elämänvaiheista pääosin ennen hänen muuttoaan Yhdysvaltoihin. Kansan Henki-nimisessä amerikansuomalaisten kansallis- ja raittiusmielisten juhlajulkaisussa vuonna 1918 oli lyhyt kuvaus pastori Heidemanin elämänvaiheista. Sen oli koonnut Pohjois-Michiganin suomalaisten siirtolaisten historiaan perehtynyt Juuso Hirvonen. Hirvonen kertoo artikkelissaan Heidemanin elämänvaiheiden lisäksi myös apostolisluterilaisen seurakunnan alkutaipaleesta. Alla oheinen Juuso Hirvosen artikkeli.

Pastori Arthur Leopold Heideman

Amerikan suomalaisten keskuudessa on kirkollinen toiminta ollut jo vuosikymmeniä vaikuttamassa Kohta sen jälkeen kun suomalainen kansallisuus asettui asumaan täällä, ryhtyivät he huolehtimaan isiltä perityn uskonnon ja kristillisen maailmankatsomuksen säilyttämisestä. Vanhimmat, nykyisen siirtolaisuuden kantajoukko, osaksi Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisimman maakunnan kansalaisiamme, asettuivat asumaan Kuparisaarelle, Hancockiin ja Calumetiin, joissa paikoissa vähää ennen niitä aikoja olivat kuparikaivannot alkaneet toimimaan. Sen ajan siirtolaiset alkoivat kirkollisen toimintansa kaikki yhtenä, samana joukkona, joilla ei ollut aluksi eroavaisuutta uskonnollisissa käsitteissänsä. Jonkun aikaa toimittuansa yhtenä, erosivat he eri kirkkokunnaisiin ryhmiin, joista niin kutsuttu Apostolis-luteerilaiseen opinsuuntaan kuuluva joukko perusti seurakunnan ja rakensi kirkon Quincyn mäelle, Hancockiin, ja jonkun ajan kuluttua myös Calumetiin. Apostolis-luteerilaisia saapui vuosi vuodelta edellä mainituista maista, joten seurakunnallinen joukko kasvoi yhä suuremmaksi. Heillä oli kotimaasta saapuneita saarnaajia, jotka osaksi täällä käyden ja toiset tänne asumaan asettuneina hoitivat saarnaajan tehtäviä ja pitivät hartausseuroja Kuparisaarella ja muualla missä kansalaisia asusteli. Kun sitten Calumetissa silloisen Apostolis-luteerilaisen joukon keskuudessa syntyi jonkunlaista erimielisyyttä, jakaantuivat he aluksi kahteen pääjoukkoon eli seurakuntaan, joista toinen, suurempi, kutsui kotimaasta varsinaisen papin, pastori Arthur Leopold Heidemanin, joka saapuikin tänne ja on siitä asti hoitanut Calumetin ja Hancockin Apostolis-luteerilaisia seurakuntia, sekä toiminut pappina samaan kirkkokuntaan kuuluvien kansalaisten keskuudessa laajalti yli Yhdysvaltojen, käyden useammissa valtioissa.

Pastori Arthur Leopold Heideman on syntynyt Oulun kaupungissa, Suomessa, v. 1862. Hänen isänsä oli ammatiltaan värjärimestari, jota tointa siihen aikaan harjoitettiin suurteollisuutena, sillä kangastehtaat eivät vielä silloin olleet Suomessa värjäysalaan kehittyneet. Koulua kävi pastori pienestä poikasesta alkaen, ensin lastenkoulua ja sen jälkeen Oulun ruotsalaista lyseota, josta hän tuli ylioppilaaksi v. 1880, siis 18 vuoden ikäisenä. Ylioppilaaksi päästyään kirjoittautui hän Helsingin yliopistoon teologiseen tiedekuntaan ja opiskeli jumaluusoppia, kunnes, suoritettuaan täydellisen erotutkinnon, villittiin papiksi Porvoossa v. 1885, ja määrättiin hoitamaan papin virkaa Hollolassa. Oltuaan sen jälkeen pappina Lappeenrannassa, Loviisassa, litissä, Sörnäisten kuritushuonevankilan saarnaajana Helsingissä, Porvoossa, Sysmässä ja Kivijärvellä, vuoteen 1890 asti, tuli hän tänne Amerikaan Calumetiin, edellä mainittujen seurakuntien kutsumana, jossa toimessa ja samassa paikassa on hän yhtämittaa ollut tuon pitkän ajan, 27 vuotta.

Tällä ajalla on hän käynyt kolme eri kertaa kotimaassa, viipyen siellä vaan lyhyen ajan kerrallaan.

Ollessansa pappina Kivijärvellä, meni hän avioliittoon silloisen Kivijärven kirkkoherran, rovasti Krankin tyttären Lempin kanssa, josta avioliitosta on syntynyt 15 lasta, joista neljä on kuollut ja yksitoista elää.

Vanhin pojista, pastori Paul A. Heideman, on tullut papiksi Suomessa, kuuluen Helsingin yliopiston jumaluusopilliseen tiedekuntaan ja suoritettuaan täydellisen erotutkinnon, vihittiin hänet papiksi Porvoossa v. 1916, jonka jälkeen hän, Porvoon tuomiokapitulin virallisella määräyksellä, isänsä ja täkäläisten seurakuntien kutsumana, saapui tähän maahan toimimaan pappina edellä mainituissa sekä monissa muissa samaan kirkkokuntaan kuuluvissa seurakunnissa.

Toisia pastoin Heidemanin poikia ja tyttäriä on parhaillaan lukujaan jatkamassa Michiganin valtion yliopistossa ja nuorempia muissa kouluissa, joissa he ovat osoittaneet erittäin ripeää edistymistä opinnoissaan.

Pitkä ja monipuolinen on pastori Heidemanin työpäivä ollut kirkon ja seurakuntien palveluksessa. Paljon on siinä kysytty sitkeyttä, ruumiillisia työvoimia ja henkistä kykyä hoitaessa laajalti hajalla olevien Ap.-lut. seurakuntien papillisia tehtäviä. Työ on ollut varsinkin alkuaikoina lähetyssaarnaajan vaivaloista työtä. Tehdä pitkiä matkoja, pitää seuroja perheissä ahtaissa huoneissa, kun ei alkuaikoina vielä ollut kirkkoja eikä muita kokoushuoneita. Pastori Heidemanilta on vaadittu apostoli Paavalin matkakykyä, Pietarin nöyryyttä ja Johanneksen rakkautta hoitaessaan tehtäväänsä. Hän on omannut harvinaisen sitkeyden, tahdonlujuuden ja luonteen tyyneyden, joiden avulla hän aina onkin ollut valmis palvelemaan kaikkia samalla nöyryydellä. Näillä ominaisuuksillaan on pastori Heideman saavuttanut Ap.-lut. kirkkokuntaan kuuluvien kansalaisten suurimman osan suosion ja kunnioituksen. Hänen kotinsa on todellinen savolaisen pappilan perikuva, jossa ei seurakuntalaisten eikä kenenkään vieraan käydessänsä tarvitse orjailla, vaan saavat jokainen ihmisellistä kohtelua ja rehellistä ystävyyttä pastorilta ja hänen puolisoltaan.

Laajan seurakuntansa hoitaminen ja hajalla, pitkien matkojen päässä toimitettavat papilliset tehtävät kuluttavat ajan niin tarkoin, ettei siitä jouda paljon muihin tehtäviin. Pastori Heideman onkin tämän pitkällisen päivätyönsä ohella pannut enemmän painoa seurakuntansa sisäiselle jäsenkohtaiselle toiminnalle.

Seurakunnallinen ulkonainen hoito, kirjanpito y. m. ovat saaneet jäädä toiselle tilalle, eikä semmoiseen ole aikaakaan riittänyt. Huomattavana ja erityisesti harvinaisena voidaan pitää sitä onnistunutta toimintaa, jolla pastori Heideman on saanut pidetyksi koossa niin laajan ja monenlaisista aineksista kootun seurakunnan. Siinä on hänellä ollut luontainen tahto ja kehittynyt kärsivällisyys apunaan.

Pastori Heideman on hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, joten hän kykenee vielä kauan hoitamaan tehtäväänsä, johon hän nyt sai poikansa avukseen. Näin ollen on Ap.-lut. kirkkokuntaan kuuluvilla kansalaisiltamme ei ainoastaan Kuparialueella, vaan muuallakin, tilaisuus saada järjestetyksi seurakunnalliset ja papilliset toimet paljon paremmalle kannalle, jos haluavat käyttää tietopuolisesti ja käytännöllisesti kykeneviä pappeja, joita nyt on kaksi.

Ihmisenä on pastori Heideman ystävällinen ja aulis puheella sekä neuvoillaan palvelemaan kaikkia kansalaisia.

Juuso Hirvonen.

Amerikanpiletin hinta vuonna 1884

Amerikan Suomalainen Lehti 39/26.9.1884

Joitakin kuukausia sitten julkaisin blogissani kuvauksen siirtolaisen matkasta Euroopasta Atlantin yli Kuparisaarelle Michiganiin. Tässä hieman lisää kyseiseen aiheeseen liittyvää. Laivayhtiöt kilpailivat kiihkeästi näistä matkustajista ja mainoksillaan ne olivat erittäin merkittävä tulonlähde pienille siirtolaislehdille. On luultavaa, että ilman näitä mainoksia siirtolaislehtien yleensä varsin lyhyt elinkaari olisi katkennut jo heti alkuunsa. Osa laivayhtiöstä ilmoitti mainoksissaan matkalippujen hinnat lähtösatamista keskeisiin määränpäihin uudella mantereella. Poimin esimerkkinä kahden laivayhtiön mainokset Amerikan Suomalaisesta Lehdestä syyskuun lopulla 1884 ja muutin ne vuoden 2016 hintatasoon. Kyseisiin vuoden 1884 hintoihin on tietysti vielä lisättävä matkakustannukset Suomesta Tukholmaan, Trondheimiin tai Göteborgiin.

Vuoden 1884 laivalippujen hintaso vastaa suunnilleen tämän päivän halvimpien lentolippujen hintoja, Joten Atlantin ylittämisen hinta on säilynyt toista sataa vuotta lähes samana. Toisaalta, matkustaminen suomalaisesta satamasta Yhdysvaltain suomalaisalueille Yhdysvaltain keskiosiin kesti noin kaksi viikkoa, kun nyt siihen kuluu korkeintaan puoli vuorokautta.

Amerikan Linjalla  (American Line / American Steamship Company) matkalipun hinta Göteborgista tai Trondheimista  oli vain 18 dollaria. Kun muutamme sen tämän päivän hinnoiksi, matkalle kertyy hintaa jo 424 dollaria. Matka Tukholmasta Philadelphiaan on hinnaltaan 21 dollaria, eli nykyrahassa 494 dollaria. Mikäli Tukholmasta osti lipun Hancockiin, hinta oli jo 37 dollaria, joka vastaa 871 dollaria vuonna 2016. Jos halusi matkustaa Tukholmasta yhteen suomalaisten suosikkipaikoista Minnesotassa eli New York Millsiiin, hintaa kertyi jo 39,70 dollaria. Vuoden 2016 rahana se tekee 934 dollaria.

Dominion linjan (Dominion Line / Liverpool and Mississippi Steamship Company/ Mississippi and Dominion Steamship Company) hintataso näyttää olleen edullisempi. Kaikista Skandinavian satamista pääsi Quobeciin 16 dollarilla eli 376 nykydollarilla. Jos maksoi 27 dollaria (nykyrahassa 635 dollaria), pääsi Chicagoon saakka. Sitä, johtuiko Dominion linjan halvemmat hinnat matkapaketin vaatimattomammasta sisällöstä, vai vain tiukemmasta hinnoittelusta, en pysty - ainakaan vielä - arvioimaan käymäni lähdemateriaalin pohjalta.

Kuinka siirtolaismatka Suomesta Amerikkaan järjestettiin vuonna 1883

S/S England, jolla matkakertomuksen kirjoittaja Johan Takkinen matkusti Liverpoolista New Yorkiin

Kirjoitin puhtaaksi Amerikan Suomalaisessa lehdessä heinäkuussa 1883 olleen matkakertomuksen. Siinä Calumetin apostolisluterilaisen seurakunnan maallikkopappi Johan (Juho) Takkinen kuvaa paluumatkaansa Euroopasta kotiseudulleen Pohjois-Michiganin Kuparisaarelle. Suomalainen siirtolaisuus Amerikkaan oli 1880-luvun alkuvuosina vasta pääsemässä vauhtiin ja suoria matkayhteyksiä eivät laivayhtiöt olleet vielä Suomesta järjestäneet. Suomalaisten muutto oli alkanut 1860-luvun puolivälin jälkeen ensin Norjan suomalaisten keskuudessa, josta "amerikankuume" levisi vähitellen ensin Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisten reitti kulki tuolloin joko Norjan tai Ruotsin satamien kautta yleensä Englannin länsirannikolle Hulliin. Sieltä matka jatkui rautatietä pitkin Englannin poikki Liverpooliin, josta Atlantin ylitys käynnistyi. Takkisen kuvauksesta käy hyvin ilmi, miten siirtolaisuus työllisti jo tuossa vaiheessa lukuisan määrän ihmisiä. Laivayhtiöillä oli jokaisella matkaetappipaikkakunnalla matkalaisia opastavia asiamiehiä ja tulkkeja, jotka huolehtivat kielitaidottomien siirtolaisten matkan onnistumisesta. Laiva- ja rautatieyhtöiden lisäksi matkaavat siirtolaiset elättivät Euroopan satamissa ja rautateiden solmukohdissa tuhansittain hotellien, matkakotien ja ravintoloiden omistajia ja muuta henkilökuntaa. Olen aikaisemmin monesti miettynyt, miten kieli- ja usein lähes lukutaidottomat peräkylien talollisten pojat ja tytöt, piiat ja rengit, selvisivät pitkän matkan aivan toisenlaisiin olosuhteisiin. Johan Takkisen kirjoitus  avasi minulle, että matkalipun ostaessaan siirtolaiset saivat tavallaan täydellisen matkapaketin ohjeineen.

Laivalipun hinta Saksasta Atlantin yli oli tuolloin noin 30 dollaria, Englannista enää 26 dollaria. Mikä lipun hinta oli Suomesta, on jäänyt minulle vielä epäselväksi. Oletan matkakertomuksen kirjoittajan saaneen koko matkapaketin huomattavan edullisesti, mikä lienee syynä National-linjan ylistämiseen kertomuksessa. Laivayhtiön kannalta sen puolesta propagoiva, siirtolaisten keskuudessa laajaa kannatusta nauttiva uskonnollinen johtaja, oli paras mahdollinen mainosmies. Tässä tapauksessa hän oli suomalaissiirtolaisten silloisen suurimman  uskonnollisen yhteisön johtaja, jonka oletettiin olevan muita mainosmiehiä rehellisempi. Takkisen ylistävien sanojen uskottavuutta lisäsi vielä se, että hän oli tehnyt jo useita matkoja entisen kotimaansa ja uuden asuinpakkansa Pohjois-Michiganin välillä.

National-linjan mainos Amerikan Suomalaisessa
Lehdessä 27.7.1883

Matkamuistelmia[1]

Koska olen nykyisin matkustanut National linjaa[2] edestakaisin Europan ja Amerikan välillä ja olen saanut kaikin puolin hyvän kohtelun, niin pidän velvollisuutenani lausua mainitulle linjalle vilpittömät kiitokseni, kuin myöskin antaa tässä kansalaisille muutamia tietoja ja ohjeita, jotka tätä linjaa matkustavat.

Meitä lähti viime huhtikuun 20 päivänä 24 suomalaista Throndhjemistä (Trondheim Norjan keskisosassa) ) matkustamaan National linjaa Amerikaan. Siinä kaupungissa on National linjan asiamiehenä eräs hyvin kohtelias mies, Karl Johansen, joka toimitti meitä matkalle parhaan vointinsa mukaan. ”Hers” nimisellä höyrylaivalla kävimme piirtämään Pohjameren aaltoja Englantia kohden. Tällä matkalla ei ole erittäin kehuttava hoito, sillä niissä laivoissa kulkee kaikkien linjojen siirtolaisia, eikä ne alukset kuulu valtameren höyryaluslinjoille. Joka tuorstaina lähtee laiva Throndhjemistä Hulliin, ja joka perjantai Göteborgista Hulliin, johon tullaan aina sunnuntaiksi. Siinä ovat kunkin linja asiamiehet vastaanottamassa siirtolaisia. Kun astutte möljälle, niin siinä pitää kunkin omistaa kapineensa ja näyttää asiamiehelle piljettinsä. Sitten tulee tullimies, joka tarkastelee kapineet. Kun kapineet on saatu tullatuksi ja merkityksi, niin asiamies toimittaa ne vaunuihin ja viepi matkustajat National linjan hotelliin, jossa oli välttävästi hyvä hoito. Aamusella lähdimme hotellista rautatieasemalle, jonne mennessämme täytyi konttuurista vaihettaa rautatiepiljetti, asiamies toimitti siirtolaiset oikealla ajalla vaunuihin ja niin lähdimme matkalle Englannin poikki Liverpooliin. Sillä välillä ovat höyryjunat erinomaisen nopeita ja maisemat viehättävät. Samana iltana saavuimme Liverpooliin, joka on mainion suuri kaupunki ja hyvin tunnettu suuresta laivaliikenteestänsä. Tästä lähtevät melkein kaikki valtameren höyryalukset Amerikaan, josta olisi paljonkin kertomista. Liverpoolin rautatieasemalla oli meitä taas National linjan asiamies vastaanottamassa, joka meidät vei yhtiön hotelliin, jossa mahtuu monta sataa yhtä’ haavaa syömään ja ylöspito oli moittimatoin. Tässä piti heti myöskin antaa piljettinsä, joka vaihetetaan yhtiön konttuurissa. Lähtöpäivänä annetaan kullekin piljetti, mutta silloin on katsottava, että siinä on oikea nimi, sillä suomalaista tulkkia ei ole, ja kun laivaan tullaan, niin siinä tarkastetaan kaikki läpi. Huhtikuun 25 päivä lähdimme iso parvi siirtolaisia hotellista asiamiehen kanssa yhtiön laivasillalle. Siinä piti näyttää piljettinsä yhtiön asiamiehelle, joka meidät kuljetti pikku höyryllä National linjan laivaan. Laivan nimi oli England[3], joka oli 4800 tonnin kantoinen ja pisti silmään jättiläis laivalta, ja oli niin hyvin varustettu kaikin puolin siirtolaisia varten, ettei luulisi mitään puuttuvan. Kuitenkin oli England niinkuin lastu valtameren aalloilla. Laivaan tultuamme piti kaikkien mennä lääkärin rokotettavaksi, joilla eivät entiset merkit olleet näkyvissä. Lääkäri antoi sitten todistuksen, joka piti olla tallella. Kun tullaan New Yorkiin, niin siinä tulee lääkäri maalta, joka tarkastaa todistuksen.

Siirtolaisten vastaanottokeskus Castle Garden New Yorkissa vuonna 1881

New Yorkiin saavuimme onnellisesti 7 päivänä toukokuuta, jolloin jätimme hyvästit England laivalle ja sen väestölle. Täälläkin oli vastaanottamassa yhtiön asiamiehet ja me menimme siihen mainioon Castle Gardeniin[4], joka on ollut jo vuosikymmeniä monien miljoonien siirtolaisten ensimmäisenä majapaikkana, kuin myöskin suojeliana veijareita vastaan. Tämä vanha iso kivirakennus oli niin hyvin sisältä varustettu, ettei siinä puuttunut mitään, mitä matkan kulkenut tarvitsee. Siinä oli rahanvaihetus- ja vekseli-, posti-sähkölennätin- ja työkonttuurit, jotka ovat sitä varten, että jos jollakin ei ole päämaali edemmäs kun New Yorkiin, niin siinä laitetaan työpaikkoja, mikä mihinkin haluaapi, aina länteen saakka. On siinä tieto työstä, mutta ei niihin tarvitse ruveta, jos kenellä’ on tilaisuus edemmäksi mennä. Samassa rakennuksessa on monenlaisia kauppapuoteja, n.k. vaate- ja ruokapuoteja, mutta ulkoa nähden oli se vanha linna peljättävän näköinen, varsinkin sen vuoksi, kun sen ulkopuolella kiehuu niin paljon semmoisia, jotka koettavat narrata äskentulleita siirtolaisia. Tultuamme Castle Gardeniin, ensiksi tullattiin kaikkien kapineet, ja sitten piti kaikkien kulkea erästä kujaa läpi, jossa kirjoitettiin kaikkien nimet kirjaan. Kun se oli tehty, niin meidät vietiin kapteeni R. E. Jeansonin konttuuriin, jossa oli suomalainen asiamies, joka meidät ohjaisi vaunuihin kapineidemme kanssa. Siitä lähdimme junassa länteen ja tulimme Buffalon kaupunkiin, josta lähdimme laivassa suurille järville. Buffalossa antoi meille National linjayhtiö maksutta ylöspidon hotellissa; New Yorkissa annettiin meille erityinen ruokapiljetti.

Charles Frederic Ulrichin maalaus In the Land of Promise/Luvatussa maassa.
Maalaus kuvaa näkymää  Castle Gardenissa vuodelta 1884.

Vasta tuleville kansalaisille voin todistaa 24 toverini kanssa, että National linjan kuljetus ja ruan hoito laivassa on kerskaamatta kiitettävä. Joka kolmen vuorokauden perästä avattiin ruuma, että ihmiset saivat käydä arkuistansa ottamassa mitä tarvitsivat, joka on varsin hyvä asia varsinkin niille, joilla on lapsia, että voivat muuttaa vaatteita. New Yorkissa on välttämätöintä saada messinkilippu kapineistansa, ennen kuin lähdetään vaunuihin. Siirtolaisten kapineista pidettiin erinomaisen hyvä huoli, mutta kun suomalaisia tätä linjaa kulkee paljon, niin kielen puolesta voipi sattua vaivaa ja vahinkoakin. Norjalaisilla ja ruotsalaisilla kyllä ovat tulkit joka paikassa, mutta suomenkielistä tulkkia ei ole millään linjalla välillä. National linjalla kyllä on suomea puhuva asiamies Stockholmissa, Götebogissa ja New Yorkissa, mutta Atlantinmerellä ja Pohjanmeren laivoissa ei ole vielä suomalaisille tulkkia hankittu, joka kuitenkin olisi niin tarpeellinen niin lukuisille suomalaisille siirtolaisille.

Onnea toivotan jälkeen tuleville kansalaisille, jotka matkustavat National tai muita linjoja myöten Europasta Amerikaan.
Johan Takkinen

---

[1] ASL no 29, 20.7.1883. Tekstin kieliasu säilytetty kaikkine kieli- ja yhdyssanavirheineen.

[2] National Steam Navigation Company perustettiin Liverpoolissa vuonna 1863. Alkuvaiheessa yhtiön liikenne suuntautui Liverpoolista USA:n eteläosiin, mutta Yhdysvaltain sisällissodan seurauksena laivareitti muutettiin suuntautumaan New Yorkiin. Ks. http://www.crwflags.com/fotw/flags/gb~hfn.html#natline

[3] S/S England oli valmistunut vuonna 1865 Jarrow-on-Tynessä ja sen rakensi Palmer‘s Shipbuilding & Iron Co. Ltd:n telakka. Kolmimastoinen purje/höyrylaiva saavutti 10 solmun nopeuden. Alus kykeni ottamaan 80 ensimmäisen luokan matkustajaa sekä 800 alemman luokan matkustajaa. Aluksen kantavuus oli alkuaan 3308 tonnia, mutta vuonna 1874 tapahtuneessa laivan uudelleen rakentamisessa sen kapasiteetti nostettiin 4898 tonniin. Alus romutettiin vuonna 1896. Ks. http://www.norwayheritage.com/p_ship.asp?sh=engl1 ja http://www.theshipslist.com/ships/lines/national.shtml

[4] Castle Garden, joka on tunnettu myös nimellä Fort Clinton, toimi siirtolaisten vastaanottoasemana New Yorkissa ennen Ellis Islandin käyttöönottoa vuosina 1855 – 1890. Sen läpi on laskettu kulkeneen yli 8 miljoonaa siirtolaista, heidän joukossaan myös Yhdysvaltain nykyisen presidentin isoisä Friedrich Trump.