Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kolme pääkalloa, toistakymmentä vainajaa. Hautalöytö Lappeenrannan Siparin kylässä heinäkuussa 1971. (Päivitetty 14.1.2016)


Siparin kylässä löytyi kesällä 1971 yhteensä toistakymmentä vainajaa haudattuna hiekkakumpareeseen
Kävin joulukuun 12. päivä armon vuonna 2014 Siparin kylässä haastattelemassa Martti Siparia, joka kertoili kotikylänsä historiasta monta tarinaa. Tässä yksi:

"Oli vuosi 1741, 23.-25. elokuuta karkeasti, venäläiset olivat vallanneet Lappeenrannan, oli Lappeenrannan taistelu 23.8. Linnoituksessa, sen taistelun seurauksena venäläiset olivat vallanneet tään alueen ja ne olivat ryöstämässä tätä maakuntaa ja tappoivat ihmisiä kotiensa eteen ja talojen sisällä, polttivat taloja, veivät sotavankeja, veivät orjiksi, ottivat vankeja. Meijän kylässä oli tapahtunut sellaista, että ainakin toistakymmentä ihmistä oli haudattu tuohon naapuritalon paikalle, semmoseen hiekkakumpareeseen, noin metrin syvyyteen tai hiukan syvemmällekin. Siihen oli tehty peltomaata ja se kumpare oli vähän tasaantunut, siellä metrin syvyydessä oli nämä vainajat. Mie oon löytänyt niitä jotain toistakymmentä vainajaa, oli lyöty sinne monttuun, jotain talonväkeä, tosin ei venäläisten toimesta, vaan Lappeen historiassa kerrotaan, että ruotsalaiset uskotut miehet olivat kierrelleet taloissa ja selvittäneet vahinkoja, lukumäärää selvitettiin, keitä oli tapettu ja keitä oli viety vankeuteen Venäjälle. Maakunta oli sillon hätää kärsimässä.
 

Vainajien pääkallot ja muut luut tutkinnan kohteina
Nämä haudat löytyivät heinäkuun viimeisenä päivänä 1971, avasin nämä kuvatut haudat ja olin yhteydessä Museovirastoon ja sitten tein ilmoituksen poliisille. Poliisit kävivät ensin siinä paikalla ja totesivat, että liian vanhoja luita ja tallasivat yhen pääkallon rikki ja lähtivät pois ja sanovat, että nää ei heitä kiinnosta. Museovirastolle tein ilmoituksen ja ne oli senverran kiinnostuneita, ett ne sano, ett hyö ei nyt kerkee kattomaa, mutta jos mie rajaisin se alueen, ettei olosuhteet pääse sitä koettelemmaa. Mie tosin harjasin ne luut keittiöharjalla puhtaaksi ja peitin sen hautapaikan traktorin pressulla.  Se oli kolme kuukautta siinä, ei kukaan käynä. Mie olin ite lähössä Ameriikkaan. Lähtö oli parin päivän päästä. [Hautapaikan ja vainajien tutkiminen jäivät, eikä museovirastoa kuulunut paikalle].

 Siihen aikaan ei ollu niin kiinnostusta näihin vainajiin. Se on melko varma, että ne on siihen Lappeenranna taistelun jälkitilanteisiin liittyviä. Mie oon ite löytänä miinaharavalla siitä lähistöltä esineitä, esimerkiksi nuolenkären. Meijä naapurissa asu Jaakko Malmi, saarnamies, hää ol oma persoona, löysi tuosta hikkakumpareelt 30 metriä koululle päin, peltoa muokatessaan piilukko pistoolin.
-------
Post scriptum 14.1.2016:
Selatessani vanhoja Lappeenranta-lehtiä sattui tämä oheinen pieni uutinen silmääni. Uutinen kertoo Pahloisista eli Siparin kylältä  lokakuussa 1914 löytyneistä luurangoista. Herää kysymys, onko Pahloisissa siis ollut esimerkiksi vuoden 1741 sodan aikaisia joukkohautoja tai joskus hautausmaa?
Koska monelle on hankala lukea vanhoja kirjasimia, tässä kyseinen uutinen puhtaaksi kirjoitettuna

------------------------
Taaskin muinaislöytö Lappeella
Kun talollinen Taavetti Löyttö Lappeen pitäjän Pahloisten kylässä kaivoi viime torstaina maata uuden tuparakennuksen vierestä, niin tuli esille 5 ihmisen luurankoa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kauskilan Kappelinmäki


Lappeen keskiaikainen Pyhän Lauri kirkko sijaitsi tällä paikalla Kauskilan Kappelinmäellä
Olen tänä syksynä marraskuun alkupuolella pyörällyt parina aamuna reittiä, joka kulkee Lappeenrannan eteläpuolella Kauskilan kylän kautta. Pysähdyspaikkana on molemmilla kerroilla ollut Kauskilantien varresta löytyvä Kappelinmäki.  Tämä paikka oli Lappeen emäpitäjän keskiaikainen keskus. Täällä on sijainnut keskiajalla Pyhän Laurin kirkko ja kalmisto.  Paikalla suoritetuissa kaivauksissa on Kappelinmäen hautoja dokumentoitu noin 150 ja hautauksia on havaittu yhteensä 300. Haudoissa on sekä esineellisiä, pakanallisia hautauksia ristiretkiajalta että myöhempiä esineettömiä, kristilliseen perinteeseen kuuluvia hautauksia. Kaksi vuonna 1573 lyötyä ruotsalaista hopearahaa viittaa siihen, että kalmisto oli käytössä vielä 1500-luvun lopulla ja uusimmat löydöt kertovat että vielä 1600-luvun toisella neljänneksellä. Paikalla on tähän mennessä tehty yli 600 esinelöytöä, joiden joukossa varsin paljon rahoja. Niinpä Kauskilan Kappelinmäki on Itä-Suomen suurin ristiretki- ja keskiajan kalmisto.



Kappelinmäen informaatiotaulu
Näkymä Kauskilantieltä Kappelinmäen kirkon paikalle
Alueesta ei ole tutkittu vasta kuin 10-15 prosenttia. Merkittävin löytö Kappelinmäellä on ollut kirkon paikka. Pohjakivien mukaan kirkon pinta-ala on ollut lähes 80 neliömetriä. Kappelinmäki oli keskiaikaisen Lappeen seudun keskeinen kokoontumis- ja kauppapaikka. Lappeenranta nousi vastaavaan asemaan vasta 1500-luvun lopulla. Kauskilan kautta johti keskiajalla tie Viipurista Savoon ja Hämeeseen. Nyt tuo peltojen keskellä, mäentöyräillä, sankassa kuusikossa, sijaitseva Kappelinmäki henkii ikiaikaisen eteläkarjalaisen luonnon rauhaa. Poissa on kiire, ihmisäänien sorina ja markkinamiesten huudot.

 
Näkymä Kappelinmäellä sijainneen kirkon takaa Kauskilantielle päin

Kappelinmäestä löytyy verkosta suurehko määrä tietoa. Merkittävimpiä ovat muun muassa Pekka Toivasen artikkeli, joka on julkaistu vuonna 1999 kirjasessa  Kauskilasta kuntaliitokseen. Historiaa jatarinoita. (Etelä-Karjalan museon julkaisusarja nro 21. Lappeenranta. 1999) antaa hyvän yleiskuvan millaisesta paikasta on kyse. Ville Laakson sivut Kauskilan kaivauksista vuosina 1999 - 2005 löytyvät täältä. Kirkkoherra Jorma Taipaleen mielipidekirjoitus Kauskilan arvoa on vaalittava julkaistiin Etelä-Saimaassa 19.10.2007.
 
Uusi kuvakulma kirkon muistomerkille

Tässä lisää linkkejä:
Museoviraston muinaisjäännösrekisterin tiedot
Hytin kyläyhdistyksen sivuilta löytyy tietoa paitsi Hytin kylästä, myös Kauskilasta

Ylen haastattelu Maan povesta: Lappeenrannan Kauskilan Kappelinmäen kaivausalue
Kauskilan kaivauksista
Willimieskin on löytänyt tiensä Kauskilan Kappelinmäelle
Tyylitelty näkökulma muistomerkistä, otettu 2.11.2014, jäisen hyhmän sataessa niskaani.