Makkerin blogi: sotavanki

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sotavanki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Syyspohjan sotavankileiri Ruokolahdella

Syyspohjan sotavankileirin hautamuistomerkki

Vierailin eilisen (27.8.2016) pyöräilyretken yhteydessä Syyspohjan vankileirin hautausmaan muistomerkillä. Muistomerkki osoittautui erittäin hankalaksi löydettäväksi. Kahdet ensimmäiset paikallisilta saamani ajo-ohjeet kyllä neuvoivat paikan suunnilleen, mutta vaikka pyörin aivan oikealla alueella, en onnistunut ensin sitä löytämään. Vasta metsätietä pitkin saapunut paikallinen mökinomistaja saattoi minut muistomerkille. Tässä ajo-ohjeet (Imatran suunnasta saapuen), jos joku aikoo käydä paikalla: Käänny Puumalantieltä (tie nro 62) parisataa metriä ennen Utulaan ja Kyläniemeen vievän tien risteystä oikealle, Töntintielle. Aja sitä noin 800 metriä: Vasemmalla on laaja hakkuuaukea. Kun tie kääntyy oikealle ja hakkuualue päättyy, jää hautamuistomerkki ehkä noin sata metriä Töntintieltä vasemmalle sivuun hakkuuaukean reunaan, mutta jo metsän keskelle. Töntintieltä sitä ei käytännössä ainakaan kesäaikaan näe, koska hauta-alue ja muistomerkki ovat notkossa.

Lähikuvaa muistomerkistä

Jatkosodan aikana 1941–1944 suomalaiset joukot saivat kiinni noin 64 000 neuvostosotilasta. Heistä runsaat 19 000 menehtyi sotavankeuden aikana. Määrä on kansainvälisesti vertailtuna melko suuri. Sotavangeille perustettiin kymmeniä leirejä, joista yksi sijaitsi Ruokolahden Syyspohjassa Vehkajärven itärannalla. Siellä oli sopivasti valmiina Salpalinjan rakentajien majoitukseen pystytettyjä parakkeja. Sotavangit jaettiin eri kategorioihin heidän sotilasarvojensa, etnisten taustojensa mukaan ja poliittisten näkökantojen mukaan. Syyspohjaan sijoitettu vankileiri numero 3 perustettiin 2.7.1941 Huittisissa. Se liitettiin 19.9.1941 Sotavankileiri 6:en ja perustettiin uudelleen 3.11.1941 Ruokolahdella. Ruokolahden Syyspohjasta leiri siirtyi 23. - 28.6.1944 Vaasan lähelle Laihialle, jossa se lakkautettiin 25.11.1944. Kuljetus tapahtui Syyspohjanlahdesta hinaajan vetämillä proomulla Varkauteen ja sieltä edelleen Vaasan lähelle Tuovilaan. Syyspohjan leiri oli poliittisten sotavankien leiri, jonne oli koottu Päämajan valvontaosaston seuloma ideologialtaan kaikkein punaisin vankiaines. Joukossa oli politrukkeja, kommunistipuolueen jäseniä ja nuorisoliittolaisia sekä puna-armeijan upseeristoa. Leirillä oli myös jonkin verran naisvankeja. Leiri koostui neljästä parakista (toisen tiedon mukaan leirillä oli 20 parakkia). Leiri tuli tunnetuksi tiukasta kurista sekä huonosta ravintohuollosta.

Tässä vielä yksi kuvakulma hautamuistomerkille

Syyspohjan leirin kapasiteetiksi oli laskettu 500 vankia, mutta ilmeisesti missään vaiheessa määrä ei noussut niin suureksi. Suurimmillaan leirin vankimäärä oli syyskuun puolivälissä 1941, jolloin leirillä oli 371 vankia. Tällöin leiri toimi vielä Huittisissa. Toukokuun lopulla 1942 leirillä oli 232. Tämän jälkeen vankiluku laski ja oli 18.7.1942 enää 163 vankia. Vankiluvun laskua selittää ainakin osittain vankien menehtyminen. Nimittäin vuonna 1942 sotavangeista menehtyi 91 eli runsas kolmannes. Yhteensä vankileirillä menehtyi 104 sotavankia, joista neljä teloitettiin. Tosin jotkut lähteet mainitsevat paikalle haudattujen määräksi 92 ja muistomerkkiin heidän yhteismääräksi on lyöty 163. Vangit menehtyivät tauteihin, jotka pääsivät leviämään huonon ravintohuollon takia. Tämän jälkeen vankiluku pysyi runsaassa 200:ssa aina syksyyn 1944, jolloin vankimäärä kohosi yli 300:n. Suomalaiset luovuttivat Syyspohjan vankileiriltä saksalaisille 292 neuvostoliittolaista sotavankia, heidän joukossaan oli juutalaisia sotavankeja. Heidän kohtalonsa oli luovutuksen jälkeen karu. Leirin komentajana toimi koko Syyspohjan kauden ajan luutnantti L. K. Holopainen. Vankimäärään nähden leirillä oli vahva vartiointi. Esimerkiksi 26.5.1942 leirillä oli vankilahenkilökuntaa yhteensä 110 henkilöä, neljä upseeria, kahdeksan aliupseeria, miehistöä 84 henkilöä ja lisäksi 14 lottaa.

Ruokolahtelainen Sulo V. Siitonen on kotiseutulukemistossaan (Ruokolahti. Kotiseutulukemisto VI. 1997) kertonut Syyspohjan vankileiristä mm. seuraavaa: Leirin vangit oli jaoteltu isovenäläisiin, vahemmistökansallisuuksiin ja suomensukuisiin sotavankeihin. Heimovangit palvelivat leirillä suutareina ja muissa luottotehtävissä. Vankien joukkoon oli sijoitettuna myös valevankeja, joiden tehtävänä oli seuloa sopivaa vankiainesta mm. vakoilutehtäviin. Leirin huolto oli miltei olematonta. Perusmuonana oli vankien itse keittämä heinäsoppa. Talousupseeri toimitti siihen myös lihaa, lähinnä hevosten teurasjätteitä, myöhemmin myös perunoita. Vangeilla ei ollut peseytymismahdollisuutta ja he olivat alkperäisessä vaatetuksessaan. Saunominen sallittiin vain heimo- ja luottovangeille. Luottovangeilla oli oikeus hankkia lisäravintoa tunkioilta, joilla he innokkaasti tonkivatkin. Naisvankeja oli Siitosen mukaan parikymmentä. Paikallisten asukkaiden kertoman mukaan kaikki olivat huomattavan kauniita. Heidän siisti pukeutumisensa ja taidokkaat tukkalaiteet herättivät huomiota. Naisten joukossa oli taiteilijoita, mm. oopperalaulajia. Henkilökunnan illanviettotansseissa soitti miesvankiorkesteri, jonka kitara ja balalaikkaesityksiä muisteltiin myöhemmin taiturimaisiksi. Neuvostoliittolaiset koneet pommittivat leiriä vuonna 1943 saamatta kuitenkaan aikaiseksi merkittävää vahinkoa.

Kesäkuun 7. päivänä 1943 onnistui muutaman vangin houkutella joutsenolainen vartijansa sotamies Tuure Edvard Tillaéus hieman sivummalle. He yllättivät tämän äkkirynnäköllä ja tappoivat hänet. Vangit saivat haltuunsa myös Suomi-konepistoolin, ja pakenivat suuntana itä. Alkoi kiivas karkureitten etsintä, josta löytyy Erkki Huhtasen seikkaperäinen selostus täältä:

Sotavankien poistuttua Syyspohjan parakit ottivat tukikohdakseen päämajan kaukopartiomiehet, mutta se on sitten jo eri tarina

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Viikatemiehen sato oli runsas vuonna 1944 (Päivitetty 3.5.2016)

Sankarihautajaiset Lappeenrannassa 19.5.1940. SA-kuva.

Suuri oli omaisten suru. Sankarihautajaiset
Lappeenrannassa 19.5.1940. SA-kuva.

Kesän 1944 torjuntataistelut antoivat pahan suoneniskun Lappeenrannan seudun miespuoliselle aikuisväestölle. Itselleni se konkretisoitui jälleen lukiessani tänään Lappeenrannan lähikuntien vuoden 1944 väestötilastoja. Tuon pelottavan, kammottavan ja surullisen ajan aistii joka kerta myös kulkiessa Lappeenrannan ydinkeskustassa. Harvassa kaupungissa sankarihautausmaa on samalla tavalla kuin Lappeenrannassa aivan keskustassa. Lisäksi tämä sankarihautausmaa on suuri, Suomen toiseksi suurin ja siihen on haudattu 1508 vainajaa.

Sankarihautausmaan massiivisuutta lisää vielä sen yhteydessä oleva Äiti – Karjala monumentti. Se koostuu kuvanveistäjä Kauko Räsäsen Äiti Karjala- patsaasta ja sitä kolmelta suunnalta ympäröivästä, 70 metriä pitkästä graniittimuurista. Muuriin on kaiverrettu Neuvostoliitolle luovutetun Etelä- ja Keski- Karjalan sankarihautoihin haudattujen tai kadonneina siunattujen 5500 sankarivainajan nimet.

Lappeenrannassa järjestettiin sekä talvisodan että jatkosodan jälkeen suuret sankarihautajaiset, joissa suurin osa haudatuista oli kotoisin luovutetulta alueelta Karjalasta. Toukokuun 19 päivä 1940 haudattuja oli 487. Tilaisuutta seuraamassa oli lähes 10 000 henkeä. Jatkosodan jälkeen pidetty suuri siunaustilaisuus oli 30.10.1945. Tällöin maanpoveen tai kentälle jääneenä siunattiin runsaat 300 sankarivainajaa.

Lopuksi palaan takaisin alussa kertomiini väestötilastoihin. Kokosin niistä taulukon, josta ilmenee, että varsinkin Joutsenon, Lemin ja Luumäen miehet maksoivat raskaasti hengellään isänmaansa puolustamisesta. Näissä kunnissa miesten kuolleisuus oli vuonna 1944 yli kolminkertainen verrattuna naisten vastaavaan. Eikä Lappeenrannan, Lauritsalan ja Lappeen vastaava tilasto ole paljonkaan lohdullisempi. Näissä kunnissa miespuolisia asukkait kuoli yli kaksi kertaa enemmän kuin naispuolisia.

Väestömuutokset Lappeenrannassa ja sen ympäristökunnissa vuonna 1944

	syntyneet	kuolleet/ miehet	kuolleet/ naiset	kuolleet yhteensä	muutto voitto/ tappio	Väkiluvun muutos
Joutseno	135	99	28	127	-83	-75
Lappeenranta	272	162	79	241	-26	+5
Lauritsala/ Lappee	335	251	116	367	-195	-227
Lemi	61	75	23	98	-68	-105
Luumäki	136	116	35	151	+12	-3
Savitaipale	129	91	61	152	-44	-67
Suomenniemi	37	30	18	48	+2	-9
Taipalsaari	63	59	22	81	+13	-5
yhteensä	1168	883	382	1265	-389	-486

Yllä oleva tilasto ei ole vielä koko totuus viikatemiehen sadosta, sillä se oli vielä runsaampi. Monet sotilaat olivat kadonneet sodan aikana (varsinkin kesällä 1944), mutta olivat vielä vuosia väestötilastoissa. Nämä sotilaat julistettiin kuolleeksi, kun saatiin tietoa heidän kuolemastaan joko asetovereilta tai sotavangiksi joutuneiden osalta Neuvostoliiton viranomaisilta. Vuonna 1950 julistettiin suurin osa kadoksiin jääneistä sotilaista kuolleiksi ja heille järjestettiin sankarihautajaiset. Tosin vielä 1950-luvulla palaili joitakin vangiksi jääneitä suomalaissotureita vankeudesta Neuvostoliitosta ja näin kuolleeksijulistaminen peruuntui. Lokakuussa 1950 haudattiin Lappeenrannan sankarihautausmaalla taistelukentälle jääneenä yhdellä kertaa 26 lappeelaista sotilasta. Alla lyhyt artikkeli kyseisestä sankarihautaustilaisuudesta (Etelä-Saimaa 3.10.1950).

Sota on AINA raakaa, järjetöntä ja epäoikeudemukaista.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Venäläinen sotavanki surmasi vankilapastorin (Päivitetty 16.5.2016)

Kahlasin viime viikolla läpi paikallisen sanomalehden Etelä-Savon vuoden 1941 ja 1942 numeroita. Kyseinen lehti, nimestään huolimatta, ilmestyi Etelä-Karjalan Lappeenrannassa vuosina 1917 - 1945. Muun materiaalin ohella etsin uutisia Kivijärven kirkkoherran, kansanedustaja Väinö Havaksen kuolemasta Suojärvellä jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana 21.8.1941. Lehdessä oli uutisia korkea-arvosten sotilaiden, kenraalien ja everstien kaatumisesta kesällä ja syksyllä 1941, mutta lehti vaikeni täysin Havaksen kuolemasta rintamalla. Näin siitäkin huolimatta, että Etelä-Savo oli Havaksen puolueen, Kokoomuksen äänenkannattaja. Lisäksi Havas oli sotilaspastorina Lappeenrannassa papiksi vihkimisensä jälkeen vuonna 1921. Ilmeisesti uutista kaatumisesta pidettiin niin suurena kielteisenä uutisena, että asiasta vaiettiin.

Etelä-Savo 10.2.1942

Sen sijaan oli lehdessä helmikuun alussa (10.2.) 1942 toinen Kivijärveen liittyvä kielteinen uutinen. Kivijärveläissyntyinen Turun vankilapastori Johannes Kunila oli menehtynyt neuvostoliittolaisen sotavangin puukottamana 9.2.1942. Kunila oli toiminut muun muassa vankilasaarnaajana Helsingin ja Turun lääninvankiloissa sekä merimiespastorina Saksassa. Papiksi hänet oli vihitty vuonna 1914 Savonlinnassa.Toimiessaan sisällissodan jälkeen Helsingin lääninvankilan pastorina Kunila laati 1410 nimeä käsittävän luettelon Helsingin vankileireillä kuolleista punavangeista. Kunila muutti 1920-luvulla Hampuriin, jossa hän työskenteli kymmenen vuoden ajan Merimieskirkon pappina. 1930-luvun lopulta alkaen hän oli Turussa vankilapappina.

Atso Haapasen kirjassa "Viholliset keskellämme. Desantit Suomessa 1939 - 1944" kerrotaan sivuilla 127 - 129 vankilapastori Kunilan surmanneen desantin vaiheista. Surmaaja ei ollut venäläinen, kuten lehtiuutisessa väitetään, vaan virolainen. Heinäkuun 10.-11. päivien välisenä yönä 1941 käveli 18 desanttia heitä kuljettavaan puna-armeijan koneeseen, joka pudotti miehet itäiselle Uudellemaalle. Heidän joukossaan oli Viron Narvassa 7.8.1917 syntynyt kehruutehtaan työntekijä Meinard Johannes Kirs. Kirs pidätettiin melkein heti eli 12.7.1941 Ruotsinpyhtään Ruotsinkylässä ja sai 17.9.1941 kuolemantuomion. Hänet teloitettiin 14.2.1942. Kirs surmasi pastori Kunilan, 9.2.1942, kun tämä oli valmistamassa desanttia kohtamaan teloitustuomionsa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kolme pääkalloa, toistakymmentä vainajaa. Hautalöytö Lappeenrannan Siparin kylässä heinäkuussa 1971. (Päivitetty 14.1.2016)

Siparin kylässä löytyi kesällä 1971 yhteensä toistakymmentä vainajaa haudattuna hiekkakumpareeseen

Kävin joulukuun 12. päivä armon vuonna 2014 Siparin kylässä haastattelemassa Martti Siparia, joka kertoili kotikylänsä historiasta monta tarinaa. Tässä yksi:

"Oli vuosi 1741, 23.-25. elokuuta karkeasti, venäläiset olivat vallanneet Lappeenrannan, oli Lappeenrannan taistelu 23.8. Linnoituksessa, sen taistelun seurauksena venäläiset olivat vallanneet tään alueen ja ne olivat ryöstämässä tätä maakuntaa ja tappoivat ihmisiä kotiensa eteen ja talojen sisällä, polttivat taloja, veivät sotavankeja, veivät orjiksi, ottivat vankeja. Meijän kylässä oli tapahtunut sellaista, että ainakin toistakymmentä ihmistä oli haudattu tuohon naapuritalon paikalle, semmoseen hiekkakumpareeseen, noin metrin syvyyteen tai hiukan syvemmällekin. Siihen oli tehty peltomaata ja se kumpare oli vähän tasaantunut, siellä metrin syvyydessä oli nämä vainajat. Mie oon löytänyt niitä jotain toistakymmentä vainajaa, oli lyöty sinne monttuun, jotain talonväkeä, tosin ei venäläisten toimesta, vaan Lappeen historiassa kerrotaan, että ruotsalaiset uskotut miehet olivat kierrelleet taloissa ja selvittäneet vahinkoja, lukumäärää selvitettiin, keitä oli tapettu ja keitä oli viety vankeuteen Venäjälle. Maakunta oli sillon hätää kärsimässä.

Vainajien pääkallot ja muut luut tutkinnan kohteina

Nämä haudat löytyivät heinäkuun viimeisenä päivänä 1971, avasin nämä kuvatut haudat ja olin yhteydessä Museovirastoon ja sitten tein ilmoituksen poliisille. Poliisit kävivät ensin siinä paikalla ja totesivat, että liian vanhoja luita ja tallasivat yhen pääkallon rikki ja lähtivät pois ja sanovat, että nää ei heitä kiinnosta. Museovirastolle tein ilmoituksen ja ne oli senverran kiinnostuneita, ett ne sano, ett hyö ei nyt kerkee kattomaa, mutta jos mie rajaisin se alueen, ettei olosuhteet pääse sitä koettelemmaa. Mie tosin harjasin ne luut keittiöharjalla puhtaaksi ja peitin sen hautapaikan traktorin pressulla. Se oli kolme kuukautta siinä, ei kukaan käynä. Mie olin ite lähössä Ameriikkaan. Lähtö oli parin päivän päästä. [Hautapaikan ja vainajien tutkiminen jäivät, eikä museovirastoa kuulunut paikalle].

Siihen aikaan ei ollu niin kiinnostusta näihin vainajiin. Se on melko varma, että ne on siihen Lappeenranna taistelun jälkitilanteisiin liittyviä. Mie oon ite löytänä miinaharavalla siitä lähistöltä esineitä, esimerkiksi nuolenkären. Meijä naapurissa asu Jaakko Malmi, saarnamies, hää ol oma persoona, löysi tuosta hikkakumpareelt 30 metriä koululle päin, peltoa muokatessaan piilukko pistoolin.
-------
Post scriptum 14.1.2016:
Selatessani vanhoja Lappeenranta-lehtiä sattui tämä oheinen pieni uutinen silmääni. Uutinen kertoo Pahloisista eli Siparin kylältä lokakuussa 1914 löytyneistä luurangoista. Herää kysymys, onko Pahloisissa siis ollut esimerkiksi vuoden 1741 sodan aikaisia joukkohautoja tai joskus hautausmaa?
Koska monelle on hankala lukea vanhoja kirjasimia, tässä kyseinen uutinen puhtaaksi kirjoitettuna

------------------------
Taaskin muinaislöytö Lappeella
Kun talollinen Taavetti Löyttö Lappeen pitäjän Pahloisten kylässä kaivoi viime torstaina maata uuden tuparakennuksen vierestä, niin tuli esille 5 ihmisen luurankoa.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Salpapolun pohjoispää välillä Takamaa - Hostikka

Salpapolun pohjoispässä on Hostikan luolakorsun luona. Kuvassa luolan edessä oleva oleva opastaulu. Hostikan kylä sijaitsee Ylämaan kirkonkylän länsipuolella

Pistän tämän päivitykseni tännekin. Alkuaan postasin tarinani naamakirjaan.

Lauantai-aamuna 4.10.2014 suuntasin Ylämaan - Miehikkälän takamaille Salpalinjaa seuraavalle Salpapolulle. Aamu oli aurinkoinen, lämpötila aluksi hieman pakkasen puolella, mutta lämpeni nopeasti auringon noustessa. Kalliorinteisiin louhitut Salpa-linjan bunkkerit ovat vielä hyvässä kunnossa. Kalliomaastoon kaivetut juoksuhaudat ovat tietysti peittyneet sammaliin ja puitten juuriin. Panssariesteet kohoavat maasta edelleen metsien ja peltojen keskellä. Reitillä on kiitettävästi opastauluja ja myös laavuja. Onneksi käyttämättömäksi jäänyttä puolustuslinjaa noudattelevaa polkua on helppo kulkea ja se noudattelee pääosin metsäteitä. Salpapolusta löytyy informaatiota täältä http://www.salpakeskus.fi/fi/salpapolku

Aikomuksenani on kiertää ensi keväänä koko reitti Majaniemi - Kirpun kylä toukokuisena viikonloppuna. Pituutta reitille tulee noin 58 kilometriä. Vaelluskaveriksi on ilmoittautunut jo kolme henkilöä. Mukaan mahtuu muutama lisää. Tässä vaellukseni kuvasatoa:

Näkymä Hostikan luolakorsulle

Kunnostettu juoksuhauta johtaa Hostikan luolakorsun päällä olevalle kk-pesäkkeelle

Hostikan luolakorsun päällä on nähtävissä sekä kunnostamatonta ja kunnostettua juoksuhautaa

Teräksinen tähystyskupu Hostikan luolakorsun päällä

Ajan hammas ei ole näitä kallioon louhittuja korsuja ja tuliasemia purrut. Kyseessä Valkjärven kankaalla oleva konekivääri - ja panssarintorjuntatykin bunkkeri / korsu B 186

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, korsun sisäänmenoaukko.

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, näkymää korsun sisälle.

Bunkkerin sisätiloja

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, Korsun sisälle voidaan milloin tahansa perustaa hyvin suojassa oleva tukikohta. Kalkitussa seinässä näkyvät edelleen hyvin sisätiloissa aikoinaan olleiden hyllyjen ym. rakenteiden jäljet.