Salpalinjan panssariesteet

Panssariesterivistöä Salpapolun varressa Miehikkälässä

Salpalinjalle rakennettiin välirauhan aikana ja myöhemmin jatkosodan loppuvaiheessa kallioista lohkotuista ja noin kolme tonnia painavista kivilohkareista kivistä panssariestettä runsaat 200 kilometriä. Yhteensä näitä lohkareita on Salpalinjalla noin 350 000. Louhitut estekivet asetettiin aluksi pystyasentoon riveihin. Peräkkäisiä rivejä saattoi olla yhdestä kuuteen. Jatkosodan aikana huomattiin, että kiviesteen kestävyys paranee, jos kivet asetetaan kaltevaan asentoon, loivempi puoli viholliseen päin. Kiviesteet pyrittiin sijoittamaan laakeisiin kaivantoihin. Kosteisiin paikkoihin sijoitettujen kiviesteiden alle saatettiin rakentaa kivinen perustus, jolla pyrittiin estämään kivien uppoaminen suohon. Myös hirsirakenteita käytettiin tukemaan pehmeään maahan sijoitettuja estekiviä.

Ohessa kuvia Salpalinjan panssariesteiden infotauluista Miehikkälän pohjoispuolella.

Panssariesteillä oli valmistauduttu huolellisesti myös sen läpi kulkevan tien sulkemiseen

Salpalinjan panssariansa

Miehikkälän panssariansa. Edessä näkyvän rinneleikkauksen päälle oli asetettu kiilamaisia kiviä päällekkäin,
jotka olisivat sortuneet panssarivaunun alta. Näin vaunu olisi suistunut alas kallioleikkauksen päältä.

Havaintopiirros vastarinneleikkauksesta

Miehikkälän Salpalinja-museon pohjoispuolella on Salpapolun varrella näkyvissä hyökkäävien panssarivaunijen tuhoamiseksi rakennettu ansarakennelma. Kyseessä on vastarinneleikkaus, jota tehostettiin asettamalla leikkauksen yläpuoliselle kalliolle kiilamaisia kiviä päällekkäin. Kallion päällä olleet panssariestekivet oli sijoitettu siten, että ne ohjasivat pannssarivaunun vastarinneleikkauksen reunalle. Tuolloin rinneleikkaukkaukseen päällekkäin asetetut kivet olisivat sortuneet ja panssarivaunu suistunut alas.

Panssarivaunu olisi tällöin todennäköisesti vaurioitunut. Se olisi tämän jälkeen myös ollut helppo tuhota panssarintorjunta-aseilla. Tällaiset panssariansat olivat kuitenkin varsin harvinaisia Salpalinjalla. Sen sijaan pelkkää vastarinneleikkausta käytettiin Salpalinjalla yleisesti niissä paikoissa, missä maasto oli sen rakentamiselle/louhimiselle suotuisa.

Panssariansa sivulta kuvattuna

Salpapolkua pyöräillen välillä Hostikan luola - Miehikkälän Salpalinjan museo

Lähtopisteenä oli Hostikan luola Ylämaalla

Viime sunnuntaina (21.5.2017) kuljin Salpapolun pohjoisosan polkupyörän selässä välillä Hostikka - Miehikkälä. Sää oli hieno, aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli ihanteellinen pyöräretkelle, sillä mittarilukemat nousivat korkeimmillaan vain seitsemääntoista asteeseen.  Tälläkin kerralla sain liikkua maastossa lähes yksin. Vastaantulijoita ei nytkään ollut liikaa, vain kaksi kappaletta. Heistäkin toinen sattui olemaan läheinen sukulainen eli oma poikani. Hän oli opiskelukaverinsa kanssa aloittanut vaelluksen perjantai-iltana rannikolta ja tuli yllättäen vastaani Muhikon torpan luona. Olen aikaisemmin kulkenut jalkaisin välin Hostikka - Takamaan laavu. Silloinkin sain vaeltaa ypöyksin seuranani vain lintujen laulua ja tuulen huminaa.

Naamioitu tähystyskupu, joka löytyi parin sadan metrin päässä
Salpapolulta

Salpapolku kulkee lähes koko matkan Hostikan ja Miehikkälän välillä sorapintaisilla kylä- ja metsäteillä, joten se soveltuu erinomaisesti pyöräilyretkikohteeksi. Vain kolmessa kohdassa on syytä miettiä, poikkeaako reitiltä vai ottaako pyörän kannettavaksi/talutettavaksi. Ensimmäinen tällainen on Syvä Valkjärven länsipäässä, kun polku poikkeaa kyläteiltä maastoon. Metsäosuuden alkupään voi vielä ajaa, mutta loppupäässä on ollut laajoja hakkuita, jotka ovat tehneet polun ajokelvottomaksi. Metsätraktorit/puunkorjuukoneet ovat myllänneet maastoa ja myös hakkuutähteet hankaloittavat liikkumista. Mutta tuon noin puolen kilometrin osuuden voi toki pyörää taluttaa.

Kivimäen louhokselle ei kannata pyörää hilata

Seuraava hankala kohta pyöräilijälle on Kivimäen louhoksen kohta, jossa polku poikkeaa kivikoiseen ja louhikkoisen maastoon. Koko maasto-osuus Muhikon torpalle saakka on ajokelvotonta, ja paikoin pyörän taluttaminenkin panssariesteiden välistä hankalaa. Mutta toki reitistä selvittiin. Tässä vaiheessa kannattaa jättää pyörä tien varteen, ja käydä tutustumassa louhintapaikkaan jalkaisin.  Jos palaa tielle takaisin ja edelleen pyörän kanssa soratietä muutamia satoja metrejä taaksepäin, tulee vasemmalle kääntyvään risteykseen, josta alkaa Muhikon torpalle johtava tie. Muhikon torppa ympäristöineen onkin tämän osuuden miellyttävin pysähdyspaikka, jossa kannattaa viipyä pitempään. Maisema on sykähdyttävän kaunis.

Idylli Muhikon torpan rannassa

Kolmas pyöräilijälle hankala kohta on runsas kilometri ennen Miehikkälän Salpamuseota.  Tällöin Salpapolku erkanee Hauhiantieltä ja siirtyy kallioiseen ja mäkiseen maastoon, jossa pyörää on talutettava. Tämänkin kohdan voi kiertää ajamalla Hauhiantietä ja Esterannantien risteykseen ja kääntymällä siinä oikealle. Muutaman sadan metrin päässä, Korsutien risteyksessä, polku yhtyy jälleen tiehen. Tämäkään metsäosuus ei ole kuitenkaan polkupyöräilijälle mahdoton, sillä osan siitä voi liikkua pyörän selässä.

Välillä Salpapolku kulkee panssariesteiden
välissä

Miehikkälän Salpamuseo maastossa olevinen opastauluineen on erillisen vierailun arvoinen, joten palaan siihen myöhemmin. Tällä kertaa tyydyin vain kuvaamaan muutamia kohteita ja kiertämään alueen.

Alla lisää kuvia tekemältäni retkeltä, johon kului yhteensä viitisen tuntia.

Konekivääripesäke Hostikalla

Hostikan luolan lattialla oli reilusti vettä, joten suunnitelmani vierailusta sen sisällä piti hylätä

Sotavankien joukkohaudan muistomerkki

Toinen sotavankien joukkohaudan muistomerkki. Näiden kahden välillä on vain joitakin satoja metrejä

Takamaan laavu

Muhikon torpan idylliä

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Muhikon torppa

Urpalanjokea Muhikon torpan luona

Kannaksella tavataan!

Euroopan ylle nousivat yhä uhkaavammat sodan pilvet keväällä 1939. Myös Suomessa tajuttiin, että maamme on varauduttava entistä varmemmalta näyttävään sotaan linnoittamalla ennen kaikkea itärajaamme. Itärajalla painopiste oli Karjalan kannaksella. Vapaaehtoiset linnoitustyöt käynnistyivät 4. kesäkuuta 1939 ja ne jatkuivat aina lokakuuhun asti. Vapaaehtoistöitä tehtiin yhteensä noin 50 000 työviikkoa. Linnoitustöihin osallistui 60 – 70 000 vapaaehtoista miestä ja noin 2500 naista. Talkoojoukot työskentelivät noin 3000 miehen voimin viikon jaksoissa.

Karjalan kannakselle oli rakennettu 1920-luvun alussa ranskalaisten asiantuntijoiden ohjauksessa ensimmäiset puolustuslaitteet. Puolustuslaitteiden rakentamista jatkettiin koko ajan, mutta työ eteni hitaassa tahdissa. Vuoteen 1939 mennessä oli saatu valmiiksi 66 korsua 150 kilometrin matkalla.

Kesällä 1938 oli Akateemisen Karjalaseuran (AKS) keskuudessa syntynyt ajatus linnoittaa Karjalan kannasta lisää. Suojeluskunnat ottivat tehtävän omakseen ja ne organisoivat toiminnan. Puolustusministeri Juho Niukkanen hyväksyi AKS:n tarjouksen. Niukkanen asetti 3. huhtikuuta 1939 toimikunnan laatimaan suunnitelmaa vapaaehtoisen työvoiman käytöstä linnoitustöissä.

Kesän linnoitustöissä palkattu työväki ja armeijan joukko-osastot tekivät erikoistöitä, kuten betonirakennelmia. Vapaaehtoisten päätehtäväksi tuli panssariesteiden rakentaminen. Kannaksen lisäksi töitä tehtiin Laatokan koillispuolella ja rannikkolinnakkeilla. Vapaaehtoisjoukon ruokahuollosta vastasi pääosin Lotta Svärd-järjestö.

Vapaaehtoistyöt päättyivät lokakuussa 1939, mutta töitä jatkoivat ylimääräisiin (kertaus)harjoituksiin (YH) kutsutut reserviläiset. Näin syntynyt, Mannerheim-linjaksi kutsuttu puolustuslinja, koostui mm. 606 konekivääripesäkkeestä ja korsusta, 136 kilometrin pituisesta panssariestelinjasta ja 331 kilometristä piikkilankaesteitä. Puolustuslinjalla oli tärkeä merkitys siinä, että Neuvostoliitto joutui ottamaan Suomen valloitusaikeissaan aikalisän.

Mielenkiintoista oli huomata, että Lappeenranta oli tässäkin asiassa edelläkävijöiden joukossa. Toukokuun alussa, 5.5.1939 ilmestyneessä Etelä-Savo-lehdessä, lappeenrantalaisia kutsuttiin Kannaksen linnoitustöitä käsittelevään kansalaiskokoukseen, joka oli samalla vapaaehtoisten värväystilaisuus otsikolla Parempi kaivaa kuin katua!

Samaisen lehden mukaan (Etelä-Savo 6.5.1939) mukaan maamme ensimmäinen vapaaehtoisten värväystilaisuus. Taoahtuma pidettiin Lönnrotin kansakoululla 5.5.1939. Vapaaehtoisia ilmoittautui toista sataa. Lappeenrantalaiset vapaaehtoiset olivat lisäksi ensimmäisten joukossa 4.6.1939 käynnistämässä Kannaksella linnoitustöitä.

Lemin Hattumäki - linnoitusrakenteita kahden maailmansodan ajalta

Hattumäen panssariestekaivannon infotaulu.
Lemin keskustaajamassa ja sen lähiympäristössä kiertelee Itsenäisyyden polku, joka opastauluineen on oiva opas sekä maamme että Lemin historiaan

Hattumäen kupeessa, Lemin keskustasta noin kilometri pohjoiseen, Savitaipaleelle vievän tien varressa seisova opastaulu on pitkään askarruttanut mieltäni. Tällä kertaa (26.7.2015) pysäytin pyöräni ja ryhdyin tarkemmin tutkimaan, mitä taulussa kerrotaan. Vast’ikään uusittu opastaulu kertoo, että kyseessä on alue, jonne rakennettiin puolustusrakenteita jo 1. maailmansodan aikana. Olin Hattumäkeä ennen käynyt tervehtimässä Lemin koulumänty-parkaa, Lemin "obeliskia", Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkkiä ja monta muuta paikallishistoriaan liittyvää paikkaa, mutta niistä myöhemmin.

Hattumäeltä Leminkirkolle päin johtava yhdysjuoksuhauta

Varsinaiset venäläisten sodan vuoksi käynnistämät linnoitustyöt alkoivat Lemillä kevätttalvella 1916. Ne toivat Lemille noin 300 venäläistä sotilasta ja rakentajia valvovia santarmeja. Linnoitustyömaalla tarvittiin myös palkattua työvoimaa. Sitä olikin enimmillään noin 1400 muualta tullutta työntekijää. Heistä osa oli työhön pakko-otettuja. Lisäksi töissä oli vielä noin 1300 lemiläistä. Palkkataso oli linnoitustöissä hyvä. Se oli arviolta kolminkertainen verrattuna tuon ajan maatyöläisen palkkaan. Rahaa työmaat toivat seudulle runsaasti. Näiden patteri- ja lintaasitöiden aikana kerrotaan Lemillä olleen rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niinpä Lemin Säästöpankki joutui rajoittamaan talletusten vastaanottamista, koska pankilla oli vaikeuksia korkojen maksamisessa. Pankki ei nimittäin sota-aikana saanut talletuksia riittävän tuottavasti sijoitetuksi. Sotavuosina laukannut voimakas inflaatio teki talletuksista nopeasti melkein arvottomia. Markan arvo käytännössä romahti. Maailmansodan alusta vuoteen 1921 mennessä sen arvo oli pudonnut vain kymmenenteen osaan entisestään.

Venäläisten suunnittelemilla linnoitteilla katkaistiin järvikannaksia. Linnoitusvyöhyke alkoi Urolasta, jatkui Hattumäelle ja edelleen Rosioronmäkeen, Tauriin ja Keskisenpäähän. Kivijärven ja Lahnajärven välinen Vuolteenkangas linnoitettiin vahvasti. Linnoitusrakenteisiin liittyivät olennaisesti tykki- eli huoltotiet. Toinen niistä lähti Olkkolanmäeltä ja toinen Vuolteenkankaalta. Jälkimmäinen oli jopa kymmenen metriä leveä.

Juoksuhaudat ja pesäkkeet nävät vielä hyvin maastossa

Ensimmäisen maailmansodan lintaaseja ei koskaan käytetty tarkoitukseensa. Niitä ei koskaan saatu myöskään valmiiksi. Rakentamista valvoneita venäläisiä sotilaita lähti Lemiltä heti maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Viimeiset poistuivat loka – marraskuussa 1917. Rakennustyöt keskeytyivät vähitellen.  Niitä ei missään vaiheessa kiirehditty, koska työmaata valvoneet venäläisupseerit eivät halunneet rintamalle. Työmaalla lintsattiin ahkerasti ja tehtiin monenmoista vilunkia. Jokunen isäntä kuljetti samaa kivilastia kolmen päivän ajan eri kiertoteitä pitkin nostaen samasta lastista monet korvaukset. Epämääräisestä laskutuksesta hyötyivät sekä rakennustöitä valvoneet venäläiset että helpommalla pääsevät lemiläiset työmiehet.

Linnoituskaivantojen varsilta löytyi runsaasti kypsiä
mustikoita ja metsämansikoita

Vaikka työmaalla maksettiin hyvin, jäi lemiläisiä kaivertamaan ilman korvauksia hakattu puusto, tuhotut viljelysmaat, niityiltä ja pelloilta linnoitusten peitteeksi viedyt mullat sekä maksamattomat majoitusmaksut. Lemiläiset hakivatkin runsain joukoin (172 anomusta) korvauksia valtiolta vuosina 1918 – 1919. Jonkin verran varoja saatiin myymällä venäläisiltä jäänyttä puustoa, rakenteita ja rakennuksia. Lopulta korvausta saatiin vaatimattomina Valtion sotavahinkolainan obligaatioina.

Alueelle rakennettiin lisää panssarikaivantoja ja muita puolustuslaitteita jatkosodan aikana 1941 – 1943 . Lemin kirkonkylä suojattiin kaikkiin suuntiin rakentamalla teiden poikkipanssariestekaivannot. Niiden yli pääsi tilapäisiä siltoja pitkin. Puolustusrakenteita tekivät nuoret pojat sekä rintamalle jo liian vanhat työvelvollisuusikäiset miehet. Linnoitustöiden tuloksena Toukkalantie oli katkaistu Hattumäen laidasta, kirkonkylän puolelta, Vainikkalantie oli poikki Pyörä-Sinkon takaa, Iitiäntie Pappilanmäen kohdalta ja Uimintie Suntionmäestä.

Hattumäen laelle on kallioon kaivettuna tulenjohto-  ja
tähystyspaikka. Sinne olivat seudun nuoret miehet
rakentaneet vapaa-ajanviettopaikkansa.

Tauriin, noin kaksi kilometri Lemin kirkolta Lappeenrannan suuntaan, sijoitettiin vuonna 1943 Karjalan kannakselta siirretty varavankila. Nämä vangit kaivoivat myös panssariesteitä Keskisenjärven ja Syntymäisen järven väliselle:

Hannajoen varressa on edelleen näkyvissä juoksuhautoja. Niistä johtaa yhteyshauta Lemin kirkolle päin.  Hattumäen päällä oli komento- ja tähystyspaikka. Juoksuhaudat ja panssariestekaivannot ovat maastossa vielä hyvin nähtävissä.

Salpapolun pohjoispää välillä Takamaa - Hostikka

Salpapolun pohjoispässä on Hostikan luolakorsun luona. Kuvassa luolan edessä oleva oleva opastaulu. Hostikan kylä sijaitsee Ylämaan kirkonkylän länsipuolella

Pistän tämän päivitykseni tännekin. Alkuaan postasin tarinani naamakirjaan.

Lauantai-aamuna 4.10.2014 suuntasin Ylämaan - Miehikkälän takamaille Salpalinjaa seuraavalle Salpapolulle. Aamu oli aurinkoinen, lämpötila aluksi hieman pakkasen puolella, mutta lämpeni nopeasti auringon noustessa. Kalliorinteisiin louhitut Salpa-linjan bunkkerit ovat vielä hyvässä kunnossa. Kalliomaastoon kaivetut juoksuhaudat ovat tietysti peittyneet sammaliin ja puitten juuriin. Panssariesteet kohoavat maasta edelleen metsien ja peltojen keskellä. Reitillä on kiitettävästi opastauluja ja myös laavuja. Onneksi käyttämättömäksi jäänyttä puolustuslinjaa noudattelevaa polkua on helppo kulkea ja se noudattelee pääosin metsäteitä. Salpapolusta löytyy informaatiota täältä http://www.salpakeskus.fi/fi/salpapolku

Aikomuksenani on kiertää ensi keväänä koko reitti Majaniemi - Kirpun kylä toukokuisena viikonloppuna. Pituutta reitille tulee noin 58 kilometriä. Vaelluskaveriksi on ilmoittautunut jo kolme henkilöä. Mukaan mahtuu muutama lisää. Tässä vaellukseni kuvasatoa:

Näkymä Hostikan luolakorsulle

Kunnostettu juoksuhauta johtaa Hostikan luolakorsun päällä olevalle kk-pesäkkeelle

Hostikan luolakorsun päällä on nähtävissä sekä kunnostamatonta ja kunnostettua juoksuhautaa

Teräksinen tähystyskupu Hostikan luolakorsun päällä

Ajan hammas ei ole näitä kallioon louhittuja korsuja ja tuliasemia purrut. Kyseessä Valkjärven kankaalla oleva konekivääri - ja panssarintorjuntatykin bunkkeri / korsu B 186

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, korsun sisäänmenoaukko.

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, korsun sisäänmenoaukko.

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, näkymää korsun sisälle.

Bunkkerin sisätiloja

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, Korsun sisälle voidaan milloin tahansa perustaa hyvin suojassa oleva tukikohta. Kalkitussa seinässä näkyvät edelleen hyvin sisätiloissa aikoinaan olleiden hyllyjen ym. rakenteiden jäljet.

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186. Korsu edelleen hyvässä kunnossa ja peittyy hyvin kallioiseen maastoon.

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, ampuma-aukko

Valkjärven kankaan konekivääri - ja panssarintorjuntatykin korsu B 186, ampumasektorilta kuvattuna

Bunkkerin tuliaukko

Näkymä tuliaukosta edessä olevalla kankaalle

Valkjärven kangas konekiväärikorsu B 182

Valkjärven kangas,  konekiväärikorsu B 182:n sisätiloja

Valkjärven kangas, konekiväärikorsu B 182:n sisäkuva

Valkjärven kangas, konekiväärikorsu B 182:n sisäkuva, peräseinällä tähystyskupuun johtavat tikkaat

Valkjärven kankaan opastaulu

Neuvostosotavankien hautausmaan muistomerkki Valkjärven kankaalla. Hautausmaalle on haudattu 69 vankia.

Toinen neuvostosotavankien hautausmaan muistomerkki, muutama kilometri etelämpänä. Tälle hautausmaalle on haudattu 78 vankia.

Opastaulu Syvä-Valkjärven länsipäässä

Panssariesterivistöä

Panssariestettä Syvä-Valkjärven länsipäässä

Valkjärven laavu

Valkjärven laavu

Valkjärven laavu

Takamaan laavu