Kun katuvalot saatiin Willimiehenrantaan

Lappeenrannan raatihuoneen katulyhtyjä

Vanhoja lehtiä penkoessa tarttui haaviini juttuja katuvalaistuksen alkuvaiheista Lappeenrannassa. Tässä koostetta teemasta:

Ensimmäiset katuvalot saatiin Lappeenrantaan loppuvuonna 1850. Silloin syttyi 31 katulyhtyä valaisemaan lähinnä toista ja kolmatta kaupunginosaa. Lisäksi Linnoituksessa oli neljä lyhtyä ja Palloon menevän tien varrella kaksi. Lyhtyjen hankkimisen oli ottanut tehtäväkseen puuseppä Christian Arponen marraskuussa 1849. Lampuissa poltettiin öljyä tai joinakin vuosina palmukynttilöitä. Valaiseminen aloitettiin syys-lokakuussa ja se jatkui maaliskuun loppuun. Lamppujen määrä kasvoi hitaasti ja vuonna 1872 niitä oli 40. Vuonna 1886 siirryttiin lampuissa kalliin santoriiniöljyn käytöstä halvempaan paloöljyyn ja lamppujen määrää voitiin lisätä.

Kaupungin katuvalaistusta valmistelemaan perustettiin "komissiooni",
jonka laatima yhteenveto julkaistiin 15.5.1901 Itä-Suomen Sanomissa

Sähkövalaistus saapui lyhytaikaisesti Lappeenrantaan vuonna 1885, kun keisarintalo valaistiin suuriruhtinaan vierailun takia sähkölampuin. Sähkö saatiin rantapuistoon sijoitetusta höyrykoneesta.  Pysyvä sähkövalaistus saatiin Lappeenrantaan tammikuussa 1902. Katuvalaistuksen parantamista ajoi valtuuston puheenjohtaja, pankinjohtaja Juho Pelkonen. Asiaa valmisteli keväällä 1901 valtuuston asettama ”komissiooni”, joka tarkasteli kahta vaihtoehtoa: kaasuvalaistusta (asetyleeni) ja sähkövalaistusta. Juho Pelkosen laatimassa yhteenvedossa kuvattiin kaupungin katujen silloinen valaistustilanne näin: [Kaupungin asukkaiden] pilvisinä täysikuun öinä täytyy hapuilla ympäri täydellisessä egyptiläisessä pimeydessä. Sähkövalaistuksen kustannukset laskettiin karkeasti kaksi kertaa suuremmiksi kuin öljyvalaistuksen. Myönteisinä puolina ”komissiooni” näki paloturvallisuuden parantumisen ja pahanhajuisista, savuisista öljylampuista eroon pääsemisen. Lisäksi kauppaliikkeet, teollisuuslaitokset kannattivat sähkölaitoksen perustamista ja tulisivat ottamaan sähkön käyttöön tiloissaan.  ”Komissiooni” hylkäsi kaasuvaihtoehdon kokonaan korkeiden ylläpitokustannusten takia. 

Itä-Suomen Sanomat 2.11.1901

Kuriositeettina mainittakoon, että edullisimman tarjouksen oli tehnyt helsinkiläinen Elektriska Aktiebolaget AEG, saksalaisen Allgemeine Elektricitäts-Gesellschaftin tytäryhtiö.Kustannuksissa ”komissiooni” oli laskenut yhteensä 86 000 markkaa, joka oli tuolloin merkittävää rahamäärä.

Lappeenrannan valtuusmiehet päättivät hankkia
sähkövalaistuksen raatihuoneelle, yhteiskoululle,
kansakoululle, seurahuoneelle sekä
poliisikonttorille. Itä-Suomen Sanomat 14.11.1901.

Niinpä valtuusmiehet päättivät kokouksessaan 17.5.1901 perustaa Lappeenrantaan sähkövalolaitoksen.  Hanketta varten anottiin ja saatiin 90 000 markan laina Senaatilta. Ensimmäinen höyrykäyttöinen tiilinen voimalaitos, arkkitehti Mihailovin suunnittelema, valmistui Palloon 23.1.1902. ”Sähkövalolaitoksen” henkilökunta oli nelihenkinen. Virtaa sille kehitti 75 hevosvoiman höyrykone. Sähkölaitos toimitti aluksi vain valovirtaa. Aluksi katulamppuja oli 80. Vähitellen valaistuksen saivat myös Lappeenrannan asema, raatihuone, kansakoulu, yhteiskoulu ja Rapasaaren satama. Voimalaitosta laajennettiin kesällä 1906. Silloin hankittiin toinen 75 hevosvoiman höyrykone. Sen jälkeen voitiin tarjota teollisuuslaitoksille niiden haluamaa voimavirtaa.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Poikakansakoulu 1874 – 1889

Vuonna 1888 valmistunut Lappeenrannan kansakoulu, nykyinen Lönnrotin koulu

Poikakansakoulun toiminta alkoi Lappeenrannassa vuonna 1874. Kuvernöörit saivat vuonna 1871 määräyksen kiirehtiä koulujen perustamista niihin kaupunkeihin, joissa sellaisia ei vielä ollut. 1870-luvun alussa maassamme suunniteltiin oppikoulu-uudistusta, joka kouluun pääsy ehtona edellytti ylemmän kansakoulun käyntiä. Niinpä senaatti kiirehti kansakoulun perustamisessa sellaisia kaupunkeja, joissa ei vielä ollut täydellistä kansakoululaitosta. Huhtikuussa 1871 saivat kuvernöörit Senaatilta käskyn kehottaa kaikkia kaupunkeja viipymättä noudattamaan kansakouluasetuksen 102 §:n määräystä. Mainittu § kuuluui seuraavasti:

Jokaisen kaupunkikunnan tulee semmoista huolta pitää kansakouluopetuksesta, ja niin monta ja niin laveita kansakouluja asettaa ja ylläpitää, että kaikki ne lapset, jotka eivät kotonansa tai muissa kouluissa saa samanvertaista tai laveampaa opetusta, tulevat kahdeksannesta ikävuodesta alkaen ja aina neljääntoista ikävuoteen asti sillä muotoa opetetuksi kuin tässä alempana lähemmin säädetään

Lappeenranta teki 6.6.1871 päätöksen kaikkia lapsia koskevan kansanopetuksen toteuttamisesta kaupungissa. Ratkaisevista syistä tärkein oli kouluhallituksen päätös lakkauttaa paikallinen ala-alkeiskoulu. Tämä vei pojilta kaikki opiskelumahdollisuudet. Samalla ymmärrettiin, että vain perustamalla molempia sukupuolia koskevan kansakoulun saattoi kaupunki toivoa itselleen oppikoulua. Oppikoulun uusi koulujärjestys oli annettu 8.8.1872. Siinä yläalkeiskoulu ja lukio yhdistyivät lyseoksi. Uudeksi koulumuodoksi perustettiin reaali- eli porvarikoulut. Ala-alkeiskoulu oli saanut 600 markan vuosiavustuksen, joka myönnettiin nyt uudelle kansakoululle. Pientenlastenkoulun nimi muutettiin valmistavaksi kouluksi, joskin tosin vanhaa nimitystä käytettiin vielä pitkään. Tämän luokan opettajattaren palkaksi vahvistettiin 800 markkaa, uusi miesopettaja sai luontaisetujen lisäksi ajan tavan mukaan parempaa palkkaa eli 1000 markkaa vuodessa. Lukukausimaksut alennettiin neljään markkaan. Koululle valmistui keväällä 1873 ohjesääntö, jonka kouluhallitus vahvisti syyskuussa. Senaatti myönsi poikakansakoulun opettajanpalkkausta varten 600 markan vuotuisen valtionavun. Kaupunki osti huhtikuussa 1873 kolmannessa kaupunginosassa tonteilla 32 ja 33 sijainneet rakennukset. Nämä kaupunki kunnosti ja luovutti vapaasti koulun käyttöön. Silloisen Kuninkaankadun eli nykyisen Koulukadun varrellla olleisiin rakennuksiin voitiin sijoittaa koululuokat sekä miesopettajan asunto. Kaksi vuotta aiemmin toteutettu oppikoulu-uudistus oli tehnyt kansakouluista pohjakoulun kaksi- ja neljäluokkaisille reaalikouluille.

Vuonna 1869 Lappeenrantaan tuli alakoulun opettajaksi
neiti Emilia Sohlman, ensimmäinen kansakoulunopettajan
tutkinnon suorittanut opettaja kaupungissa. Hän siirtyi vuonna
1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Sohlman avioitui seuraavana
vuonna kollegansa Juho Pelkosen kanssa, toimi myöhemmin
kirjakauppiaana ja oli kaupungin vaikutusvaltaisimpia naisia.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Keväällä 1874 julistettiin poikakansakoulun miesopettajan virka haettavaksi. Hakijoista valitsi koulun johtokunta 20.6.1874 pitämässään kokouksessa yksimielisesti virkaan Johan (Juho) Pelkosen, joka oli samana keväänä valmistunut Jyväskylän seminaarista. Hänessä sai tuli henkilö, joka opettajatoimen lisäksi kohosi merkittäväksi paikalliseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Alaluokkien opettajaksi vuonna 1869 tullut Emilia Sohlman siirtyi 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Seuraavana vuonna hän avioitui edellä mainitun Juho Pelkosen kanssa. Syksyllä 1874 alkanut kansakoulu ei heti päässyt kokonaisuudessaan uuteen koulurakennukseen. Marraskuun 2. päivään saakka valmistava luokka, 24 oppilasta, ja tyttöluokka, 15 oppilasta, toimivat entisessä koulurakennuksessa ja vain pojat uudessa koulussa. Ensimmäisessä poikaluokassa oli 25 oppilasta, heistä viisi oli Lappeen kunnan puolelta. Lappeelaisia olikin koulun oppilaina aina Lappeen oman kansakoulun (Taikinamäen kansakoulu) vuonna 1878 tapahtuneeseen perustamiseen saakka. Ensimmäisen toimintavuonna kansakoulua kävi yhteensä 45 tyttöä ja poikaa. Seuraavina vuosina oppilasmäärä laski. Lukuvuonna 1877 – 1878 heitä oli enää 33. Koulun johtokunta kävikin puhuttelemassa niitä perheitä, jotka eivät olleet antaneet lapsiaan kouluun. Syyksi koulusta poisjäämiseen kerrottiin useimmiten koulumaksu ja maksulliset kirjat. Tämän takia päätettiin maksut poistaa köyhimmiltä lapsilta. Vuonna 1878 kansakoulun lukukausimaksu poistettiin kaikilta. Alakansakouluun otettiin oppilaiksi kaikkien kaupunkilaisten lapsia, mutta yläkansakouluun aluksi vain työläisten ja varattomien lapsia sekä lappeelaisia. 

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeenrannan sunnuntaikoulu 1843 - 1891

Lappeenrannan viidettä kaupunginosaa 1800-luvun lopulla. Kuvan keskellä rautatie ja sen länsipuolella koulurakennuksia. Taaempana näkyy 1880-luvulla rakennettua Rakuunarykmentin kasarmialuetta.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Maamme kaupungeissa ryhdyttiin jo ennen kansakoulujen perustamista antamaan opetusta tuleville käsityöläisille. Ensimmäisenä tällainen koulu perustettiin Turkuun koulu kisällejä ja oppipoikia varten. Koulussa annettiin sisäluvun, kirjoituksen ja laskennon alkuopetusta. Keisarillinen määräys tammikuussa 1842 ulotti nämä sunnuntaikouluiksi nimitetyt koulut lähes kaikkiin maamme kaupunkeihin. Asetuksessa edellytettiin että

”hantverkin oppipojat ja kisällit saavat tilaisuutta Kristillisyyden niin myös kirjoitus- ja räknäyskonstin oppimiseen. Kunkin läänin guvernööri toimittakoon, yksineuvoisesti kaupunkein hallituksen ja porvarikunnan kanssa, että tämä saatetaan täytäntöön ennenkuin vuosi 1843 alkaa, ja kartetaan siinä, ettei kaupungit mahda tulla raskautetuiksi muilla, kuin tarkoitusta varten välttämättömillä ulosteoilla. Niissä kaupungeissa, joissa yhteisiä kouluja löytyy, tulevat niillen annetut kouluhuoneet edellä sanotussa päällekatsannossa pruukattaviksi, sitten kuin kouluin ylihallituksen lausunto, kussa se taitaa kysymykseen tulla, on asiasta kuultu.

Lappeenrannan sunnuntaikoulun johtokunnan
ensimmäinen puheenjohtaja oli pormestari
Ernst Johan Åkerblom (1798 - 1870).
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto.

Vuoden 1845 alusta lähtien vaadittiin kisälli- ja mestarikirjaa varten todistus siitä, että (hakija) tarpeellisesti taitaa kristillisyyden ja osaa kirjoittaa luettavaa tyyliä ja räknätä neljää räknäyslajia". Tämä teki koulun käynnistä käytännössä pakollista.

Lappeenrannassa piti raastuvankokous ehdotettuja opetusaineita hyödyllisinä, mutta katsoi kisälli- ja oppilaskunnan vähäiseksi ja tilapäiseksi, joten se ei juuri tulisi ehdotettua opiskelumahdollisuutta käyttämään. Lisäksi kaupunki ei katsonut voivansa kustantaa koulua., Lappeenrannan oli kuitenkin pakko ryhtyä järjestämään opetusta. Kaupungin porvaristo piti koulun perustamiskokouksen 9. 10.1842. Johtokuntaan valittiin pormestari Åkerblom puheenjohtajaksi sekä raatimiehet Blome ja Eriksson, kauppias C. Fr. Savander ja nahkurimestari A. W. Sandbäck. Koulun opettajaksi valittiin virkaa hakenut kehruuhuoneen saarnaaja Henrik Aksel Berner. Häntä seurasi ala-alkeiskoulun opettaja Adolf Fredrik Mennander, joka toimi tehtävässä parikymmentä vuotta. Opetusta annettiin kristinopissa, kirjoituksessa ja laskennossa joka sunnuntai kello  11—15.

Koulu aloitti toimintansa 21.1.1843. Koulun aloitti 26 oppilasta, jota pidettiin yllättävän suurena. Kaupungissa laskettiin silloin olleen 37 oppivelvollista, joten kaikkia ei siis saatu mukaan. Seuraavana vuonna oppilasluku oli 28, joista tosin vain kaksi sai päästötodistuksen ja kolme lähti pois muiden jatkaessa seuraavanakin vuonna. Kristinopin opetuksessa käytettiin alussa katkismuksen ulkolukua ja muissa aineissa käytettiin ns. Bell Lancaster-järjestelmää. Siinä opetus nojautui edistyneimpien oppilaiden toimimiseen apu-opettajina ja varsinainen opettaja oli lähinnä opetuksen ylivalvoja. Lukemisen ja kirjoituksen opetus kävivät rinta rinnan. Koululla oli hiekalla varustettuja pulpetteja, johon oppilaat piirsivät puikolla kirjaimia hiekkaan. Kirjoituksessa ja laskennossa käytettiin myös kivitauluja. Lukemista harjoiteltiin myös kuorolukuna.

Sunnuntaikoulun viimeisenä johtajana vuosina 1888 - 1891
oli kansakoulunopettaja, kaupunginkamreeri ja
pankinjohtaja Juho Pelkonen . Hän oli kaupungin edustajana
useilla valtiopäivillä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto.

Vuonna 1858 päätettiin heikommille oppilaille pitää koulua myös keskiviikkoiltaisin klo 6—8. Koulun toiseksi opettajaksi valittiin 50 ruplan palkalla pataljoonansaarnaaja A. A. Lindberg alkuvuodesta 1859, mutta hänet erotettiin jo lokakuussa. Hänen tilalleen tuli kehruuhuoneensaarnaaja August Magnus Tolpo. Vuosisadan keskivaiheilla oppiainevalikoima lisääntyi, kun opetus alkoi Suomen maantiedossa ja raamatunhistoriassa sekä murtoluvuissa. Vuonna 1859 opetukseen lisättiin Suomen historia ja geometria. Todistuksen antaminen ei liene ollut sidoksissa opiskeluvuosiin, vaikka vuonna 1858 annettu asetus puhui kolmen vuoden kurssista, vaan se riippui edistymisestä. Vuonna 1856 sunnuntaikoulussa oli 17 oppilasta, ja kolme vuotta myöhemmin oppilasluku oli 33. 1860-luvun nälkävuosina oppilasmäärä laski, oli senkin jälkeen vähäinen, esimerkiksi vuonna 1870 oppilaita oli 13. Vuonna 1876 koulussa oli 28 oppilasta ja syyslukukaudella 1889 koulussa oli opiskelemassa 34 poikaa. Sunnuntaikoulu päätti 48-vuotisen taipaleensa 31.5.1891. Päiväkirjaan se on kirjattu aivan tavallisena työpäivänä. Mitään juhlallisuuksia ja lopettajaisia ei vietetty, eli  Mauri oli tehnyt tehtävänsä, Mauri sai mennä. Viimeisenä lukukautena koulussa oli 29 oppilasta. Seuraavan lukukauden alussa aloitti Lappeenrannan käsityöläiskoulu toimintansa. Sunnuntaikoulun opettajat ja oppilaat siirtyivät uuden koulun kirjoihin. Uusi koulu toimi entisen koulun huoneissa, mutta sen opetusohjelma oli paremmin ammattilaisillekin sopiva.

Sunnuntaikoulun vuosikustannukset nousivat alkuvuosina 60 ruplaan vuodessa. Kaupunki lupasi 1846 suorittaa koko summan vaatimatta oppilailta mitään lukukausimaksua. Vuonna 1858 koulu sai 20 hopearuplan valtionavun ja seuraavasta vuodesta lähtien kasvaneen oppilaslukunsa ja iltakoulun takia 50 ruplaa. Tällaisena säilyi avustus edelleen muuttuen vain 1863 lähtien vastaavasti 200 markaksi.