Sisällissotaa edeltäneet tapahtumat Kyyrölässä

Kylänäkymä Kyyrölästä 1920-luvulla. Lappeenrannan museot

Olen aikaisemmin kahdessa kirjoituksessani esitellyt Karjalan kannaksella sijainneen Kyyrölän venäläisen yhteisön vaiheita. Ensimmäisen kirjoitukseni

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

julkaisin viime vuoden puolella joulukuussa. Sitä seurasi tammikuun alussa artikkeli

Kyyrölän adressi. 

Tässä kirjoituksessani on aiheena Kyyrölän kylän vaiheet ennnen kevään 1918 sisällissotaa.

Suomalaista lehdistä poimittua

Kyyröläläisistä monet harjoittivat sivu- tai päätyönään maalarin ammattia. Vuonna 1909 pitäjässä toimi kaksi maalarien ammattiosastoa (niitä oli koko maassa 21), Kyyrölän (Puheenjohtaja P.N.Tyrin) ja Kangaspellon (M. Isakoff) kylissä. Niissä oli yhteensä 43 jäsentä. Vuonna 1913 Kyyrölän ammattiosasto oli kuitenkin lakkautettu ja Kangaspellon osaston toiminta oli lakannut jo aikaisemmin.

Näkymä Kyyrölän kylästä vuonna 1939. Museovirasto.

Kyyrölä ei ollut syksyllä 1917 leimallisesti punainen vaan vahvasti  porvarillinen. Sanomalehdet kertovat, että syksyn eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat vain runsaat 20 prosenttia (51) annetuista äänistä (244). Sen sijaan suomalaisten puolueiden liittouma (vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja kansanpuolue) saivat noin 70% äänistä (173). Maalaisliiton osuus oli runsas 7 % (18 ääntä).

Kun Viipurissa ilmestyneen sosialidemokraattisen Työ-lehden agitaattori vieraili Kyyrölässä elokuussa 1917, hän oli syvästi pettynyt vierailuunsa. Artikkelista heijastuu ärtymys kylän täydellisestä venäläisyydestä.  Työväentalo Kyyrölästä löytyi, mutta ”siinäkin oli nimikilpi venäjäksi”. Puhetilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi illalla klo 19.00, mutta kuulijoita ei paikalle ilmaantunut. Pettyneenä tähän agitaattori kyseli: ”Tuleeko tänne Työ-lehteäkään?” Kukaan ei tiennyt sitä kylään tulevan. Lehteä ei tilannut edes kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Paikalliset asukkaat tilasivat kuulemma venäläisiä porvarilehtiä sekä Viipurissa ilmestyvää, niin ikään porvarillista Karjalan Aamu-lehteä.

Perimätiedon kertomaa

Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Kyyrölän perinnettä on Kyyrölän viimeinen kylänvanhin Aleksandr Uschanoff 1960-luvulla muistellut Kyyrölän kylän vaiheita kirjoituksessaan Kyyrölän historiaa ja elämää. Kokosin alle yhteenvetoa hänen näkemyksistään, mitä Kyyrölässä tapahtui ennen sisällisodan puhkeamista.

1. maailmansota
Kun sota syttyi, kylässä asuneita Venäjän kansalaisia kutsuttiin sotapalvelukseen. Kylän kanta-asukkaita, jotka olivat Suomen kansalaisia sen sijaan ei otettu armeijaan. Nuoriso lähti töihin Siestarjoen asetehtaalle, Moskovaan. Osa kyläläisistä hankkiutui rakentamaan sotilaallisia puolustuslinjoja Karjalan kannakselle. Kylän naisväki neuloi rintamalla oleville venäläisille sotilaille sukkia ja lapasia. Tämä suomalaisten ympäröimä venäläinen saareke oli pääosin hyvissä väleissä suomenkielisten naapureidensa kanssa. Mutta kylään ja sen ympäristöön alkoi vähitellen ilmestyä suomalaista sivistyneistöä, johon oli tarttunut viha kaikkea venäläistä kohtaan ja osa tuosta vihasta alkoi kohdistua myös Kyyrölän asukkaisiin.

Vuosi 1917
(Kuten viipurilaisen Työ-lehden agitaattori aikaisemmin lainaamassani totesi) Kyyröläläisille tuli porvarillisia venäläislehtiä. Näitä olivat Birzhevyje novosti (Pörssiuutiset), Novoje Vremja (Uusi aika) ja aikakauslehti Niva (Neva). Politiikkaa ei juurikaan seurattu, keskityttiin huolehtimaan oman kylän asioista. Kylässä toimi kyllä Työväenpuolue, joka oli perustettu vuonna 1906. Toinen aktiivinen yhdistys oli vapaapalokunta. Molemmat järjestivät illanviettoja. Työväenpuolue rakensi pienen kesätanssitalon, palokuntalaiset puolestaan vuonna 1910 tilavamman lämmitettävän talon, johon mahtui tuhat henkeä. Yhdistykset kilpailivat keskenään siitä, kumpi järjestää ohjelmaa, joka houkuttelee paikalle enemmän kuulijoita ja katsojia. Yhteisiä illanviettoja järjestettiin tilavassa palokunnan talossa. Väestö oli suhteellisen tasa-arvoista, suurmaanomistajia ei ollut. Kukin eli omalla työllään eikä liikaa jaettavaa ollut kellään.

Kyyrölän vapaapalokunnan talo. Museovirasto

Uschanoffin mukaan helmikuun vallankumous vaikutti Kyyrölässä kuin salamanisku. Kyläläiset olivat sekä koulu että uskonto kasvattaneet siihen, että Jumala on taivaassa ja tsaari maan päällä. Kauhulla seurattiin tapahtumia Venäjällä. Sen sijaan kylästä kotoisin ollut nuoriso, joka oli ollut töissä Pietarissa, Moskovassa ja Viipurissa, palasi keväällä kotiin ja alkoi järjestää manifesteja sekä marsseja kulkien kylän päästä päähän laulaen vallankumouslauluja. Toinen puoli kyläläisistä pysyi puolueettomana senkin vuoksi, että isien ja isoisien mukaan tsaarin valta on murtumaton. Koska punaiset asettuivat sitä vastaan, sitä pidettiin kauheana pyhäinhäväistyksenä. Ne, jotka eivät olleet nähneet elämää kylän ulkopuolella uskovat vahvasti vanhoihin perinteisiin, ja tuomitsivat punaisten toiminnan.

Uudellekirkolle karkotettu pappi Zemljanitsyn palasi maaliskuussa takaisin Kyyrölään. Kesä kului kuitenkin ilman suurempia muutoksia. Kylässä kävi venäläisiä sotilaita ja kasakoita karjaa ostamassa Venäjän armeijan ruokatarpeiksi. Kylän ukot alkoivat leikkiä sotilaita niin kuin pienet lapset. Siellä missä marssivat punakaartin joukot, siellä marssivat myös vanhan Suomen armeijan ylivääpelin komennuksessa itsenäisyysaktivistit. Kukaan yksinkertaisista ihmisistä ei vielä tiennyt, mihin tämä johtaa. Mutta joku tiesi ja rohkaisi näihin huveihin.

Koitti syksy ja lokakuun vallankumous. Eräänä syysaamuna pylväisiin oli naulattu ilmoituksia: Kaikki valtaa siirtyy vallankumouskomitealle. Kansalaiset määrättiin luovuttamaan kaikki aseensa punakaartin päämajaan, joka oli entisessä reservikomppanian rakennuksessa. Tammikuussa alkoi sisällisota, josta seuraavassa kirjoituksessa.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Adam Lindh – monipuolinen kansakoulunopettaja

Opettaja Adam Lindh. Kuva on ilmeisesti otettu hänen täyttäessään 80 vuotta. Kuva: LKA.

”Wanhan ajan” kansakouluopettajat olivat usein todellisia kansankynttilöitä ja moniosaajia, jotka olivat kiinnostuneita lähes kaikesta inhimillisestä toiminnasta. Ei voi myöskään kuin ihailla sitä energisyyttä, joka heissä ilmeni. Lappeenrannan seudulla yksi tällainen henkilö oli vankilanopettaja Adam Lindh.  On suorastaan hengästyttävää lukea, missä kaikessa hän oli mukana ja mitä kaikkea hän pitkän elämänsä aikana sai aikaiseksi.

Adam Lindh oli syntynyt maaliskuun 17. päivänä vuonna 1843 Savitaipaleella. Lindh hankki itseopiskeluna tarvittavat pohjatiedot ja haki vuonna 1864 Jyväskylän seminaariin opiskelemaan kansakoulunopettajaksi. 21-vuotiaalle nuorukaiselle myönnettiin opiskelupaikka ja hän valmistui seminaarista kesällä 1868. Lappeenrantaan Lindh muutti Viipurista vuonna 1882. Tätä ennen hän oli toiminut kansakouluopettajana Sortavalassa 1868 - 1869, Vehkalahdella 1870 ja Viipurin kaupungin kansakoulussa 1872 – 1875. Jo Viipurissa asuessaan Lindh oli aktiivisesti mukana monenlaisessa sivistyksellisessä toiminnassa. Kansakoulun ohella hän opetti sunnuntaikoulussa 1872 – 1873 sekä 1876 - 1877, lääninvankilassa 1870 – 1877, maisteri Elfströmin yksityiskoulussa 1875 – 1876 ja Työväen ja palvelijain koulussa 1876 – 1877. Lindh toimi pitkään (1871 – 1882) Viipurissa myös lukusalin ja kirjaston hoitajana.

Adam Lindhin tutkintotodistuksessa Jyväskylän semionaarista
on kansakoulun "isän", Uno Cygnaeuksen allekirjoitus

Kun Pantsarlahden työ- ja ojennuslaitos siirrettiin Lappeenrantaan vuonna 1882, tuli opettaja Lindh Lappeenrannan työvankilan opettajaksi. Päätyönä hänellä oli vankilan opettajan toimi, mutta sen lisäksi Lindh toimi opetustehtävissä ajoittain myös muissa paikkakunnan oppilaitoksissa. Hän oli opettajana kaupungin kansakoulussa vuosina 1883 ja 1885 - 1886, voimistelunopettajana Lappeenrannan yksityislyseossa ja alkeiskoulussa vuosina 1886 – 1892 ja laulunopettajan samassa laitoksessa vuosina 1884 - 1885. Kaiken tämän lisäksi Lindh oli hankkinut saarnaluvan ja toimi vt. vankilasaarnaajana Viipurin lääninvankilassa vuosina 1875 – 1877 ja vt. saarnaajana Lappeenrannan työvankilassa vuosina 1882 – 1912. Täällä asuessaan hän oli myös mukana lähes kaikessa mahdollisessa kansalais-, sivistys- ja järjestötoiminnassa. Vuonna 1883 hänet valittiin kaupungin kirjaston johtokuntaan, jossa hän toimi aina vuoteen 1908 saakka. Hän toimi myös pitkään kaupungin kirjaston ja lukusalin hoitajana. Kirkollisten tilien tarkastajana Lindh oli Lappeenrannassa vuosina 1885 – 1912 ja terveyslautakunnan jäsenenä 1885 – 1904. Viimeiset neljätoista vuotta hän ole lautakunnan sihteerinä. Hän kuului myös lukuisiin muihin lautakuntiin. Suoritettuaan tutkinnon väkijuomien tarkastajan virkaa varten vuonna 1902 Lindh toimi Lappeenrannassa kyseisessä tehtävässä vuonna 1902.

Adam Lindh ilmoitteli
kirjoittamistaan kirjoista
usein Lappeenrannan
Uutisissa. Tässä ilmoitus
5.10.1886.

Erikoista opettaja Lindhin kohdalla on myös se, että hänellä oli kunnallisia luottamustehtäviä yhtä aikaa sekä Lappeenrannan kaupungissa että Lappeen kunnassa. Hän toimi Lappeen kunnan tilintarkastajana 14 vuotta ja kunnan holhouslautakunnan jäsenenä vuosina 1894 – 1908. Lappeen Taikinamäen kansakoulun johtokunnan jäsen Lindh oli vuodet 1894 – 1905 sekä Haapajärven kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja vuodet 1900 – 1907. Vuonna 1883 Lindh ostanut maatilan Haapajärveltä. Tämä selittää, miksi hänet valittiin myös lukuisiin luottamustehtäviin Lappeen kunnassa. Huolimatta lukuisista opettajatoimista, jatko-opiskeluista, sanomalehtityöstä ja monista luottamustoimista, ehti Adam Lindh innostua vielä maanviljelystäkin. Kansanedustaja Elias Tukia muisteli häntä 1940-luvulla näin: ”Ukko Lindh oli niin täynnä maahenkeä, että sitä pihisi joka saumasta”. Hän oli Lappeen maamiesseuran perustajajäsen ja toimi seuran esimiehenä vuodet 1899 – 1923.

Kaiken tämän lisäksi Lindh oli mukana vapaapalokunnan toiminnassa ollen sen esimiehenäkin. Hän oli myös sanomalehtimies. Vuosina 1870 – 1882 Lindh kuului Viipurissa ilmestyneiden Suomenlehden ja Ilmarisen avustajiin. Lappeenrannan Uutisten toimittajana hän oli vuosina 1886 – 1888. Kansanvalitusseuran asiamiehenä Lindh toimi Viipurissa 1875 – 1882 ja Lappeenrannassa 1882 – 1888. Ehtipä hän olemaan Luhangan v.t. kirkkoherrana kesällä 1876 ja Heinävedellä samassa tehtävässä kesällä 1880 ja 1881.

Opettaja Lindh suoritti jatkuvasti työnsä ohella opintoja. Hän harjoitti jatko-opintoja Helsingin yliopistossa ainakin vuosina 1871, 1877 ja 1880 – 1881, 1888 ja hankki sekä laulunopettajan että voimistelunopettajan pätevyyden. Lisäksi hän suoritti vuonna 1891 tutkinnon venäjän kielessä. Vieraat kielet näyttävät kiinnostaneen häntä enemmänkin, sillä Lindh laati romanikielisen aapisen, kokosi sille sanaston ja käänsi kymmenen käskyä Martti Lutherin selityksillä varustettuna romanikielelle. Lisäksi hän laati romanikielelle kieliopin.

Opettaja Lindhin opiskeluhalua erittäin hyvin se, että vielä 77-vuotiaana hän suoritti tutkinnan hebrean kielesssä. Opettaja Lindhillä riitti kiinnostusta lisäksi paikallishistoriaan. Hän julkaisi viisi pientä paikallishistoriaan liittyvää teosta sekä neljä pientä yhdistyshistoriikkia. Adam Lindhin monivaiheinen elämä päättyi Lappeenrannassa 5. päivä toukokuuta 1924. Poliittiselta kannaltaan Lindh oli vanhasuomalainen.[1]

---

[1] LKA. Adam Lindhin kokoelma. Asiakirjajäämistöä; Lappeenranta 2.9.1916. 48 vuotta tuli eilen kuluneeksi; Etelä-Savo 17.3.1923. Opettaja Adam Lindh 80-vuotias; Etelä-Saimaa 8.5.1924. Adam Lindh. Muistosanoja; Kuusisto 2011, 81; Juvonen 2011, 34; Tikka 2011, 128; Talka 20056, 531.