Hattuvaaran tsasouna

Ilomantsin kunnan itäisimmässä osassa Hattuvaaran kylässä seisoo Suomen vanhin karjalaista arkkitehtuuria edustava kyläkappeli eli tsasouna. Tämä kaunis pyhättö edustaa arkkitehtuuriltaan vanhinta tunnettua karjalaista tsasounatyyppiä ja on suoraan verrattavissa Aunuksen Karjalan rakennusperinteeseen. Paikallisen perimätiedon mukaan ”tsasouna on ollut aina” kyseissä kylässä. Nykyarvioiden mukaan kappeli olisi rakennettu vuonna 1792. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alkuaan ollut neliön muotoinen ja yksihuoneinen. Nykyasussaan se on kaksihuoneinen. Huoneiden liitoskohdasta nousee matalahko 8-kulmainen kellotorni. Sisähuoneen katonharjalla on sipulikupoli risteineen. 

Perimätiedon mukaan tsasouna purettiin Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa. Hirret otettiin talteen ja numeroitiin ja rauhan palattua tsasouna koottiin uudellen. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen. Siihen rakennettiin eteinen ja torni sekä ulkoseinät vuorattiin 1910-luvulla apulaispiispa Kyprianon vierailua varten. Vuonna 1936 kappelin seinät vuorattiin pahvilla. Pahvit on myöhemmin poistettu ja alkuperäiset hirret ovat näkyvissä. Rukoushuoneen luoteispuolella on vanha hautausmaa, joka on jää jättimäisine karsikkokuusineen ja muutamine kropuineen kaupparakennuksen taakse.

Tsasounat eli siässynät ovat alttarittomia kyläkappeleita. Tsasouna tule venäjän sanasta tšas eli hetki. Niissä on toimitettu niin sanottuja hetkipalveluksia, jotka ovat lyhyitä rukouspalveluksia. Niiden lukijoina ja laulajina ovat toimineet maallikot. Nykyisin papisto toimittaa tsasounissa myös muita jumalanpalveluksia kuten liturgioita. Ortodoksien asuma-alueilla oli aikoinaan tsasouna lähes joka kylässä, sillä matkat pogostan pääkirkolle olivat sekä pitkiä että ennen kaikkea vaivalloisia.

Hattuvaaran tsasounan nimikkopyhät ovat apostolit Pietari ja Paavali. Heidän muistopäivänään, Petrun päivänä 29.6. vietetään tsasounan vuosijuhlaa, Petrun praasniekkaa. Praasniekkaohjelmaan kuuluvat aattoillan jumalanpalvelus, vigilia ja juhlapäivän palvelus, liturgia. Ristisaatto kalmistoon vie kirkkokansan muistelemaan niitä ennen eläneitä, joiden vaalimaa perinnettä kirkkokansa itse noudattaa. Vainajien muistaminen antaa ortodokseille perustan oman elämän ja tulevaisuuden hahmottamiselle. Praasniekkajuhla on näkyvä osoitus vanhojen perinteiden elinvoimaisuudesta Hattuvaarassa.

Hattuvaaran kylänäkymää 1930-luvulta.
Kuva: Museovirasto/Uuno Peltoniemen kokoelma, 1930-luku

Tsasounan suuret ikonit on maalattu 1800-luvun lopussa ja tuotu Terijoelta. Nimikkoikonin ”apostolit Pietari ja Paavali” on maalannut tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980-luvulla.

Runonlaulaja Arhippa Buruskainen

Koska sukujuuriani on Ilomantsin vaarakylillä ja Megrijärven rantamilla, olen tänä kesänä suunnannut useat retkeni tähän Suomen itäisimpään kuntaan. Tuloksena on ollut monta mielenkiintoista kohtaamista sen lisäksi, että olen - jälleen kerran - ihastellut seudun kauneutta  ja paikallisten ihmisten ystävällisyyttä. Olen myös oppinut seudun historiasta paljon uutta. Joistakin taidan tässä syksyn mittaan kirjoitella tänne. Tässä yksi löytö:

Ilomantsin Hattuvaaran tsasounan pihapiirissä seisoi minulle aikaisemmin tuntemattomaksi jääneen runonlaulajan Arhippa Saveleinpoika Buruskaisen hautamuistomerkki. Niinpä etsin hänestä tiedot, jotka kokosin yhteen oheiseen kirjoitukseen.

Runonlaulaja, torppari Arhippa Buruskaisen syntymäaika ei ole tarkasti tiedossa, mutta se lienee vuosi 1784. Hän kuoli 18. joulukuuta 1860 ja hänet haudattiin 31.1.1861. Kuollessaan hän oli 75-vuotias ja kuolinsyyksi merkittin vanhuus. Jostakin syystä muistokivessä kuolinvuodeksi on kuitenkin merkitty vuosi 1846. Myös synnyinvuosi on kivessä väärin. Arhippa Buruskaisen isoisä Ivan Simananpoika Poruska-Buruskainen oli muuttanut Venäjän Karjalasta Voijärven Piepjärveltä talollisen vävyksi Ilomantsin Hattupäähän. Arhippa Buruskainen vihittiin avioliittoon 7. kesäkuuta 1815 Anna Timoskaisen kanssa. Avioliitosta syntyi kolme lasta.  Arhippa asui Ilomantsin Hattupäässä eli Hattuvaarassa pitkään yksin, koska hänen poikansa Pavel oli muuttanut Venäjän puolelle. Tästä syystä Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (SKVR) hänet mainitaan virheellisesti "poikamieheksi".

Runojenkerääjä Daniel Europaeus kehui hattupääläistä Arhippa Buruskaista hyväksi laulajaksi, jota hän laulatti vuonna 1846. Hän sai Arhipalta yhteensä 19 runoa.  Myös August Ahlqvist laulatti häntä samana kesänä ja sai talteen viisi runoa. Julius Krohnin laskelmien mukaan Arhipalta saatiin kokoon yhteensä 24 runotoisintoa, mutta Suomen Kansan Vanhojen Runojen mukaan niitä oli vain 12. Lisäksi Arhipan peruja ovat Oskar Relanderin Moarii Buruskaiselta vuonna 1888 saamat viisi loitsua. Arhippa asui Moariin luona vanhuksena. Tyylikkäimmäksi Arhipan runoista on nimetty Ahlqvistin muistiin merkitsemä 208-säkeinen Lemminkäisen virsi (VII 841), joka alkaa näin:

Oli pirtti Pohjolassa,
sivult' on satoa syltä,
syltä seitsentä leveä:
kukko laulavi laessa,
eipä ääni maahan kuulu,
peni haukkuvi perässä,
ei ääni ovehen kuulu.
Kesä vettä keitettihin,
lampi vettä kuivattihin,
kuu kiviä kuumettihin,
salo puita poltettihin
olosia pantaessa.
Orava, kiverä kynsi,
käyös käytettä kylästä,
hapatusta naapurista!
Orava, kiverä kynsi
juoksi mäntyhyn mäelle;
näki karhun tappelevan,
vaahti kulkusta valuvi;

Kokoamani tiedot perustuvat pitkälti Reijo Mitro Savolan pitämään Arhippa Puruskaisen geni-sivustoon.