Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 3. Tirilän koulu (Päivitetty 13.4.2016)

Tirilän entinen kyläkoulu Mielontieltä kuvattuna

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros jatkui tuulisena ja sateisena marraskuun alun sunnuntaiaamuna (2.11.2014). Sade tuli  ensin lumena ja alijäähtyneenä vetenä sekä lopulta puhtaasti vetenä. Alijäähtynyt vesi  ja raju tuuli saivat isoilla kyläaukeilla tunteen, että joku pisteli nuppineuloilla kasvojani. Tarkoitukseni oli pyöräillä Tirilän koululta Puralan ja Hytin kautta Sipariin, mutta kastuttuani läpimäräksi Puralantien aukeilla käännyin Vaalimaantietä ajamaan kotiini. Perillä olinkin jo paitsi läpimärkä, myös melkoisessa kohmeessa.
 
Tirilän kyläkoulu toimii nyt asuntona

Mutta nyt asiaan. Tämäkertainen kohteeni oli Saimaan kanavan ja vanhan Viipurintien väliin jäävä Tirilän koulu. Koulu sijaitsee Mielontien varressa halliten mäennyppylän päältä näkymiä Mielon kylässä. Koulua varten muodostettiin vuonna 1922 oma koulupiiri. Taustalla oli vuonna 1921 säädetty oppivelvollisuuslaki, joka edellytti kuntien saattavan kouluolot sellaisiksi, että oppivelvollisuus oli myös käytännössä toteutettavissa. Niinpä joulukuussa 1922 Lappeen kunnanvaltuustossa oli käsittelyssä piirijakovaliokunnan esitys uudesta koulupiirijaosta. Koulupiirejä olisi sen jälkeen 31, yhtenä niistä Tirilä. Kaikille uusille kouluille (Tirilän lisäksi Parkkarila, Hanhijärvi, Melkkola, Kauskila, Hartikkala, Tani ja Hurtanmaa) oli katsottu jo rakennuspaikatkin. Vielä 2.6.1922 pitämässään kokouksessa oli Lappeen kunnanvaltuusto äänin 15 - 3 hylännyt Tirilän kylän asukkaiden vaatimuksen koulun aloittamisesta kylässä vuokrahuoneistossa. Tästä päätöksestä tekivät maanviljelijät Jalmari Muukkonen ja Lauri Nevalainen valituksen, jonka Viipurin läänin maaherra hyväksyi. Koulupiirissä oli tuolloin 39 kouluikäistä lasta. Kunta velvoitettiin aloittamaan kansakoulu Tirilän kylässä 1.8.1923.
Näkymä Tirilän entisen kyläkoulun sisäpihalta

Koulutontin lohkomisasiakirja
Tirilän kansakoulu aloitti toimintansa A.Sokuran talossa vuokrahuoneissa vuonna 1923. Koulu toimi näissä ahtaissa tiloissa aina syksyyn 1927 saakka, jolloin varsinainen koulurakennus valmistui. Koulutalon tontti mitattiin vuonna 1928 Uusmielon tilasta. Koulu on komea rakennus. Sen päädyissä ja poikkipäädyssä on puolipyöreät ikkunat, etupuolella aaltopeltikatteiset kuperat katokset ja takana Mielon kylämaisemaan avautuva parveke. Pihassa on lisäksi talousrakennus ja sauna.

Tirilän koulun oppilasmäärä oli ensimmäisenä lukuvuonna  (1923 - 1924) jo 29. Seuraavana vuona oppilaita oli 52. Tämän jälkeen oppilaiden lukumäärä vaihteli 1920-luvulla ja 1930-luvuilla 25:n ja 61:n välillä. Tuo suurin oppilasmäärä on lukuvuodelta 1939 - 1940.  Sotavuosina oppilaita oli joka vuosi yli 60. Sodan jälkeen alkoi esikaupunkiasutusta levittäytyä koulupiirin alueelle ja oppilasmäärä kasvi ripeästi. Se nousi suurimmillaan vuonna 1954 106 oppilaaseen. Koko 1950-luvun lopun koulussa oli vielä joka vuosi muhkeat oppilasjoukut. Tilanne muuttui, kun Lappeen uusi Armilan kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1960. Tirilässä oppilasjoukko putosi 92:sta 38:an. 1960-luvulla kansakoululaisia oli enimmillään 58 (vuonna 1965) ja alimmillaan 30 (vuonna 1969). 1970-luvulla Tirilän kansakoulun oppilasmäärä laski edelleen ollen vuonna 1973 enää 19, eikä seuraavanakaan vuonna kansakoulussa ollut kuin 19 oppilasta.



Tässä yhteenveto Tirilan kansakoulun oppilamääristä vuosina 1923 - 1974


vuosi
1923
1924
1925
1926
1927
1928
1929
1930
oppilasmäärä
29
52
39
52
30
43
25
46
vuosi
1931
1932
1933
1934
1935
1936
1937
1938
oppilasmäärä
27
40
31
46
26
43
25
43
vuosi
1939
1940
1941
1942
1943
1944
1945
1946
oppilasmäärä
61
65
69
66
61
68
72
81
vuosi
1947
1948
1949
1950
1951
1952
1953
1954
oppilasmäärä
80
83
86
80
96
98
105
106
vuosi
1955
1956
1957
1958
1959
1960
1961
1962
oppilasmäärä
98
94
94
101
92
38
38
45
vuosi
1963
1964
1965
1966
1966-
1967
1967
1968
1969
oppilasmäärä
47
52
58
53
52
41
40
30
vuosi
1970
1971
1972
1973
1974
oppilasmäärä
29
27
21
17
19
 















Tirilän koulun toiminta loppui samaan aikaan kuin Hanhijärven koulun, keväällä 2006.

Alla koulun julkisivupiirustus sekä pari valokuvaa koulun loistokkaasta menneisyydestä:


Tirilan kansakoulun piirustukset


Tässä Mielontieltä otetusssa kuvassa vuodelta 1957 koulu kohoaa komeana
Koulun pihalla käy melkoinen vilske
Edellisen valokuvan jälkeen koulu on maalattu vaaleilla väreillä

3 kommenttia:

  1. Tiedätkö, oliko opettajana Uuno Tuhkanen johonkin aikaan?

    VastaaPoista
  2. Vahimman Veljeni opettajana oli 1930 luvun vaiheilla opettaja Tuhkanen

    VastaaPoista
  3. Olin opilaana syksystä 1940 kevääseen 1942 opettajani oli Tyyne Ryynänen terveisin kaikille oppilastovereille Martti.

    VastaaPoista