Armenialainen Golgata

Toisen maailmansodan aikana natsien hallitsema Saksa pyrki määrätietoisesti tuhoamaan hallitsemiltaan alueilta yhden etnisen ja uskonnollisen vähemmistön eli juutalaiset.  Saksalaiset eivät tässä hirvittävässä rikoksessa kaikkea ihmisyyttä vastaan olleet kuitenkaan edelläkävijöitä. Myös aikaisempien vuosisatojen aikana oli eri puolilla maailmaa tapahtunut laajoja joukkosurmia ja etnisiä puhdistuksia. Mikä saksalaisten suorittamasta holokaustista teki erilaisen aikaisempiin verrattuna, oli kansanmurhien tehokkuus, suunnitelmallisuus ja järjestelmällisyys. Tässä tehokkuudessa, suunnitelmallisuudessa ja järjestelmällisyydessä saksalaiset eivät olleet sittenkään ensimmäisiä. Samanlaiseen järjestelmälliseen kansanmurhaan ryhdyttiin ottomaanien valtakunnassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Sen kohteena olivat kristityt armenialaiset. Sen uhriluvuksi on arvioitu puolitoista miljoonaa. Tehokkuudessa turkkilaiset olivat saksalaisten veroisia. Vainojen ja murhien seurauksena Turkin alueella asunut runsas, hyvinvoipa ja kulttuuriltaan rikas armenialaisyhteisö oli tuhoutunut. Eloon jääneet olivat paenneet naapurimaihin. Monet heistä jatkoivat pakomatkaansa uudelle mantereelle ja läntiseen Eurooppaan.

Grigoris Balakian

Kansanmurhan aikana ja pian sen jälkeen ilmestyi lukuisia silminnäkijäkuvauksia hirmuteoista. Niiden saama huomio ei kuitenkaan koskaan noussut lähellekään sille tasolle, minkä juutalaisten tuhoaminen sai. Useat aikalaiskuvaukset ovat saaneet huomiota vasta 2000-luvulla. Yksi merkittävimmistä tapahtumat kokeneista kirjoittajista on armenialainen pappismunkki Grigoris Balakian (1876 - 1934). Balakianin kaksiosainen kuvaus armenialaisten kansanmurhasta ilmestyi armeniaksi vuonna 1922. Teos käännettiin englanniksi vasta vuonna 2009. Se on ensimmäinen suomeksi käännetty omiin kokemuksiin perustuva kuvaus yhtä rikasta kulttuuria kohdanneesta tragediasta.
Teoksen suomenkielinen versio, joka sisältää Serafim Seppälä ansiokkaan esipuheen ja englanninkielisen version toimittaja Peter Balakianin johdannon.

Tässä lainausta Peter Balakianin tekstistä:

[Grigoris Balakian] kutsuu lukijan mukaan rukouksiinsa ja painajaisiinsa, kuoleman kyllästämään piinattuun tietoisuuteensa, joka  on täynnä tapettuja lapsia, naisten ja tyttöjen raiskauksia ja sukuelinten silpomisia, niitylle jätettyjä ruumiita, joukkohautojen kumpuja kilometri kilometrien jälkeen, vehnäpeltoja joille sato mätänee (koska viljelijät on murhattu), harhailevia orpoja ja hirmuteoista kertovia katulapsia - ne ahdistavat häntä niin, että hän joutuu miettimään ankarasti löytääkseen niiden kuvaamiseen  oikeat sanat. Ne viitoittavat hänen matkansa painajasimaisen maiseman, ja silti hän kaikkien näiden kauhujen keskellä pysyy huomiokykyisenä tarkkailijana.

Kristittyjen kansanmurhat Turkin Diyarbakırin maakunnassa vuosina 1894 – 1896 (osa 2)

Kristittyjen kansanmurhia Turkissa esittävä taulu 1890-luvulta

Verilöyly Diyarbakırin kaupungissa 1.-3. marraskuuta 1895

Joukkomurhia edeltäneet tapahtumat

[Diyarbakirin] kuvernööriksi nimitettiin 4. lokakuuta 1895 Mehmed Enis Pasha, virkamies, josta kaupungin kristityt eivät pitäneet johtuen hänen väitetystä roolistaan Mardinin (kaupunki Itä-Turkissa) tulipalossa, joka tuhosi kristittyjen omistamat kaupat.  Maaherra yritti pakottaa kristittyjen merkkihenkilöt ja yhteisölliset johtajat allekirjoittamaan kiitossähkeen Konstantinopolille hänen nimityksestään. Tämä aiheutti armenialaisten ja assyrialaisten taholta kiivaan reaktion. Armenialaiset sulkivat kauppansa, ihmiset protestoivat kirkoissaan, jumalanpalvelukset estettiin ja kirkonkelloja soitettiin taukoamatta kolme päivää ja kolme yötä. 1200 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen, joka lähetettiin armenialaisten patriarkalle Istanbulissa. Siinä protestoitiin hänen antamaansa tukea kuvernöörille. Kaupungin assyrialainen piispa pakotettiin etsimään turvapaikkaa Ranskan konsulaatista. Mielenosoitukset jatkuivat, kunnes patriarkaatista saatiin vastaus kymmenen päivän kuluttua.

Sisäkuva assyrilaisten kirkosta Diyarbakirissa. Kirkko on kunnostettu vuosina
2004-2005

Armenialaisten protestointi aiheutti merkittävää tyytymättömyyttä muslimien keskuudessa. Tässä vaiheessa armeijan komentaja ilmoitti estäneensä kristittyjen kauppojen tuhoamisen. Ottomaanihallinnon suunnittelemien hallinnollisten uudistusten ilmoittaminen pahensi väkivaltaista tendenssiä ja pahaenteiset huhut muslimien suunnitelmista alkoivat levitä. Kuvernööri varoitti muslimeita kehottaen näitä pidättäytymään kristittyihin kohdistuvista hyökkäyksistä ja muistutti heitä siitä, että islam kielsi murhat. Hänen virkaanasettajaisissaan 31. lokakuuta ei kuitenkaan kukaan kristittyjen yhteisöjohtajista ollut läsnä.

Kansanmurhan käynnistyminen ja tapahtumien kulku

Verilöylyt alkoivat Diyarbakırin kaupungissa 1. marraskuuta 1895 sen jälkeen, kun tuntemattomat henkilöt ampuivat laukauksia keskustan Suuren Moskeijan ("Ulu Cami") ulkopuolella keskipäivän muslimirukouksen aikana. Ranskan konsuli Meyrier saaman raportin mukaan poliisi ampui ensin rukouksen aikana ohi kulkeneen kaldealaisen (assyrialainen), kun taas ottomaanien asiakirjoissa kerrottiin, että assyrialaiset olivat alkaneet ampua, kun muslimit rukoilivat. Muslimit alkoivat heti hyökätä lähistöllä olleita armenialaisia vastaan ja pian väkivalta kääntyi kaikkia kristittyjä vastaan ja levisi ympäri kaupunkia. Sitten muslimit aloittivat ryöstelyn ja heidän joukossaan olivat mukana tavalliset siviilit ja hallituksen virkamiehet. Koko markkina-alue sytytettiin, palo riistäytyi pian käsistä ja se tuhosi satoja kauppoja ja työpajoja. Tulipalojen savu näkyi aina Erganiin, 55 km:n päähän. Ne kristityt, jotka eivät pystyneet ja ehtineet pakenemaan roskajoukkoja, ammuttiin.  Ensimmäisen päivän palojen ja ryöstelyn taloudellisten tappioiden arvioitiin olleen noin kaksi miljoonaa turkin puntaa.

Armenialaisten Pyhän Giregosin kirkko Diarbakirissa kunnostettiin vuosina 2009 -
2011. Kirkko oli pitkään hylättynä ja pahasti raunioitunut. Kirkkorakennus on
kärsinyt pahoin vuonna 2015 alkaneista uusista levottomuuksista.

Muslimien hyökkäykset kristittyjen asuttamissa lähiöissä alkoivat uudelleen seuraavana aamuna järjestelmällisesti: talot ryöstettiin ja poltettiin, miehet, naiset ja lapset tapettiin, tytöt kaapattiin ja käännytettiin islamiin. Ranskan varakonsuli kirjoitti, että viranomaisten oli suljettava kaupungin portit, koska he pelkäsivät kaupungin laitamille saapuneita kurdiheimoja, sillä nämä eivät olisi osanneet tehdä eroa muslimien ja kristittyjen välillä ryöstöretkillään. Jotkut kristityt kykenivät suojelemaan itseään harvoilla omistamillaan aseilla kapeilla, puolustettavissa olevilla kaduilla. Yli 3000 kristittyä kaikista uskontokunnista kokoontui kaupungin kapusiini-isien luostariin ja noin 1 500 oli Ranskan konsulaatin suojeluksessa. Tällöin väkijoukko kohdisti huomion Ranskan konsulaatin, jonka seiniä tulitettiin. Vaikka konsulaatti ei antautunut, sen sisällä pelättiin koko ajan sen valloittamisesta. Ranskan konsuli määräsi hänen vaimonsa ja lapsensa ammuttaviksi, jos niin kävisi. Konstantinopolin suurlähetystöön kyettiin lähettämään vain lyhyt avunpyyntö. Siinä todettiin: Koko kaupunki on tulen ja veren vallassa. Pelastakaa meidät!

Kartta armenialaisten prosentuaalisesta osuudesta Itä-Turkin väestöstä
vuodelta 1912

Diyarbakırin joukkomurhat jatkuivat vielä kolmanteen päivään asti, mutta päättyivät myöhemmin kuvernöörin julistukseen, että jokainen aseiden käytöstä kiinniotettu rangaistaan ankarasti. Ennen julistuksen antamista myös lainvalvontaviranomaiset olivat kuitenkin osallistuneet ryöstelyyn. Kaupungin ulkopuolella olleet kurdit  eivät tähän osallistuneet. Heitä oli 2500 kokoontuneena kaupungin muurien ulkopuolelle, mutta heitä ei päästetty sisään.

Kaupungissa kuolleiden määrästä on erilaisia arvioita. Virallisessa ottomaanien maakuntahallituksen raportissa annettiin määräksi 480 kristittyä ja 130 muslimia. [Ranskan konsuli] Meyrier kuitenkin ilmoitti 1191 kristityn (1000 armenialaista ja 150 assyrialaista) ja 195 muslimin kuolemasta. Meyrier ilmoitti myös 2000 kadonneesta henkilöstä, mutta seuraavana vuonna Diyarbakıriin saapunut Ison-Britannian varakonsuli Hallward määritteli kristittyjen kuolonuhriksi noin 1000, mikä tarkoittaa, että kadonneet olivat pääosin säilyneet hengissä.  Kurdit sieppasivat mukaansa 155 naista. ”

Monet kristityt selvisivät murhista hengissä kääntymällä muslimiksi ”ase ohimolla”. Joidenkin tietojen mukaan noin 25 000 armenialaista kääntyi muslimiksi joukkomurhien aikana. Monet heistä palasivat kristinuskoon vainojakson jälkeen ja palasivat jälleen myös kotikyliinsä.

William Ainger Wigram vieraili alueella muutamaa vuotta myöhemmin ja oli todistamassa tuhoamisen jälkiä. Hänen mukaansa Diyarbakırin kaupungin assyrialaiset kärsivät vähemmän kuin heidän armenialaiset uskonveljensä, joidenka kaupunginosa oli yhä tuhottuna vielä kokonaan. Hän havaitsi myös voimakkaita kristittyjen vastaisia tunnelmia kaupungin muslimien keskuudessa.

Joukkomurhat Diyarbakirin itäpuolella

Saksalainen kartta Itä-Turkin väestön uskonnollisesta ja kansallisuusjakaumasta vuodelta 1896

Maaseudulla verilöylyt jatkuivat 46 päivää Diyarbakırin kaupungissa alkaneiden joukkomurhien jälkeen. 3000 armenialaisen ja assyrialaisen asuttamassa Sa'diyen kylässä turkkilaiset tappoivat ensin miehet, sitten naiset ja lopulta lapset. Ryhmä kyläläisiä yritti suojautua kirkkoon, mutta kurdit polttivat sen ja tappoivat sisällä olevat. Vain kolme henkilö säilyi hengissä piiloutumalla ruumiiden joukkoon.  Mayafaraqinissa (Silvan, Farkin), kaupungissa, jossa asui sekaisin 3000 kristittyä, armenialaisia, jakobiitti- ja protestanttikristittyjä, vain 15 säilyi hengissä joukkosurmasta, loput tapettiin samalla tavalla kuin mitä Sa'diyissa tapahtui. Assyrialainen Qarabashin kylä tuhoutui ja Qatarballissa 300 perheestä vain 4 ihmistä selvisi heistä. Suurin osa kyläläisistä poltettiin elävältä kirkossa, jonne he olivat kerääntyneet. Syyrialaiskatolinen pappi Isaac Armalet laski, että kymmenen muuta kylää poistui kokonaan kartalta ja niissä uhrien kokonaismäärä oli 4000.

Ristiriitaisia arvioita uhrien määrästä

Turkkilaistaustainen hollantilainen professori Uğur Ümit Üngör arvioi Diyarbakırin "syrjäisissä kylissä" tapettujen armenialaisten lukumääräksi 800 - 900. Meyrier arvioi, että maakunnassa oli ravitsemuksen ja suojan tarpeessa olevien kokonaismääräksi 50 000 ihmistä. Brittikonsuli Hallward arvioi luvun myöhemmin olevan 20 000 –30 000 (pois lukien Mardinin ja Palun seudut). Hallward antoi kodittomien lukumääräksi Silvanissa 10 000.

Kristittyjen kansanmurhat Turkin Diyarbakırin maakunnassa vuosina 1894 – 1896 (osa 1)

Kansamurhaa paennut armenialaisäiti lapsineen

Nimitystä Diyarbakırin verilöylyt käytetään joukkomurhista, jotka toteutettiin Ottomaanien valtakunnassa Diyarbakirin provinssissa/maakunnassa vuosina 1894–1896. Tapahtumat olivat osa ns.  Hamidian joukkomurhia, ja ne kohdistuivat provinssin kristittyyn väestöön, jotka olivat pääosin armenialaisia ja assyrialaisia.

Verilöylyt suunnattiin aluksi armenialaisia kohtaan, ja sitä lietsoivat ottomaanipoliitikot ja muslimipapisto. Armenialaisia syytettiin pyrkimyksistä ottomaanivaltion hajottamiseen. Ne muuttuivat pian yleiseksi kristinuskon vastaiseksi pogromiksi, jossa vainon kohteena olivat myös assyrialaiset.  Nykyarvioiden mukaan vuosina 1894–1996 tapettujen assyrialaisten kokonaismäärä oli noin 25 000.

Diyarbakirin maakunnan kartta vuodelta 1892

Taustaa

Itä-Turkissa 1880-luvulla vallinneet nälänhädät kiristivät eri kansanryhmien välejä. Kurdien ja arabien välillä oli yhteenottoja. Elokuussa 1888 kurdipäälliköt johtivat hyökkäyksiä Tur Abdin assyrialaisiin kyliin tappaen 18 asukasta. Kurdijoukot uudistivat hyökkäyksensä lokakuussa 1889 useisiin assyrialaisiin kyliin. Tällä kertaa noin neljäkymmentä assyrialaista menetti henkensä, joukossa myös naisia ja lapsia.

Tämän valokuvan on ottanut amerikkalainen valokuvaaja W. L. Schachtleben
1.11.1895 Turkin Erzerumissa. Hautausmaalle oli tuotu 30.10.1895 tehdyn
joukkosurman 321 uhria. Schachtlebenin mukaan silmien eteen avautui niin
hirvittävä näky, ettei se tule koskaan häipymään mielestä. Lähes kaikkien
vainajien ruumiit oli häväisty, revitty ja runneltu. Osa oli jopa nyljetty.

Ns. hamidialaiset (Hamidiye = pääosin kurdeista koostunut ratsuväki Ottomaanien valtakunnan itäosissa) joukkomurhat tapahtuivat vuonna 1894 – 1896.. Tällöin noin 4000 armenialaista Bitlisin maakunnasta kapinoi vaeltavia kurdiheimoja vastaan, jotka olivat tunkeutuneet armenialaisten asuttamille maille ja vaativat heiltä perinteisiä veroja. Armenialaiset kieltäytyivät verojen maksusta ja vaativat hallintoa suojelemaan heidän oikeuksiaan. Paikalliset viranomaiset ilmoittivat Turkin sulttaanille verokapinan suurena kapinana valtiovaltaa vastaan. Tähän sulttaani vastasi lähettämällä sitä kukistamaan ottomaanien armeijan, jota tukivat paikalliset kurdiheimot. Armenialaisten kapinallisten kanssa taistelevat kurdit laskeutuivat Sasonin (Sassoun) ja Talorin alueilla sijaitseviin armenialaisiin kyliin Muşin ja Silvanin välillä. Kylissä järjestettiin joukkomurhia ja monet niistä poltettiin. Tämä kansanmurhan seurauksena yli 7500 armenialaista kuoli. Uutiset kansanmurhasta kiirivät Eurooppaan ja johtivat Euroopan valtioiden väliintuloon Bitlisin provinssin kuvernööri Bahri Paşa erotettiin tammikuussa 1895 ja kolme eurooppalaista suurvaltaa - Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä ehdottivat sulttaani Abdul Hamid II: lle hänen hallintonsa uudistamista. Suurvallat toivoivat sulttaanin uudistavan kurdien asuttamien alueiden hallintoa ja ottavan hallintoon mukaan kristittyjä avustajia. Sulttaani ei kuitenkaan halunnut noudattaa eurooppalaisten suurvaltojen neuvoja. Samaan aikaan armenialaisten ja turkkilaisten välit kiristyivät muuallakin. Kun armenialaiset kokoontuivat Konstantinopolissa 30. syyskuuta 1895 pyytämään uudistusten nopeaa toteuttamista, vihaiset muslimijoukot hyökkäsivät kaupungin kristittyihin lähiöihin ja kaupunki joutui kaaokseen. Tätä Konstantinopolin joukkomurhaa seurasivat uudet yhteenotot muslimien ja armenialaisten välillä muillakin alueilla. Näissä yhteenotoissa menehtyi kristittyjä huomattavasti enemmän kuin muslimeja. Tämä johti länsimaisen painostuksen kasvamiseen, ja lopulta sulttaani antoi periksi.  Uudistusesitys annettiin lokakuussa 1895.

Suomeen uutiset kristittyjen joukkomurhista Itä-Turkissa saapuivat
marraskuun lopulla 1894.. Tässä uutinen Aamulehdestä 25.11.1894

Uudistuspyrkimykset kuitenkin vain pahensivat ottomaanvaltakunnan jo kiehumaan päässyttä ilmapiiriä. Muslimien ja kristittyjen epäluottamus oli saavuttanut ennennäkemättömän tason. Muslimeilla oli vääristynyt käsitys siitä, mitä Euroopan painostamat uudistukset tarkoittivat. Muslimit ajattelivat, että päämääränä oli Armenian kuningaskunnan perustaminen Euroopan valtioiden suojelemiseksi ja islamilaisen hallinnon lopettamiseksi. Muslimisiviilit alkoivat varustautua ja hankkivat suuria määriä aseita ja ammuksia myös Diyarbakirissa. Vaikutusvaltainen Zilanin kurdišeikki, jolla oli tärkeä rooli armenialaisten joukkomurhissa Sasunissa ja Musissa edellisenä vuonna, oli kaupungissa yllyttäen muslimeita kristittyjen kimppuun.  Samaan aikaan huhuttiin, että kaupungin ulkopuolella olevat kurdien heimojohtajat olivat luvanneet lähettää 10 000 kurditaistelijaa kostamaan. Diyarbakırin muslimijohtajat, jotka olivat menettäneet luottamuksensa sulttaaniin, sähköttivät hänelle, että 

Armenia valloitettiin verellä, se saadaan vain verellä.

Luumäen Huopaistenvirran joukkomurha maaliskuussa 1918

Huopaistenvirran joukkomurhan uhrien muistomerkki on pystytetty vuoden 1961 lopulla.

Luumäellä Taavetista Savitaipaleelle vievän tien varressa, Huopaistenvirran pohjoisrannalla on muistomerkki, jonka luona olen pysähtynyt useita kertoja.  Tällä luonnonkauniilla paikalla Kivijärven vedet purkautuvat Alakivijärveen. Maaliskuun lopulla 1918 Huopaistenvirran luonto todisti veristä tapahtumasarjaa, jonka muistoksi edellä mainittu muistomerkki on pystytetty. Savitaipalelainen historioitsija Pentti Pylkkö on kirjassaan Punainen viima kuvannut murhenäytelmää perustaen kirjoituksensa kirjallisuuden ohella lukuisiin kuulustelupöytäkirjoihin ja myöhemmin koottuihin haastatteluihin. Vaikka perimätiedossa ja kuulustelupöytäkirjoissa olisikin raakuuksien liioittelua, olivat tapahtumat joka tapauksessa Savitapaleen ja Luumäen välillä maaliskuussa 1918 hyytävän karmaisevia.

Haminan Lehti 14.5.1918

Pitkin kevättalvea 1918 kulki punaisten hallussa olleilta alueilta Etelä-Suomessa yksittäisiä  henkilöitä sekä ryhmiä pohjoiseen rintamalinjan yli valkoisten puolelle. Monet pakenijoista kulkivat Luumäen ja Savitaipaleen kautta koht Mäntyharjua ja Suomenniemeä. Liikkuminen tapahtui syrjäseutujen kautta, usein luotettujen oppaiden ja kyyditsijöiden vieminä. Usein siirtyminen onnistui hyvin, mutta joskus se päättyi kohtalokkaasti. Näin kävi Haminan seudulta liikkeelle lähteneelle ryhmälle, johon kuului kaksi naista ja kahdeksan miestä. Tämä oli kulkemassa Sianpää-nimellä tunnettua salaista etappitietä Luumäen ja Savitaipaleen kautta Mikkeliin. Ylittäessään Helsinki – Pietari-rataa joukko jätti jäljet, jotka huomasi ratavartija Vihtori Metso. Hän ilmoitti havainnostaan Kaitjärven asemalla majaa pitäneille punaisille.  Taavetin punakaarti hälytettiin ja sieltä lähti Arvid Ahon johtama osasto takaa-ajoon.  Punaisia piilossa olleen suojeluskuntalaisen Matti Pukin takaa-ajoryhmä tavoitti Lennusjärvellä maaliskuun 20. vastaisen yönä. Haminasta tulossa ollut ryhmä otettiin heti perään kiinni Kaulion kylässä. Heidät vietiin Taavetin asemalle punakaartin esikunnan kuulusteltavaksi ja teljettiin sen jälkeen kylmään rautatievaunuun odottamaan kuljetusta. Vangituille kerrottiin, että heidät viedään Savitaipaleelle. Sitä heille ei sanottu, että punakaartin esikunta oli määrännyt heidät murhattaviksi kuljetuksen aikana.

Huopaistenvirralla
surmattujen sippolalaisten
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Kuljetus Savitaipaleelle tehtiin kahdessa erässä. Kolme vangituista oli sijoitettu 30-miehiseen punaisten kuljetuskolonnaan, joka lähti 20.3. iltapäivällä kohti Savitaipaletta. Savitaipaleen kirkonkylälle asti kaksi heistä ei koskaan saapunut. Haminalainen Eugen Makonin surmattiin Savitaipaleella Kierikkomäessä, Juopperin ja Lapaton kylien välillä, ja vehkalahtelainen Antti Jaakkola Kylliälän ja Lyytikkälän kylien välillä Tikan puodin eteläpuolella. Ruumiit heitettiin ojaan ja niiden peitoksi potkittiin lunta. Punaisten sanitäärit hakivat myöhemmin ruumiit ja ne haudattiin Savitaipaleelle. Tämän vankien kuljetuserän kolmas valkoinen vanki oli Manu Saareks. Hän oli vangittuna kaksi ja puoli viikkoa, mutta sai lopulta palata kotiinsa. Saareks oli lähtenyt kuljettamaan valkoisten puolelle pyrkivä kotoaan Luumäen Saareksiinkylästä.

Vankien toinen kuljetuserä, johon kuului kaksi naista ja kuusi miestä, lähti kohti Savitaipaletta 21.3. aamuyöllä kello kaksi. Yhtä vangituista, Luumäen suojeluskunnan jäsentä Matti Pukkia juoksutettiin hangessa paljain jaloin aina Huopaistenvirralle saakka. Retkue saapui Huopaistenvirran sillalle aamulla kello puoli viisi. Saattuetta johtanut seppä Arvid Aho antoi sillalla pysähtymismerkin ja sanoi: ”No, pojat!”.  Hän nousi reestä, kiersi sen sivulle, ja ampui molemmat reessä istuneet naiset yhdellä laukauksella.  Kaikissa muissa reessä istuneet punaiset tekivät vangeilleen samalla tavalla. Surmattuaan vangit punaiset ryöstivät heiltä vaatteita, kenkiä, korut ja arvoesineet. Ryöstösaaliseen kuului kaksi lompakkoa, joissa oli yhteensä 32 000 markkaa. Sitten ruumiit heitettiin virtaan. Perään ammuttiin vielä laukauksia, kun joissakin ammutuissa ilmeni elonmerkkejä.

Helmi Husgafvelin ja
Nikolai Jaffen
kuolinilmoitukset.
Maaseutu 14.5.1918

Edellisen kanssa ristiriidassa ovat muutamat kuulustelupöytäkirjat, joista ilmenee, että molemmat naispuoliset uhrit olisi ensin raiskattu, sen jälkeen poltettu kuumilla raudoilla ja kidutettu ennen tappamista.  Huopaistenvirtaan heitetyt ruumiit löydettiin vasta 11.5.1918. Kaikilla miespuolisilla uhreilla oli pistimien jälkiä sekä päässä että harteissa.  Erityisen raa’asti oli kohdeltu Matti Tynystä, jonka hartiat olivat kuin seula. Yhdeltä uhrilta oli koko pääkallo murskattu. Aini Lainio oli surmattu ampumalla. Helmi Husgafvelin alaleuassa oli ruhjevamma ja hänen päällystakkinsa molemmat rintapielet olivat riekaleina. Hän oli todennäköisesti taistellut hengestään raiskaajiensa kynsissä.  Läheisestä Monolan kylässä on säilynyt perimätieto, jonka mukaan Matti Pukki olisi jäänyt käsistään roikkumaan Huopaistenvirran sillan laitaan. Punaiset hakkasivat hänen rystysiään kiväärin perällä, kunnes Pukki irroitti otteen ja putosi veteen. Kaulion kylän perimätietö kertoo, että Pukin käsi olisi hakattu hänen roikkuessaan sillanpielessä kiinni.

Savitaipaleella eivät punakaartilaisten tekemät raiskaukset suinkaan jääneet yksittäistapauksiksi. Kirkonkylällä punakaartilaiset järjestivät tansseja pappilassa. Kun paikkakunnan tytöt eivät niihin saapuneet, heitä haettiin mukaan väkisin pistinten avulla. Tansseista tytöt vietiin navettaan ja raiskattiin.

Taavetin suojeluskunta nimesi murhan tekijöiksi 11 punaista. Osa joukkomurhan tekijöistä sai pikatuomion (Haminan Lehden mukaan [11.11.1920] kuolemantuomio viidelle osallistuneelle) heti punaisten vallan luhistuttua. Osa tuomittiin parin seuraavan vuoden aikana. Marraskuun lopulla 1920 pidetyillä Savitaipaleen välikäräjillä entiset punakaartilaiset Johan Alfred Kolkka Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko Jyrkilä Kymistä saivat elinikäisen tuomion. Heistä Kolkka tunnusti murhanneensa Antti Jaakkolan, mutta väitti Jyrkilän pakottaneen hänet siihen. Muuten syytetyt syyttelivät murhista toisiaan ja kiistivät itsen niitä tehneensä. Veripellot-kirjassa mainitaan, että surmaamiskäskyn olisi antanut Haminan punajohtaja Jaakko Uski puhelimitse.

Eugen Makoninin ja Antti Jaakkolan murhasta
saivat elinkautistuomion Johan Alfred Kolkka
Kymistä, Jalmari Tynys Luumäeltä ja Mikko
Jyrkilä Kymistä. Etelä-Saimaa 2.12.1920

Patsaan Huopaistenvirralle pystyttivät vuoden 1961 lopulla vainajien omaiset. Tähän he saivat Luumäen seurakunnalta 10 000 markan avustuksen. Patsaasta huolehti patsastoimikunta, jonka jäsenet olivat siirtyneet kesällä 1965 jo ”tuonilmaisiin”. Tämän jälkeen muistomerkistä otti vastuun paikkakunnalta poismuuttanut entinen asemapäällikkö Eino Jäkälä.

Joukkomurhien uhrit olivat:

Antti Jaakkola, 21-vuotias ylioppilas Vehkalahdelta
Eugen Makonin, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Eino Hauhio, 18-vuotias kirjapinon oppilas Haminasta
Helmi Husgafvel, 25-vuotias tuomiokunnan kirjri Haminasta
Nikolai Jaffe, 17-vuotias yhteiskoulun oppilas Haminasta
Einari Kattelus 18-vuotias talollisen poika Sippolasta
Aino Lainio, 24-vuotias lakitieteen ylioppilas Haminasta
Matti Pukki, 30-vuotias talollisen poika Luumäeltä
Hugo Purho, 21-vuotias talollisen poika Sippolasta
Matti Tynys, 21-vuotias hevosmies Vehkalahdelta

Calumetin joukkosurman hautajaissaattueessa 20 000 osallistujaa. Lappeenranta-lehti 17.1.1914

Joukkomurhan uhrien hautajaisaattueen massiivisuus näkyy hyvin oheisessa valokuvassa

Olen jo kahdessa edellisessä blogimerkinnässäni kertonut  jouluaattona 1913 Calumetissa, Michiganissa tapahtuneesta joukkosurmasta italialaisella haalilla, jossa kuoli 73 ihmistä. Eteläkarjalaisessa Lappeenranta-lehdessä oli onnettomuudesta uutinen 3.1.1914. Toinen artikkeli traagisesta tapahtumasta ilmestyi lehdessä 17.1.1914. Se löytyy tekstistä hieman alempaa. Siinä kerrottin tapahtuma pääpiirteissään sekä nimettiin osa suomalaisista uhreista. Tosin tuossa uutisessa suomalaisten uhrien kokonaismäärä oli väärä, samoin uhrien kokonaismäärä. Joukkomurhassa kuolleiden hautajaisista tuli tapahtuma, joka hakee vertaistaan. Suurimmalle osalle uhreista pidettiin hautaustilaisuus Calumetin apostolisluterilaisessa kirkossa, mutta hautajaissaattue kulki kaikkiaan kuuden kirkon kautta. Toista mailia pitkänä se ulottui Calumetin kirkoilta aina Lakeviewin hautausmaalle, jonne uhrit haudattiin. Hautajaisiin on arvioitu osallituneen noin 20 000 henkeä. Valtavat väkijoukot kirkoissa ja hautajaissaattueen reitin varrella käyvät kyllä hyvin ilmi oheisissa valokuvissa. Kokosin kirjoitukseni loppuun luettelon onnettomuuden uhreista.

Lappeenranta-lehti 17.1.1914

Kamala onnettomuus Kuparisaaren lakkoalueella

Kymmeniä suomalaisia kuollut
Kuten lehdessämme aiemmin on kerrottu, on Calumetissa sekä sen ympäristöllä Michigan-valtiossa Pohjois-Amerikassa heinäkuusta asti vallinnut kuparikaivosmiesten suuri lakko, jonka johdosta on tapahtunut useita veritöitä ja jonka yhteyteen kuuluu siellä joulun aattona tapahtunut, monia kymmeniä ihmishenkiä vienyt  onnettomuus, josta aikaisemmin lyhyesti mainittiin. Tarkempi selostus tapahtumasta kuuluu seuraavasti.
Joulun aattoiltana piti Calumetissa n.s. Italian haalissa vietettämän lakkolaisten perheiden ja lasten avustukseksi iltama, jonka osanottajina oli pääasiassa lakkolaisia ja heidän perheitänsä. Kokoustalo oli kaksikerroksinen, alakerrassa ravintola, yläkerrassa varsinainen kokoushuone. Rakennuksen omistaa joku italialainen yhdistys ja siitä nimi Italian haali.

Oli juuri iltaman ohjelmasta päästy ja lahjojen jakamiseen oltiin ryhtymässä, kun äkkiä kajahti ovelta huuto: ”Tuli on irti!”. Syntyi suunnaton pakokauhu. Kaikki hyökkäsivät ovelle, josta portaat johtivat kadulle. Toisia uloskäytäviä ei monikaan tuntenut tai muistanut. Kaikkien pyrkiessä samalle ovelle syntyi tungos, jossa kaatui kumoon useita ihmisiä, enimmäkseen lapsia, mutta myöskin täysikasvuisia miehiä ja naisia. Pian kasautui oven eteen kokonainen ihmisläjä, josta pakokauhun tauottua selvitettiin – 74 ihmisruumista.

Hautajaissaattue

Kolmekymmentä suomalaista kuollut.

Kun tällä lakkoalueella on ehkä kolmasosa koko seudun väestöstä suomalaisia, on suomalaisten osanotto lakkoonkin suuri. Samoin oli tässä onnettomuusiltamassakin paljon kansalaisiamme, useita perheitä kaikkine jäsenineen. Kuolleiden joukossa on nyt tulleiden tietojen mukaan 30 suomalaista, enin osa lapsia, pari suomalaista perhettä on näin menettänyt kaikki lapsensa.

Tulipaloa ei ollutkaan

Kun sekasorrosta selviydyttiin, havaittiin, ettei mitään tulipaloa ollutkaan, joten hälyytys oli suoranaista ilkivaltaa. Kuka tuo kurja ilkimys oli, siitä ei ainakaan ensialuksi saatu selvää. Itävaltalaiseksi on hänet arveltu niiden tuntomerkkien mukaan, joita hänet pikimiltään nähneet ovat voineet antaa. _ Kun iltama oli lakkolaistyen puuhaama ja heidän perheittensä hyväksi aiottu, on lausuttu otaksumine, että näin surulliset seuraukset aiheuttanut ilkityö olisi lakkoa vastustavain taholta tehty. Se on kuitenkin oletus, josta ei sen varmempaa voida sanoa.

Hautajaissaattue

Suomalaisia tuhoutuneita

Tunnetuimpia tässä onnettomuudessa surmansa saaneita oli sikäläisen suomalaisen maanivjelijäin palovakuutusyhtiön monivuotinen sihteeri J.P.Westola. Vainaja oli syntyisin Kemin puolesta ja toiminut tukkiyhtiöiden palveluksessa kirjurina., joten hän lienee senkin takia tungoksessa sortunut ja polettu kuoliaaksi. Westolalta, joka kunnon kansalaisena nautti Calumetin suomalaisten yleistä luottamusta, jäi vaimo ja lapsia.

Muita suomalaisia kuoli eräs Matti Kotijärvi sekä vaimonsa Anni ja kaksi heidän lastaan. Matti Saaren ja Jaakko Lustigin perheistä saivat surmansa kaikki lapset. Jaakko Lustig on oululaisia, vaan asunut parikymmentä vuotta Amerikassa. Lisäksi ovat suomalaisia nimiä kuolleiden luettelossa, vaimo Kaisa Peteri, vaimo Lantto, vaimo Isola ja Heikki ja Thelma Isola, Juho Taipaluksen 2 lasta, Matti Murto, Albert Montonen, Abrama Niemelä, William Piira, Janne Korkala, Heikki Takala, Herman Ala, Janne Heikkinen, Niilo Aaltonen, Wilma Aaltonen, Sylvi Aaltonen, Lyydia Suomi, Helga Wuolukka, Lempi Aho sekä Myllyklangas ja Heikkinen-nimisten perheiden lapsia.

On selvinnyt, että useat pelastuneet polkivat alleen kirkuvia, kumoon kaatuneita lapsia. Ken itse kaatui samaan kasaan, se polettiin heti siihen ja moni äiti ja isä, joka koetti pelastaa lastansa, sortui siihen itse. Niin suuri ja lujaan polettu oli lopuksi ruumiskasa, että pakokauhun tauottua hätään joutuneet poliisit ja palokuntalaiset, saadakseen ovella olevan ruumiskasan selvitetyksi, menivät kokoushuoneen ikkunasta ja vasta huoneen sisältä alkoivat saada ruumiita eristetyksi. Tällöin tapahtui mieliämurtavia, tärisyttäviä kohtauksia, kun vanhemmat saivat siitä korjata lastensa ruhjoutuneita ruumiita, lastensa, joidenka kohtalosta he eivät olleet varmoja, olivatko pelastuneet vai eivät.

Saattoväkeä Calumetin apostolisluterilaisen kirkon edessä

Tapaus on saattanut paikkakuntalaisten mielet suuresti kiihdyksiin. Lakkoaseman takia ovat lakkolaisten ja lakkoa vastustavain välit muutenkin katkeroituneet, tapaus kun on niin likisesti lakon yhteydessä. – Onnettomuudessa kärsineet ovat saaneet monia myötätunnon osotuksia ja lupauksia raha-avustuksesta.

Lopuksi luettelo onnettomuudessa kuolleista:

Nimi		ikä	sukup.	Etn. tausta	Kommentit	Osoite
Ala [Aho]	Lempi	12	N	Suomalainen		[366 Caledonia St.]
Alla [Ala]	Herman	60	M	Suomalainen		[16 Bush St., Tamarack]
Aaltonen	Sanna J. [Mrs., Oscar]	39	N	Suomalainen		[548 Wyandot St., Florida]
Aaltonen	Sylvia [Silvia]	3	N	Suomalainen
Altonen [Aaltonen]	Wilma	9	N	Suomalainen
Biri [Piira]	Will [William]	7	M	Suomalainen
Bolf	Ivana	9	N	Kroatialainen		[4994 Waterworks St., Calumet]
Bronzo	Katarine	21	N	Italialainen		[108 Calumet St., Laurium]
Burcar	Victoria	9	N	Kroatialainen		[126 North Kearsarge]
Butala	Joseph [Jos]	7	M	Slovenialainen		[118 Third St., Centennial Heights]
Cvetkovich	Nick	33	M	Kroatialainen		[8 Butler House, Red Jacket]
Giacoletto	Jenny	9	N	Italialainen		[369 Seventh St., Wolwerine]
Gregorich	Katarina [Kate]	10	N	Kroatialainen		[17 Bacok St., Centennial mine]
Heikkinen	Edwin	7	M	Suomalainen	Veljeksiä	[Water St., Wolwerine]
Heikkinen	Eino Felpus O.	10	M	Suomalainen
Heikkinen	Eli Isaac	9	M	Suomalainen
Isola	Ina [Mrs., Henry]	33	N	Suomalainen	Ina Isola oli Tilma Isolan äiti.	[2516 D St., Raymbaultown]
Isola	Tilma [Philemena]	5	N	Suomalainen		[2516 D St.]
Jesic	Barbara	25	N	Kroatialainen	Barbara Jesic oli Rosie Jesicin äiti.	[2406 B St., Raymbaultown]
Jesic	Rosie	5	N	Kroatialainen
Jokepii [Jokipii]	Uno	13	M	Suomalainen		[Raymbaultown]
Kalunki [Kallunki]	Anna E.	9	N	Suomalainen	Efia P. Kallungin sisar, Brida Liisa Kallungin tytär.	[364 Third St., Centennial Heights]
Kalunki [Kallunki]	Brida Liisa [Mrs., Peter]	42	N	Suomalainen	Anna E. and Efia P. Kallungin äiti
Kalunki [Kallunki]	Efia P.	8	F	Suomalainen	Anna E. Kallungin sisar, Brida Liisa Kallungin tytär
Kiemaki	Johan Emil	7	M	Suomalainen
Klarich	Katarina	7	N	Kroatialainen	Ssisaruksia	[Waterworks St.]
Klarich	Kristina	11	N	Kroatialainen
Klarich	Mary	9	N	Suomalainen
Koskela	Johan Hendrik	10	M	Suomalainen
Kotajarvi [Kotajärvi]	Anna [Annie]	4	N	Suomalainen		[353 Franklin St.]
Kotajarvi [Kotajärvi]	Anna [Anny, Mrs., Matt]	39	N	Suomalainen		[353 (358?) Franklin St.]
Krainatz	Mary	11	N	Kroatialainen		[22 Tamarack St.]
Lanto	Hilja K.	5	N	Suomalainen
Lanto [Lantto]	Maria G. [Mrs., Peter]	40	N	Suomalainen		[Asuivat farmilla lähellä Toweria]
Lauri	Sulo Rubet	8	M	Suomalainen
Lesar	Mary	13	N	Slovenialainen	Sisaruksia	[229 Seventh St., Red Jacket]
Lesar	Rafael	2	M	Slovenialainen
Lindstrom [Lindström]	Arthur	12	M	Ei listattu		[Pine St.]
Luoma	Lydia Johanna	10	N	Suomalainen
Lustic [Lustig]	Alfred J. W. [Jacob]	7	M	Suomalainen		[Raymbaultown]
Manley	Elina [Mrs., Herman]	26	N	Suomalainen		[North Tamarack]
Manley	Wesley M.	4	M	Suomalainen		[North Tamarack]
Mantanen [Montonen]	Ella E.	8	N	Suomalainen	Sisaruksia
Mantanen[Montonen]	Mathias E. [Edrum]	10 y	M	Suomalainen		[22 Cherry St., Tamarack]
Mantanen[Montonen]	Y. H. [Albert]	13	M	Suomalainen
Mihelchich	Agnes	7	N	Kroatialainen	Serkuksia.	[Tamarack]
Mihelchich	Elizabeth	9	N	Kroatialainen
Mihelchich	Paul	5	M	Kroatialainen		[Tamarack]
Murto	Walter [Matti]	9	M	Suomalainen		[Walmut St., Tamarack]
Myllykangas	Edward Emil	7	M	Suomalainen		[County Road, Osceola]
Myllykangas	Johan W.	10	M	Suomalainen
Niemela [Niemelä]	Abram	24	M	Suomalainen	Aviopari	[Wolwerine]
Niemela [Niemelä]	Maria Elizabeth	22	M	Suomalainen
Papesh	Annie	6	N	Slovenian	Sisaruksia	[High St., Osceola]
Papesh	Mary	14	N	Slovenian
Petteri [Peteri]	Kate	66	N	Suomalainen		[4016 Portland St., Calumet]
Raja	Saida M.	10	N	Suomalainen		[Iroquous St., Bollman]
Renaldi	Terresa	12	N	Italialainen		[45 North Tamarack]
Ristel [Ristell]	Elma W. [Ellen]	6	N	Suomalainen
Rydilahti	Emilia	16	N	Suomalainen	Sisaruksia
Rydilahti	Heli	13	N	Suomalainen
Saari	John [Jalmar]	5	M	Suomalainen		[corner of Iroquois and Seventh St.s, Laurium]
Saatio [Satio]	Elida [Aliti]	11	F	Suomalainen		[Centennial Heights]
Smuk	Mary	5	F	Slovenialainen		[2406 B St., Raymbaultown]
Staudohar	Antonia	7	F	Kroatialainen/ Slovenialainen		[288 Mine St., Osceola]
Taipalus	Elisina J. [Elena]	6	F	Suomalainen		[Centennial Heights]
Taipalus	Sandra M.	4	F	Suomalainen
Takola [Takala]	Edward Richard [Henry]	9	M	Suomalainen		[310 Iroquois St., Bollman]
Talpaka	Lydia E.	10	F	Suomalainen
Tulppo	Kaisa G.	45	F	Suomalainen		[123 North Iroquois St., Florida]
Tulppo	Mamie L.	10	F	Suomalainen
Wualukka [Wuolukka]	Hilja [Helga]	8	F	Suomalainen		[366 Caledonia St.]
Westola	Johan Peter	48	M	Suomalainen	Palovakuutusyhtiön sihteeri