Niin hiljainen on kylätie... osa 3. Polkupyöräretki 7.5.2017 välillä Jurvala - Suoanttila - Kirppu - Hermunen - Heikkilä - Luumäen kirkonkylä - Jurvala

Kirpun miehistöluolan suuaukko

Tämänkertaisen kirjoituksen aiheena on jälleen polkupyöräretki Ylämaan ja Luumäen maaseutukylien sorateillä.  Lähtöpisteenä illansuussa 7.5.2017 tehdylle reissulle oli Jurvala, josta suuntasin Suoanttilan kautta kohti Kirpun kylää. Olin kaksi päivää aikaisemmin tekemälläni retkellä epähuomiossa ajanut ohi Salpalinjan linnoitusrakenteisiin kuuluneen Kirpun majoitusluolan sivuitse. Retkeni tavoitteena oli vierailla tuossa luolassa ja kiertää Hermusen, Heikkilän ja Hirvikallion kylien kautta aina Luumäen kirkolle, ja edelleen takaisin Jurvalaan. Matkaa tälle reitille tuli viitisenkymmentä kilometriä.

Multialan kartano

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli monella tavalla kuuluisaksi tullut Multialan kartano. Ensinnäkin kartano oli aikoinaan paikka, jossa pidettiin Luumäen käräjiä. Tämän johdosta rakennuksen lähistöllä oli pystyssä vielä 1950-luvulla piiskuupuita, joihin sidottiin ruumiillisen rangaistuksen saaneet rikolliset ja heille annettu tuomio pantiin käytäntöön. Myöhemmin talo on kokenut värikkäitä vaiheita ja se on noussut jopa valtakunnallisen politiikan polttopisteeseen. Saavuttuani kartanon luokse katselin innokkaasti ympärilleni löytääkseni noita ruumiillisen kurituksen muistopuita, mutta ne on ilmeisesti jo hakattu pois. Itse kartanorakennus, joka oli saanut uuden peltikaton, näytti nukkuvan tyytyväisenä hiljaisuudessa kylpien ilta-auringossa.

Kirpun miehistöluolan opastaulu Ihaksintien
varressa

Ajettuani toistakymmentä kilometriä mutkikasta ja mäkistä soratietä saavuin vihdoin Kirpun majoitusluolalle.  Salpalinjaan rakennettiin aikoinaan 25 kallioon louhittua luolaa. Suurin osa niistä jäi keskeneräiseksi. Pääosa näistä luolista sijaitsee Salpalinjan eteläisimmässä osassa. Lappeenrannassa luolia on neljä. Näistä kaksi rakennettiin Ylämaan alueelle. Tunnelit/luolat olivat majoitustiloja ja niiden yhteyteen saatettiin rakentaa asekammioita konekivääreille tai panssarintorjuntatykeille sekä tulenjohtopaikkoja. Luolaan oli tarkoitus rakentaa lautarakenteinen parakki majoittumista varten. Tunnelien majoituistilat oli suunniteltu 20 - 80 hengen majoitukseen.


Tämä keskeneräiseksi jäänyt majoitustunneli B304/107 sijaitsee Kirpuntien ja Ihaksintien lounaispuolella, jyrkän kallion rinteillä. Mäelle oli tarkoitus sijoittaa kaksi konekivääripesäkettä ja kaksi panssarintorjuntatykin pesäkettä, jotka olisi yhdistetty toisiinsa tunneleilla. Pesäkkeet jäivät kuitenkin rakentamatta ja ainoastaan kalliotunneli on osittain valmistunut. Tunneliin on kaksi sisäänkäyntiä, toinen kallion luoteisrinteen juurella ja toinen viiston kuilun päässä yhdyshaudassa kallion rinteellä. Tunnelissa on 8,5 metriä korkea pystykuilu kallion laelle, jonne oli tarkoitus johtaa tulenjohtopaikka. Kirpun majoitustunneli on suunniteltu 80 hengelle. Sen pituus on 85 metriä, leveimmillään tunneli on 6,8 metriä ja sen korkeus on 3,8 metriä.  Tunneli pohja oli nyt melko paksun jään peitossa, joten en uskaltanut mennä tunneliin kovin syvälle, sillä pelkäsin jään koko ajan murtuvan allani ja putovani polvia tai jopa vytötäröä myöten jääkylmään veteen. Koska luolan tutkiminen ei tällä kertaa kunnolla onnistunut, täytynee tulla käymään paikalla kesällä uudestaan.

Miehistöluolan pohja oli pinnalta jäätyneen
vesikerroksen peitossa

Kirpun miehistöluolan jälkeen jatkoin Ihaksintietä suuntana länsi. Näitä kyläteitä (Ihaksintie - Ihakselantie - Heikkiläntie) polkiessani ei liiallinen liikenne haitannut. Kirpun kylän ja Luumäen kirkonkylän välillä (matkaa noin 30 kilometriä) vastaani ei tullut kuin yksi auto, toinen ohiti minut ja vastaani polki yksi pyörälija. Illan edetessä lämpötila laski lähes nollaan ja niinpä sormeni olivatkin jo umpijäässä. Heikkilän kylällä yritin katseellani hakea entistä kyläkoulua, mutta silmiini ei sattunut yhtään sopivaa rakennusta. Jälleen kerran ei missään näkynyt ketään, jolta olisin sitä kysellyt. Reitin varrelta löytyi kuitenkin vielä yksi kiinostukseni herättänyt rakennus. Hirvikalliontien varressa, muutama sata metriä ennen kirkonmäkeä seisoo korkea entinen Luumäen kirkonkylän koulurakennus. Hyväkuntoisen näköisen koulun toiminta päättyi keväällä 2015. Luumäen kunnanvaltuusto oli tehnyt lakkauttamispäätöksen maaliskuun alussa 2015 äänin 17 - 10. Katsellessani ilta-auringon kajossa seisovaa komeaa koulurakennusta päivittelin jälleen sitä valtavaa virheinvestointien summaa, joka mätänee hiljallee pois

Luumäen vuonna 2015 lakkautettu kirkonkylän koulu

suomalaisissa koulurakennuksissa.

Entinen Luumäen kirkonkylän koulu

Luumäen rautatieasema. (Päivitetty 25.1.2016)

Luumäen asemarakennuksen seutu on elokuun alussa 2015

Kuutostien liikenteen pullonkaulaksi muodostuneen Jurvalan taajaman eteläpuolella nuokkuu lähes unohduksiin vaipunut rautatieasema, joka on ollut silminnäkijänä ja kokijana moneen otteeseen maamme historian dramaattisimmissa hetkissä. Kyseessä on Luumäen rautatieasema. Tammikuussa 2016 rakennus näkyi olevan myynnissä, joten ei muuta kuin ostamaan ikioma, rapistuvan kaunis asema. Samaan hintaan saa kiskojen kitinää, Pendolinojen suhinaa ja maiseman vastapäiselle huolintaliikkeen laajalle lastaus- ja purkualueelle.

Tämä rautatieliikennepaikka avattiin ensin pysäkkinä Helsinki - Pietarin radan varteen vuoden 1885 lopulla. Kolme vuotta myöhemmin se korotettiin V luokan rautatieasemaksi. Luumäen asemarakennusta laajennettiin vuonna 1907 arkkitehti Bruno Granholmin suunnitelmien mukaisesti. Tämän jälkeenkin sen ulkoasua on muunneltu useaan otteeseen.

Uutinen Luumäelle valmistuneesta asemahuoneesta.
Suomalainen Wirallinen Lehti 5.10, 1885

Sotavuosien aikana sekä Luumäen että Taavetin rautatieasemat olivat usein pommituskohteina. Talvisodan aikana pommituksia oli miltei päivittäin. Ennätys oli 52 konetta yhtenä päivänä. Luumäen asemalla kaikki ratakiskot menivät tulloin poikki. Välirauhan aikana, Salpalinjan rakentamisen takia, toiminta oli asemalla erittäin vilkasta. Heti jatkosodan alussa punakoneet ilmestyivät jälleen Luumäen taivaalle, mutta pysyivät sen jälkeen poissa aina sodan loppuvaiheisiin asti. 

Luumäen asemaa suunniteltiin 1930-luvulla risteysasemaksi Lappeenrannasta päin tulevalle liikenteelle, kun Lappeenrannasta Imatralle johtavaa rataa rakennettiin. Tuossa vaiheessa kuitenkin tyydyttiin siihen, ettei rataa oikaista, vaan liikenne jäi kulkemaan edelleen Simolan kautta. Oikorata Luumäeltä Lappeenrantaan valmistui lopulta vuonna 1962.

Luumäen asema 1800-luvun lopulla

Henkilöliikenteen junien pysähtyminen Luumäen asemalla lakkasi 29.5.1988. Nykyisin liikennepaikka on lähinnä tavaraliikenteen käytössä. Asemalla on suuri Nurminen Logisticsin terminaali. Kouvolasta alkava kaksoisraideosuus päättyy Luumäen aseman jälkeen, noin kilometrin verran Lappeenrannan suuntaan, Lappeenrantaan vievän ratahaaran ja Vainikkalan jatkuvan haaran risteyskohdassa. Asemalla on nykyisin neljä lisäraidetta. Ulommaisin raide on miltei kiinni asemarakennuksessa. Ahtauden tunnetta lisää lisäksi rakennuksen ja raiteitten väliin pystytetty korkea verkkoaita. 

Luumäen asemanseutu kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin, mutta asemarakennus ei sen sijaan kuulu valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden sopimukseen. Rakennukset ovat osittain aika huonossa kunnossa ja ympäristön kasvillisuus hoitamatonta. Aseman rakennukset siirtyivät Senaatti-kiinteistöjen omistukseen vuonna 2014 ja oletettavasti ne on tarkoitus jollakin tapaa ”pistää lihoiksi”. Asemarakennuksen takana on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen veistämä Oikeustaistelun muistomerkki.  Se pystytettiin Luumäen asemalle vuonna 1937.

Uutinen junien yhteentörmäyksestä Luumäen asemalla
Turun Sanomat 29.10.1907

Luumäen asemamiljöötä

Millä tavalla asema sitten on liittynyt Suomen historian dramaattisiin vaiheisiin? Kun 1990-luvulla tein sotavuosiin liittyviä haastatteluja, nousi Luumäen aseman nimi esille Ylämaan ja Säkkijärven väestön ja karjan evakuoinnissa. Ylämaalaiset evakuoitiin sotavuosina kolmeenkin otteeseen sisemmälle Suomeen. Kertojieni mukaan sekä lähtö että paluu tapahtui tältä  asemalta.  Luumäen asema sijaitsee melko lähellä presidentti P. E. Svinhufvudin Kotkaniemeä, joten oletettavasti presidentin käytössä ollut salonkivaunu A 30 on seisonut usein asemalla. Svinhufvudin karkotus Siperiaan alkoi autokyydityksellä ja junaan hän nousi Viipurin asemalla. Yritin selvittää, palasiko hän Siperian karkotuksestaan suoraan Luumäen asemalle, mutta käytössäni ollut materiaali ei antanut siihen vastausta.

Asemamiljööseen kuuluu myös tämä "punainen tupa".

Luumäen asema oli kansakunnan valokeilassa marraskuun lopulla vuonna 1961. Jälleen kerran oli edessä matka Siperiaan. Presidentti Urho Kekkonen nousi Luumäellä junaan, joka vei hänet Novosibirskin kaupunkiin tapaamaan Neuvostoliiton pääministeri Hrushtsevia. Elettiin ns. noottikriisin aikaa ja Novosibirskin tapaaminen koski Neuvostoliiton uhkavaatimuksen luonteista noottia (30.10.1961), jossa haluttiin käydä YYA-sopimuksen 2. artiklan [Korkeat Sopimuspuolet tulevat neuvottelemaan keskenään siinä tapauksessa, että 1 artiklassa tarkoitetun sotilaallisen hyökkäyksen uhka on todettu] mukaisia konsultaatioita. 

Juna Moskovaan lähti Helsingin asemalta 22.11.1961 klo 9:40, mutta presidentti, sekä ulkoministeri Ahti Karjalainen astuivat siihen vasta Luumäellä. Presidentti Kekkonen puolisoineen, ulkoministeri Karjalainen

Asemarakennuksen pääty

sekä adjutantti everstiluutnantti Urpo Levo olivat ajaneet autolla Loviisaan tervehtimään presidentin veljeä, majuri Jussi Kekkosta. Sieltä he jatkoivat matkaansa ensin Svinhufvudin taloon Luumäen Kotkaniemeen, jossa isäntänä oli presidentti Svinhufvudin poika, maalaisliiton kansanedustaja Veikko Svinhufvud. Täältä Kekkonen siirtyi Luumäen asemalle, jossa asemalle kertynyt yleisö viritti Maamme-laulun.

Aseman laskusilta ja portaat päättyvät verkkoaitaan

Henkilökunnan asuinrakennus kuvattuna ratapihan toiselta puolelta

Asuinrakennuksen päädyn terassi

Aseman henkilökunnan asuinrakennuksen sisäpiha

 

Luumäen lenkki 2.8.2015

Luumäen kirkonmäelle rakennettiin seurakuntatalo vuonna 1920 Valkolan pitäjäntuvan hirsistä

Aurinkoisen sunnuntaiaamun pyörävaellukseni kohteeksi valitsin Luumäen - Taavetin-seudun. Reittinä oli Lappeenranta - Jurvala - Suo-Anttila - Luumäen kirkko - Taavetti- Jurvala - Lappeenranta. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Kuutostien molemmin puolin levittäytyvä

"Elo tää juoksuhaudoissa on.." Salpa-aseman entisöityä
juoksuhautaa Luumäen Askolassa

Salpalinja, jonka virallinen nimi onkin kuulemma Salpa-asema. Kolusin Askolan salpa-asemassa puolustulinjan rakenteita aika pitkälle tien eteläpuolelle. Tien lähistöllä olevat miehistösuojat / -bunkkerit ovat lukossa. Merkityn polun varrella olevat infotaulut täydentävät hyvin näkö- ja elämyshavaintoja. Alueelta on raivattu risukko, joten siellä on helppo liikkua. Kun sitten siirtyy merkitystä polulta etelämmäs, Salpa-asemahan jatkuu aina Suomenlahteen saakka, alkaa löytyä myös pahoin pusikoituneita puolustusrakenteita. Niissä on kuitenkin se hyvä puoli, että bunkkerien ovet ovat apposen auki, eli mikäli haluaa testata suljetun paikan kammoaan ja tutustua lepakoihin, ei kun sisään. Kannattaa ottaa kuitenkin taskulamput mukaan. Kuutostien pohjoispuolelle jää järven ja tien väliin vain melko kapea (parisataa metriä) mäenharjanne, joka laskee jyrkästi Kivijärven. Sitä rinnettä olisi ollut vihollisen lähes mahdoton nousta ylös.

Luumäen asema

Wäinö Aaltosen veistämä Oikeustaistelun muistomerkki
vuodelta 1937 seisoo ruohokentän keskellä unohdettuna,
mutta ikihongan vartioimana

Salpalinjan jäätyä taakseni saavuin Jurvalaan, jossa käännyin Suo-Anttilan tielle (tie n:o 3842). Kävin tarkastamassa, missä kunnossa on Luumäen asema. Henkilöliikenne asemalle lakkasi 21.5.1988 ja käyttämättömyys ja huoltamattomuus näkyvät selvästi asemarakennusten kunnossa. Komea asemarakennus ja sen vieressä seisovat kaksi muuta rakennusta ansaitsisivat toisenlaisen kohtelun. Aseman rakennukset ovat siirtyneet Senaatti-kiinteistöjen omistukseen vuonna 2014. Asemarakennuksia ei ole suojeltu millään tavalla, joten niiden kohtalo on täysin auki.

Asemarakennuksen takana, sen itäpuolella, seisoo komea muistomerkki ruohottuneella jalustalla. Kävin kuvaamassa senkin. Kyseeessä on kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen veistämä Oikeustaistelun muistomerkki.  Se pystytettiin Luumäen asemalle vuonna 1937. Muistomerkkiä  siirrettiin 14 metriä kauemmas radasta vuonna 2009 ratatöiden takia. Uuden Kuutostie-linjauksen vuoksi on esitetty sen siirtämistä entisen käräjätalon vieressä olevalle tontille.

Tämän jälkeen kiersin ylimenosiltaa pitkin radan toiselle puolelle, jossa on laaja Nurminen Logisticsin terminaalialue. Avoimelle terminaalikentälle ajoi ukrainalainen rekka, jonka kuljettajan kanssa aloitin keskusteluni tervehdyksellä "Слава Україні! (= kunnia Ukrainalle)" Vastauksena kuului  "Героям слава! (= kunnia sankareille" Auto oli tullut Chernihivin (Чернігів) alueelta, joka on muuten vain muutamien kymmenien kilometrien päässä surullisen kuuluisasta Chornobylin (Чорнобиль) kaupungista.

Seuraavaksi kuvauspaikaksi ilmestyi tienviereen Kangasvarren koulu, joka koostuu useassa yhteydessä rakennetuista koulutiloista. Koulu on perustettu vuonna 1895, joten se juhlii /on juhlinut? tänä vuonna 120-vuotista taivaltaan. Tapasin koulun pihalla lasten kanssa pyöräilemässä olleen koulun entisen oppilaan.

Kangasvarren koulu

Kun juttelin tämän Moskovassa asuvan herran kanssa, huomasimme olevamme melkein sukulaisia. Molempien isoisät olivat palvelleet aikoinaan rautateillä Pietarissa Suomen asemalla. Minun isoisäni tuli salaa rajan yli takaisin Suomeen vallankumouksen jälkeen vuonna 1919, hänen isoisänsä vuonna 1918 virallista tietä ja luvallisesti.

Kangasvarren koulun jälkeen oli edessä pitkä taival Suo-Anttilan tietä Kirkkotien risteykseen asti. Suuntana oli Luumäen kirkko ja hautausmaa. Perehdyin hieman

Luumäen kirkko valmistui vuonna 1845

kirkkorakennuksen historiaankin. Vuonna 1833 valmistuneet kirkon piirustukset on tehty Carl Ludvig Engelin johtamassa Intendentinkonttorissa. Piirustukset laati Intendentinkonttorin konduktööri Anders Fredrik Granstedt, ja ne noudattivat Engelin vuonna 1824 suunnitteleman Alajärven kirkon piirustuksia. Luumäen kirkkoa pystytettiin vuosina 1843–1845 ja se vihittiin käyttöön 1845. Luumäen noin 1000-paikkainen kirkko on empiretyylinen keskeisesti korostettu sisäviisteinen (mitähän sekin tarkoittaa?) ristikirkko. Komeana seisoi 170-vuotias vanhus edelleen kiviaidan ympäröimänä kirkonmäellä. Kirkonmäen alueeseen kuuluu erottamattomasti tietysti myös vanha kellotapuli, joka on valmistunutt vuonna 1876.

Tie kirkonmäelle nousee hautausmaiden välistä. Kirkosta katsoen oikealla olevalla ns. vanhalla hautausmaalla on mm. presidentti

Elli ja Pehr Eivind Svinhufvudin hautamuistomerkki Luumäen
vanhalla hautausmaalla

P.E.Svinhufvudin ja hänen vaimonsa hautamuistomerkki sekä vuoden 1918 sisällissodassa kaatuneiden ja murhattujen valkoisten leijonamuistomerkki. Kirkkotien toisella puolella oleva Saksalan hautausmaa otettiin uudestaan käyttöön vuonna 1921. Paikalla oli ollut mahdollisesti kalmisto jo esikristillisellä ajalla. Hautaamista Saksalaan, jossa sijaitsi todennäköisesti myös Luumäen ensimmäinen kirkko suoritettiin aina 1730-luvulle saakka. Saksalan hautausmaalla sijaitsee viime sodissa kuolleiden sotilaiden sankarihautausmaa.

Luumäen sankarihautausmaan muistomerkk
i Saksalan hautausmaalla

Sankarihautausmaan muistomerkin on suunnitellut Ilmari Wirkkala.

Kirkomäen alueeseen kuuluu olennaisesti myös seurakuntatalo. Se on rakennettu vuonna 1920 puretun Valkolan pitäjäntuvan hirsistä. Kirkonmäki kohoaa eteläkarjalaisesta peltomaisemasta halliten näkymää kilometrien päähän. Hautausmaa näytti olevan erittäin hyvin hoidettu ja sieltä löytyy myös elämän peruskysymysten äärellä pysähtyvälle vierailijalle lukuisa määrä penkkejä. Niiltä voi elämän ja luonnon kauneutta ihasteleva kulkija antaa katseensa levätä alla lainehtivien peltovainioiden ja tummana kutsuvien metsäsaarekkeiden yli.

Taavetin Linnoituksessa on uudet opastaulut

Taavetin rautatieasema

Luumäen kirkonmäen tavoitteena oli Taavetti. Taavetin keskusta läpi pyöräillessäni vastaani kulki kansallispukuisia naisia. Pysäytin heistä kolme ja kyselin syytä juhla-asuun. Iloisesti Luumäen murteella tarinoivat rouvat kertoivat, että kyseessä oli kansallispukujen tuuletuspäivä, joka pidettiin Taavetin Linnoituksessa. Kaksi rouvista oli tehnyt Luumäen kansallispukunsa itse, kolmas oli tilannut muinaiskarjalaisen kansallispuvun Helmi Vuorelma Oy:ltä. Kauniita olivat rouvat hienoissa kansallispuvuissaan. 

Kiertelin haastatteluhetken jälkeen Linnoituksen vallit  pariinkin kertaan ja otin uusia kuvia, sillä aikaisemman käyntini (maaliskuu 2015) jälkeen oli alueen opastaulut uusittu. Lisäksi edellisellä käynnilläni jouduin paikoin kahlaamaan syvässä lumessa.

Seuraavaksi siirryin kuvaamaan Taavetin asemarakennusta. Henkilöliikenne tällä asemalla on lakkautettu lähes yhdeksän vuotta sitten, eli 3.9.2006. Taavetin 1. rautatieasema valmistui jo vuonna 1870. Se korvattiin uudella jugend-tyylisellä rakennuksella vuonna 1905. Komea oli tämäkin asemarakennus, eikä yhtä harmittavan lähellä rautatiekiskoja kuin Luumäen asema. Toivottavasti tämä rakennus saa jossakin vaiheessa siitä pieteetillä huolta pitävän uuden omistajan.

Taavetin aseman jälkeen oli edessä kotiinpaluu. Jätin tosin kertomastani "lenkkitarinasta" väliltä pois useita pysähdyksiä, mutta palaan niihin erillisten kirjoitusten muodossa. Kuutostien sivussa kulkevaa oivallista pyörätietä kulkiessani pysähdyin kuitenkin Kiurulassa sisällissodan viimeisen taistelun muistomerkille, josta tuli siis uusi, päivitetty näkymä. Todella vaatimattomassa huolenpidossa oli muistomerkki ollut jälleen.

Sisällissodan viimeisen taistelun muistomerkki Luumäen Kiurulassa