"Ei se usko ole sen kummempi, kuin rättiukon reen kulmassa tuotu"

Kauppa- ja työmatkoilla tarttui syrjäisienkin pitäjien asukkaiden keskuuteen uusia aatteita ja uskomuksia. Tästä hyvä esimerkki on lestadiolaisuuden leviäminen Valkjärven pitäjän kyliin Karjalan kannaksella. Ns. rätinajon tuomisina oli uusi usko. Alueella oli aikaisemmin vaikuttanut ns.  hyppäjien lahko, joka sekin saapui muualta, nimittäin Inkerinmaalta. Mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta on se, että molemmat liikkeet, lestadiolaisuus ja hyppääjäliike, saivat kannattajia samoissa kylissä.

Valkjärven asema ennen talvisotaa

Valkjärven seurakunnassa lestadiolaisuus sai laajaa kannatusta vasta paljon myöhemmin kuin naapuriseurakunnissa eli  1890-luvulla. Papiston ensimmäinen maininta liikkeestä löytyy seurakuntakertomuksesta vuodelta 1896.[1] Valkjärven lestadiolaisuuden alkuvaiheista on kertonut luotettavantuntuisesti Antti Pulkkinen (1861 – 1934) muistelmissaan. Hänen mukaansa ensimmäinen paikkakunnalla vieraillut lestadiolaissaarnaaja oli nimeltään Lahvi. Vierailu lienee tapahtunut jo 1870-luvun puolella. Kyseessä oli mahdollisesti pihtiputaalaissyntyinen Joosef Glaf, joka asui Kangasniemellä Harjumaan kylässä. Hän liikkui laajalla alueella Itä-Suomessa  kellojen korjaajana  ja lestadiolaissaarnaajana.[2] Glaf  oli saarnannut Valkjärvellä käydessään  hyvin voimallisesti, mutta koska hän eli toisin kuin itse opetti eli julkisesti ”synneissä”, joutui lestadiolaisuus paikkakunnalla aluksi huonoon valoon. Josef Glafin  jälkeen Valkjärvelle saapui 1880-luvun alussa saarnaaja Emanuel Välikangas Viipurista. Häntä Pulkkinen kuvaa voimakaspuheiseksi mieheksi, joka pelkäämättä julisti lakia. Seuraavana saapuneiden pietarilaisten  saarnaajien Juho Mikkolan ja Heikki Kultalan seuroissa kuulijakunta joutui ”liikutuksiin”, joihin Antti Pulkkinen muistelee suuttuneensa. Pulkkisen liittyminen herätyksliikkeeseen tapahtui vuonna 1890 (nekrologin mukaan vuonna 1886). 

Useat keskeiset Valkjärven lestadiolaisvaikuttajat hankkivat talvisin elantonsa Antti Pulkkisen tavoin rättikaupalla. Heistä Antti Pulkkinen, Antti Karvanen (1847–1935) ja Mikko Ellonen (1864–1918) olivat  rättikauppamatkallaan kosketuksissa leppävirtalaisen lestadiolaissaarnaaja Vilhelm Markkasen kanssa. Markkanen sekä K. Karjalainen (luultavasti saarnaaja Mikko Hermanni Karjalainen Joensuusta) julistivat Pulkkiselle kolmasti ”synnit anteeksi”. Keväällä rätinajajilla oli  reen kannaksilla kotiseudulle tuomisinaan herätyksen aalto, kuten Unto Seppänen pitäjähistoriassaan toteaa.[3] Antti Pulkkinen, Mikko Ellonen ja Antti Karvanen alkoivat puhella ”löydöstään” sekä kotiseudulla että työmatkoillaan. Pulkkinen ja Ellonen toimivat saarnaajina, Karvanen osallistui liikkeen levittämiseen ”kanssapuheissa”.[4] Vaikka herätysliike oli jo 1870-luvun lopulta tehnyt yrityksiä jalansijan voittamiseksi Valkjärvellä, sai vasta paikallisten vaikuttajayksilöiden liittyminen herätykset vauhtiin. Lestadiolaisuuden paikalliset johtomiehet nousivat pian keskeisiin asemiin seurakunnallisissa ja yhteiskun-nallisissa tehtävissä. Herätysliikkeen kannatus keskittyi pitäjässä Nousealan ja Valkeamatkan kyliin. Antti Pulkkinen ja Mikko Ellonen asuivat Valkeamatkan kylässä ja Antti Karvanen Nousealassa. Nousealan tunnetuin lestadiolainen lienee kuitenkin ollut omalaatuinen kaupustelija ja riiminikkari Heikki Oinas.[5]

---

[1]Lestadiolaisia on olemassa seurakunnassa suruksi. (KA. PTA. Cf:12. Valkjärven srkert. 12.10.1896 A. Kiljander).

[2] HÄ 7 – 8/1932 (Antti Pulkkinen: Hengellisten herätysten alkuajoilta Valkjärvellä  Karjalassa); Seppo Leivon kirje 16.2.1997. Seppo Leivon antamien tietojen mukaan Joosef Glaf oli syntynyt 1846 Pihtiputaalla,  josta muutti 1873 Kangasniemen Harjumaan kylään ja sieltä edelleen 1922 Mikkelin maaseurakuntaan.

[3] HÄ 7-8/1932 (Antti Pulkkinen: Hengellisten herätysten alkuajoilta Valkjärvellä Karjalassa); 5/1935, 72; A.J.P(ulkkinen): Antti Karvasen nekrologi.); 7-8/1934, 107 (Antti Pulkkisen nekrologi); Seppänen 1953, 225, 245, 261-263, 282, 422, 645; Raittila 1967, n:o 274; Raittila mainitsee matrikkelissaan kaksi valkjärveläistä saarnaajaa; veljekset Juho Ellosen (1864 -1937) ja Matti Ellosen (1849-1930) (Raittila 1967, n:o 43). Sen sijaan  hän ei tunne Antti Pulkkista eikä Mikko Ellosta; Luukka 1964a, 181-182; Paikallinen isäntä oli todennut lestadiolaisuudesta: Ei se usko ole sen kummempi kuin rättiukon reen       kulmassa tuotu.( HYKHL/K1. Valkjärvi 3).

[4] HÄ 7-8/1932 (Antti Pulkkinen: Hengellisten herätysten alkuajoilta Valkjärvellä Karjalassa); 5/1935, 72; A.J.P(ulkkinen): Antti Karvasen nekrologi.); 7-8/1934, 107 (Antti Pulkkisen nekrologi); Seppänen 1953, 245

[5]  Seppänen 1953, 245 – 246. Heikki Oinaksesta ks. Raninen 1995,  98 – 101; Antti Karvasesta ks. Partanen & Sivonen 1999, 129, 142 – 143.

Hyppääjät ja kuohitut

 

Valkjärven kirkko, Hyppääjäliike saapui Valkjärvelle Inkeristä vuonna 1838 ja laajimmillaan sillä oli pitäjässä vähintään 200 kannattajaa  Naumalan, Valkeamatkan, Vaalimon, Rampalan, Nousealan ja Siparilan kylissä

Kun toistakymmentä vuotta sitten kokosin väitöskirjaani, perehhdyin siinä yhteydessä varsin perusteellisesti Karjalan uskonnolliseen elämään. Koska alue on ollut itäisen ja läntisen kristikunnan sekä taistelutanner että vuorovaikutusalue, ei se voinut olla näkymättä Karjalan uskonnollisuudessa. Alueella vaikutti aikoinaan kaksi hyvin erikoista uskonnollista liikettä. Toinen oli saanyt nimen hyppääjäliike, toinen kastraatit eli kuohitut. Ohessa molemmista liikkeistä aikoinaan kirjoittamani teksti:
--------

Uskonnollisista herätysliikkeistä levisi Viipurin lääniin ensimmäisenä pietismi 1700-luvun alussa. Herrnhutismi saapui Viipurin lääniin Baltian välityksellä. Inkerin Lempaalassa 1781 syntynyt herätys oli myös herrnhutilaispohjainen. Se levisi Suomen puolelle Kivennavalle ja Valkjärvelle kirkollisena herätyksenä. Herätys vaikutti seudulla puoli vuosisataa. Valkealan ja Savitaipaleen pitäjissä oli lisäksi 1800-luvun puolivälissä taustaltaan tarkemmin määrittele-mättömiä uskonnollisia herätyksiä.[1]

Tunnepitoisen herrnhutilaisuuden ja radikaalipietismin pohjalta syntyi Länsi-Inkerin Ropsussa hyppääjien liike. Sille oli ominaista voimakas hurmoksellisuus, joka ilmeni hyppäämisenä. Liikkeeseen lienee vaikuttanut ortodoksien keskuudessa Venäjällä esiintynyt hlystien (hlystit = ruoskijat) lahko. Siinä ilmeni sekä askeettisia että seksuaalisia piirteitä hurjine tansseineen ja hyppäämisineen. Hyppääjät olivat taipuvaisia hylkäämään muodollisen avioliiton. Hurmostilassa hyppääminen, maassa konttaaminen, sekava ääntely ja huutaminen nähtiin Pyhän Hengen läsnäolon merkkeinä. Seuroissa pidettiin puheita ja laulettiin lauluja, joita hyppääjät osittain itse sepittivät. Muita liikkeen tunnusmerkkejä olivat keskinäisenä tervehdyksenä pyhä suudelma (laina ortodokseilta hlystien välityksellä), kieltäytyminen alkoholista, kahvista ja tupakasta. Naiset korostivat asketismia ajamalla hiuksensa pois. Hyppääjäliike on nähty hlystien lahkon rinnakkaisilmiönä luterilaisessa kirkossa. Siinä oli vaikutteita myös kastraattien eli skoptsien hurmosliikkeestä. Skoptsien liike oli hlystien tavoin ortodoksisen kirkon sisällä syntynyt ääriliike.[2]

Hyppääjäliike tuli Suomeen Inkeristä vuonna 1836. Tällöin Kivennavalla vierailivat Erkki Melton kutsumina liikkeen johtajat Juhani Riikonen ja Joosef Muratta. Vierailun jälkeen miehet saivat mukaansa kivennapalaisen Matti Ronnun "oppipojakseen". Rontu lähti viikon opetuksen jälkeen veljensä Juhanin kanssa levittämään uusia käsityksiään Valkjärvelle, Muolaaseen ja Uudellekirkolle. Liikettä yritettiin monin tavoin tukahduttaa aluksi siinä onnistumatta. Hyppääjien johtajat häädettiin asunnoistaan, ja heistä Matti Rontu joutui työvankilaan vuosina 1840 ja 1850. Valkjärvelle liike saapui 1838 ja laajimmillaan sillä oli pitäjässä vähintään 200 kannattajaa  Naumalan, Valkeamatkan, Vaalimon, Rampalan, Nousealan ja Siparilan kylissä. Hyppääjäliikettä esiintyi myös Uudellakirkolla ja Muolaassa. Liikkeen taantuminen alkoi 1850-luvulla. Laatokan-Karjalaan se levisi vuonna 1853, kun useita hyppääjä- ja kastraattiliikkeisiin kuuluneita karkoitettiin kotiseuduilleen Venäjältä. Heitä tuli esimerkiksi Jaakkimaan noin 20 henkeä.[3]

1800-luvun lopulla näyttää hyppääjäliike vähitellen sammuneen. Tosin huomaamaton toiminta jatkui Valkjärvellä vielä 1920-luvulle.[4] Kurkijoen rovastikunnasta kerrotaan vuonna 1875 hyppääjien ja kastraattien toiminnan lakanneen Hiitolan seurakunnassa ja ilmeisesti myös Kurkijoen seurakunnassa. Toisaalta Hiitolan piispantarkastuspöytäkirjasta löytyy vielä viisi vuotta myöhemmin viittaus Inkeristä tulleeseen vääräuskoisuuteen, jolla tarkoitettiin hyppääjä- tai  kastraattiliikettä. Tämän jälkeen loppuvat maininnat  Kurkijoen seudulta.[5] Jääsken rovastikunnassa esiintyi hyppääjäliikettä Kirvun seurakunnassa. Kannattajia arvioitiin olevan noin parikymmentä henkeä. Piispantarkastuspöytäkirja vuodelta 1895 kertoo seurakunnasta löytyvän hyppääjiä vielä yli kaksikymmentä henkeä. He pitivät yhteyttä "samanmielisiin" Hiitolassa. Näin ollen liike ei olisi lakannut Hiitolassa vielä 1890-luvun alkuun mennessä.[6]

Vahvimmalla alueellaan Kannaksen rajapitäjissä hyppääjäliike toimi huo-maamattomasti. Seurakuntakertomukset vaikenevat miltei tyystin sen toiminnasta. Muolaan kirkkoherra Johan Albert Tengén mainitsee vuonna 1882 hyppääjäliikkeellä olleen useita kannattajia, mutta liike oli ikäänkuin pysähtynyt.[7] Suunta mainitaan piispantarkastuksissa vain Kivennavalla vuonna 1881. Muolaan rovastikuntakertomuksessa vuonna 1889 kerrottiin, ettei hyppääjäliikkeestä kuulunut enää mitään Muolaan ja Kivennavan seurakunnissa.[8] Valkjärven seurakuntakertomukset ja piispantarkastuspöytäkirjat vaikenevat hyppääjäliikkeestä 1870-luvulta lähtien, vaikka sillä tiedetään olleen jonkin verran kannattajia 1900-luvullakin.[9]

Kastraattien (kuohittujen) uskonnollinen hurmosliike levisi Viipurin läänin alueelle Jaakkimaan Inkerinmaalta ja Venäjältä tapahtuneiden karkotusten yhteydessä vuonna 1853. Uukuniemelle liike juurtui vuonna 1866. Sortavalan seudulla kävivät kastraattien johtomiehet Juhana Riikonen ja Aukusti Lindström vuonna 1859. Kastraatteja oli Uukuniemen ja Jaakkiman lisäksi Sortavalassa, Ruskealassa ja Hiitolassa. Liike sai seuraajia lähinnä Laatokan Karjalassa. Kastraattien vaikutusta oli myös Kannaksen hyppääjäliikkeessä, ja välillä on vaikea erottaa kummasta liikkeestä on kysymys. Ensimmäisen kerran kastraatit olivat esillä Uukuniemellä vuoden 1879 piispantarkastuksessa. Sortavalan ja Uukuniemen seurakunnissa papisto seurasi kastraattien toimintaa tarkasti. Uukuniemen kirkkoherra Alexander Gustaf Walle mainitsee vuonna 1890 Sortavalan rovastikuntakertomuksessa kastraatteja löytyvän Uukuniemeltä 24 henkeä ja Sortavalasta 12 henkeä. Kolme vuotta aikaisemmin Walle oli arvellut liikkeen olevan hajoamassa ja sulautumassa seurakuntaan.[10] Vielä vuosina 1912-1916 mainittiin Jaakkiman seurakunnassa olleen muutamia vanhoja kuohittuja.[11] Liike säilyi Laatokan Karjalassa 1900-luvun puolelle saakka. Pohjois-Karjalassa ei hyppääjäliike eivätkä kastraatit saaneet jalansijaa.[12]

---

[1] Luukka 1964a, 5-19; Kansanaho 1985, 36 – 37; Talonen 1988b, 9.

[2] Kansanaho 1985, 113.

[3] Luukka 1964a, 20-24; Kansanaho 1985, 113-115.

[4] Kansanaho 1985, 115.

[5] KA. PTA. Cg 4:2. Kurkijoen rvkert. 9.4.1875; MMA. LSKA. HiiKA. II Cf. Ptptk. 23-25.6.1880 (Anders Johan Hornborg).

[6] KA. PTA. Cg 4:2. Jääsken rvkert. 6.3.1880 (K. G. Dahlgren), Cg 4:3. Kirvun srkert. 10.3.1890 (Ulrik Siegberg); MMA. LSKA. KirKA. II C. Ptptk 12-14.9.1895.

[7]  KA. PTA. Cf:8. Muolaan srkert. 26.8.1882 (Johan Albert Tengén).

[8]  KA. PTA. Cf:8. Ptptk. Kivennapa 24-25.5.1881; Cf:10. Muolaan rvkert. 9.9.1889.

[9] Vuodelta 1881 on maininta: Tietääkseni ei seurakunnassa ole mitään villioppia tällä hetkellä. (KA. PTA. Cf:8. Valkjärven srkert. 23.5.1881 [Edvard Wilhelm Leidenius]).Vuoden 1890 seurakuntakertomuksessa: Lahko-oppia ei löydy suuremmassa määrin. (KA. PTA. Cf:10. Valkjärven srkert. 23.6.1890 [A. Kiljander]).

[10] KA. PTA. Cf:9. Ptptk Uukuniemi 3-5.10.1887 (Karl Henrik Alopaeus); Sortavalan rvkert. 14.9.1887 (Anders Gustaf  Walle); Cg 4:3. Sortavalan rvkert. 22.4.1890 (Anders Gustaf  Walle); Kurkijoen rvkert. 1.4.1890 (Adol Emerik Olsoni); Luukka 1964a, 23-24.

[11] MMA. LSKA. JaaKA. II Dd.

[12] Laasonen 1971,  140 – 153.

Suhmuran Santra, Herran Kansa, lestadiolaisuus ja geeniperimä

Ilkka Mau Kortesniemen versio Suhmuran Santrasta. Kortesniemi oli isoisäni Juhon ystäviä

Pohjanmaata on perinteisesti pidetty alueena, jonne kuuluvat uskonnollinen aktiviteetti, herätys- ja hurmosliikkeet. Sen sijaan Itä-Suomea on pidetty vähemmän uskonnollisena. Tai sen uskontoon liittyvät ortodoksiset luostarit nunnineen ja munkkeineen sekä uskonnollinen monimuotoisuus ja suvaitsevaisuus. Kun tätä pintatietoa hieman raaputtaa, huomaa nopeasti, että edellä mainittu ei ole koko totuus. Evankelinen liike oli Karjalassa varsin vahva, samoin lestadiolaisuus. Karjalassa ja Inkerissä oli myös hyvin erikoisia uskonnollisia liikkeitä. Kaikkein omituisin lienee ollut skoptsien eli kuohittujen lahko, jonka suomalaisista kannattajista löytyy kuvausta täältä. Toinen omituinen uskonnollinen lahko oli hyppääjien liike, joka skoptsien lahkon tavoin oli saapunut Venäjältä

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä syyskuussa 2007 oli mielenkiintoinen Ilkka Malmbergin artikkeli GEENEJÄ SUHMURASTA. Monipolvisen artikkelin pohjana oli Esa Pakarisen aikoinaan esittämä ja Terho Könösen sanoittama ja säveltämä SUHMURAN SANTRA. Artikkelin teemana on populaation vieraiden geenien jano.

Malmberg esittelee siinä laajasti Pyhäselän Suhmurassa pääpaikkaansa pitävän Herran Kansan. Pietarin suomalaisten keskuudessa syntynyt Herran Kansa on sittemmin levittäytynyt muuttoliikkeen myötä Etelä-Suomeen. Tämän uskonnollisen yhteisön toinen seurakuntasali sijaitsee entisessä Rännimäen koulussa Mäntsälässä. Malmberg kertoo juttunsa ohessa hieman myös lestadiolaisuudesta. Ilkka Malmberg on tehnyt lestadiolaisuudesta kaksi laajaa artikkelia, toisen 1990-luvulla ja toisen vuonna 2010 Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen. Tässä näytettä vuoden 2007 artikkelista:

Geenipohjan kannalta populaatiolle on tärkeää, että syntyy siirtokuntia... Yhteiset kokoontumiset ovat tärkeitä aviopuolison löytymisen ja geenien sekoittumisen vuoksi. Se on yksi syy myös lestadiolaisten suviseurojen valtavaan suosioon, hengellisten syiden ohella. Suviseuroihin saapuu joka vuosi halukkaasti nuorta väkeä myös Pohjois-Amerikan lestadiolaisalueilta

Nopeasti vertailtuna löysin Herran Kansan ja lestadiolaisuuden väliltä mm. seuraavia yhtäläisyyksiä:

- Molemmat syntyneet Suomen rajojen ulkopuolella suomalaisen vähemmistön keskuudessa [Heikki Mikkonen perustajana Pietarin suomalaisten keskuudessa / vs. LLL Kaaresuvannossa suomalaisten uudisasukkaiden ja lappalaisten keskuudessa]

- perinne siirtyy usein sukupolvelta toiselle

- perinteen ulkopuolelta tulijoita vähän
- valtava nuorten määrä
- suuret perheet
- endogamia
Eroja on tietysti huomattavasti enemmän.

Miksi kaivoin tämän vanhan artikkelin esille? Minulla oli ilo ja kunnia olla eilen illalla läksiäistilaisuudessa, jossa laulettiin (hyvien soittajien avustuksella / kiitos Mika ja Jarmo!) monien muiden laulujen ohessa tämä Malmbergin artikkelissa mainittu Suhmuran Santra. Kun tämä vanha artikkeli sattumalta osui silmiini tänä iltana, en malttanut olla kirjoittamatta tätä blogimerkintää.

Post scriptum 23.12.2015
Tänään oli iltasanomissa artikkeli, jossa kerrotaan, ettei "Herran kansa" vietä lainkaan joulua. Artikkelissa kerrotaan lisäksi, että noin puolet Suhmuran koulun oppilaista on Herran kansa-yhteisöön kuuluvista perheistä. Kun lukee artikkelin kommenttiketjua, voi jälleen todeta, että suvaitsevaisuudessa riittää meidänkin maassamme vielä tekemistä.