Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Poikakansakoulu 1874 – 1889

Vuonna 1888 valmistunut Lappeenrannan kansakoulu, nykyinen Lönnrotin koulu

Poikakansakoulun toiminta alkoi Lappeenrannassa vuonna 1874. Kuvernöörit saivat vuonna 1871 määräyksen kiirehtiä koulujen perustamista niihin kaupunkeihin, joissa sellaisia ei vielä ollut. 1870-luvun alussa maassamme suunniteltiin oppikoulu-uudistusta, joka kouluun pääsy ehtona edellytti ylemmän kansakoulun käyntiä. Niinpä senaatti kiirehti kansakoulun perustamisessa sellaisia kaupunkeja, joissa ei vielä ollut täydellistä kansakoululaitosta. Huhtikuussa 1871 saivat kuvernöörit Senaatilta käskyn kehottaa kaikkia kaupunkeja viipymättä noudattamaan kansakouluasetuksen 102 §:n määräystä. Mainittu § kuuluui seuraavasti:

Jokaisen kaupunkikunnan tulee semmoista huolta pitää kansakouluopetuksesta, ja niin monta ja niin laveita kansakouluja asettaa ja ylläpitää, että kaikki ne lapset, jotka eivät kotonansa tai muissa kouluissa saa samanvertaista tai laveampaa opetusta, tulevat kahdeksannesta ikävuodesta alkaen ja aina neljääntoista ikävuoteen asti sillä muotoa opetetuksi kuin tässä alempana lähemmin säädetään

Lappeenranta teki 6.6.1871 päätöksen kaikkia lapsia koskevan kansanopetuksen toteuttamisesta kaupungissa. Ratkaisevista syistä tärkein oli kouluhallituksen päätös lakkauttaa paikallinen ala-alkeiskoulu. Tämä vei pojilta kaikki opiskelumahdollisuudet. Samalla ymmärrettiin, että vain perustamalla molempia sukupuolia koskevan kansakoulun saattoi kaupunki toivoa itselleen oppikoulua. Oppikoulun uusi koulujärjestys oli annettu 8.8.1872. Siinä yläalkeiskoulu ja lukio yhdistyivät lyseoksi. Uudeksi koulumuodoksi perustettiin reaali- eli porvarikoulut. Ala-alkeiskoulu oli saanut 600 markan vuosiavustuksen, joka myönnettiin nyt uudelle kansakoululle. Pientenlastenkoulun nimi muutettiin valmistavaksi kouluksi, joskin tosin vanhaa nimitystä käytettiin vielä pitkään. Tämän luokan opettajattaren palkaksi vahvistettiin 800 markkaa, uusi miesopettaja sai luontaisetujen lisäksi ajan tavan mukaan parempaa palkkaa eli 1000 markkaa vuodessa. Lukukausimaksut alennettiin neljään markkaan. Koululle valmistui keväällä 1873 ohjesääntö, jonka kouluhallitus vahvisti syyskuussa. Senaatti myönsi poikakansakoulun opettajanpalkkausta varten 600 markan vuotuisen valtionavun. Kaupunki osti huhtikuussa 1873 kolmannessa kaupunginosassa tonteilla 32 ja 33 sijainneet rakennukset. Nämä kaupunki kunnosti ja luovutti vapaasti koulun käyttöön. Silloisen Kuninkaankadun eli nykyisen Koulukadun varrellla olleisiin rakennuksiin voitiin sijoittaa koululuokat sekä miesopettajan asunto. Kaksi vuotta aiemmin toteutettu oppikoulu-uudistus oli tehnyt kansakouluista pohjakoulun kaksi- ja neljäluokkaisille reaalikouluille.

Vuonna 1869 Lappeenrantaan tuli alakoulun opettajaksi
neiti Emilia Sohlman, ensimmäinen kansakoulunopettajan
tutkinnon suorittanut opettaja kaupungissa. Hän siirtyi vuonna
1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Sohlman avioitui seuraavana
vuonna kollegansa Juho Pelkosen kanssa, toimi myöhemmin
kirjakauppiaana ja oli kaupungin vaikutusvaltaisimpia naisia.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Keväällä 1874 julistettiin poikakansakoulun miesopettajan virka haettavaksi. Hakijoista valitsi koulun johtokunta 20.6.1874 pitämässään kokouksessa yksimielisesti virkaan Johan (Juho) Pelkosen, joka oli samana keväänä valmistunut Jyväskylän seminaarista. Hänessä sai tuli henkilö, joka opettajatoimen lisäksi kohosi merkittäväksi paikalliseksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Alaluokkien opettajaksi vuonna 1869 tullut Emilia Sohlman siirtyi 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Seuraavana vuonna hän avioitui edellä mainitun Juho Pelkosen kanssa. Syksyllä 1874 alkanut kansakoulu ei heti päässyt kokonaisuudessaan uuteen koulurakennukseen. Marraskuun 2. päivään saakka valmistava luokka, 24 oppilasta, ja tyttöluokka, 15 oppilasta, toimivat entisessä koulurakennuksessa ja vain pojat uudessa koulussa. Ensimmäisessä poikaluokassa oli 25 oppilasta, heistä viisi oli Lappeen kunnan puolelta. Lappeelaisia olikin koulun oppilaina aina Lappeen oman kansakoulun (Taikinamäen kansakoulu) vuonna 1878 tapahtuneeseen perustamiseen saakka. Ensimmäisen toimintavuonna kansakoulua kävi yhteensä 45 tyttöä ja poikaa. Seuraavina vuosina oppilasmäärä laski. Lukuvuonna 1877 – 1878 heitä oli enää 33. Koulun johtokunta kävikin puhuttelemassa niitä perheitä, jotka eivät olleet antaneet lapsiaan kouluun. Syyksi koulusta poisjäämiseen kerrottiin useimmiten koulumaksu ja maksulliset kirjat. Tämän takia päätettiin maksut poistaa köyhimmiltä lapsilta. Vuonna 1878 kansakoulun lukukausimaksu poistettiin kaikilta. Alakansakouluun otettiin oppilaiksi kaikkien kaupunkilaisten lapsia, mutta yläkansakouluun aluksi vain työläisten ja varattomien lapsia sekä lappeelaisia. 

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Suomen ensimmäinen kaupunkikansakoulu Lappeenrantaan 1866

Näkymä Lappeenrannasta 1800-luvun lopulla. Oikeassa reunassa näkyy raatihuoneen torni. Taustalla avautuu näkymää Saimaalle ja lahden keskellä erottuu Halkosaari. Kuva. Lappeenrannan kaupunginarkisto

Vuonna 1866 annettu kansakouluasetus laadittiin lähinnä maaseudun tarpeita varten. Lasten alkuopetus jätettiin edelleen kotien harteille. Niinpä maaseutujen koulutyypiksi muodostui aluksi neljäluokkainen yläkansakoulu. Kaupunkikansakoulut sen sijaan muodostuivat kaksiluokkaisesta alakansakoulusta ja neliluokkaisesta yläkansakoulusta. Alkuvuosina oli rajanveto kaupungeissa erilaisten muiden koulujen kuten ala-alkeiskoulun, sunnuntaikoulun tai säätyläisten suosimien valmistavien koulujen välillä hyvin häilyvä. Kaupungeissa kansakoulun kehittyminen yleiseksi pohjakouluksi kesti pidempään kuin maaseudulla. Monissa kaupungeissa siitä tuli alempien väestöryhmien koulu, eikä siitä siirrytty yleensä siirrytty korkeampiin opintoihin. Kaupungeissa kansakoululaitos käynnistyi pääosin 1870-luvun alussa. Kaupunkikansakoulujen käynnistämisessä tiennäyttäjänä eivät olleet suinkaan Helsinki, Turku, Viipuri tai Tampere, vaan piskuinen ja syrjäinenkin Lappeenranta 

Tohtori Edvard Winter ja hänen vaimonsa Kristiina
olivat innokkaasti mukana 1866 kansakouluhanketta
käynnistämässä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Lappeenrannassa kansakoulun perustamisen laittoi vireille kaupungin Rouvasväenyhdistys, joka lähestyi raastuvankokousta lokakuussa 1864 kirjeellä, jossa se ehdotti kansakoulun perustamista köyhäinkoulua laajentamalla ja uudelleen organisoimalla. Rouvasväenyhdistyksen ohella kaupunginlääkäri Edvard Winter oli hankkeen taustahahmona ja esitteli sen 29.10.1864 raastuvankokoukselle. Kirjeessä anottiin kaupungilta 100 ruplan vuotuista apurahaa tyttöjen köyhäinkoulun uudelleenjärjestämiseen, sille ajanmukaisen huoneiston hankkimiseen ja opettajan palkan parantamiseen. Anomus sai kokouksen yksimielisen kannatuksen. Kaupungin varsinaiset porvarit myönsivätkin samanlaisen 20 pennin summan veroäyriltä, minkä he olivat maksaneet vuodesta 1861 alkaen poikien köyhäinkoulun kannatukseen. Avustuksen myöntämiseen ehtona oli, että molemmat köyhäinkoulut piti yhdistää saman johtokunnan alaiseksi. Lisäksi Rouvasväenyhdistyksen tulisi lahjoittaa koululle rahastossaan olleet 4444 markkaa. Porvarioikeuksia vailla olevat kaupunkilaiset puolestaan hyväksyivät tohtori Winterin ehdotuksen, jonka mukaan tyttöjen köyhäinkoulun varat jäisivät Rouvasväenyhdistykselle. Sen sijaan varoista saadut vuotuiset korot (silloin 264 markkaa) käytettäisiin koulun hyväksi. Porvarioikeuksia vailla olevat ilmoittivat valmiutensa maksamaan henkilömaksuina koulun hyväksi 100—200 markkaa vuodessa. Maksuperusteiden määrittäminen jäi samassa tilaisuudessa valitun komitean valmistel-tavaksi. 

Seuraavassa 12 .12.1864 pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin perusteet, joiden mukaan porvarioikeutta vailla olevien tuli osallistua koulun kannattamiseen. Heidät jaettiin viiteen maksuluokkaan. Alimmassa luokassa maksu oli 50 penniä ja seuraavissa luokissa l, 2, 3 tai 4 markkaa henkilöltä vuodessa. Nämä maksut tuottivat yhteensä 157,50 markkaa. Samassa kokouksessa valittiin väliaikainen johtokunta suunnittelemaan koulun toimintaa ja laatimaan sille ohjesääntöehdotuksen. Johtokuntaan valittiin viisi naista ja miestä. Valituiksi tulivat kruununvouti Anton Rönnholm, tohtori Edvard Winter, kauppias Karl Savander, apteekkari Klaus Lilius, värjärimestari Nikolai Kiljander ja Rouvasväenyhdistyksen edustajina Sofia Åkerblom, Kristiina Winter, Matilda Rönnholm, Sofia Forsblom ja Aleksandra Ahlstubbe. Rouvasväenyhdistys pidätti hallussaan köyhäinkoulua varten keräämänsä varat, mutta lupasi käyttää niitten korot koulun hyväksi. Kouluhuoneistoksi vuokrasi kaupunki 200 markan vuosivuokrasta Raastuvankadulta kaupungintalon viereisen talon.

Koulun väliaikainen johtokunta toimi ripeästi. Se valmisteli ja hyväksytti ehdotuksensa paikallisen köyhäinkoulun muuttamisen ajan vaatimuksia vastaavaksi kansakouluksi. Jättäessään ohjesääntönsä Senaatin vahvistettavaksi se myös anoi valtioapua koululle. Senaatti vahvisti ohjesäännön 27.5.1865 ja myönsi 600 markan suuruisen valtioavun.  Lappeenrannan kaupungin kansakoulun ohjesääntö on ilmeisesti maamme vanhin vahvistettu kaupunkikansakoulun ohjesääntö. Kansakouluntarkastaja Taavi G. Murto arveli kansakoululaitoksen historiassaan vuonna 1924, että ohjesäännön laatijat tunsivat hyvin Uno Cygneuksen ehdotuksen Suomen kansakoululaitoksen järjestämiseksi ja saivat ajatuksia ja neuvoja koulun ohjelman laadinnassa. 

Maria Vilhelmiina Lindgren valittiin tyttökansakoulun
ensimmäiseksi opettajaksi.
Kuva: Murto 1924, sivu 27.

Lappeenrannan kansakoulu muodostui pientenlastenkoulusta eli myöhemmästä alakansakoulusta ja tyttökansakoulusta. Alun perin suunnitelmissa oli myös poikakansakoulu, johon raastuvankokous oli myöntänyt varoja. Ilmeisesti ne eivät riittäneet, ja koska pojilla oli mahdollisuus käydä ala-alkeiskoulua ja sunnuntaikoulua, jätettiin heidät vielä tuossa vaiheessa koulun ulkopuolelle.

Pientenlastenkoulu jakautui kahteen luokkaan, joista alempi oli 5-7-vuotiaille ja ylempi 8-10-vuotiaille tytöille ja pojille. Yläkansakoulussa oli yli kymmenvuotiaita tyttöjä. Pientenlastenkoulun opetus alkoi 17.1.1866. Oppilaita oli 29. Koulun alkamisesta kertoo keväällä 1866 laadittu kertomus seuraavasti

Vasta vuoden (1866) alussa koitti se ilon ja riemun päivä, jota tämä pieni kansallinen opetuslaitos lukee syntymäpäivänänsä. 17 p. tammik. 1866 alkoi muka koulun ala-osasto eli pientenlastenkoulu ynnä lastentarha vireällä toivolla ja uskalluksella hyviin aikomuksiinsa koettaa nuoria voimiansa kasvattamisen ja opetuksen alalla. Ja tämä alku olikin sangen tyydyttäväinen. Jo ensimmäisinä päivinä nähtiin 29 lapsukaista — joista 11 aivan alkavaista eroitettiin lastentarhaan, vaan muut 18 asetettiin luokkaan - uteliaisuudella ja mielihyvän loisto silmissä pienien pöytäinsä edessä kuuntelevan niitä huvittavia ja opettavaisia neuvoja ja havaintoja, joita nerokas opettajattarensa selvällä kielellä lempeästä sydämestä heille esitteli.

Pientenlastenkoulun opettajaksi oli valittu Hirvensalmen rovastin tytär Selma Natalia Sirelius (1843 - 1923). Hän oli käynyt Turun tyttökoulun ja seurasi kaksi kuukautta opetusta Jyväskylän seminaarin lastentarhaosastolla. Sirelius toimi tehtävässä vuoteen 1868 saakka, jolloin hän avioitui parikkalalaisen pastorin ja myöhemmän Joroisten kirkkoherran Karl Filip Rönnholmin (1831 - 1901) kanssa. 

Viipurissa ilmestyneessä sanomalehti Ilmarisessa oli oheinen lyhyt
kuvaus Lappeenrannan kansakoulusta 4.10.1867.

Tyttöjen yläkansakoulu aloitti saman vuoden syyskuun ensimmäinen päivä. Kouluun kirjoittautui silloin 16 oppilasta. Kouluun saatiin opettajaksi tyttökoulun käynyt ja kotiopettajana toiminut Maria  Vilhelmiina Lindroos (1841 – 1917). Lindroos seurasi opetusta Jyväskylän seminaarissa vuoden 1866 kevätlukukauden ja oli ilmeisen lahjakas, koska hänet värvättiin kesken lukukauden seminaarin mallikoulun opettajaksikin. Lindroos siirtyi syksyllä 1869 Helsingin juuri perustetun suomalaisen tyttökoulun johtajaksi. Hän avioitui myöhemmin professori, kirjailija  Julius Krohnin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi mm. kirjailija AinoKallas. Oppilasmäärä vaihteli seuraavina vuosina 14 - 20 välillä. Opetuskielenä oli suomi. Jostakin syystä otettiin tyttökansakoulun luokalle lukuvuonna 1871 - 1872 otettu kuusi poikaakin. Tätä menettelyä ei enää seuraavina vuosina jatkettu.

Kansakoulun ensimmäisinä vuosina maassamme koettiin erittäin pahat nälkävuodet. Kaakkois-Suomea katovuodet eivät koetelleet samalla tavalla kuin monia muita maamme osia. Niinpä nälkävuosien aikana vaelsivat suuret hädän ahdistamat ihmisjoukot lähinnä pohjoisemmasta Suomesta Lappeenrannan seudullekin. Sekä yksittäiset kaupunkilaiset että Lappeenrannan kaupunki yrittivät heitä auttaa parhaansa mukaan. Jopa kansakoulun oppilaatkin olivat tässä mukana. He  keräsivät jäkälää, jota sotkettiin jauhojen sekaan nälkää näkeville leivottuun hätäleipään. Nälkäpakolaisten mukana kulkeutuivat kaupunkiin tuhoisat kulkutaudit. Näistä lavantauti oli monelle kohtalokas. Maalaamattomien ruumisarkkujen jonot kulkivat tuon tuostakin koulun ohi hautausmaalle. Tautiepidemia vaati myös koulua ahkerasti puuhanneen ja sen johtokunnan puheenjohtajana toimineen tohtori Edvard Winterin hengen. Koulun taloustilanne oli alkuaikoina hyvä. Varoja jäi ylikin, ja ne liitettiin koulun rahastoihin. Ne olivat johtokunnan hallussa ja kohosivat vuonna 1871 jo 8000 markkaan.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Lappeenrannan sunnuntaikoulu 1843 - 1891

Lappeenrannan viidettä kaupunginosaa 1800-luvun lopulla. Kuvan keskellä rautatie ja sen länsipuolella koulurakennuksia. Taaempana näkyy 1880-luvulla rakennettua Rakuunarykmentin kasarmialuetta.
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto

Maamme kaupungeissa ryhdyttiin jo ennen kansakoulujen perustamista antamaan opetusta tuleville käsityöläisille. Ensimmäisenä tällainen koulu perustettiin Turkuun koulu kisällejä ja oppipoikia varten. Koulussa annettiin sisäluvun, kirjoituksen ja laskennon alkuopetusta. Keisarillinen määräys tammikuussa 1842 ulotti nämä sunnuntaikouluiksi nimitetyt koulut lähes kaikkiin maamme kaupunkeihin. Asetuksessa edellytettiin että

”hantverkin oppipojat ja kisällit saavat tilaisuutta Kristillisyyden niin myös kirjoitus- ja räknäyskonstin oppimiseen. Kunkin läänin guvernööri toimittakoon, yksineuvoisesti kaupunkein hallituksen ja porvarikunnan kanssa, että tämä saatetaan täytäntöön ennenkuin vuosi 1843 alkaa, ja kartetaan siinä, ettei kaupungit mahda tulla raskautetuiksi muilla, kuin tarkoitusta varten välttämättömillä ulosteoilla. Niissä kaupungeissa, joissa yhteisiä kouluja löytyy, tulevat niillen annetut kouluhuoneet edellä sanotussa päällekatsannossa pruukattaviksi, sitten kuin kouluin ylihallituksen lausunto, kussa se taitaa kysymykseen tulla, on asiasta kuultu.

Lappeenrannan sunnuntaikoulun johtokunnan
ensimmäinen puheenjohtaja oli pormestari
Ernst Johan Åkerblom (1798 - 1870).
Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto.

Vuoden 1845 alusta lähtien vaadittiin kisälli- ja mestarikirjaa varten todistus siitä, että (hakija) tarpeellisesti taitaa kristillisyyden ja osaa kirjoittaa luettavaa tyyliä ja räknätä neljää räknäyslajia". Tämä teki koulun käynnistä käytännössä pakollista.

Lappeenrannassa piti raastuvankokous ehdotettuja opetusaineita hyödyllisinä, mutta katsoi kisälli- ja oppilaskunnan vähäiseksi ja tilapäiseksi, joten se ei juuri tulisi ehdotettua opiskelumahdollisuutta käyttämään. Lisäksi kaupunki ei katsonut voivansa kustantaa koulua., Lappeenrannan oli kuitenkin pakko ryhtyä järjestämään opetusta. Kaupungin porvaristo piti koulun perustamiskokouksen 9. 10.1842. Johtokuntaan valittiin pormestari Åkerblom puheenjohtajaksi sekä raatimiehet Blome ja Eriksson, kauppias C. Fr. Savander ja nahkurimestari A. W. Sandbäck. Koulun opettajaksi valittiin virkaa hakenut kehruuhuoneen saarnaaja Henrik Aksel Berner. Häntä seurasi ala-alkeiskoulun opettaja Adolf Fredrik Mennander, joka toimi tehtävässä parikymmentä vuotta. Opetusta annettiin kristinopissa, kirjoituksessa ja laskennossa joka sunnuntai kello  11—15.

Koulu aloitti toimintansa 21.1.1843. Koulun aloitti 26 oppilasta, jota pidettiin yllättävän suurena. Kaupungissa laskettiin silloin olleen 37 oppivelvollista, joten kaikkia ei siis saatu mukaan. Seuraavana vuonna oppilasluku oli 28, joista tosin vain kaksi sai päästötodistuksen ja kolme lähti pois muiden jatkaessa seuraavanakin vuonna. Kristinopin opetuksessa käytettiin alussa katkismuksen ulkolukua ja muissa aineissa käytettiin ns. Bell Lancaster-järjestelmää. Siinä opetus nojautui edistyneimpien oppilaiden toimimiseen apu-opettajina ja varsinainen opettaja oli lähinnä opetuksen ylivalvoja. Lukemisen ja kirjoituksen opetus kävivät rinta rinnan. Koululla oli hiekalla varustettuja pulpetteja, johon oppilaat piirsivät puikolla kirjaimia hiekkaan. Kirjoituksessa ja laskennossa käytettiin myös kivitauluja. Lukemista harjoiteltiin myös kuorolukuna.

Sunnuntaikoulun viimeisenä johtajana vuosina 1888 - 1891
oli kansakoulunopettaja, kaupunginkamreeri ja
pankinjohtaja Juho Pelkonen . Hän oli kaupungin edustajana
useilla valtiopäivillä. Kuva: Lappeenrannan kaupunginarkisto.

Vuonna 1858 päätettiin heikommille oppilaille pitää koulua myös keskiviikkoiltaisin klo 6—8. Koulun toiseksi opettajaksi valittiin 50 ruplan palkalla pataljoonansaarnaaja A. A. Lindberg alkuvuodesta 1859, mutta hänet erotettiin jo lokakuussa. Hänen tilalleen tuli kehruuhuoneensaarnaaja August Magnus Tolpo. Vuosisadan keskivaiheilla oppiainevalikoima lisääntyi, kun opetus alkoi Suomen maantiedossa ja raamatunhistoriassa sekä murtoluvuissa. Vuonna 1859 opetukseen lisättiin Suomen historia ja geometria. Todistuksen antaminen ei liene ollut sidoksissa opiskeluvuosiin, vaikka vuonna 1858 annettu asetus puhui kolmen vuoden kurssista, vaan se riippui edistymisestä. Vuonna 1856 sunnuntaikoulussa oli 17 oppilasta, ja kolme vuotta myöhemmin oppilasluku oli 33. 1860-luvun nälkävuosina oppilasmäärä laski, oli senkin jälkeen vähäinen, esimerkiksi vuonna 1870 oppilaita oli 13. Vuonna 1876 koulussa oli 28 oppilasta ja syyslukukaudella 1889 koulussa oli opiskelemassa 34 poikaa. Sunnuntaikoulu päätti 48-vuotisen taipaleensa 31.5.1891. Päiväkirjaan se on kirjattu aivan tavallisena työpäivänä. Mitään juhlallisuuksia ja lopettajaisia ei vietetty, eli  Mauri oli tehnyt tehtävänsä, Mauri sai mennä. Viimeisenä lukukautena koulussa oli 29 oppilasta. Seuraavan lukukauden alussa aloitti Lappeenrannan käsityöläiskoulu toimintansa. Sunnuntaikoulun opettajat ja oppilaat siirtyivät uuden koulun kirjoihin. Uusi koulu toimi entisen koulun huoneissa, mutta sen opetusohjelma oli paremmin ammattilaisillekin sopiva.

Sunnuntaikoulun vuosikustannukset nousivat alkuvuosina 60 ruplaan vuodessa. Kaupunki lupasi 1846 suorittaa koko summan vaatimatta oppilailta mitään lukukausimaksua. Vuonna 1858 koulu sai 20 hopearuplan valtionavun ja seuraavasta vuodesta lähtien kasvaneen oppilaslukunsa ja iltakoulun takia 50 ruplaa. Tällaisena säilyi avustus edelleen muuttuen vain 1863 lähtien vastaavasti 200 markaksi.