Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Kalle Oittinen - opettaja Jumalan armosta

Opettaja Kalle Oittinen
Kuva: Kyläkirjaston Kuvalehti 10/1899

Syyskuun 21. päivän aamuna vuonna 1899 menehtyi Lappeenrannassa Taikinamäen kansakoulun opettaja Kalle Oittinen. Pitkälle edennyt maksasyöpä aiheutti opettaja Oittisen menehtymisen melko pian taudin havaitsemisen jälkeen. Kevätkesällä 1899 hänelle oli yritetty tehdä leikkaus Helsingissä, mutta kasvain oli levinnyt jo niin laajalle, ettei sen poistaminen enää onnistunut.

Opettaja Kalle Oittinen oli syntynyt Rautalammilla 27.7.1852 köyhään torppariperheeseen.  Myöhemmin perhe osti rappiolle menneen tilan, joka ahkeralla työllä saatiin hyvään kuntoon. Perheen hyvälahjaiseksi havaittu Kalle-poika laitettiin koulutielle. Hän siirtyi opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Sieltä hän valmistui keväällä 1878. Jo edellisenä syksynä hän oli ottanut vastaan väliaikaisen opettajan toimen Tampereella. Pitkäaikaisen opettajauran, yhteensä 21 vuotta, hän teki kuitenkin Lappeen kunnassa. Kalle Oittinen valittiin Lappeen kunnassa syksyllä 1878 avatun uuden Taikinamäen kansakoulun opettajaksi. Lappeella hän tuli tunnetuksi innokkaana ja toimintahaluisena opettajana, jonka vastuulle annettiin lukuisia kunnallisia luottamustehtäviä.  Hän ehti toimia lähes kaikissa Lappeen kunnan keskeisissä luottamustoimissa.

Opettaja Oittinen oli perustamassa Lappeen kunnan paloapuyhtiötä, jäsenenä holhouslautakunnassa ja toimi vuosina 1896 – 1899 kuntakokouksen esimiehenä. Lappeenrannan käsityökoulun perustamisessa oli Kalle Oittisen osuus keskeinen. Hän oli myös sen johtajana vuodesta 1890. Kalle Oittinen toimi opetustyönsä ohella maanviljelijänä ja liikemiehenä. Hän hankki omistukseensa useita maatiloja ja toi seudulle sekä uusia työvälineitä että viljelytapoja. Kun Lappeelle hankittiin vuonna 1889 kunnan varoilla 75 terästettyä kääntöauraa, ne tilattiin opettaja Oittisen välityksellä. Hän oli lisäksi innokas yhdistysmies, joka oli mukana perustamassa paikallista isäntäyhdistystä ja nuorisoseuroja. Ehtipä hän olla vielä kirkkoraadinkin jäsen. Lappeenrannan kaupungin satamamestarina hän toimi vuosina 1880 – 1885. Vuonna 1894 Kalle Oittinen valittiin Lappeen kihlakunnan edustajaksi säätyvaltiopäiville ja hän saavutti pian valtiopäiväedustajien keskuudessa laajaa luottamusta terävällä älyllään, monipuolisilla tiedoillaan sekä selkeällä esiintymistavallaan. Oittinen oli edustajana vuosien 1894, 1897 ja 1899 valtiopäivillä. Talonpoikaissäädyn edustajien keskuudessa Oittinen tuli tunnetuksi kansakoululaitoksen puolestapuhujana. Vuoden 1897 valtiopäivillä Oittinen teki aloitteen kansakoulujen rakentamisen helpottamiseksi valtionlainojen avulla.  Ehdotuksen ajatuksena oli lisäksi kehittää kansakoululaitosta oppikoulujen pohjakouluksi. Opettaja Oittinen oli myös aktiivinen sanomalehtikirjoittajaa. Hänen artikkeleitaan ilmestyi ainakin Lappeenrannan Uutisissa, Itä-Suomen Sanomissa ja Uudessa Suomettaressa.

Valtiopäiväedustaja Oittisen menehtymisen jälkeen pohdittiin hänen seuraajansa valintaa paikallisessa sanomalehdessä. Samalla muisteltiin Lappeen tuomiokunnan edesmennyttä edustajaa seuraavin mainesanoin:

Kalle Oittisen eläessä ei tarvinnut tuomiokunnan valitsijain olla kahdella päällä, kukapa oli tuomiokunnan edustajaksi valittava. Sillä hänellä oli runsaassa määrin ne ominaisuudet, jotka tekivät kelvollisen valtiopäivämiehen… Tässä toimessa hänelle vielä oli avuksi runsaat luonnonlahjat, selvä ymmärrys, tavattoman hyvä valtiollinen äly, monipuolinen kokemus, luja tahto ja ponteva puhujankyky.

Lähtemättömän vaikutuksen opettaja Oittinen teki myös oppilaisiinsa. Hänen entinen oppilaansa Jooseppi Kaarna muisteli opettajaansa 50 vuotta myöhemmin näin:

Hän oli opettaja Jumalan armosta. En ole eläessäni tavannut sellaista persoonallisuutta kuin hän oli. Jokainen sana, joka tuli hänen huuliltaan, jokainen kasvojen ilme ja koko hänen majesteetillinen olemuksensa sai aikaan sen, että oppilaat suorastaan pakosta joutuivat hänen opetuksensa lumoihin. Hänen puhetapansa oli vakuuttavaa ja varmaa ja esityksensä elävää, joten se vei mukaansa kaikkein välinpitämättömimmätkin

Opettaja Kalle Oittista oli saattamassa viimeiselle matkalle laaja joukko lappeenrantalaisia ja lappeelaisia. Surusaatto lähti liikkeelle Taikinamäen koululta. Hautaan siunaaminen tapahtui Lappeen uudella hautausmaalla. Seppeleitä laskivat omaisten lisäksi Lappeen kunnan, Taikinamäen koulun ja lukuisten kansalaisjärjestöjen sekä Talonpoikaissäädyn edustajat

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Paimenpojasta kansakoulunopettajaksi, valtiopäivämieheksi ja pankinjohtajaksi

Kansakoulunopettaja Johan ( Juho) Pelkonen saapui Lappeenrantaan kesällä 1874 ja teki merkittävän uran kaupungissa koulu-, järjestö- ja kunnalliselämässä

Kun keväällä 1874 julistettiin Lappeenrannan poikakansakoulunopettajan virka auki, yksi neljästä hakijasta oli 23.4.1851 Räisälässä, Karjalan kannaksella syntynyt Johan (Juho) Pelkonen. Pelkonen, joka oli valmistunut keväällä Jyväskylän seminaarista, valittiin yksimielisesti tehtävään. Hänessä lappeenrantalaiset saivat tarmokkaan koulu-, kunnallis- ja pankkimiehen, joka edellä mainittujen tehtävien lisäksi toimi myös valtiopäivämiehenä. Pelkonen oli muistokirjoituksen mukaan aloittanut opettajanuransa Heinäveden Kermankosken kansakoulussa, josta hän siirtyi Lappeenrantaan.[1]

Johan Pelkosen tie opettajaksi ei ollut tavanomainen. Kun rovasti J.F.Grönlund muutti perheineen Räisälään, hän käynnisti pappilassa maatilanpidon. Pappilaan tarvittiin myös paimenpoika. Lukuisista tarjokkaista rovasti valitsi 15-vuotiaan Tuomas ja Helena Pelkosen pojan, Johanin. Rovasti oli tyytyväinen paimenpoikaansa ja hänet pyydettiin tehtävään myös seuraavina kesinä. Kirkkoherra huomasi Johanin lahjakkuuden ja kehotti tätä opiskelemaan pidemmälle. Pappilassa ollessaan hän myös rovastin opastuksella lueskeli pappilan poikien koulukirjoja. Syksyllä 1870 tapahtui sitten yllättävä käänne. Paimen-Juho ei ilmestynytkään aamulla enää karjahakaan, vaan oli tyystin kadonnut. Häntä ei löytynyt kotoaankaan. Paimenpoika oli siirtynyt opiskelemaan Jyväskylän seminaariin.[2]

Opettajana Johan Pelkonen oli tarmokas ja hallitsi hyvin kurinpidon. Kuusi vuotta Pelkosen oppilaana ollut Anna Gustava Hoffren muisteli opettajansa ulkonaiselta olemukseltaan pitkäksi ja komeaksi mieheksi. Tämä oli koulussa vaatinut oppilailtaan ehdotonta osaamista. Silti hän, samoin kuin vaimonsakin olivat erittäin pidettyjä ihmisiä. He myös huomioivat entiset oppilaansa. Vielä vuosikymmentenkin kuluttua he tunsivat kadulla vastaan tulleet entiset oppilaansa ja ryhtyivät heidän kanssaan puuheisiin. Johan Pelkosen opettajantyötä haittasivat lukuisat luottamustoimet ja hänen opetustyön ohessa hoitamansa kaupungin kamreerin tehtävät. Vuonna 1888 hän luopui kansakoulunopettajan toimestaan siirtyessään Pohjoismaiden Osakepankin Lappeenrannan haarakonttorin johtajaksi.[3]

Heti Lappeenrantaan muutettuaan Pelkonen otti innokkaasti osaa moniin yhteiskunnallisiin rientoihin. Hän vapaapalokunnan kuoron johtajana vuosina 1883 – 1885 ja 1892.  Vapaapalokunnan johtajana Johan Pelkonen oli vuodet 1892 – 1893. Pelkonen kuului Lappeenrannan ja Lappeen pitäjän käsiteollisuuskoulun perustajiin, uuden kansakoulun rakennustoimikuntaan, oli Lappeenrannan Yhteiskoulun johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja ja kuului kaupungin anniskeluyhtiön perustajiin. Lisäksi hän oli voimakkaasti ajamassa sähkölaitoksen hankkimista kaupunkiin ja junaili kansakoulun kirjaston siirtymisen kaupungin omistukseen ja ylläpidettäväksi. Näin syntynyt kaupunginkirjasto ei ollut enää satunnaisten avustusten ja opettajien palkattoman työn varassa. Johan Pelkonen avioitui 21.8.1876 opettaja Emilia Sohlmanin (1844 – 1917) kanssa, joka oli tullut pienten lasten koulun opettajaksi syksyllä 1869 ja siirtynyt vuonna 1875 tyttöjen yläluokkien opettajaksi. Emilia Pelkonen luopui opettajan virastaan vuonna 1884. Avioliitosta syntyi yksi tytär ja kaksi poikaa.[4]

Juho Pelkosta oli saattamassa satamäärin
kaupunkilaisia hänen viimeiselle matkalleen:
Itä-Suomen Sanomat 14.1.1904

Lappeenrannan kaupungin valtuusmiehenä Pelkonen toimi vuodesta 1890 alkaen. Vuodesta 1879 hoitamastaan kamreerin toimesta Pelkonen luopui vuonna 1891. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 1893 ja 1897 – 1901 sekä varapuheenjohtajana 1894 – 1897 sekä 1902 – 1903. Kunnallisissa luottamustoimissaan hän edusti ”vanhaa virkamieslinjaa”, jonka takana olivat paikalliset venäläiset kauppiassuvut ja valtaosa muista kauppiaista sekä käsityöläisistä. Heitä yhdisti muutosten vastustaminen. Vastassa tällä ”kirotut maisterit”, joiden johtohahmona oli nuorsuomalainen maisteri Carl Gustaf Swan ja äänitorvena Swanin toimittama Lappeenrannan Uutiset. Teräväkynäinen Swan luonnehti Johan Pelkosta ”ainoaksi suomenkieliseksi kansakoulunopettajaksi suomenkielisessä kansakoulussa, joka julkisesti tunnustaa viikinkien ohjelman". Anu Talkan mukaan virka-, raha-, ja arvovalta sekä ruotsinkielisyys olivat Lappeenrannassa yhdessä rintamassa jarruttamassa uudistuksia. Pelkosta luonnehdittiin tarmokkaaksi luonteeksi, jolla oli eriomainen käytännöllisten asioiden ymmärrys. Näiden ominaisuuksien ansiosta hän menestyi erinomaisesti kaikissa taloudellisissa yrityksissä, joihin hän ryhtyi. Pelkonen valittiin Lappeenrannan edustajaksi vuoden 1882 säätyvaltiopäiville jo kansakouluopettajan ollessaan 1881. Tämän jälkeen hän oli ehdokkaana lukuisia kertoja ja edusti Lappeenrantaa vuosina 1891, 1894, 1899 ja 1900. Ehdokkaana hän oli lisäksi vuosina 1884, 1888 ja 1897 tulematta valituksi.[5]

Johan Pelkonen menehtyi pitkäaikaisen sydänsairauden murtamana 31.12.1903. Hänen muistokirjoituksessaan paikallisessa Itä-Suomen Sanomat-lehdessä todettiin: ”Tirehtööri Pelkosessa meni manalle kaupunkimme vaikutusvoimaisin mies”. Hänen voimakas luonteensa kohotti hänet ”ikään kuin itsestään vertaistensa yläpuolelle”. Mutta Johan Pelkosen ominaisuuksiin kuului myös ”vilpitön halu palvella koko tarmollaan sitä yhteiskuntaa, jossa hän eli ja vaikutti”.[6]

---

[1] Murto 1924, 35; Castrén 1957, 223; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[2] http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[3] Talka 2005a, 178; http://raisala.fi/perinne-juho-pelkonen.html. Haettu 23.3.2016.

[4] Murto 1924, 30, 42, 51; Castrén 1957, 570; Talka 2005b, 393; Puntanen 2005a, 408, 425..

[5] Talka 2005b, 347, 358; Talka 2005c, 491, 493.

[6] Itä-Suomen Sanomat 31.12.1903.