Siirtolaispappi Arthur Leopold Heideman

Harvinainen valokuva pastori Arthur Leopold Heidemanista, otettu melko pian hänen saavuttuaan Amerikkaan

Tutustuin aikoinaan väitöskirjamateriaalia kerätessäni lyhyen aikaa Lappeenrannan seudulla vaikuttaneen pastori Arthur Leopold Heidemanin elämänvaiheisiin. Tämä originelli, tulisieluinen ja vakaumuksessaan tinkimätön pappi toimi suurimman osan pappisurastaan kuitenkin Pohjois-Amerikassa. Hän oli vuodesta 1890 lähtien aina kuolemaansa saakka Calumetin apostolisluterilaisen kirkon pappina. Tämän lisäksi hänen vastuullaan olivat papilliset toimet myös Hanckockin apostolisluterilaisessa seurakunnassa ja monessa muussa, usein varsin pienessä apostolisluterilaisessa seurakunnassa Kuparisaaren alueen. Apostolisluterilaisten seurakuntien ohella Arthur Leopol Heideman huolehti vuosikausia myös paikallisesta suomalaisesta kansalliskirkon seurakunnasta. Olen aikaisemmassa blogikirjoituksessa kertonut Heidemanin elämänvaiheista pääosin ennen hänen muuttoaan Yhdysvaltoihin. Kansan Henki-nimisessä amerikansuomalaisten kansallis- ja raittiusmielisten juhlajulkaisussa vuonna 1918 oli lyhyt kuvaus pastori Heidemanin elämänvaiheista. Sen oli koonnut Pohjois-Michiganin suomalaisten siirtolaisten historiaan perehtynyt Juuso Hirvonen. Hirvonen kertoo artikkelissaan Heidemanin elämänvaiheiden lisäksi myös apostolisluterilaisen seurakunnan alkutaipaleesta. Alla oheinen Juuso Hirvosen artikkeli.

Pastori Arthur Leopold Heideman

Amerikan suomalaisten keskuudessa on kirkollinen toiminta ollut jo vuosikymmeniä vaikuttamassa Kohta sen jälkeen kun suomalainen kansallisuus asettui asumaan täällä, ryhtyivät he huolehtimaan isiltä perityn uskonnon ja kristillisen maailmankatsomuksen säilyttämisestä. Vanhimmat, nykyisen siirtolaisuuden kantajoukko, osaksi Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisimman maakunnan kansalaisiamme, asettuivat asumaan Kuparisaarelle, Hancockiin ja Calumetiin, joissa paikoissa vähää ennen niitä aikoja olivat kuparikaivannot alkaneet toimimaan. Sen ajan siirtolaiset alkoivat kirkollisen toimintansa kaikki yhtenä, samana joukkona, joilla ei ollut aluksi eroavaisuutta uskonnollisissa käsitteissänsä. Jonkun aikaa toimittuansa yhtenä, erosivat he eri kirkkokunnaisiin ryhmiin, joista niin kutsuttu Apostolis-luteerilaiseen opinsuuntaan kuuluva joukko perusti seurakunnan ja rakensi kirkon Quincyn mäelle, Hancockiin, ja jonkun ajan kuluttua myös Calumetiin. Apostolis-luteerilaisia saapui vuosi vuodelta edellä mainituista maista, joten seurakunnallinen joukko kasvoi yhä suuremmaksi. Heillä oli kotimaasta saapuneita saarnaajia, jotka osaksi täällä käyden ja toiset tänne asumaan asettuneina hoitivat saarnaajan tehtäviä ja pitivät hartausseuroja Kuparisaarella ja muualla missä kansalaisia asusteli. Kun sitten Calumetissa silloisen Apostolis-luteerilaisen joukon keskuudessa syntyi jonkunlaista erimielisyyttä, jakaantuivat he aluksi kahteen pääjoukkoon eli seurakuntaan, joista toinen, suurempi, kutsui kotimaasta varsinaisen papin, pastori Arthur Leopold Heidemanin, joka saapuikin tänne ja on siitä asti hoitanut Calumetin ja Hancockin Apostolis-luteerilaisia seurakuntia, sekä toiminut pappina samaan kirkkokuntaan kuuluvien kansalaisten keskuudessa laajalti yli Yhdysvaltojen, käyden useammissa valtioissa.

Pastori Arthur Leopold Heideman on syntynyt Oulun kaupungissa, Suomessa, v. 1862. Hänen isänsä oli ammatiltaan värjärimestari, jota tointa siihen aikaan harjoitettiin suurteollisuutena, sillä kangastehtaat eivät vielä silloin olleet Suomessa värjäysalaan kehittyneet. Koulua kävi pastori pienestä poikasesta alkaen, ensin lastenkoulua ja sen jälkeen Oulun ruotsalaista lyseota, josta hän tuli ylioppilaaksi v. 1880, siis 18 vuoden ikäisenä. Ylioppilaaksi päästyään kirjoittautui hän Helsingin yliopistoon teologiseen tiedekuntaan ja opiskeli jumaluusoppia, kunnes, suoritettuaan täydellisen erotutkinnon, villittiin papiksi Porvoossa v. 1885, ja määrättiin hoitamaan papin virkaa Hollolassa. Oltuaan sen jälkeen pappina Lappeenrannassa, Loviisassa, litissä, Sörnäisten kuritushuonevankilan saarnaajana Helsingissä, Porvoossa, Sysmässä ja Kivijärvellä, vuoteen 1890 asti, tuli hän tänne Amerikaan Calumetiin, edellä mainittujen seurakuntien kutsumana, jossa toimessa ja samassa paikassa on hän yhtämittaa ollut tuon pitkän ajan, 27 vuotta.

Tällä ajalla on hän käynyt kolme eri kertaa kotimaassa, viipyen siellä vaan lyhyen ajan kerrallaan.

Ollessansa pappina Kivijärvellä, meni hän avioliittoon silloisen Kivijärven kirkkoherran, rovasti Krankin tyttären Lempin kanssa, josta avioliitosta on syntynyt 15 lasta, joista neljä on kuollut ja yksitoista elää.

Vanhin pojista, pastori Paul A. Heideman, on tullut papiksi Suomessa, kuuluen Helsingin yliopiston jumaluusopilliseen tiedekuntaan ja suoritettuaan täydellisen erotutkinnon, vihittiin hänet papiksi Porvoossa v. 1916, jonka jälkeen hän, Porvoon tuomiokapitulin virallisella määräyksellä, isänsä ja täkäläisten seurakuntien kutsumana, saapui tähän maahan toimimaan pappina edellä mainituissa sekä monissa muissa samaan kirkkokuntaan kuuluvissa seurakunnissa.

Toisia pastoin Heidemanin poikia ja tyttäriä on parhaillaan lukujaan jatkamassa Michiganin valtion yliopistossa ja nuorempia muissa kouluissa, joissa he ovat osoittaneet erittäin ripeää edistymistä opinnoissaan.

Pitkä ja monipuolinen on pastori Heidemanin työpäivä ollut kirkon ja seurakuntien palveluksessa. Paljon on siinä kysytty sitkeyttä, ruumiillisia työvoimia ja henkistä kykyä hoitaessa laajalti hajalla olevien Ap.-lut. seurakuntien papillisia tehtäviä. Työ on ollut varsinkin alkuaikoina lähetyssaarnaajan vaivaloista työtä. Tehdä pitkiä matkoja, pitää seuroja perheissä ahtaissa huoneissa, kun ei alkuaikoina vielä ollut kirkkoja eikä muita kokoushuoneita. Pastori Heidemanilta on vaadittu apostoli Paavalin matkakykyä, Pietarin nöyryyttä ja Johanneksen rakkautta hoitaessaan tehtäväänsä. Hän on omannut harvinaisen sitkeyden, tahdonlujuuden ja luonteen tyyneyden, joiden avulla hän aina onkin ollut valmis palvelemaan kaikkia samalla nöyryydellä. Näillä ominaisuuksillaan on pastori Heideman saavuttanut Ap.-lut. kirkkokuntaan kuuluvien kansalaisten suurimman osan suosion ja kunnioituksen. Hänen kotinsa on todellinen savolaisen pappilan perikuva, jossa ei seurakuntalaisten eikä kenenkään vieraan käydessänsä tarvitse orjailla, vaan saavat jokainen ihmisellistä kohtelua ja rehellistä ystävyyttä pastorilta ja hänen puolisoltaan.

Laajan seurakuntansa hoitaminen ja hajalla, pitkien matkojen päässä toimitettavat papilliset tehtävät kuluttavat ajan niin tarkoin, ettei siitä jouda paljon muihin tehtäviin. Pastori Heideman onkin tämän pitkällisen päivätyönsä ohella pannut enemmän painoa seurakuntansa sisäiselle jäsenkohtaiselle toiminnalle.

Seurakunnallinen ulkonainen hoito, kirjanpito y. m. ovat saaneet jäädä toiselle tilalle, eikä semmoiseen ole aikaakaan riittänyt. Huomattavana ja erityisesti harvinaisena voidaan pitää sitä onnistunutta toimintaa, jolla pastori Heideman on saanut pidetyksi koossa niin laajan ja monenlaisista aineksista kootun seurakunnan. Siinä on hänellä ollut luontainen tahto ja kehittynyt kärsivällisyys apunaan.

Pastori Heideman on hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, joten hän kykenee vielä kauan hoitamaan tehtäväänsä, johon hän nyt sai poikansa avukseen. Näin ollen on Ap.-lut. kirkkokuntaan kuuluvilla kansalaisiltamme ei ainoastaan Kuparialueella, vaan muuallakin, tilaisuus saada järjestetyksi seurakunnalliset ja papilliset toimet paljon paremmalle kannalle, jos haluavat käyttää tietopuolisesti ja käytännöllisesti kykeneviä pappeja, joita nyt on kaksi.

Ihmisenä on pastori Heideman ystävällinen ja aulis puheella sekä neuvoillaan palvelemaan kaikkia kansalaisia.

Juuso Hirvonen.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Alkeiskoulu 1814 - 1843

Juhani Ahon apestaan August Fredrik Soldanista (1817 - 1885) vuonna 1901 kirjoittamassa elämäkerrassa Aatteiden mies on lyhyt kuvaus Lappeenrannan alkeiskoulun kurinpidosta ja hurjistakin opetusmetodeista. Epämieluisat muistot eivät estäneet lahjakasta kruunuvouti Carl Gustaf Soldanin poikaa hankkimasta laajaa yleissivistystä. Insinööriupseerin ja kemistin koulutuksen saanut kosmopoliitti asui myös Venäjälllä, Saksassa, Ranskassa, Englannissa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi Soldan asui pitkään myös Yhdysvalloissa (1849 - 1858). Suomeen hän palasi vuonna 1859 asuttuaan ulkomailla 37 vuotta. Vuonna 1860 Soldan valittiin rahapajan johtajaksi, jossa tehtävässä hän oli kuolemaansa saakka. 

Lappeenrannan kaksiopettajainen ja kaksiluokkainen piirikoulu muutettiin yksiluokkaiseksi alkeiskouluksi vuonna 1814. Piirihallinnon ja linnoituksen lakkauttamisen seurauksena Lappeenrannan asema oli muuttunut. Sen sijaan Haminassa ja Savonlinnassa piirikoulut jatkoivat kaksiluokkaisina. Koulutuksen järjestämiskomitean mielestä oli parempi, että läänissä oli muutamia hyvinvoivia kouluja kuin useita oppilaspulassa kituvia pikkukouluja. Alkeiskoulun kuluista vastasi valtio, mutta kaupungin piti tarjota opettajalle vapaan asunto. Alkeiskouluun tullessa oppilaiden oli osattava lukea ja kirjoittaa. Opetusohjelmaan kuuluivat uskonto, laskento, saksa, venäjä, latinan alkeet, maantieto, piirustus ja kaunokirjoitus. Opetus tapahtui saksaksi, mutta sen lisäksi koulussa käytettiin ruotsia, venäjää ja ehkä suomeakin.

Koulun opettajat vaihtuivat usein 1810-luvulla. Keväällä 1814 sitä hoiti A. F. Ahlberg, joka siirtyi sittemmin hatuntekijäksi Haminaan. Syyspuolella toimi opettajana 18-vuotias Lemin maanmittarin poika Emanuel Fiathan, joka menehtyi marraskuussa keuhkotautiin. Häntä seurasi luutnantti Johan Haweman, joka oli tehtävässä lukuvuoden loppuun 1817. Lukuvuonna 1817 – 1818 tehtävää hoiti postimestari C. H. Londen ja seuraavana lukuvuonna hänen veljensä Fredrik Londen. Vakinainen ja pätevä opettaja koululle saatiin 6.6.1819  jolloin opettajaksi tuli Anders Johan Saelan (1795 – 1841). Hän hoiti seuraavasta keväästä alkaen myös kehruuhuoneen saarnaajan virkaa. Hän oli vuonna 1795 syntynyt papinpoika Antreasta. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1816. Saelan hoiti opettajaan tehtävää uskollisesti aina vuoteen 1836, jolloin hänet nimitettiin Jämsän kirkkoherraksi. Saelanin tulo merkitsi koulun lähentymistä muun Suomen koulumuotoihin ja läheisiä suhteita kirkkoon.

Alkeiskoulussa opettajia oli siis ainoastaan yksi. Kurinpito ja opetustapa saattoivat toisinaan olla hyvinkin yksioikoisia. Juhani Ahon vuonna 1901 kirjoittamassa Suomen rahapajanjohtajan August Fredrik Soldanin elämäkerrassa tämä muisteli opettajaansa Anders Johan Saelania seuraavasti:

Lappeenrannassa pantiin poika pastori Saelanin kouluun, jossa kuria ajan tavan mukaan ylläpidettiin etupäässä tukkapöllyllä ja päänkoputuksella. Kun ei poika voinut oikein ääntää saksalaista sch-äännettä, paukutettiin hänen päätään pöydän laitaan, johon otsa silloin parahiksi ulottui. Opintiensä ensi taipaleesta oli hänellä siis vaan kauhu muistona, joka lopuksi kasvoi niin suureksi, että hänet kerran täytyi väkisin kantaa kouluun.

Lappeenrannan alkeiskoulu toimi saksankielisenä 1814 - 1842, jona aikana siellä opiskeli noin 200 oppilasta. Vuonna 1842 koulun nimi muuttui ala-alkeiskouluksi ja opetuskieleksi vaihtui ruotsi. Sellaisena se vaikutti useita vuosikymmeniä pääasiassa vanhaa opetussuunnitelmaansa noudattaen. Koulun valvojan, rovasti Stråhlmanin kertomuksen mukaan vuonna 1824 oli koulussa 20 oppilasta. Heistä useimmat olivat paikallisten virkamiesten poikia. Myös kaupungin venäläisten asukkaiden pojat kävivät alkeiskoulua. Vuonna 1827 oppilaita oli enää vain 15. Yhteensä Lappeenrannan alkeiskoulussa oli oppilaita vuoteen 1842 mennessä 225. Tämä tarkoittaa keskimäärin kahdeksaa oppilasta vuosittain. Pojat olivat iältään seitsemästä vuodesta hieman toiselle kymmenelle.

Vuonna 1843 annettu lukio- ja koulujärjestys yhtenäisti Vanhan Suomen ja muun Suomen koululaitokset.  Uudet oppikoulumuodot tulivat olemaan ala- ja yläalkeiskoulu sekä lukio. Tyttökoulujen perustaminen herrasväen tyttärille sallittiin. Ala-alkeiskoulu tuli olemaan vaatimaton perustietoja opettava koulu. Se oli ainoa koulu pikkukaupungeissa ainoa ja suuremmissa kaupungeissa kansanopetuskoulun ja ylempien oppikoulujen pohjakoulun välimuoto. Yläalkeiskoulu oli neliluokkainen, entisten triviaalikoulujen työn jatkaja. Oppikoulu pysyi edelleen kirkon alaisena.   Uudistuksessa pyrittiin vähentämään latinan ylivaltaa ja lisäämään luonnontieteiden opetusta. Hyvistä aikeista huolimatta uudistus osittain epäonnistui.