Murhatun kauppiaan Heikki Pajarin muistokirjoitus (Wiipuri no 219/20.10.1900)

Edellisessä blogikirjoituksessani aiheenani oli Lappeen Tirilässä lokakuun puolivälissa vuonna 1900 tapahtunut kolmoismurha. Murha, jossa tekotapa oli erittäin raaka (murhavälineenä oli puntari), oli monimutkaisine ja värikkäine selvittelyineen ja oikeudenistuntoineen kolmen vuoden ajan lehtien uutisotsikoissa. Wiipuri-lehti julkaisi 20.10.1900 murhatun lestadiolaisen kauppiaspariskunnan hyvin tunteneen henkilön laatiman muistokirjoituksen. Vainajat kuvataan auttavaisina, rehellisinä ja vaatimattomina ihmisinä. Tuo kuva muodostui heistä myös minulle, tutustuessani lukuisiin aihetta koskeviin lehtikirjoituksiin ja oikeudenkäyntipöytäkirjoihin. Heikki ja Maria Pajarin (os. Tång) hautakivi seisoo edelleen hautausmaakäytäntöjen muutoksia uhmaten Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla. Toivottavasti vielä pitkään.

Muistosanoja 

Lappeella tapahtuneessa kolmoismurhassa surmansa saaneesta H. Pajarista kirjoitetaan meille:

Ylhäisistä ihmisistä samme kyllä paljon kuulla puhuttavan heidän kuolemansa jälkeen. Näinä päivinä ovat sanomalehdet tienneet kertoa kamalasta kolmoismurhasta Lappeella, jonka kautta tuonelaan on mennyt alhaisia henkilöitä, mutta joiden joukossa kuitenkin oli yksi, - Heikki Pajari, jonka vaatimattomasta, mutta hyväätekevästä elämästä tahtoisin tässä jonkun sanan sanoa.

Vainaja oli kotoisin Kuivaniemen kappelista. Jo nuorena tuli hän palvelukseen Iihin kauppias Häggqvist-vainajalle, joka opittuaan hänet tuntemaan rehelliseksi ja jumalaapelkääväiseksi mieheksi, toimitti hänet kaupittelemaan lohia Helsinkiin. Nauttien verrattain suurta palkkaa ja harjoittaen suurinta säästäväisyyttä onnistui Pajarin jonkun ajan kuluttua saada kokoon niin paljon omaisuutta, että voi alottaa oman torikaupan. Lukemattomat helsinkiläiset vielä hyvin muistanevat tuon pienosen ja luotettavan miehen, jonka ammeesta parasta lohta saatiin.

Kauppa lienee myös hänelle kutakuinkin onnistunut, koska Pajari eräälle köyhälle sukulaiselleen ja ystävälleen voi lahjoittaa talon Merijärven seurakunnasta ja kestää yhdelläkin kertaa takausmaksua, johon tunnottomat ihmiset olivat saaneet hänet houkutelluksi, noin 10 000 markkaa. Saatuaan kuitenkin säästöön pienen omaisuuden, muutti vainaja Helsingistä Lappeelle erään hyvän ystävänsä luokse asumaan tehden taloudellisia ja maa-askareita. Kun tämäkin ajan pitkään tuli vainajalle, joka paraat voimansa oli kuluttanut Helsingin toreilla, rasittavaksi, tahtoi hän asettua jälleen viettämään omintakeista elämää vaimonsa kanssa pienessä mökissä. Vainaja oli tottunut koko elämänsä ajan viettämään ahkeraa elämää, josta syystä ei hän nytkään tullut toimetta aikaan ja siksi hän taas alkoi jonkinlaisen torikaupan Kaukaan tehtaalla.
 

Pajarien hautakiven maali ja tekstit ovat jo kuluneet

Aina vihasi vainaja vääryyttä ja petosta sekä ahneutta. Hienotunteisesti ja hellästi kohteli hän aina niitä, jotka olivat hänelle joutuneet velkaan. Ennen antoi hän omaisuutensa hukkua kuin pahoitti velkamiehensä mieltä. Ja milloin köyhä tuli hänen majaansa, sitä hän aina ruokki ja holhosi. Hän avasi aina pienen ja vaatimattoman majansa oudoillekin vieraille. Hän tahtoi noudattaa herran käskyä: ”Huoneeseen ottamista älkää unhottako, sillä sen kautta ovat muutama tietämättä enkelitkin huoneeseensa ottaneet”.  Mutta sanomalehtiuutisista päättäen tuli tällä kertaa Pajarin huoneeseen murhamies, joka hyväntekijöiltään ja heidän vieraaltansa ruhjoi pään rikki.
 

Helsingissä ollessaan uskoi Pajari köyhille ylioppilaillekin monesti rahalainoja, mutta keneltäkään heistä ei hän milloinkaan ottanut penniäkään korkoa. Lukuisat ystävät muistavat aina Pajarin ja hänen hiljaisen, hurskaan vaimonsa sydämmellisestä vieraanvaraisuudesta, samalla kuin he toivovat, että he ovat saaneet Jumalan armosta muuttaa siihen ylhäiseen majaan kirkastuksen maalla, jonne ei enää murhamiehen käsi ylety.

Punakaartilaisten ruumiitten siirtäminen yleisiin hautausmaihin. Etelä-Savo 7.9.1918

Kuten kaikki tiedämme, kevään 1918 sisällissodan loppunäytös huhti - toukokuussa ei ollut kunniaksi voittajille eikä koko kansakunnallemme. Punaisten hallitsemillaan alueilla tekemät hirmuteot kostettiin moninkertaisesti. Loppuselvittelyissä valkoiset teloittivat vangitsemiaan punakaartilaisia useisiin eri paikkoihin, monesti heti heidät kiinni saatuaan. Omaiset halusivat heidät kuitenkin haudatuksi yleisille hautausmaille. Punaisten joukkohautoja ja muistomerkkejä löytyy Etelä-Karjalassa lähes jokaiselta hautausmaalta. Lappeenrannassa muistomerkkejä on vanhalla hautausmaalla ja Linnoituksessa
Valkoiset suhtautuivat pyyntöihin kirkkomaahan hautaamisesta aluksi erittäin nihkeästi. Myöhemmin siirrrot kuitenkin hyväksyttiin. Ehdot olivat sekä tiukat että omaisten kannalta julmat, kuten ohessa olevasta lehtijutusta ilmenee. Ohjeet on antanut Viipurin läänin maaherra.

Punakaartilaisten ruumiitten siirtäminen yleisiin hautausmaihin.

Etelä-Savo 7.9.1918

Huomioon otettavia ehtoja

Lähettäessään asianomaisten viranomaisten tietoon senaatin päätöksen, joka koskee punakaartiin lukeutuneiden henkilöiden hautauspaikoista siirtämistä yleisiin hautausmaihin, on läänin maaherra samalla huomauttanut, että mainittu siirtäminen toimitetaan varteenottamalla seuraavat ehdot:

1. Että kaivaminen tapahtuu poliisiviranomaisen ja ainoastaan yhden vainajan omaisen läsnäollessa.
2. Että ruumis heti on pantava lysolivedellä kastettuun vaatteeseen käärittynä tiiviiseen puuarkkuun
3. Että arkkua ei saa lähestyä kukaan asiaton
4. Että ruumiin saattaminen kirkkomaahan tapahtuu yön aikaan
5. Että hauta ruumista kirkkomaahan siunattaessa on oleva joko kokonaan umpeenluotuna tai ainakin niin peitettynnä, ettei arkusta ole muuta näkyvissä kuin yksi nurkka

Punaisten muistomerkki Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla (Päivitetty 7.6.2015)

Punaisten sisällissodan vainajien muistokivi Lappeenrannan Vanhalla hautausmaalla

Tapaninpäiväisellä kävelylenkilläni poikkesin, niin kuin usein ennenkin, Lappeenrannan Vanhalle hautausmaalle. Vanhat hautausmaat kätkevät sisäänsä monta mielenkiintoista tarinaa. Hautakivet kertovat ulkoasullaan kunkin ajan muotivirtauksista ja ihanteista. Kun ja jos on on perehtynyt paikallishistoriaan, hautakivien henkilönimet alkavat elää omaa elämäänsä hautausmaalla kävelijän mielessä. Muistin sopukoista nousevat  vainajan kanssa yhdessä koetut ilot ja surut. Julkisuuden henkilöiden hautakivien kohdalla muistuvat mieleen heidän asemansa ja roolinsa yhteisten asioiden hoitajina, urheilukilpailujen sankareina tai vaikkapa iltapäivälehtien lööppimagneetteina.

Tällä kertaa pysähdyin kuvaamaan muistomerkkiä, joka on pystytetty kertomaan yhdestä kansakuntamme  historian synkimmästä vaiheesta. Kyseessä on vuoden 1918 sisällissodassa kuolleiden punaisten sankarivainajien muistomerkkiä, joka sijaitsee keskellä Lappeenrannan Vanhaa hautausmaata. Muistokiven on pystyttänyt vuonna 1940 Lappeenrannan Työväenyhdistys. Kiveen hakatussa tektissä ovat sanat:

1918
Teitä muistaen
Lappeenrannan ja ympäristön työväestö

Muistokiven takana, matalien kuusien alla, makaa viimeisessä leposijassaan vajaat 300 punaisten puolella sisällisodassa taistellutta ja toiminutta

Muistokivestä etelään avautuu pitkä, kapeahko yhteishauta, jonka tarina on seuraava. Juuri ennen Lappeenrannasta peräytymistään järjestivät punaiset sankarihautajaiset nykyisen Kauppatorin keskellä. Kun valkoiset valtasivat kaupungin, he kaivattivat haudat ylös ja siellä olleet ruumiit siirrettiin  Vanhalle hautausmaalle. Sisällissodan aikana kaatuneita ja surmattuja punaisia oli haudattuna kuitenkin useisin paikkoihin Lappeenrannan seudulla.. Haudat olivat sekä eläinten että ihmisten tallottavina ja ne olivat usein myös matalia. Hautarauhan rikkoutumisen lisäksi tästä aiheutui myös terveydellisiä riskejä. Niinpä Lappeen sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö esitti kunnanvaltuustolle, että kunnan alueella olevat punaisten haudat aidattaisiin. Kunnavaltuuston siirsi asian terveyslautakunnun huolehdittavaksi.

Etelä-Saimaan uutinen 5.10.1920 Lappeen sosialidemokraattisen
kunnallisjärjestön esityksestä punaisten hautojen aitaamiseksi

Linnoituksen pohjoispäässä olleen toisen punaisten joukkohaudan vainajia siirrettiin Vanhan hautausmaan joukkohautaan vuonna 1942. Nämä vainajat olivat ns. valkoisen terrorin uhreja. Linnoituksessa sijaitsi yksi sisällissodan suurimmista ja pahamaineisimmista sotavankileireistä. Luettelo siellä kuolleista, joista osaa siis lepää nyt Lappeenrannan Vanhalla hautausmaalla, löytyy täältä. Näin tästä haudasta on muodostunut vajaan kolmensadan punaisten puolella taistelleen viimeinen leposija. Lappeenranta oli yksi pahimmin valkoisesta terrorista ja koston kierteestä kärsinyt paikkakunta maassamme.
Hyvä kuvan sekavista ja verisistä tapahtumista saa lukemalla Pekka Toivasen artikkelin 

PUNAISTEN JA VALKOISTEN SOTA LAPPEENRANNASSA 1918

Kävin punaisten muistomerkillä vappuaamuna 2015. Muistokivelle oli tuossa vaiheessa  (klo 11) laskettu yksittänen kukkakimppu sekä Suomen Kommunistisen Puoleen Lappeenrannan osaston kukkavihko. Vähää aikaisemmin, kun kiertelin kauempana hautausmaalla, näin kuinka muistokiven ääreen kokoontui pieni joukko. He näyttivät kaikki olevan jo eläkeiässä. Monet liikkuivat hyvin varovaisesti, kävelykeppiin tukeutuen.

Sisällissodassa 1918 kuolleiden punaisten muistokivi ja joukkohauta Lappeenrannan vanhalla hautausmaalla. Muistokiven edessä SKP:n Lappeenrannan osaston laskema kukkavihko

Satoja metrejä pitkän punaisten joukkohaudan eteläpäässä on pienempi muistokivi.