Eagle Lake Township, Carlton County, Minnesota

Seurakuntalaisia Eagle Laken apostolisluterilaisen kirkon edessä vuonna 1916
Lähde: Siirtokansan Kalenteri 1971.

Harrastuksiini on kuulunut koluta niitä alueita, jonne suomalaiset siirtolaiset asettautuivat Pohjois-Amerikassa suuressa määrin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Tässä tarkoituksessa olen tehnyt seitsemän matkaa uudelle mantereelle. Aikomuksenani on koota käymistäni paikoista ja kuvaamistani kohteista pieniä artikkeleita myös tänne blogiini. Viime viikolla kokosin jutun Automba Townshipista. Nyt on vuorossa sen pohjoispuolella sijaitseva Eagle Township.

Eagle Lake Township

Minnesotan valtion koillisosassa olevan Carlton Countyn asukkaista merkittävällä osalla on suomalaiset sukujuuret. Vielä vuonna 2000 noin 560 piirikunnan asukasta ilmoitti ensimmäiseksi kielekseen  (”spoke as their first language”) suomen. Yksi piirikunnan ”suomalaisista” townshipeistä on nimeltään Eagle Lake township. Se rajautuu pohjoisessa väestöltään vahvasti suomalaistaustaiseen Cromwellin pikkukaupunkiin, etelässä Kalevala townshipiin ja kaakossa aikaisemmin kuvaamaani Automban townshipiin.

Vielä vuonna 1892 Eagle township oli asumatonta seutua, joka kuului pääosin rautatie- ja maayhtiöille. Nämä olivat puolestaan vuokranneet ne edelleen metsäyhtiöille, jotka hakkasivat metsät ja kuljettivat puut Stillwateriin teollisuuslaitoksille sahattavaksi. Jäljelle olivat jääneet vain vähäarvoiset, huonokuntoiset metsiköt, kannokot, rämeet ja suot. Metsäkämppien välissä kulkivat huonokuntoiset kärrytiet. Tässä vaiheessa alueella saapuivat suomalaiset uudisasukkaat.

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church 2005

A.A. Parviainen on artikkelissaan Palanen Eagle Townsipin historiaa ( Siirtokansan Kalenteri 1942) koonnut luettelon alueelle saapuneista suomalaisista uudisasukkaista. Hänen mukaansa ensimmäisenä saapuivat vuonna 1892 Joseph Larson perheineen (1855 - 1944), William Peterson, William Saarela, Gust Jussila (1850 - 1926), Isak Mäki, Kalle Saarela (1864 - 1948), Antti Ainali, Peter Kärkkäinen, Matti Heikkilä (1864 - 1948) ja Elias Laasanen (1853 - 1918). Vuonna 1892 otti myös kolme nuorta naista nimiinsä homesteadit: Margaret Peura, Bertha Lahti ja Cornelia-niminen neitonen. Vuosina 1893 – 1894 tulivat Erik Keskitalo. Abraham Peurasaari, Daniel Sangala ja hänen poikansa  C.A. Sangala sekä Johan Erik Iiru (1856 - 1909). Vuosina 1895 – 1896 saapuivat Uriel Markkula, Abraham Kla[a]vu (1845 - 1924), John Oberg (1862 - 1946) ja Henry Knuuttila.

Homestead-maille paettiin Grover Clevelandin hallitusajalle sattunut taloudellista lamakautta, joka näkyi töiden loppumisena niin kaupungeissa kuin metsätyömaillakin. Metsissä ja järvissä uskottiin riittävän riistaa ja omassa maassa kasvatetun ruuan oletettiin riittävän elämiseen. Lähimmät kaupat sijaitsivat Barnumissa ja Moose Lakessa. Niihin oli matkaa parisenkymmentä mailia. Uudisasukkaat kantoivat korpimaita pitkin alkuvaiheessa selässään tarvittavat jauhot, kahvit, sokerit ja muuta tarvikkeet asutuksilleen. Parviaisen haastattelema Matti Heikkilä muisteli tuoneensa ensimmäisen lehmänsä tiettömien erämaiden halki yli 50 mailin päästä Superiorin kaupungista. Ensimmäiset vetoeläimet kasvatettiin sonnivasikoista, kunnes oli varaa ostaa hevonen.

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church 2005

Suomalaisten uudisasukkaiden kesken vallitsi hyvä yhteishenki. Rakennuksia tehtiin talkootyöllä, jotka kiersivät talosta taloon. Työtä vaihdettiin työllä eikä palkoista puhuttu mitään. Suremaan niitä ei jäänyt kukaan, vaan vasaran pauke, puunhakkuu, miesten ja naisten laulu kajahteli kilpaa susien ulvonnan kanssa. Usko ja toivo edessä olevista paremmista päivistä valtasi uudisasukkaiden mielet. Vuodesta 1898 noin vuoteen 1901 oli uudisasukkaiden saapumisessa tauko. Tämän jälkeen seudulle muuttivat Otto Tossavainen (1872 - 1956) perheineen, David Mäki, Matti Saarela (1879 - 1903) ja Maikki (Michael) Korpi (1862 - 1917) perheineen. Vuonna 1903 saapuivat Maria Linjamäki (myöh. Sangala, 1884 - 1962), vuonna 1904 Matti Paananen perheineen sekä tarinan kertoja A.A. Parviainen (1877 - 1962), Matti Tiainen (1859 - 1936) vaimoineen ja William Mäen (1858 - 1908) perhe.

Ensimmäinen kunnollinen tie valmistui seudulle Cromwellista vuonna 1902. Samana vuonna Eagle Lakesta tuli oma township. Ensimmäisistä uudisasukkaista Matti Heikkilä oli englanninkielen taitoinen ja oli asukkaiden yhteisenä tulkkina tarvittaessa. Hänestä tuli myös townshipin ensimmäinen suomalainen ”supervisori”.

 

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church 2005

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church

Noin viisi mailia Cromwellin kaupungista etelään, tien numero 73 varrella sijaitsee townshipin ainoa kirkko. Se kantaa nykyisin nimeä Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church. Kirkko on rakennettu vuonna 1907 maalle, jonka luovutti seurakunnan käyttöön William Saarela. Calvin Rengon antamien tietojen mukaan (Siirtokansan Kalenteri 1971) kirkkoa olivat pystyttämässä Mikko Niemelä (1850 - 1940) ja hänen poikansa Sander, Frans ja Juhani, Lars Johnson (1855 - 1932) sekä hänen poikansa Henry ja Kalle, Isaac (1849 - 1948) ja Jack Mäki (1891 - 1974), Elias Laasanen (1853 - 1918), John Lind, Daniel Sankala, William Peterson, Uriel Markkula (1859 - 1930), Gust Jussila, Freda Välitalo, Matt Ropponen, Abraham Kla[a]vu, Erick Jokimäki ja hänen poikansa Art ja William. Alkuaikoina kirkossa toimivat sanajulistajina paikallinen saarnaaja John Oberg, Abraham Mällinen ja Eliel Juola Eskon seudulta sekä Peter Raattamaa ja Israel Hagel New York Millsistä. Paikallisista asukkaista myös Mikko Niemelä toimitti muutamia vuosia papillisia tehtävä seurakuntansa valtuuttamana. Myöhemmin varsinkin saarnaaja Matt Reed Autombasta saarnasi kirkossa usein.

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church 2005

Seurakunnan perustamiskokous pidettiin kaksi vuotta ennen kirkon rakentamista. Kokouspaikkana oli 15.1.1905 Abraham Kla[a]vun talo. Seurakunnan viralliseksi nimeksi annetettiin Finnish Apostol[ic] Lutheran church of the Town of Eagle. Perustavan kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Daniel Sangala ja sihteeriksi Hänen poikansa C.A.Sangala (1872 - 1956). Seurakunnan toimihenkilöiksi valittiin seuraavat: puheenjohtajaksi Daniel Sangala, varapuheenjohtajaksi John Oberg, sihteeriksi C.A. Sangala, varalle Matti Ranuva, rahastonhoitajaksi Erick Jokimäki, kukin vuodeksi tehtäväänsä. Seurakunnan saarnaajan tehtävään tuli valituksi John Oberg.  Lisäksi johtokuntaan valittiin John Hekkala, Lars Johnson, John Renko kahdeksi vuodeksi, Gust Jussila ja Mike Niemelä yhdeksi vuodeksi. Seurakunta rekisteröitiin Carltonin piirikunnassa kaksi päivää myöhemmin, 17.1.1905.

Eagle Lake Independent Apostolic Lutheran Church 2005

Kirkkorakennus rakennettiin aikoinaan hirsistä. Vuonna 1923 se laudoitettiin ja maalattiin. Myöhemmin kirkkoon lisättiin ruokailuhuone. Apostolisluterilaisuudessa tapahtuneiden hajaannusten yhteydessä seurakunta liittyi ns. pollarilaiseen haaraan. Olen käynyt kuvaamassa tätä pientä, hyvin apostolisluterilaista kirkkotraditiota edustavaa kirkkoa kahteenkin eri otteeseen. Ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja toisen kerran vuonna 2010.

Automba, Minnesota (Päivitetty 11.7.2015)

Automba, Minnesota 1916. Siirtokansan Kalenteri 1970

Minnesota pohjois-osissa on monia alueita, joissa merkittävällä osalla asukkaista on juuret Suomessa. Yksi tälläinen alue on Automba township, Carlton Countyssa. Joskus alueella on sijainnut myös pieni, suomalaisten pystyttämä ja asuttama kauppalakin. Keräsin sen vaiheista koostetta vuonna 1990 ilmestyneestä Daniel Reedin kirjasta Automba. A Study of a Finnish Timber Boomtown sekä vuosina 1970 ja 1972 Siirtokansan Kalenterissa olleista Calvin Rengon kirjoittamista lyhyistä artikkeleista.  Yritin eräänä heinäkuisena iltana muutama vuosi sitten etsiä merkkejä kauppalasta, mutta pimentynyt ilta teki aikomuksesta lopun.

Automban kauppalan rakentaminen alkoi vuonna 1910. Silloin alueelle valmistuivat Heikki Knuutilan ja Kalle Hekkalan kauppaliikkeet. Samoihin aikoihin alueella oli käynnissä suuret metsätyömaat. Seudulla toi samaan aikaa jopa kolmekin sahalaitosta. Matt Reed aloitti hotellin pystyttämisen, mutta ennen kuin se ehti valmistua, William Mäki ja Charles Jokimäki ostivat sen ja perustivat rakennukseen sekatavara- ja ruokakaupan. Kylään nousi myös Einari ja Matti Rengon kauppaliike. Lisäksi Autombaan valmistui myös ravintola, jonka Arvid Niemi muutti myöhemmin myös kauppahuoneistoksi. Kylä eli vilkasta elämää, puutavaraa välitettiin ja liiketoiminta kukoisti.

Lokakuussa vuonna 1918 riehunut suunnaton metsäpalo Pohjois-Minnesotassa hävitti tämänkin kylän kuitenkin maan tasalle. Täydellinen tuho ei kuitenkaan asukkaita lannistanut, vaan kylä rakennuksineen pystyttiin uudelleen. Metsätyömaita riitti vielä parinkymmenen vuoden ajaksi, jonka jälkeen kylän toiminta vähitellen hiipui. 1970-luvun alussa asukkaita oli enää kaksi kappaletta.

Automban apostolisluterilainen kirkko, Siirtokansan Kalenteri 1972

Automban apostolisluterilainen kirkko

Ainoa koskaan Automban alueelle rakennettu kirkko oli noin vuonna 1915 pystytetty apostolisluterilainen kirkko. Se kohosi Mäen risteykseen (Maki crossroads, SE 1/4 of section 22 R21N, T47N). Seurakunta rekisteröitiin 14.5.1917 nimellä Finnish Apostolic Lutheran Church of the Town of Automba. Perustajina olivat Andrew Perälä, John Rengo, Oscar Ketola, William Jokimäki, Alex Mattson, Chas Liimatainen, Levi Johnson, Matt Rengo ja John Karlson.

Ennen kirkon pystyttämistä seurakuntalaiset olivat kokoontuneet kodeissa seuroihin ja lauluseuroihin. Kokouspaikkoina olivat varsinkin John Rengon ja Art Jokimäen kodit. Huoneet täyttyivät vieraista, joille tarjottiin aina sekä ruokaa että kahvia. Kylän lapset kokoontuivat uteliaisuudesta seuramaan ikkunoista seuramenoa. Eräs vanhus muisteli seuroja, joissa Robert Kratari tempautui uskonnolliseen kiihkoon niin, että hän huusi ja hyppi tuolistaan toiselle puolelle olohuonetta. Vuoden 1918 suuren metsäpalon aikana muutamat seudun asukkaat olivat hakeneet turvaa kynnetyltä peltoalueelta. He näkivät, kuinka kirkko oli vielä säästynyt tulipalolta. Tuossa vaiheessa ruohopalo lähestyi kirkkoa. Vaikka he olisivat voineet suhteellisen helposti pysäyttää palon, olivat nämä liian peloissaan ja väsyneitä taisteltuaan liekkejä ja kuumuutta vastaan koko päivän. Niinpä Automban kirkko paloi heidän istuessa ja katsellessa onnettomuutta uupuneina. Vuonna 1920 paikalle pystytettiin uusi kirkko.

Saarnaaja Matti Reedin vaimo Edna, John Järvenpään tytär, piti muiden uudisasukkaiden tavoin huolen siitä, että sunnuntai oli lepopäivä. Ja kirkkomenoon oli ehdoton velvollisuus, mikäli paikkakunnalle oli saapunut pastori / saarnaaja.

Seurapuheita eivät apostolisluterilaiset saarnaajat valmistelleet. Apostolisluterilaiset uskoivat, että Jumala puhuu sananjulistajan suun kautta kuin ”kaunopuheinen puhuja”. Dan Reed muistelee,miten hänen isoisänsä Matt valmistautui saarnaansa Eagle Laken kirkossa. Isoisä ainoastaan selaili kymmenen minuuttia Raamattuaan löytääkseen sopivan kohdan, selvitteli kurkkuaan ja ääntänsä ja aloitti saarnan.

Sekä apostolisluterilainen kirkko että siellä pidetyt seurat / kirkonmenot olivat hyvin pelkistettyjä. Kirkon etuosassa oli iso pöytä, jonka edessä istui kaksi saarnaaja sekä alttarikaide ehtoollista varten. Etuosan oikeassa nurkassa oli lukkarinpenkki, josta miesryhmä johti laulua. Apostolisluterilaisen traditioon ei kuulunut musiikillinen säestys. Vasta viime vuosina kirkkoihin (tilanne n. vuonna 1970) on sallittu ja lahjoitettu urkuja häitä ja erikoistilanteita varten. Lukkarin penkissä istuvat miehet ilmoittivat veisatun virren numeron ja aloittivat laulun johon seurakunta yhtyy. Vain muutamat uudet laulut kuten ”The Old Rugged Cross” ja ”Jesus Loves Me” olivat onnistuneet murtautumaan muuten suomalaisen taustan omaavaan hymnitraditioon.

Kirkonmenoihin kuuluivat laulut, Isä meidän rukous, Herran siunaus, ja saarna, kaikki hyvin pelkistettyinä, ilman mitään liturgiaa. Kokouksia ei pidetty ainoastaan sunnuntaina, vaan niitä saatettiin pitää jopa kokonainen viikko. Seuroja oli usein kahdet päivässä, yhdet esimerkiksi klo 13.00 ja toiset illalla. Seuroihin sisältyi paljon myös muuta sosiaalista toimintaa, kuten ruokailuja keittiötiloissa ja vierailuja ystäväperheissä. Niinpä apostolisluterilaiset seurat ja kokoukset ovat samalla sekä jumalanpalvelusmenoja että sosiaalista kanssakäymistä

Apostolisluterilaiset saarnaajat matkustavat ahkerasti seuroja pitämässä kolmen osavaltion (Minnesota, Wisconsin ja Michigan) alueella. Seuroista ilmoiteltiin suomenkielisissä lehdissä kuten esimerkkisi Amerikan uutisissa. Matt Reed, joka toimi yli 30 vuotta saarnaajana / pastorina, toimitti viikon aikana useita kasteita, vihkimisiä ja hautauksia, jonka lisäksi hän saattoi olla viikon Ironwoodin alueella Michiganissa, seuraavalla viikolla Eagle Lakessa Minnesotassa ja sitä seuraavalla viikolla Menahgassa Minnesotassa. Melkein joka vuosi hän teki kaksi matkaa Chicagon alueelle, yhden Itärannikolle ja toisen Länsirannikolle. Kun Matt Reed oli nuorempi, hän saattoi pitää viisikin rippikoulua vuodessa kolmen edellämainitun osavaltion alueella. Konfirmoitavat saapuivat mailien päästä tähän viikon kestäneeseen rippikouluun

Vuoden 1970 tienoilla kirkko ei ollut enää aktiivisesti käytössä. Siinä pidettiin kirkonmenot vain kerran vuodessa. Tämä sen takia, että rakennus säilytti kirkon statuksen eikä siitä tarvinnut maksaa veroja. Toiminnan kuihtumisen taustalla olivat sukupolvien väliset ristiriidat. Vanhukset, Matt Reedin johdolla, kieltäytyivät muuttamasta seura- ym. traditioita. Heidän mielestään ”totisen Jumalan sanan” julistamista oli jatkettava. Lopulta konservatiivit seurakunnan jäsenet liittyivät Eagle Laken seurakuntaan ja käytännössä Automban seurakunta hävisi olemasta. Vuonna 1972 Siirtokansan Kalenterissa Calvin Rengo kertoi kirkon siirtyneen lopullisesti pois alkuperäisestä tehtävästään ja sitä pidettiin heinälatona. Hän pohdiskeli myös seurakunnan toiminnan loppumisen syitä seuraavasti:

Nuorillamme on omat ja ehkä erilaiset katsomukset tämän maailman menoon ja elämän tempoon nähden, eivätkä ehti tässä kiireellisessä maailman ajassa ajattelemaan niitä arvoja, joita saivat periä vanhemmiltaan ja esivanhemmiltaan. Näissäkin kuitenkin olisi paljon oppimista, jos hiljennyttäisiin hetkeksi noiden kysymysten eteen.

Finnish American Reporter-lehti

Vanhoja lehtileikkeitä penkoessani nousi käsiini Helsingin Sanomissa jouluaaton aattona 2002 ollut artikkeli Ollaanko sitä salaa kommunisteja? Kyseessä on Anne-Riitta Isohellan tekemä juttu amerikansuomalaisesta lehdistöstä ja Finnish American Reporter-lehdestä. Tarina perustuu lehden päätoimittajan Jim Kurtin haastatteluun. Kyseinen, alkuaan kommunistisen Työmies Societyn  vuonna 1986 perustama lehti voi tänäkin päivänä hyvin, päinvastoin kuin muut artikkelissa mainitut amerikansuomalaiset lehdet. Useita kertoja kyseisessä lehdessä vierailleena ja sen toimittajat tavanneena, ymmärrän kyllä miksi. Artikkelissa mainittu, lehden aikaisemmasta historiasta kummunnut epäluulo, on tyystin kadonnut. Lehti siirtyi vuonna 2000 Finlandia Universityn alaisuuteen ja ei ole sidoksissa mihinkään uskonnolliseen tai poliittiseen suuntaukseen. Toimitus sijaitsee  Hancockissa, Pohjois-Michiganissa.

Ohessa otteita 23.12.2002 ilmestyneestä artikkelista:

Ollaanko sitä salaa kommunisteja?

Yhdysvalloissa elää arviolta 620 000 amerikansuomalaista, ja he ovat ahkeria vaalimaan juuriaan lehtien avulla. Maassa julkaistaan yhä viittä tilattavaa lehteä siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä luettavaksi. Viikoittain ilmestyvät siirtolaislehdistä vanhin, Raivaaja Pittsburghissa [pitäisi olla Fitchburgissa], sekä uusin tulokas Finlandia Weekly Floridassa.

Amerikan uutiset, entinen Finnish Update, ilmestyy kahdesti kuussa. Lehtien levikit vaihtelevat 1500:sta 2500:aan. Levikiltään pienin alle tuhannella tilaajalla on vain neljästi vuodessa ilmestyvä New World's Finn.

Suurin lehdistä on kerran kuussa ilmestyvä The Finnish American Reporter. Alkujaan Työmies Societyn perustama lehti on ilmestynyt pari vuotta Michiganissa toimivan Finlandia Universityn kustantamana. Lehden päätoimittaja Jim Kurtti vieraili Suomessa marraskuussa ulkosuomalaisten parlamentissa.

Lehtien tilaajat ovat isiltä peritysti nuukaa väkeä. Kurtti tietää The Finnish American Reporterin 3 400 tilatun kappaleen kiertävän kädestä käteen myös tilaajan sukulaisten ja tuttavien keskuudessa.

Erityisen tarkasti lehdistä luetaan nimiä. Ei ole väliä esiintyvätkö ne kokousuutisissa tai lukijoiden kirjeissä. Joku tuttu on vielä elossa jossakin päin mannerta, jollakin on suvun vaiheisiin liittyvä sukunimi. Kuka kenenkin poikia on, on tärkeää siirtolaisen jälkeläisten identiteetille...

...Viime vuosisadan alun suomalaiset veivät poliittiset asenteensa mukanaan ja Jim Kurtin mukaan ne elävät yhä. Jos kirkkosuomalaisilla ja sosialisteilla oli aikoinaan omat hallit, seurantalot ja tanssilavat, jälkipolvilla on yhä omat lehdet. Myös The Finnish American Reporterin sivuilla on käyty kiivasta lukijakeskustelua siitä, "voiko Työmies Societyn perustamaa aviisia tilata mikään kunniallinen perhe, vai ollaanko sitä peräti salaa kommunisteja"!

 ----

Ps. Katsaus amerikansuomalaisten lehtien nykytilanteeseen:

Raivaaja-lehti lopetti ilmestymisensä vuonna 2009. Raivaajalla on vielä kuitenkin verkkosivut ja nettikirjakauppa, joiden sivut löytyvät täältä. 

Finlandia Weekly-lehteä ei enää löydy mistään. Samoin on käynyt New World's Finn-lehdelle.
Amerikan Uutiset sen sijaan ilmestyvät edelleen

 

 

Anarkisteja Amerikasta Suomeen. Etelä-Saimaa 28.10.1920

Lueskellessäni paikallisen Etelä-Saimaa-lehden vuoden 1920 numeroita, huomasin oheisen artikkelin karkoitettavista amerikansuomalaisista anarkisteista. Vasemmisto,  ja usein äärivasemmisto, oli saanut vahvan otteen suomalaisten siirtolaisten keskuudessa 1900-luvun alkuvuosina. Tämä näkyi myös vilkkaana lehti- ja julkaisutoimintana. Amerikansuomalaiselle lehdistölle oli tyypillistä lehtien lyhyt elinkaari. Useimmat amerikansuomalaiset lehdet eivät pysyneet taloudellisten haasteiden takia kauaakaan pystyssä. Luokkataistelu-lehden elinkaari oli kuitenkin lyhyydessään ennätysmäinen. Lehti ei kuitenkaan kaatunut rahaongelmiin vaan viranomaisten toimenpiteisiin.  Lehden painos oli nimittäin 5000 kappaletta, joka noissa oloissa oli hyvä painosmäärä.Uutinen herätti sen verran mielenkiintoani, että pengoin asiaa hieman lisää.

Anarkisteja Amerikasta Suomeen

 
New-Yorkin Uutisten kertoman mukaan karkotetaan anarkistisen Luokkataistelu-nimisen lehden toimituskunta, joka joku aika sitten vangittiin ja tuomittiin kuritushuoneeseen, Yhdysvalloista Suomeen. Toimituskuntaan kuuluvat Aku Päiviö, Kusti Alonen ja Ida Mäki. Lähetyspäivää ei ole määrätty, mutta tulee karkotus pantavaksi käytäntöön lokakuun loppupuolella. Mainittu lehti on New Yorkin Uutisten kertoman mukaan julaissut kirjotuksia, jotka ovat sisältäneet mitä verisintä anarkiaa, minkävuoksi sen toimintaa ja kiihotusta on pidetty maankavalluksena

Luokkataistelu oli vuonna 1919 New Yorkissa ilmestynyt suomenkielinen anarkistinen työväenlehti. Sitä julkaisi anarkosyndikalistisen Industrial Workers of the World -ammattiliiton (IWW eli tuplajuulaiset) amerikansuomalainen Bronxin osasto. IWW:n suomalainen Bronxin osasto toimi ammattiliittonsa sisällä omana anarkistisena ryhmittymänään. Se vastusti kaikkea liiton sisäistä keskushallintoa ja kannatti avoimesti suoraa toimintaa, sabotaasia ja mellakointia. Lehti ehti ilmestyä vain kolmen numeron verran. Viranomaiset lakkauttivat sen osana työväenliikkeeseen kohdistettuja voimakeinoja. Vuonna 1917 Yhdysvalloissa oli tullut voimaan niin sanottu Espionage Act –laki. Sen tavoittena oli suojata maan sotaponnistuksia vakoilua ja sabotaasia vastaan. Vuotta myöhemmin sitä laajennettiin. Sen jälkeen kaikenlainen sodanvastainen toiminta ja sotaa kritisoivien mielipiteiden julkinen esittäminen tuli kielletyksi. Laki oli suunnattu lähinnä vasemmistolaisia sodanvastustajia vastaan. Näistä merkittävimpiä olivat Amerikan sosialistinen puolue sekä IWW-ammattiliitto. Vasemmistoa ja työväenliikettä vastaan suunnattuja toimia jatkettiin myös sodan päättymisen jälkeenkin. Aikakautta kutsuttiin "punaiseksi peloksi". Yhdysvalloissa oli Venäjän lokakuun vallankumouksen seurauksena herännyt pelko vasemmiston järjestämästä vallankumouksesta myös uudella mantereella. Lehden päätoimittaja Carl Päiviö (1893 – 1952) ja apulaispäätoimittaja Gust Alonen (1877 – 1953) saivat lokakuussa 1919 neljän – kahdeksan vuoden tuomion. Päiviö oli tullut maahan laittomasti Australiasta vuonna 1915. Alonen oli tullut maahan jo vuonna 1894, asunut kuitenkin välillä pariinkin otteeseen Australiassa Päiviön tavoin.

Kesäkuun 21. päivänä 1919 hallituksen viranomaiset tekivät New Yorkissa ratsian kolmeen vasemmistolaiseen kohteeseen. Nämä olivat Sosialistisen puolueen oppilaitos Rand School of Social Science, puolueen vasemmistosiiven toimisto Manhattanilla sekä samassa kaupunginosassa sijainnut IWW-ammattiliiton New Yorkin toimisto. IWW:n toimiston ratsian yhteydessä viranomaisten haltuun päätyi Luokkataistelu-lehden numeroita. Huomio kiinnittyi erityisesti maaliskuun lehdessä julkaistuun, ilmeisesti Carl Päiviön kirjoittamaan artikkeliin ”Mellakoivien massojen toiminta”. Siinä Päiviö kyseenalaisti rauhanomaisen vallankumouksen tavoittelun ja kehotti työläisiä lakkojen ja rauhallisten mielenosoitusten sijaan mellakointiin ja sabotaasiin. Alla Päiviön tekstistä pätkä, johon viranomaiset ennen kaikkea tarttuivat:

»Mellakoivat väkijoukot ovat ainoa mahdollinen tapa käynnistää lopullinen veriseksi muodostuva taistelu kapitalistien ja työväenluokan välille. Helvettiin opetukset rauhanomaisesta vallankumouksesta! Työväenluokan verinen vallankaappaus on ainoa mahdollisuus, koska niin kauan kuin vihollisemme pystyy kohottamaan yhdenkin miekan, on veretön taistelu pelkkä haave.»

Oikeudenkäynti Päiviötä ja Alosta vastaan alkoi 6.10.1919. Tuomiot annettiin kolme viikkoa myöhemmin. Molemmat saivat 4–8 vuoden vankeusrangaistuksen "rikollisesta anarkiasta". Oikeuden mielestä Päiviö ja Alonen olivat kirjoitustensa ansiosta yhtä syyllisiä maanpetokseen, kuin jos he olisivat itse  organisoineet aseellista vallankaappausta. Tuomarin mukaan oikea tuomio kyseisenlaisesta maanpetoksesta olisi kuolemanrangaistus, mutta laki mahdollisti vain vankilatuomiot. Päiviö ja Alonen määrättiin myös karkotettavaksi Yhdysvalloista vankilasta pääsynsä jälkeen, mutta molemmat saivat kuitenkin jäädä maahan vapauduttuaan vuonna 1923.

Kuvassa New Yorkissa tuomittuja äärivasemmistolaisia.
Keskellä alhaalla Carl Päiviö, hänen yläpuolellaan Gust Alonen.

Carl Päiviö jatkoi toimintaansa työväenliikkeessä. Hänestä tuli 1930–1940-luvuilla yhdysvaltalaisen vasemmiston johtavia organisaattoreita, joka kiersi eri puolilla Yhdysvaltoja pitämässä puheita ja kurssitilaisuuksia. Päiviö siirtyi anarkismista kommunismiin, sillä toisen maailmansodan aikana hän  työskenteli International Workers Order -järjestössä, joka oli Yhdysvaltain kommunistisen puolueen alainen organisaatio. Päiviö toimi myös IWO:n jäsenjärjestöihin lukeutuneen amerikansuomalaisen Finnish America Mutual Aid Societyn sekä Finnish Workers Federationin pääsihteerinä. Kun 1950-luvun alussa alkoivat senaattori Joseph McCarthyn kommunistivainot, pyrkivät viranomaiset jälleen karkottamaan Päiviön. Hänet otettiin kiinni maastakarkotusta varten ja pidettiin useita kuukausia siirtolaisten vastaanottokeskuksessa Ellis Islandilla. Päiviö kuitenkin kuoli ennen karkotuksen toimeenpanoa.

Gust Alonen asettui tuomion suorittamisen jälkeen vuonna 1923 puolisonsa Idan kanssa New Yorkin Westchesteriin perustettuun Mohegan Colony -nimiseen anarkistiseen yhteisöön, jossa asui myös puolenkymmentä muuta suomalaisperhettä ja lisäksi lukuisia muita vasemmistolaisia. Alonen työskenteli kirvesmiehenä ja auttoi rakentamaan yhteisön koulua, joka toimi espanjalaisen anarkistin Francisco Ferrerin luoman ”nykyaikaisen koulun” (Escuela Moderna) mallin mukaisesti. Hänen tiedetään olleen myös kiinnostunut luontaishoidoista ja luonnonmuokaisesta ravinnosta. Lisätienestejä Alonen hankki muun muassa toimimalla joulukuusikauppiaana. Viimeisinä vuosina Alonen asui perheineen Westchesterin piirikunnan Peekskillissä. Joidenkin lähteiden mukaan Alonen olisi kuollut Illinoisin osavaltiossa vuonna 1953.

Amerikansuomalaiset äänilevyt

Ilmoitus Columbia Recordsin suomenkielisistä äänilevyistä Valvoja-lehdessä 31.10.1929

Selaillessani vanhoja amerikansuomalaisia lehtiä, huomioni kiinnittyy lehtien sisäsivuilla suuriin äänilevymainoksiin. Niissä mainostettiin Columbia Recordsin ja muiden levy-yhtiöiden suomalaisia, Yhdysvalloissa äänitettyjä levyjä. Ilmeisesti menekki on ollut hyvä, koska 1920-luvulla uudella mantereella valmistui vuosittain kymmeniä suomenkielisiä levyjä. Niiden vähittäiskauppakin on ollut kannattavaa, koska muutenhan kauppaliikkeet tuskin olisivat varanneet levymainoksille ruhtinaallisesti palstatilaa. Jotkut näistä äänilevyistä saavuttivat myös Suomessa laajan suosion.

Toimittaja Pekka Gronowin Kansan Uutisten Viikkolehteen kirjoittaman artikkelin mukaan ensimmäiset amerikansuomalaiset levytykset tehtiin jo vuonna 1907, ja kuten edellä mainitsin, 1920-luvulla ilmestyi vuosittain kymmeniä suomenkielisiä levyjä. Wall Streetin pörssiromahduksen seurauksena alkaneet lamavuodet 1930-luvulla hyydyttivät amerikansuomalaisen musiikin buumin. Kaikkiaan recordeja, kuten äänitteitä nimitettiin, tehtiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yhteensä toista tuhatta.

Koska sosialismilla oli suuri kannatus amerikansuomalaisten keskuudessa, se näkyi myös suomenkielissä äänitteissä. Suomenkielisen työväenliikkeen toiminta alkoi New Yorkin Brooklynissä, kun kaupunkiin perustettiin Työväenyhdistys Imatra vuonna 1890. Vuonna 1903 eri työväenyhdistyksistä koottiin Amerikan Suomalainen Työväenliitto. Venäjän vallankumouksen jälkeen työväenliike jakautui myös Amerikassa sosialisteihin ja kommunisteihin. Kommunistisessa haarassa oli suomalaisilla vahva osuus. Niinpä vuonna 1921 perustetun kommunistisen Workers Party of American jäsenistä alussa oli lähes puolet suomalaisia.

Myös syndikalistisella IWW-järjestöllä (kannattajia sanottiin tuplajuulaisiksi) oli tukeva kannatus amerikansuomalaisten keskuudessa. Heihin kuului Arthur Kylander, jonka Lumber jäkissä lauletaan metsureista. Hänen taivasparodiansa Oi kuinka engeliksi mielin  idea on kopioitu ruotsalaisen siirtolaisen Joe Hillin pilkkalaulusta Pie in the Sky. Suosittu hupilaulaja, kotkalaissyntyinen Leo Kauppi(nen) oli sen sijaan tuplajuulaisten kanssa kiivasta taistelua käyneiden kommunistien joukoissa. Hän siirtyikin 1930-luvulla monen muun amerikansuomalaisen kommunistin tavoin Neuvosto-Karjalaan. Uuden uljaan maailman rakentaminen siellä päättyi Stalinin vainoihin. Hänet tuomittiin vuonna 1938 vankeuteen vakoilusta ja hän menehtyi vankileirillä.

Tunnetuimpia ovat mm. Otto Pyykkösen johdolla marraskuussa 1924 äänitetty Vapaa Venäjä, Hiski Salomaan (alkuperäiseltä nimeltään Hiskias Möttö) Vapauden kaiho, Tiskarin polkka, Taattoni maja  ja Lännen lokari, Arthur Kylanderin Muistojen valssi sekä Antti Syrjäniemen ajankohtaissatiiri Daytonin apinajuttu. Daytonin apinajutun aiheena oli Tennesseessä pidetty oikeudenkäynti, jossa erästä opettajaa syytettiin Raamatun luomiskertomuksen arvostelusta.

Kaikkien aikojen suosituin amerikansuomalainen levytys lienee ollut Leo Kaupin esittämä Meren aallot, jota lienee myyty noin 30 000 kappaletta. Menestyslevytyksiä olivat lisäksi mm. Leo Kaupin Kuuliaiset Kottilassa, Hannes Saaren Kulkurin masurkka, ja Sonja, Leo Kaupin Juhannuspolkka Paksulassa ja Akseli Vuorisolan Alaska.

Matkakertomus amerikansuomalaisten asuinpaikoilta Minnesotassa syksyllä 1879

 Alla oleva kertomus julkaistiin Amerikan Suomalaisessa Lehdessä joulukuussa 1879. Siinä Calumetin suomalaisen apostolisluterilaisen seurakunnan silloin papinviranhoitaja, entinen katekeetta Johan Takkinen kuvaa matkaansa Minnesotaan. Hän vieraili osavaltion suomalaisissa siirtokunnissa käynnistämässä ja ohjaamassa alkutaipaleella olevaa seurakunnallista toimintaa. Tuossa vaiheessa siirtokuntien asukkaiden selkeä enemmistö kuului apostolisluterilaisiin. Vaikka oheisen artikkelin pääpaino on uskonnollisen toiminnan  kuvauksessa, se sisältää myös merkittävää tietoa kyseisten siirtokuntien alkuvaiheista laajemminkin. Samaisessa lehdessä julkaistiin jo aikaisemmin laaja, päätoimittaja Aleksander Leinosen kirjoittama artikkelisarja Tietoja suomalaisten pesäpaikoilta Pohjois-Amerikassa. Aikomuksenani on tuoda myös tuo artikkeli jossakin vaiheessa kevään mittaan tänne luettavaksi. Kieli on artikkelissa vanhahtavaa ja oikeinkirjoitus horjuvaa, mutta silti, olkaa hyvä:

Kertomus matkoista ja toimista Suomalaisten asuinpaikoilla Minnesotan valtiossa (ASL 5.12.1879).

Saatuani useoita kutsumuskirjeitä monilta sisarilta ja veljiltä, jotka asuvat hajallansa Minnesotan valtiossa, että käydä heidän asuinpaikoillansa, heitä Jumalan sanalla lohduttamassa, kuin myöskin seurakunnallisia asioita järjestämässä, niin lähdin syyskuun 30 p. Calumetistä, erään Alouezissa asuvan maanmieheni A. Mällisen kanssa, matkalle Minnesotan valtioon.

Calumetin asemahuoneella astuimme höyryjunaan, joka vei meidät 14 engl. peninkulmaa Hancockin kaupunkiin. Tässä kaupungissa ja sen ympäristöillä löytyvissä kaivannoissa työskentelevien uskovaisten luona oleskeltuani mitään erinomaista toimittamatta ja höyryalusta odotellen, lähdimme keskiviikkona, lokakuun ensimmäisen päivän aamuna, viiltämään Superior-järven selkää Duluthin kaupunkia kohden. Ilma näytti olevan vastaan aloitettua matkaani, sillä se soti niin ankarasti vastaan, että vasta lauvantaiaamuna saavuimme Duluthiin, joka vesimatka, 200 engl. peninkulmaa, hyvillä ilmoilla tavallisesti kuljetaan yhdessä vuorokaudessa.

Niin pian kun olin ehtinyt siirtää laivasta kapineeni höyryjunaan, lähdin taas eteenpäin, ja mainittuna lauvantai-iltana, 150 engl. peninkulmaa kuljettua, saavuin jo Minneapolis kaupunkiin. Täällä kohtaisin ensiksi muutamia kymmeniä Suomalasia, joista useimmat olivat uskovaisia, ja heidän kanssansa vietin p. Mikkelin juhlan saarnaamisella ja p. ehtoollisen jakamisella. Mikkelin päivän iltana lähdin jo höyryjunassa Cokaton siirtokuntaan, jota on väliä 51 engl. peninkulmaa; ja oli niin odottamatoin onni, että löysin vielä Cokaton suomalaisessa kirkossa iltakokouksessa suurimman osan uskuvaisia. Ei voi sanoilla kertoa kristittyjen ihastusta astuttuani kokoushuoneeseen, kuin näkivät, että heidän pyyntönsä oli tulollani toteentunut. Koska olivat Minnesotassakin vaatineet minua seurakunnallisten asioidensa ohjaajaksi, niin kohta ryhdyin täällä seurakunnallisiin toimiin. Ensimmäinen toimeni oli pitää nuorisolle rippikoulua päivillä ja illoin saarnaella, jota pitkitin aina lokakuun 17 päivään.

Cokaton ensimmäinen apostolisluterilainen kirkko, joka oli käytössä vuoteen 1913 saakka

Mainittuna päivänä lähdin, jättäen sattuneista syistä rippikoulun keskitiehen, erään uskollisen veljeen Jaako Wuolteen kanssa matkustamaan Fort Ridgelyn seuduilla, Renville countissa, löytyvien Suomalaisten asuinpaikoille. Noin 65 engl. peninkulmaa Cokatosta aukeoita aavikoita hevoiskyydillä ajettuamme, me saavuimme jo mainitun päivän ehtoolla Fort Ridgelyn siirtokuntaan. Tässä paikassa löytyy 22 varsinaista Suomalaista asukasta, sekä muutamia itsellisiä. Lokakuun 20 p. toimitettiin henkikirjoitus, joka osoittaa siirtokunnassa löytyvän 135 henkeä. Samana päivänä toimitettiin myöskin kinkeriluku, sekä laadittiin ensimmäinen kirkonkirja. Tämän paikan Suomalaiset ovat melkein kaikki uskovaisia, ja heillä on täydellisesti järjestetty seurakunnan hallinto, kirkkoraati, lasten koulu y.m. seurakunnan säilyttämiseksi tarpeelliset laitokset. Kuten kokouksessa tehty pöytäkirja osoittaa, tässä seurakunnassa on valittu kirkkoraatin esimieheksi Johan Sikanen, kirjuriksi Wilhelm Gabrielson, kassanhoitajaksi Abram Jussila, lasten kouluttajaksi Johan Sikanen, sekä kolme muuta jäsentä. Seurakunnan esimieheksi papillisiin toimiin – Jumalanpalvelusta johtamaan, kastamaan, hautaamaan, ehtoollista jakamaan y.m. – valittiin Sakari Törmä. Seurakunnan tila kristillisellä alalla oli tyydyttävä usko, rauha ja rakkaus vallitsi kaikissa. Lukutaito oli hyvä, kuten kinkerikuulusteluissa ilmaantui. Saatuamme tärkeimmät asiat järjestetyiksi, me käänsimme jo lokakuun 24 p. matkamme takaisin Cokaton siirtokuntaan.

Franklinin eli Fort Ridgelyn apostolisluterilainen kirkko kuvattuna kesällä 2007.

Viipymättä ryhdyin jatkamaan keskoiseksi jäänyttä rippikoulua, ja lasten lukutaitoa sekä kristillisyyden ymmärrystä tarkemmin koeteltuani, katsoin soveliaaksi laskea seuraavat rippilapset ensikerrn H. P. Ehtoolliselle sunnuntaina lokakuun 26 päivänä, nimittäin poikia: Oskar Lahti, Karl Fredrik Lahti, Johan Ulrik Teining, Frans Herman Pudas, Erik Laakso, Abram Slung, Johan Petter Commes, Petter Anton Törngren, Karl Jakob Snabb, Karl Gustaf Keksi. Magnus Edvard Björkman; tyttäriä: Johanna Vitikkohuhta, Greta Johanna Rovanen, Johan Lovisa Kunnari, Eugenia, Efina Vanha, Emma Kristina Teining ja Brita Fredrika Maikko – yhteensä 17 lasta. – Jo seuraavana päivänä ryhdyttiin toimittamaan lukukinkeriä, jossa löydettiin seurakunnan lukutaito olevan ylimalkaan hyvällä kannalla. Siirtokunnan väestö on melkein kaikki uskovaisia, ja heidän kristillisyytensä taito löydettiin myöskin olevan kiitettävä. Seurakunnassa sanottiin ahkerasti pidettävän yhteisiä kokouksia, jotka vietetään Jumalan sanan tutkimisella ja rukouksella. Lokakuun 27 p. toimitettiin henkikirjoitus, joka osoittaa seurakunnassa löytyvän 80 varsinaista taloa, muutamia itsellisiä, sekä 464 henkeä. Täällä löytyy myöskin täydellinen seurakunnallinen hallitus, nim. kirkkoraati (samat kunnan valtuusmiehinä), seurakunnan kassa, jolla on varsinainen hoitaja, kunnan kirjuri, lasten koulu yhdellä opettajalla, papin viran toimittaja, lukkari y.m. Tämä Cokaton siirtokunta, Wright countissa, on rikas luonnollista eduista, kuin myöskin erinomaisen luonnon ihana paikka. Se on ainoastaan neljä engl. peninkulmaa lähimmästä rautatiestä ja asemapaikasta, kauniin Cokatojärven ympäristöillä. Avara tila, laveat pellot ja niityt tekevät tämän paikan erinomaisen viehättäväksi.

Cokatosta lähdin lokakuun 28 päivänä, edellisen matkatoverini veljen Kaleb Wuolteen kanssa, matkalle Holmes Cityn suomalaiseen uutispaikkaan, Douglas Countissa. Matkattuamme 96 engl. peninkulmaa rautatietä ja 26 penk. kärryillä aukeoita aavikoita myöten länsipohjoista kohden, me saavuimme Holmes Cityn kylään. Täällä löytyy 17 taloa Suomalaisia, ja väkiluku oli marraskuun 3 p. tehdyn henkikirjoituksen mukaan 67 henkeä, melkein kaikki uskovaisia. Ensimmäiset asukaat asettuivat tänne jo melkein samaan aikaan kun Cokatoonkin, mutta väkiluku ei ole täällä ehtinyt vielä sen suuremmaksi karttua. Kuitenkin on jo tämäkin siirtokunta astunut monessa asiassa suuren askeleen eteenpäin, ja paikan edullisuus antaa syytä toivoa, että se on tästedes nopeasti kansoittuva. Täälläkin löytyy täydellinen seurakunnallisen hallitus, jonka he ovat jo vuonna 1877 laillistuttaneen paikkakunnan asianomaisessa virastossa. Papin edustana on Johan Luukkonen, seurakunnan esimiehenä Petter Erik Julin (sama kunnan kirjurina), kassanhoitajana Johan Uusitalo ja lasten kouluttajana Johan Luukkonen. Tässäkin paikassa viivyin viisi päivää, järjestellen monia seurakunnan asioita, pitäen henkikirjoituksen, lukukinkerin y.m. Kinkeriluvussa oli kansan lukutaito tyydyttävä, ja tämänkin uutispaikan asukkaat ovat ahkeroita Jumalan sanan harjoituksessa, ja viettävät kristillistä ja rauhallista elämätä.

Holmes Cityn apostolisluterilainen kirkko kuvattuna kesällä 2007

Saatuani mielestäni tärkeimmät seurakunnalliset asiat järjestetyiksi, lähdimme jo marraskuun 4 päivänä matkustamaan aukeoita aavikoita 60 engl. peninkulman päässä olevaan New York Mills-nimiseen suomalaiseen siirtokuntaan. Täällä löysimme taas koko kylän Suomalaisia – 42 taloa kaikkiansa. Tämä on aivan uusi Suomalainen uutispaikka metsätienoossa, mutta väkiluku nousi jo pidetyssä henkikirjoituksessa vähän yli kahden sadan hengen uskovaisiakin. Tässäkin paikassa viivyin seitsemän päivää, sillä täällä oli seurakunnallinen hallinto kokonaan järjestettävä ja toimeen pantava, henkikirjoitus pidettävä. Varsinaisessa seurakunnan kokouksessa valittiin papin viran edustajaksi Herman Karjalainen, lukkariksi Gustaf Hyry, kassan hoitajaksi Israel Hagell ja kirjuriksi Jakob Santapakka. Lasten koulu perustettiin kahdella opettajalla , johon opettajiksi valittiin Matti Ronkainen ja Johan Fräki. Myöskin valittiin kirkkoraadin jäsenet y.m., samaan tapaan kuin muissakin uskovaisten seurakunnissa on Amerikassa tavallista. Kinkeriluvussa osotti kansa osaavansa hyvin lukea, ja mitään kristilliselle elämälle sopimatointa menetystä ei kuulunut. Tyytyväisellä mielellä otin tämän uuden suomalaiskylän veljiltä ja sisarilta jäähyvästit, ja lähdin marraskuun 12 p. kotimatkalle. Ensin neljä peninkulmaa kärryillä rautatien asemapaikalle kuljettua, me astuimme höyryjunaan, ja kiidätimme ensin 60 engl. peninkulmaa Renald-nimiseen [=Brainerd) kaupunkiin. Täällä oli minun nyt eroaminen uskollisesta toveristani Kaleb Wuolteesta, joka erkani täältä kotiinsa Cokatoon, ja minä jatkoin matkaani Michiganiin päin.

New York Millsin apostolisluterilainen kirkko 1900-luvun alkuvuosikymmenillä

Kuljettuani höyryjunassa vielä 92  engl. peninkulmaa saavuin Thompsonin (Thomson) asemapaikkaan, jossa oli minua vastaan ottamassa Calumetistä lähtenyt matkatoverini A. Mällinen, joka oli Cokatosta toista tietä tänne saapunut. Poikettuamme muutaman virstan mainitusta asemapaikasta. täällä löytyi taas synkän metsän sisässä uusi Suomalainen kylä, jossa löytyi 10 taloa ja 36 henkeä uskovaisia. Toivo paikan pikaisesta kansoittumisesta on rohvaissut nämätkin kansalaisemme perustamaan itsenäisen seurakunnan ja kokouksessa valittiin papin viran edustajaksi Johan Junkkonen, seurakunnan esimieheksi Karl Kytömäki, (sama kirjuriksi) ja kassan hoitajaksi Lassi Moilanen. Kansan lukutaito oli tydyttävä ja kristillisyys kukoistavassa vaikutuksessa. Täällä viivyin kolme päivää, ja saatuani kaikki tärkeimmät asiat tydyttävälle kannalle, lähdin taas 23 engl. peninkulman päässä olevaan Duluthin kaupunkiin.

Odotellessani Duluthissa pari päivää höyryalusta, kohtaisin täällä muutamia suomalaisia perheitä, ja vaikka he olivat jumalattomia ihmisiä, niin suvaitsivat he kuitenkin minun puhella nämät päivät autuaaksi tulemisesta. Marraskuun 19 p.  astuin toverini kanssa höyryalukseen, ja matkustimme kotia Calumetiin, Michiganissa, johon saavuimme mainitun kuun 21 päivänä.

Tästä, mitä olen kertonut, näkyy että kristillisyys on kantanut runsaita hedelmiä kansalaisistamme Minnesotan valtiossa, ja että se lakkaamatta lisääntyy ja vahvistuu. Uskovaiset ovat suurena enemmistönä Minnesotassa, samoin kuin Michiganin kuparikaivannoissakin, ja heidän kristilliset harrastuksensa kaikissa seurakunnissa ovat sangen kiitettävät ja mieltä ilahuttavat.

Viime vuosina olen saanut monia kirjeitä usko[n]veljiltäni kotimaasta, joissa he ovat tiedustelleet täällä etäällä asuvien veljiensä sekä hengellistä että ruumiillista tilaa. Nyt on ilmestynyt minulle parempi tilaisuus kuin ennen vastatakseni näihin kysymyksiin, ja tällä kertomuksellani olen koettanut tydyttää heidän kaikkien uteliaisuuttansa. Lähempiä tietoja täällä asuvien veljiensä taloudellisesta tilasta voivat he vielä ennen pitkää saada A. S. Lehden palstoista.

Johan Takkinen

Tapiolan kuulumisia: Aappo Törrön avustaminen. Walwoja 28.5.1929 ja 22.6.1929

Tapiola, Michigan

Yhdysvaltojen suomalaisten siirtolaisten aikoinaan asuttamilla alueilla Michiganissa ja Minnesotassa kierrellessäni olen törmännyt ilmiöön, joka näyttää Suomesta lähes kadonneen. Kyseessä on kylä- ja kaupunkiyhteisön tuki, talkooapu ja rahakeräykset, kun joku joutuu joko tuhoisan onnettomuuden uhriksi tai vakavan sairauden koettelemaksi. Kun jonkin perheen lasta, perheenisää tai -äitiä kohtaa vakava sairaus, kotikaupunki  tai kotikylä kerää varat kymmeniä - tai satojakin tuhansia dollareita maksavia hoitoja varten. Varat kootaan sekä lahjoituksin että monenlaisten myyjäisten ja tapahtumien avulla.

Suomessa on ilmeisesti hyvinvointiyhteiskunta ja vastuun siirtäminen yhä enemmän erilaisille yhteiskunnallisille instituutioille tehnyt tästä lähes lopun. Myöskään nykyinen lainsäädäntömme ei juurikaan mahdollista laajamittaista julkista rahankeräystä vastoinkäymisistä kärsineiden hyväksi. Vaikka tämä on ollut varmaankin hyvä asia, jotakin arvokasta on myös kadonnut

Olkoon tämä teksti, jonka olen poiminut Kuparisaarella, Michiganissa ilmestyneestä Walwoja-sanomalehdestä vuodelta 1929, esimerkkinä suomalaisten siirtolaisten vahvasta talkoohengestä ja maanmiehien auttamisesta.

Tämän kuun 21 p:än iltana pidettiin Tapiolan koululla kansalaiskokous, jossa keskusteltiin kansalaisemme Aappo Törrön avustamisesta, jolta, kuten jo lehdessä on mainittu, paloi Erkin päivää vasten yöllä, asuinhuonetta lukuunottamatta, kartano irtaimistoineen, Palossa tuhoutui hevostiimi, neljä nuorukkaa, kanat, ainoastaan lypsykarja saatiin pelastettua. Aitassa tuhoutui kaikki vaatteet kuin myös monen kuun ruokavarasto, joka oli siirretty huoneelta kevätkorjuun vuoksi. Vahinko siis arvaamaton suuren perheen vanhuksille.

”Auta miestä mäessä, älä mäen alla”, pani kansalaisemme liikkeelle ja niin päätettiin panna toimeen yleinen rahan keruu paikkakunnalla. Kerääjinä toimivat seuraavat henkilöt: Askel, John Saari; Elo, Lauri Moilanen; Tapiola, Eteläpuoli, Yrjö Niva; Itäpuoli, John Nevala; Rantakylä Kasper Toivonen; Pohjoispuoli John Juntunen.

Myös päätettiin talkootyöllä käydä tekemässä heinäsuoja kuin myös auttaa uuden navetan ja tallin rakennuksessa. Rakennusaineet lupasivat metsästään Arvid Ruikka ja Aatami Moilanen. Työtoimikuntaan, jonka tarkoituksena on järjestää talkoot työn edistyessä, valittiin John Järvenpää, Aatami Moilanen ja Roy Toivonen. Yleiseksi rahastonhoitajaksi nimitettiin John Järvenpää.

Jos jollakin paikkakunnalla on hyväntahtoisia henkilöitä, jotka haluavat avustaa vaatteilla ja raha-avulla, niin sopii lähettää osoitteella:
John Järvenpää, R 2, Chassel, Mich

------

Walwoja 22.6.1929

Lähes kuukausi Törrön perheen avustusuutisen jälkeen oli Walwoja-lehdessä vasemmalla näkyvä Törrön perheen kiitoskirjoitus sekä selvitys saaduista lahjoitusvaroista. Niitä oli kertynyt runsaat 170 dollaria. Mitä tuolla rahasummalla sai käytännössä ostettua? Katsoin lehden ilmoituksia ja tässä esimerkkejä hintatasosta: kahvipaketti 35 senttiä, ketsuppipurkki 23 senttiä, silkkileninki 4,95 dollaria.

Woodspur, Michigan - Amerikansuomalaisuus poistuu historian hämärään?

Woodspurin evankelisluterilainen kirkko kuvattuna vuosikymmeniä sitten.

Yhdysvalloissa runsaat 600 000 asukasta ilmoittaa etniseksi taustakseen suomalaisuuden. Tuon määrän avulla luulisi myös suomen kielen sekä suomalaisten instituutioiden säilyvän. Näin ei kuitenkaan ole. Valtakulttuurin paine on kuitenkin kova, niin kuin kaikkialla muuallakin. Suomen kieltä osaavien määrä vähenee kiivaaseen tahtiin, samoin suomalaisten aikoinaan luomat instituutiot. Vaikka monet "suomalaisalueiden" asukkaat tiedostavat juurensa, se näkyy useimmilla vain t-paitojen ja lippisten teksteissä.

Woodspurin evankelisluterilaisen kirkon sisäänkäynti kesäkuussa 2010

Yhä useammat suomalaisten suurella vaivalla pystyttämät rakennukset rappeutuvat ja alkavat vähitellen antaa periksi luontoäidille. Kesällä 2010 kiertelin Ylä-Michiganissa sekä arkistoja penkomassa että lomailemassa. Yhtenä pysähdyspaikkana oli Woodspur, joka sijaitsee vahvasti suomalaisella maaseudulla ja maanviljelysalueella Ontonagonin kauntissa, Rocklandin ja Ontonagonin välissä. Monet alueen suomalaisfarmarit kävivät töissä White Pinen kuparikaivoksella. Suomalaisten rakentamasta evankelisluterilaisesta kirkosta ottamani kuvat kertovat, että luontoäiti on vienyt voiton. Vielä vuonna 1967 kirjoitti Armas K. Holmio kirjassaan Michiganin suomalaisten historia: Suomalaisilla on siellä (Woodspurissa) oma pieni viehättävä kirkkonsa.
Tähän teemaan liittyviä uusia postauksia on luvassa lisää.

Woodspurin evankelisluterilainen kirkko on jäämässä lehtimetsän valtaamaksi

Woodspurin evankelisluterilaisen kirkon sisätilat kesäkuussa 2010