Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

Kyyrölän kylänraittia 1930-luvulla
Kuva: Museovirasto
Runsas kuukausi sitten kirjoitin artikkelin venäjänkielisistä kouluista vasta itsenäistyneessä Suomessa. Silloin ihmetytti Kyyrölän koulujen puuttuminen asiasta kertovista lehtiuutisista. Niinpä oli pakko selvittää asiaa. Alla oleva artikkeli mielenkiintoisesta, ainutlaatuisesta yhteisöstä syntyi asian penkomisen ohessa.

Kyyrölän ortodoksinen kirkko. Kuva: Museovirasto.
Kyyrölän kylänraittia 1920-luvulla. Kuva: Museovirasto.
Karjalan kannaksella, Muolaan pitäjän suomalaiskylien keskellä kukoisti aina talvisotaan saakka tiivis, venäjänkielinen ja -kulttuurinen  yhteisö nimeltään Kyyrölä.  Sen alkuvaiheet ovat sidoksissa Ruotsin ja Venäjän valtakuntien välillä vuosina 1700 - 1721 käytyyn sotaan . Sodan seurauksena liitettiin Uudenkapungin rauhassa pääosa kaakkoista Suomea Venäjän yhteyteen. Viipurin valtaukseen prikaatinkomentajana osallistunut ja Viipurin linnan komentajaksi nimitetty kreivi Grigori Petrovitsh Tsernyshev sai Pietari Suurelta lahjoitusmaana haltuunsa alueen Siestarjoelta Viipuriin saakka. Tsernyshev oli leiriytynyt joukkoineen Kyyrölän kylän seudulle vuonna 1709 ja ihastunut tienooseen. Hän siirsi sodan vuoksi alueen autioituneisiin taloihin Kostroman ja Jaroslavlin lääneistä omistamiltaan tiluksilta 20 maaorjaperhettä . Näistä kymmenen jäi Kyyrölän kylään, kuusi siirtyi Kangaspellon kylään ja neljä Parkkilaan. Tämän venäläiskolonian perustamisvuodeksi kerrotaan Aleksander Uschanoffin vuonna 1960 kokoamassa (Kyyrölän historiaa ja elämää)  käsikirjoituksessa vuosi 1726. Natalia Nikiforov-Lukjanovin käsikirjoituksen (Katoava Muolaan Kyyrölän kansa) mukaan he tulivat jo vuonna 1711, siis heti Viipurin valloituksen (1710) jälkeen. Heistä 19 tuli Kyyrölän kylään, yhdeksän Kangaspellon kylään ja sama määrä perheitä myös Parkkilan kylään.  Nikiforov-Lukjanovin mukaan he saapuivat Moskovan kuvernementin alueelta. Perimätiedon mukaan tulokkaat asettuivat asumaan entisiltä asukkailta tyhjiksi jääneisiin rakennuksiin.
Kyyrölän seudun kartta 1930-luvulta

Nämä pakkosiirretyt muodostivat seudulle omalaatuisen, suppealla alueella olevan, uskonnoltaan ortodoksisen asutuksen, joka oli joka puolelta suomalaisen asutuksen ympäröimä. Vuonna 1740 suoritetun väestönlaskun mukaan Kyyrölän venäläisyhteisössä asui jo 311 henkeä. Vuonna 1862 asukasmäärä venäläiskylissä oli jo noin 1000. Kun tsaari Aleksanteri II lakkautti maaorjuuden, lahjoitusmaat silloin omistanut ruhtinas Uhtomski ajautui konkurssiin. Suomen valtio osti lahjoitusmaat 27.3.1878. Tämän jälkeen talonpojat pystyivät joko vuokraamaan tai lunastamaan viljelemänsä maat. Maanjako suoritettiin vuonna 1890, jolloin talonpojat saivat kukin 35 hehtaaria maata. Tässä vaiheessa kylissä oli jo 1882 asukasta. Väkiluku säily vajaassa kahdessa tuhannessa aina talvisotaan saakka. Ensimmäinen ortodoksinen kirkko rakennettiin seudulle Kyyrölään vuonna 1725, toinen 1803 ja kolmas 1898. Tämä kivikirkko, johon mahtui 2000 henkeä, tuhoutui pahoin talvisodassa. Myös Kangaspellon kylässä oli pieni ortodoksinen kirkko, joka oli rakennettu puretun Kanneljärven ortodoksisen kirkon materiaaleista vuonna 1921.
Kyyröläläisen Juho Uschanoffin mainoksia oli
vuosina 1918 - 1919 lähes kaikissa maakuntalehdissä.
Keskisuomalainen 30.8.1918

Kyyrölän väestö säillytti tarkkaan sekä kielensä että kansalliset tapansa. Kyyrölässä puhuttiin Moskovan seudun murteellista kansankieltä. Venäjä oli Kyyrölässä kotikielenä ja virallisena kielenä pitkään myös seurakunnallisissa ja kunnallisissa asioissa. Venäjää puhuttiin kaduilla, kaupoissa sekä virastoissa.  Kylissä asuneet harvat suomalaisperheet "venäläistyivät". He puhuivat myös hyvin venäjää ja käyttivät paikallisessa murteessaan lisäksi runsaasti venäläisiä lainasanoja.

Jumalanpalvelukset pidettiin ainoastaan kirkkoslaavilla ja kouluopetus myös aina vuoteen 1925 saakka. Kyyrölän väestö oli juurtunut kotimaahansa ja harrasti samoja asioita kuin muutkin suomalaiset. Kylän miehet puhuivat sujuvasti suomea, joskin hieman murtaen. He kulkivat ahkerasti ansiotyössä ja/tai valmistivat saviteollisuustuotteitaan eli ruukkuja, astioita ja kermiikkaa. Syy saviteollisuuden ja siihen liittyvän kauppatoiminnan syntyyn olivat osaltaan maanomistusolot. Kylän tilallisilla oli keskimäärin vain neljä hehtaaria peltoa. Se ei elättänyt päätoimisena, jonka vuoksi oli hankittava tuloja muualta. Joka kolmas Kyyrölän miehistä oli 1930-luvulla "savipotin valaja" ja näiden
Savenvalaja Pekka Uschanoff työn ääressä vuonna 1930.
Kuva: Museovirasto/Tyyni Vahter
"pottitehtaiden" määrän laskettiin nousseen yli 70:n talvisotaan mennessä. Saviastioita tehtiin verstaissa, joita kutsuttiin kornuiksi. Niissä thetiin töitä oman perheen voimin, kaksi, kolme henkeä kussakin. Myös perheen naisväki osallistui valmistamiseen ja valmiiden tuotteiden paketoimiseen.Kukkopillien valmistaminen oli erityisesti lasten ja naisten vastuulla. Myös naapurikylien suomalainen väestö sallistui aktiivisesti tähän "pottiteollisuuteen". He toimittivat saven ja tarvittavat polttopuut ja ostivat tukussa valmiit tuotteet. Ne mukanaan he kulkivat kauppamatkoillaan ympäri Suomea ja vaihtoivat potit hevosen jouhiin, tyhjiin säkkeihin ja luihin. Nämä vietiin tehtaisiin ja vaihdettiin rahaksi. Yleensä saviastioita tehtiin syksyllä, säiden kylmennyttyä. Kesällä kyyröläläiset kävivät usein ansiotyössä muualla. Ympäröivissa suolaiskylissä kierreltiin maalarin, kirvesmiehen, puusepän ja muurarin töitä tekemässä. Töitä riitti kaikille ja laiskureita oli vähän, sillä kylien väki oli työteliästä.
Kyyrölän talot oli rakennettu tiiviiisti tienviereen. Kuva: Museovirasto.

Kyyrölän kunta, joka sai nimensä vasta kuntaa perustettaessa, aloitti toimintansa vuoden 1890 alussa. Alueen venäjänkielinen väestö oli 12.6.1889 anonut Viipurin läänin kuvernööriltä, että Kyyrölän ortodoksisen seurakunnan alueesta muodostettaisiin erillinen kunta. Kunnan pinta-ala oli vain 52 neliökilometriä ja se muodostui itse Kyyrölän kylästä (Krasnoje Selo) sekä Kangaspellon (Novaja derevnja), Parkkilan (Parkino) ja Sudenojan (Razvoz) kylistä. Kuvernöörin myönteinen päätös saatiin 26.9.1889. Koska kunta oli asukasluvultaan pieni, ei sillä ollut aluksi muita toimihenkilöitä kuin kunnan esimies. Kuntalaisten verotaakka oli matala, vain 40 penniä veroäyriltä. Uuden kunnallislain astuttua voimaan Kyyrölään valittiin 12-jäseninen kunnanvaltuusto. Se oli venäjänkielisten hallussa lähes täysin. Esimerkiksi vuosina 1922 - 1924 valtuustossa oli vain yksi suomenkielinen jäsen. Suomi tuli kunnan viralliseksi kieleksi vasta vuonna 1923.  Puoluepolitiikkaa ei näytellyt merkittävää roolia Kyyrölän kunnanvaltuustossa. Muolaan pitäjähistorian mukaan kieliryhmien välille ei syntynyt kunnallishallinnossa, eikä juuri muussakaan, riitaisuuksia. Kunnan veroaste oli matala ja kunnan asioita hoidettiin  hyvin, mikä lienee ollut syynä siihen, ettei suomenkielinen vähemmistö pyrkinyt haastamaan venäjänkielistä valtaväestöä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä sanomalehtiuutiset tuolta ajalta kertovat voimakkaistakin jännitteistä. Palaan siihen myöhemmin toisessa kirjoituksessani.
Kyyröläläisiä taloja. Kuva: Museovirasto


Kyyrölä liitettin takaisin Muolaan kuntaan vuoden 1934 alussa vastoin kyyröläläisten toiveita. Se oli tiettävästi ensimmäinen pakollinen kuntaliitos maassamme. Vuoden 1933 kunnallisvaaleissa kyyröläläiset muodostivat oman ehdokaslistan, joka sai läpi neljä paikkaa 29-jäseniseen valtuustoon. Kyyrölän kylä oli Muolaan kunnan keskus ja merkittävin taajama. Se levittäytyi kahden puolen Viipurista itään johtavan Kannaksen valtatien varrelle. Siellä sijaitsivat ortodoksinen kirkko ja pappila, käräjätalo, apteekki, viljavarasto, työväentalo, kansakoulu ja kasarmeja. Kangaspellon kylässä oli 384 asukasta vuonna 1939. Kylässä oli koulu, VPK:n taloa ja kolme kauppaa. Kylät oli rakennettu perinteseen venäläiseen tyyliin. Talojen takana olivat navetat, tallit, vajat, riihet, saunat ja kornut. Talot olivat tiiviisti rintarinnan kylätien varrella.  Kyyrölän kylien yksi tunnusmerkki olivat pitkien keppien päissä olevat kottaraispöntöt. Pihapiireissä ei ollut isoja puita, ainostaan sireenipensaita, pihlajia, poppeleita, kirsikka- ja omenapuita. Joka pihapiirin nurkassa oli kukkia, joista pidettiin hyvää huolta. Pöntöt piti
Näkymä Kyyrölän kirkon portille. Kuva: Museovirasto.
ripustaa keppien päihin, etteivät kissat, joita kylissä oli myös paljon päässeet tekemään tuhojaan pöntöissä. Kyyröläläisten pihapiirit oli yleensä aidattu korkella aidalla. Talojen välissä olivat kotiportit, jotka tehtiin niin korkeiksi, että niiden alta mahtui ajamaan heinäkuormalla. Talot oli rakennettu hirsistä ja niiden pienet ruutuikkunat olivat kylätielle pain. Ikkunanpielet oli koristeltu erilaisin leikkauksin ja värein. Kadonnut on tämä idyllinen kyläyhteisö suurvaltajohtajien armottoman vallanhimon seurauksena.

Vaikka historioitsija ei tulisi koskaan jossitella, niin silti... Mikäli kansakuntamme olisi onnistunut välttämään sodat ja Kannas olisi säästynyt hävitykseltä,  Kyyrölä olisi kuuluisa ainutlaatuisesta venäläisestä kulttuuristaan, erikoisista kylänraiteistaan, ortodoksisesta kirkostaan ja "pottitehtaistaan". Yksi merkittävistä Kannaksen ja Kaakkois-Suomen vetonauloista Viipurin linnan, Laatokan, Valamon, Konevitsan ja Terijoen hiekkarantojen ohella.