Lapin saarnamies

 Sanomalehti Etelä-Saimaassa oli vuosina 1920 - 1921 laaja, moniosainen artikkelisarja Pohjois-Norjasta. Sen kirjoitti saamenkielen tutkija Eliel Lagercrantz (1894 - 1973) , joka teki useita matkoja kyseiselle alueelle 1910-luvun lopulla ja 1920-luvulla. Useissa kirjoituksissaan hän kuvaa myös alueella vahvasti tuolloin vaikuttanutta lestadiolaisuutta. Ohessa hänen kertomuksensa saarnaaja August Lundbergistä ja tämän pitämistä seuroista. Lagercrantzin luoma kuva ei ole mairitteleva. Hänen mielestään Lundberg on taitava manipuloija, joka leikkii jopa kuulijoidensa mielenterveydellä.  Saarnaaja August Lundberg oli Lannavaaran lähetyskoulun johtaja Pohjois-Ruotsista, mutta hän kierteli ahkerasti saarnamatkoilla myös Pohjois-Norjassa.

August Lundberg (1863 - 1930) kuvattuna Tukholmassa vuonna 1930.

Lapin saarnamies (Etelä-Saimaa 1.3.1921)

Maallikkosaarnaaja on ylevä käsite  Lapin maan puolella. Se liittyy läheisesti lestadiolaiseen uskontoon ja tätä asianomaista kunnioitetaan paljon  enemmän kuin konsanaan kirkon pappia. Pappisvirkaa hän hoitaakin. Vaan sen sijaan, että papit tekevät virkatoimensa palkan vuoksi, on saarnamies Jumalan käskemä työase, hän toimii pyhästä kutsumuksesta, joka koko hänen olennolleen ja esiintymiselleen antaa jonkunlaisen hohteen ja korkeamman merkityksen. Hänessä asuu Jumala itse. Lausuin kerran ihmetykseni julki erään vanhan saarnaaja-faarin pirteästä luonteesta ja hänen esittämiensä ajatuksien selvyydestä. Minulle vastattiin, että ”no eihän se pyhä henki koskaan vanhene, vaikka ihminen vanhenee”. Vaan kun saarnaajamies tulee ikälopuksi ja raihnaiseksi, eikä pysty enää saarnaamaan, niin sanotaan, että pyhähenki on lakannut vaikuttamasta hänen kauttaan.

Erikoisen pyhyyden ja hyvyyden maineen on saavuttanut eräs ruotsalaista syntyä oleva mies, joka on muuttanut Ruotsin lappalais- ja suomalaisalueelle ja siellä omaksunut suomen kielen ja lestadiolaisuuden. ”Limperin” nimellä hän kuitenkin on tunnettu myös laajalti Pohjois-Norjassakin ja Pohjois-Suomessa. Papit, jotka yleensä ovat näiden maallikkosaarnaajien vastustajia, salaisesti tai julkisesti, nimittävät häntä ivallisesti ”profeetaksi”. Arvokkaana ja luonnottoman jäykkänä hän kokoushuoneessa asettuu paikalleen pöydän taakse raamattunsa eteen ja hänen viereensä penkille istuutuu toinen mies, ankaran totinen hänkin virsikirja kädessään. Sillä virsi on ensin veisattava. Se kypsyttää mieltä saarnaa kuulemaan, se on ikäänkuin kuiviltaan hikoilemista höyrykaapissa ennen lauteille menemistä vihtalöylyyn. Virsi siis veisataan, pitkä ja kolkko, väärä nuotti särkee korvaa, vaan kuvastaa samalla kaiken maallisen puutteellisuutta, joka tunne on eduksi toimituksen alussa.

Virren loputtua saarnamies ensin hiljaa lukee rukouksen ja tekstin. Sitten seuraa pitkän pitkä tekstin selitys. Ukkosen jyrinänä pauhuava, itkunsekaisilla, sydäntä vihlovilla huokauksilla höystetty saarna täyttää nyt rukoushuoneen ja kajahtaa takaisin vapisevista seinistä. Se ennustaa häviötä ja kiirastulta, se masentaa jäykimmänkin sydämen ja panee itkun tyrskeet kulkemaan koskena kautta kuulijakunnan. – Sanotaan, että tämä sama mies omassa elämässään on kokenut vaikeita vastoinkäymisiä tautien ja ainoan pojan kuoleman kautta. Taitavasti hän ainakin on käsittänyt kaikki ne ihmissielussa uinailevat vaistot, jotka herätettyinä syöksevät ihmisen epätoivon ja katumuksen valtaan. Maailman hän maalaa mustaksi ja vääryyttä täydeksi. Hän muistuttaa kuulija hänen aineellisesta köyhyydestään ja syntisten ihmisten ylellisyydestä hänen kustannuksellaan. Herätettyään täten terveellistä vihantunnetta laumassaan hän vielä terästää sitä mainitsemalla taudeista ja kuolemasta. Vaan syy tähän huonoon tilaasi on itsessäsi, pahoissa teoissasi, synnillisessä elämässäsi, josta et ole välittänyt tehdä parannusta. Tämä viimeinen seikka vähän tyhmistyttää kuulijoita, jotka köyhyytensä kuvauksissa jo ajattelivat rikkaiden kostamista. Vaan saarnamiehemme on tottunut ja hätäilemätön. Hänen puheensa saapi nyt uuden käänteen ja kuulijoita kohtaa isku aivan odottamattomalta taholta. Sillä heille kerrotaan, että muut ennen heitä ovat löytäneet onnen ja autuuden tekemällä parannuksen, kuolemassa he vain näkivät vapautuksen ja nauttivat nyt taivaan moninaisista iloista, jotka sivumennen saavat valaistuksensa. Naisiin tehoo varsinkin kertomus kahdesta naisesta ristin juurella Golgatassa, hienon hienosti koko puhe perustuu ihmisen egoistisiin pyyteisiin, itsesäilytysvaistoon ja käänteentekevä on huomautus siitä vaarasta, että toinen pääsisi nauttimaan suurempaa hyvää ja taivaan siunausta.

Näin saarnamiehemme taitavasti panee ihmisen kurjuuden tunnon, synnin- ja katumuksentunnon ja tuskan, mutta yhtä suuressa määrin myös vihan ja kateuden intohimojen ryöpyn alle. Hän herättää kuulijoissaan tunteen, joka karmii heidän luitansa ja ytimiänsä. Tämä tunne on väkevintä, riffinoiduinta (ilm. raffinoiduinta) nautintoa niille, joitten emotsinolinen (tunteenliikehtimis) tarve on vastaanottavainen näille esitetyille mielikuvitustuotteille ja niihin kerran tottunut s.o. herännyt. Näin aikaansaatu tunnelma on ruumiillisestikin yhtä voimakas kuin humala ja voittaa kokonaan väkevimmänkin tupakan tuottaman tunteen.  Sen ytimenä on hermojännitys, joka hiljaisesti ja hitaasti kiihtyy, kokoo kuulijan huomion, kiinnittää hänen mielensä, valtaa hänet, johdattaa hänet hirveään tuskaan, joka yltymistään yltyy noustakseen lopulta äärimmäiseen huippuunsa ja sitten äkkiä lauetessaan saattaa ruumiin ja mielen mitä suloisimpaan hyvänolontunteeseen, joka on sitä kirkkaampi ja ihanampi, kuta väkevämpi edellinen tuskantunne on ollut. – Nämä saarnahetket ovat pohjoisen maailman ainoat todelliset taidetilaisuudet, ja niissä esitettävä taide on niin karkeata ja alkuvoimaista, kuin kuulijoiden jäykät mielet vaativat. Yksinäiset olot ja muunlaisten henkisten nautintojen puute pakottavat näin väkevään tunteenliikuntatarpeen tyydyttämiseen. Uskonnolliset kokoukset välittävät siten yhtä Lapinmaan tärkeintä hyödykettä. – Ja niinkuin kaikki ylenmääräinen nautinto saattaa käydä vaaralliseksi, niin on myös uskonnollinen mielenliikutus vikapää siihen, että moni heikkohermoinen ihmisraukka on menettänyt järkensä.

 
Vaan kuta enemmän liikutuksia sattuu, sitä suuremmaksi käypi saarnamiehen maine ja hänestä tulee ikää myöten kaiken kansan edessä pyhä mies

Lannavaara, Sverige

Näkymää Lannavaaran kylään

Vanhoja kuvia selatessani tuli esille muutama mielenkiintoinen kuva vuodelta 2009. Ne on otettu lokakuussa 2009, jolloin tein syysloman aikana kiivastahtisen reissun runsaan tuhannen kilometrin päähän. Kävin silloin Kiirunan kunnassa sijaitsevassa Lannavaaran kylässä. Välietappi oli Oulussa, jossa yövyin mennessä ja tullessa. Lannavaaran kylä on nyt noussut julkisuuteen kaivoshankkeen takia. Se herättää  kyläläisten keskuudessa suuria tunteita: "Emme laskhe niitä tänne, met ammumhe ne rajalle."

Lappeenrannassa vallitsi vielä aika kesäinen sää ja päätin pitää autossani kesärenkaat, vaikka matka niillä perä-Lappiin arveluttikin. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä liukasta oli vain menomatkalla Tärännöin tienoilta alkaen. Matkakumppaninani oli arkkitehti Seppo Leivo, jonka kiinnostuksen kohteena olivat samat asiat kuin minulla. Pyrkimyksenämme oli perehtyä August Lundbergin kokoelmaan.

Saarnaaja, koulunjohtaja August Lundberg

Kuka oli August Lundberg?
August Lundberg syntyi 11.4.1863 Aspebodassa Taalainmaalla Ruotsissa. Käytyään Fjellstedtin koulun Uppsalassa hän saapui elokuussa 1885 Lappska Missionens Vänner-yhdistyksen  palvelukseen tehtävänä toimia kyseisen yhdistyksen ylläpitämän Lannavaaran lähetyskoulun johtajana ja opettajana. Koulu ja sen yhteydessä ollut lastenkoti oli tarkoitettu  lappalaislapsille. Tässä tehtävässä hän olikin runsaat kolmekymmentä vuotta. 

Maaliskuussa 1889 Lundberg avioitui Vilhelmina Laestadiuksen kanssa. Tämä avioliitto sitoi hänet vahvasti Pajalan kirkkoherra, rovasti Lars Levi Laestadiuksen sukuun sekä paikkakunnalla vallitsevaan lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. August Lundberg liittyi 1880-luvun lopulla itse tiiviisti herätysliikkeeseen ja vaikutti sen kehitykseen ja leviämiseen lehtikirjoituksin, kirjeenvaihdon kautta sekä laajoilla saarnamatkoillaan. Tämä tapahtui pääosin suomen kielellä, jota hän puhui sekä kirjoitti melko pian yhtä hyvin kuin paikalliset asukkaat. Lundberg teki kesäaikaan säännöllisesti pitkiä saarnamatkoja Ruotsin saamelaisten ja norjalaisten keskuuteen. Norjassa hänen matkansa ulottuivat Varangin vuonon rannalta idässä aina Lofooteille saakka lännessä. Etelässä saarnamatkat  suuntautuivat Tukholman seudulle sekä Sommeniin Itä-Götanmaalla. Lestadiolaisuuden hajaannuksen jälkeen Lundbergistä tuli itälestadiolaisuuden keskeinen hahmo. Hänen johdollaan koontui Lannavaaraan vuosittain pappeja, saarnaajia ja sadoittain sanankuulijoita Ruotsista, Suomesta ja Norjasta suuriin seuroihin

August Lundberg osallistui 16.11.1930 Vittangissa jumalanpalvelukseen ja seuroihin. Seuraavana päivänä hän sairastui ja kuoli Vittangissa 20.11.1930. Hautaustilaisuus pidettiin 12.12.1930 Jukkasjärven kirkossa ja hautausmaalla. Tilaisuus kokosi satoja osallistujia, pappeja, saarnaajia ja sanankuulijoita Ruotsista, Suomesta ja Norjasta

August Lundbergin kokoelma
August Lundbergin arkisto sisältää laajan kirjekokoelman, dokumentteja Lannavaaran lähetyskoulusta sekä rovasti Lars Levi Laestadiuksen saarnoja. Luulajan aikaisempi piispa Olaus Brännström käytti Lundbergin arkistoa kirjassaan Lannavaaramissionen och laestadianismen

August Lundbergin jälkipolvi (Jenny os. Lundberg ja Alfred Söderström) oli aikoinaan luovuttanut arkiston Norrbottenin läänin maaherralle Ragnar Lassinantille. Häneltä arkisto siirtyi vuonna 1990 Lassinantin kirjakokoelman yhteydessä Luulajan yliopiston kirjastolle.

Vuonna 2006 perustettiin Föreningen August Lundberg mahdollistamaan arkiston muutto takaisin alkuperäiselle sijaintipaikalleen Luulajan yliopistonkirjastosta. Samalla tehtiin päätös Lannavaaraan arkiston digitalisoimisen aloittamisesta

Vuonna 2009 arkisto olikin siirretty kokonaisuudessa Lannavaaraan ja se sijaitsi Lundbergin jälkipolven omistaman Kristallen-nimisen yrityksen tiloissa. Digitalisointi ei ollut kuitenkaan edennyt.

Lannavaara minneskyrka

Lannavaara minneskyrka

Loppiaisena vuonna vuonna 1934 vihittiin Lannavaarassa Prinsessa Eugenien muistokirkko. Hän oli aikoinaan ollut vahva tukija Lappska Missionens Vänner-yhdistyksessä ja sen ylläpitämässä lähestyskoulussa sekä lastenkodissa. Vuoteen 1954 saakka kirkon ylläpidosta vastasi Ruotsin Lähetysseura. Sen jälkeen vastuu siirtyi Lannavaaran muistokirkon säätiölle (= Stiftelsen Lannavaara Minneskyrka).


Miksi olimme kiinnostuneita arkistosta?

August Lundbergin kirjekokoelma sisältää runsaan määrän kirjeenvaihtoa lestadiolaisen herätysliikkeen alkuvuosikymmeniltä. Tuon kirjeenvaihdon avulla on saatavissa runsaasti lisätietoa herätysliikkeen vaiheista Pohjois-Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Suomessa. Materiaali koostuu lisäksi huomattavasta määrästä muiden lestadiolaisvaikuttajien kirjeitä ja kirjeiden kopioita. Näistä osa on ainutlaatuisia, eikä niitä ole löydetty muista yhteyksista ja kokoelmista. Varsinkin Laestadiuksen, Juhani Raattamaan sekä Erkki Antti Juhonpietin kirjeet sekä Pohjois-Amerikkaan käyty kirjeenvaihto tuovat runsaasti lisätietoa lestadiolaisuuden vaiheista alkuvuosikymmeninä Skandinaviassa ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi tuon arkiston läpikäyminen tarkentaa lestadiolaisuuden suuren hajaannuksen kehittymistä ja tapahtumien kulkua. Samoin arkisto mahdollistaa itälestadiolaisuudessa 1930-luvun alussa tapahtuneen jakautumisen juurien selvittämistä. Lestadiolaisuutta tutkivalle arkisto on melkoinen lähdeaitta.

Saimme arkiston vapaasti käyttöömme ja hyödynsimme tilanteen skannaamaalla ja kuvaamalla arkistoa pari vuorokautta lähes vuorokaudet läpeensä. Talo tarjosi myös yöpymismahdollisuuden sekä ruokailun erittäin edullisin hinnoin. Lämpimät kiitokset!

Lannavaaran kylänäkymää hallitsee prinsessa Eugenien muistokirkko