Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Piirikoulu 1805 - 1814

Antrealaissyntyinen maanmittarin poika Jakob Alexander Stråhlmann (1782 - 1846) vihittiin  papiksi Haminan hiippakunnassa 29.5.1804. Hän toimi Lappeenrannan normaalikoulun (vuodesta 1805 piirikoulun) opettajana vuodesta 1803. Lappeenrannasta hän siirtyi Käkisalmen piirikoulun opettajaksi vuosiksi 1809–13. Lappeen sijaiskirkkoherrana hän toimi vuodesta 1813 alkaen. Lappeen ja Lappeenrannan kirkkoherrana hän aloitti vuonna 1820 ja rovastiksi hänen nimitettiin vuonna 1826. Stråhlman toimi sekä sekä normaalikoulussa että piirikoulussa saksan opettajana. Hänet tunnettiin ahkerana ja taitavana opettajana, Niinpä koulutarkastaja antoi hänestä kiittäviä lausuntoja Tarton koulutoimikunnalle.

1800-luvun alussa oli keisarikunnan koululaitos jälleen mullistusten edessä. Keisari Aleksanteri I antoi vuonna 1802 asetuksen, jolla kansanvalistusministeriö syrjäytti koulutoimikunnan. Samanaikaisesti annettiin asetus pääkouluhallituksen kokoonpanosta ja toiminnasta. Vanha Suomi yhdessä Viron, Liivinmaan ja Kuurinmaan kanssa muodosti oman piirin, jonka oppilaitokset olivat Tarton yliopiston alaisia. Koulupiiriä johti yliopiston muodostama koulutoimikunta. Uuden vuoden 1804 koululain mukaan valtakuntaan oli luotava kymnaasit, piirikoulut ja pitäjänkoulut käsittävä yhtenäiskoululaitos, jossa olivat uutta etenkin pitäjänkoulut.

Tarton yliopiston professori Carl von Morgenstern piti kesällä 1805 tavanmukaisen vuositarkastuksen Vanhan Suomen kouluissa. Tällöin hän organisoi myös normaalikoulujen muuttamista ja avaamista piirikouluiksi.  Lappeenrannan normaalikouluun hän saapui 4.8.1805 tarkastaakseen kaupungin kouluolot ja suorittaakseen uuden opinahjon juhlallisen avauksen. Suunnitelmat kariutuivat, sillä toiseksi opettajaksi valittu henkilö ei ollutkaan saapuvilla. Professori kiirehti  Savonlinnaan, eikä enää palannut Lappeenrantaan. Niinpä oli tyydyttävä avajaisiin koulujen tarkastajan läsnäollessa 11.8.1805.

Siirtyminen  normaalikoulusta piirikouluun sujui Lappeenrannassa melko vaivattomasti, koska entisen koulun saksan opettaja jatkoi edelleen työtään. Koulurakennuskin oli vielä käyttökelpoinen, eikä rahoituksessakaan ilmennyt suuria vaikeuksia. Lappeenrannan koulu oli ns. suurempi piirikoulu vuoteen 1810, jolloin se muuttui pienemmäksi piirikouluksi. Siitä käytettiin joskus myös nimitystä piirikuntakoulu. Vuoden 1805 piirikoulun piti olla kolmiluokkainen ja neliopettajainen, mikä merkitsi melkoista laajennusta. Tosin entisessä normaalikoulussa oli ollut jo samana vuonna kolmaskin luokka ns. lukuluokka, mutta normaalikoulun loppuvuosina Lappeenrannassa työskenteli vain yksi opettaja. Piirikoulu toikin opettajavoimiin selvän parannuksen. Tosin siirtyminen kolmiluokkaiseen kouluun ei sujunut täysin mutkattomasti, ja alkuvuosina olivat vain alimmat luokat käytössä.

Pian kuitenkin huomattiin, ettei näin laajalla koululla ollut Lappeenrannan kaltaisessa pikkukaupungissa riittävästi käyttöä. Lappeenranta joutuikin vuonna 1810 luopumaan neliopettajaisesta koulustaan ja tyytymään entiseen kaksiluokkaiseen ja -opettajaiseen piirikouluun, mikä tiesi kouluoloissa taantumista. Lappeenrannan piirikoulun supistuessa kaupunkiin perustettiin tytöille alkeiskoulu. Se avasi ovensa 9.11.1810.

Vanhan Suomen koululaitos koki 1800-luvun toisella vuosikymmenellä uusia mullistuksia. Keisarillisella käskykirjeellä muutettiin vuonna 1814 Lappeenrannan piirikoulu yksiluokkaiseksi alkeiskouluksi. Tämä merkitsi taas uutta takaiskua kouluoloissa. Alkeiskoulu oli vielä suppeampi kuin vuonna 1810 toimintansa aloittanut pienempi piirikoulu. Samalla kun luokkien määrä laski yhteen, palattiin takaisin pedagogiokauden tasolle. Tyttökoulukin sulki ovensa näihin aikoihin.

Lappeenrannan ns. suuremmassa piirikoulussa oppiaineita oli runsaasti aikaisempaan verrattuna. Saksan ja venäjän lisäksi opetettiin jopa latinaa ja ranskaa. Lisäksi oppiaineena oli uskonto, reaaliaineista historia ja maantiede, matematiikka, fysiikka ja luonnontieto. Piirustuskin nousi  vakinaiseksi oppiaineeksi. Kun piirikoulu supistui vuonna 1810 pienemmäksi piirikouluksi, oppiaineita oli taas muutettava. Ranskaa ei enää opetettu, mutta latina säilytti asemansa. Matematiikan osuus supistui ja sen nimi muutettiin aritmetiikaksi. Fysiikan korvasi "teknologia". Luonnontietoa opetettiin edelleen samoin kuin piirustusta, joka sai rinnalleen kaunokirjoituksen.

Vuonna 1810 aloittaneessa Lappeenrannan tyttökoulussa oli miltei samat aineet kuin piirikoulussa, eli uskonto, historia, maantieto, aritmetiikka, luonnontieto, piirustus, käsityö ja kaunokirjoitus. Kielistä luettiin venäjän, saksan ja ranskan kielioppia. Lisäksi oli tytöillä oppiaineena käsityö.Siirtyminen vuonna 1805 normaalikoulusta piirikouluun kaksinkertaisti tai oikeammin nelinkertaisti Lappeenrannan opettajavoimat. Olihan normaalikoulun opetus ollut yksin arvostetun saksan opettajan Jakob Stråhlmanin harteilla. Koulutarkastaja antoi hänestä kiittäviä lausuntoja Tarton koulutoimikunnalle. Stråhlman siirtyi kuitenkin vuonna 1809 Käkisalmeen.  Vuonna 1809 koulun skasnaopettajana toimi Aleksander Wulffert. Wulffert oli viipurilaisen kauppiaan poika, joka myöhemmin toimi Suomen postilaitoksen johtajana.

Lappeenrannan piirikoulun ensimmäiseksi venäjän opettajaksi siirrettiin Ivan Slivitskin Viipurista. Tämä oli perehtynyt paremmin saksan kuin venäjän kieleen. Siirto ei Slivitskiniä miellyttänyt, ja hän valitti asiasta ylempiin elimiin mutta turhaan. Slivitskin hoiti tehtäviään epäsäännöllisesti, haukkui oppilaitaan sioiksi ja aaseiksi, veteli näitä korvista, löi viivottimella ja seisotti lapsia polvillaan terävällä puulla. Kouluun oli vaikea löytää kunnollista matematiikan, fysiikan ja luonnontiedon opettajaa. Ensimmäisenä lukuvuonna sellaista ei ollut lainkaan. Opettajan vaihtuessa vuosittain ei matemaattisten aineiden opetus voinut olla täysipainoista.

Lappeenrannan tyttökoulun opettajaksi saatiin oman kaupungin pormestarin tytär, 18-vuotias Maria Elisabet Maslén. Hän olikin ainoa vakinainen tyttökoulun opettaja koko koulun ajan eli vuoteen 1815 sakka. Tällöin hän siirtyi Turkuun. Se, että tyttökoulun opettaja oli nainen, oli tuon ajan oloissa hyvin edistyksellistä. Tätä koulujen suunnittelija, Tarton yliopiston professori Georg Friedrich Parrot piti mietinnössään välttämättömänä. Tyttökoulussa opetti lisäksi useita erityisaineiden opettajia kaupungin piirikoulusta, mutta nämä miesopettajat työskentelivät neiti Maslénin alaisina.

Lappeenrannan piirikouluun saatiin vuonna 1805 normaalikoulusta kaikki ylimmän luokan seitsemän oppilasta. Alimman luokan kymmenestä oppilaasta 8 sekä lukuluokan 10 oppilasta yhtä lukuun ottamatta siirtyivät piirikouluun. Vanhasta koulusta tuli siis peräti 24 ja ulkopuolelta vain muutamia oppilaita, joten joukko oli valtaosaltaan normaalikoulun kasvatteja. Vähitellen koulun oppilasmäärä laski. Se johti vuorostaan opetuksen yksipuolistumiseen vuonna 1810. Vanhan Suomen kauden lopussa siellä oli vain 15 oppilasta. Lähes samaan oppilasmäärään (11) pääsi myös pari vuotta kaupungissa toiminut tyttökoulu.

Oppilasjoukon vähenemisen syynä oli se, että myös maaseudulla oli kouluja ja muissa kaupungeissa monenlaisia oppilaitoksia, joten Lappeenrannan piirikouluun heitä riitti vain puolentoista kymmentä. Suuremman piirikoulun siirto Lappeenrannasta Savonlinnaan pahensi tilannetta edelleen, sillä supistettu piirikoulu ei voinut enää tarjota kunnollista opetusta. Piirikoulu hyväksyi oppilaita säätyyn ja kansallisuuteen katsomatta. Kirjoittautumismaksu (5 ruplaa) rajoitti pyrkijöiden määrää samoin kuin 10 ruplan lukuvuosimaksu. Viikossa koulutunteja oli 32. Päivittäin koulua oli kello 9 - 12 ja 14 - 16. Kesäloman pituus oli kuusi viikkoa.

Opettajien palkkaus oli niellyt normaalikoulussa valtaosan koululaitokselle tarkoitetuista varoista. Samanlaisena tilanne jatkui piirikoulussa. Ongelmaksi tuli nyt opettajien palkkaus, sillä aikaisemmin oli palkattuja opettajia kaksi, nyt neljä. Piirikoulun opettajamäärän kaksinkertaistuessa olisivat menot kaksinkertaistuneet, sillä palkkojen lisäksi ei koulusta ollut muita isoja kustannuksia. Kun koulurakennuksen korjaukset olivat ajankohtaisia, saatiin avustusta huoltokollegiolta tai koulujen yhteisrahastosta. Kaupungin koulumenot olivat vuonna 1806 jälleen yhteensä 575 ruplaa. Nähtävästi sama summa saatiin kruunulta, sillä muutenhan opettajien palkkoja olisi pitänyt alentaa puoleen. Vuonna 1805 korjattiin koulutalo perusteellisesti. Tästä kaupunki maksoi 500 ruplaa. Tähän kaupunki pyysi raha-avustusta kuvernööriltä.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Normaalikoulu

Venäjän keisarinna Katariina II käynnisti Venäjällä koulu-uudistuksen, jonka vaikutukset heijastuivat Lappeenrantaankin

Venäjän keisarinna Katariina II tapasi vuonna 1780 Itävallan keisarin, jolloin keskustelun aiheena olivat myös kouluasiat. Vierailu johti siihen, että keisarinna päätti ottaa Venäjällä käyttöön samanlaisen koulujärjestelmän, joka oli astunut voimaan Itävallassa vuonna 1774. Hän asetti sitä valmistelemaan vuonna 1782 koulutoimikunnan. Vuonna 1783 annettiin kouluasetus, joka täsmensi koulupolitiikkaa Itämeren maakunnissa ja Viipurin kuvernementissä. Venäläisen koulutoimikunnan sijaan perustettiin niitä varten erityinen saksalainen keskusvirasto, kouluhallitus. Yleisvaltakunnallisen koulujen perustamisohjelmaan kuului, että kuvernementin pääkoulusta käsin oli avattava pieniä kouluja muihin kaupunkeihin. Kuhunkin piirikuntakaupunkiin oli uuden koululain mukaan asetettava koulun johtaja ja tarkastaja. Lappeenrannassa ei sellaista tosin ollut ilmeisesti koko 1700-luvun lopulla lainkaan.

Saksalainen kouluhallitus lähetti jo vuonna 1786 Vanhan Suomen koulujen uudistussuunnitelman. Sen mukaan Viipurin pääkouluun tulisi viisi, Haminaan kolme ja Käkisalmeen yksi tai kaksi luokkaa. Sen sijaan Lappeenrannassa ja Savonlinnassa koulut jäisivät vain alkeisoppilaitoksiksi. Kun koulut seuraavana vuonna käynnistyivät, Lappeenranna koulu toteutettiin, ei suinkaan alkeisoppilaitos vaan 2-luokkainen pieni koulu.

Lappeenrannalle tämän normaalikouluksi nimetyn koulumuodon käynnistyminen oli edistysaskel verrattuna pedagogiokauteen. Koulun oppilasmäärä kasvoi, opettajia oli kaksi kuten luokkiakin. Lappeenrannan normaalikoulu aloitti toimintansa 29.3.1788. Normaalikoulun käynnistyminen merkitsi opetuskielen muuttumista. Kun pedagogioissa kielenä oli ollut suomi ja ruotsi, opetus tapahtui nyt saksaksi ja venäjäksi. Koululaki määritteli tarkasti opetuksen sisällön. Opetustunteja oli viikossa 30. Lappeenrannan normaalikoulun toiminta oli edellisten koulujen tapaan katkonaista ja opetus välillä laadutonta. Vuosina 1788 – 1805 koululla oli seitsemän eri saksanopettajaa ja yhtä monta eri henkilöä venäjän opettajana. Vuonna 1803 kouluun saatiin ahkera ja taitava pedagogi, kun tehtävään ryhtyi antrealaisen maanmittarin poika Jakob Aleksander Stråhlman.

Normaalikoulun oppilasmäärä vaihteli melkoisesti. Vuonna 1788 koulussa oli 35 oppilasta, vuonna 1797 oppilaita oli 14, vuonna 1801 heitä oli 30 (joista puolet tyttöjä)  ja vuonna 1805 oppilasmäärä oli 38 (tyttöjä 13).  Kouluun hakeutuneet oppilaat olivat pääosin virkamiesten ja alempien porvariryhmien jälkeläisiä. Poikaoppilaat tulivat huomattavasti useammin porvarikodeista, kun taas tyttöoppilaat olivat useimmiten virkamiesperheistä.

Lappeenrannan normaalikoulu sijoitettiin todennäköisesti aluksi vuonna 1782 uudestaan rakennettuun pedagogion huoneistoon ja myöhemmin valtion vuonna 1797 rakennuttamaan koulutaloon. Se sijaitsi linnoituksen pohjoisosassa sen pääkadun länsipuolella.  Kaupungille määrättiin koulumaksuksi aluksi 210 ruplaa, mutta vuonna 1802 maksu oli noussut jo 575 ruplaan.  Saksan opettajan palkkaan meni 275 ruplaa, venäjän opettaja sai 200 ruplaa ja sata ruplaa varattiin muihin menoihin. Lappeenranta selvisi kuitenkin hyvin nousseista maksuista, kun sen sijaan Savonlinnalla ja Käkisalmella oli suuria vaikeuksia.

Lappeenrannan normaalikoulussa antoi saksanopettaja opetusta lukemisessa, raamatunhistoriassa, historiassa, latinassa, katekismuksessa, kirjoituksessa, kieliopin ja laskennon alkeissa. Opiskelijoille teroitettiin ihmisen oikeuksia ja velvollisuuksia ja opetettiin siis myös jonkinlaista yhteiskuntaoppia. Sitä varten oli erityinen oppikirjakin, jonka terveysopillisessa osassa muun ohella käsiteltiin myös sukupuoliasioita; sisälsipä kirja ohjeita siitäkin, kuinka oli käveltävä, seisottava, tervehdittävä ja pukeuduttava. Kyseinen kirja oli lapsille erittäin vaikeatajuinen.

Katariina II:n pystyttämää koululaitosta on arvosteltu ankarasti. Itä-Suomen koulujen erikoistuntija Mathias Akiander totesi, että siinä toimineet opettajat olivat yleensä heikkoja ja heidän opetusmenetelmänsä puutteellisia.