Narvalaisuudella (yksi lestadiolaisuuden haaroista)
tärkeä rooli helluntailaisuuden alkuvaiheissa Suomessa
Narvalaisuudella oli
tärkeä osuus helluntailiikkeen ensimmäisten koske-tusten syntymisessä Suomeen.
Nimittäin Helsingissä asunut narvalaissaarnaaja Johan Johansson (1864-1931)[1] ja
tammisaarelainen muurarimestari Hugo Sjöblom lähtivät jouluna 1910 tapaamaan
Kristianiaan norjalaista saarnaajaa Thomas Barrattia, jonka toiminnan
seurauksena Kristianian seudulla oli syntynyt uskonnollista herätystä.[2] Vierailun aikana narvalaiset esittivät
Barratille pyynnön saapua Suomeen. Johansson ja Sörnäisten yhteiskoulun
johtajatar Hanna Castrèn (1862-1943) tekivät uuden matkan Kristianiaan
helluntaikokouksiin juhannuksena 1911 uudistaen pyyntönsä. Barrattin matka
toteutui lopulta syksyllä 1911.[3]
Ensimmäiset tilaisuudet
järjestettiin Helsingin Rauhanyhdistyksen ru-koushuoneella, ensin suuressa
salissa, myöhemmin ns. katakombissa. Näissä kokouksissa sai eräs
lestadiolaisnainen henkikasteen ja tapahtui myös ”sairaiden parantumisia”.
Barrat kävi matkansa aikana tapaamassa Tammisaaressa pääkaupunkiseudun
narvalaisten vaikuttajaa Frans Siléniä.[4] Barrattin matkakohteina olivat lisäksi
Kuopio, Viipuri, Pietari, Tampere ja Turku. Näillä paikkakunnilla hän esiintyi
myös narvalaisten tilaisuuksissa. Viipurissa Barratt tapasi muun muassa
Aleksanteri Kumpulaisen.[5] Pietarissa lestadiolaiset (ilm. lähinnä
narvalaiset) osallistuivat aktiivisesti Barrattin tilaisuuksiin.[6]
Barrattilla oli
ensimmäisellä Suomen-matkallaan yhteyksiä myös vapaa-kirkollisiin piireihin,
metodisteihin sekä baptisteihin. Silti narvalaisten osuus oli ilmeisesti
merkittävin. Nimenomaan narvalaiset kutsuivat Barrattin Suomeen ja järjestivät
Helsingin Rauhanyhdistykseltä kokoustilat. Matkan järjestelyissä oli Hanna
Castrénilla ja Johan Johanssonilla keskeinen osuus. Saarnaaja Johansson toimi
ensimmäisellä matkalla Barrattin tulkkina. Kun vuoden 1912 alussa alkoi
helluntailiikkeen lehden Ristin Voiton julkaiseminen, toimi sen
ensimmäisenä (nimellisenä) julkaisijana Hugo Sjöblom. Thomas Barratt hoiti
kuitenkin käytännössä päätoimittajan tehtäviä Norjasta käsin.[7] Alkuvaiheen jälkeen siirtyi
helluntailiikkeen johto pois narvalaisten käsistä. Osa Barrattiin yhteydessä olleista
palasi takaisin lestadiolaisuuden muihin haarautumiin. Esimerkiksi Barrattia
Suomeen kutsumassa olleet Johan Johansson ja Hugo Sjöblom liittyivät takaisin
uuteenheräykseen.[8] Useat jatkoivat toimintaansa
helluntailiikkeessä etääntyen lestadiolaisuudesta.[9]
Ps. Tämä on muokattu versio väitöskirjani sivuista 212 - 213
[1] Raittila 1967, n:o 133.
[2] Narvalaisten ja Barrattin ensimmäiset
kontaktit olivat syntyneet jo tammikuussa 1907,
jolloin suomalaisia saarnaajia oli ollut mukana hänen kokouksissaan Kristianiassa. Narvalaiset olivat
yrittäneet saada Barrattin Suomeen jo vuonna 1908, mutta suunnitelma oli lykkääntynyt
Barrattin pitkän Intian-matkan vuoksi. (Ahonen 1994, 36, 43). Martti Vuollon mukaan Hugo Sjöblom oli ammatiltaan maalari (Vuollo 1999, 80 – 81).
[3] HÄ 12/1931, 188-189 (Johan Johanssonin
muistokirjoitus), Brofeldt 1935, 22, Ahonen 1994,
43.
[4] Brofeldt 1935, 25; RV 50, 51-52/1971;
3,4/1972, Ahonen 1994, 48-57; Barrattin toiminta
aiheutti sekä kiinnostusta että huolta lestadiolaisuuden muissa haarautumissa (Esim. OMA. Laestadiana 9. Aa:2. Albert ja
Hilda Levonin kirje Mikko Saarenpäälle 16.11.1912,
Tuomas Lindbergin kirje Mikko Saarenpäälle 15.6.1912. Aleksandra Mäkinen on kertonut narvalaisten johtajan, saarnaaja Aleksanteri
Kumpulaisen menneen helluntailiikkeeseen lopullisesti, kastattaen myös
itsensä. KA. MEMK. Aleksandra Mäkisen
hst.). Aleksandra Mäkisen tiedon kanssa on ristiriidassa
se, että Aleksanteri Kumpulainen ei missään vaiheessa eronnut
evankelisluterilaisesta kirkosta. Hän osallistui vuonna 1920 uuden-heräyksen kokoukseen
Oulussa käyttäen myös kokouksen yhteydessä puheenvuoron (OMA. Laestadiana 2.
Cb:1. Vuosikokouksen 18.-19.3.1920 yhteydessä pidetyn neuvottelukokouksen ptk).
[5] Brofeldt 1935, 23; Ahonen 1994, 48-57.
[6] Ahonen 1994, 48, 61.
[7] RV 4/1972. Venäjän ns. vanhojen
uskovaisten perimätieto kertoo kaupungin lestadiolais-yhteisössä
tapahtuneesta hajaannuksesta samaan aikaan. Yhteisöstä erosi omaksi seurakunnakseen
vapaakir-kollisvaikutteinen ryhmä (MKK. Raportti matkasta Pietarin ja Inkerin
ns. vanhojen uskovaisten keskuudessa heinäkuussa 1996).
[8] HÄ 12/1931, 188-189 (Johan Johanssonin
muistokirjoitus, jonka toisena laatijana mainitaan
H. Sjöblom); Johan Johansson valittiin Helsingin Rauhanyhdistyksen johtokuntaan uudestaan vuonna 1923.
Aikaisemmin hän oli kuulunut johtokuntaan vuosina 1889-1899
(Särkiniemi 1988, 159-160).
[9] Mm. Hanna Castrén, Anna Brodd ja Matti
Rantanen (Brofeldt 1935, 26, 119); Herätysliikeky-
selyistä
löytyi Viipurin läänin alueelta yksi maininta siirtymisestä narvalaisuudesta helluntailiikkeeseen
(HYKHL/K 4. Jaakkima 10N, pp. 354).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti