Sisällissotaa edeltäneet tapahtumat Kyyrölässä

Kylänäkymä Kyyrölästä 1920-luvulla. Lappeenrannan museot

Olen aikaisemmin kahdessa kirjoituksessani esitellyt Karjalan kannaksella sijainneen Kyyrölän venäläisen yhteisön vaiheita. Ensimmäisen kirjoitukseni

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

julkaisin viime vuoden puolella joulukuussa. Sitä seurasi tammikuun alussa artikkeli

Kyyrölän adressi. 

Tässä kirjoituksessani on aiheena Kyyrölän kylän vaiheet ennnen kevään 1918 sisällissotaa.

Suomalaista lehdistä poimittua

Kyyröläläisistä monet harjoittivat sivu- tai päätyönään maalarin ammattia. Vuonna 1909 pitäjässä toimi kaksi maalarien ammattiosastoa (niitä oli koko maassa 21), Kyyrölän (Puheenjohtaja P.N.Tyrin) ja Kangaspellon (M. Isakoff) kylissä. Niissä oli yhteensä 43 jäsentä. Vuonna 1913 Kyyrölän ammattiosasto oli kuitenkin lakkautettu ja Kangaspellon osaston toiminta oli lakannut jo aikaisemmin.

Näkymä Kyyrölän kylästä vuonna 1939. Museovirasto.

Kyyrölä ei ollut syksyllä 1917 leimallisesti punainen vaan vahvasti  porvarillinen. Sanomalehdet kertovat, että syksyn eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat vain runsaat 20 prosenttia (51) annetuista äänistä (244). Sen sijaan suomalaisten puolueiden liittouma (vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja kansanpuolue) saivat noin 70% äänistä (173). Maalaisliiton osuus oli runsas 7 % (18 ääntä).

Kun Viipurissa ilmestyneen sosialidemokraattisen Työ-lehden agitaattori vieraili Kyyrölässä elokuussa 1917, hän oli syvästi pettynyt vierailuunsa. Artikkelista heijastuu ärtymys kylän täydellisestä venäläisyydestä.  Työväentalo Kyyrölästä löytyi, mutta ”siinäkin oli nimikilpi venäjäksi”. Puhetilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi illalla klo 19.00, mutta kuulijoita ei paikalle ilmaantunut. Pettyneenä tähän agitaattori kyseli: ”Tuleeko tänne Työ-lehteäkään?” Kukaan ei tiennyt sitä kylään tulevan. Lehteä ei tilannut edes kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Paikalliset asukkaat tilasivat kuulemma venäläisiä porvarilehtiä sekä Viipurissa ilmestyvää, niin ikään porvarillista Karjalan Aamu-lehteä.

Perimätiedon kertomaa

Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Kyyrölän perinnettä on Kyyrölän viimeinen kylänvanhin Aleksandr Uschanoff 1960-luvulla muistellut Kyyrölän kylän vaiheita kirjoituksessaan Kyyrölän historiaa ja elämää. Kokosin alle yhteenvetoa hänen näkemyksistään, mitä Kyyrölässä tapahtui ennen sisällisodan puhkeamista.

1. maailmansota
Kun sota syttyi, kylässä asuneita Venäjän kansalaisia kutsuttiin sotapalvelukseen. Kylän kanta-asukkaita, jotka olivat Suomen kansalaisia sen sijaan ei otettu armeijaan. Nuoriso lähti töihin Siestarjoen asetehtaalle, Moskovaan. Osa kyläläisistä hankkiutui rakentamaan sotilaallisia puolustuslinjoja Karjalan kannakselle. Kylän naisväki neuloi rintamalla oleville venäläisille sotilaille sukkia ja lapasia. Tämä suomalaisten ympäröimä venäläinen saareke oli pääosin hyvissä väleissä suomenkielisten naapureidensa kanssa. Mutta kylään ja sen ympäristöön alkoi vähitellen ilmestyä suomalaista sivistyneistöä, johon oli tarttunut viha kaikkea venäläistä kohtaan ja osa tuosta vihasta alkoi kohdistua myös Kyyrölän asukkaisiin.

Vuosi 1917
(Kuten viipurilaisen Työ-lehden agitaattori aikaisemmin lainaamassani totesi) Kyyröläläisille tuli porvarillisia venäläislehtiä. Näitä olivat Birzhevyje novosti (Pörssiuutiset), Novoje Vremja (Uusi aika) ja aikakauslehti Niva (Neva). Politiikkaa ei juurikaan seurattu, keskityttiin huolehtimaan oman kylän asioista. Kylässä toimi kyllä Työväenpuolue, joka oli perustettu vuonna 1906. Toinen aktiivinen yhdistys oli vapaapalokunta. Molemmat järjestivät illanviettoja. Työväenpuolue rakensi pienen kesätanssitalon, palokuntalaiset puolestaan vuonna 1910 tilavamman lämmitettävän talon, johon mahtui tuhat henkeä. Yhdistykset kilpailivat keskenään siitä, kumpi järjestää ohjelmaa, joka houkuttelee paikalle enemmän kuulijoita ja katsojia. Yhteisiä illanviettoja järjestettiin tilavassa palokunnan talossa. Väestö oli suhteellisen tasa-arvoista, suurmaanomistajia ei ollut. Kukin eli omalla työllään eikä liikaa jaettavaa ollut kellään.

Kyyrölän vapaapalokunnan talo. Museovirasto

Uschanoffin mukaan helmikuun vallankumous vaikutti Kyyrölässä kuin salamanisku. Kyläläiset olivat sekä koulu että uskonto kasvattaneet siihen, että Jumala on taivaassa ja tsaari maan päällä. Kauhulla seurattiin tapahtumia Venäjällä. Sen sijaan kylästä kotoisin ollut nuoriso, joka oli ollut töissä Pietarissa, Moskovassa ja Viipurissa, palasi keväällä kotiin ja alkoi järjestää manifesteja sekä marsseja kulkien kylän päästä päähän laulaen vallankumouslauluja. Toinen puoli kyläläisistä pysyi puolueettomana senkin vuoksi, että isien ja isoisien mukaan tsaarin valta on murtumaton. Koska punaiset asettuivat sitä vastaan, sitä pidettiin kauheana pyhäinhäväistyksenä. Ne, jotka eivät olleet nähneet elämää kylän ulkopuolella uskovat vahvasti vanhoihin perinteisiin, ja tuomitsivat punaisten toiminnan.

Uudellekirkolle karkotettu pappi Zemljanitsyn palasi maaliskuussa takaisin Kyyrölään. Kesä kului kuitenkin ilman suurempia muutoksia. Kylässä kävi venäläisiä sotilaita ja kasakoita karjaa ostamassa Venäjän armeijan ruokatarpeiksi. Kylän ukot alkoivat leikkiä sotilaita niin kuin pienet lapset. Siellä missä marssivat punakaartin joukot, siellä marssivat myös vanhan Suomen armeijan ylivääpelin komennuksessa itsenäisyysaktivistit. Kukaan yksinkertaisista ihmisistä ei vielä tiennyt, mihin tämä johtaa. Mutta joku tiesi ja rohkaisi näihin huveihin.

Koitti syksy ja lokakuun vallankumous. Eräänä syysaamuna pylväisiin oli naulattu ilmoituksia: Kaikki valtaa siirtyy vallankumouskomitealle. Kansalaiset määrättiin luovuttamaan kaikki aseensa punakaartin päämajaan, joka oli entisessä reservikomppanian rakennuksessa. Tammikuussa alkoi sisällisota, josta seuraavassa kirjoituksessa.

Kyyrölän adressi

Kyyrölän kylää 1910-luvulla

Mielenkiintoinen ja kiehtova Kyyrölä Karjalan kannaksella ei jätä allekirjoittanutta rauhaan. Tämä lähes täysin venäläinen saareke Muolaan kunnan keskellä koki joutuvansa puun ja kuoren väliin, kun Venäjä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin johdolla ryhtyi kaventamaan Suomen suuriruhtinaskunnan autonomista asemaa. Keväällä ja kesällä 1899 tunteita nostattivat helmikuun manifesti ja sen vastatoimena kerätty Suuri adressi. Sen vanavedessä seurasi pian ns. Kyyrölän adressi, joka oli seurausta edellisestä. Tämä puolestaan johti kesällä ja syksyllä samana vuonna ns. Kyyrölän rettelöihin, jotka saivat myös runsaasti lehdissä palstatilaa. Olettamukseni on lisäksi se, että vuoden 1899 kiistat heijastuivat huhtikuussa 1918 Kyyrölässä summittaisina teloituksina. Tässä tapahtumien taustaa:

Suuri adressi

Näkymä Kyyrölästä 1920-luvulta

Venäjän keisari Nikolai II antoi 15.2.1899 ”Keisarillisen Majesteetin Armollisen Julistuskirjan”, jolla maamme autonomiaa olennaisesti kavennettiin.  Tämä helmikuun manifesti sai nopeasti aikaan vastareaktioita. Helsinkiläisten tietoon uutinen pian julkaistavasta manifestista levisi seuraavana päivänä. Senaatti äänesti sen julkaisemisesta 18. 2.1899. Äänet menivät tasan, mutta senaatin varapuheenjohtaja Sten Carl Tudeer antoi ratkaisevan äänensä julkaisemisen puolesta.

Senaatin päätös herätti suuttumusta ja sitä vastaan protestoitiin mielenosoituksilla. Niiden ei katsottu kuitenkaan riittävän ja niinpä heräsi ajatus suuresta kansalaisadressista. Sen kokoamisen ja keräämisen järjestämiseksi perustettiin adressikomitea. Adressi laadittiin huolellisesti, jotta
1. kansa vakuuttuisi asian oikeellisuudesta ja
2. tsaari ymmärtäisi toimineensa väärin.
Adressin tekstin laati Leo Mechelin Wilhelm Chydeniuksen luonnoksen pohjalta. Suomeksi tekstin käänsi E. N. Setälä.  Tämän jälkeen suuri joukko vapaaehtoisia lähti keräämään nimiä adressiin. Nimet adressiin kerättiin vain 11 päivän aikana. Suuren adressin allekirjoitti yhteensä 522 931 henkilöä, joka lyhyessä ajassa suoritettuna oli merkittävä saavutus. Maassamme oli tuolloin vain 2,5 miljoonaa asukasta. Adressia viemään keisarille koottiin erityinen suuri lähetystö. Tavoitteena oli helmikuun manifestin kumoaminen. Viisisataahenkinen suuri lähetystö lähti Pietariin 16.3. Tsaari ei kuitenkaan suostunut ottamaan lähetystöä vastaan, ja niin se joutui pettyneenä palaamaan takaisin Helsinkiin. Muolaan pitäjän alueen allekirjoittajat (2066 henkilöä) löytyvät täältä. Pitäjässä nimensä kirjoittaneista löysin nopealla vilkaisulla seitsemän venäläisen sukunimen omaavaa. Heistäkin viidellä on sukunimi, joka viittaisi sukujuurien olevan Pohjois-Karjalassa tai Laatokan Karjalassa.

Suuren adressin vasta-adressi

Kyyröläläiset kieltäytyivät allekirjoittamasta Suurta adressia lähes yksimielisesti. Adressin keruu herätti levottomuutta ja pelkoa suomalaisten keskellä asuvassa Kyyrölän venäläisväestössä, sillä asukkaat tunsivat olevansa puun ja kuoren välissä. Kyyrölän kunnanhallituksen puheenjohtaja Semjon Lukjanoff päätti kuitenkin allekirjoittaa Suuren adressin. Hänen toimintaansa ei merkittävä osa kyyröläläisistä hyväksynyt. Tällöin ortodoksisen seurakunnan pappi Zaharij Zemljanitsin ja venäläisen kansakoulun opettaja Vasili Muhin organisoivat kokouksen, jossa Suuri adressi ja Lukjanoffin menettely tuomittiin sekä vannottiin uskollisuutta ja alamaisuutta tsaarille. Sanomalehdet julkaisivat kokouksessa laaditun pöytäkirjan suomennoksen, joka oli kokonaisuudessaan seuraava:

--------------------------------------------------------------------------
Pöytäkirja, pidetty Wiipurin läänin Kyyrölän kyläkunnan kreikkalaiskatolisten asukkaitten ylimääräisessä kokouksessa kunnanhuoneella 7/19 p. maaliskuuta 1899.

Tämä kokous on kutsuttu kokoon yleisellä käskyllä kylänvanhimpain kautta, ja sen ohella tänään julistetulla kuulutuksella seurakunnan kirkossa. Läsnäolevat Kyyrölän kyläkunnan kreikkalaiskatoliset asukkaat tunnustivat tämän kokouksen lailliseksi. Kokouksen toimia johtamaan valittiin puheenjohtajaksi Vasili Jakovlevitsh Muhin, pöytäkirjan pitäminen annettiin pappi Zaharij Zemljanitsinin toimeksi.

1. Puheenjohtajan kysymykseen kokouksen tarkoituksesta läsnäolijat lausuivat, että siihen on antanut aihetta kansaa kuohuttavat huhut allekirjoitusten keräämisestä väestön keskuudessa Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen tehtävään esitykseen 3/15 päivänä tätä helmikuuta annetun armollisen julistuskirjan muuttamisesta.

2. Tämän johdosta pappi Zemljanitsin ilmoitti seuraavaa: Käydessäni viime aikoina seurakuntalaisten luona minä huomasin heidän keskuudessaan levottomuutta huhujen johdosta allekirjoituksista, johon viime ajan Armollisen Julistuskirjan sisällykseen tyytymättömiä kutsuttiin; allekirjoituksia keräsi muka täkäläinen kunnanlääkäri, joka oli kääntynyt minunkin seurakuntalaisteni puoleen esittäen heitä allekirjoittamaan. Seurakuntalaisten mielipahaksi antoi allekirjoituksensa, suomalaisten rinnalla, myöskin piirikunnan kauppias Parkinan kylästä Semjon F. Lukjanoff, meidän kunnanhallituksemme puheenjohtaja. Tästä erittäinkin aiheutui seurakuntalaisten levottomuus ja heidän harminsa Lukjanoffia vastaan, joka oli heidän kunnallisasiainsa esimies.

3. Kuultuaan tämän kokouksen jäsenet eivät hyväksyneet Lukjanoffin allekirjoitusta, vaikka hän ilmoittikin, että hän antoi allekirjoituksensa persoonallisesti omasta puolestaan eikä kunnallishallituksen esimiehenä, ja että hän oli vapaa antamaan allekirjoituksensa.

4. Tämän jälkeen, kokouksen suostumuksella, pappi Zemljanitsin lausui seuraavaa: Luottamus ja kuuliaisuus esivallalle on välttämätön yhteisen hyvän vuoksia. Esivaltamme pääksi me tunnustamme Itsevaltiaan Tsaarin, jonka tahdon jokainen todellinen kansalainen täyttää itse ja toimii sen täyttämisessä yhteisesti muiden kanssa alamaisen uskollisuusvalan voimasta omantuntonsa vaatimuksen ja ymmärryksensä osotuksen mukaan. Tämänvuoksi on outoa kuulla yllämainitusta allekirjoituksesta semmoisen esittämiseksi, mikä ei ole Hallitsijan kaikkeinkorkeimman tahdon mukaista, jonka toimet muka tuottavat jotakin semmoista, joka ei ole kansan parasta vastaavaa. Toiselta puolen seurakuntalaisten (venäläisten ihmisten) harmintunne kuultuaan kunnallishallituksensa esimiehen S. Lukjanoffin allekirjoittaneen, yhtyen Tsaariin tahtoon tyytymättömiin suomalaisiin, toiselta puolen levottomuuksien vaara, joita voi syntyä tyytymättömyyteen nousseen väestön keskuudessa.  – kaikki tämä osottaa välttämättömäksi kutsua kokous kunnan väestöä rauhoittamaan. Tämän kokouksen kutsuminen on, minun mielestäni kuntakokouksemme esimiehen, Ilja L. Galkinin velvollisuus. Uskollisuusvala Tsaarille ja Galkinin yhteinen velvollisuus pakottivat häntä, minun luullakseni, tutkimaan allekirjoitusasian todellisuutta, johon Galkinilla oli mahdollisuuskin, ja toimimaan kansan rauhoittamiseksi, mutta Galkin joistakin syistä, jyrkästi kieltäytyi kokousta kutsumasta kokoon, huolimatta kylänvanhimman ilmoituksesta, että kansa halusi pitää kokouksen.

5. Vastaukseksi tähän lausui Ilja Galkin, että kokouksen kutsumiseen tässä tapauksessa hänellä ei ollut lainvoimaista oikeutta, laki kun tarkasti osoittaa tapaukset sekä muodon, milloin ja miten kokous kutsutaan – kehoituksen kokouksen kutsumiseksi täksi päiväksi 7/19 p. maalisk. Hän oli saanut Kyyrölän kylänvanhimmalta 4/16 p. maalisk., ja sen vuoksi hän katsoi oikeudekseen kieltäytyä puheenjohtajan velvollisuuksista nytkin, huolimtta läsnäolijain siitä tekemästä esityksestä. Kokous lausui yhtyvänsä pappi Zemljanitsinin ilmoitukseen ja hylkäsi Galkinin toimenpiteet, päättäen ottaa tämän pöytäkirjaan.

6. Tämä pöytäkirja päätettiin esittää pappi Zemljatsinin kautta Suomen Herra Kenraalikuvernöörille ja pyytää Hänen Ylhäisyyttään laskemaan Hänen Keisarillisen Majesteettinsa jalkain juureen Kyyrölän kyläkunnan venäläisen väestön uskollisen alamaisuuden tunteet; seurakuntalaiset toivovat Hänen Ylhäisyytensä suojelevan heitä kaikista vaaroista.

7. Tämän pöytäkirjan tarkastaminen ja allekirjoittaminen annettiin toimeksi kylänvanhimmille: Kyyrölässä Ivan B. Lukjanoff ja Vasili S. Glumoff, Rasvojan kylässä Fedor Ivanovitsh Gratsheff, Uudestakylästä Ivan T. Sibakoff ja Parkinan kylästä talonpoika Fedor Ivanovitsh Fokin, vanhimman poissa ollessa. Tarkastus ja allekirjoitus tapahtuvat tänään kello 6 illalla kunnanhuoneessa.

Allekirjoitukset.

Kyyrölän kyläkunnan kreikkalais-katolisten asukasten ylimääräisen kokouksen puheenjohtaja V. J. Muhin.

Tämän pöytäkirjan ovat tarkastaneet ja oikeaksi havainneet

Ivan V. Lukjanoff
Vasili S. Glumoff
Fedor I. Gratsheff
Ivan S. Sibakoff
Fedor I. Fokin

Kyyrölässä, Viipurin lääni 7/19 p. maalisk. V. 1899

Tämän pöytäkirjan kirjoitti kokouksen antaman toimen mukaan, Kyyrölän Sretenin kirkon pappi Z. Zemljanitsin.
---------------------------------------------------------------

Kyyröläläisten vasta-adressi aiheuttaa kohun

Pilalehti Matti Meikäläisen (15.9.1899) näkemys
Kyyrölän papista Zemljanitsinista.

Kyyröläläisten kokouksesta uutisoi ensimmäisenä Wiipurin Sanomat 5.4. 1899 ja kokouksen suomennettu pöytäkirja julkaistiin samassa lehdessä kolme päivää myöhemmin. Edellä mainituista lehtiuutisista käy ilmi, että kuntakokouksen esimies vastusti ylimääräisen kokouksen pitämistä vedoten mm. siihen, että kokouksesta tulisi lain mukaan ilmoittaa julkisesti kahdeksan päivää aikaisemmin eikä samana päivänä. Ylimääräistä kuntakokousta vaativat nimenomaan pappi Zemljanitsin, joka vastoin Lukjanoffin mielipidettä, kuulutti kokouksen koolle samalle päivälle. Toinen aktiivinen toimija asiassa oli kuntakokouksen varaesimies, opettaja Vasili Muhin. Nämä väittivät virheellisesti, että Lukjanoff olisi antanut allekirjoituksensa Kyyrölän kunnan nimissä, minkä kuntakokouksen esimies kielsi. Tämän jälkeen vaativat sekä kokouksen puheenjohtaja että pöytäkirjanpitäjä kokoukselta päätöstä, jonka mukaan ”kaikkien oikeauskoisten täytyy tässä asiassa esiintyä yksimielisesti ja laatia vastalause Suuresta adressista, joka on sitten saatettava kenraalikuvernöörin ja Keisarillisen Majesteetin tietoon.” Tällöin kuntakokouksen esimies Lukjanoff vaati vastalauseen merkitsemistä pöytäkirjaan, sillä hänen mielestään tällöin olisi kysymys yksityisen henkilön vapauden rajoittamisesta. Kokouksesta laaditun pöytäkirjan tarkasti seitsemän kyyröläläistä ja se lähetettiin kenraalikuvernöörille.  Vähän ajan kuluttua pöytäkirja saapui runsaiden kiitosten kera takaisin. Samalla kehotettiin pyyhkimään pöytäkirjasta pois vastalauseet ja sitten lähettämään se takaisin ”laillista tietä” eli Viipurin läänin kuvernöörin kautta. Samalla kenraalikuvernööri Bobrikov lupasi, että se tulee menemään perille. Kenraalikuvernöörin kiitokset luettiin julkisesti palmusununtaina Kyyrölän kirkossa. Samana päivänä kokoontuivat muutamat Kyyrölän miehet kunnantuvalle pappi Zemljanitsinin kutsusta ja teki pyydetyt muutokset pöytäkirjaan. Tämän jälkeen se lähetettiin kenraalikuvernöörin osoittamaa reitti lääninkansliaan. Lehtiuutisten mukaan sekä Zemljanitsin että Muhin eivät olleet Suomen kansalaisia kuten ei myöskään kolmas aktiivisesti asiassa toiminut entinen Venäjän armeijan upseeri Jatzekovsky.

Tsaarilta kiitokset

Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikoffin saatekirje
mininsterivaltiosihteerille Kyyrölän adressin
mukaan liitettäväksi. Bobrikoff tuomitsee samalla
Suuren adressin aj sen kokoamisen rikolliseksi
toiminnaksi. Kotkan Sanomat 9.5.1899.

Kyyrölän ”vasta-adressista” kirjoittivat tämän jälkeen kaikki kotimaiset lehdet. Tilanteen kehittymistä seurattiin tiiviisti. Kokouksen puheenjohtaja Vasili Muhin toimitti pöytäkirjan lääninhallituksen kansliaan kenraalikuvernöörille lähetettäväksi. Lääninhallitus toimitti sen eteenpäin saatekirjeellä, jossa todettiin sen olevan puutteellinen. Pöytäkirjassa (ilmeisesti puhdistettu versio) ollut kuin kokouksen puheenjohtajan allekirjoitus ja lisäksi pöytäkirjasta oli jätetty pois osa kokouksessa käydyistä keskusteluista. Kenraalikuvernööri lähetti hovineuvos Ganzgaun selvittämään asiaa. Kokous, jossa oli kenraalikuvernöörin edustaja ohella Kyyrölän kunnanhallituksen esimies Semjon Lukjanoff, pappi Zaharij Zemljanitsin sekä muutamia muita Kyyrölän kunnan edustajia, pidettiin 17.4.1899 Kyyrölän kestikievarissa. Siellä todettiin kokouksen olleen laittomasti kokoon kutsuttu, muuta se oli johtunut väärinkäsityksistä. Kenraalikuvernöörin edustajan tulkinnan mukaan kokouksessa osoitetut alamaisuuden tunteet olivat kuitenkin pöytäkirjan sisällön pääkohta. Nämä olivat kunnan asukkaitten todelliset tunteet, eikä niitä hänen mielestään voinut epäillä. Tähän vedoten kenraalikuvernööri oli ”katsonut mahdolliseksi antaa tiedon yllä mainitun Kyyrölän kunnan asukkaitten anomuksesta Suomen Suuriruhtinaanmaan v.t. ministerivaltiosihteerille ilmoitusta varten Hänen Majesteetillensa”. Kesäkuussa 1899 sanomalehdet kirjoittivat, että kenraalikuvernöörin kirje, jossa pyydettiin esittämään adressi tsaarille, saapui ministerivaltiosihteerin virastoon 21.4.1899.  Ministerivaltiosihteeri aikoi esittää molemmat adressit, siis sekä Suuren adressin ja Kyyrölän adressin samanaikaisesti suuriruhtinaalle.  Kenraalikuvernööri lähetti kuitenkin 13.5.1899 ministerivaltiosihteerille kirjeen, jossa ilmoitti, että ”Hänen Majesteettinsa oli lausunut ilmi toivonsa saada luokseen lähetetyksi kirjelmän asiasta”. Tällöin ministerivaltiosihteerin oli toimittava välittömästi. Ministerivaltiosihteeri Procopè liitti kirjelmään mukaan huomautuksen, että koska Kyyrölän asukkaiden lausunto oli yhteydessä suureen joukkoadressiin, hän oli aikonut esittää molemmat adressit yhdessä. Saatuaan Kyyrölän adressin tsaari oli siihen omakätisesti merkinnyt: huomiolla ja kiitollisuudella lukenut. Sen sijaan Suurta adressia suuriruhtinas ei suostunut vastaanottamaan.

Se, että keisari ei suostunut vastaanottamaan 523 000 alamaisensa adressia, mutta kehui vain seitsemän kyyröläläisen allekirjoittamaa vasta-adressia, vihastutti monia suomalaisia. Kyyrölässä maaliskuussa alkanut ”riihen puinti” jatkui koko kesän ”Kyyrölän rettelöinä”, joista tarinaa jatkossa.