Rippikoulun käynyt ja rokotettu

Vanha sanonta "Rippikoulun käynyt ja rokotettu" ei ole mikään sattumahokema. Rippikoulun käyminen vaadittiin pitkään avioitumisen ehtona. Rokotus isorokkoa vastaan taas oli vuoden 1884 jälkeen ehto sille, että voi toimia monissa työtehtävissä ja käydä koulua. Tästä viimeksimainitusta muistutti Kouluhallitus vielä vuonna 1924.

Etelä-Savo 5.1.1924

Vuonna 1924 lehdet julkaisivat oheisen uutisen Kouluhallituksen kiertokirjeestä. Siinä edellytettiin, että jokaiselta sekä julkiseen että yksityiseen kouluun saapuvalta oppilaalta edellytettiin rokotustodistusta. Ilman sitä ilmoittautuvaa oppilasta ei saanut ottaa kouluun. Mikäli kouluissa kuitenkin oli rokottamattomia oppilaita, oli heidät toimitettava rokotettaviksi. Huoli rokottamattomista oppilaista oli ymmärrettävä, sillä koulut ovat/olivat erittäin hyvä kasvualusta pahoille ja nopeasti leviäville epidemioille. Vaadittu rokotus lienee ollut tuhoisaa isorokkoa vastaan.

On arvioitu, että 1800-luvun alussa maassamme joka kymmenennen kuoleman aiheutti isorokko. Tilanne muuttui nopeasti, kun tautia vastaan kehitettiin rokote. Rokonistutus eli rokon ehkäisy istuttamalla se keinotekoisesti tunnettiin Intiassa jo yli 2000 vuotta sitten. Eurooppaan menetelmä levisi vähitellen 1700-luvun aikana. Vuonna 1798 englantilainen lääkäri Edward Jenner julkaisi havaintonsa siitä, että myös lehmärokkotartunta antoi immuniteetin isorokkoa vastaan. Suomessa, jossa ensimmäinen rokotus tapahtui vuonna 1802, isorokkorokotuksista huolehti aluksi Suomen Talousseura ja vuodesta 1825 lääkintäviranomaiset. Rokottajina toimivat lääkärit, lukkarit ja kätilöt. Aluksi rokotusta vastustettiin mm. uskonnollisin perustein. Sen yleistymistä hidastivat myös taloudelliset syyt, rokottajapula sekä rokotteen huono säilyvyys. Pakolliseksi isorokkorokotus tuli Suomessa 1880-luvulla (1884).

Isorokkorokote oli pitkään ainoa tunnettu rokote. Vasta 1880-luvulla ranskalainen kemisti ja mikrobiologi Louis Pasteur onnistui kehittämään rokotteet pernaruttoon (1881) ja vesikauhuun (1885). Helsinkiin saatiin oma Pasteur-laitos vuonna 1916.  Vuosisadan lopulla ja 1900-luvun aikana kehitettiin lukuisia uusia rokotteita, joiden avulla monet vakavat tartuntataudit on saatu vähenemään merkittävästi. Tuberkuloosirokotetta käytettiin onnistuneesti ensimmäisen kerran Ranskassa vuonna 1921. Suomessa rokotukset alkoivat vuonna 1941. Kurkkumätärokote esiteltiin vuonna 1923 ja Suomessa rokotukset alkoivat vuonna 1943. Kolmoisrokote kehitettiin vuonna 1942 ja se otettiin maassamme käyttöön 1957. Sikotautirokote kehitettiin vuonna 1948 ja Suomessa rokotukset aloitettiin varusmiehillä vuonna 1960. Jonas Salk kehitti poliorokotteen vuonna 1955 ja Suomessa rokotukset käynnistyivät kaksi vuotta myöhemmin. Tuhkarokkorokote saatiin vuonna 1963 ja maassamme käyttöön vuonna 1975. Vihurirokkorokote tuli markkinoille vuonna 1969 ja Suomessa rokotukset alkoivat vuonna 1975. Yhdistelmä rokote tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan syntyi vuonna 1971 ja tuli maassamme käyttöön 1982. Kun vuonna 1944 säädettiin laki kunnallisista äitiys- ja lastenneuvoloista, syntyivät puitteet kaikki lapset kattaville rokotuksille. Neuvolaverkoston rakentaminen koko maan kattavaksi saatiin valmiiksi kyseisen vuosikymmenen lopulla. Tällöin kaikki Suomen lapset pääsivät jo imeväisiässä terveydenhoitojärjestelmän avulla rokotusten piiriin.

Lisähuomio artikkeliin "Veriteko Savitaipaleella"

Palaan vielä blogikirjoitukseeni Veriteko Savitaipaleella  Tuo runsaat 131 vuotta sitten sattunut traaginen ampumistapaus herätti aikoinaan laajaa huomiota koko maassa ja se oli myöhemmin aineksena ainakin kahdessa kaunokirjallisessa teoksessa. Nämä olivat viipurilaisen arkkitehdin Jac Ahrenbergin romaani hihhuleita ja Unto Seppäsen Myllytarinoista löytyvä Vasaran Matti ja seläntakuinen Ullansa. Luulin jo voivani jättää tämän aiheen lepäämään, kunnes lueskelin kirjaa Pelon päivät. Kirja käsittelee vuoden 1918 sisällissodan tapahtumia Savitaipaleella vuonna 1918 muistelijoiden kertomana. 

Pohdin kirjan sivuja 103 - 104 lukiessani, heijastuivatko vuoden 1884 tapahtumat siinä, mitä samalla seudulla tapahtui sisällissodassa keväällä 1918. Tässä suoraa lainausta kirjan tekstistä, joka on Toivo Valkosen muisteloa vuodelta 1965:

Sattui siellä sukulaisvainoa muuallakin kuin Viirulla (Savitaipaleen kylä, joka sijaitsee muutamia kilometrejä Karhulan pohjoispuolella). Olen jo maininnut Vasaran talon, joka sijaitsee lähellä kirkonkylää, josta Eljas ja Iida (Vasara) olivat kotoisin. He olivatkin ensimmäiset vangeiksi joutuneet (punaiset) paikkakunnalla. Ihmekös tuo, kun vangiksi hommaaja asui samassa talossa. Hän oli Eljaksen lankomies Taavetti Heikka. Eljas oli myötämielinen työväen yhdistystoiminnalle, tilasi työväen lehdenkin. Heikka taas oli laestadiolainen ja kulki saarnoja pitämässä. Eikä sopu talossa ollut paras mahdollinen. Kun vainon aika tuli, liittyi Heikka heti suojeluskuntaan. Hänen ensimmäinen työnsä oli Eljaksen ja Iidan vangiksi ottaminen... Eljas ja Iida olivat vankeina aina vuoden 1918 syyspuolelle, Haukivuoressa, Leivonmäellä ja muuallakin.... Onni oli heille, että he olivat niin etäällä. Jos he olisivat olleet kotona toukokuun alkupuolella, niin olisi pian henki mennyt.

Greasewood Finnish Cemetery, Umatilla County, Oregon (English version)

A view from the cemetery to the Finnish Apostolic Lutheran Church

Previously, I have already written in my blog about many [Finnish] grave monuments and graveyards. It has also been very interesting to visit foreign cemeteries. A memorable visit was once to Snoma Finnish Cemetery in South Dakota. In late June and early July in 2005, I did a couple of weeks trip from the US Mid-West to the West Coast. During the trip, I tried to stop those regions, where the Finnish immigrants had been settled. This meant also circling at the cemeteries Finnish immigrants had erected there.

Finland Cemetery, Umatilla County, Oregon

Another view to the cemetery

One area inhabited by the Finnish immigrants in the 1800s is located in the Northwestern corner of state of Oregon, in Umatilla county. The nearest larger town and at the same time the capital of county is called Pendleton. Finnish colony was named after the city to “Pendletonin siirtokunta” = Pendleton colony. Eleven miles north of the city and five miles to the west from a small town called Adams, stands an old church erected by the Finns in 1884, Finnish Apostolic Lutheran Church. The church building was left off the regular active use of in 1965. In the late 1960s and early 1970s, the church gathered on every first Sunday of the month, when the traveling pastor Carl Niemitalo held services. The church was renovated between 1985 - 1986 and added to the National Register of historic buildings in1988. Although the church activity in the building has already ended, there will be organized a variety of events and weddings from time to time. A good article about the history of the church can be found in East Oregonian’s archives.

The landscape of the cemetery nearby

The history of that church is strongly related a cemetery which is located a quarter  mile north at Enbysk Road. It now bears the name of Finland Cemetery. The area was purchased from John F. Adams. In the late 1800s and early 1900s almost all Pendleton colony Finns were buried there. The majority of the colony's population belonged to the Apostolic Lutheran faith and were buried in the in the northern half of the cemetery. The minority, Evangelical Lutherans, were buried in the southern half. Almost all cemetery tombstones have been photographed in 2005 and can be found here. In recent decades there has been only few funerals

When I arrived on 29^th June, 2005, in the evening sun to Greasewood cemetery, I was amazed about the beauty of this dry Oregonian landscape. Yellow wheat fields were blowing in the wind and spread far to the horizon. From the freshly plowed land rose small devil’s dusts moved by sudden gusts of wind. Far away were looming blue-green wooded hills and mountains (Blue Mountains). The only sounds you heard were the whisper of wind and the swish of swaying wheat straw.  Below the cemetery a quarter mile away rose the silhouette of the in 1884 erected Church.

Even mom's little kitty was buried in the cemetery and got its own wooden cross

Cemetery itself is separated from the area around with a fence and is located in the middle of wheat fields. In the cemetery grow some small trees and shrubs, apparently dry, alkaline soils thrive greasewoods, of whom the place is named. In Finland, we are accustomed to the fact that the graveyards are very well kept, lush green and often filled with flower beds. The United States and Canada, the situation may be quite different. Especially in some parched areas of the Midwest cemeteries are quite spartan and bleak. Cemeteries are maintained in practise on voluntary basis, relatives take care of the graves but hardly no one takes care of general view. It’s often prohibited to bring natural flower to the cemeteries, so at the graves you see just plastic flowers. Greasewood cemetery was just like this. The soil was cracked by drought around the graves, and clean sandy paths and roads didn’t criss-cross between green lawns. On top of some graves had been set beer cans (which seems very strange when you know how the cemetery founders had absolutely negative attitude to alcohol). Even mom's little kitten was buried in the cemetery and got its own wooden cross. While spreading around the cemetery landscape was very impressed, cemetery itself left a negative impression on me.

Headstone of Sackris and Wilhelmina Hendrickson. Sackris Hendickson was a lay-minister of the Greasewood Finnish Apostolic Lutheran Church

Greasewood Finnish Apostolic Lutheran Church, Umatilla County, Oregon

Greasewood Finnish Apostolic Lutheran Church

On my trip ”Go West Old Man” I stopped in 29^th June, 2005, at the former Finnish Apostolic Lutheran church and Cemetery in Umatilla County in Northeastern part of Oregon. At this Church site I once again saw that simple is often beautiful.

When the church was young and automobiles were even younger

This church, the Greasewood Finnish Apostolic Lutheran Church is 131 years old. The abandoned building, surrounded by wheat fields, stands on a hill five miles west of Adams and eleven miles north of Pendleton. It’s located at the intersection of Enbysk and Midway roads near Adams, Oregon. It was listed in 1988 on the US National Register of Historic Places. The Apostolic Lutheran Church was founded by a Lutheran branch called Laestadians.

The founders

They brought their faith, Bibles, songbooks and catechisms with them from Finland, Sweden, Norway and Lapland first to the copper mines of Michigan and later to Oregon, where they claimed free homesteads in 1877.  In the early days, their religion formed the backbone of their lives. In 1884, the Greasewood Finns agreed that they needed a church. For one dollar, Peter and Josephine Enbysk donated one acre of land for the church in the center of the settlement. The transaction was made to Andrew J. Rauhala, Carl. J. Pell, Matt Deining, Matt Kononen, Peter C. Enbysk, Olof Hendriksen, Gustaw W. Planting and to their successors and assigns forever.

The one room sanctuary was built between 1884 and 1887 by volunteer labor. To this small, Gothic Revival church was added a vestibule in 1910. In the chancel, painted maroon, are the clergy's pulpit and a choir loft for the three song leaders. The communion railing is in front of the pulpit, with a gate on each side. The walls are painted a light blue, the floors gray and the inside doors are finished in light oak.

The building was heated by a large potbellied wood stove located in the middle of the room. Light was supplied by ornate kerosene lamps attached to the wall. Water was carried into the room in a blue granite container with a spigot.

Signboard

In addition to Sunday services, special services were held during “juhannus”, and when visiting ministers came to the area. Often after baptisms and special services, the congregation gathered at one one of the homes for dinner and fellowship. Some members walked to church, but there were families who traveled many, many miles, returning home the next day. Horseback, horse-and-buggy or horse drawn sleigh was the mode of travel for the day. In about 1912, when automobiles came into use, they were parked in a row on the east side of the building. The noise and sight of the cars frightened the horses tied to the hitching posts. When a car backfired, the horses often became unmanageable and runaways occurred.

Some of the local Finns were affiliated with the Evangelical Lutheran Church. They found a church three miles to the Northwest, founded by Germans, who came to the are in 1878. Their church was built in 1897.

At an evening service, in 1910, the congregation observed Halley's comet with awe and alarm. Another service was interrupted when a farmer came asking for help. His cow fell into the well. The men used horses to pull her out, but in her agitated state, she turned on the crowd and scattered the people.

In the chancel, painted maroon, are the clergy's pulpit and a choir loft for the
three song leaders. The communion railing is in front of the pulpit, with a gate
on each side. The walls are painted a light blue an the floors gray.

In those days it was the custom for men to sit on the right side of the room; the women and children sat on the left. Older children were instructed to sit quietly. Sometimes little ones escaped from their mothers, opened the gate on the communion railing and wandered behind the pulpit. Their stirring around, or the crying of infants did not bother the preacher as he delivered his sermon.

The Finnish language was used exclusively as long as the immigrants lived. The first generation born in America spoke Finnish from childhood, and they too treasured the inflections of the words and the sacred songs sung in minor key.

Look at the large potbellied wood stove in the middle of the room

No collection were taken during the service, but donations were made to pay the expenses of visiting ministers. Members of the congregation provided lodging for them and sometimes their large families as well. Many Finns held fast to their faith and supported other Apostolic Lutheran  churches in the Portland area and in Michigan and Minnesota. Families traveled far to visit their countrymen and brothers and sisters in faith. Astoria, Portland, Quincy and Clatskanie in Oregon, Brush Prairie and Centerville in Washington and Long Valley in Idaho were often destinations.

In 1929 were held a memorable occasion for the local Apostolic Lutherans. The Finnish Apostolic Lutheran Church of America had their Big Meeting / Convention in Pendleton. It was held four days at the Methodist Church in Pendleton. Over 700 delegates and guests came to convention by bus, car and train from different parts of the USA. At this National Convention, the by-laws and the constitution of the Finnish Apostolic Lutheran Church were approved.

Church lamp

The local lay preacher and ministers were Andrew Rauhala Jacobson, Sackri Hendrickson, Henry Maaherra, Ingerbrit Holmgren and Gustaw W. Planting. Reverend John Lumijarvi from Astoria is remembered among the most eloquent of former ministers. He owned land in the community which he rented to a farmer who never needed a written lease. Reverend Wilhelm Basi, pastor in Centerville, Washington, conducted many services in the local church. Reverend Andrew Mickelson, a minister from Michigan, brought preachers from the “old country” to speak to the pioneers. They enjoyed news from Finland and this touch from across the sea. Reverend Bernhard Fardig, a former sea captain from Berkeley, California, was a favorite with the young people. Other ministers or traveling missionaries who were invited for special occasions were: Charles Ojala, John Nelson, Carl Sacarisen, Fred Johnson, Isaac Nelson, George Nelson, Liimatta, John Paana, Alwar Leppanen, Monroe Prouty, Kurtti, Evert Maattala, Otto Stadius, Uuras Saarnivaara and many others.

Baptism certificate on the church wall

During two weeks in the summer, teenagers attended confirmation school (Rippikoulu) where they studied the Bible, Bible history and catechism. They were required to memorize many passages. A visiting minister taught the class in the Finnish language and held a concluding examination in front of the congregation. Then the students proudly received their diplomas and were invited to partake of holy communion for the first time. The ministers who served the congregation are remembered for preaching the apostolic faith which stressed confession, repentance and forgiveness. The parishioners wished each other, "Jumalan rauha" (God's peace) when they left the worship service.

Kerosene lamp attached to the wall.

It was the custom for the people in the settlement to help one another. In times of sorrow, relatives and friends (valvojaiset) stayed with the one in repose until time for the funeral. The casket arrived on the Hunt train at Myrick Station, where someone waited with a team and wagon. The deceased was washed and dressed by family or friends and then placed in the parlor until time for the service at the church. Burial was at Greasewood Cemetery, one-half mile north of the church, where the men of the community had opened the grave. At the concluding ceremony, a trio sang several songs. After the minister's last words, the pallbearers took turns filling in the grave.

The last time the church was used for worship was in the beginning of 1970’s. The church received a generally high degree of maintenance until 1965, when it ceased being used for services on a regular basis. Following its restoration by descendants of the builders in 1985 – 1986, it is still quite good condition.

Greasewoodin suomalainen hautausmaa, Umatilla County, Oregon

Finland Cemetery, Umatilla County, Oregon

Olen aikaisemmin kirjoitellut blogissani jo lukemattomista hautamuistomerkeistä, sankaripatsaista ja hautausmaista. Mielenkiintoisia ovat olleet vierailut myös ulkomaisilla hautausmailla. Mieleenpainuva oli aikoinaan vierailuni Snoman suomalaisella hautausmaalla Etelä-Dakotassa. Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa vuonna 2005 tein parin viikon matkan Yhdysvaltain Keskilännestä Länsirannikolle. Matkan aikana pyrin pysähtymään niillä seuduille, jonne suomalaisia siirtolaisia oli asettautunut aikoinaan asumaan. Tämä merkitsi myös kiertelyä suomalaisten siirtolaisten pystyttämillä hautausmailla.

Näkymä hautausmaalta kirkolle

Yksi suomalaissiirtolaisten 1800-luvulla asuttama alue sijaitsee Oregonin osavaltion koilliskolkassa, Umatillan kauntissa. Lähin isohko kaupunki ja samalla kauntin pääkaupunki on nimeltään Pendleton. Suomalaista siirtokuntaa kutsuttiin kyseisen kaupungin mukaan Pendletonin siirtokunnaksi. Yksitoista mailia aupungin pohjoispuolella, Adamsin pikkukaupungista viisi mailia länteen, seisoo vanha suomalaisten vuonna 1884 pystyttämä kirkko, Finnish Apostolic Lutheran Church. Kirkkorakennus jäi pois aktiivisesta käytöstä vuoden 1965 tienoilla. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa kirkkoon kokoonnuttiin vielä joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai, kun muualta saapunut pastori Carl Niemitalo piti "seurat".  Kirkko kunnostettiin vuosina 1985 - 1986 ja lisättiin kansalliseen historiallisten rakennusten rekisteriin vuonna 1988. Vaikka kirkollinen toiminta kyseisessä rakennuksessa on jo loppunut, siellä järjestetään aika ajoin erilaisia tapahtumia ja häitä. Seurakunnan historiasta löytyy hyvä artikkeli East Oregonian-lehden arkistosta.

Maisemaa hautausmaan lähistöllä

Tuon seurakunnan historiaan liittyy vahvasti sen pohjoispuolella, Enbysk Roadin päässä sijaitseva hautausmaa, joka nykyisin kantaa nimeä Finland Cemetery. . Alue ostettiin John F Adamsilta. Sinne on haudattu 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmenillä lähes kaikki suomalaisen Pendletonin siirtokunnan vainajat. Enemmistö siirtokunnan asukkaista kuului apostolisluterilaisiin ja heidät on haudattu hautausmaan pohjoiselle puoliskolle, evankelisluterilaiset eli vähemmistä hautausmaan eteläiselle puoliskolle. Hautausmaan hautakivet on lähes kaikki kuvattu vuonna 2005 ja löytyvät täältä. Viime vuosikymmeninä hautauksia sinne on tehty vähän.

Toinen näkymä hautausmaalle

Kun 29.6.2005 saavuin ilta-auringossa Greasewoodin hautausmaalle, havahdutti se ympärillä levittäyvän maiseman kauneus. Tuulessa huojuvat keltaisen kypsät vehnäpellot levittäytyivät pitkälle horisonttiin.
Vastakynnetystä pellosta nostivat tuulenpuuskat ajoittain pieniä "devil's dusteja" ilmaan. Kaukana siintivät sinisenvihreinä nousevat metsäiset kukkulat. Tuulen suhinaa ja huojuvien vehnänkorsien kahahtelua lukuunottamatta ei kuulunut muita ääniä. Hautausmaan alapuolella mailin päässä kohosi vuonna 1884 pystytetyn kirkon siluetti.

Äidin pieni kisulikin on haudattu hautausmaalle ja saanut oman puisen ristin

Itse hautausmaa on verkkoaidalla erotettu alue vehnäpeltojen keskellä. Hautausmaalla kasvaa muutamia
pieniä puita ja pensaita, ilmeisesti kuivassa, alkaalisessa maaperässä viihtyviä Greasewoodeja, joista paikka on saanut nimensä. Suomessa olemme tottuneet siihen, että hautausmaamme ovat erittäin hyvin hoidettuja, rehevän vihreitä ja usein täynnä kukkaistutuksia. Yhdysvalloissa ja Kanadassa tilanne voi olla aivan toinen. Varsinkin rutikuivilla alueilla Keskilännessä hautausmaat ova varsin karuja ja kolkkoja. Hautausmaita hoidetaan käytännössä usein talkooperiaatteella ja omaiset huolehtivat haudoista ja hautausmaan yleiseen ilmiasuun ei juurikaan panosteta. Luonnonkukkien tuominen hautausmaille on usein kielletty, joten haudoilla on vain muovikukkia. Greasewoodin hautausmaa oli juuri tällainen. Maa oli hautojen ympärillä halkeillut kuivuudessa, eivätkä siistit hiekkapolut ja -tiet risteilleet vihreiden nurmikkojen välissä. Joidenkin hautojen päälle oli asetettu oluttölkkejä (mikä tuntuu varsin erikoiselta, kun tietää hautausmaan perustaneiden uudisasukkaiden ehdottoman asenteen alkoholiin) ja olipa sinne näköjään haudattu kissakin, jolle oli pystytetty vielä oma puinen risti. Vaikka kyseisen hautausmaan ympärillä levittäytyvä maisema teki minuun suuren vaikutuksen, itse hautausmaa jätti kielteisen mielikuvan.

Sackris ja Wilhelmina Hendricksonin hautakivi. Sackris Hendrickson oli seurakunnan keskeisiä puuhaajia ja toimi pitkään myös seurakunnan pappina