Eteläkarjalainen maisema

Eteläkarjalainen maisema
Tässä blogissa on sekä kuvia että tarinoita upean Etelä-Karjalan luonnosta, ihmisistä ja kulttuurista. Kuvassa syyskuinen näkymä Saimaan kanavan varrelta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppivelvollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oppivelvollisuus. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. elokuuta 2016

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros. Vetjan kansakoulu Lemillä


Vetjan entinen kansakoulu heinäkuun lopulla 2016

Heinäkuun puolivälissä tein polkupyörälläni retken Lappeenrannasta Lemille ja Savitaipaleelle. Lemillä kiertelin Ruomintietä Vetjan, Punkan, Suonialan ja Ruomin kautta Narttuun ja edelleen Lemin kirkonkylän taajamaan.  Pysähdyin Vetjan entisen koulun pihalle haastelemaan rakennuksen nykyisten omistajien kanssa. He olivat muuttaneet pääkaupunkiseudulta joitakin vuosia aikaisemmin ”maaseudun rauhaan”. Koulu oli ollut jo aikaisemmin yksityisillä omistajilla vuosikausia. Kokosin tämänkin lakkautetun kyläkoulun päävaiheet oheiseen kirjoitukseen. Lähteenä oli Lemin historiakirja Pitäjä ison kiven takana.

Vetjan entisen kansakoulun vuonna 1948 pystytetyt rakennukset ovat
  edelleen hyvässä hoidossa.
Kun Lemin kunnan kansakoulujen piirijako ja oppivelvollisuuden täytäntöönpanosuunnitelma vahvistettiin vuonna 1926, muodostettiin aikaisemmin Ruomin piiriin kuuluneesta Vetjasta oma koulupiiri. Tavoitteena oppivelvollisuuden täytäntöönpanosuunnitelmassa oli se, että kullakin koulupiirillä olisi oma koulutalo, jossa toimisi myös alakansakoulu vuoteen 1940 mennessä. Vetjan koulun rakentaminen kuitenkin viipyi ja viipyi. Vetjassa aloitettiin kuitenkin alakansakoulu vuoden 1938 alusta. Alakansakoulun opettaja oli yhteinen Pöllölän kansakoulun kanssa. Hän opetti lukuvuodessa 18 viikkoa molemmissa kouluissa. 1930-luvun lopulla suunniteltiin Vetjan koulupiirin lakkauttamista ja jakamista Kirkonkylän ja Ruomin koulupiirien kesken.

Vetjan koulu avattiin syksyllä 1940. Koulu toimi vuokratiloissa ja se muutettiin vuonna 1941 supistetuksi kansakouluksi, jossa sama opettaja opetti 12 viikkoa lukuvuodessa alaluokkia (1 – 2. luokka) ja 28 viikkoa yläluokkia (3. – 6. luokka). Vuonna 1945 kaikki kansakoulut muutettiin lain edelyttämiksi 36-viikkoisiksi kouluiksi. Oma koulutalo Vetjaan valmistui lopulta vuonna 1948. Koulu jatkoi toimintaansa kevääseen 1965 saakka. Silloin sen kohtalona oli lakkauttaminen, joka johtui oppilasmäärän vähenemisestä. Kansakoulun toiminnan lakattua Vetjassa siirtyi koulurakennukseen  Lemin Naiskotiteollisuuskoulu, joka oli aikaisemmin toiminut mm. entisessä Suojeluskunnan talossa. Koulun, jossa oli 10 – 20 oppilasta, toiminta päättyi lakkauttamiseen vuonna 1973.  Koulutoiminnan päätyttyä on rakennus ollut yksityishenkilöiden omistuksessa.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Lakkautettujen kyläkoulujen kierros, osa 23: Tukialansalmi, Taipalsaari (Päivitetty 18.2.2016)



Entinen Tukialansalmen kansakoulu Taipalsaarella

Tällä kertaa lakkautettujen kyläkoulujen kierrokseni sai satoa 27.9.2015 tekemästäni pyöräretkestä Taipalsaaren ja Savitaipaleen kuntien pohjoisosaan. Ennen kuin saavuin Rahikkalan kylään ihailemaan tuulimyllyä, perinnemaisemaa ja kirkonrakentajien muistomerkkiä huomasin aivan Taipalsaaren ja Savitaipaleen kuntien rajalla entisen koulurakennuksen.  Kyseinen kiinteistö on Tukialansalmen etelärannalla, Taipalsaaren kunnan puolella. Kävin kuvaamassa koulun ja perehdyin sen vaiheisiin lähteenäni Pertti Jurvasen toimittama kirja Kuivasensaaren kylien historiaa.
Entinen Tukialansalmen kansakoulu Taipalsaarella
Savitaipaleen kuntakokous hyväksyi tammikuussa vuonna 1900 pitäjän jakamisen yhdeksään kansakoulupiiriin. Tämä päätös koski vain koulujen perustamista, muttei merkinnyt koulunkäynti- eikä oppivelvollisuutta. Kun oppivelvollisuuslaki säädettiin elokuussa 1921, alkoi kunnassa riidat koulupiirien rajoista ja lukumääristä. Niinpä vasta vuoden 1926 hyväksyttiin lopullinen oppivelvollisuuslain mukainen piirijako. Kunnan syrjäkylillä kansanopetuksesta vastasi kuitenkin vielä pitkään kiertokoulu.

Etelä-Savo 9.6.1934
Kokonaisuudessa saatiin kunnassa asuvat lapset kansakoulun piiriin vasta vuonna 1941.

Kuivasensaaressa muodostettiin Pettilään oma koulupiiri, johon liitettiin myös joulukuussa 1927 perustettu Korholan koulupiiri. Taipalsaaren kunnanvaltuusto lähetti keväällä 1934 Savitaipaleen kunnanvaltuustolle kirjeen, jossa ehdotettiin Savitaipaleen Korholan ja Taipalsaaren Pönniälän koulupiirien yhdistämistä. Kuntien edustajat kokoontuivat touko-kesäkuun vaihteessa Taipalsaaren Laamasella ja Tukialansalmen Huuhkaan talossa. Koulun paikaksi hahmoteltiin Tukialansalmea. Kuntien edustajat neuvottelivat vielä kansakouluntarkastaja Taavi G. Murron kanssa Lappeenrannassa. Myös Savitaipaleen kunnanvaltuusto otti ajatuksen myönteisesti vastaan ja 18.6.1934 se hyväksyi kuntien nimeämien edustajien yksimielisesti tekemän ehdotuksen, että kyseisistä koulupiireistä muodostetaan Tukialansalmen koulupiiri. Koulu rakennettiin maanviljelijä Eemil Illukan maalle Tukialansalmen rannalle. Perustamiskustannukset päätettiin jakaa kuntien kesken. Ylläpitokustannukset sovittiin jaettavaksi oppilasmäärän perusteella.

Entisen Tukialansalmen kansakoulun piha-alue rajautuu
taustalla näkyvään salmeen.
Uutinen Tukialansalmen koulun vihkiäisistä.
Etelä-Savo 8.10.1935
Tukialansalmen koulu aloitti syksyllä 1935 toimintansa supistettuna kansakouluna. Kaksi ensimmäistä vuosiluokkaa kävivät koulua kuusi viikkoa. Näitä seurasivat yläkoululuokat. Neljän yläkoululuokan opetusjakso oli 28 viikkoa. Keväällä jatkoivat alakoululuokat taas kuuden viikon ajan. Opettajan kokonaisopetusaika vuodessa oli 40 viikkoa.

Arkkitehti Toivo Salervon suunnittelema koulurakennus vihittiin käyttöönsä 6. lokakuuta 1935. Luonnonkauniille paikalle nousseen koulun oli rakentanut urakoitsija A. Vilhu. Koulu tuli maksamaan kaikkiaan noin 160000 markkaa. Koulusta ei koskaan tullut oppilasmäärältään suurta. Oppilaita koulussa oli esimerkiksi vuonna 1937 yhteensä 19. Näistä 13 oli yläkoulussa ja kuusi alakoulussa. Koulussa oli koko sen toiminta-ajan vain yksi opettaja.  Opettajina olivat seuraavat henkilöt: Teuvo Eskola 1935-1946, Esteri Eskola 1947-1948, Akilles Juntunen 1949-1950 ja Maire Oikkonen 1951-1962.

Tukialansalmen koulupiiri lakkautettiin vuonna 1962 oppilaiden vähyyden vuoksi. Korhola ja Tukiala liitettiin Pettilän koulupiiriin. Pönniälän kylä siirtyi Taipalsaaren kunnan Leväsen koulupiiriin.

Koulu lakkauttamisesta on siis kulunut jo 53 vuotta. Päällisin puolin rakennus näkyy olevan melko hyvässä kunnossa. Se sijaitsee erittäin upealla paikalla Tukialansalmen rannalla ja paikallistien vieressä. Harvoin olen nähnyt kauniimpaa koulunpaikkaa kuin tämä.