Operaatio LLL:n käsikirjoitusten pelastus

Yksi erikoisimmista henkilöistä lestadiolaisuuden historiassa on ollut kelloseppä Henrik Koller (23.6.1859 – 13.1.1935). Tämä Norjan Skjervøyssa[1] syntynyt, laajan tietomäärän omannut herra, muutti Amerikkaan 1880. Hän oli innokas saarnaaja Juho Takkisen puolustaja tämän jouduttua laajan kritiikin kohteeksi toimiessaan Calumetin apostolisluterilaisen kirkon maallikkopappina. Koller julkaisi vuosina 1892 – 1896 lehteä nimeltä Siionin Sanomat, jonka tehtävänä oli puolustaa sekä apostolisluterilaisuutta että sen yhtä apologeettia eli Juho Takkista. Henrik Koller toimi myös itse saarnaajana. Koller hankki omistukseensa ne Laestadiuksen saarnojen käsikirjoitukset, jotka tämän tytär Lotta Laestadius – Jokela oli tuonut mukanaan muuttaessaan Amerikkaan. Käsikirjoitusten pelastuminen oli hiuskarvan varassa, kuten alla olevasta kertomuksesta selviää. Tarina on kirjoitettu puhtaaksi amerikansuomalaisesta Valvoja-lehdestä[2] vuodelta 1936.  Kirjoitan jatkossa puhtaaksi myös toisen käsikirjoitusten pelastamiseen liittyvän Valvojan artikkelin sekä kaksi Henrik Kollerista Opas-lehdessä[3] ilmestynyttä muistokirjoitusta, jotka hyvin kuvaavat tätä originellia herraa.


L.L.Laestadiuksen käsikirjoitukset Suomeen

Pastori A. V. Tuukkanen[4] kertoo Valvojalle, kuinka ihmeellinen onni hänellä oli pelastaa korvaamattomia käsikirjoituksia Lauriumissa.

Saatuamme kuulla, että pastori A. V. Tuukkasen hallussa Lauriumissa on vanhoja L. L. Laestadiuksen käsikirjoituksia, jotka hän on saanut Lauriumilaiselta Heikki Collerilta, joka kuoli tammik. 13 p:nä 1935, päätimme haastatella pastori Tuukkasta saadaksemme niistä lähempiä tietoja. Hän ei ole tähän mennessä suostunut niistä vielä paljoakaan julkisesti puhumaan.

- Miten te pastori pääsitte ensiksikin niin salaperäisen miehen kuin Collerin tuttavuuteen?

- Meitä yhdisti ensin tietäminen ja oppiminen. Se johti meidät toistemme tuttavuuteen jo toistakymmentä vuotta sitten, vastasi pastori Tuukkanen vilkkaasti. Hänen suuret tietonsa kaikista asioista, mutta ennen kaikkea hänen suuri Raamatun tuntemuksensa ja uskonnolliset tutkimuksensa yleensä vetivät minua häneen tutustumaan

- Miten hän tuli ilmaisseeksi teille, että hänen hallussaan oli niin arvokkaita käsikirjoituksia kuin itsensä Laestadiuksen kirjoittamia saarnoja ja uskonto- ja tieteellisiä tutkimuksia?

- Olin jo kauan tietoinen, että hänellä oli jotakin sellaista, mutta en koskaan rohjennut ottaa sitä itse puheeksi. Mutta erään öisen keskustelun aikana hän itse otti asian puheeksi ja mainitsi itsellään olevan kolme suurta opettajaa: Paavali, Luther ja Laestadius. Hän sanoi pitkä elämänsä aikana tutkineensa heidän kirjoituksiaan ja havainnut niiden olevan aivan yhdellä samalla kynällä kirjoitettuja – Jumalan kynällä. Silloin hän kantoi esiin kirjoituksia, joita hän säilytti punaisessa vaatteessa. Kääreessä oli mm. kolme osaa kirjasta ”Hulluinhuonelaisia”, jossa pitäisi olla 5 – 7 osaa. Toisia osia on Suomessa jo tallessa, mutta ensimmäinen osa on vielä kateissa. Hän oli merkillistä kyllä, halukas kuulemaan ajatustani, onko ”Hulluinhuonelaisia” kesäyönä kirjoitettu. En luonnollisesti voinut antaa tähän hänelle vastausta. Silmäilin kirjoituksia, lausuin huomioitani käsialasta, musteesta, kynästä, väliajoista kirjoituksissa ja sanoin, että ottaisi liian kauan aikaa tutustuakseni käsikirjoituksiin, ennen kuin voisin mitään varmaa sanoa. Ilmaisin kumminkin mielipiteen, että ne ovat ehkä kirjoitetut pitkinä Pohjolan talviöinä, koska niissä voitaisiin kenties havaita kynttilän käryä. Niin tunkkaantuneilta ja vanhoilta paperit tuoksahtivat.

- Mitä muuta kääreessä oli?

- Siinä oli myöskin saarnakokoelma, josta tulisi painettuna tavallisen kokoinen postilla. Olin niin hämmästynyt, että tuskin voin salata tunteitani. Tunsin olevani kuin Tischendorf, saksalainen suuri raamatunkriitikko, silloin kun hän kävi Siinain Katariinan luostarissa ja löysi siellä Cotex Sinaiticuksen eli siinailaisen Raamatun käsikirjoituksen. Sitten myöhemmin, kun senaattori Castrén kirjoitti Laestadiuksen elämäkerran, sain nähdä senaattori Castréniltä Collerille tulleen kirjeen, jossa pyydettiin Collerilta mainittuja käsikirjoituksia. Coller ei suostunut niistä luopumaan. Tarjosin hänelle $ 500, jos hän lähettää käsikirjoitukset Suomeen senaattorille tutkittavaksi, mutta en onnistunut taivuttamaan hänen tunturimaista luonnettaan, ja niin ne jäivät edelleenkin hänelle.

- No, miten asia kehittyi?

- Sitten kun Castrén lähetti Collerille suurenmoisen kirjansa ”Kiveliön suuri herättäjä Lars Levi Laestadius, luimme sitä yhdessä ja ihailimme sen perinpohjaisia ja laajoja tietoja suuresta vainajasta. Sanoin silloin Collerille, eikä hän katunut, kuin ei sittenkin lähettänyt käsikirjoituksia senaattorille. Silloin ei hän enää tuntunut yhtä jyrkältä, melkeinpä näytti niin kuin olisi katunut, tuntui ainakin nöyremmältä, mutta sitä hän ei kuitenkaan maininnut. Sen jälkeen asia alkoi kehittyä siihen suuntaan, että aloimme keskustella kirjoitusten tulevasta käytöstä. Hän tuntui olevan sitä mieltä, että käsikirjoitukset pitäisi toimittaa painettaviksi. Ja hän halusi minua auttamaan häntä. Meillä siis oli tarkoitus yhdessä niitä järjestellä ja suomennella painokelpoisiksi. Asia edistyikin niin pitkälle, että olimme valmiit työhön ryhtymään, mutta silloin Coller sairastui äkisti.

- Olivatko tällöin jo kaikki hänen hallussaan olleet käsikirjoitukset teidän tiedossanne?

- Ei. Ja tässä tuleekin hämmästyttävin kohta. Vasta kuolinvuoteellaan, kun kieli oli jo kangistumassa, ja saavuttuani hänen vuoteensa viereen, hän sai selvästi sanotuksi, minkä hän ymmärsi olevan Jumalan tahdon. Sitten hän ilmoitti käsikirjoitusten lopullisen säilytyspaikan. Kun tiesin, että hän osoittaa minulle paikkaa, missä talo oli purettu, kivijalka oli jään ja arvottoman tavaran peitossa, olin suuresti hämmästynyt ilmoituksesta. Siellä nimittäin oli lisää käsikirjoituksia, suurin osa hänen hallussaan olleista Laestadiuksen teoksista. Vähintäkään loukkaamatta vanhusta päivittelin kuitenkin, että kun setä ei ollut sentään aikaisemmin minulle niistä maininnut. Siihen vastasi kuoleva vanhus hyvin selvästi, ettei hän ollut enää muistanut eikä tietänyt niitä hallussaan oleviksikaan. Tässä oli syvästi liikutettu. Minä en tuntenut itselläni olevan mitään ansiota tai osallisuutta tässä asiassa. Jumala itse huolehtii asiansa, palautti vanhuksen mieleen tärkeän asian. Sillähän Colleri-setä minua usein lohduttikin, että Herra on tämänkin asian hoitava ja pitävä huolensa sanansa säilymisestä. Minä tunsin itseni hyvin pieneksi ja heikoksi seisoessani kuolevan miehen vuoteen vieressä ja sanoessani jäähyväisiä kalliille vanhukselle.

Tässä pastori Tuukkaselle oli kiireellinen lähtö matkalle. Mutta palattuaan lupaa kertoa lisää siitä ihmeellisestä löydöstä, jonka hän teki kuolevan vanhuksen osoittamasta paikasta. Silloin saadaan kuulla lisää tästä merkillisestä asiasta, laatuaan merkillisemmästä, mitä Amerikan suomalaisten keskuudessa lienee milloinkaan kuultu.

-           

---

[1] Kollerin sukujuuret ovat ilmeisesti Suomen Kolarissa

[2] Michiganin Kuparisaarella vuosina 1915 – 1957 ilmestynyt suomenkielinen sanomalehti

[3] Calumetissa Michiganissa vuosina 1930 – 1957 ilmestynyt sanomalehti.

[4] Andrew (A. V.) Tuukkanen toimi Suomi synodin pappina Calumetissa Michiganisssa.