Myynnissä olevaa työväenhistoriaa - Miehikkälän työväentalo

Miehikkälän työväentalo 17.6.2017

Talon myyntiesitteessä kerrotaan rakennuksen
valmistuneen noin vuonna 1910. Selasin läpi
Saivikkalan työväenyhdistystä koskevat uutiset
vuosilta 1906 - 1910. Niiden perusteella talon
valmistumisajankohdaksi hahmottuu syksy 1908.
Oheinen ilmoitus talon vahtimestarin toimeista oli
Eteeenpäin-lehdessä 24.9.1908.

Miehikkälän kirkonkylällä, noin kilometri keskustasta etelään, Virojoelle vievän tien varressa, seisoo noin vuonna 1908 rakennettu punainen työväentalo odottaen varakasta, korjaustaitoista ja suojeluintoista ostajaa. Pysähdyin kuvaaman rakennusta pyöräillessäni Miehikkälän kyläteillä viime viikolla. Samalla keskustelin naapurissa asuvan isännän kanssa, joka päivitteli minulle rakennuksesta pyydettyä hintaa.  Kyseinen pysähdys innosti allekirjoittaneen selvittämään Miehikkälän työväenliikkeen historiaa.  Huomasin samalla, että kunnan työväenliikkeen historia jää Yrjö Varpion kirjoittamassa  kirjassa Vanhaa Miehikkälää erittäin ohuesti käsitellyksi. Yksi syy saatta olla se, että työväenliike ei Miehikkälän pitäjässä saanut missään vaiheessa hallitsevaa asemaa. Tosin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa sosialidemokraattinen puolue sai melko vahvan äänisaaliin, nimittäin toiseksi suurimman. Eniten äänestettiin nuorsuomalaisia (619 ääntä), sosialidemokraattien äänisaalis oli lähes yhtä suuri (602), kolmanneksi eniten ääniä sai suomalainen puolue (245). Myöhemmin kunnan valtapuolueeksi noussut maalaisliitto alkoi saada kannatusta pitäjässä vasta 1910-luvun lopulla.

Miehikkälän (Saivikkalan) työväenyhdistys on perustettu vuonna 1906.

Tämä historiallinen rakennus on myynnissä, hintapyyntö 45 000 euroa.

Varoja Miehikkälän Saivikkalan työväenyhdistykselle kerättiin
lukuisilla arpajaisilla, iltamilla ja kansanjuhlilla.
Eteenpäin 25.7.1907.

Miehikkälän enimmäinen työväenyhdistys perustettiin Pitkäkoskelle tammikuussa 1906. Samana vuonna oma yhdistys perustettiin myös Saivikkalaan (Kirkonkylä), seuraavana vuonna Suurmiehikkälään ja vuonna 1908 Muurolaan ja Salomiehikkälään. Kun vuonna 1909 perustettiin yhdistys vielä Hurttalaan, oli kunnan alueella toiminassa kuusi sosialidemokraattien hallussa ollut työväenyhdistystä. Suurin näistä oli Saivikkalan yhdistys, jonka jäsenmäärä lähenteli sataa henkeä. Vuoden 1917 eduskuntavaaleissa sosialidemokraattien äänisaalis oli 577 ääntä eli yli kolmannes anneruista äänistä. Levottomat olot vuonna 1917 heijastuivat marraskuussa 1917 siten, että kuntaan perustettiin työväen järjestyskaarti. Saivikkalan työväentalolla pidettiin lisäksi marraskuussa kansalaiskokous, jonka edustajat kävivät seuraavana päivänä vaatimassa kansakoulun ja kauppaliikkeiden sulkemista, tosin turhaan. Punakaarti perustettiin Miehikkälän Saivikkalassa jo 14.2.1918, mutta ilmeisesti mihinkään käytännön toimenpiteisiin ei ryhdytty. Vasta 10.3.1918 saatiin tuumasta toimeksi, mutta tässä aloitteentekijänä olivat Haminan punaiset. Punakaartiin liittyi tällöin 20 miehikkäläläistä. Vuosien 1917 - 1918 tapahtumat heijastuivat paikallisten työväenyhdistysten toimintaan niin, että Pitkäkosken yhdistyksen jäsenmäärä kaksinkertaistui, ja Saivikkalan sekä Salomiehikkälän jäsenmäärät pysyivät kutakuinkin samana. Sen sijaan Suurmiehikkälän, Muurolan ja Hurttalan yhdistysten toiminta tukahtui kokonaan. 

Sisällissodan jälkeisestä poliittisista voimasuhteista saa kuvan tarkastelemalla vuoden 1919 eduskuntavaalien äänimääriä. Vaaleissa ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi osoittautui  maalaisliitto, joka onnistui keräämään 1032 ääntä. Sosialidemokraattinen puolue säilyi kakkosena , mutta äänisaalis oli nyt enää 292 ääntä. Kokoomus joutui tyytymään 108 ääneen ja edistyspuoluetta tuki vain 41 miehikkäläläistä. Kunnallisvaaleissa porvarilliset puolueet muodostivat vaaliliiton 1920- ja 1930-luvuilla. Tämä sai valtuustoon yleensä 13 - 14 edustajaa. Sosialidemokraattisella puolueella oli ensin neljä, myöhemmin kolme valtuutettua. Sotavuosien jälkeen sosialidemokraattisen puolueen edustajien määrä nousi vuoden 1950 vaaleissa viiteen, mutta vuonna 1968 valtuutetuja oli enää kaksi. Kommunistien ja SKDL:n kannatus ei koskaan noussut niin suureksi, että se olisisaanut edustajansa läpi valtuustoon.

Varma Kosto, Aito Varis ja Mato-Alli

Mato-Alli
Kuva PKM

Lapsuudessani kuulin tarinoita kolmesta pohjoiskarjalaisesta hahmosta, jotka ovat jääneet ikuisesti mieleeni. Ensimmäisenä tutustuin jo alle kouluikäisenä Aito Varikseen. Tämä Pohjois-Karjalan keskussairaalan kirurgian ylilääkäri leikkasi minulta kaulasta lähes kananmunan kokoisen paiseen pois. Pienen pojan mieleen jäi tämä lääkäri nimenomaan erikoisen nimensä, ei kivuliaan leikkauksen takia. Myöhemmin kuulin tästä huumorintajuisesta lääkäristä lukemattomia tarinoita, joista yksikään ei ikävä kyllä ole jäänyt muistini sopukoihin.  Aito Variksen tarinakerrontalahjasta on onneksi näyte Soakkunoita-lehdessä 1/2003, sivu 13.

Värikäs henkilö oli myös kokoomuksen kansanedustaja Alli Vaittinen-Kuikka.

Kun 1960- ja 1970-luvuilla avasi maakuntalehti Karjalaisen, sivuilla loisti usein Mato-Allin tomera hahmo. Hän sai lempinimen Mato-Alli lapamatotaudin häviämiseen johtaneesta uraauurtavasta työstä 1950-luvulla.Kätilöopistosta vuonna 1942 ja Helsingin sairaanhoitajaopistosta 1947 valmistunut Vaittinen- työskenteli Kätilöopiston opettajana sekä valmistavan koulun opettajana ja johtajana 1947–49.Tämän jälkeen hän toimi Kärkölässä terveyssisarena ja kätilönä 1vuosina950–51, Valkeakosken sairaalan ylihoitajana 1951–53 ja SPR:n Karjalan piirin terveyssisarena 1953–60. Kansanterveystyön parissa Vaittinen-Kuikka muistetaan erityisesti lapamadon nitistäjänä. Hän liikkui koko 1960-luvun lääketehdas Medican tieteellisenä assistenttina valistamassa kansaa matolääkkeet kassissaan. Vaittinen-Kuikka tuli tunnetuksi myös suorapuheisena poliitikkona. Kokoomuslainen Vaittinen-Kuikka valittiin Pohjois-Karjalasta eduskuntaan 1966 ja hänen edustajakautensa kesti vuoteen 1979 saakka. 1960-luvulla Vaittinen-Kuikka vastusti puoluetukea ja varoitti valtiota jakamasta kulkutaudin tavoin leviävää "epideemistä" rahaa. Nyt 50 vuotta myöhemmin voimme kai todeta Mato-Allin olleen harvinaisen oikeassa. Suurimman huomion Vaittinen-Kuikka sai kuitenkin ristiretkestään pornografisina pitämiään julkaisuja vastaan. Hän toimitti 60 kansanedustajan allekirjoittaman kirjelmän ja nipun alan lehtiä oikeusministeriöön 1971. Vaaditut syytteet jätettiin nostamatta.

Kolmas alussa mainitsemani hahmo oli sosialidemokraattinen kansanedustaja Varma Kosto Turunen.

Kuulin monet kerrat tarinan, että Varma Koston isä olisi kuollut keväällä 1918 sisällissodassa. Tämän takia äiti olisi antanut isän kuoleman jälkeen syntyneelle pojalle nimet VARMA KOSTO. Tämä urbaani legenda ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Varma Kosto oli keväällä 1918 jo viisivuotias. Hänhän oli syntynyt nimittäin jo 17.3.1913. Urbaanin legenda muutkaan faktat eivät pidä paikkansa. Varma Koston isä Otto Aleksander kuoli kyllä sisällissodan seurauksena, mutta vasta 19.1.1920 Tammisaaren vankileirillä. Hän ilmeisesti menehtyi vankileireillä riehuviin tautiepidemioihin. Kyllähän Otto Aleksanderin pojalla aivan varmasti jäi jotakin hampaankoloon isänsä kuoleman välillisesti aiheuttaneita valkoisia kohtaan. Eikä työväenluokan ääni kalastellessa tuolla urbaanilla legendalla ollut ainakaan kannatusta vievää vaikutusta. Vain 26-vuotiaana eduskuntaan valitun Varma Koston valtiopäivämiesura oli pitkä, vuodesta 1939 vuoteen 1962. Liekö kannatusta tuonut ura Esa Pakarisen Keskiyö-yhtyessä, joka kierteli esiintymässä 1930-luvulla Pohjois-Karjalan työväentaloilla. Varma Kosto aloitti yhtyeessä aluksi rumpalina ja jatkoi myöhemmin laulajana ja trumpetistina.