Saimaan kanavan museo

Saimaan kanavan museon portti

Lappeenrannassa sijaitsee yksi museo, joka ei mielestäni ole saanut sellaista huomiota, joka sille ehdottomasti kuuluisi. Kyseessä on Saimaan kanavan museo Mälkiän – Mustolan alueella osoitteessa Sulkuvartijankatu 16. Saimaan kanavan museorakennukset, pihapiiri ja päärakennuksen alapuolella levittäytyvä puutarha kertovat vanhan Saimaan kanavan toiminnasta ja elämästä kanavan ympäristössä. 

Kanavamuseon päärakennus oli jo vuonna 1846 kanavatyömaan ensimmäisen lohkon työpäällikön asuntona. Kun kanava valmistui vuonna 1856, rakennus laajennettiin kanavan yläpiirin päällikön virkataloksi. Myöhemmin se oli kanavakasöörin virkatalona ja konttorina. Talon päädyssä oli tuohon aikaan kuisti, jonka kautta laivurit kulkivat tullessaan maksamaan kanavamaksuja. Kasöörikonttori siirtyi vuonna 1933 uuden sulun vieraan ja rakennus jäi asuinkäyttöön.

Päärakennusta modernisoitiin 1970-luvun lopulla sisäpuolelta, mutta ulkopuoli on säilynyt melko hyvin vanhassa asussaan. Vuodesta 1995 lähtien rakennuksessa on toiminut kanavamuseo, kahvio ja museokauppa. Kahvio ja museo ovat avoinna kesäisin.

Päärakennuksen pihapiirissä on vanha aittarakennus sekä Thure Hellströmin suunnittelema keltainen ulkorakennus, jossa oli navetta, sikala ja kanala. Piiripäällikön virkatalon ympärille rakennettiin komea puutarha, jota kanavan puutarhurit hoitivat. Puutarha oli vuosikymmenien aikana kasvanut umpeen, mutta se on palautettu entiseen muotoonsa.

Kuten ohessa olevista kuvista näkyy, museon miljöö on ainutlaatuinen. Lukemattomia kertoja olen pysähtynyt sitä ihailemaan. Se minua ihmetyttää, miten vähän sekä kanavamuseota että koko Saimaan kanavan Suomen puoleista osuutta on hyödynnetty matkailussa. Kuutostien remontissa tehtiin kyllä alas kanavan varteen johtavat rampit, mutta ne päättyvät – ei minnekään. Tämä alue on kuin ruususen unta nukkuva jalokivi. 

Pyöräretki 18.10.2015 reitillä Lappeenranta - Kansola - Konnunsuo - Lappeenranta

Sunnuntaiaamuinen näkymä Kaarnantieltä Lyytikkälän kyläaukeille

Näkymä Kansolan sillalta Lauritsalan suuntaan

Näkymä Kansolan sillata Nuijamaan suuntaan

Suomen ehkä kansainvälisimmän maaseutukylän kyltti Ruokolasta
tulevan tien varressa

Joutsenon vastaanotto- ja säilööottokeskus entisessä
Konnunsuon vankilassa

Ympärillä leviaa komea suomalainen peltomaisema

Konnunsuon entinen koulu

Kolkkoja ovat majoitusrakennukset

Sunnuntaisen pyöretkeni tavoitteena oli käydä kuvaamassa kaksi lakkautettua entistä kyläkoulua. Polettuani Nuijamaalle vievää tietä Lempiälään poikkesin Nuijamaantieltä Mäenpääntielle. Tien liittessä Kaarnantiehen, jatkoin sitä pitkin kohti Kansolaa. Kaunis aurinkoinen sää suosi matkantekoani jälleen, kuten lähes koko syksyn ajan. Pysähdyin toviksi ihailemaan Lyytikkälän kylän peltoaukeita, jonka jälkeen jatkoin Saimaan kanavan ylittävälle Kansolan sillalle. Koukkasin ihailemaan myös vanhan kanavauoman vartta, jossa paikoin on edelleen käytössä vielä vanha kanavatiekin.

Jatkoin Kaarnantietä Kansolan läpi Joutsenontien risteykseen. Siellä käänsin kulkurini kohti Konnunsuota. Ruokolan kylän peltoaukeitten jälkeen edesssä siintivätkin jo Konnunsuon entisen vankilan rakennukset. Kävin siellä kerran Konnunsuon toimiessa vielä vankilana. Tutustuimme noin 25 vuotta sitten vankilan toimintaan oppilaiden kanssa. Muutama vuosi myöhemmin yritin viedä sinne lakitiedon kurssilaisia, mutta tässä välissä olivat ohjeet muuttuneet. Vankila ei ottanut enää vastaan vierailevia oppilasryhmiä. Ilmeisesti viranomaisten mielestä saattaisi joillekin nuorille pelkän vierailun perusteella syntyä liian hohdokas kuva "kiven sisällä" olosta.

Kuvasin aluksi lakkautettua Konnunsuon koulua peltoaukean takaa. Sen jälkeen ajelin pyörälläni ympäri - ämpäri vankila-aluetta, joka on siis nykyisin pakolaisten vastaanotto- ja säilöönottokeskus.  Entinen vankila ei ole kyllä miellyttävin asuinpaikka, mutta sen ympäristössä on mahtava luonto laajoine peltoaukeineen. Pakolaisten "discomusiikista" pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet, jotka ovat leirityneet osittain jopa vankilan maatilarakennusten väliin. Ajoittain satoihin lintuihin nousevat parvet kohoavat ilmaan nostaen "discomusiikin" volyymia huomattavasti. Jututin muutamia pakolaisia, kaksi heistä oli Aleppon kaupungista, Syyriasta. Toinen heistä olisi ulkonäön perusteella käynyt supisuomalaisesta punaisine hiuksineen ja partoineen.

Kaikki vastaantulijat joko tervehtivät oma-alotteisesti tai vastasivat tervehdykseeni. Pienet pojat hakivat heti kontaktia. Lapsia näkyi paljon, ja lastenrattaita oli talojen edessä. Koko alue oli erittäin rauhallinen, touhu verkkaisen uneliasta, Yksi ainut isohko miesporukka näkyi olevan koolla, seisoskeli sisääntuloportin luona.

Vierailu paikallisessa kuppilassa oli mielenkiintoinen. Hinnasto oli suomen lisäksi arabiaksi. Kuppilan omistaja oli tyytyväinen pakolaisiin, kehui heitä ja haukkui suomalaiset rasistit, oli todella vihainen näille. Hänellä ei ole ollut ongelmia pakolaisten kassa, sen sijaan joskus kantaväestön kanssa. Nämä paikalliset/muualta tulleet  rasistit kuulemma käyvät aika ajoin liimailemassa kuppilan vessaan ja muualle natsimerkkejä ja jättävät rasistisia lehtisiä. Omistaja kertoi tekevänsä niistä aina rikosilmoituksen. Poislähtiessäni paikalle ilmeistyi moottoripyörineen liivijengi. Huikkaisin heille lähtiessäni, että ottakaa romuillanne polkupyöräni kiinni...

Konnusuolta vie kilometrien pituinen viivasuora tie kohti Lappeenrantaa. Kivisaaren kohdalla on tien vieressä Lentolaivue 12:n muistomerkki, jonka huomasin tällä kertaa ja kävin kuvaamassa. Soskuan sulun jälkeen piipahdin vielä ottamassa kuvan kanavan varressa olevasta neuvostoliittolaisten sotavankien muistomerkistä. Sen jälkeen alkoikin paluumatkan loppuosa lievässä vastatuulessa.

Ps. Toinen aikomistani kyläkoulujen kuvauksista tyssäytyi nykyisten omistajien kuvauskieltoon.

Lisämajoitustilaa on saatu teltoista

Entisisä vankilarakennuksia, nykyisiä pakolaisten majoitustiloja

Taustamusiikista pitävät huolen tuhannet valkoposkihanhet

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Köyhäinkoulu, kansakoulun edeltäjä 1854 - 1865

Emma Savander, yksi koyhäinkoulun "puuhanaisista".

Maassamme ryhdyttiin 1840-luvulta lähtien perustamaan filantrooppisessa hengessä köyhäinkouluja. Päämääränä oli tarjota kaupunkien orvoille ja köyhien perheiden lapsille perustiedot ja -taidot uskonnossa, lukemisessa, kirjoittamisessa ja laskennossa. Täkäläinen Rouvasväenyhdistys perusti myös Lappeenrantaan vuonna 1854 köyhäinkoulun. Koulun perustamisajatuksen esitti postimestari Fredrik Jaenischin Helsingissä asunut tytär Sofie Lappeenrannassa asuneelle sisarpuolelleen Maria Arppelle. Tämä epäili, ettei yksikään miespuolinen henkilö täällä ole kiinnostunut asiasta. Niinpä hän päätti kutsua vain rouvasväkeä koolle. Puuhanaisiksi ryhtyivät Maria Arppen lisäksi Emma Savander, Elisabet (Liliana) Merlin ja Sofie Stråhlman. Kun Rouvasväenyhdistys järjesti koulun hyväksi arpajaisia, tanssiaisia ja teatteri-iltoja, saatiin kaupungin miehetkin innostumaan asiasta. Miesten pelihimokin valjastettiin kouluasian hyväksi, kun iltamasalin viereisiin huoneisiin järjestettiin vuokrattavaksi pieniä pöytiä kortinpeluuseen. Arpajaiset, tanssiaiset ja muut illanvietot tuottivat hyvin, sillä kaupungin seuraelämässä elettiin vilkasta aikaa Krimin sodan ja Saimaan kanavan rakentamisen vuoksi.

Kehruuhuoneen saarnaaja ja poikien köyhäinkoulun "primus motor"
ja opettaja August Magnus Tolpo vaimoineen.

Koulun toiminta käynnistyi 1.10.1854. Sitä pidettiin pääasiassa Koulukadulla ” Müllerin mamselleilta”, eli Maria ja Carolina Müllerilta vuokratussa piharakennuksessa olleessa kolmessa pienessä kamarissa. Vuokraa maksettiin koulutalosta alkuvuosina 18 ruplaa, mutta se kohosi vähitellen 33 ruplaan vuodessa. Ensimmäisenä opettajana oli vuonna 1825 Sumiaisissa syntynyt papintytär Johanna Sofia Calonius, jonka leskeksi jäänyt äiti työskenteli kehruuhuoneella mestarina. Johanna oli osallistunut jo koulun perustamistoimiin ja perimätiedon mukaan hän olisi hoitanut opetustyötään palkatta. Koulun tilit kuitenkin osoittavat, että opettajalle maksettiin jo vuonna 1855 40 ruplan vuosipalkka, joten vain ensimmäiset kuukaudet toimittiin täysin vapaaehtoisin voimin. Vuonna 1858 opettajaksi tuli kirjuri Jeremias Piispasen tytär Pauliina Piispanen. Piispasen palkka oli alussa 40, myöhemmin 50 hopearuplaa vuodessa. Myös Rouvasväenyhdistyksen jäsenet osallistuivat opettamiseen. Kirjoittamista harjoiteltiin aluksi ajan tavan mukaan luupuikolla erillisessä laatikossa olevaan hiekkaan. Kirjoittaessa seisottiin laatikon vieressä ja väillä laatikon hiekkapinta tasattiin tarkoitusta varten valmistetulla jyrällä. Laskennon opetuksessa käytettiin kivitauluja. Uskontoa opetti ilmaiseksi joku seurakunnan papeista, aluksi pastori G. Monell. Tytöille opetettiin myös käsitöitä, lähinnä kehruuta ja kankaankudontaa. Oppilaita koulussa oli keskimäärin 14 vuodessa. Oppilaiksi otettiin yksinomaan köyhiä tyttöjä, jotka sekä ikänsä että kehityksensä puolesta olivat hyvin eri tasolla. Koulua käynyt oppilas muistellut oppitunteja myöhemmin, että siellä välistä opetuksenkin kestäessä kävi korvia huumaava melu ja meteli, puheen porina ja äänen pärinä.

August Magnus Tolpon muistokirjoitus
Suomi no 78, 28.9.1892

Poikien köyhäinkoulu perustettiin Lappeenrantaan vuonna 1861 kehruuhuoneen saarnaajan, pastori August Magnus Tolpon (1819 - 1892) aloitteesta. Kaupungissa oli ollut aikaisemmin käsityöläisten oppipojille tarkoitettu sunnuntaikoulu ja poikien ala-alkeiskoulu. Silti kaupungissa oli Tolpon sanojen mukaan alaikäisiä poikia, jotka surullisina nähtiin harhailevan kaupungin kujilla ja kaduilla ollen vailla kodin kasvatusta hyveisiin ja Jumalanpelkoon ". Varat koulua varten kerättiin Tolpon järjestämällä keräyksellä, jonka tuotto oli 35 ruplaa ja 85 kopeekkaa. Tämän lisäksi pyydettiin avustusta kaupungin porvaristolta. Raastuvankokous myönsikin verovaroista koululle veroäyreihin sidotun vuosittaisen avustuksen (5 kopeekkaa äyriltä) kokouksessaan 6.11.1861. Samalla koulun johtokuntaan valittiin kaupungin edustajaksi ja puheenjohtajaksi kauppias Carl Savander. Poikien köyhäinkoulu toimi tyttökoulun tiloissa iltaisin kaksi tuntia kerrallaan. Oppilaiksi otettiin 7-13-vuotiaita poikia. Koulun ilmoittautui sen aloittaessa toimintansa 20 poikaa. Vuonna 1865 koulun yhteinen oppilasmäärä oli 41. Tyttöjen ja poikien köyhäinkouluilla oli yhteinen taloudenpito. Poikien köyhäinkoulun opettajaksi valittiin edellä mainittu pastori Tolpo. Hänelle maksettiin palkkana 100 hopearuplaa 12 viikkotunnista. Näistä kaksi uskontotuntia oli tyttöjen kanssa yhteisiä.

Nuijamaan Sormuskivi

Nuijamaan Sormuskivi

Tämänpäiväiseksi (17.5.2015) pyöräilyreittini ääripisteeksi valitsin Nuijamaan. Pyöräilin sinne vanhaa Viipurintietä Rapattilan kautta. Viimeksimainitussa kylässä kuvasin edesmenneen kyläkoulun. Saavuttuani Nuijamaalle pysähdyin ensiksi Sormuskivelle. Se sijaitsee Kirkolle vievän Tassiantien varressa. Sormuskiven takana sijaistevat vanhan kansakoulun rakennekset ja tien vastakkaisella puolella lähempänä kirkkoa entinen pitäjäntupa, joka on nykyisin yksityisasuntona.

Keskeisellä paikalla kirkonmäellä sijaitsevasta Sormuskivestä on monta tarinaa. Yhden tarinan mukaan olisi ratsastaja aikoinaan kiivennyt vedonlyönnin takia hevosineen kiven päälle Tämä tapahtui kapeita kierreportaita pitkin. Ylösmeno onnistui, mutta paluussa ilmeni ongelmia. Hevonen ei nimittäin päässyt laskeutumaan kierreportaita alas. Ongelma ratkaistiin asettamalla pitkiä riukuja kiven viereen. Alle asetettiin vielä heiniä pehmikkeiksi ja loimiin kääritty hevonen laskettiin kyljellään alas. Tarinan mukaan kiven päälle johtaneet raput poistettiin tämän jälkeen.

Sormuskiven infotaulu

Toisen tarinan mukaan kiven päältä olisi löytynyt ihmiskäsi. Kun nälkävuosien aikana ihmisiä kuoli paljon nälkään, olisi perimätiedon mukaan lintu tarrannut kuolleen käteen, koska siinä kimalsi sormus. Käsi irtosi jo mädänneestä ruumiista, mutta jäi kiven päälle, kun lintu ei saanutkaan sitä irti sormesta. Tämä tarina on antanut nimen Sormuskivelle.

Rakkaalla kivellä on siis monta tarinaa. Yhden mukaan kiven päällä olisi ollut Saimaan kanavan rakentamisen aikaan jonkinlainen paviljonki tai huvimaja. Siellä pidettiin työmaan herroille kahvi- ja punssikestejä. Kivi on yksi Suomen suurimmista siirtolohkareista ja nykyisin se on suojelukohde. Kun Nuijamaan miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin talvisodan kynnyksellä 13.10.1939, kokoontumispaikkana oli Sormuskivi.

Nuijamaan miesten talvisotaanlähdön muistolaatta

Tietoja Luukkaan kylän historiasta

Näkymä Saimaan Kanavalta 1900-luvun alusta

Tämäkin kooste löytyi Lappeenrannan kaupunginarkistosta, jossa säilytetään Luukkaan koulun varhaisinta arkistoaineistoa. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, Lappeen kuntaan perustettiin vuonna 1925 historiatoimikunta. Sen tavoite oli kunnan historian kirjoittamisen käynnistäminen. Kirjoittajiksi valittiin amanuenssi Ragnar Rosén ja kansakoulujen tarkastaja T.G.Murto. Näistä jälkimmäisen  teos Lappeen pitäjän historia II vuodesta 1784 nykypäiviin ilmestyi vuonna 1929. Historiatoimikunta lähetti kyselylomakkeita varsinkin opettajille, jotka sitten tekivät haastattelut ja niistä kootut muistiinpanot.

Tietoja Luukkaan kylän historiasta

I
Luukkaan kylässä on n.k. Myllymäki saanut nimensä tuulimyllystä, joka on ennen sijainnut mainitulla mäellä. Samoin pistää Saimaaseen n.k. Myllyniemi, jossa ennen harjoitettiin tervanpolttoa.

II
Luukkaan maat on ennen omistanut joku sotaherra, josta ei ole lähempää tietoa. Sittemmin noin 150 vuotta takaisin siirtyivät nykyisten maanomistajain esi-isät tänne Luukkaalle Lappeen pitäjän Wilkjärveltä ja olivat he sukunimeltään Häkämies. Nykyiset Luukkaan molemmat talot olivat ennen yhtenä talona ja ovat kai Häkämiehet aikojen kuluessa omistaneet sukunimekseen Luukas luultavasti paikan nimen mukaan. Mistä taas paikkakunta on omituisen nimensä johtanut, sitä eivät nykyiset asukakat tiedä. Muu mäkitupa-asutus on paikkakunnalle syntynyt sen mukaan, kun tehdaslaitoksia on paikkakunnalle perustettu.

Kaskenpolttoa harjoitettiin kylässä vielä noin 30 vuotta sitten. Talossa asui myös paitsi talonväkeä myös n. k. läksiäimiä, jotka elivät satunnaisilla töillä. Oli myös talolla torppareita, jotka tekivät veronaan hevos- ja jalkatyöpäiviä taloon. Talosta liikenevä tavara vietiin Lappeenrantaan ja käytiin talosta taloon sitä kauppaamassa. Noin 60 vuotta sitten perustettiin ennen mainittuun Myllyniemeen höyrysaha, joka oli pitäjän ensimmäisiä tehdaslaitoksia. Sen omisti liikemies Paul Jakovleff Wiipurista. Mainittu tehdaslaitos herätti aikoinaan ihmettelyä, ei ainoastaan paikkakunnan asukkaiden, vaan ympäri pitäjää kävivät uteliaat sitä katsomassa.

Luukkaan talossa löytyy verokuittikirja alkaen vuodesta 1817. Siinä on yhdistettynä useanlaisia veroja ruplina ja kopekkoina maksettava. Näistä veroista mainitsen: Goduschna, vaivaisvero, viinanpolttoraha ja edellisen vuoden heinäsäätö..

Kansanopetus supistui lukutaidon ja kristinopin alkeiden saavuttamiseen. Koulumestari E. Suninen piti n.k. laiskakoulua eri osissa pitäjää.. Nimi johtui siitä, että pitäjän silloinen kappalainen Holmström lähetti lukutaitoiset pois koulusta ja ainoastaan lukutaidottomat n.k. laiskat saivat käydä koulua.

Kihlajaisia kutsuttii liitoksiksi. Kun sulhanen tuli taloon, sai hän etsiä morsiamensa, joka meni piiloon kamariin tai muun rahvaan joukkoon. Kun sitten sulhanen löysi omansa, toi hän hänet keskelle tuvan lattiaa, jossa liitokset toimitettiin. Tämän jälkeen vasta sulhanen riisui päällysvaatteensa ja nautti talon vierasvaraisuudesta. Sitten mentiin pappilaan kuulutukselle.

Edellämainitut tiedot on antanut talon vanha emäntä Anna Luukas ijältään 65 vuotias ja samoin emäntä Maria Luukas, ijältään 64 vuotias, molemmat Lappeen Luukkaalta.

Koulutietoja

Helmikuun 15 p:nä 1913 päätti Lappeen kunnanvaltuusto kokouksessaan, että Lappeen pitäjän Luukkaan ja Hakalin kylät eroitetaan Lauritsalan koulupiiristä ja näitä kyliä varten rakennetaan Lappeen pappilan virkatalon maalle kahden opettajan koulu, jonka tulee olla valmiina 1 P:nä elokuuta 1913. Koulurakennus päätettiin rakennettavaksi Y. Sadeniemen piirustusten mukaisesti, ja jätettiin töiden valvominen koulun johtokunnan huoleksi, joka samalla toimi rakennustoimikuntana ja valtuutettiin johtokunta palkkaamaan töiden valvomista varten ammatttitaitoinen henkilö:

Edellämainitun valtuuston päätöksen johdosta ryhtyikin koulun johtokunta rakennuspuuhiin antaen koulun rakentamisen urakana rakennusmestari K. L. Niemisen suoritettavaksi. Työt valmistuivatkin aikanaan, niin että koulu pääsi alkamaan toimintansa elokuussa 1913.

Koulun puuhaajoina ja sen toiminnan eteenpäinviejinä on ennen muita mainittavat maaniviljelijä P.F.Luukas, liikemies A. J. Huttunen, työmiehet Juho Varis, Taavetti Kapiainen, Elias Tersa ja E. A. Seppänen.

Koulun opettajina ovat toimineet:
Jalmari Saarinen  1.8.1913 – 31.7.1918
Edit Kettunen 1.8.1913 – 31.7.1914
Iida Johanna Wirkkanen 1.8.1914 -
Josef Sorvali 1.8.1918 -
Siiri Wendla Aura 28.9.1920 – 31.7.1921
Naemi Wirtanen 1.8.1921 – 31.7.1922
Tyyne Aino Mäkelä 24.9.1921 – 31.7.1922
Levi Aleksanteri From 1.8.1922 -

Luukkaalla 28.12.1926
Josef Sorvali