Myynnissä olevaa työväenhistoriaa - Miehikkälän työväentalo

Miehikkälän työväentalo 17.6.2017

Talon myyntiesitteessä kerrotaan rakennuksen
valmistuneen noin vuonna 1910. Selasin läpi
Saivikkalan työväenyhdistystä koskevat uutiset
vuosilta 1906 - 1910. Niiden perusteella talon
valmistumisajankohdaksi hahmottuu syksy 1908.
Oheinen ilmoitus talon vahtimestarin toimeista oli
Eteeenpäin-lehdessä 24.9.1908.

Miehikkälän kirkonkylällä, noin kilometri keskustasta etelään, Virojoelle vievän tien varressa, seisoo noin vuonna 1908 rakennettu punainen työväentalo odottaen varakasta, korjaustaitoista ja suojeluintoista ostajaa. Pysähdyin kuvaaman rakennusta pyöräillessäni Miehikkälän kyläteillä viime viikolla. Samalla keskustelin naapurissa asuvan isännän kanssa, joka päivitteli minulle rakennuksesta pyydettyä hintaa.  Kyseinen pysähdys innosti allekirjoittaneen selvittämään Miehikkälän työväenliikkeen historiaa.  Huomasin samalla, että kunnan työväenliikkeen historia jää Yrjö Varpion kirjoittamassa  kirjassa Vanhaa Miehikkälää erittäin ohuesti käsitellyksi. Yksi syy saatta olla se, että työväenliike ei Miehikkälän pitäjässä saanut missään vaiheessa hallitsevaa asemaa. Tosin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa sosialidemokraattinen puolue sai melko vahvan äänisaaliin, nimittäin toiseksi suurimman. Eniten äänestettiin nuorsuomalaisia (619 ääntä), sosialidemokraattien äänisaalis oli lähes yhtä suuri (602), kolmanneksi eniten ääniä sai suomalainen puolue (245). Myöhemmin kunnan valtapuolueeksi noussut maalaisliitto alkoi saada kannatusta pitäjässä vasta 1910-luvun lopulla.

Miehikkälän (Saivikkalan) työväenyhdistys on perustettu vuonna 1906.

Tämä historiallinen rakennus on myynnissä, hintapyyntö 45 000 euroa.

Varoja Miehikkälän Saivikkalan työväenyhdistykselle kerättiin
lukuisilla arpajaisilla, iltamilla ja kansanjuhlilla.
Eteenpäin 25.7.1907.

Miehikkälän enimmäinen työväenyhdistys perustettiin Pitkäkoskelle tammikuussa 1906. Samana vuonna oma yhdistys perustettiin myös Saivikkalaan (Kirkonkylä), seuraavana vuonna Suurmiehikkälään ja vuonna 1908 Muurolaan ja Salomiehikkälään. Kun vuonna 1909 perustettiin yhdistys vielä Hurttalaan, oli kunnan alueella toiminassa kuusi sosialidemokraattien hallussa ollut työväenyhdistystä. Suurin näistä oli Saivikkalan yhdistys, jonka jäsenmäärä lähenteli sataa henkeä. Vuoden 1917 eduskuntavaaleissa sosialidemokraattien äänisaalis oli 577 ääntä eli yli kolmannes anneruista äänistä. Levottomat olot vuonna 1917 heijastuivat marraskuussa 1917 siten, että kuntaan perustettiin työväen järjestyskaarti. Saivikkalan työväentalolla pidettiin lisäksi marraskuussa kansalaiskokous, jonka edustajat kävivät seuraavana päivänä vaatimassa kansakoulun ja kauppaliikkeiden sulkemista, tosin turhaan. Punakaarti perustettiin Miehikkälän Saivikkalassa jo 14.2.1918, mutta ilmeisesti mihinkään käytännön toimenpiteisiin ei ryhdytty. Vasta 10.3.1918 saatiin tuumasta toimeksi, mutta tässä aloitteentekijänä olivat Haminan punaiset. Punakaartiin liittyi tällöin 20 miehikkäläläistä. Vuosien 1917 - 1918 tapahtumat heijastuivat paikallisten työväenyhdistysten toimintaan niin, että Pitkäkosken yhdistyksen jäsenmäärä kaksinkertaistui, ja Saivikkalan sekä Salomiehikkälän jäsenmäärät pysyivät kutakuinkin samana. Sen sijaan Suurmiehikkälän, Muurolan ja Hurttalan yhdistysten toiminta tukahtui kokonaan. 

Sisällissodan jälkeisestä poliittisista voimasuhteista saa kuvan tarkastelemalla vuoden 1919 eduskuntavaalien äänimääriä. Vaaleissa ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi osoittautui  maalaisliitto, joka onnistui keräämään 1032 ääntä. Sosialidemokraattinen puolue säilyi kakkosena , mutta äänisaalis oli nyt enää 292 ääntä. Kokoomus joutui tyytymään 108 ääneen ja edistyspuoluetta tuki vain 41 miehikkäläläistä. Kunnallisvaaleissa porvarilliset puolueet muodostivat vaaliliiton 1920- ja 1930-luvuilla. Tämä sai valtuustoon yleensä 13 - 14 edustajaa. Sosialidemokraattisella puolueella oli ensin neljä, myöhemmin kolme valtuutettua. Sotavuosien jälkeen sosialidemokraattisen puolueen edustajien määrä nousi vuoden 1950 vaaleissa viiteen, mutta vuonna 1968 valtuutetuja oli enää kaksi. Kommunistien ja SKDL:n kannatus ei koskaan noussut niin suureksi, että se olisisaanut edustajansa läpi valtuustoon.

Sosialidemokraattien kolhoosihaaveet

Virolainen kolhoosijuliste

Valtiopäivät 1945, aloite 144

Kirjoitin toista viikkoa sitten blogissani sosialidemokraattisten kansanedustajien kolhoosihaaveista vuosina 1945 ja 1946. Tuo minulle uusi asia löytyi sattumalta vanhoista sanomalehdistä. Varmistaakseni lehtiuutisten todenperäisyyden perehdyin eduskunnan pöytäkirjoihin, jotka vahvistivat artikkeleiden uutisannin todeksi.
Demarit eivät olleet haaveissaan yksin, sillä tätä ajoivat myös kommunistit ja heidän apujärjestönsä SKDL. Sotavuosien jälkeen ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 17.–18. maaliskuuta 1945. Niissä tapahtui voimakas siirtyminen vasemmalle.  Lakkautetun Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustajat eivät saaneet asettua vaaleissa ehdokkaiksi. Lisäksi yhdentoista kansanedustajan asettuminen ehdolle kiellettiin. Nämä Maalaisliittoon, Kokoomukseen ja SDP:hen kuuluneet kansanedustaja miellettiin liian saksalaismielisiksi tai "sotapolitiikan kannattajiksi". SDP kärsi ison tappion (35 edustajanpaikkaa) menettäessään asemiaan SKDL:lle, joka nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Sosialidemokraatit saivat eduskuntaan 50 paikkaa, SKDL 49. Yhdessä kyseisten puolueiden ääniosuus vaaleissa oli 48,55%.

Uuden eduskunnan kokoontuessa ei osa sosialidemokraattien kansanedustajista vitkutellut, vaan teki 18.4.1945 toivoumusaloitteen, jonka ensimmäinen allekirjoittaja oli alavieskalainen Heikki Simonen. Siinä esitettiin toive:

että hallitus viipymättä selvityttäisi, olisiko suurien maatalousyksikköjen sosialisoiminen meillä tarkoituksenmukaista, ja että tässä selvityksessä kiinnitettäisii huomioita niihin kokemuksiin, joita sosialisoitu maatalous on antanut Neuvostoliitossa.

Valtiopäivät 1945, aloite no 144

Toivomusaloitetta perusteltiin yhteensä kahden ja  puolen sivun verran. Poimin sieltä yhden kohdan (alleviivaukset ja tummennukset allekirjoittaneen):

Ei olisi millään tavoin ihmetletävää, vaikka Suomen valtio ei uudenkaan eduskunnan ja hallituksen ohjaamana ilman muuta lähtisi hankkimaan haltuunsa suurtiloja muodostaakseen niistä sosialisoituja talousyksiköitä. Kuitenkaan ei voida sulkea silmiä siltä, että Neuvostoliitossa sosialisoitu maatalous on ilmeisesti antanut varsin hyviä tuloksia, sen jälkeen kun sosialisoimistoimenpiteiden suurista ja paljon uhrauksia vaatineista alkuvaikeuksista oli selviydytty. Kun näin on tapahtunut naapurimaassamme, niin mitä aihetta olisi olettaa, etteikö sosialisoitu suurviljelys meilläkin atntaisi hyviä tuloksia.

Koko toivomusaloite (1144/1945, 18.4.1945), jonka allekirjoitti SDP:n 50:stä kansanedustajasta 20, löytyy kuvattuna ohesta.


Seuraavan vuoden helmikuussa samalla asialla oli jo sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän enemmistö eli 32 edustajaa 50:stä. Ensimmäinen allekirjoittaja oli oli tälla kertaa forssalainen Eino Raunio. Sen sijaan Heikki Simosen nimeä ei nyt löydy allekirjoittajien joukosta. Oliko Simonen tuulut jo toisiin ajatuksiin kolhoosimaatalouden ihanuudesta? SDP:n kansanedustajat halusivat pakkolunastaa suurtiloja tilattomien yhteisviljelyyn.

Tälla kertaa ehdotettiin eduskunnan päätettäväksi

että hallitus kiireellisesti valmistaisi ja antaisi Eduskunnalle esityksen sellaiseksi lainsäädännöksi, jolla suurtiloja voitaisiin ostaa tai pakkolunastaa valtiolle tilattomien yhteisesti viljeltäväksi elinaikaisella tai muulla vakaalla hallintaoikeudella.

Jälleen esikuvana oli Neuvostoliitto, Tässä lainaus  aloitteen perustelutekstistä:

Eikö suurtiloja olisi otettava kokonaisina valtiolle viljeltäväksi lähinnä samaan tapaan kuin kollektiivitaloudet Neuvostoliitossa, jossa saadut kokemukset tiettävästi ovat myönteisiä.

Näin jälkikäteen voinemme olla tyytyväisiä, etteivät Eino Raunion ja kumppaneiden aloitteet päässeet raunioittamaan maatalouttamme. Tekstiä kootessa  heräsi kieltämättä mieleeni kysymys siitä, mitä olisi tapahtunut, jos sosialidemokraatit olisivat saaneet pari kansanedustajaa enemmän vuoden 1945 vaaleissa? Olisiko puolue lähtenyt ajamaan maaseudun pakkokollektivisointia eduskunnan vasemmistoenemmistön turvin, koska puolueen kansanedustajien enemmistö näkyy sitä tukeneen?

Alla kuvattuna toivomusaloite 11/1946, 4.2.1946.

Valtiopäivät 1946, aloite no 110

Kolhoosiin, kolhoosiin!

Virolainen kolhoosijuliste. Vilja heilimöi, aurinko paistaa ja katseissa siintää valoisa tulevaisuus.

Kolhoosien perustaminen Suomeen myös demarien haaveissa!!!

Kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto oli onnistunut syksyllä 1944 pakottamaan Suomen erillisrauhaan ja maamme poliittisen johdon päällystakkina oli valvontakomissio, myös sisäpolitiikassa alkoi tapahtua. Kommunistit ja heidän apujärjestönsä SKDL saivat merkittävän vaalivoiton ja sosialidemokraattisen puolueen sisällä vahvistui äärivasemmiston kannatus. Niinpä osa sosialidemokraateista ajoi kolhoosien perustamista Suomeen. Vuoden 1945 valtiopäivillä teki 20 sosialistien edustajaa Heikki Simosen johdolla tästä eduskunnassa aloitteen. Kyseiset kansanedustajat olivat:

Heikki Simonen, Yrjö Kilpeläinen, Walter Kuusela, Elli Nurminen, Alpo Lumme, Väinö Kivisalo, Otto Muikku, Edvard Pesonen, A. K. Paasivuori, Yrjö Kallinen, P. A. Karjalainen, Juho Karvonen, H. S. Pesonen, J. F. Tolonen, Kauko Andersson, T. Bryggari, Urho Kulovaara, Samuli Tervo, Sylvi Kyllikki Kilpi ja K. Hakala.

Koska hanke ei toteutunut, tekivät saman puolueen edustajat uuden aloitteen vuonna 1946. Nyt perusteluissa todettiin, että ”suurtiloja olisi otettava kokonaisena valtiolle viljeltäväksi samalla tapaa kuin kollektiivitaloudet Neuvostoliitossa, jossa saadut kokemukset tiettävästi ovat myönteisiä”. Tämä aloite sai jo 32 demariedustajan tuen. Sen ensimmäinen allekirjoittaja oli Eino Raunio. Muut nimensä sen alle kirjailleet olivat:
Valfrid Eskola, P. A. Karjalainen, Otto Muikku, Valto Käkelä, Jere Juutilainen, J. F. Tolonen, Kaisa Hiilelä, Uuno Raatikainen, Aino Malkamäki, Alpo Lumme, Jussi Raatikainen, Samuli Tervo, Yrjö Kallinen, Väinö Kivisalo, Urho Kulovaara, Kalle Jokinen, Aino Lehtokoski, Penna Tervo, T. Bryggari, Sylvi Kyllikki Kilpi, Juho Kuittinen, Varma Kosto Turunen, H. S. Pesonen, Juho Karvonen, K. Hakala, Martta Salmela-Järvinen, Juho Pyy, Väinö Leskinen, Edvard Pesonen, Yrjö Kilpeläinen ja A. K. Paasivuori.

Minulle yllätysnimi listassa oli Väinö Leskinen, jota olin pitänyt oikeistodemarina. Silloisista eteläkarjalaisista demariedustajista ovat aloitteen näköjään allekirjoittaneet Valto Käkelä, Jere Juutilainen ja Juho Kuittinen. SKDL:n kansanedustajien tuki kolhoosien perustamiselle oli itsestään selvää. Asiassa ei päästy lopulta aloitteita pidemmälle huolimatta laajasta parlamentaarisesta tuesta. Oliko se on vai ei, sitä voi mietiskellä vaikka ajellessaan Venäjällä entisten kolhoosien raunioituvien kolhoosirakennusten ohi.