Kyläniemen retkipolku

Kyläniemen retkipolku kulkee pääsian harjulla kuivassa kangasmetsässä

Eilen (25.9.2018) vallitsi Etelä-Karjalassa kolea, tuulinen mutta aurikoinen syyssää. Niinpä suuntasin pitkästä aikaa vaellukselle. Tällä kertaa valitsin kohteeksi Taipalsaaren Kyläniemen, alueen, jossa en ollut aikaisemmin vieraillut. Retkelle sain mukaan myös matkaseuraa, joten minun ei tarvinnut keskustella pelkästään korppien, kuukkelien ja tiaisten kanssa. Polkupyöräretkeni olivat aikaisemmin ulottuneet Utulaan asti, mutta Kyläniemen saarelle saakka en ollut vielä ”päässyt”. Paluumatkalla jututin Utulan kyläkaupalla paikallisia asukkaita. He olettivat saarella asuvan runsaat kymmenen ympärivuotista asukasta. Toimivia maatiloja he sanoivat sieltä löytyvän kolme kappaletta. Suuri sääli, että tämä upea seutu ei pysty tarjoamaan elinmahdollisuuksia suuremmalle joukolle.

Retkeilyreitin opasteet ovat paikoin kaatuneet ja maalimerkinät kuluneet. Tässä
kohdassa ne olivat kuitenkin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa.

Kyläniemi kuuluu Taipalsaaren kuntaan, vaikka maayhteys sinne muusta kunnasta kulkee Lappeenrannan, Imatran ja Ruokolahden kautta. Mikäli Kyläniemen länsipäästä Hentulasta aikoo kulkea maanteitse Taipalsaaren kuntakeskukseen, saa varautua mittarilukemaan 115 kilometriä. Kyläniemi, kuten nimi kertoo, ei ole ollut aikoinaan saari. Saari siitä tuli vasta 1790-luvulla. Silloin venäläinen kenraali Suvorov kaivautti Kyläniemen itäpäästä Kutveleen kanavan niemen poikki. Kanavan yli kulkee nykyään lossiyhteys.

Saaren etelärinne on paikoin erittän jyrkkä.

Kyläniemi on osa toista Salpausselkää. Se muodostui viimeisen jääkauden lopulla. Kyläniemi kohoaa paikoin kymmeniä metrejä Saimaan aalloista ja halkaisee Saimaan suuret selkävedet. Kyläniemi on geologisesti, biologisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä harjualue, ja se kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Saaressa riittää upeita hiekkarantoja kilometrikaupalla. Kyläniemen hiekkakankaat ovat mäntyvaltaista kangasmetsää ja sen rantahietikoilla kukkii heinäkuussa tiuhaan mätästävä valkeakukkainen hietaneilikka. Hietaneilikka on kangasvuokon tapaan alkuperältään arokasvi ja yksi harvinaisimmista harjukasveista.

Sotavuosina Kyläniemi nähtiin strategisesti merkittävänä alueena ja sinne rakennettiin puolustuslaitteita. Saaressa on nähtävissä juoksuhautoja, korsujen pohjia ja tykkipatterien jalustoja. Kyläniemestä on tullut  varjoliitäjien suosikkikohde. Siellä on Suomen oloissa ainutlaatuiset tuuliolosuhteet. Lajin harrastajat ovatkin nimenneet Kyläniemen Pienois-Tanskaksi. Tanskan länsirannikolta löytyy vastaavia tuuliolosuhteita.

Maastosta löytyy tykkipatterin asema.

Kyläniemen keskiosassa kiertelee noin kymmenen kilometrin retkipolku. Sille pääsee kätevästi esimerkiksi Kyläniementien ja Vaiviontien risteyksestä ja ajamalla Vaiviontietä etelään, kunnes saapuu kolmen tien risteykseen. Siinä on sopivasti tilaa vaikka useammalle autolle.  Retkipolku on merkitty punaisella, paikoin erittäin kuluneilla ja haalistuneilla punaisilla maalimerkeillä. Paikoin polku on erittäin vaikea hahmottaa, sillä sen varrella on suoritettu pääte- ja harvennushakkuita. Toisaalta metsä on suurelta osin jo tukkipuumetsää ja kuivassa kangas- ja harjumaastossa liikkuminen on helppoa. Reitti on mielestäni erittäin helppo.  Ajoittain harjulta avautuu upeita näkymiä sekä Saimaan eteläisille että pohjoisille. Retken kohokohta oli pysähtyminen Heponiemeen leirintäalueelle, jossa joimme auringon helliessä kahvit ja paistoimme makkarat (ja retkitoverini myös matkalta poimimiaan sieniä). Läheltä lähtöpistettämme löytyi metsän keskeltä ja hieman polun reitiltä syrjässä oleva, ilmeisesti Salpalinjan rakenteisiin kuulunut tykkiasema yhdyshautoineen ja tykin jalustarakenteineen. Jälleen kerran voi onnitella itseään hienosta päivästä eteläkarjalaisessa luonnossa.

Heponiemessä tauolla

Tolpankankaan luontopolku 20.9.2015

Tolpankankaan luontopolun opastaulu

Lähes kahden kuukauden paussi, joka allekirjoittaneella on ollut jalkaisin tehtyjen vaellusten suhteen, katkesi tänään 20.9.2015. Viime aikoina suorittamani polkupyöräretket ovat olleet todella mielenkiintoisia, mutta hitaasti etenemineen on kuitenkin usein vielä nautinnollisempaa. Tänään valitsin molemmat valellusvaihtoehdot. Kiersin ensin Luumäellä Tolpankaankaan luontopolun, jonka jälkeen hyppäsin pyörän selkään ja ajoin Kannuskoskelle ja takaisin.

Ja edessä oli laaja hakkuuaukea

Tolpankankaan luontopolun lähtöpiste sijaitsee noin kolme kilometriä Kannuskosken kylästä itään. Luontopolun on rakentanut Kannuskosken kylätoimikunta. Luontopolun on rakentanut Kannuskosken kylätoimikunta. Opasvihoksen asiantuntijana on ollut Seppo Vuokko. Polun lähtöpisteen osoite on Lakkalantie 346. Tuossa kohdassa hiekkapohjaiseen kangasmetsään erkanee metsäautotie. Tieltä noin 150 metrin päässä on opastaulu. Kankaalla on runsaasti parkkitilaa, joten suurehkonkin ryhmän saapuminen sinne ei ole mikään ongelma. Lähtöpisteellä olevasta laatikosta ei löytynyt suomenkielistä opaslehtistä, ainoastaan englanninkieliset ja venäjänkieliset. Otin mukaani englanninkielisen, mutta matkan varrella selvisi minulle, että sen sivuista puuttui osa. Jälkikäteen huomasin, että opaslehtinen löytyi myös verkosta

Tolpankaan maisemaa, hyvin hoidettua talousmetsää

Pääosin kuivassa kangasmaastossa kiertävällä noin viiden kilometrin pituisella polulla voi perehtyä jääkauden mahtavaan voimaan maaston muokkaajana. Tuo puuttuva opaslehtinen olisi hyvin avannut polun varrella olevan maiseman menneisyyttä. Nyt polulla yksitoikkosessa mäntymetsässä kulkeminen jäi pääosin syvästä hiljaisuudesta nauttimiseksi. Tosin luontopolku kulkee noin kolmasosan matkasta paikallistiellä, niin ikään noin kolmasosan metsäautotiella ja loput metsäkoneitten jäljiltä syntyneillä urilla. Polulta erkanee sivupolku alueen keskellä syvähkössä notkossa olevalle laavulle. Laavu sijaitsee pienen Karhulammen rannalla. Aikomukseni oli käydä katsomassa, missä kunnossa laavu on ja ottaa kuvia sen ympäristöstä. Kun olin laskeutumassa sinne viimeistä jyrkkää mäkeä alas, huomasin häiritseväni  - en suinkaan karhua - vaan sinne aikaisemmin saapunutta lemmenparia. Päätinkin kääntyä takaisin ja suoda heille onnellisten hetkien jatkumisen.

Osa polusta kulki kahden suon välistä nousevalla harjulla,
jonka päälle oli tehty metsäautotie

Poikkesin hieman polulta syrjään ihailemaan suolammen rauhaa

Pisteellä neljä eli soranottokuopalla voi tutustua
hiekkaharjun muodostumiseen

Tolpankangas on yli neliökilometrin laajuinen sora- ja hiekkaselänne, joka on jääkauden aikaansaama luomus. Tolpankaankaan korkeimmat kohdat ovat noin 115 metriä merenpinnan yläpuolella. Jääkauden "viskomina" siellä on myös runsaasti siirtolaohkareita. Yksi sellainen on Pöljon tien varressa oleva kiikkuva kivi. Se on noin kymmenen kuutiometrin kokoinen ja sen saa heilumaan lihasvoimin. Kivi on rauhoitettu.

1930-luvulla miltei koko Tolpankangas paloi, kun marjastajan nuotiosta pääsi tuli irti. Sormi ei kuitenkaan silloinkaa jäänyt suuhun, vaan pinnaltaan palaneet puut kaadettiin ja veistettiin egyptinparruiksi. Ja tilalle istutettiin mäntyä. Tolpankangas näyttää edelleen olevan mitä oivallisin marjastupaikka. Muutamin paikoin kypsän punaisina hehkuneet runsaat puolukantertut saivat minutkin ryhtymään kerääjäksi. Paikoin näytti notkoissa olevan vieläkin runsaasti myös mustikkaa.

Tolpankaan luontopolku on varsin helppokulkuinen ja hieman yksitoikkoinen reitti. Siltä puuttuvat henkeäsalpaavat maisemat, mielenkiintoiset pienet yksityiskohdat, ikiaikaiset metsät ja dramaattisen vetiset suonylitykset.  Esimerkiksi Ylämaan kirkonkylän ympäristössä kulkeva luontopolku on huomattavasti monipuolisempi ja myös vaativampi.

Silti ei kaduta tippaakaan, että tuli kierrettyä!

Luontopolun erikoisuuksia:Reitin varrella ei ollut laavua lukuunottamatta yhtään rakennusta, ei edes latoja.
Koko vaelluksen aika en kuullut kertaakaan moottorisahan tai perämoottorin ääntä enkä minkään muunkaan työkoneen ääniä.

Parannusehdotus:
Opastaulut luontopolun 15 pisteelle. 

Vielä yksi kuva Tolpankaankaalta