Uukuniemen siässynöistä

Kesällä 1908 oli useissa sanomalehdissä artikkeli, jossa kerrottiin Uukuniemellä olleista siässynöistä ja niiden tuhoamisista. Artikkeli perustui kirjoitukseen, joka oli ollut keväällä 1908 Suomen Museo-lehdessä.

Menneitten aikojen taikauskoa Karjalassa (Suomen Museosta.)

Koska Karjalaan aikaisin levisi kreikanuskoa, niin siihen maakuntaan jo vuosisatoja sitte rakennettiin sen uskon tunnustajia varten kirkkoja sekä säässynöitä eli kappelia. Näitten säässynäin ympärillä kasvoi puita ja semmoiseen metsikköön haudattiin kuolleita, jonkatähden sitä sanottiin kalmistoksi. Mutta sellaisissa paikoissa sekä kreikan- että lutherinuskoiset myöskin alkoivat toimittaa taikauskoisia temppuja. Sentähden Ruotsin alle jääneessä Karjalassa 1700-luvun keskivaiheilla papisto sekä kruununpalvelijat tahtoivat säässynöitä hävittää. Venäjän puolella rajaa myöskin oli sellaisia kappelia.

Niinpä Uukuniemellä jo silloin, kuin koko Suomi oli Ruotsin vallan alaisena, oli ollut säässynä Kummun kylässä. Sen Uukuniemen lutherilainen kirkkoherra Fabian Nirkko antoi polttaa. Mutta ison vihan aikana rakennettiin uusi kappeli, jonka joka seinä oli sylen pituinen, ja joku venäläinen sotilas oli sinne myöhemmin tuonut pyhän Eljaksen vanhan kuvan. Koska samassa kylässä sitte rajanvartijoina oli pari venäläistä sotamiestä ja lähellä oli yksi venäjänuskoinen talonisäntä, niin joskus oli korjattu tämän säässynän kattoa, mutta ovet oli niin huonossa kunnossa, että paimenet ynnä muut sinne juoksivat.

Eräs Olavi Metso, joka oli lutherilainen Mensuvaaran kylästä, kävi jouluna v. 1756 Uukuniemen kirkossa, läksi sieltä ystävien luo Kummun kylään käymään ja poltti siellä toisena joulupäivänä säässynän. Vartijaväen kersantit heti otti hänet kiinni, kovin kourin häntä piteli, sekä toimitti hänet Viipurin kuvernementtikansliaan ja kihlakunnanoikeus tutki asiaa. Metso, joka oli 40 vuoden vanha ja joteniin taitava uskonsa opissa, sanoi tehneensä tekonsa sentähden, että tuomiokapituli viimeksi toimitetun seurakunnantarkastuksen jälkeen oli kehoittanut peräti hävittämään kaikkia uhripaikkoja. Niitä oli tämä säässynäkin ollut, mutta Metso itsekään ei suinkaan ollut taikauskosta vapaa. Hän kertoi oikeuden edessä, että ensin kreikanuskoiset ja sitte myöskin lutherilaiset olivat tässä paikassa uhranneet. Sitä tekivät varsinkin Yrjön päivänä (23 p. Huhtik.) jolloin karja ensi kerran pääsi ulos. Silloin menivät olutputeli mukana säässynään, tämä siellä tyhjennettiin, rahoja uhrattiin ja pieniä vaksikyntteliä sytytettiin, että lehmät ja hevoset menestyisivät ja ihmiset pysyisivät terveinä. Hän itse oli kolme vuotta sitte ollut viikonpäivät päästään sekava sentähden, että hän sen säässynän ohi kulkiessaan ei ollut mitään uhrannut. Olivathan muut sellaisesta uhrinlaiminlyömisestä kuolleetkin. Naapurikylänkin, Niukkalan, asukkaat toimittivat siinä paikassa uhria, ettei karhu kaataisi karjaa j.n.e.

Metso oikeudelle kertoi toisestakin hävittämästänsä säässynästä ja luuli, että sen polttaminen oli tuottanut onnea. Hänen kotikylässään, Mensunvaarassa, oli seisonut vanha säässynä jo silloin, kuin Pontus de la Gardie Ruotsille valloitti Karjalan. Samaan paikkaan sitte rakennettiin uusi semmoinen ja siinä uhrattiin varsinkin Yrjön, Katharinan ja Eljaksen päivinä. Sinne vietiin ensimmäistä olutta, ensimmäistä maitoa, jota saatiin poikineesta lehmästä, y. m. Sytytettiin myöskin vaksikyntteliä ja uhrattiin 1 tahi puoli kopekkaa. Eräs vaimo ei ollut vienyt sinne maitoa ja tuli sentähden sangen sairaaksi.

Noin 20 vuotta sitte joku sytytti säässynän palamaan, mutta kyläläiset peloissaan taas rakensivat uuden. Metson noin 10 vuoden vanha veli Erik sitte oli säässynän uhrirahoista ottanut muutamia riunoja, mutta tuli toisesta lantiostaan niin kipeäksi, ettei päässyt astumaan, Varastetut rahat hän sitte vei kirkkoherralle köyhille annettavaksi. Jonkun vuoden kuluttua hän vaivaisena ryömi säässynän luo ja tämän Olavin kanssa sytytti säässynän sekä kaatoi ja poltti suuret hongat sen ympäriltä. Tämä tehtiin kirkkoherran käskystä ja nyt tuli kylä onnelliseksi. Metsikön sijalle perattiin peltoa. Jossakin talossa siinä kylässä oli ollut 1—2 kituvaa lehmää, mutta nyt oli 9 lypsävää ja ihmiset olivat kaikki terveinä. Nämät asiat oikeudelle todistivat todenperäisiksi kirkkoherra Wastin, nimismies Åberg ja lautakunta. Oikeus vapautti Metson, mutta sakotti muita, jotka olivat uhranneet.
J. M. Salenius.

Pörtsämön erämaakalmisto

Hautausmaa on rajattu pisteaidalla.

Heinä-elokuun vaihteessa tein kahden päivän retken lapsuuteni ja nuoruuteni mielenmaisemiin Tuupovaarassa ja Ilomantsissa. Yhtenä pysähdyspaikkana oli etukäteissuunnitelmissa Pörtsämön metsäkalmisto. Sinne on haudattu runonlaulaja Pedri Shemeikka. Olin aikaisemmin vieraillut lukuisilla muilla metsäkalmistoilla. Niitä löytyy useita Pohjois-Karjalasta ja myöskin Etelä-Karjalan puolelta esimerkiksi Parikkalasta. Iso-isoisäni on haudattu Liperin keskimmäiselle (luterilaiselle) hautausmaalle, joka myös on metsähautausmaa. Iso-isoäitini hautapaikan sijainnista en ole varma. Hän oli nimittäin ortodoksisen kirkon jäsen, joten hänet on mahdollisesti haudattu Taipaleen ortodoksisen seurakunnan hautausmaalle. Heidän hautapaikkansa sijainnin selvittäminen on osoittautunut mahdottomaksi, sillä molemmissa seurakunnissa oli 1920-luvulla haudankaivajina/suntioina henkilöt, jotka eivät pitäneet kunnollista kirjapitoa haudatuista.

Ollölänniemen metsäkalmisto sijaitsee alueella, joka asutettiin 1600-luvun alussa. Ensimmäisen asukkaan kerrotaan olleen Iivana Öllöisen. Hänestä koko Öllölän kylä on saanut nimensä. Kalmisto lienee sijainnut nykyisellä paikallaan jo asutuksen alkuajoista lähtien. Hautausmaa-alueeksi se merkittiin virallisesti 1890-luvulla. Kyläkalmistoja on  aikoinaan ollut Karjalassa lähes joka kylässä. Ilomantsin, Tuupovaaran ja

Näkymää Pörtsämön kalmistoon

Enon alueilla niitä on ollut ainakin 21, joista 17 on pystytty paikallistamaan. Ne sijaitsivat usein lähellä tsasounaa, järven rannalla, joko niemessä tai saaressa. Sinne oli helppo tuoda vainaja vesistöä pitkin aikakautena, jolloin ei ollut vielä tiestöä. Ruotsinvallan aikana viranomaiset aseenoituivat kyläkalmistoihin ja tsasouniin erittäin kielteisesti. Kalmistoissa väitettiin harjoitettavan vainajien palvontaa ja noituutta. Väite ei liene ollut vailla totuuden siementä, sillä vanhat esi-kristilliset tavat elivät pitkään kansan keskuudessa. Niiden kitkemisessä luterilainen kirkko teki perusteellisempaa työtä kuin ortodoksinen kirkko.

Puuristiwanhus

Vierailupäivänä oli erittäin lämmin ja aurinkoinen sää. Kalmisto sijaitsee sakeassa kuusikossa. Siitä huolimatta ei itikoita ollut kiusaksi asti. Tästä saimme kiittää erittäin kuivaa kesää. Hautausmaa-alue on erotettu pisteaidalla muusta metsästä. Kalmistoa sivuaa 35 kilometriä pitkä vaellusreitti Paimenpojan polku. Kuusten välissä risteilee kapeita polkuja. Hautausmaalla on runsaasti puuristeja, Jonkin verran on luterilaisilla hautausmailla hyvin yleiseksi tulleita matkalaukkumallisia kivisiä hautamuistomerkkejä. Sen sijaan grobuja ei ole paljon, mikä yllätti minut. Sukunimet Jormanainen ja Jeskanen esiintyivät hautamuistomerkeissä tuon tuostakin. Suurin ja mahtavin oli toki runonlaulaja Pedri Shemeikan hautapaasi.

Vierailuajankohtamme oli alkuilta. Auringon säteet loivat kapeita säikeitään suurten kuusenoksien lomasta puuristeihin yrittäen kertoa siitä, että valkeus voittaa pimeyden. Järven vettä pitkin kiiri joltakin rantamökiltä hiljaa kaihoisaa musiikkia. Vesi huuhteli laiskasti kalmistoniemen rantakiviin, sillä tuuli oli tyyntynyt. Yhdenkään auton, lentokoneen tai ruohonleikkurin ääni ei tätä hetkeä pilannut.

Puiden ja hautopjen välissä kiemurtelee kapeita polkuja

Valkeus voittaa pimeyden

Hattuvaaran tsasouna

Ilomantsin kunnan itäisimmässä osassa Hattuvaaran kylässä seisoo Suomen vanhin karjalaista arkkitehtuuria edustava kyläkappeli eli tsasouna. Tämä kaunis pyhättö edustaa arkkitehtuuriltaan vanhinta tunnettua karjalaista tsasounatyyppiä ja on suoraan verrattavissa Aunuksen Karjalan rakennusperinteeseen. Paikallisen perimätiedon mukaan ”tsasouna on ollut aina” kyseissä kylässä. Nykyarvioiden mukaan kappeli olisi rakennettu vuonna 1792. Vanhoista asiakirjoista ilmenee, että tsasouna on alkuaan ollut neliön muotoinen ja yksihuoneinen. Nykyasussaan se on kaksihuoneinen. Huoneiden liitoskohdasta nousee matalahko 8-kulmainen kellotorni. Sisähuoneen katonharjalla on sipulikupoli risteineen. 

Perimätiedon mukaan tsasouna purettiin Suomen sodan aikana 1800-luvun alussa. Hirret otettiin talteen ja numeroitiin ja rauhan palattua tsasouna koottiin uudellen. Hattuvaaran tsasounaa on korjattu useaan otteeseen. Siihen rakennettiin eteinen ja torni sekä ulkoseinät vuorattiin 1910-luvulla apulaispiispa Kyprianon vierailua varten. Vuonna 1936 kappelin seinät vuorattiin pahvilla. Pahvit on myöhemmin poistettu ja alkuperäiset hirret ovat näkyvissä. Rukoushuoneen luoteispuolella on vanha hautausmaa, joka on jää jättimäisine karsikkokuusineen ja muutamine kropuineen kaupparakennuksen taakse.

Tsasounat eli siässynät ovat alttarittomia kyläkappeleita. Tsasouna tule venäjän sanasta tšas eli hetki. Niissä on toimitettu niin sanottuja hetkipalveluksia, jotka ovat lyhyitä rukouspalveluksia. Niiden lukijoina ja laulajina ovat toimineet maallikot. Nykyisin papisto toimittaa tsasounissa myös muita jumalanpalveluksia kuten liturgioita. Ortodoksien asuma-alueilla oli aikoinaan tsasouna lähes joka kylässä, sillä matkat pogostan pääkirkolle olivat sekä pitkiä että ennen kaikkea vaivalloisia.

Hattuvaaran tsasounan nimikkopyhät ovat apostolit Pietari ja Paavali. Heidän muistopäivänään, Petrun päivänä 29.6. vietetään tsasounan vuosijuhlaa, Petrun praasniekkaa. Praasniekkaohjelmaan kuuluvat aattoillan jumalanpalvelus, vigilia ja juhlapäivän palvelus, liturgia. Ristisaatto kalmistoon vie kirkkokansan muistelemaan niitä ennen eläneitä, joiden vaalimaa perinnettä kirkkokansa itse noudattaa. Vainajien muistaminen antaa ortodokseille perustan oman elämän ja tulevaisuuden hahmottamiselle. Praasniekkajuhla on näkyvä osoitus vanhojen perinteiden elinvoimaisuudesta Hattuvaarassa.

Hattuvaaran kylänäkymää 1930-luvulta.
Kuva: Museovirasto/Uuno Peltoniemen kokoelma, 1930-luku

Tsasounan suuret ikonit on maalattu 1800-luvun lopussa ja tuotu Terijoelta. Nimikkoikonin ”apostolit Pietari ja Paavali” on maalannut tunnettu ikonimaalari Petros Sasaki 1980-luvulla.

Taipaleen ortodoksinen kirkko

Taipaleen ortodoksinen kirkko

Kesäkuun alussa Pohjois-Karjalassa viettämälläni viikolla kävin kaksikin kertaa Taipaleen ortodoksisella kirkolla ja hautausmaalla. Yritin lisäksi selvittää myös isoäidinisäni Iivana Surakan hautapaikkaa. Tällä kerralla en onnistunut hautapaikkaa löytämään. Kuvasin tuota sukuni kotikirkkoa joka kantilta. Ostin kirkkoherranvirastosta seurakunnan historian, joka on painettu jo vuonna 1991. Sen avulla perehdyin Taipaleen ortodoksisen kirkon historiaan. Tässä lyhyt yhteenveto:

Taipaleen ortodoksinen kirkko kohoaa Viinijärven ns. Kirkkosärkällä kohti taivasta

Ensimmäinen maininta Libelitsin (Liperin) kappelista löytyy vuodelta 1590 Vatjan viidenneksen verokirjoista. Liperin ortodoksisen kirkon tiedetään sijainneen 1600-luvun alussa Konttilansalmella ja ortodoksisen hautausmaan nykyisen luterilaisen hautausmaan paikalla. Tämän, todennäköisesti profeetta Elian muistolle omistetun kirkon polttivat luterilaiset vuonna 1656. Polttajat  kostivat oman kirkkonsa polttamisen ns. ruptuurisodan kahakoissa.

Luterilaiset rakensivat kirkonsa uudelleen, mutta ortodokseista merkittävä osa pakeni Tverin alueelle Venäjälle. Seudulle jääneillä ortodokseilla ei ollut tuossa vaiheessa varoja rakentaa uutta kirkkoa. Taipaleen tsasouna Viinijärven rannalla ja Taipaleenjoen partaalla muutettiin kirkoksi ja niinpä seurakuntaa alettiin kutsua vähitellen Taipaleen seurakunnaksi. Vuonna 1766 pieneksi ja huonokuntoiseksi käynyt kirkko purettiin. Samana vuonna alettiin rakentaa uutta puukirkkoa, joka valmistui vuonna 1768. Tämä kirkko paloi jo kuitenkin kesällä 1774. Välittömästi palon jälkeen alkoi uuden kirkon rakentaminen. Se valmistuikin jo seuraavana vuonna. Tämä kirkko toimi tehtävässään aina vuoteen 1906 saakka. Tällöin se purettiin ja paikalle valmistui nykyisin käytössä oleva kirkko. Mainittakoon, että sukuni kotikylässä Komperossa, joen itärannalla, tilan RN:o 2 mailla, on ollut sekä tsasouna että kalmisto. Menneisyydestä muistuttavat vielä paikannimet Ristimäki ja Papinmäki. Komperon kalmisto oli käytössä vielä 1700-luvulla.

Taipaleen ortodoksisen kirkon itäpääty

Taipaleen ortodoksisen seurakunnan nykyisen kirkon on suunnitellut sortavalalainen rakennusmestari J.O. Leander. Se on vaikutteiltaan Jugend-tyylinen ristikirkko. Kirkko rakennettiin puusta pääosin venäläisen kauppiaan Ivan Stretskovin lahjoitusvaroin. Lahjoittajan toivomuksen mukaan se pyhitettiin Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin muistolle. Temppelin praasniekkaa vietetään kyseisen ikonin juhlana, kesäkuun 26. päivänä. Kirkon vihki käyttöönsä marraskuun 9. päivänä 1906 arkkipiispa Sergei, joka toimi myöhemmin Moskovan ja koko Venäjän patriarkkana.

Kirkon kellotornissa on neljä kelloa, joista yksi on saatu Konevitsan luostarin jäämistöstä. Kirkon ikonostaasi on valmistettu Pietarissa ja sen ikonit edustavat 1800-luvulle ominaista historiallis-naturalistista tyyliä. Kirkossa on tehty kaksi suurta peruskorjausta. Toinen 1950-luvulla ja toinen 1980-luvun puolivälissä. Vuoden 1990 ulkomaalauksessa kirkko sai sinivalkoisen värityksensä. Kirkon ulkoasussa kiinnittyi huomioni sen kauniisiin koristelaudoituksiin ja taidokkaisiin koristeleikkauksiin.

Komea on tuo esi-isieni kirkko ja näytti ainakin ulkoapäin olevan hyvässä kunnossa.

Taipaleen vuonna 1906 purettu kirkko

Pääovi

Yksityiskohta kirkosta

Eteläistä seinustaa

Vielä yksi näkymä