"Painosten herratar", "Reissu-Lassi" ja Lounasheimon Kusti

Kustavi Lounasheimo (1882 -
1948) oli paitsi pappi, myös
vahva vaikuttaja lestadiolaisessa
herätysliikkeessä.

Sunnuntaisessa Etelä-Saimaa-lehdessä oli laajahko artikkeli kirjailija, kansakoulunopettaja Hilja Valtosesta otsikolla "Modernin naisen puolestapuhuja ". Hilja oli vahva, suorasanainen persoona. Sitä oli myös toinen tässä blogimerkinnässä mainittu henkilö: Kustavi Lounasheimo.

Mikkelissä oppikoulunsa käynyt, Imatralla pääosin elämäntyönsä tehnyt heinävetisen opettajan tytär kertoi muistelmissaan, miten hän tapasi matkalla Pieksämäen lukion 25-vuotisjuhliin junassa entisen rehtorinsa, viipurilaisen Kustavi Lounasheimon. Hän oli opettajan- ja papintyönsä lisäksi toimittaja ja runoilija. Lounasheimo oli noussut junaan Mikkelistä ja Hilja Valtonen kertoi Kustaville innoissaan, että hänkin oli ryhtynyt kirjailijaksi. Kustavin kommentti oli hänelle ilmeisen tyypillinen:

- Hyvänen aika. Sinä!. Kaikkeen sinäkin kynääsi käytät!

Tarinaa lukiessa tuli mieleen toinen tarina Kustavi Lounasheimosta. Kustavi toimi opettajatoimensa ohella Viipurin esikaupunkikirkon pappina ja myös sitä ylläpitävän yhdistyksen johtokunnassa. Samaiseen johtokuntaan kuului myös Viipurin läänin maaherra, myöhemmin presidentiksi valittu, Lauri Kristian Relander. Lounasheimon käsitykset Relanderista eivät ilmeisesti olleet kovinkaan korkeat. Nimittäin eräässä kokouksessa Relanderin aloitettua puheenvuoronsa, huudahti Lounasheimo ykskantaan:

- Oo sie Lassi hiljaa, sie et ymmärrä mistää mittää!
Yle Areenasta löytyy muuten Hilja Valtosen haastattelu.

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Vanhan polven maalaiskansakoulun opettaja oli tuhattaituri

Imatralainen kirjailija ja opettaja Hilja Valtonen on osuvasti kuvannut vanhan polven kansakouluopettajia seuraavasti: ”Hänelle ei mikään inhimillinen saanut olla vierasta”.  Kun kunnan ukot olivat pitkän riitelyn jälkeen suostuneet perustamaan kyläkunnalle kansakoulun, he löivät sen jälkeen yleensä kukkaron nyörit tiukasti kiinni. Opettajan tehtäväksi jäi hankkia omin konstein harmonit, kaapit, kirjastot, köyhien lasten vaatteet ja kengät.  Varojen hankkimiseksi hän järjesti arpajaisia ja iltamia, joissa esitettiin opettajan ohjaamia kuvaelmia, näytelmiä ja kansantanhuja sekä lauloi opettajan harjoittama kuoro. Hänen tehtäviinsä kuului koulun siivoamisen ja lämmityksen organisointi, sillä siivoojia ja vahtimestareita ei koululaitoksen alkuvuosikymmeninä useinkaan kouluilla ollut. Työvoimana olivat oppilaat, jotka kantoivat puut ja vedet, lakaisivat lattiat ja jopa lämmittivät lauantaina opettajalle saunan. Tehtäviin kuului myös koulupuutarhan hoito.

Opettaja oli mukana perustamassa raittius-, urheilu- ja nuorisoseuroja, osuuskauppoja ja -kassoja, jopa sonni- ja puimakoneosuuskuntia. Hoitipa hän välillä niin papin, lukkarin ja lääkärin ja hammaslääkärinkin tehtäviä. Opettajat osallistuivat ahkerasti myös sekä kunnallisiin että seurakunnallisiin luottamustehtäviin. Usein opettajan perheeseen ilmestyivät kyläkunnan ensimmäiset tekniset uutuudet, kuten separaattori, ompelukone, polkupyörä, puhelin tai radio. Opettaja oli todellakin usein kauas loistava ”kansankynttilä”. Tätä häneltä myös odotettiin. Opettaja joka koulutyön päätyttyä sulkeutui omaan kammioonsa ja eristäytyi kyläläisten riennoista, sai nopeasti laiskan ja nahjuksen maineen.