Sisällissotaa edeltäneet tapahtumat Kyyrölässä

Kylänäkymä Kyyrölästä 1920-luvulla. Lappeenrannan museot

Olen aikaisemmin kahdessa kirjoituksessani esitellyt Karjalan kannaksella sijainneen Kyyrölän venäläisen yhteisön vaiheita. Ensimmäisen kirjoitukseni

Kyyrölä, tiivis, ainutlaatuinen venäläisyhteisö Karjalan kannaksella

julkaisin viime vuoden puolella joulukuussa. Sitä seurasi tammikuun alussa artikkeli

Kyyrölän adressi. 

Tässä kirjoituksessani on aiheena Kyyrölän kylän vaiheet ennnen kevään 1918 sisällissotaa.

Suomalaista lehdistä poimittua

Kyyröläläisistä monet harjoittivat sivu- tai päätyönään maalarin ammattia. Vuonna 1909 pitäjässä toimi kaksi maalarien ammattiosastoa (niitä oli koko maassa 21), Kyyrölän (Puheenjohtaja P.N.Tyrin) ja Kangaspellon (M. Isakoff) kylissä. Niissä oli yhteensä 43 jäsentä. Vuonna 1913 Kyyrölän ammattiosasto oli kuitenkin lakkautettu ja Kangaspellon osaston toiminta oli lakannut jo aikaisemmin.

Näkymä Kyyrölän kylästä vuonna 1939. Museovirasto.

Kyyrölä ei ollut syksyllä 1917 leimallisesti punainen vaan vahvasti  porvarillinen. Sanomalehdet kertovat, että syksyn eduskuntavaaleissa sosialidemokraatit saivat vain runsaat 20 prosenttia (51) annetuista äänistä (244). Sen sijaan suomalaisten puolueiden liittouma (vanhasuomalaiset, nuorsuomalaiset ja kansanpuolue) saivat noin 70% äänistä (173). Maalaisliiton osuus oli runsas 7 % (18 ääntä).

Kun Viipurissa ilmestyneen sosialidemokraattisen Työ-lehden agitaattori vieraili Kyyrölässä elokuussa 1917, hän oli syvästi pettynyt vierailuunsa. Artikkelista heijastuu ärtymys kylän täydellisestä venäläisyydestä.  Työväentalo Kyyrölästä löytyi, mutta ”siinäkin oli nimikilpi venäjäksi”. Puhetilaisuus oli ilmoitettu alkavaksi illalla klo 19.00, mutta kuulijoita ei paikalle ilmaantunut. Pettyneenä tähän agitaattori kyseli: ”Tuleeko tänne Työ-lehteäkään?” Kukaan ei tiennyt sitä kylään tulevan. Lehteä ei tilannut edes kylän työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Paikalliset asukkaat tilasivat kuulemma venäläisiä porvarilehtiä sekä Viipurissa ilmestyvää, niin ikään porvarillista Karjalan Aamu-lehteä.

Perimätiedon kertomaa

Vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassa Kyyrölän perinnettä on Kyyrölän viimeinen kylänvanhin Aleksandr Uschanoff 1960-luvulla muistellut Kyyrölän kylän vaiheita kirjoituksessaan Kyyrölän historiaa ja elämää. Kokosin alle yhteenvetoa hänen näkemyksistään, mitä Kyyrölässä tapahtui ennen sisällisodan puhkeamista.

1. maailmansota
Kun sota syttyi, kylässä asuneita Venäjän kansalaisia kutsuttiin sotapalvelukseen. Kylän kanta-asukkaita, jotka olivat Suomen kansalaisia sen sijaan ei otettu armeijaan. Nuoriso lähti töihin Siestarjoen asetehtaalle, Moskovaan. Osa kyläläisistä hankkiutui rakentamaan sotilaallisia puolustuslinjoja Karjalan kannakselle. Kylän naisväki neuloi rintamalla oleville venäläisille sotilaille sukkia ja lapasia. Tämä suomalaisten ympäröimä venäläinen saareke oli pääosin hyvissä väleissä suomenkielisten naapureidensa kanssa. Mutta kylään ja sen ympäristöön alkoi vähitellen ilmestyä suomalaista sivistyneistöä, johon oli tarttunut viha kaikkea venäläistä kohtaan ja osa tuosta vihasta alkoi kohdistua myös Kyyrölän asukkaisiin.

Vuosi 1917
(Kuten viipurilaisen Työ-lehden agitaattori aikaisemmin lainaamassani totesi) Kyyröläläisille tuli porvarillisia venäläislehtiä. Näitä olivat Birzhevyje novosti (Pörssiuutiset), Novoje Vremja (Uusi aika) ja aikakauslehti Niva (Neva). Politiikkaa ei juurikaan seurattu, keskityttiin huolehtimaan oman kylän asioista. Kylässä toimi kyllä Työväenpuolue, joka oli perustettu vuonna 1906. Toinen aktiivinen yhdistys oli vapaapalokunta. Molemmat järjestivät illanviettoja. Työväenpuolue rakensi pienen kesätanssitalon, palokuntalaiset puolestaan vuonna 1910 tilavamman lämmitettävän talon, johon mahtui tuhat henkeä. Yhdistykset kilpailivat keskenään siitä, kumpi järjestää ohjelmaa, joka houkuttelee paikalle enemmän kuulijoita ja katsojia. Yhteisiä illanviettoja järjestettiin tilavassa palokunnan talossa. Väestö oli suhteellisen tasa-arvoista, suurmaanomistajia ei ollut. Kukin eli omalla työllään eikä liikaa jaettavaa ollut kellään.

Kyyrölän vapaapalokunnan talo. Museovirasto

Uschanoffin mukaan helmikuun vallankumous vaikutti Kyyrölässä kuin salamanisku. Kyläläiset olivat sekä koulu että uskonto kasvattaneet siihen, että Jumala on taivaassa ja tsaari maan päällä. Kauhulla seurattiin tapahtumia Venäjällä. Sen sijaan kylästä kotoisin ollut nuoriso, joka oli ollut töissä Pietarissa, Moskovassa ja Viipurissa, palasi keväällä kotiin ja alkoi järjestää manifesteja sekä marsseja kulkien kylän päästä päähän laulaen vallankumouslauluja. Toinen puoli kyläläisistä pysyi puolueettomana senkin vuoksi, että isien ja isoisien mukaan tsaarin valta on murtumaton. Koska punaiset asettuivat sitä vastaan, sitä pidettiin kauheana pyhäinhäväistyksenä. Ne, jotka eivät olleet nähneet elämää kylän ulkopuolella uskovat vahvasti vanhoihin perinteisiin, ja tuomitsivat punaisten toiminnan.

Uudellekirkolle karkotettu pappi Zemljanitsyn palasi maaliskuussa takaisin Kyyrölään. Kesä kului kuitenkin ilman suurempia muutoksia. Kylässä kävi venäläisiä sotilaita ja kasakoita karjaa ostamassa Venäjän armeijan ruokatarpeiksi. Kylän ukot alkoivat leikkiä sotilaita niin kuin pienet lapset. Siellä missä marssivat punakaartin joukot, siellä marssivat myös vanhan Suomen armeijan ylivääpelin komennuksessa itsenäisyysaktivistit. Kukaan yksinkertaisista ihmisistä ei vielä tiennyt, mihin tämä johtaa. Mutta joku tiesi ja rohkaisi näihin huveihin.

Koitti syksy ja lokakuun vallankumous. Eräänä syysaamuna pylväisiin oli naulattu ilmoituksia: Kaikki valtaa siirtyy vallankumouskomitealle. Kansalaiset määrättiin luovuttamaan kaikki aseensa punakaartin päämajaan, joka oli entisessä reservikomppanian rakennuksessa. Tammikuussa alkoi sisällisota, josta seuraavassa kirjoituksessa.

Lemin Hattumäki - linnoitusrakenteita kahden maailmansodan ajalta

Hattumäen panssariestekaivannon infotaulu.
Lemin keskustaajamassa ja sen lähiympäristössä kiertelee Itsenäisyyden polku, joka opastauluineen on oiva opas sekä maamme että Lemin historiaan

Hattumäen kupeessa, Lemin keskustasta noin kilometri pohjoiseen, Savitaipaleelle vievän tien varressa seisova opastaulu on pitkään askarruttanut mieltäni. Tällä kertaa (26.7.2015) pysäytin pyöräni ja ryhdyin tarkemmin tutkimaan, mitä taulussa kerrotaan. Vast’ikään uusittu opastaulu kertoo, että kyseessä on alue, jonne rakennettiin puolustusrakenteita jo 1. maailmansodan aikana. Olin Hattumäkeä ennen käynyt tervehtimässä Lemin koulumänty-parkaa, Lemin "obeliskia", Jalkaväkirykmentti 1:n muistomerkkiä ja monta muuta paikallishistoriaan liittyvää paikkaa, mutta niistä myöhemmin.

Hattumäeltä Leminkirkolle päin johtava yhdysjuoksuhauta

Varsinaiset venäläisten sodan vuoksi käynnistämät linnoitustyöt alkoivat Lemillä kevätttalvella 1916. Ne toivat Lemille noin 300 venäläistä sotilasta ja rakentajia valvovia santarmeja. Linnoitustyömaalla tarvittiin myös palkattua työvoimaa. Sitä olikin enimmillään noin 1400 muualta tullutta työntekijää. Heistä osa oli työhön pakko-otettuja. Lisäksi töissä oli vielä noin 1300 lemiläistä. Palkkataso oli linnoitustöissä hyvä. Se oli arviolta kolminkertainen verrattuna tuon ajan maatyöläisen palkkaan. Rahaa työmaat toivat seudulle runsaasti. Näiden patteri- ja lintaasitöiden aikana kerrotaan Lemillä olleen rahaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Niinpä Lemin Säästöpankki joutui rajoittamaan talletusten vastaanottamista, koska pankilla oli vaikeuksia korkojen maksamisessa. Pankki ei nimittäin sota-aikana saanut talletuksia riittävän tuottavasti sijoitetuksi. Sotavuosina laukannut voimakas inflaatio teki talletuksista nopeasti melkein arvottomia. Markan arvo käytännössä romahti. Maailmansodan alusta vuoteen 1921 mennessä sen arvo oli pudonnut vain kymmenenteen osaan entisestään.

Venäläisten suunnittelemilla linnoitteilla katkaistiin järvikannaksia. Linnoitusvyöhyke alkoi Urolasta, jatkui Hattumäelle ja edelleen Rosioronmäkeen, Tauriin ja Keskisenpäähän. Kivijärven ja Lahnajärven välinen Vuolteenkangas linnoitettiin vahvasti. Linnoitusrakenteisiin liittyivät olennaisesti tykki- eli huoltotiet. Toinen niistä lähti Olkkolanmäeltä ja toinen Vuolteenkankaalta. Jälkimmäinen oli jopa kymmenen metriä leveä.

Juoksuhaudat ja pesäkkeet nävät vielä hyvin maastossa

Ensimmäisen maailmansodan lintaaseja ei koskaan käytetty tarkoitukseensa. Niitä ei koskaan saatu myöskään valmiiksi. Rakentamista valvoneita venäläisiä sotilaita lähti Lemiltä heti maaliskuun 1917 vallankumouksen jälkeen. Viimeiset poistuivat loka – marraskuussa 1917. Rakennustyöt keskeytyivät vähitellen.  Niitä ei missään vaiheessa kiirehditty, koska työmaata valvoneet venäläisupseerit eivät halunneet rintamalle. Työmaalla lintsattiin ahkerasti ja tehtiin monenmoista vilunkia. Jokunen isäntä kuljetti samaa kivilastia kolmen päivän ajan eri kiertoteitä pitkin nostaen samasta lastista monet korvaukset. Epämääräisestä laskutuksesta hyötyivät sekä rakennustöitä valvoneet venäläiset että helpommalla pääsevät lemiläiset työmiehet.

Linnoituskaivantojen varsilta löytyi runsaasti kypsiä
mustikoita ja metsämansikoita

Vaikka työmaalla maksettiin hyvin, jäi lemiläisiä kaivertamaan ilman korvauksia hakattu puusto, tuhotut viljelysmaat, niityiltä ja pelloilta linnoitusten peitteeksi viedyt mullat sekä maksamattomat majoitusmaksut. Lemiläiset hakivatkin runsain joukoin (172 anomusta) korvauksia valtiolta vuosina 1918 – 1919. Jonkin verran varoja saatiin myymällä venäläisiltä jäänyttä puustoa, rakenteita ja rakennuksia. Lopulta korvausta saatiin vaatimattomina Valtion sotavahinkolainan obligaatioina.

Alueelle rakennettiin lisää panssarikaivantoja ja muita puolustuslaitteita jatkosodan aikana 1941 – 1943 . Lemin kirkonkylä suojattiin kaikkiin suuntiin rakentamalla teiden poikkipanssariestekaivannot. Niiden yli pääsi tilapäisiä siltoja pitkin. Puolustusrakenteita tekivät nuoret pojat sekä rintamalle jo liian vanhat työvelvollisuusikäiset miehet. Linnoitustöiden tuloksena Toukkalantie oli katkaistu Hattumäen laidasta, kirkonkylän puolelta, Vainikkalantie oli poikki Pyörä-Sinkon takaa, Iitiäntie Pappilanmäen kohdalta ja Uimintie Suntionmäestä.

Hattumäen laelle on kallioon kaivettuna tulenjohto-  ja
tähystyspaikka. Sinne olivat seudun nuoret miehet
rakentaneet vapaa-ajanviettopaikkansa.

Tauriin, noin kaksi kilometri Lemin kirkolta Lappeenrannan suuntaan, sijoitettiin vuonna 1943 Karjalan kannakselta siirretty varavankila. Nämä vangit kaivoivat myös panssariesteitä Keskisenjärven ja Syntymäisen järven väliselle:

Hannajoen varressa on edelleen näkyvissä juoksuhautoja. Niistä johtaa yhteyshauta Lemin kirkolle päin.  Hattumäen päällä oli komento- ja tähystyspaikka. Juoksuhaudat ja panssariestekaivannot ovat maastossa vielä hyvin nähtävissä.