Maaherrantalon palo 20.4.1972 Linnoituksessa

Etelä-Saimaa 22.4.1972

Etelä-Saimaa 21.4.1972

Etelä-Saimaa 18.5.1971

Kouvolan Sanomat 11.6.1971

Huhtikuun 20. päivä vuonna 1972 tuhoutui yksi Lappeenrannan Linnoituksen vanhimmista rakennuksista. Kyseessä oli Kymenkartanon läänin maaherran Johan Henrik Friesenheimin käyttöön rakennettu maaherrantalo. Friesenheim asui talossa vuosina 1722 - 1737. Myöhemmin rakennus oli Viipurin läänin virkamiesten virkatalona ja vuodesta 1818 lähtien vankilan johtajan ja henkilökunnan asuintalona. Kun vankilan toiminta päättyi 1938, maaherrantalo siirtyi puolustusvoimien henkilökunnan käyttöön. Talosta muodostettiin asunto neljää perhettä varten. Rakennuksen runko oli tiettävästi jo 250-vuotias eli vuodelta 1722. Talo oli 1800-luvulla Linnoituksen ja koko kaupungin edustavin asuinrakennus. Sen suunnittelijoiden joukkoon kuului mm. Carl Ludvig Engel. Muinaistieteellinen toimikunta ja sen seuraaja Museovirasto oli määrännyt rakennuksen suojeltavaksi. Maaherrantalo oli siirtynyt aikaisemmin Lappeenrannan kaupungin omistukseen. Milloin siirto tapahtui, on jäänyt minulle epäselväksi. Vielä toukokuussa 1971 kerrotaan rakennuksen olevan puolustusvoimain omistuksessa. Viimeiset asukkaat olivat muuttaneet talosta syksyllä 1969. Tulipalon jäljiltä jäi mustuneita hirsiä ja raunioiden keskeltä sojottavat savupiiput. Paloa kommentoineen museoviraston tutkijan Pekka Kärjen näkemyksen mukaan mitään ei ollut enää tehtävissä rakennuksen pelastamiseksi. Samalla hän ihmetteli kaupungin vähäistä kiinnostusta rakennuksen korjaamiseen. Sen puurakenteet olivat olleet suhteellisen terveitä ja perustuskin oli ollut kutakuinkin kunnossa.  Samalla Kärki totesi, että olisi aiheellista paneutua Linnoituksen alueen kunnostussuunnitelmaan, ettei vastaavaa pääsisi tapahtumaan uudestaan. Hän oli huolissaan tyhjilleen jääneistä entisistä vankilarakennuksista.

Maaherrantalossa oli oleskellut edellisenä iltana useampia nuorukaisia, joiden jäljiltä tulipalon epäiltiin syttyneen. Pari vuotta tyhjillään olleen rakennuksen ikkunoiden ovien edessä olivat laudat, mutta se ei estänyt ilkivallantekijöitä murtautumasta sisälle. Rakennus joutui todellisen hävitysvimma kohteeksi. Kaikki mikä oli saatu irti, oli revitty. Eikä asialla olleet pelkästään pojanviikarit, vaan koristeita ym. siirtyi myös ns. kunnon kansalaisten koteihin. Vain kaksi kuukautta aikaisemmin olivat toisen Linnoituksen historiallisen arvorakennuksen, Etelä-Karjalan maakuntamuseon, tilat tuhoutuneet niin ikään tulipalossa.

Paikallisista sanomalehdistä Etelä-Saimaa uutisoi 21.4.1972 tulipalon jopa hieman ilakoivalla otsikolla ”Iloa ihmettelijöille”. Uutisessa ei mainittu edes, että kyseessä oli historiallisesti arvokas rakennus, vaan todettiin sen olevan ”ränsistynyt asuinrakennus”. Seuraavana päivänä lehti jatkoi samalla tyylillä otsikollaan ”Veromarkat säätyivät, joskin historiaa katosi”.  Palosta kertoneessa artikkelissa todettiin” [Tulipalo oli ] taas suuri helpotus veronmaksajille toteutumatta jääneen ja kalliiksi arvioidun kunnostamisen muodossa". Kaupungin rakennusvirasto ei ollut ehtinyt laatia rakennuksen kunnostamissuunnitelmaa, mutta lehden mukaan ei vielä 100 000 markallakaan sitä saataisi aikaiseksi. Saimaan Sanomien uutisointi oli lähinnä toteava, mutta uutisessa kuitenkin surtiin historiallisen rakennuksen menetystä. Ilmaisjakelulehti L

Lappeenrantalainen 27.4.1972

appeenrantalainen  kertoi näkemyksensä Katukuvastin-palstallaan. Kritiikkiä saivat niin kunnalliset päättäjät kuin Etelä-Saimaa-lehden toimituskin.

Maaherran talon seinilta löytyi runsaasti 1800-luvun alkupuolelta olleita hyvin säilyneitä kirjeitä. Ne olivat monen tapettikerrostuman alla seinän pintaan liimattuina. Kirjeet olivat ruotsin- ja venäjänkielisiä. Tuohon aikaa paperi oli erittäin kallista, joten tapana oli säästää kaikki paperi ja uusiokäyttää sitä vaikkapa seinäpaperin lisänä. Kirjeitä löytyi maaherrantalon jokaisen huoneen seinältä. Muinaistieteellisen toimikunnan tutkija Lauri A. Putkonen oli tehnyt valmisteluja keväällä 1971 kirjeiden irrottamiseksi seiniltä. Tarkoituksena oli tutkia ne ja lisätä Lappeenrannan kaupunginarkistoon. Tämä ehdittiinkin suorittaa, ennen kuin ilkivallantekijät ja lopulta tulipalo tekivät lopullisen tuhonsa.

Etelä-Saimaa 18.5.1971, 21.4.1972 ja 22.4.1972
Lappeenrantalainen 27.4.1972
Kouvolan Sanomat 11.6.1971
Saimaan Sanomat 22.4.1972

Kansanopetus Lappeenrannassa 150 vuotta. Vankilanopettaja Adam Lindh, romanikielisen aapisen ja kieliopin laatija

Vankilanopettaja Adam Lindhin laatiman romanikielisen aapisen käsikirjoituksen kansi

Lappeenrannan seudun kansanopetuksena vaiheissa  nousee 1880-luvulta 1910-luvulle esille usein nimi Adam Lindh. Hän oli syntynyt vuonna 1843 Savitaipaleella ja valmistunut kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista kesällä 1868. Lappeenrantaan hän muutti Viipurista vuonna 1882. Täällä asuessaan hän ole mukana lähes kaikessa mahdollisessa kansalais-, sivistys- ja järjestötoiminassa. Päätyönä hänellä oli Lappeenrannan vankilan opettajan toimi, mutta sen lisäksi  Lindh toimi opetustehtävissä ajoittain myös muissa paikkakunnan oppilaitoksissa. Kaiken tämän lisäksi hän oli pari vuotta paikallisen sanomalehden toimittajana ja kirjoitti useita paikallishistoriaa kuvaavia kirjoja. Hän oli myös keskeinen henkilö vapaapalokuntatoiminnassa sekä maanviljelysseurassa. Adam Lindhin monivaiheinen elämä päättyi Lappeenrannassa toukokuussa 1924.

Adam Lindhin anomus saapui Senaattiin 21.6.1900

Erikoisin ja minulle täysin uusi opettaja Lindhin harrastuksen kohde paljastui tutkiessani hänen Lappeenrannan kaupunginarkistoon tallennettuja asiakirjojaan. Tämä monipuolinen ja ilmeisesti lähes kaikesta inhimillisestä kiinnostunut "kansankynttilä" oli laatinut romanikielisen aapisen, koonnut sille sanaston ja kääntänyt kymmenen käskyä Martti Lutherin selityksillä varustettuna romanikielelle. Lisäksi hän oli laatinut romanikielelle kieliopin ja koonnut myös kokoelman sanontoja.  Romanikielinen aapinen oli valmistunut jo 1893. Vuonna 1900 hän anoi Senaatilta kyseisen kokoomateoksen painattamista ja jakamista ilmaiseksi romaniväestolle. Toki hän pyysi myös työstään korvausta. Sitä hän ei kuitenkaan saanut eikä kirjaa ilmeisesti koskaan painettu. Adam Lindh oli huomattavasti aikaansa edellä. Ensimmäinen painettu romanikielinen aapinen saatiin maahamme vasta niinkin myöhään kuin 1982. Täältä löytyy aiheesta lisää.

Alla Adam  Lindhin anomus ja Senaatin vastaus puhtaaksi kirjoitettuna:

Suurivaltaisin Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas

Teidän Keisarillinen Majesteettinne alamaisina elää maassamme kuljeksiva mustalaiskielinen kansanheimo, joka ruumiillisesti on hyvin ke[hittynyt]]tä, vaan henkisesti ovat useat heist[ä mel]kein pakanuuden tietämättmyy[den ti]lassa, ja puuttuen  kaikkea siveellistä tukea joutuvat he helposti rikoksiin ja vankihuoneisiin.

Olen yli 30 vuotisella opettaja ajallani ollut aina tilaisuudessa näkemään ja kuulemaan, miten kehittymättömiä he ovat olleet. Harvat heistä ovat osanneet lukea kirjaa sisältä ja vielä harvemmat ovat olleet ne, jotka ovat ymmärtäneet jotain luetun kappaleen sisällöstä.

Useain heistä olen kuullut sanovan, "jos meilläkin olisivat olleet kirjat lapsina ollessamme ja varsinkin omalla kielellämme, niiin tottahan mekin nyt jotain osaisimme". Tällaisia valituksia usein kuultuani rupesin kirjoittelemaan muistiin mustalaiskielisiä sanoja ja lauseita ja huomattuani siinä löytyvän riittävästi sanoja ajatusten ilmoittamiseen, aloin sitä sommitella kirjakieleksi. Tämän työni tuloksena valmistui jo vuonna 1893 mustalaiskielinen aapiskirja eli ”Aapis Liin”. Tämä kirja on sittemmin ollut Helsingin Keisarillisen Aleksanderin Yliopiston kielioppineiden nähtävänä ja tutkittavana. Koska yhä olen ollut siinä varmassa vakaumuksessa, että mustalaisetkin olisivat kirjallisuuden avulla opetettava ja saatettava kunnon kansalaisiksi ja yhteiskunnalle hyödyllisiksi jäseniksi, niin olen yhä edelleenkin jatkanut mustalaiskielen tutkintojani ja käyttänyt kirjoituksessa ainoastaan meidän kirjaimistoa.

Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne rohkenen nyt alamaisimmassa nöyryydessä jättää jo edellä mainitun Aapiskirjan ja siihen kuuluvat kaksi sanakirjaa, joissa toisessa on sanat siinä järjestyksessä, missä ne esiintulevat Aapisessa ja toisessa aakkosellisessa Lexikon-muodossa. Jumalan kymmenet käskyt M. Lutheruksen selityksillä, mustalaiskielen kielioppi ja mustalaiskielinen Puheluvarasto eli Parlör.

Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne alamaisimmassa nöyryydessä pyydän, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne armossa hyväksi näkisi määrätä, että nämä kirjat ja varsinkin Aapiskirja ja Jumalan kymmenet käskyt yleisillä valtion varoilla painatettaisiin ja mustalaisille maksutta jaettaisiin. Sillä Aapiseen olen sovittanut paljon hyö[dyllisiä] tietoja mustalaislapsille ja Jumala[n kym]menet käskyt ovat heille kaikille aina [tar]peelliset. Jos nämä kirjat tulisivat pain[etta]viksi, niin sitouden pitämään tarpeellista huolta lukemisesta.

Nämä käsikirjoitukset olen lukenut useille mustalaisille ja ovat he hyvin ymmärtäneet ja hartaammasti toivovat niiden ilmestymistä painettuina.

Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne vielä alamaisimmassa nöyryydessä pyydän, että Teidän Keisarillinen Majesteettinne armossa hyväksi näkisi myöntää minulle yleisistä varoista kohtuullisen palkkion tästä pitkällisestä työstäni, kun myöskin valtion apua tutkintojeni jatkamiseen mustalaiskielessä..

Yhä ollen Teidän Keisarillisen Majestettinne nöyrin, kuuliaisin ja uskollisin alamainen

Adam Lindh
Wankilan opettaja Lappeenrannassa

--------

Keisarillisen Majesteetin Suomen Senaatti on tämän alamaisen hakemuksen siihen kuuluvine asiakirjoineen Itselleen esittelyttänyt, mutta ei tahtonut sitä varteen ottaa. Helsingissä, Keisarillisen Suomen Senaatin Siviilitoimikunnassa, Marraskuun 26 päivänä 1900

Käskystä:

Arvid Krogerus

---

[1] Anomusasiakirjan yläreunasta on repeytynyt pala pois. Hakasulkeitten välissä oleva sisältö on päätelty kontekstistä.