Historian hämärään kadonneita amerikansuomalaisia: Kapteeni Johan Kock. Viaporin kapinan alku

 

Venäläisiä sotilaita vahdissa Katajanokan sillan luona viaporiin kapinan aikana

Lueskellessani vanhoja amerikansuomalaisia lehtiä sattui silmiini erään värikkäät elämänvaiheet kokeneen siirtolaisen muistokirjoitus. Kyseessä oli kapteeni Johan Kock, jolla oli merkittävä rooli kiihkeitten tapahtumien pyörteissä sekä kotimaassa vuoden 1905 suurlakon että Viaporin kapinan aikana. Tämän Yhdysvalloissa Massachusettsin osavaltiossa vuonna 1915 syöpään menehtyneen herran elämänvaiheet ovat kyllä yhden kirjoitussarjan arvoiset, joten sormet näppäimistöllä alkoivat syyhyämään. Jatkossa seuraa useita tarinoita Johan Kockista ja hänen elämänvaiheistaan. Ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä, vaan ne ilmestyvät, kun saan kunkin aihepiirin aineiston kootuksi.

Viaporin kapina 30.7. – 2.8.1906

Helsingissä ja sen edustalla olevassa Viaporissa, joka nykyisin on nimeltään Suomenlinna, elettiin heinä-elokuun vaihteessa kiihkeässä vallankumouksen odotuksessa ja lopulta muuttui veriseksi yhteenotoksi. Silloin osa venäläisistä varusjoukoista nousi Viaporissa kapinaa. Kapina liittyi Venäjän–Japanin sodan aiheuttamiin laajoihin levottomuuksiin ja kapinointeihin Venäjän keisarikunnan sisällä. Viaporin kapinan piti tarkoitus olla lähtölaukaus koko maan kattavalle vallankumoukselle.

Kapinointi käynnistyi 30. heinäkuuta, kun osa linnoituksen sotaväestä nousi upseeristoa vastaan.  Kapinyrityksen johdossa olivat kapteeni Sergei Tsion sekä nuoret luutnantit Jevgeni Kohanski ja Arkadi  Jemeljanov. Vallankumoussuunnitelmat oli laadittu jo keväällä 1906. Sen piti alkaa joko kesällä tai syksyllä Viaporin ja Kronstadtin linnoitusten sotilaskapinoilla. Tämän jälkeen siihen piti liittyä muita linnoituksia, Itämeren laivaston ja Mustanmeren laivaston päätukikohdan Sevastopolin.  Tämän jälkeen koko Venäjällä aloitettaisiin yleislakko, jonka puolestaan piti laajentua työläisten kansannousuksi. Kattavan ilmiantajaverkoston ansiosta Venäjän hallitus oli kuitenkin tietoinen vallankaappausyrityksestä.

Helsingissä järjestettiin kapinaa suunnitellut salainen kokous. Siihen osallistuivat bolševikkien lisäksi  eserrien (Sosialistivallankumouksellinen puolue, venäjäksi Партия социалистов-революционеров) taistelujärjestön johtajat Viktor Tšernov ja Jevno Azef. Heistä jälkimmäinen oli kuitenkin samanaikaisesti myös tsaarin salaisen poliisin Ohranan ilmiantaja. Suomalaisista mukana olivat punakaartin johtaja Johan Kock sekä ilmeisesti myös joitakin suomalaisia sosiaalidemokraatteja, kuten Otto Wille Kuusinen sekä Yrjö Sirola. Kapina suunniteltiin aloitettavaksi Viaporissa ja Kronstadissa samanaikaisesti 10. elokuuta 1906.

Kapinalliset uskoivat saavansa tukea toisilta Helsinkiin sijoitetuilta joukko-osastoilta sekä Johan Kockin johtamalta Suomen punakaartilta. Kapina käynnistyi kuitenkin sekavien vaiheitten jälkeen  jo 30.7. puoli yhdentoista aikaan illalla. Tällöin Kuninkaansaaresta ammuttiin kolme tykinlaukausta merkiksi kapinan aloittamisesta ja samalla kapinalliset ottivat myös Vallisaaren, Susisaaren sekä Kustaanmiekan haltuunsa. Viaporin saarista Iso- ja Pikku Mustasaari sekä Santahamina jäivät hallitukselle uskollisten joukkojen käsiin.

Uusi Suometar julkaisi kapinan alettua lisälehden, jossa oli punakaartin päällikön Johan Kockin kapinallisten tueksi antama julistus suurlakosta.

Uusi Suometar, lisälehti 31.7.1906

 

 

Siirtolainen, viina ja Minnesotan talvi

Woolandin hautausmaalla New York Millsissa Minnesotassa lepää satoja suomalaissirtolaisia

Tällä kirjoituksellani palaan jonkin aikaa syrjässä olleeseen aihepiiriini, eli amerikansuomalaisuuteen. Tässä on lehdestä poimittu surullinen ihmiskohtalo vuodelta 1882. Tapahtumapaikka on New York Millsin suomalaissiirtokunta Minnesotassa. Tarina ilmestyi Amerikan Suomalaisessa Lehdessä 28.4.1882 ja sen kirjoitti paikallisen apostolisluterilaisen seurakunnan pappi Juho Mursu. Tässä tapauksessa siirtolaisen kohtaloksi koituivat kuningas alkoholi ja piittaamattomuus sääolosuhteista. Minnesotan talvi voi olla vähintään yhtä kova kuin talvi entisessä kotimaassa, mutta avoimella preerialla lumimyrskyissä tuuli lisää pakkasen purevuutta ja näkyväisyys voi olla lähes nollassa. Kymmenkunta vuotta sitten eräs etelädakotalainen rouva muisteli, miten päärakennuksesta  oli pihan poikki aikoinaan viritetty vaijeri, josta kiinni pitäen hän löysi pahimmissa lumimyrskyissä tien navetalle lypsylle.
                          

Ikävä tapaus sattui täällä maaliskuun 20 päivänä. Eräs suomalainen Peter Johanson eli Bohjanen lähti käymään Perhamissa, tuodakseen sieltä perheellensä elatusta, johon on hänen talostaan noin 10 englantilaista peninkulmaa. Vaimonsa ja naapurinsa kielsivät häntä lähtemästä nousevan ilman tähden. Mutta hänelle ei ollut apua, sillä eilen oli hän saanut pari dollaria rahaa, jotka olivat taskussa kuumemmat kuin tulen kipinät. Hän meni, vaikka ilma oli kova, ja kohtasi kaupungissa vanhan petollisen tuttavansa (viinapullo), jonka kanssa lähti taipaleelle. Mutta 3 peninkulmaa kaupungista kotiin päin uuvutti tämä petollinen toveri Pekan aavalla aavikolla uneen, jossa maailmasta tietämättömänä idän eukko peitteli häntä valkealla vaipallaan ja puhurin poika kopristeli häntä kovilla kourillaan. Tästä toinnuttuansa huomaa mies toverinsa karanneen ja konttasi, oman puheensa mukaan, peninkulman päässä olevaan taloon, toinen puhe kertoo ihmisten hänet löytäneen. Kumminkin tuotiin hänet pari päivää sen jälkeen kotiin, jolloin oli niin huono että kepinnojassa nousi ylös. Tämän kuun 1. ja 2. pävää vasten hourasi jo kumpaisenkin yön. Häntä kävi countin esimies katsomassa ja sanoi lähettävänsä huomenna lääkäriin. Sairas meni aivan houruksi, mutta tämän kuun 9. päivä tuli lääkäri, joka teki sairaasta terveen. Sen nimi oli Tuonen Tuomas. Vainaja jätti jälkeensä vaimon ja 4 lasta, joista nuorin on vain 4 viikon vanha. Tässäkin on tärkeä esimerkki iloisille viinan juojille luopua pois pullon ystävyydestä, ennen kuin näin onnettomasti käypi.

J[uho] M[urs]u