Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Valkoisten sisällissodassa kaatuneiden muistomerkki Kuusjärven hautausmaalla

Kuparikaivospaikkakunta Outokumpu oli pitkään Pohjois-Karjalan vasemmistolaisin kunta. Siellä sosialidemokraatit saivat kunnallisvaaleissa 1920-luvulta lähtien vuosi toisensa jälkeen reilusti suurimman ääniosuuden. Kun Kuusjärven Outokummusta löytyi rikas kuparimalmio vuonna 1910, uneliaaseen maaseutupitäjään alkoi muuttaaa väestöä lähikunnista ja kauempaakin. Kaivostoiminta käynnistyi 1913 ja tuotanto sekä työväestön määrä kasvoi varsinkin 1920-luvun lopusta lähtien. Vuonna 1953 kaivoksilla oli töissä yli 1100 työntekijää. Nämä lähtökohdat tiedostaen olettaisi vuoden 1918 tapahtumien olleen silloisessa Kuusjärven pitäjässä hyvinkin drmaattisia. Näin ei kuitenkaan ollut. Nimittäin vuosina 1917 - 1918 Outokummun kaivosyhteisö oli vielä varsin pieni eikä työväenliike ollut riittävän vahva haastaakseen kunnan porvarilliset tahot. Vai olisiko syynä ollut myösl se, etteivät paikalliset työväestön nokkamiehet olleet sotakiihkoilijoiden vietävissä?

Tässä koostetta Kuusjärven valkoisten osallistumisesta sisällissotaan

Valkoisten joukkohautaan on siunattu neljä
sodassa kaatunutta.

Valkoisen osapuolen sotilaallinen järjestäytyminen käynnistyi Kuusjärvellä 19.11.1917. Tällöin perustettiin kuntaan Turvallisuuskomitea kuntakokouksen yhteydessä. Outokummun Työväenyhdistyksen edustajat olivat uhkaillen koettaneet estää sen perustamisen ja paikallinen lakkokomitea oli jyrkästi kieltänyt suojeluskunta-asian käsittelemisen kokouksessa. Niinpä kokous oli ollut varsin rauhaton.

Turvallisuuskomitean/Suojeluskunnan päällikkönä toimi piiripäällikkö Armas Pohja ja varapäällikkönä konttoristi Toivo Kosunen ja helmikuusta 1918 lähtien opettaja Mikko Mustonen. Suojeluskunnan esikunnassa toimivat Pohja, Mustonen ja insinööri Toivo Kuokkanen.  Lakkoaikana ei sattunut mitään suurempia kahnauksia, vaikka tunnelmat olivatkin kireät. Sekä lakkokomitean alainen punakaarti että järjestyskomitea pyrkivät takavarikoimaan kaikki aseet, joita ei kuitenkaan paljoakaan löytynyt. Suojeluskunta yritti ostaa aseita, mutta se osoittautui vaikeaksi.

Kuusjärven poliittisesta tilanteesta maaliskuussa
1918 kertoo oheinen lyhyt uutinen Karjalaisessa
28.3.1918.

Kun punakaarti antoi 26.1.1918 valtakunnallisen  liikekannallepanon ja Helsinkiin asetettiin 28.1. väliaikainen vallankumoushallitus, Kuusjärvi sijoittui maantieteellisen sijaintinsa ansiosta valkoisten haltuun jääneelle alueelle.  Pitäjän kohtalon ratkaisivat tapahtumat muualla Pohjois-Karjalassa. Kuusjärvellä punaisten kannattajamäärä oli liian vähäinen, jotta se olisi voinut toimia yksin. Levoton tilanne johti Joensuun ja sen ympäristön suojeluskuntalaisten kokoontumiseen 20.1. Samaan aikaan Joensuussa oli menossa sosialistiagitaattori August Wesleyn pitämä kurssi. Kurssilaiset vaativat August Wesleyn johdolla kaupunginvaltuustoa poistamaan suojeluskuntalaiset kaupungista. Etelämpänä Karjalassa olivat suojeluskuntalaiset riisuneet Sortavalassa paikallisen venäläisen varusväen aseista. Tämän jälkeen Sortavalaan kokoontuneet suojeluskuntalaiset ryhtyivät puhdistamaan muuta Pohjois-Karjalaa venäläisestä varusväestä. Kun Joensuuhun kokoontuneet valkoiset kuulivat tästä, he ryhtyivät vastaaviin toimiin muualla Pohjois-Karjalassa.  Tässä vaiheessa agitaattori Wesley poistui kaupungista. Punaisten jäätyä ilman johtohahmoa, he näkivät viisaimmaksi pidättäytyä aktiivitoiminnasta. He luovuttivat myös aikaisemmin haltuunsa saamansa aseet suojeluskunnille. Joissakin kirjoissa todetaan, että koko tapahtumasarja vietiin läpi Pohjois-Karjalassa ilman verenvuodatusta. Asia ei suinkaan ollut niin. Helmikuussa valkoiset teloittivat viisi Venäjän armeijan sotilasta.  Huhtikuun 14. päivä surmattiin lisäksi kaksi lättiläistä, 11 puolalaista, yksi tataari, 82 venäläistä ja kolme virolaista Venäjän armeijan sotilasta. Lisää aiheesta tämän linkin takaa. Lisäksi maakunnan kaakkoisosassa, Värtsilässä, käytiin kiivaat taistelut paikallisen punakaartin kanssa.

Uutinen taisteluissa kaatuneiden Hannes Lihavaisen ja Matti
Mustosen sankarihautajaisista Kuusjärven kirkkomaalla
28.3.1918

Edellä kuvatut Joensuun tapahtumat ratkaisivat myös Kuusjärven kohtalon. Yhteenottoja punaisten ja valkoisten välillä ei kunnan alueella tapahtunut. Molemmat osapuolet harjoittelivat ahkerasti. Joensuun tapahtumien jälkeen kaikki punaisiksi epäillyt kutsuttiin kuulusteluihin ja heiltä otettiin aseet pois. Kaikki epäillyt pääsivät kuulustelujen jälkeen vapaiksi. Sodan syttymisen jälkeen valkoiset järjestivät Kuusjärvellä kutsunnat. Kunnasta lähti valkoisten rintamalle vapaaehtoisesti 69 miestä. Kutsuntojen kautta lähetettyjä oli 61. Heistä kaatui taisteluissa viisi, yksi katosi ja haavoittuneita oli viisi. Ne suojeluskuntalaiset, jotka eivät lähteneet rintamalle, suorittivat vartiopalvelusta kuudessa eri kohteessa pitäjällä. Näitä olivat Outokumpu, Sysmä, Varislahti, kirkonkylä, Maljasalmi ja Viuruniemi. Vartiopalveluksessa oli maaliskuuhun asti 25 miestä ja maaliskuun lopusta 15.

Sotasurmat 1914 – 1922-sivuston tiedot menehtyneistä valkoisista poikkevat yllä kerrotusta.  Sivuston mukaan  sisällissodan taisteluissa, vankileireillä ja katoamisten seurauksena menehtyi 11 Kuusjärvellä kirjoilla ollut henkilöä.  Valkoisten puolella saivat surmansa Jääskessä 8.3.1918 kaatunut  Matti Mustonen ja sotatapahtumien yhteydessä kadonnut Antti Kuronen.  Kuusjärven hautamuistomerkki kertoo, että sinne on haudattu myös 8.2.1918 kaatunut Liperissä kirjoilla ollut Kusti Naumanen, Viipurissa kirjoilla ollut Johannes Lihavainen ja Kuusjärvellä syntynyt, mutta Isokyrössä kirjoilla ollut Ludvig Tiilikainen.  Lehtiuutiset kertovat Kusti Naumasen kaatuneen Värtsilän valtauksen yhteydessä ja hänen asuneen Kuusjärven Sysmän kylässä. Ludvig Tiilikainen kaatui Lempäälän taistelujen yhteydessä. Räätäli Johannes Lihavainen menehtyi Imatralla sotasairaalassa Joutsenon rintamalla tiedusteluretkellä saamiinsa vammoihin.

Samuli Paulaharjun Outokumpu vuonna 1907

Tämä pieni uutinen Savon Sanomissa 12.7.1909
antoi ensimmäisiä viitteitä siitä, että maalaiskylän
ikiaikainen elämänrytmi tulisi muuttumaan
Kuusjärven Outokummussa.

Ote yllä kuvatun kirjan takakannen tekstistä.

Kesällä 1907 Samuli Paulaharju (1875 – 1944) teki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran apurahalla kaksi kuukautta kestäneen rakennustutkimusmatkan Pohjois-Karjalaan. Rajan taaksekin ulottuneen retken tulokset olivat ainutlaatuiset: tuhat rakennuspiirrosta, sata valokuvaa, 40 arkki suullista perinnettä. Seuraavana kesänä Paulaharju täydensi tietojaan vaeltaen Joensuusta Kesälahden kautta Salmiin.
Sitkeän työn tuloksena syntyi 600-sivuinen käsikirjoitus ”Kansatieteellinen kuvaus Pohjois- ja Itä-Karjalan rakennuksista.

Käsikirjoitusta ei kuitenkaan tuossa vaiheessa painettu kirjaksi Paulaharjun pettymykseksi vedoten kirjan laajuuteen ja painatuskustannuksiin. Tämä upea teos saatiin painettua lopulta vuonna 2003. Toimittamisen suoritti Pekka Laasonen ja se ilmestyi numerolla 935 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia-sarjassa.

Keväällä 1910 oltiin jo varmoja, että
löydetty kuparimalmiesiintymä oli rikas.
Karjalatar 29.3.1910

Kirjassa on muutamia kohtia, joilla on hieman  kosketuspintaa allekirjoittaneen esivanhempien vaiheisiin. Isoisäni Antti Kinnunen oli aikoinaan töissä Outokummun kuparikaivoksella, jossa hän sai kaivosmiesten ammattitaudin, kivipölykeuhkon, menehtyen siihen vuonna 1960. Isovanhempani muuttivat Kuusjärven Outokumpuun vuonna 1941 sukumme ikivanhoilta asuinsijoilta Liperistä. Isoisäni oli jo joitakin vuosia kulkenut töissä Outokummun kaivoksella polkupyörällä Liperin Komperosta. Matkaa kertyi joka päivä noin 30 kilometriä suuntaansa. Tämä kävi lopulta ylivoimaiseksi, joten hän möi sieltä pientilansa ja perhe siirtyi asumaan Outokumpu Oy:n rakennuttamaan pieneen omakotitaloon.

Samuli Paulaharju vieraili Kuusjärvellä edellä mainitulla matkallaan kesäkuun alussa 1907.  Silloin ei pian paikkakunnalle nousevista kuparikaivoksista ollut tietoakaan. Mutta jo kaksi vuotta myöhemmin siellä alkoivat koeporaukset, jotka johtivat kaivoksen perustamiseen ja teollisuustaajaman syntymiseen. Kaivoksen myötä Kuusjärven Outokumpuun syntyi satoja työpaikkoja, joihin värvättiin työntekijöitä kotikunnan lisäksi lähipitäjistä. Isovanhempieni tavoin sinne suuntasi myös moni liperiläinen. Heidän keskeinen ystäväpiirinsä Outokummussa koostui useista Komperosta tai sen lähiseudulta muuttaneista perheistä.

Mutta, mutta, Samuli Paulaharjun Outokumpu oli vielä rauhallinen maalaiskylä., kuten käy ilmi tähän lainaamastani kirjasta otteesta:

Oudon kummun laelle nousi pian kaivostorni.

Sysmästä (kylä Kuusjärvellä) käyn seuraavana päivänä noin kolmen kilometrin päässä Outokummun kylässä, joka on laajalla korkealla Outokummun rinteellä. Itse pääkumpu, todellakin oudonnäköinen Outokumpu, kohoaa kylän takana korkeana, äkkijyrkkänä, honkapeitteisenä. Varsinkin pohjoispuoleta nousee kumpu jyrkkänä. Etäälle se näkyy jo taivaanrannalle, omituisena köyryselkänä kohoten muusta metsäviivasta. Kuusjärveläisten tavallinen juhannuskokon polttopaikka kuuluu kumpu olevan. Ja siihen se on kuin tehty. Noin kymmenkunta taloa on kummun rinteillä: Korhosia, Mustosia, onpa Jussi Junninenkin.


Vanhin talo on Korhosen talo, jota Pekkolaksi kutsutaan. Siinä taaskin on yli sata vuotta vanha asuintupa, jonka omituisuutena muun muassa huomaan, että siltaliesta ovat pusketut seinän läpi. Talon neljä aittaa, vaate-, elo- ja makuuaita, ovat vanhassa hauskassa epäjärjestyksessä yksi niin, toinen näin, kolmas ja neljäs noin. Saan aittoihinkin kurkistella. Vaateaitoissa, seinillä ja matonalaisissa vaatteita nauloissa sekä alaalla että parvella. Siellä myös joku kirstunen. Eloaitassa on jyvähinkaloita sekä vanhan kansan aikuisia, yksipuisia pönttöjä. Suurin kuuluu olevan vanhan isännän setävainaan aikuinen. Se onkin aika kanuuna, toista kyynärää läpimitaten ja vetää kolme vanhaa tynnyriä. On myös joukko pieniä siemenpönttöjä naurissiemeniä ynnä muita varten. Naurissiemenpönttö esimerkiksi on noin nelituumainen, viisikorttelinen pikku tykki.

Pirtissä ovat naiset sillan pesupuuhissa. Vanha isäntä, sokea ukko tuudittelee poikansa lasta ja laulelee vapisevalla äänellä:
aa-aa, aa-aa allin lasta,
pientä linnunpoikaa.

Muut talot ovat nuorempia, mutta piirrettävää ja kuvattavaa löytyy niistäkin. On luhtiniekka-aittoja, porstuan keitinliesiä, tallitupia…